Tositarina uskomattomasta matkasta, Pohjois-Korean epäinhimillisistä olosuhteista sekä ennen kaikkea sinnikkyydestä ja toivosta
Ji Seong-ho onnistui pakenemaan Pohjois-Koreasta tavalla, joka rohkeudessaan ja sinnikkyydessään hakee vertaistaan. Vaikeasti invalidisoitunut ja nälkiintynyt nuorukainen vaelsi Kiinan ja Kaakkois-Aasian halki vapauteen. Ji Seong-ho kasvoi Pohjois-Koreassa 1990-luvun pahimman nälänhädän aikaan. Hän näki, miten koulutovereiden pulpetit jäivät tyhjiksi, kun nämä yksi toisensa jälkeen kuolivat nälkään. Hengenpitimikseen 14-vuotias Ji vaihtoi junista varastamaansa hiiltä ruokaan mustassa pörssissä. Kunnes hän eräällä pihistysretkellä menetti nälästä tajuntansa ja jäi junan telomaksi. Ji menetti vasemman kätensä ja jalkansa. Elämisen edellytykset Pohjois-Koreassa muuttuivat heikoista olemattomiksi. Vuonna 2006 Ji lähti epätoivoiselta vaikuttaneelle pakomatkalle. Hän nilkutti isänsä tekemien kainalosauvojen varassa lähes 10 000 kilometrin matkan Etelä-Koreaan. Tämä on hänen tarinansa tuosta uskomattomasta matkasta, Pohjois-Korean epäinhimillisistä olosuhteista sekä ennen kaikkea sinnikkyydestä ja toivosta.
Ji Seong-ho on pohjoiskorealainen loikkari, joka nykyisin harjoittaa yliopisto-opintoja Etelä-Koreassa ja johtaa ihmisoikeusjärjestöä, joka auttaa Pohjois-Koreasta paenneita maanmiehiään uuden elämän alkuun.
Jälleen yksi Pohjois-Korea-tarina. Nämä niin vetävät puoleensa mua. En osaa selittää miksi. Tässä kirjassa kerrotaan ihmisen tarina siitä, kuinka hän lapsena lähes kuoli nälkään, katsoen kuinka hänen isoäitinsä kuoli. Hänen perheensä kuitenkin pelastui sillä että jokainen perheenjäsen raapi elantoa kasaan mistä pystyi. Lapset varastivat hiilijunista hiiliä. Ja hiiliä myymällä sai ruokaa. Eräs päivä Seong-ho oli niin nälissään että pyörtyi junaa ryöstäesään ja jäi junan alle. Häneltä silpoutui toinen jalka irti. Sitä operoitiin sairaalassa ilman nukutus- tai puudutusaineita ja ilman lääkkeitä. Hän selvisi siitä hengissä, mutta ei mitenkään helposti. Kaikkien vaikeuksien jälkeen hän päätti lähteä Pohjois-Koreasta ja hän vaelsi 10 000 kilometriä kyynäsauvoilla, ilman toista jalkaa monien maiden läpi ja pääsi viimein Etelä-Koreaan jossa hän vain halusi elää tavallista elämää. Mutta se ei onnistunut, sillä muiden P-K:n ihmisten auttaminen ja tiedon levittäminen P-K:n tilanteesta olivat niin tärkeitä asioita, joten hän ryhtyi puhumaan ja valistamaan ihmisiä. Uskomattoman hieno tarina joka tempaisi mukaansa, kävelymatkaosuus tosin oli kirjoitettu aika lyhyesti ja siitä olisin voinut lukea enemmänkin, mutta kerrassaan valaiseva ja herättelevä kirja.
Mielenkiintoinen ja vaikuttava tositarina urheasta miehestä. Mutta jotenkin tämä jätti minut ihan hitusen kylmäksi. Kirjan lukemisessa kesti melko kauan ja varsinkin aluksi tuntui, etten voinut lukea kirjaa pitkiä aikoja kerrallaan. Jotenkin kirjan lukeminen oli uuvuttavaa, vaikka itse aihe - kaikessa karmeudessaankaan - ei ollut minulle mitenkään liian raskas. Kerronta ei myöskään ollut aivan niin sujuvaa kuin ehkä olisin halunnut ja minulla oli välillä keskittymisvaikeuksia.
