Nauhoitettava ennen käyttöä

by Mikko Koiranen

Nauhoitettava ennen käyttöä on perusankeaan kerrostalolähiöön sijoittuva hurja ja mieltä kutkuttava tarina aikamatkailusta, sen vaaroista ja omituisuuksista sekä siitä, mitä kaikkea aika voi meille tehdä.

Ehkä mää menneessä jotaki muuttasin jos voisin, mutta kannattaako nykyaikaan koskia jos se on ihan hyvä?

Kaverin isän kanssa suoritetun kiusallisen pyöränkorjausoperaation jälkeen Miro Alavus, 16-vuotias yh-äidin poika, haluaa vihdoin saada selville, kuka hänen oma isänsä on. Hän kysyy asiasta äidiltään, mutta tämä menee vaikeaksi ja pitää Miroa liian nuorena ymmärtämään monimutkaista juttua. Liian nuorena? Onko isä elinkautisvanki tai edes jotain muuta kuin kolmekirjaiminen sana?

Myöhemmin Miron sattumalta yhyttänyt Heikki, pienen digitointipuljun pitäjä, kertoo omistavansa kaukosäätimen, jonka avulla on mahdollista päästä vanhojen kotivideoiden kuvaushetkiin. Pettyneenä äitinsä salailuun Miro päättää tarttua Heikin pähkähulluun ideaan ja matkustaa ajassa vuoteen 2002 löytääkseen isänsä, mutta menneisyydestä löytyykin jotain muuta. Jotain, mikä laittaa koko Miron elämän täysin uusiksi

Genres: Young Adult, Finnish Literature, Audiobook, Science Fiction

260 pages, Hardcover

Published September 1, 2019

Reviews

[Inna]

Tää oli NIIN hyvä! Hieman hitaan alun jälkeen tapahtumat lähtivät rullaamaan vauhdilla, ja oli pakko ahmia tää loppuun asti kertarykäisyllä.

Miro on 16-vuotias poika joka ei ole koskaan tavannut isäänsä eikä tiedä hänestä mitään. Tähän asti hän on ollut ok asian kanssa, mutta nyt hän haluaisi vihdoin tietää isänsä henkilöllisyyden. Vaan äitipä pitää edelleen kiinni päätöksestään olla kertomatta, kun se on kuulemma niin monimutkainen juttu. Tästä alkaa kiehtova tapahtumasarja, jossa Miro matkustaa ajassa 17 vuotta taaksepäin, päivään jolloin hänen vanhempansa laittoivat hänet alulle, saadakseen totuuden selville. Mutta miten vuoden 2019 ananastukkainen pillifarkkuteini selviää 2000-luvun alun maailmassa, ja voiko menneisyyttä sörkkiä ilman että tulevaisuus muuttuu?

Hieman Paluu Tulevaisuuteen -leffojen hengessä mennään tässä hauskassa ja omaperäisessä esikoisromaanissa, jossa ei kuitenkaan retoilla missään kasarilla vaan tuutausarilla, ajassa jonka ilmiöt irc-gallerioineen, nokian matkapuhelimineen ja suomiräppeineen muistan elävästi minäkin. Kirjassa ei kuitenkaan viljellä liikaa ajankuvien kliseitä, joten tarina kestää paremmin aikaa, ja vetoaa varmasti sekä nykyisiin että entisiin teineihin. Kertomus on vielä kaiken lisäksi höystetty elävällä ja ainakin minuun vetoavalla aidolla Oulun murteella, oli mukava lukea vaihteeksi muuallekin kuin Helsinkiin tai Tampereelle sijoittuvia nuortenkirjaa. Tälle iso suositus, erityisesti kaikille yläkoulu-kirjavinkkareille, ottakaa haltuun!

[Matti Karjalainen]

Mistä sitä tietää olevansa vanha? No, ainakin siitä, että omat opiskeluvuodet kelpaavat aikamatkailusta kertovan romaanin aiheeksi, kuten Mikko Koirasen romaanissa Nauhoitettava ennen käyttöä (Myllylahti, 2019).

Kuusitoistavuotias Miro on havahtunut siihen tosiseikkaan, ettei hänellä ole aavistustakaan isänsä henkilöllisyydestä. Äiti kieltäytyy puhumasta asiasta sanaakaan, eikä mummostakaan ole apua - niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi selvittää asia jää matkustaa vuoteen 2002. Apuna tässä operaatiossa toimii digitointifirmassa työskentelevä Heikki, jolla on hallussaan jeesusteipillä korjattu mystinen kaukosäädin, jota käyttämällä vanhat kotivideot avaavat portin menneisyyteen. Aikamatkailussa on oma, vähän sekava logiikkansa, mutta myös vaaransakin: haluaisitko esimerkiksi saada selville, että saatat itse olla oma isäsi?

