Aino Sibeliuksesta (1871-1969) puhutaan ja kirjoitetaan yleensä aina jonkun miehen kautta - useimmiten aviomiehensä Jean Sibeliuksen, mutta myös suomalaisen kulttuurin keskeisiin vaikuttajiin kuuluneiden veljiensä, kirjailija Arvid Järnefeltin, taidemaalari Eero Järnefeltin ja säveltäjä-kapellimestari Armas Järnefeltin. Hän esiintyy vaimona ja sisarena, mutta myös tunnettujen vanhempiensa Alexander ja Elisabeth Järnefeltin tyttärenä.
Aviomies Jean Sibelius kutsui Ainoa ”tunteiden taiteilijaksi”, mutta hänessä oli paljon muutakin lahjakkuutta. Hän tuli perheestä, jossa musiikki, kuvataiteet ja kirjallisuus olivat jokapäiväistä elämää. Ne vaikuttivat myös Ainoon, hän oli monipuolisesti lahjakas, mutta pätevä myös käytännön asioissa. Hänen puutarhansa Ainolassa tuotti perheelle kipeästi tarvittavaa ruokaa. Hän oli hyvä pianonsoittaja, hän teki käännöstöitä ja kirjoitti tarinoita. Paitsi miehensä musiikin ymmärtäjänä ja tämän sävellystyön tukijana, Aino Sibelius toimi viiden tyttärensä kotiopettajana.
Aino Sibeliuksesta on kirjoitettu lukuisia artikkeleita, jotka ovat muokanneet käsitystä säveltäjämestarin puolisosta eräänlaisena kansakunnan ihannevaimona. Sitäkin hän oli, mutta oli myös toisenlainen Aino. Hänen elämänsä näyttää olleen täynnä työtä, ja siihen sisältyi jatkuvaa huolta: lasten sairastelua, yhden tyttären varhainen kuolema, aviomiehen toistuvia, pitkiäkin, ulkomaanmatkoja ja mieltymystä ”viftailuihin”, pitkään myös pulaa rahasta. Ainon terveyskään ei ollut kovin vahva, hän kärsi paitsi hermoista myös reumasta. Silti hänen elämänkaarensa oli pitkä, ja siihen sisältyi vahvoja tunteita ja syvää rakkautta.
todella laaja ja perinpohjainen elämäkerta aino sibeliuksesta, jota on vaikea olla rakastamatta. vaikka kirja pyrkii olemaan ainon kirja ilman jean sibelius -silmälaseja, on se ymmärrettävästi haastavaa, mutta ei itseäni erityisesti häirinnyt – jean oli selvästi taka-alalla kuitenkin. sen sijaan ainon vanhemmista, varsinkaan isästä en erityiseti kaivannut yhtä tarkkaa ja pitkää analyysiä kuin sain. aikuisuus kiinnosti muutenkin enemmän kuin lapsuus. en tiennyt ainosta paljoakaan ennakkoon, joten yllätyin mielen mustuudesta ja monilahjakkuudesta. samalla aino pirskahteli iloa ja rakkautta, rakkauden määrää oli ihana lukea pitkin kirjaa. elämäkerrassa kuolema ei tule yllätyksenä, mutta jeanin kuoleman kuvausta lukiessani itkin, kauniisti kirjoitettu.
kevyt tämä ei ole, asiaa on niin paljon että aikaa kannattaa varata.
miinusta sekavasta kronologiasta, ymmärrän hyvin teemoittelun kirjan jaottelussa mutta on lukijalle haastavaa lukea samalla sivulla kirjeitä esim. vuosilta 1916 ja 1945. joskus myös kirjeet ja muutenkin mainitut henkilöt olivat ehkä turhan kaukaisia ainosta. selkeyden vuoksi kaipasin myös aikajanaa ainon elämästä ja jonkinlaista sukupuuta/perhekuvausta: ketä kuului eeron perheeseen, mitkä olivat evan lasten nimet jne.
lähdeluettelossa on mainittu wikipedia, ei mitenkään tärkeissä asioissa, mutta tämän kaliiperin kirjassa ei ole sijaa wikipedialle lähteenä.
kulttuurihistoriallisesti merkittävä teko, aino sibelius on kansallissankari ja riitta konttinen tehnyt tärkeän työn.
