What do you think?
Rate this book
La rose la plus rouge s'épanouit
La légende urbaine voudrait que Leonardo DiCaprio ait enchaîné trente-deux conquêtes – toutes de sublimes top models – mais sans tomber amoureux d’une seule. Faut-il en chercher les raisons dans les arcanes de la société de consommation et sa propension au narcissisme ? Dans les lois de la biologie ? Ou, tout bêtement, dans le fait que ce cher Leo ne soit pas encore tombé sur la bonne ? Et nous, dans tout ça, sommes-nous, comme lui, des complexés de l’engagement ?
Liv Strömquist, que l’on ne présente plus, a choisi d’intituler son nouvel album La Rose la plus rouge s’épanouit, en référence et hommage à un vers de la poétesse américaine féministe Hilda Doolittle (H.D.) qui, dans sa vie comme dans ses écrits, prônait des amours libérées. Une nouvelle occasion pour elle de disséquer les comportements amoureux à l’ère du capitalisme tardif et de les interroger : comment maîtriser les élans du cœur ? Que faire en cas de chagrin d’amour ? Pourquoi les histoires d’amour finissent-elles mal, en général… ? Et pourquoi certaines personnes papillonnent-elles sans jamais se poser ?
Avec sa pertinence et son humour habituels, l’auteure entrechoque les références attendues et d’autres qui le sont moins – entre Beyoncé, les Schtroumpfs, des acteurs de télé-réalité, Jésus ou encore des sociologues… – pour sonder les coulisses de la passion. Savez-vous que Socrate était un véritable don Juan avant l’heure, ou bien ce qu’est devenu Thésée, une fois le fil amoureux d’Ariane rompu ? Ou, encore, connaissez-vous Lady Caroline Lamb, ici érigée en modèle, dont les coquetteries avec Lord Byron ont défrayé la chronique de l’époque ? Autant d’exemples qui permettent à Liv Strömquist de dévoiler une véritable anatomie de l’éros en quelques battements…
Liv Strömquist, que l’on ne présente plus, a choisi d’intituler son nouvel album La Rose la plus rouge s’épanouit, en référence et hommage à un vers de la poétesse américaine féministe Hilda Doolittle (H.D.) qui, dans sa vie comme dans ses écrits, prônait des amours libérées. Une nouvelle occasion pour elle de disséquer les comportements amoureux à l’ère du capitalisme tardif et de les interroger : comment maîtriser les élans du cœur ? Que faire en cas de chagrin d’amour ? Pourquoi les histoires d’amour finissent-elles mal, en général… ? Et pourquoi certaines personnes papillonnent-elles sans jamais se poser ?
Avec sa pertinence et son humour habituels, l’auteure entrechoque les références attendues et d’autres qui le sont moins – entre Beyoncé, les Schtroumpfs, des acteurs de télé-réalité, Jésus ou encore des sociologues… – pour sonder les coulisses de la passion. Savez-vous que Socrate était un véritable don Juan avant l’heure, ou bien ce qu’est devenu Thésée, une fois le fil amoureux d’Ariane rompu ? Ou, encore, connaissez-vous Lady Caroline Lamb, ici érigée en modèle, dont les coquetteries avec Lord Byron ont défrayé la chronique de l’époque ? Autant d’exemples qui permettent à Liv Strömquist de dévoiler une véritable anatomie de l’éros en quelques battements…
176 pages, Hardcover
First published August 30, 2019
509 people are currently reading
9339 people want to read
About the author
Liv Strömquist
19 books1,518 followersStrömquist was born in Lund and grew up in Ravlunda in the Österlen region of south Sweden. Today she lives in Malmö. Already as a five-year old she made her own comics, but stopped, until she took up drawing comics at the age of 23. Her flatmate made her interested in comic fanzines then. With Rikedomen, she published her first own fanzine.
Her breakthrough as a comic artist followed with her first album Hundra procent fett ("One hundred percent fat"), which was published in 2005.[4] She regularly publishes in the comic magazine Galago in various magazines and newspapers such as Dagens Nyheter, Dagens Arbete, Bang, Aftonbladet and Ordfront Magasin.[5][6] She designed the cover for the 2013 album Shaking the Habitual by the band The Knife. She also made a comic strip for the band's website, which depicted income inequality in a satirical manner.
Several of her books have been translated into French. Kunskapens frukt about the taboo of menstruation and the vulva in society has also been translated into Dutch, Danish, German, Finnish, English, Russian, Spanish, Italian, Bulgarian, Slovene and Ukrainian.
She studied political science. Her comics are mostly about sociopolitical issues from a feminist and left-wing perspective. They are satirical essay about power and injustices.
Since 2005, she has been working for the youth radio station Sveriges Radio P3. She was involved in the satirical programs Tankesmedjan and Pang Prego. Together with the author Caroline Ringskog Ferrada-Noli, she runs the podcast En varg söker sin pod for the newspaper Expressen. In the SVT program Liv och Horace i Europa, which was broadcast in spring 2016, she travelled through Europe together with Horace Engdahl and discussed the lives of various authors.
Her breakthrough as a comic artist followed with her first album Hundra procent fett ("One hundred percent fat"), which was published in 2005.[4] She regularly publishes in the comic magazine Galago in various magazines and newspapers such as Dagens Nyheter, Dagens Arbete, Bang, Aftonbladet and Ordfront Magasin.[5][6] She designed the cover for the 2013 album Shaking the Habitual by the band The Knife. She also made a comic strip for the band's website, which depicted income inequality in a satirical manner.
Several of her books have been translated into French. Kunskapens frukt about the taboo of menstruation and the vulva in society has also been translated into Dutch, Danish, German, Finnish, English, Russian, Spanish, Italian, Bulgarian, Slovene and Ukrainian.
She studied political science. Her comics are mostly about sociopolitical issues from a feminist and left-wing perspective. They are satirical essay about power and injustices.
Since 2005, she has been working for the youth radio station Sveriges Radio P3. She was involved in the satirical programs Tankesmedjan and Pang Prego. Together with the author Caroline Ringskog Ferrada-Noli, she runs the podcast En varg söker sin pod for the newspaper Expressen. In the SVT program Liv och Horace i Europa, which was broadcast in spring 2016, she travelled through Europe together with Horace Engdahl and discussed the lives of various authors.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 1,146 reviews
August 19, 2021
Tenía muchas ganas de "No siento nada" y me ha dejado con sentimientos contradictorios (intento de chiste). Quiero extenderme en ciertos aspectos pero, en titulares, técnicamente me ha parecido brillante, conceptualmente problemático.
Liv Strömquist, en este cómic/ensayo, critica con mucha lucidez las consecuencias del capitalismo (y del heteropatriarcado) en las relaciones interpersonales, pero, por el planteamiento del cómic (aunque ella diga que lo intenta evitar), parece que la contraposición a esto es, como diria Brigitte Vasallo, el amordeverdad®.
Una idealización del amor como algo místico, incontrolable, que nos arrasa (y además siempre es monógamo) que me parece realmente problemática, porque, como apuntan muchas teóricas, este amor (casi en el cliché del amor romántico) es el origen de la concepción actual de las relaciones sexoafectivas. Y me parece más acertado entenderlo, como hace Vasallo, como un elemento más de opresión como el capitalismo, el cisheteropatriarcado y el colonialismo, siendo origen y consecuencia de todos estos sistemas de opresión.
Además cuando se referie a como se entendia el amor o las relaciones antes de la era tardocapitalista, se mete muchísimas cosas en un mismo saco, para hacer esta imagen de amordeverdad®. En esta misma línea, en cuanto a los referentes veo mucho señor (salvo Eva Illouz) que tiende a idealizar el amor y sus consecuencias, y (salvo Illouz y Byung-Chul Han) poco actuales.
En esta misma línea a veces tiende a llevar al mismo terreno la autoayuda capitalista con la responsabilidad emocional, o la racionalización consumista del amor con la deconstrucción de conceptos culturales entorno a la mistificación de las relaciones románticas. Creo que son cosas que pueden parecerse pero que vienen de lugares y posicionamientos antagónicos.
Ahora bien, en cuanto a construcción narrativa, dibujo, recursos plásticos y el cómo llevar el género del ensayo al cómic, me ha parecido un ejercicio espectacular. Divertido, ameno, y entretenidísimo tanto narrativa como plásticamente.
En conclusión, (al menos desde mi lectura) una ejecución maravillosa para unos planteamientos problemáticos y difusos, pero que desde luego es una lectura interesantísima que te hará reflexionar y replantearte cómo entendemos las relaciones románticas y por qué.
Liv Strömquist, en este cómic/ensayo, critica con mucha lucidez las consecuencias del capitalismo (y del heteropatriarcado) en las relaciones interpersonales, pero, por el planteamiento del cómic (aunque ella diga que lo intenta evitar), parece que la contraposición a esto es, como diria Brigitte Vasallo, el amordeverdad®.
