Ida Erikssonin lahjakas tyttärentytär Viena itsenäistyy sodanjälkeisessä Amerikassa, missä kaikki on mahdollista.
Jouluna 1949 pula-aika alkaa lopulta helpottaa. Kirsti yrittää sopeutua elämäänsä sotaleskenä ja isättömän Ilpo-pojan äitinä. Tytär Viena on kirjoitusten jälkeen ollut piikomassa Englannissa ja palaamassa jouluksi kotiin. Kirsti on tyttärestään huolissaan, Ida-mumma on puolestaan varma, että taiteellinen ja käsistään kätevä nuori nainen löytää paikkansa maailmasta. Viena suuntaakin muotialalle. Marimekon ensimmäisen muotinäytöksen ja Miss Universum -kisojen kautta hän päätyy Hollywoodiin, elokuvatähtien puvustajaksi.
Tämän sarja alkaa olemaan jo vakio viihdettä joka keväälle. Sarjassa ollaan edetty jo kolmanteen sukupolveen ja nyt pyöritään elokuvateollisuuden maailmassa. Mukaansatempaavaa ajankuvasta ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja, joista osa on hyvinkin tunnettuja historiallisia merkkihenkilöitä, mikä onkin ollut sarjan juttu alusta asti. Jälleen paljon ihmeellisiä yhteensattumia, jotka ovat myös muodostuneet yhdeksi sarjaa luonnehtivaksi piirteeksi.
Kun sarjassa ollaan edetty jo siihen asti että Ida, sarjan alkuperäinen päähenkilö, on vanha ja vaivainen, huomaan pelkääväni hänen henkensä puolesta. En ehkä kestä sitä, kun Ida lopulta menehtyy vanhuuteen.
En muista, miltä edellisissä osissa todellisten henkilöiden ja historiallisten yksityiskohtien kuvaaminen tuntui. Nyt ihan hivenen alkoi kyllästyttää ja tuntui, että ajan kuvaaminen menee juonen edelle. Mutta taitaa olla syy siinä, että tässä vaiheessa sarjaa alkaa lukija vähän herpaantua ja kyllästyäkin.
Ihan jees. Musta tuntuu että tää tarina alkaa jo vähän toistaa itseään. Jotkut tän kirjan tapahtumista olisi ihan hyvin voinut tapahtua niin Idalle tai Kirstillekin. Lohdullista kuunneltavaa kuitenkin.
Kirjasarjan kahdeksas osa on harvoin selkeästi se paras, mutta tällä kertaa melkein väittäisin näin. Vaikka minua kyllästyttää se julkisuuden henkilöiden ymppääminen tarinaan väkisin (ja hieman liian räikeät yhteensattumat), annoin sen nyt anteeksi kun päähenkilön, Vienan (Kirstin tytär ja Idan tyttärentytär) hahmo kehittyi oikeasti kiinnostavaksi eikä ihan ennalta-arvattavaksi eikä kaikki ollut vain ruusuista etenemistä. Ei tämä mitään korkeakirjallisuutta ole, mutta hyvää viihdettä ja herätti Armi Kuusela -kiinnostuksen jonka en arvannut olevan mahdollista. Ja annan yleensä aina anteeksi jos kirjassa ollaan Los Angeleissa :D
Yhteenvetona; hyvää kävelyseuraa Erja Mannon vivahteikkaalla äänellä luettuna. Seuraava osa takuuvarmasti tulossa, cliffhanger-päätös.
Tämä oli tosi ihana! Välillä kyllä oli jaksoja joissa ei juurikaan tapahtunut mitään ja lukeminen puudutti mutta etenkin kirjan toinen puolisko meni vauhdilla ja tapahtumat olivat kiinnostavia.
Huomasin tässä saman kuin silloin kun luin Ruokarouvan tyttären, että kaipasin edeltävää päähenkilöä, silloin Idaa ja nyt Kirstiä.
Täytyy taas lukea muuta muu kirja väliin ennen kuin jatkan seuraavaan osaan.
