Kun Jeesus astui skenelle, temppelikultti oli korruptoitunut vallan kulissi, johon on helppo verrata nykypäivän öljy-, ase- tai lääketeollisuutta tai amerikkalaisen valtapolitiikan kytköksiä. Vain hieman liioittelemalla voi näissä kytköksissä nähdä Jeesuksen ajan juutalaiset vallanpitäjät. Jeesus teloitettiin tavalla, jolla moni muukin jätti tämän maailman. Hän sai 15 minuuttia julkisuutta ja kiihkeän, vannoutuneen seuraajakunnan. Hänen muistoaan vaalimaan perustettiin uskonto häkellyttävine selityksineen ylösnousemuksesta.
Näin kirjoittaa Henrik Wikström. Hän vaikuttaa evankelisluterilaisen kirkon sisällä, mutta näkee alkukirkon aikansa punkliikkeenä, kapinallisten ja muutosta etsivien toisinajattelijoiden yhteisönä. Hän uskoo, että kirkko voi selviytyä kriisistään, jos se ymmärtää nähdä Jeesuksen kapinallisena ja osaa haastaa itsensä muutoksiin.
Hajanainen ja provosoiva kokoelma ajatuksia, joiden välistä punaista lankaa on aika vaikea löytää.
Mietin 2 ja 3 tähden välillä, mutta annoin kolmannen kuitenkin yhdestä kiinnostavasta huomiosta. Nykykulttuurimme tuppaa käsittämään rakkauden neljästä ulottuvuudesta (eros, storge, filia, agape) vain eroksen. Perää oli myös yhteiskunnan ja kirkon turvallisuushakuisuuden kritiikissä. En vaan ihan tavoittanut Wikströmin taivasta viskipaukkuineen ja V8-moottoreineen. Mutta luulenpa, että kävelen jatkossakin hiljaisessa risteyksessä huoletta päin punaisia.
Mitä Jeesus tekisi? on selkeästi suunnattu kirkon sisäiseen keskusteluun, mikä rajoittaa yleisöä, jolle kirjaa voi vinkata, mutta kannanottona kirkon tilaan, kirja on väkevä ja varmasti antaa ajattelemisen aihetta niille, jotka ovat asiaan vihkiytyneet.