Una idealización del amor como algo místico, incontrolable, que nos arrasa (y además siempre es monógamo) que me parece realmente problemática, porque, como apuntan muchas teóricas, este amor (casi en el cliché del amor romántico) es el origen de la concepción actual de las relaciones sexoafectivas. Y me parece más acertado entenderlo, como hace Vasallo, como un elemento más de opresión como el capitalismo, el cisheteropatriarcado y el colonialismo, siendo origen y consecuencia de todos estos sistemas de opresión.
Además cuando se referie a como se entendia el amor o las relaciones antes de la era tardocapitalista, se mete muchísimas cosas en un mismo saco, para hacer esta imagen de amordeverdad®. En esta misma línea, en cuanto a los referentes veo mucho señor (salvo Eva Illouz) que tiende a idealizar el amor y sus consecuencias, y (salvo Illouz y Byung-Chul Han) poco actuales.
En esta misma línea a veces tiende a llevar al mismo terreno la autoayuda capitalista con la responsabilidad emocional, o la racionalización consumista del amor con la deconstrucción de conceptos culturales entorno a la mistificación de las relaciones románticas. Creo que son cosas que pueden parecerse pero que vienen de lugares y posicionamientos antagónicos.
Ahora bien, en cuanto a construcción narrativa, dibujo, recursos plásticos y el cómo llevar el género del ensayo al cómic, me ha parecido un ejercicio espectacular. Divertido, ameno, y entretenidísimo tanto narrativa como plásticamente.
En conclusión, (al menos desde mi lectura) una ejecución maravillosa para unos planteamientos problemáticos y difusos, pero que desde luego es una lectura interesantísima que te hará reflexionar y replantearte cómo entendemos las relaciones románticas y por qué.
January 9, 2022
Smart! Kul! I will never love again!
May 12, 2020
Ich möchte keinen Comic von Liv Strömquist doof finden. Aber diesen habe ich einfach nicht verstanden.
Sie schreibt über Liebe in Zeiten des Kapitalismus und ich erkenne noch grob, worauf sie hinaus will: Dass Liebe/Dating/Verlieben immer mehr von Kriterien wie beim Kauf einer Ware bestimmt werden und immer weniger Menschen tun, worum es beim Verlieben eigentlich geht: Das logische Denken ausschalten und sich einfach mal auf jemanden einlassen.
Das Problem ist, dass sie dafür sehr unglückliche Beispiele heranzieht, die teilweise dem Inhalts ihrer Vorgänger-Comics widersprechen. Das harmloseste ist noch das neunzehnte Jahrhundert, als Männer eine Frau „auserwählten“, beschlossen, sie zu lieben und sich dann diesem Gefühl hingaben, egal ob die Auserwählte es erwiderte. Die im ›Ursprung der Liebe‹ so gut dargestellten Probleme der Frauen in dieser Zeit werden nur in einer Fußnote erwähnt.
Dann kommt sie mit Lord Byrons Exfreundin Caroline Lamb, die ihn wiederholt stalkte und mit Selbstmord drohte. Sie zitiert Roland Barthes, der für ein solches Verhalten auch die Schuld/Verantwortung bei der belästigten Person sieht.
Krass. Auch heute gibt es ja unzählige Frauen (und Männer, aber hauptsächlich Frauen), die von Expartner*innen verfolgt, gestalkt und bedroht werden. Ich bin sicher, Strömquist will das nicht als begrüßenswertes Verhalten darstellen, an dem die Betroffenen letztendlich selbst schuld sind. Aber diese Dinge nicht mal zu erwähnen oder ins Verhältnis zu setzen, sondern einfach nur zu sagen „Hey, toll wie Caroline ihrer Liebe treu blieb“, ist schon echt bitter.
Auch Robin Norwoods ›Women Who Love Too Much‹ als schlechtes Beispiel heranzuziehen, finde ich wahnsinnig unglücklich. Ja, der Titel ist kacke. Aber das Buch ist von 1990 und war eins der ersten Bücher überhaupt, die Menschen halfen, sich aus toxischen, gewaltvollen Beziehungen zu befreien. Ein Thema dem Strömquist sich auch in ihrem Comic ›I’m every woman‹ widmet. Hat sie nur den Titel gegooglet und weiß nicht über den Inhalt des Buches? Ich versteh’s nicht.
Und es mag an der Übersetzung liegen, aber das Wort „Therapietrend“ taucht mehrfach im Comic auf und stört mich sehr. Die abwertende Bezeichnung lässt völlig außer Acht, dass psychische Krankheiten auf einem Höchststand sind und wir erst ganz langsam an einen Punkt kommen, an dem Therapeut*innenbesuche kein Stigma mehr sind (was entscheidend zu diesem mutmaßlichen „Trend“ beigetragen hat).
Und trotz einiger ›Vielleicht, Vielleicht‹-Fußnoten und dieser einen Seite am Ende, auf der sie nochmal kurz was klarstellt, hat der Comic bei mir einen bitteren Nachgeschmack und große Verwirrung hinterlassen.
Sie schreibt über Liebe in Zeiten des Kapitalismus und ich erkenne noch grob, worauf sie hinaus will: Dass Liebe/Dating/Verlieben immer mehr von Kriterien wie beim Kauf einer Ware bestimmt werden und immer weniger Menschen tun, worum es beim Verlieben eigentlich geht: Das logische Denken ausschalten und sich einfach mal auf jemanden einlassen.
Das Problem ist, dass sie dafür sehr unglückliche Beispiele heranzieht, die teilweise dem Inhalts ihrer Vorgänger-Comics widersprechen. Das harmloseste ist noch das neunzehnte Jahrhundert, als Männer eine Frau „auserwählten“, beschlossen, sie zu lieben und sich dann diesem Gefühl hingaben, egal ob die Auserwählte es erwiderte. Die im ›Ursprung der Liebe‹ so gut dargestellten Probleme der Frauen in dieser Zeit werden nur in einer Fußnote erwähnt.
Dann kommt sie mit Lord Byrons Exfreundin Caroline Lamb, die ihn wiederholt stalkte und mit Selbstmord drohte. Sie zitiert Roland Barthes, der für ein solches Verhalten auch die Schuld/Verantwortung bei der belästigten Person sieht.
Krass. Auch heute gibt es ja unzählige Frauen (und Männer, aber hauptsächlich Frauen), die von Expartner*innen verfolgt, gestalkt und bedroht werden. Ich bin sicher, Strömquist will das nicht als begrüßenswertes Verhalten darstellen, an dem die Betroffenen letztendlich selbst schuld sind. Aber diese Dinge nicht mal zu erwähnen oder ins Verhältnis zu setzen, sondern einfach nur zu sagen „Hey, toll wie Caroline ihrer Liebe treu blieb“, ist schon echt bitter.
Auch Robin Norwoods ›Women Who Love Too Much‹ als schlechtes Beispiel heranzuziehen, finde ich wahnsinnig unglücklich. Ja, der Titel ist kacke. Aber das Buch ist von 1990 und war eins der ersten Bücher überhaupt, die Menschen halfen, sich aus toxischen, gewaltvollen Beziehungen zu befreien. Ein Thema dem Strömquist sich auch in ihrem Comic ›I’m every woman‹ widmet. Hat sie nur den Titel gegooglet und weiß nicht über den Inhalt des Buches? Ich versteh’s nicht.
Und es mag an der Übersetzung liegen, aber das Wort „Therapietrend“ taucht mehrfach im Comic auf und stört mich sehr. Die abwertende Bezeichnung lässt völlig außer Acht, dass psychische Krankheiten auf einem Höchststand sind und wir erst ganz langsam an einen Punkt kommen, an dem Therapeut*innenbesuche kein Stigma mehr sind (was entscheidend zu diesem mutmaßlichen „Trend“ beigetragen hat).
Und trotz einiger ›Vielleicht, Vielleicht‹-Fußnoten und dieser einen Seite am Ende, auf der sie nochmal kurz was klarstellt, hat der Comic bei mir einen bitteren Nachgeschmack und große Verwirrung hinterlassen.
Read
March 19, 2024Se aprende más leyendo un libro de Liv Strömquist que en años completos de una vida.
October 3, 2020
I've read and re-read several of Liv Strömquist's comics in the last few weeks. And while I really liked "Der Ursprung der Liebe", I didn't really get this book and what its message is supposed to be. It had some interesting thoughts and impulses, but what irritated me most was that it felt very contradictory to her other books.
From her other books I got the message that the mainstream understanding of love (being only between two people in a monogamous relationship that is supposed to fulfill all our needs) is actually quite new and potentially harmful. She discovers how patriarchy makes women cling to men instead of being self-reliant (this is a very reduced, over-simplified summary, I know) and how women tend to stay in relationships that are unhealthy because they are the ones giving and giving and giving all their love and resources without their efforts being reciprocated.