Mukavaa nähdä tällainen suurmieselämäkerta kerrankin sen suurmiehen puolisosta. Riitta Konttinen nostaa Aino Sibeliuksen (1871–1969) pääosaan ja kertoo lähes satavuotisen elämäntarinan lapsuudesta Järnefeltien perheessä kansainvälisen suurmiehen puolisoksi ja pyhiinvaellusten kohteeksi.
Ainon osa ei ole ollut helppo: toimia taiteilijaneromyyttiä täysillä toteuttavan hunsvotin puolisona, kantaa vastuu isosta lapsilaumasta, kestää lasten kuolemat, miehen pitkät poissaolot ja holtittoman käytöksen, kestää loputtomia raha- ja terveyshuolia.
Aino Sibelius on paitsi hyvin perinpohjainen elämäkerta, myös hieno kuvaus yhdenlaisesta elämäntavasta, jota ei enää ole.
Kirja oli mielenkiintoinen, jokseenkin jouhevasti kirjoitettu ja sisälsi myös paljon tietoa. Kuitenkin jossain määrin jäin miettimään alun lausetta että kirja kertoo Ainosta, ei hänen miehestään. Mutta kyllä tässä kirjassa minun mielestäni käytiin paljon asioita juurikin Jeanin että hänen vanhempiensa kautta, sekä sisarusten. Alkuun kerrottiin pitkästi vanhemmista, sitten aviomiehestä ja koko ajan sisaruksista. Ymmärrän että tällaisessa kirjassa on kuitenkin jonkin verran käytävä läpi asioita myös näiden tunnetumpien osapuolten kautta. Mutta jotenkin odotin enemmän Ainoa. Kuten kirjoitin, kirja oli mielenkiintoinen ja uuttakin tietoa tuli sekä kirja oli suhteellisen jouhevasti kirjoitettu ja hyvää oli että vieraat sanat oli käännetty heti saman tien, ei jäänyt aukkoja siinä mielessä. Jossain määrin kirja toisti asioita useampaan kertaan ja mietinkin monesti että tämä asia käytiin jo läpi, ei tarvitse toistaa. Samoin hieman lukemista haittasi se, että kirjaa ei käyty läpi alusta loppuun vaan välillä hypittiin takaisin jo käytyyn aikaan. Arvioin kirjan kuitenkin neljän tähden arvoiseksi. Luin kirjan nopeasti, viihdyin sen parissa ja upposin siihen, se oli mielenkiintoinen.
Kuuteenkymmeneen yhteiseen vuoteen mahtuu paljon. Musikaalinen lahjakkuus auttoi Ainoa ymmärtämään miestään ja arvostamaan tämän neroutta. Aino tuki, kirjoitti puhtaaksi partituureja ja eli Sibeliuksen rinnalla uran ja elämän nousut ja laskut. Kirjeenvaihdosta ja Sibeliuksen päiväkirjoista avioliiton ristiriidat näkyvät selvästi, mutta myös parin keskinäinen rakkaus ja usko 'meihin'.
Konttisen elämäkerrasta piirtyy monitahoinen kuva Ainon persoonallisuudesta. Se ei ole pelkkää kiiltokuvaa, vaan kuvassa on valoja ja varjoja. Aino oli särmikäs ja inhimillinen; uhrautuva, mutta myös suora sanoissaan. Elämä Sibeliuksen rinnalla oli äärimmäisen haastavaa. Nykynaisen näkövinkkelistä on vaikea ymmärtää miten Aino kesti. Olen iloinen, että parin yhteiset viimeiset vuodet olivat tyyniä ja rauhallisia, ympärillä lapset, lastenlapset ja vielä näidenkin lapset.
Järnefeltien suvusta ja kultakauden taiteilijoista kiinnostuneena tämä oli antoisa lukukokemus. Riitta Konttinen keskittyy kuvaamaan suomalaisen yhteiskunnan kulloisiakin historiallisia tapahtumia ihailtavan tarkasti. Yhden ihmisen elämän kautta tuli tutkailtua monipuolisesti monenmoista, mikä oli antoisaa.
Elämäkertana tämä kuitenkin oli pettymys. Aino Sibeliuksen luonteesta ja elämäpiiristä annetaan tässä aiempaa monipuolisempi kuva. Kuitenkin suhteessa sisarusten touhuihin ja Suomen historiaan oli painopiste hyvin vähän itse Ainossa - harmillisen paljon jauhettiin ihan vain Jean Sibeliuksesta.