Koiranen aloittaa kirjansa Paluu tulevaisuuteen -elokuvasta tutulla sitaatilla, ja kylläpä kasariklassikosta on poimittu romaaniin muitakin aineksia. Lievää tiivistämistä kirja olisi ehkä kaivannut ja muutama juttu juonesta jäi vähän kaihertamaan, mutta kokonaisuutena kyseessä on vallan mainio esikoisteos, joka jaksoi viihdyttää etenkin tämmöistä oululaistaustaista lukijaa. Ei sitä aikamatkailua tarvitse aina suorittaa Titanicin kannelle tai liitukaudelle, ihan parinkymmenen vuoden takaisista jutuistakin voi kehittää mukavaa draamaa.

[Niina]

Huh! Olipas hieno esikoinen! Koiranen osaa kuljettaa tarinaa koukuttavasti, juoni pysyy kasassa, vaikka aikamatkailusta onkin kyse, hahmot tuntuvat luontevilta ja lukija pääsi myös ihastelemaan loistokasta kieltä. Oulussa asuvana toki lisäkerroksen tuo kahden vuosikymmenen Oulu, jonka paikat ovat junantuomalle yhtä aikaa tuttuja ja vieraita.

Suosittelen kirjaa toki kaikille lukijoille, mutta erityisesti 13-16-vuotiaat pojat voisivat löytää tästä tarttumapintaa. Täytyypä muistaa tämä nimi, josko tulisi jossain vaiheessa lisääkin kirjoja.

Karin Niemen kansi on myös todella osuva kirjalle.

[Sini Helminen]

Mikko Koirasen esikoisnuortenkirja Nauhoitettava ennen käyttöä on osa tämän vuoden kotimaisten aikamatkateemaisten nuortenkirjojen aaltoa (muita ovat Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli, Aniina Mikaman Huijarin oppipoika sekä Sanna Iston Sirpale) ja ylsi heti Topelius-ehdokkuuteen. Ensimmäisen sivun lainauksesta asti on selvää, mille elokuvatrilogialle romaani on eniten velkaa: Back To The Future -elokuville. Kasariklassikoiden tavoin siinä matkustetaan ajassa taaksepäin epäkonventionaalisen aikakoneen avulla, perhesuhteet ovat tärkeä teema ja mukana on paljon raikasta huumoria.
Päähenkilö on 16-vuotias Miro, joka ei ole koskaan tuntenut isäänsä. Miroa alkaa kaihertaa, kun äiti ei suostu kertomaan isän henkilöllisyyttä. Miro saa apua yllättävältä taholta: omituinen digitointipuljun pitäjä antaa Mirolle vhs-kaukosäätimen, jonka avulla voi hypätä ajassa taaksepäin. Miro palaa 2000-luvun alkuun (mikä saa minut tuntemaan itseni todella vanhaksi) ja alkaa selvittää, mitä silloin oikein tapahtui, kun hänet laitettiin alulle ja kuka hänen isänsä on. Vastaukset eivät ole ihan sitä mitä Miro odottaa ja tietysti kommullukset menneisyydessä, aikaparadoksin vaarat ja takaisin omaan aikaan pääsemisen vaikeudet nostavat panoksia.
Kaikkiaan Nauhoitettava ennen käyttöä on sympaattinen ja hauska, jotain virkistävän erilaista kevyen YA-scifin saralla. Juoni on myös mukavan yllätyksellinen. Hieman minua häiritsi vahva biologisen vanhemmuuden korostus. Back to The Future –leffat kuuluvat omiin ikisuosikkeihini, joten samaan pirtaan menevä nuortenkirja oli kuitenkin minun makuuni, vaikka Oulun maisemat, joihin kirja sijoittuu, olivatkin minulle tyystin vieraita. Paikallisväri varmasti kiinnostanee eniten oululaisia. Pitää kiittää myös hienoa ja huomiota herättävää kansikuvaa.

Arvio löytyy myös blogista Siniset helmet:https://sinisethelmet.wordpress.com/2...

