On pelkkää pahaa puhetta, että täällä muka tapahtuisi enemmän selittämättömiä onnettomuuksia kuin muissa vastaavankokoisissa kunnissa. Varsinkaan Uhriniituntakaisen hautausmaassa ei ole kerrassaan mitään kummallista. Täällä ei ole aavebussia kiertämässä öisin, ei pahantahtoisia mustia tonttuja, kostonhimoisia ragemutseja, kirottuja kirjoja tai päättömiä hirvimiehiä.
Kuolleiden kirja - paluu Uhriniituntakaiseen on hyytävä, ihastuttava ja naurattava kauhutarinakokoelma nuorille. Kirjassa on tarinoita niin keppariharrastajalle kuin gamerillekin, ja novelleissa käsitellään muun muassa ensirakkauden vaikeutta, hiertäviä perhesuhteita ja kuolemaa. Kokoelma on odotettua jatkoa teokselle Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (2016).
Magdalena Hai is a Finnish author of SF&F and children’s tales. Hai’s prose, long and short, has been nominated for several awards (Finlandia Junior Award, The Nordic Council Children and Young People's Literature Prize, LukuVarkaus, Topelius, Arvid Lydecken, Runeberg Junior) and has won the Kirjava Kettu, Stalker, Atorox, Blogistanian Kuopus, Kaarina Helakisa and the Finnish Literary Export Prize (Tulenkantaja). Her latest YA-series, Royaumen aikakirjat (The Chronicles of Royaume), includes so far two novels, Kolmas sisar (The Third Sister, Otava 2018) and Isetin solmu (The Knot of Iset, Otava 2021). Her and Teemu Juhani's Painajaispuoti/The Little Shop of Nightmares series has been sold to 24 language areas.
A lover of cross-genre fiction and all things strange, Hai often combines elements of sci-fi, fantasy, and horror in her fiction. Besides writing Hai is an active member and editor in Osuuskumma Publishing.
Magdalena Hain kauhunovellikokoelma Haiseva käsi vastasi muutamia vuosia sitten kirjavinkkareiden hätähuutoon nuorten kauhukirjallisuuden olemattomasta tarjonnasta. Jo kirjan nimi oli vetävän häiritsevä ja erityisesti niminovelli zombeiksi muuttuvista opettajista sai kirjan hyvään menekkiin vinkkauksissa; etenkin se tuntui osuvan kuudesluokkalaisten makuun. Yksi kirja ei vielä kuitenkaan pelasta tilannetta, joten rukouksiimme on onneksi vastattu ja Haisevalle kädelle ilmestyi nyt jatko-osa Kuolleiden kirja.
Kuolleiden kirja – Paluu Uhriniituntakaiseen sisältää 18 kertomusta, osa naurattavia, osa värisyttäviä, jotka sijoittuvat kaikki fiktiiviselle paikkakunnalle Uhriniituntakaiseen, jossa aavetarinat jylläävät ja katoamistapaukset ovat huolestuttavan yleisiä. Tarinoissa kohdataan niin demoneita, aaveita ja vetehisiä kuin pelottavia keppihevosia ja kirjojakin. Arkinen kietoutuu kauhistuttavaan ja kummalliseen. Hai myös leikittelee edellistä osaa enemmän erilaisilla tekstilajeilla ja tyyleillä: on vaihtelevasti lauluja, lehtikatkelmia, minäkerrontaa ja kolmatta persoonaa, puhekieltä ja kirjakieltä, modernia ja klassista.
Novellikokoelmiin pätee yleensä minulla sama kuin musiikkialbumeihin: muutamat hitit kolahtavat minuun vahvimmin ja loput sitten eivät puhuttele yhtä paljon tai jäävät muiden varjoon. Jokaiselle on jotakin, mutta harvoin kaikki toimii yhtä hyvin samaan lukijaan. Absoluuttinen suosikkini Kuolleiden kirjan novelleista on Hemmetin nimeen, Ruu! Se on suloisen hurtinhumoristinen novelli Ruusta, joka ei koskaan halua kiroilla, mutta jotenkin se ruma sana pitäisi saada suusta tulemaan kun aikomuksena on kutsua itse iso vihulainen paikalle. Ensimmäisten joukossa oleva koulukiusaamiseen pureutuva Ragemutsi oli myös sopivan ällön karmiva ja tarina Kivi, paperi, sakset palautti mukavasti lapsuuteni Goosebumpsien väristysnostalgiaan.
