Tutkijan takistaan luopunut Eerika saa puhelun entiseltä väitöskirjaohjaajaltaan, joka pakottaa hänet mukaan uraauurtavaan geenitutkimusprojektiin. Eerika joutuu palaamaan Viikin kampukselle, ja samalla hänelle tarjoutuu mahdollisuus tuhota jotakin, minkä hän jätti jälkeensä laboratorioon. Jotakin, minkä paljastuminen uhkaisi myös hänen perheensä tulevaisuutta.
ENG: Tiina Raevaara is a geneticist and a doctor of philosophy, and the most important things to her are the nature and life in all its shapes. Her interests can be seen as precise portrayals/descriptions in her writings.
The author characterizes her style as surrealistic and symbolic, and she has told being fascinated by the fine line between reality and unreality, and that she couldn't even think about writing fiction which lacked the feel of magic - strangeness, miracle, abnormality. Raevaara has, also, stated that she opposes dividing literature into narrow genre-thinking, that each text is to be treated as the individual they are. She describes her writings to be projections of different things that have been recorded and combined in the subconscious.
FI: Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan geneetikko ja filosofian tohtori.
Raevaara voitti novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni vuoden 2011 Runeberg-palkinnon. Hänen novellejaan on julkaistu ja palkittu monissa eri yhteyksissä. Tärkeintä hänelle on luonto ja elämä kaikissa muodoissaan.
Raevaara voisi luonnehtia tyyliään surrealismiksi tai symbolismiksi. ”Toden ja epätoden rajapinta kiehtoo minua, enkä voisi kuvitella kirjoittavani fiktiota, josta puuttuu kokonaan taian – outouden, ihmeen, luonnottomuuden – tuntu. En silti osaa kirjoittaa tavoitteellisesti nimenomaan spekulatiivistakaan fiktiota – sen ainekset tulevat kirjoituksiini usein itsellenikin yllätyksenä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kavahtavat kirjallisuuden jakoa ahtaisiin lajityyppeihin: jokainen teksti on yksilö ja tulkoon kohdelluksi sellaisena!”, Raevaara kertoo Usva-lehdessä.
Raevaaran kiinnostus luontoa ja eläimiä kohtaan näkyy hänen kertomuksissaan tarkkoina yksityiskohtina luonnosta. Tämä on lähtökohtana novellissa ”Sääkset”, josta Raevaara sai vuonna 2006 Martti Joenpolven palkinnon.
Raevaara kuvaa kirjoittavansa yhdistelmiä eri asioista, joita hänen muistiinsa on tallentunut. Kun alitajunnassa yhdistyneille asioille pyrkii löytämään hahmon kirjoittamalla, voi yllättää itsensäkin. ”Kirjoittaminen on ajatusten säilömistä aivojen ulkopuolelle. Lukeminen on vieraiden ajatusten invaasiota. Kirjallisuus on ajatustensiirtoa.”
Kiinnostava kirja aiheesta joka itselleni ei ollut tuttu. Päähenkilö on tutkija joka on lähtenyt yliopistomaailmasta jouduttuaan todistamaan väärinkäytöksiä. Kirjan edetessä ilmenee ettei hän itsekään ole välttynyt ylittämästä eettistä rajaa. Pidin kovasti hitaasta jännityksen luomisesta ja siitä etten arvannut pääpahista ollenkaan. Kirjassa on paljon tutkimussanastoa ja tutkijantyötä kuvataan hyvin yksityiskohtaisesti joka on häirinnyt joidenkin lukukokemusta mutta itse nautin niiden lukemisesta. Tiedeasiat olivat todentuntuisia ja ymmärrettäviä, eivät pelkkää geeniteknologian tiedejargonia. Eerika törmää entiseen pomoonsa joka kiristää hänet mukaan tekemään kimeerejä. Tutkijaryhmä on kovin vaitonainen työstään ja Eerika tekee vastentahtoisesti osuutensa. Työn edetessä hän löytää kummallisia merkintöjä edeltäjänsä laboratoriopäiväkijamerkinnöistä ja moni muukin asia herättää hänen epäluulonsa. Kotona ystävän ja asuinkaverin Kristiinan kanssa asiat mutkistuvat kun eräänä aamuna heidän kodistaan löytyy ruumis. Mitä onkaan tapahtunut ja miksi?