In this book, however, she talks about the lack of emotions and feelings in modern relationships and how capitalism prevents us from developing deep bonds. Among other things, she seems to show that partners in a relationship don't have to be equally in love, that it's okay if one person delves deep into feelings of love and dependence even if the other person doesn't reciprocate or even want that. Yes, she puts that into perspective and adds an enormous amount of "maybes" and "perhaps", but still... the comic confused me more than it inspired me.
From her other books I got the message that the mainstream understanding of love (being only between two people in a monogamous relationship that is supposed to fulfill all our needs) is actually quite new and potentially harmful. She discovers how patriarchy makes women cling to men instead of being self-reliant (this is a very reduced, over-simplified summary, I know) and how women tend to stay in relationships that are unhealthy because they are the ones giving and giving and giving all their love and resources without their efforts being reciprocated.
In this book, however, she talks about the lack of emotions and feelings in modern relationships and how capitalism prevents us from developing deep bonds. Among other things, she seems to show that partners in a relationship don't have to be equally in love, that it's okay if one person delves deep into feelings of love and dependence even if the other person doesn't reciprocate or even want that. Yes, she puts that into perspective and adds an enormous amount of "maybes" and "perhaps", but still... the comic confused me more than it inspired me.
December 10, 2021
Se acabó leer libros de amor a partir de ahora solo leeré Geronimo Stilton
December 24, 2020
Давненько не брала я в руки комикс! Этот - очень понравился, за что отдельное спасибо подкасту "Партнёрский материал". И посмеялась, и повспоминала о своём, и пошевелила извилинами, следя за логическими выводами авторки. Ощущение, как после просмотра отличного фильма.
May 27, 2024
ціла книжка (у картинках) про романтичне кохання, що з ним не так, що не так з нами, а, головне, що не так з леонардо ді капріо
May 4, 2024
Напозір Лів Стрьомквіст у своїй роботі відповідає на 3 питання: Чому Леонардо Ді Капріо не можу закохатися, а постійно змінює пасій-моделей трошки за 20? Чи можна отримати щасливе кохання, якщо дисциплінувати себе та свої почуття? Чому у деяких людей з'являється раптове почуття не-кохання до людини, яку раніше любили?
Проте насправді Лів Стрьомквіст зусібіч розповідає про зміни, які сталися у сучасному суспільстві за останні століття, що призвели до прагматизації концепції кохання. Допомагають їй у цьому роботи філософів та митців, які також займалися осмисленням цієї проблеми.
По суті "Розквітає найчервоніша з троянд" - це 3 чудово написаних есе, де частину оповіді бере на себе графічна складова. Через форму усе зображене та написане легкозрозуміле та чудово запам'ятовується. Проте головне: відсутність усього зайвого дає змогу читачу осмислити не тільки написане, а й самого себе.
Бо ж у кожного з нас є своє сучасне уявлення про кохання. У чомусь воно засноване на тому величезному набутку книг та фільмів, що вже існує. Але щось породжене сучасним уявленням про світ, його нормами та негласними правилами.
Щоб не бути марнослівною, поясню на прикладі чому цей графічний нонфік так високо мною оцінений.
Лів Стрьомквіст каже: світ став прагматичним, адже все більше люди опираються на науку та критичне мислення, що суперечить романтичному коханню.
Я відповідаю: так-так, кохання - це біохімічна відповідь на феромони іншої людини, що свідчить про потенційну сумісність для вдалого розмноження, це вже дослідили.
Лів Стрьомквіст каже: суспільство дисципліни (у якому люди опиралися на боже провидіння) змінилось на суспільство досягнень, де любов стала чимось, чого треба досягти власними силами та роботою над собою.
Я відповідаю: так-так, абсолютно вірно, фатуму не існує, все, що ми отримуємо у житті - це результати плідної роботи та титанічних (часом і не дуже) зусиль. Хоча стоп! Звідки Стрьомквіст так багато про мене знає?!
І таких прикладів багато!
Особлива цінність "Розквітає найчервоніша з троянд" у тому, що нонфік веде діалог з читачем та змушує його думати. І цей діалог виходить за межі питань, дотичних до кохання, та сягає тих особистісних питань, на яких ґрунтується сучасна модерна людина.
А якщо без пафосних слів, то Стрьомквіст просто вдало підштовхує читача до розуміння себе та причин своєї поведінки. Це така собі книга-айсберг, де над водою - романтичне кохання, а під водою - опис та причини того, якою є сучасна людина.
Для мене особисто ця робота важлива ще й тому, що відкрила мені очі на те, як і чому я реагую на світ. Я типова представниця культури досягнень. Я не унікум, не ��ідходжу від норми. Я цю норму представляю!
А всі авторки любовних романів - це релікти, які ще здатні боротися з прагматизацією та вірити у кохання з першого погляду.
Світ змінився. І Лів Стрьомквіст наочно показує наскільки сильно.
Проте насправді Лів Стрьомквіст зусібіч розповідає про зміни, які сталися у сучасному суспільстві за останні століття, що призвели до прагматизації концепції кохання. Допомагають їй у цьому роботи філософів та митців, які також займалися осмисленням цієї проблеми.
По суті "Розквітає найчервоніша з троянд" - це 3 чудово написаних есе, де частину оповіді бере на себе графічна складова. Через форму усе зображене та написане легкозрозуміле та чудово запам'ятовується. Проте головне: відсутність усього зайвого дає змогу читачу осмислити не тільки написане, а й самого себе.
Бо ж у кожного з нас є своє сучасне уявлення про кохання. У чомусь воно засноване на тому величезному набутку книг та фільмів, що вже існує. Але щось породжене сучасним уявленням про світ, його нормами та негласними правилами.
Щоб не бути марнослівною, поясню на прикладі чому цей графічний нонфік так високо мною оцінений.
Лів Стрьомквіст каже: світ став прагматичним, адже все більше люди опираються на науку та критичне мислення, що суперечить романтичному коханню.
Я відповідаю: так-так, кохання - це біохімічна відповідь на феромони іншої людини, що свідчить про потенційну сумісність для вдалого розмноження, це вже дослідили.
Лів Стрьомквіст каже: суспільство дисципліни (у якому люди опиралися на боже провидіння) змінилось на суспільство досягнень, де любов стала чимось, чого треба досягти власними силами та роботою над собою.
Я відповідаю: так-так, абсолютно вірно, фатуму не існує, все, що ми отримуємо у житті - це результати плідної роботи та титанічних (часом і не дуже) зусиль. Хоча стоп! Звідки Стрьомквіст так багато про мене знає?!
І таких прикладів багато!
Особлива цінність "Розквітає найчервоніша з троянд" у тому, що нонфік веде діалог з читачем та змушує його думати. І цей діалог виходить за межі питань, дотичних до кохання, та сягає тих особистісних питань, на яких ґрунтується сучасна модерна людина.
А якщо без пафосних слів, то Стрьомквіст просто вдало підштовхує читача до розуміння себе та причин своєї поведінки. Це така собі книга-айсберг, де над водою - романтичне кохання, а під водою - опис та причини того, якою є сучасна людина.
Для мене особисто ця робота важлива ще й тому, що відкрила мені очі на те, як і чому я реагую на світ. Я типова представниця культури досягнень. Я не унікум, не ��ідходжу від норми. Я цю норму представляю!
А всі авторки любовних романів - це релікти, які ще здатні боротися з прагматизацією та вірити у кохання з першого погляду.
Світ змінився. І Лів Стрьомквіст наочно показує наскільки сильно.
July 15, 2025
Прекрасний комікс у жанрі нон-фікш, з гумором розповідає про кохання у сучасному світі та у минулому, використовуючи матеріали різних філософів та приклади з життя знаменитостей
March 5, 2020
Liv Strömquist for president 🌹
August 14, 2021
Myöhäiskapitalistiseen ja äärimmäisen yksilökeskeisen yhteiskunnan rakkauskäsitykseen pureutuva sarjakuvakokoelma valottaa tutkimusten ja Strömquistin hersyvän huumorin kautta sitä, miksi emme enää rakastu ja mikä nykyisessä rakkauskäsityksessämme on totaalisesti pielessä. Minä minä -maassa elellessä yksilö on projekti, hoidettava, voimautettava ja keskiöön nostettava, eikä tilaa rakastumiselle enää jää. Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan on mainio jatkoteos Strömquistin aiemmalle, parisuhdemalleja ja romanttisen rakkauden roolia terävästi tarkastelevalle Prinssi Charlesin tuntelle, ja vaikka lähtökohta on täysin toinen, täydentävät nämä mainiosti toistensa sanomia. Liv ei petä, taaskaan.
September 25, 2024
No siento nada es la primera novela gráfica que leo de Liv Strömquist, y desde luego no va a ser la última. De hecho, es el primer “ensayo gráfico” que leo, y es impresionante cómo a través de su humor, las ilustraciones y el ritmo no para de introducir conceptos bien cargados, citas y datos sin que se haga bola en ningún momento la lectura.