Tänään 12.3.2025 sain loppuun kirjan nimeltä Pukija. Pukija oli mielestäni hyvä, ihana, hauska, vauhdikas, innostava, koskettava, kaunis, mukava, mukaansa tempaava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja. Lukiessani kirjaa nimeltä Pukija minulle tuli sellainen tunne että kirjan päähenkilö Viena on yhtä sisukas, sinnikäs kuin äitinsä ja isoäitinsä. Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli. Armi Neitosista ken on kaunein, Tyttö kaikkein herttaisin? Nainen jonka vuoksi huokaa syömmet iltaisin Tiedän ken on kaikkein kaunein Tiedän ken on herttaisin Arvaan ken on sydämet nuo saanut liekkeihin Sillä yksi vain on Ken katseella voi Vaik himmentää auringon Mut valvoa vaan mä kaukaa saan En omaksi konsanaan Tiedän ken on kaikkein kaunein Tiedän ken on herttaisin Tiedän etten kauniimpaa saa nähdä milloinkaan Sillä yksi vain on Ken katseella voi Vaik himmentää auringon Mut valvoa vaan mä kaukaa saan En omaksi konsanaan Tiedän ken on kaikkein kaunein Tiedän ken on herttaisin Tiedän etten kauniimpaa saa nähdä milloinkaan https://youtu.be/vgaMhc5EdRI?si=j-vI9... 😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍
Ajankuva on näiden kirjojen suola: niin suuret kulttuuri-ilmiöt kuin pieni arkikin on kuvattu kiehtovasti ja uskottavasti: Mustonen/Manninen on taustatyönsä tehnyt. Arkea ja juhlaa, totta ja satua on siis edelleen luvassa. Suvun naisten matka (luokkaretki, sanoisinko) orvon piikatytön kurjasta elämästä Universalin studioihin on ollut täynnänsä aikamoisia onnenkantamoisia, mutta sitä on ollut silti ilo lukea. Erityisen onnelliseksi tässä osassa minut teki se, että Ida ja Kirsti ovat vihdoin löytäneet rinnalleen rakastavat, luotettavat miehet.
Onhan näissä Syrjästäkatsojan tarinoissa vähän se, että jotenkin kummasti tunnutaan törmäävän ihan kaikkii mahdollisiin ja mahdottomiin merkkihenkilöihin. Ei tunnu sinänsä hirveän uskottavalta.
Mutta onhan nämä viihdyttäviä, kun ei ala liikaa ajattelemaan.
Lopusta tykkäsin erityisesti. En spoilaa keneltäkään mitään, mutta aivan lopun yllätyskäänne oli aivan ihana. Kannattaa lukea.
Mukava sarja jatkuu. Jos on Suomen filmiteollisuudella töissä niin varmasti tapaa julkkiksia, mutta että Marilyn Monroekin, se meni ehkä hiukan yli... Itseäni kiinnostaa Suomen kuin Amerikan historia enemmän, joten toivottavasti seuraavassa osassa ei olla Jenkeissä. Vaikka mikä ettei se siirtolaistenkin elämä ihan mielenkiintoista voisi olla. Saa nähdä!
Edelleen hyvää kirjoittamista ja mukavaa luettavaa, mut jotenkin tämä kirja oli tahmea itelle. Johtunee varmasti osittain aihealueesta, kun tarinassa ollaan jo hypätty 50-lukuun ja elokuvantekoteemoihin, mitkä eivät itseä ihan niin paljon innosta. Lopussa tuli kuitenkin tarpeeksi hyvää cliffhangeria, että tulee varmaan aika pian siirryttyä seuraavaan osaan 😊
Huh, kerrankin edes melko hyvä osa tähänkin kirjasarjaan.
Todellakin, Syrjästäkatsojan tarinoita aloitti hienosti: pari ensimmäistä osaa olivat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Vaan sitten taso tipahti, lukeminen oli välillä silkkaa äkäistä haukotuksensekaista tympeyttä. Ruokarouvan tytär oli ehdottomasti heikoin. Kirjoitin siitä arvostelun, joka sopii lähes jokaiseen sarjan osaan enemmän tai vähemmän.