Kaksoiskierteen ilkkaremesmäinen kansikuva antaa vaikutelman, että Tiina Raevaara on tehnyt ekskursion teknotrillerin puolelle tai että nyt haetaan kaupallisuutta, jotka kumpikin ovat myönteisiä seikkoja. Kaksoiskierre on silti kirjoitettu Raevaaran omaleimaiseen, hieman surrealistiseen tyyliin.
Päähenkilö Eerika on biologi, joka on aikaisemmin tutkinut kimeerejä, kahden eri lajin sekoituksia. Eerika asuu yhteistaloudessa ystävänsä Kristiinan kanssa, mutta naiset ovat silti tahoillaan heteroita (tai ainakin Kristiina on). Eerikalla on tytär Tuulikki, joka paljastuu jo alkusivuilla kimeeriksi, jossa on sekä Eerikan että Kristiinan dna:ta. Eerikan entinen esimies Pajusuo kiristää Eerikan auttamaan itseään projektissa, jonka tarkoituksena on tuottaa ihmisen ja sian kimeerejä lääketieteellisiin tarkoituksiin.
Raevaaran edellisissä romaaneissa on käsitelty kauhuteemoja, kuten vampyyrejä, joten ei ole kauhean suuri loikka tulkintaan, että Kaksoiskierre on – tai sen on jossakin vaiheessa ollut tarkoitus olla – Raevaaran tulkinta Frankensteinista. Näin varsinkin, kun Tuulikin luomiseen on käytetty myöhemmin romaanissa sarjamurhaajaksi paljastuvan Kristiinan dna:ta (vrt. Frankensteinin hirviö, jolla elokuvaversiossa oli murhaajan aivot). Kaksoiskierre muistuttaa hieman myös Raevaaran melko tuoretta Storytel-äänikirjaa Silloinkin satoi kaatamalla, jossa kertojan asuinkumppani myös paljastui sarjamurhaajaksi.
Kaksoiskierteen juoni on mukaansatempaava ja itse asiassa olisin odottanut tarinan jatkuvan pidempäänkin. Esimerkiksi siitä, miten Tuulikki kimeerinä mahdollisesti poikkeaa muista lapsista, ei Kaksoiskierteessä paljasteta juuri mitään. Jos minä saisin päättää, kirjoittaisin Tuulikille jotakin päheitä supervoimia, esim. pyrokinesian.
Eli tässäkö tämä oli vai onko luvassa jatkoa? Onko tulossa jatko-osa, jossa Eerika, Kristiina ja Tuulikki matkustavat Huippuvuorille, ja seuraa näyttävä yliluonnollinen showdown?
Ihan ok yhdeksi lukukerraksi ja oli ihan mielenkiintoista tutustua kirjan kautta itselleen tuntemattomaan alaan ja pelottavaakin, että jos tuohon mennään tulevaisuudessa. Ihan hyvää pohdintaa sen eettisyydestä. Pidin tavasta, jolla päähenkilöiden menneisyyttä avattiin pikkuhiljaa tarinan edetessä.
Preesens minäkertoja ärsytti ihan hirveästi. Ja joitain ajatuksia jauhettiin moneen kertaan, ettei niitä jaksanut lukea. Kyllä, todellisuudessa tuollaisessa tilanteessa ihmisellä pyörisi samat ajatukset kehää, mutta ei sitä jaksa lukea. En tiedä yritettiinkö sillä luoda kirjan tunnelman painostavuutta, mutta omalla kohdalla se vain tuntui rasittavalta. Kirjasta tuli olo, että haluan sen vain äkkiä pois alta, että voin lukea jotain muuta. Kirja oli kokonaisuudeltaan valju. Antaisin 1,5 tähteä, mutta pyöristyköön nyt ylöspäin tässä tilanteessa.