De la mano de Eva Illouz, Byung-Chul Han, Lou-Andreas Salomé, Kierkegaard y más pensadorxs, la novela disecciona las relaciones sexoafectivas de nuestra época, arrojando luz sobre sus determinaciones. En un contexto de tardo-capitalismo donde cada vez más áreas de nuestra vida son mercantilizadas, reina inevitablemente un culto a la imagen y al individualismo (puesto que lo social, lo común, es peligroso para el sistema), y estas nuevas condiciones materiales generan a su vez nuevas dinámicas sociales y el surgimiento de diferentes tipos de masculinidades y feminidades.
Con mucho humor, ironía y atino, Strömquist comienza la novela con la pregunta de qué lleva a Leonardo DiCaprio a salir únicamente con chavalas de menos de 25 años, de dónde viene su incapacidad de sentir. Tirando de ese hilo nos transporta a otras épocas en las que existía un culto al amor irrefrenable y, de hecho, era el hombre (edad moderna en centroeuropa) quien daba muestras de afecto tan fuertes que hoy en día catalogaríamos de tóxico y obsesivo. Sin embargo, a tiempo presente aparece un nuevo tipo de “hombre de éxito”, y surgen movimientos como el del sigma male , que se define por su carencia de apego hacia las mujeres, pero con alto capital económico y sexual (superación del alpha male, ya que éste depende afectivamente de las mujeres). Llegar a esta situación no es casual, sino que es la consecuencia directa de del cambio del rol social del hombre, que tras haber perdido el puesto de cabeza de familia y de única fuente financiera a causa de la entrada de la mujer al mundo laboral, busca mantener su supremacía patriarcal y generar nuevos “modelos de éxito”. Esto está sumado a la individualización, que nos lleva a centrarnos únicamente en nuestra persona (y buscar espejos de la misma, no al gran “Otro”), y la elección “racional” de compañerx sexual (personas compatibles con nuestro nicho cultural y económico).
Muy compleja es la encrucijada en la que se encuentran muchas mujeres, ya que por un lado emulan dicha frialdad afectiva y la revisten de independencia y sensualidad (el falso empoderamiento del consumo de cuerpos), por otro lado, también persiguen el desarrollo de su vida económica y, además, quienes buscan ser madres se ven con un margen temporal muy acotado respecto a épocas anteriores (de empezar a tener hijxs con menos de 20 años a empezar a los 35 con la carrera profesional consolidada) y, con la necesidad de compromiso sexoafectivo fuerte para quienes desean un modelo biparental, mientras que la masculinidad del “hombre de éxito” les abofetea en la cara con su renuncia a dicho compromiso.
Consecuencia de la hiperproductividad en forma de autoexplotación y del FOMO , rehuimos el enamoramiento y culpamos a compañerxs sexuales de “pillarse demasiado” cuando ya les hemos avisado de que nuestro interés es únicamente sexual. En otras ocasiones, del lado opuesto, nos culpamos de haber invertido demasiado emocionalmente (qué término más horrible), en vez de exigir responsabilidad afectiva a la contraparte y ser menos durxs con nosotrxs.
Pero, más allá de la radiografía del presente sexoafectivo, el objetivo de Strömquist no es otro que poner de nuevo al amor en el pedestal que le corresponde. El texto defiende el enamoramiento como experiencia mística, fatal, que es superior a nosotrxs, que puede ser incómodo y muchas veces sacudir nuestras vidas, pero que es infinitamente bello. Y es que el amor es emoción, pasión y cariño, pero también es trabajo, sacrificio y fe en los rituales que se practican. Además, como defiende Bataille, tiene una parte fundamental de derroche improductivo. Es contrario al rendimiento. Es rendirse ante algo.
"El DERROCHE DA sentido a esas actividades y es el SACRIFICIO que crea LO SAGRADO”
Si el cómic de Strömquist puede resultar incómodo es precisamente porque apunta bien sus dardos. No es una propuesta de dejarse arrastrar por el enamoramiento más fuerte y que sin pararte a pensar dos veces éste arrase tu vida, pero sí una invitación a la reflexión sobre las dinámicas contemporáneas que impiden el cultivo del amor y la creación de intimidad.
De la mano de Eva Illouz, Byung-Chul Han, Lou-Andreas Salomé, Kierkegaard y más pensadorxs, la novela disecciona las relaciones sexoafectivas de nuestra época, arrojando luz sobre sus determinaciones. En un contexto de tardo-capitalismo donde cada vez más áreas de nuestra vida son mercantilizadas, reina inevitablemente un culto a la imagen y al individualismo (puesto que lo social, lo común, es peligroso para el sistema), y estas nuevas condiciones materiales generan a su vez nuevas dinámicas sociales y el surgimiento de diferentes tipos de masculinidades y feminidades.
Con mucho humor, ironía y atino, Strömquist comienza la novela con la pregunta de qué lleva a Leonardo DiCaprio a salir únicamente con chavalas de menos de 25 años, de dónde viene su incapacidad de sentir. Tirando de ese hilo nos transporta a otras épocas en las que existía un culto al amor irrefrenable y, de hecho, era el hombre (edad moderna en centroeuropa) quien daba muestras de afecto tan fuertes que hoy en día catalogaríamos de tóxico y obsesivo. Sin embargo, a tiempo presente aparece un nuevo tipo de “hombre de éxito”, y surgen movimientos como el del sigma male , que se define por su carencia de apego hacia las mujeres, pero con alto capital económico y sexual (superación del alpha male, ya que éste depende afectivamente de las mujeres). Llegar a esta situación no es casual, sino que es la consecuencia directa de del cambio del rol social del hombre, que tras haber perdido el puesto de cabeza de familia y de única fuente financiera a causa de la entrada de la mujer al mundo laboral, busca mantener su supremacía patriarcal y generar nuevos “modelos de éxito”. Esto está sumado a la individualización, que nos lleva a centrarnos únicamente en nuestra persona (y buscar espejos de la misma, no al gran “Otro”), y la elección “racional” de compañerx sexual (personas compatibles con nuestro nicho cultural y económico).
Muy compleja es la encrucijada en la que se encuentran muchas mujeres, ya que por un lado emulan dicha frialdad afectiva y la revisten de independencia y sensualidad (el falso empoderamiento del consumo de cuerpos), por otro lado, también persiguen el desarrollo de su vida económica y, además, quienes buscan ser madres se ven con un margen temporal muy acotado respecto a épocas anteriores (de empezar a tener hijxs con menos de 20 años a empezar a los 35 con la carrera profesional consolidada) y, con la necesidad de compromiso sexoafectivo fuerte para quienes desean un modelo biparental, mientras que la masculinidad del “hombre de éxito” les abofetea en la cara con su renuncia a dicho compromiso.
Consecuencia de la hiperproductividad en forma de autoexplotación y del FOMO , rehuimos el enamoramiento y culpamos a compañerxs sexuales de “pillarse demasiado” cuando ya les hemos avisado de que nuestro interés es únicamente sexual. En otras ocasiones, del lado opuesto, nos culpamos de haber invertido demasiado emocionalmente (qué término más horrible), en vez de exigir responsabilidad afectiva a la contraparte y ser menos durxs con nosotrxs.
Pero, más allá de la radiografía del presente sexoafectivo, el objetivo de Strömquist no es otro que poner de nuevo al amor en el pedestal que le corresponde. El texto defiende el enamoramiento como experiencia mística, fatal, que es superior a nosotrxs, que puede ser incómodo y muchas veces sacudir nuestras vidas, pero que es infinitamente bello. Y es que el amor es emoción, pasión y cariño, pero también es trabajo, sacrificio y fe en los rituales que se practican. Además, como defiende Bataille, tiene una parte fundamental de derroche improductivo. Es contrario al rendimiento. Es rendirse ante algo.
"El DERROCHE DA sentido a esas actividades y es el SACRIFICIO que crea LO SAGRADO”
Si el cómic de Strömquist puede resultar incómodo es precisamente porque apunta bien sus dardos. No es una propuesta de dejarse arrastrar por el enamoramiento más fuerte y que sin pararte a pensar dos veces éste arrase tu vida, pero sí una invitación a la reflexión sobre las dinámicas contemporáneas que impiden el cultivo del amor y la creación de intimidad.
June 6, 2024
Hab nochmal drüber nachgedacht und meine Bewertung nach unten korrigiert.
So toll ich frühere Werke von Strömquist fand, hier gebe ich ihr nicht uneingeschränkt recht.
Ansprüche an (zukünftige) Partner*innen (oder auch einfach Grenzen) sind richtig und wichtig und eben nicht "kapitalistisch" und falsch.
Eva Illouz, auf die sich Strömquist hier bezieht, hat sicher gute Punkte, wenn sie Therapiesucht, Wellnesskultur und Consumerism kritisiert. Aber sie wittert leider auch überall den Kapitalismus und kann sich nicht vorstellen, dass Menschen unterschiedlich sind. Nicht alle wollen wilde, zerstörerische und irrationale Liebe. Manche wünschen sich Respekt, ähnliche Interessen, Gemütlichkeit, Vertrauen... und sieben red flags verständlicherweise aus.
