Vieraat

by Johanna Sinisalo

Kuusivuotias Sissi viiltää itseään päiväkodissa saksilla ja hänen vanhempiensa maailma järkkyy. Siirin ja Essin perheessä lähes kaikki on siihen mennessä sujunut mallikkaasti: on kaksi kaunista lasta, tyttö ja poika, ja molemmat vanhemmat menestyviä uranaisia. Lääkärintarkastuksessa selviää, että Sissillä on vanhempikin haava. Miksi lapsi oireilee itseään vahingoittamalla? Vai suojeleeko hän vammojen aiheuttajaa?

Genres: Horror, Finnish Literature, Speculative Fiction, Fiction, LGBT, Audiobook, Queer

448 pages, Hardcover

First published March 15, 2020

About the author

ENG: Johanna Sinisalo is an award-winning Finnish author. She was born in Sodankylä in 1958. During 1984-1997, she worked as a professional designer in advertising, after which she started as a screenwriter and writer. Sinisalo's first novel, Troll, won the Finlandia prize, the most important literature award in Finland. As her hobbies, Sinisalo mentions astronomy, gastronomy, hiking, literature and comics.

The author notes that her novels always feature a bit of the small everyday reality. However, overcoming the borders of realism does not mean that the author's works were to be classified as sci-fi or fantasy – from Sinisalo's point of view, categorizing literature by genre should be left behind.

FI: Johanna Sinisalo on syntynyt Sodankylässä vuonna 1958. Hän valmistui ylioppilaaksi Tampereella 1977 ja suoritti kandidaatintutkinnon Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen draamalinjalla vuonna 1986. Markkinointi-instituutissa opiskellessaan hän sai vuoden parhaan diplomityön palkinnon 1987. Vuosina 1984–1997 Sinisalo toimi ammatikseen mainonnan suunnittelijana, sittemmin hän ryhtyi vapaaksi käsikirjoittajaksi ja kirjailijaksi. Sinisalon esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi voitti vuoden 2000 Finlandia-palkinnon. Sittemmin Sinisalo on saanut muun muassa James Tiptree Jr. -palkinnon, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon ja Prometheus-palkinnon.

Kirjailijan perheeseen kuuluu avomies ja aikuinen tytär. Harrastuksikseen Sinisalo mainitsee tähtitieteen, gastronomian, vaelluksen, kirjallisuuden ja sarjakuvan. Sinisalo asuu lapsuutensa kotikaupungissa Tampereella.

Tärkeitä kirjailijoita Sinisalolle ovat olleet Tove Jansson, Astrid Lindgren, L. M. Montgomery, Ray Bradbury, Volter Kilpi, Vladimir Nabokov, Michel Tournier ja Margaret Atwood. Tieteiskirjallisuuden lukemisen Sinisalo aloitti lapsena Edgar Rice Burroughsin seikkailukirjoilla. Niiden jälkeen hän löysi George Orwellin ja Aldous Huxleyn, joiden teoksissa science fiction on yhteiskunnan havainnoinin ja arvostelun väline.

Kirjailija toteaa, että hänen romaaneissaan on aina jokin pieni piirre arkitodellisuuden ulkopuolelta. Sinisalo on useiden muiden tavoin muistuttanut, että puhdas realismi on varsin nuori, 1800-luvun lopulta peräisin oleva kirjallinen suuntaus. Realismin rajojen ylittäminen ei kuitenkaan tarkoita, että kirjailijan teokset olisivat lajityypiltään scifiä tai fantasiaa. Sinisalon mielestä lajityyppiajattelusta pitäisi irtautua.

Sinisalo painottaa, että spekulatiivisuus ei ole kirjallisuudessa itseisarvo, vaan että sen kautta voidaan sanoa jotain oleellista jopa paremmin kuin realismin keinoin. Fantasian tai science fictionin kirjoittaminen ei ole päämäärä vaan väline kirjallisuuden tuottamiseen. Sinisalo käyttää sanaa ”viistovalaistus” kuvaamaan tämän välineen toimintaa: todellisuuden tutkiminen uudesta ja ennenkokemattomasta näkökulmasta voi paljastaa uusia puolia, joita ei ole voinut aikaisemmin nähdä.

Reviews

[Rintti · Rating 2 out of 5]

Sinisalo on taitava kirjailija, ja aluksi tämän kirjan rauhallisesti etenevä sävy toimi jopa jännitystä lisäävänä efektinä, mutta noin puolivälissä aloin toivoa, että alkaisi tapahtua enemmän. Tai edes jotakin. Tahti oli niin verkkainen, että aloin pitää jatkuvia taukoja, ja kiinnittää huomioita moniin juonen kannalta epäolennaisiinkin asioihin.

