Työkirja, luettu etätyöpäivänä.
Pankkirosvon poika on kuin snadisti kliseinen gansterileffa lastenromaaniksi väännettynä. Kirja alkaakin jo kuin leffa: Frankin isä lähtee iltaisin töihin ajamaan rallicrosskuskina ja noina iltoina äiti vetäytyy makuuhuoneeseen supattamaan puhelimeen. Isä joutuu onnettomuuteen, äiti häipyy toisen miehen matkaan. Kun Frankin isä menettää työn, koittaa isälle ja pojalle kovat ajat. Köyhyys ajaa ahtaalle ja pian isä onkin rikollispomon kynsissä. Siitä alkaa seikkailu, johon liittyy paljon pakoautoja ja vauhtia. Vaarallisia tilanteita, vankiloita, hämäyksiä, oikeudenkäyntejä ja monta sivujuonta ja -hahmoa.
Kirja on lastenromaaniksi melko pitkä yli 400 sivullaan ja itsekin meinasin ihan hengästyä sitä lukiessani, sillä 400 sivuun mahtuu t o d e l l a paljon käänteitä. Toisaalta pidän siitä, että lapsillekin tehdään pitkiä romaaneja, mutta niin monesti töissä on ollut tilanteessa, jossa kirja tyrmätään koska se on pitkä (esim. 200 sivua), että onhan tämä varmasti monelle haaste.
En oikein tiedä mitä mieltä olen Walliamsin kirjoista (olen lukenut niitä nyt yhteensä 2,5, ellen väärin muista). Tavallaan ne ovat ihan hauskoja ja niistä tulee vähän Roald Dahlin kirjat mieleen. Lisäksi niissä käsitellään tärkeitä asioita, kuten miten raha ei tee onnelliseksi, tai sukupuolirooleja, tai seksuaalivähemmistöjä (ainakin tässä kirjassa pienessä sivujuonessa). Mutta samalla niissä on tökeröjä juttuja, kuten lihavuuden vääntäminen vitsiksi tai hivenen kyseenalaiset kiinalaisvitsit... Ainakin näin aikuislukijana ne pistävät silmään, etenkin toistuessaan kirjasta toiseen.
Tässä kirjassa oli myös niin monta peppu-vitsiä ja peppu jonkun naamaan -vitsiä, että mietin paljonko sivuja olisi saanut napsittua, jos ne kaikki olisi jättänyt pois. Ainakin useamman sivun.
Ehkä Walliams on hieman vanhemman sukupolven edustajana ja koomikkona löytänyt tällaisista vitseistä kultasuonen, ja saanut ihmiset nauramaan. Niinpä hän käyttää niitä lastenkirjoissa. Ehkä hänkin voisi kuitenkin päivittää vitsisalkkuaan sellaisilla jutuilla, joille voisi oikeasti nauraa sen sijaan, että joutuu pyörittelemään silmiään.
Näiden kyseenalaisten juttujen vuoksi en mielelläni Walliamsin kirjoja pahemmin vinkkaile tai suosittele, ja tätä tuskin ottaisin vinkkauksiin ihan vain paksun sivumäärän vuoksi. Mutta täytynee kuulla vinkkarituttujen mielipiteitä ja päättää sitten, olenko itse vain taas liian tiukkapipoisella tuulella.