Kaiken kaikkiaan hyvä kirja ja olen iloinen, että tämän luin.
Elämätarina vaikeasti liikuntavammautuneesta miehestä, joka pakenee Pohjois-Koreasta ilman toista jalkaa ja kättä.
Kiinnostava tarina, joka kosketti useammalla tasolla. Ji uskaltaa hienosti olla avoin siitä, kuinka turhauttavalta vammautuminen tuntuu ja miten itsekkääksi oma kurjuus voi tehdä. Pohjois-Korean nälänhädän kuvaus riipaisi. Kerronnaltaan kuitenkin liian amerikkalainen ja aivan hampaita kiristelyttävän toisteinen omaan makuuni.
Lopuksi täytyy sanoa, ettei Kiinalla ole mitään mahdollisuuksia kitkeä huumekauppaa, jos viranomaiset oikeasti ajattelevat, etteivät naiset ja lapset voi toimia huumekuriireina.
Elämä on joskus taruakin ihmeellisempää... helppolukuisesti ja kiinnostavasti kirjoitettu omaelmänkerta nuoren pohjoiskorealaisen miehen lapsuudesta ja nuoruudesta suljetussa maassa, sekä matkasta kohti vapautta.
Vaikka vastoinkäymisiä mahtuu tähän kertomukseen paljon, ovat ne kuitenkin oikeastaan vain pohjustus sille mitä hän on nykyään. Se ehkä tekeekin kertomuksesta itseasiassa kiinnostavan. Samalla kun saamme lukea kuvauksia siitä millaista elämä on ollut Pohjois-Koreassa 1990-luvulla, vie kertomus kohti tarinan ydintä: kasvua ihmisenä, elämästään taistelevasta pojasta pohjoiskorealaisten ihmisoikeuksien puolesta taistelevaksi vaikuttajaksi.
Raju tarina pohjoiskorealaisesta pojasta joka teininä rampautuu nälänhädän keskellä yrittäessään hankkia perheelleen elantoa.
Jos Seitsemän nimen tyttö kertoi vain vähän Pohjois-Korean oloista ja ongelmista, ja enemmän Hyeonseon Leen monipolvisesta pakomatkasta, niin tässä kirjassa kerrottiin yksityiskohtaisesti Pohjois-Korean nälänhädästä ja sen järkyttävistä seuraamuksista, suorastaan mässäiltiin päähenkilön onnettomuudella, miten hänen jalkansa repeytyy junan alla irti ja miten karmaisevalla tavalla sitä hoidetaan ilman anestesiaa, puudutusta tai kipulääkkeitä. Mätää, visvaa, kuoliota ja tuskaa. Tästä olisi riittänyt vähempikin. Lisäksi kerrotaan miten nälkäiset kansalaiset syövät savea, multaa, rikkaruohoja, loisia omasta kehostaan jopa omaa ulostettaan. Yök. Vaikka hyvä tästäkin on tietää. Pohjois-Koreassa todellakin tapahtuu paljon pahaa ja kamalaa.
Välillä kerronta oli turhankin yksityiskohtaista, jopa pitkäpiimäistä. Maissin ja hiilen varastamisesta kerrotaan sivutolkulla, mutta sitten itse pitkä ja vaikea pako kerrotaan suhteessa melko lyhyesti ja suoraviivaisesti. Lopuksi kerrotaan miten kirjottaja yrittää nostaa Pohjois-Korean karmeaa ihmisoikeustilannetta ihmisten tietoisuuteen sekä auttaa pohjoiskorealaisia ihmisiä.
Kirjassa on paljon samoja asioita kuin muissa Pohjois-Koreasta lukemissani kirjoissa. Tämän pakotarinan erikoisuus oli se, että pakenijalla oli vain yksi jalka ja yksi käsi. Vähän turhaa toistoa tässä oli. Epätasainen. Suuri osa pakomatkasta kuitataan ohuesti, ja joitain asioita jäädään junnaamaan liiaksi.