Kiinnostavinta oli eettinen pohdinta kimeereistä, mutta muuten jäi olo, että moni asia jäi liian auki. Tähän voi toki vaikuttaa se että kuuntelin kirjan kahdessa osassa, joiden väliin mahtui yli puoli vuotta 😅
Olen käyttänyt Bechdelin testiä katsomiini elokuviin jo useamman vuosikymmenen ajan. Sehän on tavallaan ihan pöljä testi, sen läpäisee jos elokuvassa on - kaksi naista - joilla on nimet - ja jotka puhuvat keskenään - jostain muusta kuin miehestä
Masentavaksi testin tekee se, että sen läpäiseminen ei ole lainkaan itsestäänselvää, kaukana siitä. Näin pikkuriikkinen naissukupuolen olemassaolo on monille elokuville todella vaikea asia.
Kun tähän havahduin, erityisen hankalaksi on tullut trillerien ja toimintaleffojen katsominen. En vaan jaksa sitä ukkeleiden seikkailua ja keskinäistä kähinöintiä ja yhtä kuumaa vamppia femme fatalena siellä seassa potkunyrkkeilemässä.
Tiina Raevaaran Kaksoiskierre tuotti minulle tosi paljon iloa! Kirja on mahtava trilleri joka etenee kuin juna, minä luin tämän yhdessä illassa koska en vaan voinut laskea kirjaa käsistäni. Kaksoiskierteen kattaus on mainio: geeniteknologiaa, tutkimuseettisiä vääntöjä, menneisyyden haamuja. Ja kaiken tämän hyvän trillerimatskun päälle: naisia! Toimivia, itsenäisiä naisia! Fiksuja naisia, määrätietoisia naisia, epäjohdonmukaisia naisia, ärsyttäviä naisia, vaarallisia naisia. Ah!
Kun kirja loppui olin pienen hetken surullinen, sitten tajusin että tämähän oli trilogian eka osa, ja toinen osa on jo julkaistu! Jee! Lukemaan!
Kaksoiskierre kertoo siitä, mitä voi tapahtua jos (kun?) tieteelliselle tutkimukselle ei aseteta mitään eettis-moraalisia pidäkkeitä. Kirjassa ollaan todellisuudessa, jossa eri lajien ja saman lajien eri yksilöiden soluista voidaan luoda kimeerayksilöitä. Sovellukset - ja etenkin niistä saatavat tuotot - ovat valtavia kuten myös tieteen edistämisestä saatava mainen kunnia, joten panokset ovat sen mukaiset.
Itse taida tuntea tutkimusalan vähän turhan hyvin, ja aihe vaikutti sen verran spekulatiiviselta, että varsinainen lukunautinto häiriintyi. Olen myös aikoinani työskennellyt kirjan tapahtumapaikoilla, mikä aihedissonanssin vuoksi sai aikaan lisää epävireistä värinää. Tuntui myös, että kirjan oli ahdettu vähän liikaa dramatiikkaa, ja parin rönsyn karsiminen olisi tehnyt sen uskottavuudelle hyvää.
Raevaara tuntee selvästi bioteknologian alan teknisen puolen hyvin ja kirjassa kuvataankin sitä yksityiskohtaisesti. Mietin, miten se mahtaa upota lukijaan, jolle termit ovat uusia ja siten varmasti myös vaikeaselkoisia. Teknisen puheen ulkopuolella teksti oli melko tavanomaista, rullaavaa dekkarikieltä. Viihdyn Raevaaran seurassa kuitenkin paremmin hänen kummempien teostensa parissa.