[Han_na]

Kiinnostavan erilainen aikamatkustustarina!
Jostain syystä olin jäänyt käsitykseen, että tässä matkataan C-kasetin välityksellä ja olin syystäkin siis aloittaessani ihan whaaaat?-fiiliksissä :'D

Tykkäsin:
- lähiaikamatkailusta
- perhesuhteiden merkityksestä
- oululaisesta murteesta
- aikamatkustuksen sääntöjen noudattamisesta
- nopeista, dramaattisista käännöksistä juonessa

Nopea lukea. En tajua, miksi jemmasin tätä niin pitkään.

[Sanna-Mari]

Mielenkiinnon ja jännityksen ihan loppuun asti säilyttävä aikamatkustushässäkkä nuorille. Vaikka kärryillä pysyminen vaatiikin välillä hieman keskittymistä on kirja silti selkeä ja johdonmukainen. Itse aikamatkustus 2000-luvun alkuun ei ole niin eksoottista, mutta nykynuorelle varmasti. Lisäksi plussaa perhesuhteiden ja muiden vanhemmuuden ongelmien esille tuomisesta.

Ainoa asia, joka jäi mietityttämään on, että kuinka nopeasti tämä vanhenee.

[Henbbbs]

Kirja alkaa aika hitaasti, mutta puolivälin jälkeen tapahtumat alkavat kunnolla rullata eikä kirjaa meinaa laskea käsistään. Tarinassa seurataan 15-vuotiasta Miroa, jota on alkanut nyt oikeasti kiinnostamaan, kuka hänen isänsä on. Koiranen käsittelee kirjassaan paljon seksuaalisuutta ja perheen merkitystä. Itseäni jäi kuitenkin hieman häiritsemään biologisten vanhempien korostaminen. Myöskin Miron salaliittoteoriat omasta isästään meni yhdessä vaiheessa ehkä vähän yli. (Sweet home Alabama, here I come)

[Reetta Saine]

Puolikas tähti vielä päälle, vaikka pituudesta olisi saanut karsia ja kielen kanssa tehdä vähän hommia vielä ennen julkaisua.

Idea kantaa hienosti loppuun saakka, sisältää yllätyskäänteitä ja aika jäätäviä epäilyksiä ja paljastuksia. Tunnustan, että kiljuin ja luin kanssa-asujille kohtia ääneen, sillä EIHÄN NYT NOIN VOI NUORTENKIRJASSA KÄYDÄ!

Isän etsiminen ja aikamatkailu, 2002 vuoden historialliset muinaisjäänteet ja Ezkimo. Priceless.

[Minna]

Kaukosäätimellä voi matkustaa menneisyyteen kunhan on vhs-tallenne ja muut tarvittavat vempeleet. Mainio idea ja hyvä kirja.

[Kirjamonsteri]

Tämä oli mukavan erilainen lukukokemus: aikamatkailua ilman hirveää toimintarymistelyä. Itse en yleensä lämpene aikamatkustukselle, koska jos kaikki on kuitenkin jo tapahtunut tulevaisuudessa, voiko menneessä lopulta muuttaa mitään vai onko kaikki jo ennalta määrättyä? Onko päähenkilön puolesta järkeä jännittää, kun hän kuitenkin on nykyhetkessä hengissä?

Tässä aikamatkustuksen kohde on vuosi 2002. Itselleni Nokian 3310 ja Ezkimo aiheuttivat mukavan nostalgiafiiliksen, mutta mitä kaikkea keskiverto nykynuori tunnistaa? Hieman siis mietin sitä, onko kohderyhmä oikeastaan teineille vinkkaavat aikuiset, eivätkä itse teinit…

Kirjassa on paljon absurdin hauskoja kohtia, joissa päähenkilö yrittää selvitä menneisyyden arjessa parhaansa mukaan. Kirja ei mielestäni ole superjännittävä, mutta siitä huolimatta tapahtumat etenevät sopivaa tahtia ja kirja on suhteellisen nopea lukea. Kirjan henkilöt puhuvat vahvaa Oulun murretta, joten jos se on ehdoton turn off, niin sitten tähän kirjaan ei kannata tarttua!

[Katja]

Olipas yllätys! Ei ollut varsinaisia odotuksia suuntaan tai toiseen, tartuin tähän koska VHS-aikamatkailu kuulosti vinkeältä ja vähän myös koska nostalgia. Ja olihan se vinkeää! Tarina vetäisi tehokkaasti mukaansa ja Miro oli päähenkilö, jonka seikkailua seurasi ja tsemppasi mielellään. Ja olihan se nostalgiakin kiva (minäkin näin Taru Sormusten Herrasta-leffat Formiassa ja iski just niin kovaa kuin kirjan Heikkiinkin). Olin myös jo autaasti unohtanut esim. sen valkaistut läikät farkuissa-trendin, onneksi se kuoli... Mutta tosiaan menevä tarina vaikka unohtaisi nostalgiapärinät.