Ich will auch niemanden daten, der oder die raucht. Laut Strömquist und Illouz bin ich unromantisch und kann mich nicht bedingungslos fallen lassen, wenn ich nicht über sowas hinwegsehe. Von mir aus. Besser als unglücklich sein. Und das wäre ich, wenn ich bestimmte Sachen ignoriere.
So toll ich frühere Werke von Strömquist fand, hier gebe ich ihr nicht uneingeschränkt recht.
Ansprüche an (zukünftige) Partner*innen (oder auch einfach Grenzen) sind richtig und wichtig und eben nicht "kapitalistisch" und falsch.
Eva Illouz, auf die sich Strömquist hier bezieht, hat sicher gute Punkte, wenn sie Therapiesucht, Wellnesskultur und Consumerism kritisiert. Aber sie wittert leider auch überall den Kapitalismus und kann sich nicht vorstellen, dass Menschen unterschiedlich sind. Nicht alle wollen wilde, zerstörerische und irrationale Liebe. Manche wünschen sich Respekt, ähnliche Interessen, Gemütlichkeit, Vertrauen... und sieben red flags verständlicherweise aus.
Ich will auch niemanden daten, der oder die raucht. Laut Strömquist und Illouz bin ich unromantisch und kann mich nicht bedingungslos fallen lassen, wenn ich nicht über sowas hinwegsehe. Von mir aus. Besser als unglücklich sein. Und das wäre ich, wenn ich bestimmte Sachen ignoriere.
September 11, 2020
Cosa significa innamorarsi? Come avviene? E soprattutto, bisogna soffrire o decidere di autotutelarsi scegliendo la strada del "non dolore"?
Questi e tanti interrogativi vengono analizzati e sviscerati dall'arguta penna di Liv Strümquist, nel suo nuovo graphic novel "La rosa più rossa si schiude".
Sono sempre stata un'ingenua irrazionale, mi buttavo a capofitto nelle relazioni e quel "fall in love" inglese è stato il mio mantra da sempre e per sempre.
A volte, però, davanti alla sofferenza per un amore non corrisposto o per via di rapporti complessi, è capitato che mi chiedessi se non ci fosse qualcosa di sbagliato in me. Mi dicevo che dovevo frenare il mio istinto, che dovevo mostrarmi desiderabile, ma non troppo. Innamorata, ma non troppo. Disponibile, ma non troppo.
Secondo voi ci sono riuscita? Ovviamente no.
Grazie all'opera di Strümquist, ho capito che il mio comportamento non è mai stato sbagliato, che celare i miei sentimenti, mostrarmi altro da me, significava tradirmi e implicava il non amare.
E allora forse c'è qualcosa che quel tanto odiato - da me - Piccolo principe può insegnarci. Ci concentriamo troppo spesso sull'idea di essere amati, ma noi siamo davvero disposti ad amare?
Ad annaffiare la nostra rosa ogni giorno, a dirle "ti amo", a soffrire, a venire a patti con l'altro?
La risposta non è facile e questo lo dobbiamo anche alla società attuale. Infatti, oggigiorno abbiamo una vasta possibilità di scelta e proprio per questo, spesso capita di concepire il partner alla stregua di un prodotto. Hai un difetto che non avevo considerato? Allora ti mando via, perché tanto ti rimpiazzo subito, basta andare sui social e trovarne un altro proprio come piace a me.
Ovviamente non possiamo generalizzare, ma sono sicura che almeno una volta nella vostra vita sentimentale avete avuto un pensiero di questo tipo.
Parole come fedeltà ed eternità ci fanno paura, proprio per questo non riusciamo a prometterle.
Perché in un mondo in cui possiamo conoscere chiunque mettendo un like a una foto, tradire non è più così scandaloso e il divorzio non ci marchia più a vita, il "per sempre" spaventa.
Queste sono solo alcune delle tematiche toccate da "La rosa più rossa si schiude", ecco perché vi invito a leggerlo senza giudicarvi, ma aprendo la mente e riflettendo sul vero significato dell'amore e su come siete disposti a viverlo.
Questi e tanti interrogativi vengono analizzati e sviscerati dall'arguta penna di Liv Strümquist, nel suo nuovo graphic novel "La rosa più rossa si schiude".
Sono sempre stata un'ingenua irrazionale, mi buttavo a capofitto nelle relazioni e quel "fall in love" inglese è stato il mio mantra da sempre e per sempre.
A volte, però, davanti alla sofferenza per un amore non corrisposto o per via di rapporti complessi, è capitato che mi chiedessi se non ci fosse qualcosa di sbagliato in me. Mi dicevo che dovevo frenare il mio istinto, che dovevo mostrarmi desiderabile, ma non troppo. Innamorata, ma non troppo. Disponibile, ma non troppo.
Secondo voi ci sono riuscita? Ovviamente no.
Grazie all'opera di Strümquist, ho capito che il mio comportamento non è mai stato sbagliato, che celare i miei sentimenti, mostrarmi altro da me, significava tradirmi e implicava il non amare.
E allora forse c'è qualcosa che quel tanto odiato - da me - Piccolo principe può insegnarci. Ci concentriamo troppo spesso sull'idea di essere amati, ma noi siamo davvero disposti ad amare?
Ad annaffiare la nostra rosa ogni giorno, a dirle "ti amo", a soffrire, a venire a patti con l'altro?
La risposta non è facile e questo lo dobbiamo anche alla società attuale. Infatti, oggigiorno abbiamo una vasta possibilità di scelta e proprio per questo, spesso capita di concepire il partner alla stregua di un prodotto. Hai un difetto che non avevo considerato? Allora ti mando via, perché tanto ti rimpiazzo subito, basta andare sui social e trovarne un altro proprio come piace a me.
Ovviamente non possiamo generalizzare, ma sono sicura che almeno una volta nella vostra vita sentimentale avete avuto un pensiero di questo tipo.
Parole come fedeltà ed eternità ci fanno paura, proprio per questo non riusciamo a prometterle.
Perché in un mondo in cui possiamo conoscere chiunque mettendo un like a una foto, tradire non è più così scandaloso e il divorzio non ci marchia più a vita, il "per sempre" spaventa.
Queste sono solo alcune delle tematiche toccate da "La rosa più rossa si schiude", ecco perché vi invito a leggerlo senza giudicarvi, ma aprendo la mente e riflettendo sul vero significato dell'amore e su come siete disposti a viverlo.
October 29, 2021
а-а-а! я в восторге. комикс Стрёмквист оказался одновременно очень информативным и смешным.
в нём она исследует и иллюстрирует любовь в прошлом и настоящем, опираясь на высказывания философов, социологов и психологов, истории известных любивших и любимых, и личные наблюдения о современной культуре. на страницах этого комикса Леонардо Ди Каприо и Сёрен Кьеркегор оказываются соседями.
запишите меня в фан-клуб Стрёмквист, пожалуйста.
в нём она исследует и иллюстрирует любовь в прошлом и настоящем, опираясь на высказывания философов, социологов и психологов, истории известных любивших и любимых, и личные наблюдения о современной культуре. на страницах этого комикса Леонардо Ди Каприо и Сёрен Кьеркегор оказываются соседями.
запишите меня в фан-клуб Стрёмквист, пожалуйста.
January 4, 2020
Filozofski grafički roman (Eva Illouz, Byung-Chul Han, Slavoj Žižek, Kierkegaard, Hilda Doolittle...) o ljubavi i zaljubljenosti sa Leonardom DiCapriom i njegovim smenjujućim identičnim plavušama kao lajtmotivom. Sad su mi konačno posle četvrt i kusur veka neke stvari u međuljudskim odnosima mnogo jasnije, bukvalno je trebalo neko da mi ih nacrta (haha).
February 12, 2022
4,5 sanoisin.
Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan on taattua Liv Strömquist -laatua - faktaa ja huumoria loistavassa paketissa. Aivan samaan ei tämä sarjakuva yllä, kuin esim. ensirakkauteni Kielletty hedelmä. Tällä kertaa Strömquist tutkii rakkautta ja rakastumista nyky-yhteiskunnassa.
Rakkaudesta puhuminen, siis sen analysointi, on helposti aika korkealentoista ja vaikeaselkoista, joten tämän kirjan lukeminen on välillä vähän haastavaa ja keskittymistä vaativaa, vaikka Strömquistilla onkin upea kyky esittää asiansa selkeästi ja löytää oivaltavia esimerkkejä. Nautin, nautin ja nauroin!
Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan on taattua Liv Strömquist -laatua - faktaa ja huumoria loistavassa paketissa. Aivan samaan ei tämä sarjakuva yllä, kuin esim. ensirakkauteni Kielletty hedelmä. Tällä kertaa Strömquist tutkii rakkautta ja rakastumista nyky-yhteiskunnassa.