Hieman hämmentyneenä kirjan laajuudesta ja siitä, kuinka paljon se käsitteli aikalaisten elämää Ainon elämän ohella, annan kolme tähteä. Mielenkiintoista, paljolti kirjeenvaihtoon pohjautuvaa ajankuvausta läpi Suomelle suurten vuosien. Kirja piirtää kuvan älykkäästä ja kykenevästä säveltäjän puolisosta, jonka osa ei ollut kevyt, mutta kuitenkin onnellinen. Pidin kuitenkin, mutta ehkä odotin vielä vähän enemmän pelkkää Ainoa ja vähemmän muita Ainolle rakkaita.
Tämä oli oikea vanha kunnon elämäkertaklassikko joka piti otteessaan alusta loppuun. Vieläkin viipyilen vanhojen sivistyssukujen tunnelmissa. Kirjoittaja rohkeasti tuo esille Sibeliusten avioliiton ei-niin-kaunista puolta, mutta olisi Jeanin alkoholismin vaikutuksia Ainon sielunelämään voinut avata vieläkin tarkemmin - mikä saa naisen kestämään ja sietämään?
Tosi mielenkiintoinen kirja Aino Sibeliuksen elämästä! Kuitenkin sisälsi paljon Jean Sbeliuksen elämää, jota on puitu hänen elämäkeroissaan. Siksi kurja tuntui hyvin pitkältä ja usein toistuvalta ja vähän herpaantui mielenkiinto. Mutta kokonaisuudessan erittäin suositeltavaa luoettavaa.
Upeasti kirjoitettu, tunnelmallinen elämäkerta. Mietin välillä, miten näennäisesti varsin arkisesta elämästä voikin saada luotua näin kiehtovan ja ilmeikkään kokonaisuuden. Konttinen onnistuu taitavasti kuljettamaan lukijaa tunnelmasta toiseen, oli sitten kysymys Sibeliusten avioliitosta tai koko yhteiskuntaa ravisuttavista poliittisista mullistuksista. Konttinen myös kokoaa tarkoin sommitelluista yksityiskohdista aina Ainon jokaista puutarhan tomaattilajiketta myöten paljon enemmän kuin vain yhden ihmisen tarinan. Nautittavan tekstin lisäksi kirjan parasta antia onkin sen elävä aikalaiskuvaus ja inhimillinen, jopa intiimi näkymä useiden suomalaisten kulttuurisukujen historiaan. Äänikirjaversiossa Erja Manto lukijana tavoittaa myös hyvin Riitta Konttisen tekstin hetkittäiset, hienovaraisen ja lempeän humoristiset sävyt.
Tämä kirja oli kuuntelussani pitkään. Tarina alkoi oikeasti kiinnostaa vasta Ainon ja Jeanin rakkaustarinan myötä. Samoin kuin alkuosa, myös loppukolmannes kyllästytti. Ihmeen paljon toistuvaa selittämistä rahapulasta, puutarhainnostuksesta, lasten ja Ainon sairasteluista, Jeanin ulkomaanmatkoista. Myös hyppelyt vuosikymmeniä taaksepäin ja takaisin hankaloittivat hahmottamista.
Toisin kuin monessa muussa arvioinnissa, minusta oli mielenkiintoista kuulla Ainon aikalaisten, niin sukulaisten kuin ystävien, vaiheista. Enemmänkin olisi voinut olla tapahtumien sitomista ajan tapahtumiin, esimerkiksi sotiin, lama- ja nousukausiin.
Erja Manto luki viehättävästi kuten aina, kiitos ja viisi tähteä hänelle!
Voisipa antaa enemmän tähtiä! Kuuntelin äänikirjana ja Erja Manto sopi Ainon tulkitsijaksi kuin nenä päähän. Kirjahan oli pitkä kuin mikä - 22 tuntia - mutta mitään en olisi itsekään jättänyt pois. Vaikeaa se olisikin elämänkertaa lyhentää, kun kyseessä on niin mielenkiintoisen ja pitkän elämän elänyt nainen. Usein kuunnellessa tuli tunne, että kunpa olisi saanut olla kärpäsenä katossa Ainon lapsuudenkodissa, jossa vakiovieraita olivat esimerkiksi Minna Canth ja Juhani Aho. Ainon sanoin: Se vasta olisi ollut lystiä.