Tiivistunnelmainen jännitysromaani geenimuuntelun ja kahden yksilön geneettistä perimää yhdistävien kimeerien maailmasta. Erityisesti laboratoriokuvaukset olivat (ainakin kaltaiselleni humanistille) uskottavia, joskin vähän tylsiä. Romaanin henkilöhahmot jäivät jotenkin vieraiksi, oudoiksi ja heidän toimintansa oli ajoittain motivoimatonta. Kerronnassa oli ajoittain liikaakin salaperäisyyttä, vastaamattomia kysymyksiä ja menneisyyden salaisuuksia. Enkä ole aivan varma vastattiinko niihin kaikkiin.
Jännittävä kirja! Teemat olivat mehukkaita ja laboratorio tapahtumapaikkana oli mielenkiintoinen.
En pitänyt minäkertojan käytöstä. Se sai jostain syystä kerronnan vaikuttamaan todella kevyeltä, vaikka aihe on todella vakava ja ajankohtainen. Toisaalta minäkertoja tuo tapahtumat lähemmäs lukijaa... hmmm. Kristiina-juonikuvio oli jotenkin överi, ja useat tapahtumat olivat hyvin ennalta-arvattavia. Kuitenkin kirja jätti hyvin paljon ajattelemisen aihetta ja se oli pakko lukea nopeasti loppuun.
Ihan pätevä ja vetävä tieteisjännäri, jossa kuitenkin myös heikkoutensa.
Tapahtumien tempo ja dramaattiset käänteet alkoivat hivenen jo turruttaakin. Tiivis aikajana ja minäkertoja jättää sekin muut keskeiset henkilöt vähän luonnosmaisiksi. Ehkä laveampi ja enemmän suvantoja sisältänyt kerronta olisi mennyt enemmän ihon alle. Kyllähän Raevaaralta esim. Yö ei saa tulla on parempi. Mutta oli tässäkin mainioita kohtia. Ja kimeerijutut ovat kyllä kiinnostavia!
Olipa kirja. Melkein ansaitsi neljä tähteä, mutta jotkut elementit eivät toimineet ihan niin hyvin kuin toiset. Kaikki mikä liittyi suoraan tutkimustyöhön osui minuun todella hyvin ja jännärielementit olivat todella jännittäviä. Kuitenkin jotkut tarinan palaset, kuten Kristiinan kuvio, tuntuivat vähän kokonaisuudesta irrallisilta ja tuloksena ne eivät iskeneet yhtä kovaa.
Lopulta "Älä koskaan luota ihmisiin" riitti vakuuttamaan minut siitä, että tätä kirjailijaa haluan lukea lisää.
Ihan ok jännäri, joka tosin kulkee alusta loppuun aikamoisella vauhdilla. Ilmeisesti oli jo alkuvaiheessa ideana tehdä tästä sarja, joten ensimmäiseksi osaksi tämä nyt aloittaa pidemmän tarinankaaren. Tässä kirjassa päätarina ja hahmot olivat kyllä sen verran far out tällaiselle tavikselle tajuta, ettei voinut muuta kuin kääntää sivua. Sen verran erikoinen lukija olen, että vaikka tämä kirja ei ollut niin hyvä kuin olisin ehkä toivonut, luen silti sarjan seuraavan kirjan myös.
Silloin tällöin kaipaan omien tuttujen genrejen väliin jotain uutta näkökulmaa. Ja olipa onni, että sellaisella hetkellä valitsin tämän jännittävän psykologisen trillerin kuunneltavaksi.
Tässä oli mukaansa tempaava juoni. Tarina piti otteessaan, tosin loppu jäi vähän avoimeksi, siihen olisin halunnut jotain enemmän. Geeniteknologia on mielenkiintoista!
Mukaansatempaava tiedetrilleri, missä moraalipohdinnat ovat hyvin annostellusti paikallaan. Tykkääsin myös siitä, miten kirjan edetessä karakterit paljastuivat. Loppuhuipennus kuitenkin jätti hätäisen vaikutelman, vai onko kirjailijalla jatko-osa suunnittelmissa? Tuulikista olisi aihetta vaikka mihin.