Lisäksi oikeasti raivostutti, että Sissi-tytär kutsui Essiä äidiksi ja Siiriä Siiriksi. Ja Luukas-pojan oli tarkoitus kutsua Siiriä äidiksi ja Essiä nimeltä. Lapsilla oli eri sukunimetkin, ja Siiri ja Essikin erottelivat lapsia sanomalla "minun tytär/minun poika". Kauhean sekavaa lapsille ja todella alleviivaavaa, että naisparien suhteessa vain lapsen synnyttänyt vanhempi olisi se oikea äiti. Mediassa on ollut niin paljon puhetta sateenkaariperheiden oikeuksista, ja surullisia kertomuksia siitä, miten viranomaisetkaan eivät välttämättä huomioi kuin lapsen synnyttäneen äidin, aivan kuin toinen äiti olisi vähempiarvoinen, vaikka molemmat vanhemmat tulisi ottaa huomioon raskausajan neuvolakäynneistä lähtien. Siksi oli äärimmäisen epäuskottavaa, että naimisissa oleva naispari olisi sopinut "minun lapsi ja sinun lapsi" -järjestelystä, koska tällainen veisi taaksepäin naisparien oikeutta olla tasa-arvoisia vanhempia. Juonenkaan kannalta tällainen toiminta ei antanut mitään lisäarvoa. Päällimmäiseksi jäi ärsytys, että tällaisena sekavana ja epämääräisenä kikkailunako naisparien perhe-elämä nähdään?

Kirja ei ollut missään nimessä huono, mutta ei vienyt mennessään. Juonen idea oli hyvä, hahmot kiinnostavia, mutta toteutus tökki pahasti.

[Arska-täti · Rating 2 out of 5]

Voih mikä pettymys. Tätä kirjaa markkinoidaan kauhukirjana, ja kauhea se onkin, mutta valitettavasti ei pelon kannalta. Lähtökohtana tarina siitä, kuinka 6-vuotiaan tytön sisällä kehittyy vähitellen vieras olento, joka alkaa hallita lasta ja pakottaa tämän vahingoittamaan itseään ja muita on tosi kutkuttava. Harmi vain, että tarinassa keskitytäänkin kuvaamaan "MasterChef-Essin" kahvilan pitoa,Essin ja Siirin perhedynamiikkaa ja Siirin kotiin jämähtämistä kahden lapsen kanssa.

Tässä asetelmassa oli niin moni asia pielessä. Esimerkiksi se, miten Essi ja Siiri olivat sopineet lastensa hoidosta ja kuinka lapset jaetaan "minun ja sinun" lapsiiin häiritsi tosi pahasti. Ei kai modernissa sateenkaariperheessä oikeasti lapsia jaotella tällä tavalla?

Henkilöhahmoista etenkin Essi raivostutti minua suunnattomasti. Hahmosta oli luotu pahimmanlaatuinen kontrollifriikki egoisti, enkä voi ymmärtää, miten Siiri saattoi sietää moista käytöstä. Myös Essin tapa listata asioita eräänlaiseen sisäiseen check-listaan ärsytti niiin paljon. Oikeastaan ainoa järkevä ja fiksu hahmo koko kirjassa oli lasten biologinen isä Ville, joka toimi eräänlaisena neuvonantajana siinä vaiheessa kun perheen sisällä alkoi näkyä merkkejä käytöshäiriöistä.

Juonellisesti kirjassa oli paljon turhia suvantovaiheita. Essin kahvilanpyöritys sai aivan liikaa tilaa, samoin kuin suurin osa perheen arkielämän kuvauksista. Myös tieteellisiä selostuksia ihmiskehon toiminnasta oli liikaa. Niin, ja haluaisin tavata 6-vuotiaan lapsen, joka osaa lukea sujuvasti aikuisten kirjoja ja vieläpä tieteellisiä artikkeleita. Ehkä tällaisia tapauksia on olemassa, mutta todella epäuskottavaa se on silti.

Ehkä eniten harmitusta aiheutti se, että tarina katkaistiin poikki siinä kohtaa, kun varsinainen kauhu vasta alkaa. Muutenkin tarinan pointti jäi aivan liian hämäräksi. Oliko tarkoitus varoittaa ihmisiä leikkimästä ihmiskehon toimintaan liittyvillä asioilla? Vai oliko tarkoitus antaa varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu jos lapset saavat vapaasti tutkia kaikkea mikä heitä kiinnostaa? Tai ehkä pointti olikin se, ettei kannata jäädä asumaan taloon, jossa joku (läheinen) on kuollut. Oli miten oli, turhauttava lukukokemus tämä oli joka tapauksessa.

