Tavara ei ole pelkkää materiaa. Luomme tunnesiteitä tavaroihimme, emmekä edes aina huomaa sitä. Kirjailija Laura Honkasalo on keräillyt aarteita lapsesta asti, kunnes hän alkoi miettiä, miten paljon tavarat sitovat. Kohdatessaan vinttiin arkistoidun käytetyn raskaustestin Honkasalo päätti tehdä tavarasuhteelleen jotain. Auttaisiko Konmari tai kuolinsiivous, vai löytyisikö avain onneen minimalismista? Voiko kirppiskuumeesta parantua? Onko kirjojen keräilyssä järkeä, kun asuintila maksaa maltaita? Tarvitaanko muisteluun todella oma muistokirstu? Kaapeista kaivettujen tavaroiden läpikäyminen pakottaa kohtaamaan oman menneisyyden ja turvattomuuden tunteen. Kuinka paljon on tarpeeksi? Laura Honkasalo on kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut useita romaaneja sekä mm. teokset Pöytä yhdelle (2016), Nuukaillen (2014) ja Kotikutoista (2011).
Laura Honkasalo is Finnish writer and journalist who lives in Helsinki. She studied at the Kallio high school of performing arts and graduated from the University of Helsinki in 1999 as Master of Philosophy majoring in art history. She has also studied in Trinity College in Dublin and completed Master of Arts degree in literature at the University of Kent.
Honkasalo has practiced writing since the age of seven and taken part to the Nobelist club at the University of Helsinki. She reads many different types of literature.
Honkasalo doesn't want to become a full time author so she has worked as a journalist in magazines including youth magazine Demi and written regularly also to Sarjainfo magazine. She has also translated Aku Ankka (Donald Duck) comics into Finnish and written manuscripts to comics.
In 2000 Honkasalo got two prizes in competitions. In the WSOY young adult book competition she got the third prize and in the J. H. Erkko short story writing competition the second place. In 2001 she got the Gummerus J. H. Erkko prize.
Kuin nippu pitkiä blogikirjoituksia, aiheena osin tavara, osin ihan muu. Hajanainen, mitäänsanomaton. Olisin jättänyt kesken jos ei olisi lukupiiriä varten. Eniten tässä inhotti yletön kapitalistisuus ja jatkuvasti yleistäen kirjoitetut hyvin toimeentulevan, etuoikeutetun ihmisen ajatusmallit sekä tavaran palvonta.
Outo ja oudolla tavalla ähkyä aiheuttava kirja. Päällimmäinen kysymys oli, että miksi kuuntelen tätä? Miksi tämä ihminen kertoo kirjassa siitä, miten on pukeutunut teininä? Missä on punainen lanka? Kirja oli kuin pidennetty vastaus joltain foorumilta, tai ehkä kirjoittajan tavaroita ja muistoja käsittelevä blogi, mutta mitään yhtenäistä siinä ei ollut. En ymmärtänyt sitä.
Otinkin vielä yhden tähden pois tunkkaisten sukupuoliroolien vuoksi. Rooleja ja stereotypioita on olemassa, mutta tässä mentiin kyllä kovaa syvään päätyyn.
2,5 tähteä. Kirja kertoo tavaroista: kirjailijan omista tavaroista aiemmin ja nyt sekä tavaroista yleisesti. Ihan mielenkiintoista ja sujuvaa luettavaa, mutta ei tarjonnut itselleni mitään konkreettista ainakaan liittyen tavaroiden karsimiseen tai säilyttämiseen. Tavarapohdinnoissa alussa olevalle tämä saattaa tarjota jonkinlaista vertaistukea tai sitten ei. En tiedä.
Olipa raskaslukuinen ja kirjaimellisesti tavaravaivainen näkemys. Kaikki vaikuttaa ahdistavan ja taustalla tuntuu jatkuvasti kummittelevan kateus ja katkeruus. Kirja on täynnä nostalgiaa aikaan, jota ei ehkä koskaan ole edes ollut olemassa. Sinällään hyvin kirjoitettu, mutta olisin konmarittanut puolet pois.
Kuvaus nukkekodeista tuntui kestävän ikuisuuden. Lapsista puhumista oli paljon ja heidän tavaroistaan. Kirja vain huononi, mitä pidemmälle etenin.
Tavaraa oli kaikkialla ja kaikilla jonkin merkitys. Otteita sieltä ja täältä. Odotin enemmän tavaran karsimiseen keskittymistä tai syvällisempää pohdintaa. Ne jäi pinnalliseksi, ja vain vinkkien listaukseksi. Kirja keskittyi kirjailijan omiin tavaroihin, ajatuksiin niistä ja ote on maksimalistinen. Kirjasta tuli tuskastunut ja jotenkin tunkkainen olo. Ydin jäi epäselväksi, kun tavaraa tuntui tulevan ovista ja ikkunoista.
Tykkäsin paljon lainauksista vanhoista siivous-, tapa- ja muista opuksista, jotka aloittivat jokaisen luvun. Pidin myös luvuista jotka liittyivät kahviin, valokuviin, ja kirjoihin, niissä oli ehkä eniten samaistuttavaa.