Tämä kahdeksas osa yllätti kuitenkin lähestulkoon iloisesti. Edeltävien osasten kiireen ja massatuotannon tuntu on jäänyt hieman, ja iso osa tapahtumista on ihan loogisia ja jotkut jopa melko uskottavia. Yksi typerä turhuus kirjassa kuitenkin oli: Vienan muutto Liisankadulle Idan entiseen huoneeseen. Sinänsä yksityiskohta oli hieno, mutta olisi se saanut jotenkin rakentavammin liittyä juoneen. Ensin Viena muuttaa pikaisesti Liisankadulle, tapaa tuberkuloottisen taiteilijan, kokee ongelmia puuhellan kanssa ja muuttaa sitten samantien pois.
Kaipaan kuitenkin yhä Mustosen edeltävien kirjasarjojen tyyneyttä ja laatua. Luen ja kuuntelen niitä yhä uudelleen. Syrjästäkatsojan tarinoihin tuskin palaan.
Suivauttaa vain tuo "syrjästäkatsoja". Mitä ihmettä? Tukka putkella vilistetään kaikenlaisten silmäätekevien ja julkkisten seassa, vieläpä niin, ettei kukaan oikeasti saisi yhtään mitään aikaiseksi, ellei Ida, Kirsti tai Viena olisi paikalla elämänviisauksineen, suhteineen tai hakaneuloineen.
Sama linja jatkuu kuin sarjan aiemmissakin osissa. Draaman kaarta ei ole nimeksikään. Lähinnä kuvataan ajan ilmiöitä ja tapoja, elokuvan tekemisestä ja missikisoista kerrotaan juurta jaksain kaikkia yksityiskohtia myöden ilman, että se varsinaisesti vie tarinaa eteenpäin. Sikäli kuin tässä mitään ”tarinaa” edes oli.
Tapahtumat etenevät täysin luettelomaisesti tukien niitä aikakauteen ja elokuvabisnekseen liittyviä asioita, joita kirjailija haluaa nostaa esille. Kaikki napsahtaa kaavamaisesti paikoilleen, kuten edellisissäkin osissa. Mitään hirveän dramaattista tai kiinnostavaa ei tapahdu, tai ne kuitataan hyvin lyhyesti. Hyvin samantapaiset tapahtumakulut seuraavat toisiaan pienin variaatioin. Ja miksi haluaisin tietää älyttömiä yksityiskohtia, kuten että uuden vessanpöntön vesi on sameaa, ja vielä syynkin siihen? Hei haloo?! Ja jälleen kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti mitä kukin antaa kenellekin joululahjaksi. Tietyt turhat henkilöt kirjailija on ”tappanut”, jotta juonta saadaan vietyä uudelle vuosikymmenelle ilman turhaa menneisyyden painolastia.
Lisäksi etenkin kirjan alussa menee Iida, Kirsti ja Viena iloisesti sekaisin, etenkin kun äänikirjoissa kunkin kertojaäänenä on sama Erja Manto. En pidä yhtään Manton lukutyylistä, eikä se sopinut mitenkään nuoren Viena Aaltosen ääneksi. Jos ei kyllä hänen äitinsä ja äidinäitinsäkään ääneksi edellisissä kirjoissa, joissa nämä olivat nuoria.
Tylsä kirja, josta ei tule jäämään yhtään mitään mieleen.
Nyt on kyllä pakko sanoa, että tämä on heikoin osa tätä sarjaa tähän mennessä. Kirjassa oli paljon puuduttavia ja pitkäpiimäisiä kuvauksia siitä, miten Viena tekee pitkiä päiviä puvustajana (tai pukijana, kuten tässä yhteydessä sanotaan). Ihmisten pelkästä pukemisesta ei vain kerta kaikkiaan ole yhtä mielenkiintoista lukea kuin pukujen ompelemisesta ja muotihuoneen pitämisestä, mitä Vienan Kirsti-äiti teki edellisissä kirjoissa. Kirstistä oli muuten tullut tässä osassa mielestäni... 1950-luku ei ole suosikkivuosikymmeneni muutenkaan. Huomaa, että sota on ollut juuri ja ajat ovat muuttuneet: yhtäkkiä kaikkia kiinnostaa Vienan (21v.!) rakkauselämä ja ihmiset ovat puoliväkisin parittamassa häntä suurinpiirtein kenen kaksilahkeisen kanssa tahansa. Kirjassa vilahtaa muutamia tuttuja nimiä, kuten esimerkiksi Tauno Palo ja Marilyn Monroe, mutta tutut henkilöt jäävät kovin ohuiksi, varjoiksi puvustamon käytävillä ja elokuvastudioilla. Kaikesta huolimatta luin tätä suorastaan vimmaisesti, koska pakko oli saada taas kerran tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Toivotaan, että seuraava osa on vähän parempi.