Huhhuh, Pohjois-Korea tarjoilee taas ”parastaan” karmeiden ihmiskohtaloiden ja ylimaallista hipovien ihmisoikeusloukkausten tuottajana. Tässä tositarinassa yksilön kärsimys on jo aivan lakipisteessä - sisältää mm. varsin rajuja kohtia amputoinnista ilman anestesiaa, ei voi suositella kuin kaikkein kylmäverisimmille.
Dokumenttina tämän parasta sisältöä eivät tietenkään olleet raakuudet. Itseäni kiinnostivat eniten kuvaukset lasten selviytymiskeinoista nälänhädän keskellä. Kirjan nimeen asti noussut pakomatka jäi lopulta varsin vähäiseksi osuudeksi kirjassa, ja loppupuolen kuvailu pyrkimyksistä vaikuttaa Pohjois-Korean tilanteeseen vapaudesta käsin tuntui jopa hiukan puuduttavalta järjestöhehkutukselta.
Lue tämä siis dokumenttina, jos et pyörry kun veri roiskuu.
Ji Seong-Hon tarina on kaikessa traagisuudessaan inhimillinen tilitys ihmismielen moninaisuudesta: käsittämättömän pahuuden keskellä elää sekä ihmisiä joilla riittää lähimmäisenrakkautta jaettavaksi että itsekkäitä ja täydellisen turtuneita ja tunteettomia ihmisiä. Tarinana tämä oli lukemisen arvoinen, mutta teknisesti vähän huonosti toteutettu: kerronta oli sekavaa ja välillä hämmentävän epäloogista. Samojen asioiden toistaminen - väliin sanasta sanaan - oli outoa. Juonellisesti tarinan kulun saisi selville lukemalla vain kirjan 15 viimeistä sivua...
Uskomaton tarina, jota ei meinaa todeksi uskoa. Hämmästyttävää, kuinka paljon ihmiseltä voi löytyä elämänhalua ja taistelutahtoa vielä silloinkin, kun häneltä on käytännössä viety kaikki. Kirja sai minut kyynelehtimään monta kertaa, välillä siksi että se oli niin liikuttava ja välillä ihan vain siksi että kirjassa oli niin tuskallisia kokemuksia.
Olisin voinut lukea pidempään itse kävelymatkasta ja niistä tuntemuksista, joita Etelä-Koreassa asuminen lopulta aiheutti. Annan silti viisi tähteä, koska kirjaa ei malttanut laskea käsistä.
Uskomaton tarina paosta Pohjois-Koreasta. Ja selviytymisestä elämään niin sanotusti tavallista elämää. Harmillista näissä voittajatarinoissa on aina se, että osa voitosta jää saamatta, kun suku jää rajan taakse.
Todella vaikuttava lukukokemus. Itkin moneen otteeseen. Kirjoitustyyli oli myös helppolukuista, joten kirjaa on miellyttävä lukea (toisin kuin jotkin muut lukemani Pohjois-korealaisten elämäkerrat).
Työkäyttöön luin, koska kaikki Pohjois-Koreat viedään aina käsistä. Tämä on ehdottomasta ahdistavin lukemistani mutta toisaalta niin tärkeä, että ahdistusvaroituksella otan kuitenkin settiin.
A horrendous account of one man’s life in North Korea. It’s super interesting to get to peek into the North Korean society but the writing wasn’t as good as i would’ve hoped.
Aivan järkyttävä tarina, jossa kuvattiin jopa vähän stereotypiaa pahempia tarinoita Pohjois-Koreasta. Ei mahdu länsimaassa asuvan päähän, miten maata voidaan johtaa noin pitkään noin huonosti.
Järkyttävä tarina, harmittavasti vain huonosti kirjoitettu: koko juoni paljastetaan jo prologissa ja toistetaan lopussa vielä kertaalleen. Osa käännekohdista käydään läpi vain parilla lauseella. Myös käännös jätti toivomisen varaa, kieli oli paikoin kankeaa ja kovin usein liian puhekielistä.
Aivan älytön tarina, jonka jokaisessa käänteessä kirja tuntui fiktiolta. Päähenkilön meininki Pohjois-Koreassa oli rajumpas kuin olin lukenut/kuvitellut. Kirjan loppupuolisko tuntui hieman hitaalta ja ei niin merkittävältä, joka hieman laski arvosanaa.