Rakkaudesta puhuminen, siis sen analysointi, on helposti aika korkealentoista ja vaikeaselkoista, joten tämän kirjan lukeminen on välillä vähän haastavaa ja keskittymistä vaativaa, vaikka Strömquistilla onkin upea kyky esittää asiansa selkeästi ja löytää oivaltavia esimerkkejä. Nautin, nautin ja nauroin!
May 22, 2021
Спасибо, теперь всё понятно)
August 29, 2022
Ruotsalaisen Liv Strömquistin feministinen paatos on ollut herkullista luettavaa tähän asti. Uusin albumi, Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan jatkaa totutulla linjalla: luvassa on tuhti albumi feministisistä aiheista, julkkismiehiä säästelemättä, täynnä tekstiä ja asiaa lähdeviitteiden kera.
Mitään suurta visuaalista sarjakuvataidetta Strömquist ei edelleenkään tee. Leonardo DiCapriota en olisi kuvista tunnistanut ja teksti ja asia on vahvasti pääosassa. Toimii se näinkin, mutta onhan tämä melko raskasta luettavaa. Asia ei nimittäin ole kevyttä, vaikka kepeästi DiCaprion uimapukumallisarjadeittailulle kuittailulla alkaakin.
Strömquist nimittäin pureutuu tässä albumissa myöhäiskapitalistisen ajan romantiikkaan ja rakkauteen. Miksi rakkaussuhteet tuntuvat olevan entistä vaikeampia? Strömquist esittelee vastaukseksi muutaman vaihtoehdon. Eteläkorealaisen filosofi Byung-Chul Hanin mukaan myöhäiskapitalismissa ihmisen libido suuntautuu ensisijaisesti omaan subjektiin ja toiset ihmiset ovat peilejä, joista omaa egoa voi vahvistaa. Tällöin toista, jolta on riistetty toiseus, ei ole mahdollista rakastaa, vain kuluttaa. Niinpä parikymppiset uimapukumallit ovat DiCapriolle rakkauden kohteen sijasta ikäänkuin kulutushyödykkeitä.
Toisena teoriana Strömquist nostaa esiin rationaalisen valinnan nousun Parinmuodostukseen liittyy aikaisempaa paljon enemmän valinnanmahdollisuuksia. Sosiologi Eva Illouzin mukaan rationaalinen päätöksentekotapa heikentää kykyä kokea voimakasta emotionaalista sitoutumista. Pitkälle verbalisoitu valinnanmahdollisuuksien kulttuuri voi heikentää ihmisten kykyä kiintyä toiseen ihmiseen ilman erityistä syytä. Toiset ihmiset ovat tavaroita, joita valitaan, eikä tavaran vuoksi haluta muuttua itse.
Kolmanneksi Strömquist toteaa, että tapa olla menestynyt mies on muuttunut viimeisen 100–150 vuoden aikana. Kun miehet eivät ole enää vallassa kaikkialla yhteiskunnassa, miehinen vallankäyttö on muuttunut. Perinteinen miehinen status – omaisuuden kaltaisessa asemassa oleva vaimo, runsaasti perillisiä – onkin takapajuista ja tunkkaista, joten siinä missä äärimmäinen tunteikkuus ja omistautuminen rakkaudentunteelle oli miehekästä 1800-luvulla, nyt miehekkyyden ylin mittari on viileän etäisyyden pitäminen.
Roolit ovat vaihtuneet: nyt paine hankkia lapsia ja sitä kautta tunteellinen sitoutuminen on miesten sijasta naisten niskassa. Miehillä on uudenlaista emotionaalista vallankäyttöä, joka ilmenee siinä, että naiset ovat emotionaalisesti saatavilla ja miehet haluttomia sitoutumaan. Tästä seuraa, että naisille jaellaan naistenlehdissä runsaasti avuliaita neuvoja siitä, miten olla vähemmän takertuvainen ja etäisempi – ja se taas osaltaan syö mahdollisuuksia löytää todellista rakkautta (tätä kommentoi taannoin hauskasti Holly Bournen Teeskentelyä).
Neljänneksi Strömquist nostaa vielä esiin lumouksen haihtumisen – siis sen, miten mystinen ja henkinen käsitys rakkaudesta on korvautunut biologisella materialismilla, joka typistää tunteet kemiallisiksi reaktioiksi.
Viidentenä ja viimeisenä teoriana Strömquist nostaa teorian siitä, että olemme yksinkertaisesti surkeita kuolemaan. Me emme halua kuolla. Päätöksen tekeminen ja uskollisuuden vannominen muistuttaa kuolemaa. "Siksi yhä löydämme itsemme tästä sameudesta, jossa kaikki sekoittuu, mikään ei koskaan ala tai lopu, jossa elämä on yksi pitkä, pitkä, päättymätön pyöräretki, ja seurana retkellä on ihmisiä, joiden ammattina on esitellä erilaisia vaatekappaleita, joita käytetään silloin kun mennään uimaan".
Albumin toinen osa alkaa Beyoncén kappaleesta Irreplaceable. Strömquist esittää kappaleen olevan anthem tietynlaiselle asenteelle rakkautta kohtaan, self-empowerment-feminismille, "uusi mies minuutissa"-doktriinille: Sinä päätät, koska rakkaus alkaa ja loppuu; rakkauden vuoksi ei pidä kärsiä; oman minuuden säilyminen vahvana on tärkeää ja rakkauden on oltava tismalleen molemminpuolista; jos rakastaa kumppania enemmän kuin tämä rakastaa takaisin, suhde on lopetettava.
Tämä ideaali on, kuten Strömquist osoittaa, reippaassa ristiriidassa sen kanssa, miten rakkaus on aikaisemmin käsitetty. Aikaisemmin olisi ollut mieletöntä ajatella, että rakkaus olisi asia, josta voisi vain päättää. Esimerkiksi Kierkegaard kuvaa rakkautta selittämättömänä ja vastaansanomattomana voimana.
Byung-Chul Hanin mukaan myöhäiskapitalismissa kuriyhteiskunnasta on siirrytty "voida-yhteiskuntaan": enää ei "täydy" mitään, nyt perusverbi on "voida". Tästä seuraa riiston muuttuminen sisäistetyksi, ihmisestä itse lähteväksi. Näin riistoon ei tarvita herroja, ja oma-aloitteisuus on sitä paitsi tehokkaampaa kuin ulkoinen piiskaus. Hanin mukaan rakkaus ei kuitenkaan voi elää rinnakkain tällaisen suorittamisen kanssa. Rakastuminen on voimattomuutta.
Rakkauden vuoksi kärsimisellä on historiallisesti ollut korkea status: mahdottoman rakkauden tuottama kärsimys on ollut jaloa, nykypäivänä se on taas säälittävää. Menisit terapiaan! Jos rakkaudesta seuraa kärsimystä, valinta on ollut erehdys ja oikeastaan pitäisi kehittää itsetuntemustaan tehdäkseen jatkossa parempia valintoja. Rakkaus on kuitenkin hyödytöntä (ja juuri siksi pyhää) toimintaa, johon osallistumalla ottaa riskin haavoittumistesta. Eva Illouzin mukaan ihminen, joka tarkastelee rakkautta vaihtokauppana ja liiketoimintaneuvotteluna, astuu alueelle, joka on lopulta yhteensopimaton rakkauden kanssa.
"Feministinen vastaus siihen, kun rakkauteen kykenemättömät miehet kohtelevat naisia huonosti ei voi olla se, että naiset tekevät itsestään yhtä kykenemättömiä rakkauteen self-empowermentin ajatusakrobatian avulla."
Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan on kiehtova syväsukellus rakkauteen myöhäiskapitalismin aikana. Se on varmasti kepeämpää luettavaa kuin lähteisiin uppoutuminen, mutta kyllä tässä pureskeltavaa riittää: mikään ihan helppo, kepeä ja nopeasti luettava sarjis tämä albumi ei missään nimessä ole. Suosittelen siis perehtymään ajan kanssa.
Mitään suurta visuaalista sarjakuvataidetta Strömquist ei edelleenkään tee. Leonardo DiCapriota en olisi kuvista tunnistanut ja teksti ja asia on vahvasti pääosassa. Toimii se näinkin, mutta onhan tämä melko raskasta luettavaa. Asia ei nimittäin ole kevyttä, vaikka kepeästi DiCaprion uimapukumallisarjadeittailulle kuittailulla alkaakin.
Strömquist nimittäin pureutuu tässä albumissa myöhäiskapitalistisen ajan romantiikkaan ja rakkauteen. Miksi rakkaussuhteet tuntuvat olevan entistä vaikeampia? Strömquist esittelee vastaukseksi muutaman vaihtoehdon. Eteläkorealaisen filosofi Byung-Chul Hanin mukaan myöhäiskapitalismissa ihmisen libido suuntautuu ensisijaisesti omaan subjektiin ja toiset ihmiset ovat peilejä, joista omaa egoa voi vahvistaa. Tällöin toista, jolta on riistetty toiseus, ei ole mahdollista rakastaa, vain kuluttaa. Niinpä parikymppiset uimapukumallit ovat DiCapriolle rakkauden kohteen sijasta ikäänkuin kulutushyödykkeitä.