Äärimmäisen kiinnostava elämäkerta, jossa syvennytään Aino Sibeliuksen ja koko Järnefeltien perheen elämänvaiheisiin ja säilyneen kirjeenvaihdon kautta tarkasti myös Ainon ajatuksiin ja aatteisiin. Teos luo myös tarkan kuvan suomalaisuudesta, suomalaisesta ja eurooppalaisesta kulttuurista ja myös poliittisista tuulahduksista 1800 ja 1900 lukujen taitteessa. Tuusulanjärven taiteilijakoteihin täytyy tehdä kierros heti kun se on mahdollista!
Kuuntelin äänikirjana, ja oli varsin miellyttävä ääni sillä lukijalla. Tämä kirja oli kiintoisa erityisesti Järnefeltien perheen osalta. Arvid oli itseäni kiinnostava. Opin kirjasta mm. miten pienet nämä tietyt fennomaaniset kulttuurieliittipiirit olivat vielä 1800-luvun lopulla. Kaikki hengailivat keskenään ainakin jossain vaiheessa: Swanit, Järnefeltit, Ahot, Canth, Haloset jne. Kiinnostavaa oli lukea Ainolan taiteilijayhteisön synnystä Järvenpäähän. Kirjassa tyylikkäästi taustalla kulkivat merkittävät historian käännekohdat, kuten naisasialiikkeen voimistuminen, Venäjän vallankumous, Suomen sisällissota jne. Kun Ainosta tuli Sibelius, ja hän alkoi heilastella sen säveltäjän kanssa, hän pääsi matkustamaan maailmalle jonkin verran. Sitten, kun he tekivät lapsia, tämä säveltäjä jätti heidän kaikki 5 lastaan kuitenkin yksin Ainon taakaksi, ja häipyi itse Roomaan oleilemaan rennosti.
Sibeliukset elivät hienostoelämää jo ennen, kuin oli mitään varmuutta säveltäjänuran tuottavuudesta rahallisesti. Ottivat helvetinmoisia lainoja ja vekseleitä. Elivät kurjissa oloissa niin Suomessa kuin Italiassa, mm. +10-asteisissa huoneissa. Nämä olivat muuten aika fiksua ja herkkää porukkaa, mutta 1930-luvulla ryhtyivät sympatisoimaan natseja sekä Lapuan liikettä, ja olin että mitä helvettiä. Koko hieno rakennelma, jonka kirjan alkuosa oli Ainostakin päähäni rakentanut, romahti yhden sivun aikana. Hän liittyi Lotta Svärdiin jo varhain, fanitti lapualaisuutta (äärioikeistoa) ja tilasi kotiinsa ruotsalaista äärioikeistolehteä. Janne Sibelius taas fanitti Mussolinia, piti juutalaisia "haisevina" (kun oli nähnyt heitä Pariisissa ynnä muualla) ja inhottavina, ja fanitti myös suomalaista äärioikeistoa. Nuorempana he olivat kuitenkin pitäneet Arvid Järnefeltin esittelemistä tolstoilaisista ajatuksista, ja Järnefelttien koko perhe taisi olla tolstoilaisia, joten olin yllättynyt, miten heistä tulikin tällaisia myöhemmin. Kaikki arvostukseni Ainoa kohtaan valitettavasti melkein katosi. Olin pettynyt. Kirja ei kuitenkaan jättänyt arvailun varaan sitä, olivatko Sibeliukset äärioikeiston kelkassa.
Ihailin sitä, miten Aino suunnitteli puutarhan Ainolassa niin tarkoin. Keväällä kukkivat valkoiset ja keltaiset kukat, keskikesällä taas puna-liilat. Ja miten hän soitti pianoa, opetti lapsiaan kotona ja näki paljon vaivaa elämän puitteiden hienoksi tekemiseen. Nuorena hän myös teki käännöstöitä, ja oli muutenkin lahjakas kirjoittaja. Kirjassa fokusoitiin kuitenkin liikaa hänen säveltäjämiestään, vaikka pääosassa piti olla Aino Sibelius. Ehkä oli pakko tehdä näin, kun lähdeaineistokin on niin Jean Sibelius -keskeistä. Paljon mainittiin lähteenä Erik Tawaststjernan tutkielmat Sibeliuksesta.