[Inna · Rating 5 out of 5]

Siinä vaiheessa kun kirjan luettuasi et meinaa pystyä nukkumaan kun loppu jäi pyörimään mieleen, ja kummittelee ajatuksissa vielä seuraavinakin päivinä, tietää että nyt on kyseessä jotain erityistä. Olen täysiverinen Johanna Sinisalo -fanityttö, joten kun kuulin että häneltä ilmestyy kauhuromaani, olin haltioissani. Tiesin että nyt tulee varmasti jotain ihan uutta, ja niinhän siinä kävi.

Vieraat on hiipivän hitaasti tunnelmaa kasvattava psykologinen kauhuromaani, joka yhdistelee nerokkaalla tavalla kummittelua ja kehokauhua. Tässä mentiin jotenkin ihanan Stephen Kingmäiseen tunnelmaan, siihen miten Ihan Tavallinen Perhe joutuu kohtaamaan jotain todella kammottavaa. Kirjan kantavin teema on kommunikaatio, tai lähinnä sen puute. Kukaan ei uskalla kertoa totuutta lähimmäiselleen, kuusivuotias Sissi siksi ettei aikuisten tarvi aina tietää kaikkea mitä lapsilla on mielessä, ja pariskunta Essi ja Siiri siksi, että usein vaikeneminen ja salailu on helpompaa kuin totuuden kohtaaminen.

Rakastan Sinisalon vaivihkaista tyyliä tutustuttaa lukija hahmoihin, ja sitä miten voi avata kirjan mistä kohtaa vaan, ja heti yhdestä lauseesta tietää että kenen kolmen päähenkilön näkökulmasta tarinaa tällä kertaa kerrotaan. Kaikilla oli erilainen ajatusmaailma ja sanasto, ja varsinkin kuusivuotias Sissi oli aivan huikea tyyppi. Yleensä en erityisemmin pidä kovin nuorista päähenkilöistä, mutta tässä olin koko ajan ihan messissä siinä lapsen näkökulmassa ja tavassa käsitellä asioita. Pidin valtavasti kirjan tunnelmasta ja siitä että tarinaa kuljetettiin hitaan vääjäämättömästi kohti loppua, eikä kauhuelementtien mukaan tuomisen kanssa kiirehditty. Lukijaa ei yritetty säikytellä liikaa, ja siksi lopussa hitaasti hiipivä kammo oli todella vahvasti läsnä.

Juonellisesti, kielellisesti ja tunnelmallisesti aivan napakymppi, fanityttö kiittää ja antaa viisi tähteä.

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

[Loviattara · Rating 2 out of 5]

Äh. En nyt oikein tiedä, mitä ajatella. Tarina eteni verkkaan lähes 400 sivun ajan lapsiperheen arjen kuvauksena, kauhistuttaa alkoi vasta lopussa. Sinisalo kirjoittaa tapansa mukaan vetävästi: dialogi on luontevaa, kerronta sujuvaa ja lapsinäkökulma hykerryttävä. Eri tekstilajit sähköposteista tietoteksteihin tuntuvat aidoilta. Mutta sisällöllisesti tämä romaani tökki.

Essi on kontrollifriikki työnarkomaani, joka näkee itsensä tiukan rationaalisena perheen päänä. Hän pitää hiuksensa lyhyinä, puhuu mies- ja naisoletetuista, vihaa Barbie-nukkeja ja karsastaa miesselittämistä. Lisäksi hänellä on (ylläri!) vaikea isäsuhde. Siiri (se pitkätukkainen) taas lähinnä hoitaa lapsia kotona ja pyykkää, on taipuvainen uskomaan huuhaaseen ja joutuu kautta rantain pehmittelemään puolisoaan, jottei tämä jyräisi vahvoine mielipiteineen. Perheen nämä naiset ovat perustaneet yhdessä, mutta mielessään he vertailevat jatkuvasti "omaa" ja "toisen" lasta. Sissi-tytärkin kutsuu vain synnyttänyttä vanhempaansa äidiksi, toista pelkällä etunimellä, ja tämän annetaan ymmärtää olleen myös vanhempien tahto. (Spermanluovuttaja sentään saa kunnian olla "Villeisi", jotain tältä väliltä.) Plääh ja huoh.