Toisena teoriana Strömquist nostaa esiin rationaalisen valinnan nousun Parinmuodostukseen liittyy aikaisempaa paljon enemmän valinnanmahdollisuuksia. Sosiologi Eva Illouzin mukaan rationaalinen päätöksentekotapa heikentää kykyä kokea voimakasta emotionaalista sitoutumista. Pitkälle verbalisoitu valinnanmahdollisuuksien kulttuuri voi heikentää ihmisten kykyä kiintyä toiseen ihmiseen ilman erityistä syytä. Toiset ihmiset ovat tavaroita, joita valitaan, eikä tavaran vuoksi haluta muuttua itse.
Kolmanneksi Strömquist toteaa, että tapa olla menestynyt mies on muuttunut viimeisen 100–150 vuoden aikana. Kun miehet eivät ole enää vallassa kaikkialla yhteiskunnassa, miehinen vallankäyttö on muuttunut. Perinteinen miehinen status – omaisuuden kaltaisessa asemassa oleva vaimo, runsaasti perillisiä – onkin takapajuista ja tunkkaista, joten siinä missä äärimmäinen tunteikkuus ja omistautuminen rakkaudentunteelle oli miehekästä 1800-luvulla, nyt miehekkyyden ylin mittari on viileän etäisyyden pitäminen.
Roolit ovat vaihtuneet: nyt paine hankkia lapsia ja sitä kautta tunteellinen sitoutuminen on miesten sijasta naisten niskassa. Miehillä on uudenlaista emotionaalista vallankäyttöä, joka ilmenee siinä, että naiset ovat emotionaalisesti saatavilla ja miehet haluttomia sitoutumaan. Tästä seuraa, että naisille jaellaan naistenlehdissä runsaasti avuliaita neuvoja siitä, miten olla vähemmän takertuvainen ja etäisempi – ja se taas osaltaan syö mahdollisuuksia löytää todellista rakkautta (tätä kommentoi taannoin hauskasti Holly Bournen Teeskentelyä).
Neljänneksi Strömquist nostaa vielä esiin lumouksen haihtumisen – siis sen, miten mystinen ja henkinen käsitys rakkaudesta on korvautunut biologisella materialismilla, joka typistää tunteet kemiallisiksi reaktioiksi.
Viidentenä ja viimeisenä teoriana Strömquist nostaa teorian siitä, että olemme yksinkertaisesti surkeita kuolemaan. Me emme halua kuolla. Päätöksen tekeminen ja uskollisuuden vannominen muistuttaa kuolemaa. "Siksi yhä löydämme itsemme tästä sameudesta, jossa kaikki sekoittuu, mikään ei koskaan ala tai lopu, jossa elämä on yksi pitkä, pitkä, päättymätön pyöräretki, ja seurana retkellä on ihmisiä, joiden ammattina on esitellä erilaisia vaatekappaleita, joita käytetään silloin kun mennään uimaan".
Albumin toinen osa alkaa Beyoncén kappaleesta Irreplaceable. Strömquist esittää kappaleen olevan anthem tietynlaiselle asenteelle rakkautta kohtaan, self-empowerment-feminismille, "uusi mies minuutissa"-doktriinille: Sinä päätät, koska rakkaus alkaa ja loppuu; rakkauden vuoksi ei pidä kärsiä; oman minuuden säilyminen vahvana on tärkeää ja rakkauden on oltava tismalleen molemminpuolista; jos rakastaa kumppania enemmän kuin tämä rakastaa takaisin, suhde on lopetettava.
Tämä ideaali on, kuten Strömquist osoittaa, reippaassa ristiriidassa sen kanssa, miten rakkaus on aikaisemmin käsitetty. Aikaisemmin olisi ollut mieletöntä ajatella, että rakkaus olisi asia, josta voisi vain päättää. Esimerkiksi Kierkegaard kuvaa rakkautta selittämättömänä ja vastaansanomattomana voimana.
Byung-Chul Hanin mukaan myöhäiskapitalismissa kuriyhteiskunnasta on siirrytty "voida-yhteiskuntaan": enää ei "täydy" mitään, nyt perusverbi on "voida". Tästä seuraa riiston muuttuminen sisäistetyksi, ihmisestä itse lähteväksi. Näin riistoon ei tarvita herroja, ja oma-aloitteisuus on sitä paitsi tehokkaampaa kuin ulkoinen piiskaus. Hanin mukaan rakkaus ei kuitenkaan voi elää rinnakkain tällaisen suorittamisen kanssa. Rakastuminen on voimattomuutta.
Rakkauden vuoksi kärsimisellä on historiallisesti ollut korkea status: mahdottoman rakkauden tuottama kärsimys on ollut jaloa, nykypäivänä se on taas säälittävää. Menisit terapiaan! Jos rakkaudesta seuraa kärsimystä, valinta on ollut erehdys ja oikeastaan pitäisi kehittää itsetuntemustaan tehdäkseen jatkossa parempia valintoja. Rakkaus on kuitenkin hyödytöntä (ja juuri siksi pyhää) toimintaa, johon osallistumalla ottaa riskin haavoittumistesta. Eva Illouzin mukaan ihminen, joka tarkastelee rakkautta vaihtokauppana ja liiketoimintaneuvotteluna, astuu alueelle, joka on lopulta yhteensopimaton rakkauden kanssa.
"Feministinen vastaus siihen, kun rakkauteen kykenemättömät miehet kohtelevat naisia huonosti ei voi olla se, että naiset tekevät itsestään yhtä kykenemättömiä rakkauteen self-empowermentin ajatusakrobatian avulla."
Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan on kiehtova syväsukellus rakkauteen myöhäiskapitalismin aikana. Se on varmasti kepeämpää luettavaa kuin lähteisiin uppoutuminen, mutta kyllä tässä pureskeltavaa riittää: mikään ihan helppo, kepeä ja nopeasti luettava sarjis tämä albumi ei missään nimessä ole. Suosittelen siis perehtymään ajan kanssa.
October 12, 2021
Herättää erittäin paljon ajatuksia omista rakkaussuhteista ja suhteesta rakkauteen. Hyvä kirja, taas! On se velho!
April 19, 2020
In ihrem neuen Comic tut Liv Strömquist, was sie bisher genau nicht getan hat: Sie verteidigt die romantische Liebe. O-Ton: Die Möglichkeiten der Multioptionsgesellschaft raube den Menschen die Fähigkeit, überhaupt noch bedingungslose Liebe zu empfinden. Von diesem Befund war ich ziemlich überrascht, da die Autorin bislang genau dieses romantische Liebesideal zerlegt und kritisiert hatte.
Die Erklärung dafür ist aber denkbar einfach: Zwischen der Entstehung von «Der Ursprung der Liebe» und «Ich fühl's nicht» liegen zehn Jahre, lediglich die deutschen Übersetzungen erschienen zuletzt in kurzen Abständen.
Und gerade der Umstand, dass Spätkapitalismus und Individualismus die Fähigkeit zur Liebe zerstören, ist sehr spannend – unabhängig davon, ob man sich mit dem romantischen Liebesideal selber identifizieren will oder nicht. Der Hang zur Selbstinszenierung, der Self-Improvement-Kult, die Suche nach einer immer besseren Option in allen Lebensbelangen: Das alles verändert eine Gesellschaft nachhaltig.
Wie gewohnt sucht Liv Stömquist die Antworten bei wissenschaftlichen Quellen. In diesem Band kommen insbesondere die Soziologin Eva Illouz und der Philosoph Byung-Chul Han zu Wort. Aufhänger sind wiederum populäre Figuren wie Beyoncé oder Leonardo DiCaprio, der schon mehr Sports-Illustrated-Models zur Freundin hatte, als ich in meinem Leben Bikinis besass. Das ist in all dem Ernst auch einfach witzig, und Stömquists gewollt dilettantischer Zeichnungsstil macht auch diesen Band wieder zu einem unterhaltsamen, anregenden Lesegenuss.
Die Erklärung dafür ist aber denkbar einfach: Zwischen der Entstehung von «Der Ursprung der Liebe» und «Ich fühl's nicht» liegen zehn Jahre, lediglich die deutschen Übersetzungen erschienen zuletzt in kurzen Abständen.
Und gerade der Umstand, dass Spätkapitalismus und Individualismus die Fähigkeit zur Liebe zerstören, ist sehr spannend – unabhängig davon, ob man sich mit dem romantischen Liebesideal selber identifizieren will oder nicht. Der Hang zur Selbstinszenierung, der Self-Improvement-Kult, die Suche nach einer immer besseren Option in allen Lebensbelangen: Das alles verändert eine Gesellschaft nachhaltig.