Kirjan minäkertojan ääneen oli panostettu ja minusta se kuulosti sopivan teini-ikäiseltä olematta yliampuvaa tai kompastelevan kuuloista. Kirjan käänteitä en osannut odottaa, paitsi vähän sitä, ettei Miron ja Jonnan juttu menisi niin kuin Miro luuli. Salaisuudet ja hahmojen yllättävät yhteydet pitivät jännityksen siis yllä.

Oikein positiivinen yllätys, joten täytyy antaa 5 tähteä.

[Jaana]

Kirja: ⭐⭐⭐⭐
Lukija: ⭐⭐

Äänikirjan lukijalla oli vaikeuksia ymmärtää vuosilukuja ("kaksikymmentätuhatta yhdeksäntoista" > 2019), sanoja ("kahvilan ja kasviShuoneen yhdistelmä" > kasvihuoneen) ja vuorosanoja ("mä niin tapaan sut vielä" > tapan). Myös suomen lausumissäännöt, kuten rajakahdennus, olivat lukijalle kauhistus. Suomessahan esimerkiksi "usko tai älä" lausutaan "uskot tai älä" (kokeile vaikka!), mutta lukija lyhentää konsonantteja kuin niiden lausuminen maksaisi ekstraa.

Kirjan juoni oli hyvä ja piti otteessaan. Välillä hahmojen vuorosanat olivat epäuskottavia tuonikäisille, ja Oulun murteen olisi ehkä voinut jättää pois. Kokonaisuutena tykkäsin, ja lukijaankin tottui.

[Mikko Koljonen]

Viihdyttävä nuortenkirja, jota lukee mielellään näin vanhemmallakin iällä. Kirja sijoittuu Ouluun ja sen ympäristöön, mikä toi oman kivan lisänsä näin paikallisena. Oulun murre ei mielestäni ole kuitenkaan liian läpitunkeva. Aikamatkustus on teemana ehkä hieman kliseinen, mutta tämän kirjan tapauksessa se soljuu luontevasti tarinan mukana.

[Heli]

Oikein mukava lukukokemus. Varmasti sopivaa luettavaa nuorille ja nuorenmielisille. Miron pohdiskelut olivat hyvinkin viihdyttäviä. Lopussa meinasi mennä överiksi, mutta siitäkin selvittiin .

[Sara]

Ihan ookoo kirja, joka ei vaatinut täydellistä keskittymistä. Onnellinen loppu oli arvattavissa mutta kiva silti

[f]

Aikamatkustus videoilla on aika hauska idea. Kirja on mielestäni hyvä, tosin aikamatkustukselle ei ole järkevää selitystä.

[Arska-täti]

Aikamatkustusta vhs-kasettien ja kaukosäätimen avulla - melkein yhtä omaperäistä kuin Steins Gate -mangassa mikroaaltouunin luoma madonreikä.

Idea oli ihan hauska, itseäni häiritsi kuitenkin se, että aikamatkailua käytettiin niin vähäpätöiseen seikkaan kuin oman isän selvittämiseen. varsinkin kun vastauksen olisi joka tapauksessa saanut jossain vaiheessa ihan ilman aikamatkailuakin. Olisin kuvitellut, että edes Heikki olisi osannut hyödyntää aikamatkailua muillakin tavoin.

Varsinainen aikamatka oli hyvin kuvattu, ja koska 2000-luvun alkupuoli on itsellä vielä hyvin muistissa niin sain useita haikeita elämyksiä matkan varrelta. Ainoastaan puhekielenä käytetty murre tökki pahemman kerran. Jäin myös miettimään, mikä olisi sopiva kohderyhmä tälle kirjalle, ja vanheneeko tarina turhankin nopeasti.

[Arja-täti]

Kiva aihe mutta tämä kieli, auts.
Murre ei nyt tässä kirjassa ollut mikään kiva lisä, teksti tekstistä hiukan hankalaa lukea ja ilman murresanojakin hiukan tökki. Sen lisäksi Myllylahden tapa käyttää kursiivia on minusta jotenkin turhaa.

Mutta se tarina. Toimi. Hauska, ainakin 2000-luvun alussa eläneelle. Mutta toimiiko kohderyhmälle, pitänee kokeilla.

[Linnea]

Iha hyvä

[noraperho]

As a kid thought it was 4/5.
Meh, I give it 1/5 after re-reading. Don't like the plot and writing style.