Perhedynamiikka ja henkilöhahmot tuntuvat perustuvan kummallisiin heteronormatiivisiin ja homofobisiin odotuksiin, ja aikuiset näkökulmahahmot on kuvattu niin karrikoidusti, että heitä kohtaan on vaikea tuntea myötätuntoa. Sen sijaan pikkuvanha Sissi on kirjoitettu elävästi, ja hänen näkökulmastaan kerrotut osat ovat myös kieleltään ilahduttavan oivaltavia. Se ei vain riitä pelastamaan kirjaa.

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

En lue hirveästi suomalaista kauhugenreä (paitsi kaiken, mitä Marko Hautala kirjoittaa), mutta tämä oli kyllä kerrassaan vastustamaton. Sinisalo on kyllä taituri, ja osoittaa tuoreella teoksellaan jälleen monihaaraisen taitavuutensa kirjoittajana ja monenlaisten maailmojen luojana. Hurja, jännitteinen kerronta pakotti lukemaan kirjan melkein yhdessä yössä.

Yksityiskohdat toimivat, kolme eri kertojanääntä on rakennettu uskottaviksi ja erillisiksi, juoni vetää, jännitte säilyy loppusoittoon asti, tunnelma hyytää ja saa ajatukset liikkeelle. Romaani on toisaalta genrelleen uskollinen, toisaalta taas tuntuu tuoreelta ja yllättävältä. Materiaalia ammennetaan paljon psykologiasta ja biologiasta. Sieltä myös teoksen kauhuelementit kumpuavat. Sinisalo yhdistää kummallisen ja realistisen, lapsen ja aikuisen maailman, yliluonnollisen ja arkisen, arvoituksellisen ja tieteellisen, tavalla, josta ei voi olla vaikuttumatta.

Ainoastaan se jäi hieman häiritsemään, että vaikka teoksen kuusivuotias Sissi onkin poikkeuksellisen varhaiskypsä eikä tee kaikkia oivalluksiaan yksin, on hänen kohdallaan vaikeaa päästä irti epäuskottavuuden vaikutelmasta, niin erityisen kekseliäs, tiedesuuntautunut ja varhaiskypsä hän oli...vaikka tämä oninaisuus kieltämättä myös lisää henkilön ja tarinan pelottavuuttakin, ja on sellaisena varmasti hyvin mietittykin ratkaisu.

[Chalthria · Rating 2 out of 5]

Kirja oli kauhua viimeiset 20 sivua, ja sitten se loppuikin. Odotin tältä enemmän. Tunnelma oli jotenkin lässähtänyt ja käsitteli enimmäkseen perhe-elämää, jossa toinen puolisoista on jatkuvasti töissä eikä ota minkäänlaista palautetta vastaan. Eniten ärsyttikin tämä Essi-Sissi -äiti-tytär-combo. Molemmat todella manipuloivia, ja miten 6-vuotias tyttö muka osaa ajatella noin kavalasti? Lavastaa eri tilanteita?

Tässä oli potentiaalia paljon enempään, mutta omaan makuuni tässä junnailtiin liian kauan, ennen kuin alkoi tapahtumaan yhtään mitään. Olisi ollut myös kiva, että lopun tapahtumien jälkeen Essi olisi viimein uskonut Siiriä kun tämä sanoi, että hän epäilee tapahtumista Sissiä.

[Anni · Rating 3 out of 5]

Minulle Vieraat näyttäytyi lopulta enemmän kirjana perhe-elämän haasteista kuin kauhuna. Toki tarina eskaloitui modernin kauhun mukaisesti ja jännitystä kasvatettiin taidokkaasti loppuun asti. Samastuin moniin vanhemmuuden haasteisiin, mitä tarinassa käsiteltiin. Rakastin tiettyjä motiiveja (kuten toimittaja-Milla ja veitset) ja sitä, kuinka niiden tiesi jossain vaiheessa tarinaa saavan keskeisen osan. Nämä pienet asiat Sinisalo on aina osannut.

En ehkä kuitenkaan sävähtänyt tästä teoksesta niin paljon kuin esim. Auringon ytimestä. Silti tämä oli oikein luettava ja keskittyi tällä kertaa globaalien ongelmien sijaan pienen yksikön haasteisiin ja siihen, miten pienet asiat kasvavat ja eskaloituvat. Tieteellinen ulottuvuus oli kyllä mukana tässäkin tarinassa.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Edellisestä Johanna Sinisalon kirjasta onkin jo aikaa. Uusi kirja herätti tietysti mielenkiinnon välittömästi, Sinisalo on kuitenkin niitä kirjailijoita, joilta olen lukenut vuosien varrella kaikki romaanit. Tässäkin jo lähtöasetelma oli varsin kiehtova.