Pidin tästä kokoelmasta enemmän kuin Haisevasta kädestä, vaikka monet tarinat olivat kauheampia tai ainakin kuvottavampia kuin edeltäjässä. Etenkin Kepponen oli kammottava. Monesta tuli edelleen mieleen R.L. Stinen tyyli, mutta myös kauhusarjat Are You Afraid of Dark (Pelottaako?) ja Creeped Out (Netflixissä). Suosikkinovellini ovat Kuningaspeli, Musta tonttu, Korppikesä, Kuolleiden kirja sekä Hemmetin nimeen, Ruu! Tässä oli vaan aivan liian vähän Rukoilija-Sirkkaa! Jos novellikokoelmista tulee joskus kolmas osa, niin toivon voivani lukea siitä lisää tuosta kiehtovasta hahmosta.
Uhriniittu on monipuolistunut entisestään - ja minusta muuttunut myös karmeammaksi. Niskavillat pörhistyivät useampaankin kertaan, ja kurkunpää loksahteli ällötysrefleksin kourissa novellien virratessa eteenpäin.
Useampikin jutuista jäi mieleen pyörimään, osasta saisi loistavan vinkkauksen ja kaikista hirvittäviä painajaisia.
Osa erittäin toimivia, osa ei niinkään, voi johtua siitä että novellin lyhytmuoto ei ole mulle sitä ykköslukemista. Helpolle, mutta karmaisevalle kauhulle on oina sijaa.
Magdalena Hain "Kuolleiden kirjassa" (Karisto, 2020) tehdään paluu Uhriniituntakaiseen, tuohon pieneen ja kammottavaan kylään, johon tutustuimme jo aiemmin novellikokoelmassa Haiseva käsi. Kokoelman kertomukset ovat tälläkin kertaa viihdyttäviä genrensä edustajia, mutta eivät ehkä tällä kertaa ihan niin omaperäisiä.
Niminovellin ohella suosikkejani olivat Ragemutsi, Kivi, paperi sakset ja idealtaan oivaltava Helvetin keppihevonen. Neil Gaimanin Sandmanista etäisesti muistutteleva Korppikesä oli sekin kohtalaisen mainio.
Hain novelleissa on mukana myös maahanmuuttajataustaisia ja sukupuoleltaan häilyviä päähenkilöitä, mikä on hyvä juttu se.
Seiskaluokkalaiselle nämä voisivat olla omiaan, miksei jo vähän nuoremmillekin, mutta voi olla, että keskityn jatkossakin vinkkaamaan muksuille Haisevaa kättä.
Täytyy ihan ensimmäisenä todeta, että tämä oli pettymys. Edeltäjän (Haiseva käsi) muistelin olleen järisyttävän hyvä ja mielenkiintoinen lukukokemus, tämä taas oli vähän laimea. Pidin joistakin elementeistä ja siitä, miten Uhriniituntakaiseen kuuluu ihan omat normit ja tavat, vaikka myös uusimmat villitykset (kuten TikTok) tunnetaan. Eniten pidin tarinoista Kivi, paperi, sakset, Nuku rauhassa ja Päätön hirvimies. Kuningaspelin idea oli kiva. Lopun joululaulut olivat ihan hauskoja, mutta tuntuivat irrallisilta ja toivat mieleeni lähinnä Harry Potter-fanien vääntämät Potter-joululaulut.
Pidän tästä melkein yhtä paljon kuin Haisevasta kädestä. Novellit ovat kivoja ja nopealukuisia, kokoelma täyttää odotukset. Näin spefin ja kauhun ystävänä toivoin vain, että luettavaa olisi ollut paljon enemmän! Kunpa vielä tulisi seuraavakin paluuvuoro Uhriniituntakaiseen!