Wie gewohnt sucht Liv Stömquist die Antworten bei wissenschaftlichen Quellen. In diesem Band kommen insbesondere die Soziologin Eva Illouz und der Philosoph Byung-Chul Han zu Wort. Aufhänger sind wiederum populäre Figuren wie Beyoncé oder Leonardo DiCaprio, der schon mehr Sports-Illustrated-Models zur Freundin hatte, als ich in meinem Leben Bikinis besass. Das ist in all dem Ernst auch einfach witzig, und Stömquists gewollt dilettantischer Zeichnungsstil macht auch diesen Band wieder zu einem unterhaltsamen, anregenden Lesegenuss.
January 18, 2022
J'avais tellement entendu parler des BD de cette autrice que j'ai ouvert celle-ci en m'attendant à une révélation. Malheureusement j'ai été vraiment déçue. Déjà parce que je n'avais pas du tout compris de quoi il retournait et que je ne m'attendais pas du tout à ça (et ça l'autrice n'y est absolument pour rien) mais aussi parce que malgré tous les efforts de vulgarisation (qui ont dû demander un boulot monstrueux) je n'ai pas compris où elle voulait en venir dans cette accumulation de pensées de philosophes et sociologues, et je crois que je ne retiendrai rien de ce que j'ai lu. Par ailleurs, la faiblesse du dessin ne m'a pas permis d'accrocher réellement au graphisme. Je reconnais les qualités de cette œuvre et de Liv Strömquist mais si toutes ses BDs sont comme ça, je passerai mon chemin.
July 9, 2020
Liv Strömquists bästa hittills. Det blir bara mer och mer ren sociologi, pedagogiskt förpackat med källhänvisningar och allt. För här kommer de igen, på parad: Buyng-Chul Han, Illouz, Weber och teoretikergänget.
Språk med precision och svinbra upplägg av tesen eller "case:et" välbekant MO för poddlyssnaren, särskilt från 'Lilla Drevet' men också 'En varg söker sin pod'. Låt oss t.ex. tänka tillbaka på Livs inslag om Trötthetssamhället, InCels eller nu senast om tigerkungen et consortes från Netflix.
Trots omfånget läser man den fort, nästan i bläddertakt, men jag tycker man ska läsa den minst två ggr - och helst inte vara singel, p.g.a. risk för nihilistisk nedstämdhet angående tvåsamhet i vår sinnessjuka senkapitalistiska samtid.
Språk med precision och svinbra upplägg av tesen eller "case:et" välbekant MO för poddlyssnaren, särskilt från 'Lilla Drevet' men också 'En varg söker sin pod'. Låt oss t.ex. tänka tillbaka på Livs inslag om Trötthetssamhället, InCels eller nu senast om tigerkungen et consortes från Netflix.
Trots omfånget läser man den fort, nästan i bläddertakt, men jag tycker man ska läsa den minst två ggr - och helst inte vara singel, p.g.a. risk för nihilistisk nedstämdhet angående tvåsamhet i vår sinnessjuka senkapitalistiska samtid.
June 26, 2024
Це не один комікс, як могло здатися, а три графічні есе про кохання, його прояви і те яким його нав'язує суспільство.
Читати було цікаво, задуматись теж є над чим.
Однозначно сподобалась форма викладу матеріалу, бо ці кострубаті картинки ніби зменшують тиск доволі складної теми і можна з них погигикати інколи)
Схожі комікси знаєте? Я б почитала
Читати було цікаво, задуматись теж є над чим.
Однозначно сподобалась форма викладу матеріалу, бо ці кострубаті картинки ніби зменшують тиск доволі складної теми і можна з них погигикати інколи)
Схожі комікси знаєте? Я б почитала
January 27, 2025
2025: lo releí y volví a flipar.
Me ha encantado, lo releeré seguro y espero que sea parte de mi biblioteca en algún momento. El amor en el siglo XXI explicado a través de filosofía, bien cargadito de fuentes. Directo, conciso, divertido y ameno.
Me ha encantado, lo releeré seguro y espero que sea parte de mi biblioteca en algún momento. El amor en el siglo XXI explicado a través de filosofía, bien cargadito de fuentes. Directo, conciso, divertido y ameno.
October 27, 2021
HQ muito linda! Uma das melhores leituras do meu ano. A Liv faz uma análise da forma de se relacionar do nosso tempo, articulando diversas ideias de profissionais das ciências sociais e filósofos para fazer a discussão, intercalando com piadas muito engraçadas.
Ela demonstra que as pessoas não estão se envolvendo, não estão se amando. Com a ideia de que a gente deve evitar as frustrações nos relacionamentos, acabamos vivendo uma dinâmica de consumismo de pessoas. Se não atende aos meus interesses de consumidor, eu posso substituir ela por outra.
Ri muito em algumas passagens. Quer dizer, rimos. Li junto com a minha namorada, lemos em voz alta. Foi uma experiência incrível. Por diversas vezes paramos e tivemos discussões profundas sobre os padrões de relacionamento que já tivemos e o que queremos com o nosso.
Amar é agir com alteridade.
Amar é dar um salto de fé.
O relacionamento é uma religião de dois papas que precisa de ritos para existir.
Amar é vulnerabilidade, é a aniquilação simbólica.
Sem isso, o amor não é viável.
Ela demonstra que as pessoas não estão se envolvendo, não estão se amando. Com a ideia de que a gente deve evitar as frustrações nos relacionamentos, acabamos vivendo uma dinâmica de consumismo de pessoas. Se não atende aos meus interesses de consumidor, eu posso substituir ela por outra.
Ri muito em algumas passagens. Quer dizer, rimos. Li junto com a minha namorada, lemos em voz alta. Foi uma experiência incrível. Por diversas vezes paramos e tivemos discussões profundas sobre os padrões de relacionamento que já tivemos e o que queremos com o nosso.
Amar é agir com alteridade.
Amar é dar um salto de fé.
O relacionamento é uma religião de dois papas que precisa de ritos para existir.
Amar é vulnerabilidade, é a aniquilação simbólica.
Sem isso, o amor não é viável.
July 24, 2021
Tässä oli mielestäni Strömquistin muita teoksia huterampi teoriapohja. En myöskään tajunnut – tai oikeammin olisi sanoa, että ei selitetty –, mistä teoria liiaksi terapisoituneesta (onko se edes oikea sana, vaikka sitä läpi teoksen käytettiinkin?) yhteiskunnasta on peräisin. Se tuntui jotenkin irralliselta osalta kapitalismikritiikkiä.
Varsinkin alussa on tarjolla hyviä ahaa-elämyksiä ja jäsennyksiä, joiden valossa tarkastella omia käsityksiään rakkaudesta ja rakastumisesta. Itselläni on ainakin nyt enemmän välineitä analysoida ja teoretisoida omaa toimintaani ja omia preferenssejäni. Ja olen vanhanaikainen, ihanaa!
Tämä oli myös loppua kohden vähän toisteinen. Strömquistin jutut myös pyörivät eri teoksissa samojen teemojen ympärillä, ja pelkään, että jossain vaiheessa ideat loppuvat. Sitä en halua!
Ja vaikka sisältö on tykkiä, niin ei piirrosjälkeä voi kyllä rehellisesti väittää silmiä hiveleväksi.
3,5 tähteä.
Varsinkin alussa on tarjolla hyviä ahaa-elämyksiä ja jäsennyksiä, joiden valossa tarkastella omia käsityksiään rakkaudesta ja rakastumisesta. Itselläni on ainakin nyt enemmän välineitä analysoida ja teoretisoida omaa toimintaani ja omia preferenssejäni. Ja olen vanhanaikainen, ihanaa!
Tämä oli myös loppua kohden vähän toisteinen. Strömquistin jutut myös pyörivät eri teoksissa samojen teemojen ympärillä, ja pelkään, että jossain vaiheessa ideat loppuvat. Sitä en halua!
Ja vaikka sisältö on tykkiä, niin ei piirrosjälkeä voi kyllä rehellisesti väittää silmiä hiveleväksi.
3,5 tähteä.
June 10, 2022
Desafía concepciones en torno al amor que, en mayor o menor medida, dependiendo de la resistencia del individuo, nos introducen de matute a diario y van calando como dogmas. No son ideas originales de la autora, sino que expone un compendio de reflexiones cuyas fuentes se encuentran en Fromm, Illouz, Kierkegaard, el mundo clásico griego, etc. La idea central es que los usos y costumbres amorosos están irremediablemente moldeados por el tardocapitalismo, el consumismo, la sociedad terapeútica y del rendimiento, el culto al yo, etc. Naufragamos en el amor porque no somos capaces de salir de nosotros mismos, ni de sacrificarnos, ni de donar gratuitamente. La intentona de esterilizar el amor conduce a su imposible aparición.
El dibujo es simpático y feísta. Se agradece la cómica relativización que la autora cuela después de cada aparente conclusión, no tomándose demasiado en serio a sí misma ni a su obra.
El dibujo es simpático y feísta. Se agradece la cómica relativización que la autora cuela después de cada aparente conclusión, no tomándose demasiado en serio a sí misma ni a su obra.
Displaying 1 - 30 of 1,146 reviews