Kuten kaikki tietävät, Aino Sibelius oli merkittävä tekijä Jean Sibeliuksen sävellystyön mahdollistamisessa, mutta hänestä on usein vain muutamia sivumainintoja, nekin lähinnä silloin kun puhutaan Jannen viftauksista. Kuitenkin saattaisi olla niin että suuri taiteilija olisi juonut itsensä hengiltä, ilman Ainon huolenpitoa. Vaikka Aino olikin aatelistaustainen, oli hänellä selkeä käsitys talouden pidosta, jollainen ei Jannelle kai valjennut missään elämänsä vaiheesta, ja se mahdollisti koko työn, perheen ja matkustelun, jota Janne ahkerasti harjoitti. Aino on siis suuren lapsikatraan seitsemäs lapsi ja suurimman osaa elämästään nuorin tytär, koska hänen pienemmät sisarensa kuolivat aivan lapsina.
Kirja etenee päiväkirjojen ja kirjeiden sekä myöhemmin Jannen kuuluisuuden vuoksi julkisuuden tietojen ja historiallisten faktojen kuljettamana upealla tavalla jossa ihmiset heräävät henkiin, jopa Sibbejen ( kuten heitä kutsuttiin) palveluskunta otetaan mukaan tarinaan. On kiinnostavaa nähdä, miten arki sujuu, hyvin tavallisesti myös suuressa suomalaisessa kulttuurikodissa. Ja miten sitä kulttuurikotia todellakin luodaan sekä Ainon vanhempien luomassa lapsuusperheessä että sitten Ainon hengessä Sibeliusten kotona.
Tätä lukiessa kaihoaa, aikaan jolloin kirjoiteltiin kirjeitä ja matkusteltiin junalla, vaikka maailma ei todellakaan aina ollut parempi, oli se jotenkin kiireettömämpi, pysyvämpi.
Suosittelen lämpimästi.
#helmetlukuhaaste2022 #helmet2022 ☆☆☆☆☆
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija 7. Kirja kertoo ystävyydestä 14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta 15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää 18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää 36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää 38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
Hmm. "...saattoi olla kuulemassa...", "...ilmeisesti...", "Aino varmasti tapasi..." - Juu vai ei? Välillä tuli olo, että kirjoittaja on tehnyt Ainon historiasta oman mielensä mukaisen? Jotenkin sekava, välillä palataan taaas aikaisempaan. Loputonta "keitä siellä oli" -kerrontaa. Silti: mielenkiintoinen tutustuminen Ainoon! Rakkaus on ihmeellinen. Elämä onnea, surua, kovaa työtä, tasapainottelua monen asian kanssa. Samalla tutustuminen tuon ajan kulttuuriyhteisöön - paljon tuttuja nimiä Sibeliusten ystävä- ja tuttavapiirissä. Eli: paikkansa ansaitseva kirja, mutta olisin kaivannut tiivistystä. Helmet: 48 (kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta; Lapsenpiika se toinen; esim. lasten sairaudet, Jeanin viftailu, Elisabethusein auttamassa,...) Popsugar: 38 (about art or an artist)
Aivan upea kirja inspiroivasta naisesta. Tästä kirjasta käy hyvin ilmi, ettei ihmisen tarvitse itse olla yhteiskunnan mittareilla jotain suurta voidakseen inspiroida. Kirjassa Aino Sibelius on kuvattu tavalla, joka teki ainakin minusta hänen ihailijansa.
Kirja oli hyvin kirjoitettu ja taustoitettu. Ilo lukea, joskin ongelma oli tämankaltaisista kirjoista tuttu: henkilöhahmoja oli paljon ja vaati keskittymistä pysyä kaikesta perillä. Toki myös postuumisti kirjoitettu elämäkerta + elämässään "kulisseissa" elänyt henkilö -yhdistelmästä johtuen kirjan lukeneena on yhä sellainen olo, että jotakin Ainosta jäi vielä pimeyteen. Se toki hänelle suotakoon.