Tämä sijoittuu jonnekin välille jes Uhriniituntakaisten tarinat jatkuvat ja voi ei Uhriniituntakaisten tarinat jatkuvat. Jos ensimmäistä kirjaa vaivasi mielivaltaiseen järjestykseen pistetyt luvut, tätä vaivaa kaksi asiaa toistaal kuin kirjotitajaa olisi lyöty sormille ensimmäisen kirjan jälkeen että kirjoita lapsille ja osittain ensimmäiset tarinat ovat liian lällyjä aikuisille. Sitten joukossa on yksi Kepposet, joka oikeastaan on liian sairas kenenkään luettavaksi. Tarina kertoo pikkulapsista, jotka paitsi keppostelevat toisilleen, nuo sadistiset alut tykkäävät kiduttaa ja murhata eläimiä ( ja ihmisiä ) omaksi sairaaksi ilokseen. Heidän loppunsa oli oikeasti mitä parhain, että siitä vain Siperiaan koiranruuaksi. -Yliampuvaa ehkä, mutta miksei. Vaikka olisi luullut, että jokin taho Uhriniituntakaisessa olisi rankaissut häijyjä ilkeitä lapsia paljon sopivammallakin tavalla. -ja vanhempia myös. Voi ei osastolle tullaan siitä, että kirjan tarinoita ei kaikkia yhdistä mikään, ei edes tapahtumapaikka. Edellisessä kirjassa oli yhteenkuuluvuuden tunnetta paljon enemmän ja tarinat ainakin yrittivät nitotua yhteen. Se olisi toiminna hyvin tässäkin ja samat hahmot, muutkin kuin Sirkka, olisivat voineet esiintyä tarinoissa useamminkin. Eräs oudoimmista tarinoista oli Äitini vihaa voikukkia. Niistä hahmoista olisi luullut lasten ja aikuistenkin puhuvan muissa tarinoissa ja siitä, että mistä he ovat tulleet. Mietin kyllä, että oliko se tarina naisesta, jolla oli koiranpentu ja kukkanen, mutta mikään ei selittänyt sitä kolmatta lasta, että mikähän se mahtoi ollla jos metaphorista oli kyse.
PS. Tarinasta Korppikesä olisi saisi täyspitkän nuoren goottifantasiakirjan. Noin ikäänkuin vinkkinä. Se oli suloinen. Ja jos Terry Prattchett saa kuolevaisia asumaan Kuoleman luokse, ei pitäisi olla ongelmaa tässäkään. Saataisiin Uhriniituntakaiseen oikein suloinen ja eriskummallinen pari.
Kivoja tarinoita varhaisnuorille. Mukana oli roimasti huumoria, mikä ehkä välillä vei liikaa tehoja kauhulta. Ajoittain harmitti se, kun logiikan kanssa mentiin sieltä, missä aita oli matalin. Vaikka kyseessä on spekulatiivinen fiktio ja vaikka kirjoitetaan nuorille, ei tekstin sisäiseen maailmaan saisi jäädä liian suuria aukkoja ja epäloogisuuksia.
Omat suosikkini näistä novelleista olivat pelimaailmasta oivaltavasti ammentava "Kuningaspeli" , romanttinen "Hemmetin nimeen, Ruu!" ja aidosti kammottava "Kepponen".
3,5. Useita hyviä tarinoita, mutta ei ihan niin hyviä kuin Haisevan käden kauhutarinat. Vaikka tässäkin oli vähän aikuistakin pelottavia juttuja, edellisen osan kauhuihin ei päästy. Lempinovellejani olivat Äitini vihasi voikukkia, Kepponen (vaikka se olikin sairas ja oksettava!), Korppikesä, Nuku rauhassa, Päätön hirvimies, Viimeinen bussi ja Naarmu.
Rukoilija-Sirkka FTW! Kauhu ei ole ominta genreäni, mutta tulipa luettua. Hyvä, että nuorille suunnattua kirjallisuutta on, vaikka enemmänkin mahtuisi mukaan. Hahmot tulevat lyhyissä novelleissa riittävän tutuiksi, tapahtumat on tiivistetty erinomaisesti. Minuun vetosivat eniten Korppikesä ja Viimeinen bussi.
Ai että! Kauhunössölle aikuiselle tarinat Uhriniituntakaisesta ovat juuri sopivia. Osa tarinoista on oikeasti kammottavan häiritseviä ja niiden vastapainoksi tarjoillaan humoristisempia tarinoita.
Kovin mainio, en ihmettele että on ollut kohderyhmän keskuudessa ilmeisen suosittua lukemistoa.