Veikko Nuutinen nousi Pasi Was Here -näytelmällään kiinnostavimpien nykykirjailijoiden joukkoon. Hauskassa ja koskettavassa tarinassa helsinkiläistynyt Hemmo saa kuulla lapsuutensa parhaan kaverin Pasin kuolleen. Hemmo päättää palata kotiseudulleen Savonlinnaan ja poikien hauskimpiin ja kipeimpiin yhteisiin hetkiin.
Vastassa on kuitenkin 1980-90-lukujen yhtenäiskulttuurin ajan Suomi ja sen normit. Jaetusta lapsuudenmaisemasta on rakentunut kaksi erilaista aikuisuutta. Miksi toinen selviytyi ja toinen musertui, vaikka lapsena he jakoivat samat unelmat: kasvattaa yhtä isot muskelit kuin Terminaattorilla ja päästä koskettamaan Pamela Anderssonia.
Veikko Nuutinen (s. 1981) on savonlinnalaislähtöinen näytelmäkirjailija, joka on aiemmin kirjoittanut mm. näytelmät Myötätunto (2010) ja Paras mahdollinen maailma (2014). Pasi Was Here (2016) sai vuoden parhaalle näytelmätekstille myönnettävän Lea-palkinnon. Sen kantaesitys oli KOM-teatterissa 24.2.2016 ja on sen jälkeen nähty useissa teattereissa.
Hyvä lukukokemus! Luulen, että sain tästä syvästä, tutusta, synkästä, nostalgisesta tekstistä enemmän irti näin luettuna kuin näyttämöllä. Osuva kasarilapsuuden kuvaus poikaoletettuna Savon sydämessä.
Ehkä lapsuuteni Kellarpellossa ja sen myötä näytelmän fyysinen tuttuus hämärtää arvostelukykyäni, mutten anna sen haitata sydämeni laulamaa ylistystä. Teos oli hauska, samaistuttava ja koskettava, näkisinpä vielä lavalla!