Voi, tämä oli kyllä ihana, eri kiinnostava ja varsin hyvin toteutettu. Välillä pienet kronologiset poukkoilut vähän hämäsivät, mutta yleisesti ottaen eteni järkevässä järjestyksessä, sopivasti kronologisesti ja aiheittain.
Aino teki todella suuren vaikutuksen, ja koko avioliitto, otteita kirjeistä ja päiväkirjoista oli aivan ihana lukea. <3
Mm. tämä Jannen päiväkirjasta: ”Aino on löytänyt puutarhasta tuoksuvia orvokkeja, jotka hän on lahjoittanut minulle. Miten charmantisti tämä tapahtuikaan?! Millainen ele — hyvä Luoja! — Tämä ihmeellinen nainen!”
Mutta mukavan monipuolinen kuva tuli Ainosta, ei ollut pelkkää ihmettä vaan ihan oikea ihminen.
Riitta Konttisen elämäkerta Aino Sibeliuksesta on perusteellinen ja vahvasti kerrottu. Kirjassa on hyödynnetty laajaa aineistoa kirjeenvaihdosta lukuisiin Jean Sibelius -elämäkertoihin. Plussaa avoimuudesta ja rehellisyydestä, jolla loppupuolella tuodaan esiin myös kohdehenkilön IKL- ja Hitler-sympatiat (jotka jatkuivat vuoteen 1943 asti, kunnes totuus alkoi laajemmin valjeta). Alkupuolella riipaisi kuvaus siitä, miten kirjallisesti lahjakas nuori nainen uhrasi kiinnostuksenkohteensa perhe-elämän ja puolison uran tukemiseksi (joihin hän myös tuntuu suhtautuneen aidon omistautuneesti). Aino Sibeliusta kuvattiin aikanaan haavanlehdeksi, mutta hän oli myös sitkeä, ensivaikutelmaa vahvempi.
Järkälemäinen kirja kuunneltunakin, yhteensä 22 tuntia. Kirjassa kerrottiin Ainon elämä alusta loppuun. Tarinaa taustoitettiin paljon sisärusten, lähipiirin, taiteilijayhteisön, ja myös itse Sibeliuksen elämällä. Kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirja. Naisen asema suurmiehen rinnalla ei ollut helppo. Välillä tuntui asioiden toistolta, mutta tykkäsin lukijasta ja hissukseen kuunnteltuna toistokaan ei haitannut. Kannatti kuunnella!
3,5 tähteä. Pätevä ja erittäin perusteellinen elämäkerta. Ainon elämä ja mielenliikkeet liitetään vuosi vuodelta systemaattisesti siihen, mitä ympärillä tapahtui ja mitä kullekin perheenjäsenelle kuului. Konttinen kuvaa kohdettaan hyvin lempeästi, arvostaen ja ymmärtäen. Kenties liiankin.
Kuuntelin teoksen äänikirjana. Se tavoitti hyvin tavoitteensa, eli esitellä suurmiehen vaimoa omana itsenään, ei ainoastaan miehensä rinnalla. Muutamia lähteitä siteerattiin samojen tekstien osalta pariin otteeseen, ja se toi hieman toisteisuutta sisältöön.
Riitta Konttisen elämäkerta Aino Sibeliuksesta on kattava ja runsas. Konttinen on hyödyntänyt pohjanaan päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa, mutta olisin toisinaan kaivannut enemmän keskittymistä juuri Ainoon.
Mielenkiintoinen kirja, mutta ehkä kovemmalla kädellä olisi voinut asioita karsia, sillä toistoa oli melko paljon. Henkilögalleriaa tms myös kaipasin. Nimiä ja ihmisiä oli sen verran. Kuitenkin hyvää kuvausta sen aikaisesta arjesta. Kronologisuuden puute oli myös mielestäni haaste, sillä välillä menin hieman sekaisin aikajanasta.
Olipa kiinnostava ja kiehtova kirja Aino Sibeliuksen elämästä ja samalla monipuolinen ajankuva. Kuuntelin äänikirjana. Erja Manto oli mainio lukija tälle kirjalle.
Hienoa kuunnella Sibeliusten elämästä kirjeiden kautta. Kaikenlaista sitä on Aino Sibelius joutunut kestämään. Toisaalta hän tuntuu silti kaikesta huolimatta rakastaneen puolisoaan Jannea.