Trillerimäisyyttä olisi voinut olla kirjassa enemmänkin, mutta tykkäsin yliopiston tutkimusmaailmaan sijoittuvasta juonesta ja geeniteknologian eettisten kysymysten pohdinnasta. Kirja ei ollut liian raskaslukuinen vaan tiedejuttuja lähestyttiin just sopivalla tasolla tämmöiseen jännärityyppiseen kirjaan. Toivottavasti seuraava osa sarjasta ilmestyy pian.
Very enjoyable thriller from horror author/genetics researcher Tiina Raevaara. She builds great horror situations, as she slowly uncovers her characters (even the narrator) and their environment and history. Her science is excellent, of course, and her narrative draws me back into my memories of holidays in Finland, with the added terror I rarely experienced myself.
Kaksoiskierre on kiinnostava tiedetrilleri, joka sijoittuu geenitutkimuksen kiehtovaan maailmaan. Mukana on jännitystä, eettistä pohdintaa ja kauhua.
Kristiinan tarina lisää kirjaan vielä oman kauhuelementtinsä, joka olisi kyllä omasta mielestäni saanut jäädä kirjasta poiskin. Juuri Kristiinan vuoksi en anna kirjalle kuin kolme tähteä.
Scifihkö trilleri, josta en oikein meinaa keksiä muuta kuin "ihan kiva". Nautin kyllä tämän äänikirjan kuuntelemisesta ja pidin tiedenäkökulmasta, mutta Jokin jäi etäiseksi. Perushyvää kerrontaa ja kiinnostavia henkilöitä ja jatkan varmaan seuraavaankin osaan, vaikka tästä mitään vau-tunnetta tullutkaan. Eikä kaikista kirjoista toisaalta tarvitsekaan tulla.
Itse tartuin kirjaan, koska itsellä myös taustaa tutkimusmaailmasta, ja tämä osa olikin uskottavasti kuvattu. Vähän jäi häititsemään, että hyvän alun jälkeen moni asia jäikin lopussa auki. Voihan olla, ja vähän toivonkin, että olisi jatkoa luvassa.
Kiinnostavinta kirjassa oli eettinen pohdinta kimeereistä ja geenimuuntelusta, mutta muuten ei ollut lukukokemuksena kovin kummoinen. Eniten kirjassa harmitti etteivät henkilöhahmojen motiivit tuntuneet uskottavilta, ja päähenkilön samaa kaavaa kiertävä monologi.
Kiinnostava jännäri erityisesti sen vuoksi, millaisia aiheita se käsittelee: tutkimuksen etiikkaa, ihmisen toiminnan rajoja, ylipistomaailmaa. Todella kiinnostavaa! Itse jännärijuonikin on ihan ok, vaikka toisaalta en oikeastaan välittänyt kenestäkään kirjan hahmosta, en edes päähenkilö Eerikasta.
Aihe on tavattoman kiinnostava, ja olisi minusta riittänyt ihan sellaisenaan, ilman että siihen kytkettiin asuinkumppanin ongelmia. Loppukin lässähti jotenkin.
Kelpo dekkari. Aihe on ajankohtainen, ja Raevaara selvästikin tuntee geeniteknologian ja tiedemaailman karmivan kilpailun. Minun makuuni kirja oli vähän liian toiminnallinen ja suoraviivainen. Lisäksi arvasin pääpahiksen turhan aikaisin.
Tää oli positiivinen yllätys! En osannut odottaa oikein mitään, mutta olikin virkistävää lukea tiede- ja tutkimusmailmaan sijoittuva jännäri. Nopealukuinen ja sujuva.
Ihan kiinnostava pohja-ajatus jännityskirjalle (moraalin rajoja haastavat tiedekokeet), mutta aika heikosti kirjoitettu ja rakennettu. Ei tuntunut oikein miltään, paitsi ihan loppumetreillä.