Kriittisyyttä tästä puuttui paljon, ja vaikka henkilökohtaisen läpi kuvaus onkin ihan ok, jotenkin kaikken yksilöllisimmät pätkät tökkivät itselleni. Myös esim. minimalismista puhuttaessa olisi voinut ihan vaikka huomioida sen, ettei se, miten joku yksittäinen ihminen elä tarkoita sitä, että kaikkien täytyy tehdä niin, ja näin välttyä hölmöimmiltä kohdilta.
Laura Honkasalo kirjoittaa tässä kirjassa jotenkin niin että "sinun tavaroidesi tarinat eivät kiinnosta enää ketään kun ne päätyvät kirpputorille, siellä ne ovat vain tavaroita ilman niihin liitettyjä muistoja ja tunnesiteitä". Ja sen jälkeen kuitenkin päätyy kertomaan niistä tuikitavallisista muistoista joita jokaisella on liittyen omiin kahvikuppeihin ja koriste-esineisiin. Tämä muistelu ei jaksanut kiinnostaa ihan kirjan vertaa, ja odotin että tässä olisi ollut esimerkiksi jotain konkreettisempia vinkkejä tavaramäärien hallintaan. Tällaisena tässä ei oikein ollut hirveästi pointtia, vähän outo kokonaisuus.
Vallan mainio filosofinen teos tavaran merkityksestä. Itkin jadekettujutun kohdalla, ymmärsin sitä syvästi. Asiaan varmaan vaikutti selvä samaistuminen moneen kirjan asiaan: köyhä (säästäväinen?), erilainen lapsuus ja aikuisuudessa keskiluokkaistuminen. Pop-kulttuurin namedroppailut sykäytti: Yhdyspankin maapallo-säästölipas, Dekadenz ja niin edelleen. Haluan raivata kotiani ja tästä sain uusia näkökulmia ja ajattelemista, just mitä hain.
Mutta: teos ei ollut, mitä kuvittelin. Odotin Marie Kondoa ja ohjeita, sain esseitä tavarasta.
Luin tämän jokin aika sitten ja täytyy myöntää, ettei tämä oikein jättänyt muistijälkiä - hieman hajuton ja mauton. Toki luin lyhyen ajan sisään monta tavaroiden hallintaan liittyvää teosta, tämän viimeisimpänä. Hataroiden muistikuvien raoista todettakoon, että tämä olisi toisissa olosuhteissa voinut jäädä mieleen paremminkin.
Kirja tavaroista: leluista, kirjoista, valokuvista,... ja niiden merkityksestä elämässä. Hiukan ahdistavankin nostalgista luettavaa - jotenkin tuntuu, että Honkasalo on erityisen ripustautunut elämänsä tavaroihin, mutta voisin kuvitella, että kuka tahansa keksisi samanlaisia juttuja omista tavaroistaan. Toisaalta en tiedä ketään, joka keräisi tuntemattomien valokuvia roskalavoilta ja kirpputoreilta ja säilyttäisi niitä kirjahyllyssään kenenkään tietämättä. Hiukan oli pakkopullaa tämän lukeminen. Näin graafisen tekstin ohessa olisi mieluusti nauttinut kuvista tai sisäistänyt koko teoksen vaikka dokumenttielokuvana.
Luen (kuuntelen) järjestämisaiheisia kirjoja järjestellessäni asuntoani (sic). Tämä ei kyllä kolahtanut minulle.
Kirjan parasta antia olivat filosofis-historialliset pohdinnat siitä, miksi suhtaudumme tavaroihin niin kuin suhtaudumme. Kirjoittajalla on jonkinlainen pakkomielle Arabian astioista, sillä niistä puhuttiin kutakuinkin joka kappaleessa.
Laura Honkasalon Kaapin henki yllätti lämpimällä ja ymmärtäväisellä lähestymistavallaan aiheeseen tavaratulva, materia ja omistaminen. Tästä teoksesta on hyvä aloittaa omien kulutustapojensa tarkastelu. Aika vahvastihan edelleen kuluttamisen oikeus ajatellaan jotenkin demokratian ja kansalaisoikeuksien ilmentymäksi.
Olemme Honkasalon kanssa samaa ikäluokkaa, minkä takia tämä oli ihan viihdyttävä näkökulma itsellenikin läheisiin asioihin. Olin usein samaa mieltä ja tykkäsin siitä, kun kirjoittaja muistutteli mieleeni tuttuja ilmiöitä nuoruudestani. Mutta tuskin tämä muita puhuttelee. Sellainen sisäpiirin ”tyttökirja”. Ei kovin tieteellinen, vaikka seassa oli oikein kiinnostavia lähdeviittauksia ja blogivinkkejä. Lähinnä mielipide kuluttamisesta, tavaran säilyttämisestä ja konmarituksesta.
Olen aina tykännyt Honkasalon teksteistä eikä tämä ollut poikkeus siitä. Tässä kirjassa hän pohtii suhdettaan tavaroihin ja myös tavaroiden historiaa ja sitä miksi meillä on niin paljon tavaraa. Tästä sekä oppi paljon, että se myös sai miettimään omaa tavarasuhdettaan ja hän myös kertoi omasta tavarasuhteestaan. Hyvä kirja!
Mukavaa, ihan kivaa luettavaa, mutta hiukan häiritsi tajunnanvirtamaisuus ja jaarittelut esim. nukeista ja muista tavaroista, jotka eivät itselleni tärkeitä.