En itsekään oikein ymmärrä, mikä näissä kirjoissa on, että ne pitää sittenkin jaksaa loppuun asti. Erja Manto on näihin kirjoihin ehdottomasti sopiva lukija, parempaa en voisi kuvitella. Kuunneltuina nämä sarjan teokset kuitenkin vievät tyyliin 16 tuntia, tosi pitkä aika. Nämä ovat jotenkin "lötköä" kuunneltavaa, vaivatonta, joten sopii hyvin vaikka ruoanlaiton tai jonkin yksitoikkoisen, ei ajattelua vaativan toimen oheen. Kirja on kirjoitettu runsassanaisesti, kaikki pienimmätkin yksityiskohdat on kerrottu, mistä hakaneula tempaistaan ja kaikki eväsvoileipiin liittyvä, kerran toisensa jälkeen kaikki. Se, mikä näissä pitää kiinnostusta yllä, on ehkä menneiden aikojen oikeiden julkkisten todellisen ja vähän kulissientakaisen elämän kuvailu - sitä pääsee ikään kuin tirkistelemään. Siinäkö se lumo?
Syrjästäkatsojan tarina on edennyt jo kolmanteen sukupolveen toimeliaita naisia ja säveltäjien, maalareiden, kuvanveistäjien ja kirjailijoiden jälkeen ollaan siirrytty elokuvan pariin. Tekijät ovat tässäkin miehiä, syrjästäkatsojat naisia, kuten Pukija-romaanin Viena, jonka tehtävänä on huolehtia näyttelijöiden puvustuksesta. Mustosen romaanit rakentavat tarkkaa ja rikasta ajankuvaa, tuoden feminististä näkökulmaa rakkaus- ja historiallisten romaanien genreen. Mutta tässäkin romaanissa alkavat liialliset, hämmästyttävät yhteensattumat hiukan harmittaa. Ne yhteensattumat, jotka vielä Helsingin kokoisessa 1900-luvun alun kaupungissa ovat jotenkin mahdollisia, muuttuvat pelkästään hämmentäviksi siinä vaiheessa, kun lähdetään suureen maailmaan.
Nopealukuinen, mukaansa tempaava jatko-osa aiemmille Syrjästäkatsojan tarinoille. Kirjan päähenkilö "seikkailee" Armi Aavikon mukana Miss Universum -kisoissa ja 50-luvun elokuvastudioilla, missä vastaan tulee aikansa julkisuuden henkilöitä yksi toisensa jälkeen. Kirjassa häiritsivät hieman yllättävät kohtaamiset, jotka tuntuivat aika uskomattomilta varsinkin Amerikan mantereella, mutta kaunokirjallisuus on tietysti enemmän tai vähemmän kirjailijan mielikuvituksen tuotetta ja mahdotonkin voi tulla mahdolliseksi.
Arvelin ensin tämän olevan puuduttava niin kuin moni liian pitkäksi venytetyn sarjan jatko-osa on. Kirja kuitenkin yllätti positiivisesti. Muutamassa aiemmassa osassa ilmennyttä pitkäveteisyyttä ei ollut juurikaan, vaan tarina oli kiinnostava ja sujuva. Pidin etenkin alkuosan Suomeen sijoittuvasta puolesta. Amerikan puolella oli vähän liikaa yksityiskohtia ja juoni katosi. Loppu taasen oli jo selkeästi (oletettavasti tulossa olevan) seuraavan osa pohjustusta. Kaikkinensa kuitenkin viihdyttävä kokonaisuus ja yllättävänkin hyvä kahdeksanneksi jatko-osaksi.
Varsin tasokas ja itsevarma teos, joka esitteli lukijoille taas uuden kiintoisan päähenkilön. Näiden kirjojen vahvuus on ehdottomasti juurikin niiden vahva tunnelma, kerronnan leppoisa tyyli ja harvinaisen eloisa ajankuvaus ja kaikki näistä elementeistä näkyvät kyllä hienosti myös tässä sarjan uusimmassa osassa. Odotan innolla mitä kaikkea Vienalle vielä sarjan viimeisissä osissa tuleekaan tapahtumaan.
Mukavaa Enni Mustosta. Tykkään siitä, miten historiallisesti tarkasti Mustonen on kirjansa tehnyt. Sarjan ekat osaat on kuitenkin olleet mun suosikit, vaikka mukavahan tätäkin oli lukea. Tässä kirjassa päähenkilö jäi jotenkin etäisemmäksi kuin aiemmin. Kirjan päähenkilöstä, Vienasta, jäi sellainen tunne, että aika paljon kerrottiin siitä, mitä hänelle tapahtuu, mutta aika vähän siitä, mitä hän ajattelee tai tuntee.
Olen tykännyt aiemmista Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kirjoista, mutta tämän lukeminen alkoi jo tökkiä. Jotenkin tästä jäi sellainen tekemällä tehdyn kirjan maku. Tästä johtuen kiinnitin tekstissä huomiota liiaksi ehkä epäolennaisiinkin asioihin.
Minua häiritsi suunnattomasti alati toistuva ”puoliääneen” -sanan käyttö tekstissä. Ja asiavirheenä ”Armi nousi uusi Miss Universe 1953-nauha olallaan tyynesti portaita ylös”, eikös hän sentään ollut vuoden 1952 Miss Universe.
En ollut uskoa todeksi, kun Viena jälleen kerran esiteltiin uudelle julkimolle. Mikähän yhtymäkohta tai sukulaisside tällä kertaa paljastuisi?
Äänikirja oli viehättävä ja tunnelma kuin suomifilmissä konsanaan. Tarina kuitenkin oli kevyttä viihdettä ja uskomattomat sattumukset seurasivat toinen toistaan. Lukija Erja Manto oli erinomainen.
Oon tän sarjan suuri fani, mutta silti Vienan tarina ei oikein enää koukuta mua samalla tavalla kuin ennen. Ehkä nyt ollaan jo niin lähellä nykyaikaa, että mun mielenkiintoni herpaantuu?
No, Pukija on kuitenkin helppolukuinen sekotus faktaa ja fiktiota sekä kiinnostavia hahmoja ympäri maailman! Tulen lukemaan myös kaksi viimestä osaa tästä sarjasta
Tämä on parempi kuin edellinen kirja, jossa Kirstin täydellisyys hiukan nyppi, Viena on ihmisenä säröisempi ja aidompi kuin edeltäjänsä Kirsti ja Iida. Mielenkiintoista kuvausta missi ja filmimaailman taustoista. Luen kyllä seuraavankin :D
(2020) Taattua Enni Mustosta, hyvässä ja pahassa. Tässä on täsmällistä ajankuvaa ja ihania murteita, mutta myös ärsyttävän opettavainen sävy, kun päähenkilökin törmäilee jatkuvasti ajan julkkiksiin. Hyvän mielen viihdettä kuitenkin, siis juuri sitä mitä tyttö tarvitsee.
Mukiinmenevä jatko-osa sarjalle, jossa kuitenkin tarina tuntui lähtevän vauhtiin vasta ihan lopussa. Paikoitellen olisi ollut myös paljon tiivistämisen varaa ja toisaalta joistain asioista olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. Kyllä näitä silti ihan mielellään lukee.
Viena etsimässä itseään amerikassa. Rentouttavaa kuunneltavaa joka ei vaadi liiaksi ajatustyötä. Nautin erityisesti historian kuvailusta, eikä starojen jatkuva esiintyminen kirjassa häiritse kun ei ota asiaa liian vakavasti.
Tuttuun tapaan tarina vei mukaansa. Jostakin syystä tässä kesti muita pidempään, kenties se johtuu aikaansa- ja paikkaansa hyvin kuvaavasta aiempaa pinnallisemmasta kerronnasta. Keskivaiheen takkuilun jälkeen tarina eteni kuitenkin loppuun hienolla, koskettavalla kerronnalla.