Tarinan keskiössä on kahden naisen ja kahden lapsen sateenkaariperhe. Toinen vanhemmista on menestyksekäs kahvilayrittäjä Essi, toinen kotona lapsia hoitava ja siinä sivussa vähän omia töitään tekevä kirjanpitäjä Siiri. Kuusivuotias Sissi on Essin tytär, kaksivuotias Luukas Siirin poika, vaikka lapset toki ovatkin virallisesti molempien yhteisiä.

Sinisalo kuvaa terävästi arkielämän kaoottisuutta ja pariskunnan erilaisten näkemysten ja elämänvaiheiden tuomaa hankausta. Ärtymystä siihen, että toinen tuo kahvilasta lapsille struudelia syötäväksi, koska struudelia murustavampaa leivonnaista ei ole, ja kuka nekin muruset sitten siivoaa.

Sissin hermonpäät hurisevat. Näin Sissi kuvaa tuntemusta, joka pikkuhiljaa herää ja voimistuu ja ajaa Sissin lopulta viiltelemään itseään päiväkodissa saksilla. Miksi? Siinä onkin vanhemmilla ihmettelemistä. Mitä Sissi oikein oireilee? Vai suojeleeko Sissi jotenkin jotain toista vammojen aiheuttajaa? Lopulta asia tiivistyy siihen, kuinka hyvin sitä oikein läheisensä loppujen lopuksi tuntee?

Sinisalo on jälleen kerran ottanut mainiosti jonkun pienen ajankohtaisen tieteellisen detaljin ja kehitellyt siitä kutkuttavan kauhutarinan. Vieraat on juuri sopivalla tavalla puistattava, kun tilanne alkaa edetä ja lukija tietää Sissin näkökulman luettuaan mistä on kyse ja saa vain kauhistella, kuinka Essi ja Siiri eivät ymmärrä tilannetta alkuunkaan ja keskittyvät aivan vääriin kysymyksiin.

Vieraat on oivallinen, sopivasti ajankohtainen kauhuromaani, jossa tavallaan aika pienistä aineksista rakennellaan todella kiehtova juttu, jolla on sopivasti pohjaa todellisissa, vielä vähän heikosti ymmärretyissä asioissa.

[Helena · Rating 5 out of 5]

Sinisalon kirjat ovat aiemminkin yllättäneet minut, niin tälläkin kertaa. Tarinan kehyksenä oli varsin tavanomainen sateenkaariperheen arki, mutta tarina veikin sitten mukanaan kaikkea muuta kuin tavallisille raiteille ja sivupoluille. Kirjan lukemisen jälkeen tästä jäi paljon ajateltavaa, suoliston ja aivojen yhteispeli erityisesti on varsin kiinnostava asia. Varsinaiseksi kauhugenren kirjaksi en tätä luokittelisi, suosittelen sellaisellekin lukijalle, joka yleensä kiertää kauhukirjallisuuden kaukaa.

[Jane Kirjan jos toisenkin · Rating 5 out of 5]

Ensimmäinen mitä olen Sinisalolta lukenut, mutta jos muutkin on näin hyviä, niin.....

[Jemysieni · Rating 5 out of 5]

Hitaan käynnistelyn jälkeen tämä piti jännityksessä aivan loppumetreille asti. Pidän siitä, että lukijalle jätetään teoksen lopussa tulkinnan varaa, mutta tässä tapauksessa olisi kiinnostanut lukea vielä jonkinlainen epilogi. Tästä huolimatta täydet tähdet, koska en malttanut laskea teosta käsistäni.

Tämä meni ehkä kauhun sijaan psykologisen trillerin tai maagisen realismin puolelle, mutta sai myös pohtimaan kauhun genren rajoja. Itselle ei lukiessa tullut tästä suurta kauhua, mutta karmivuuden tunne kasvoi lukiessa. Kenties tämä meneekin moderniin kauhuun, jossa hirviöiden sijaan pelko tuodaan arjen keskelle Stephen Kingin tavoin.

Teos kuvaakin suurimmaksi osaksi sateenkaariperheen arkea. Naisten välisessä suhteessa ilmenee kuitenkin toinen toistaan suurempia kipupisteitä, ja lapset oireilevat kumpikin omalla tavallaan: 2-vuotias Luukas ei puhu, ja 6-vuotias Sissi vahingoittaa itseään. Kerronta tapahtuu äitien, Essin ja Siirin, sekä Sissin näkökulmasta. Kerrontaan tuovat lisää myös lehtileikkeet sekä sähköpostit, joita vaihdetaan lasten biologisen isän kanssa.

Essin näkökulmasta käsitellään kahvilayrittäjän haasteita tasapainoitella työtä ja perhe-elämää, mutta myös julkisuutta. Lisäksi teoksessa käsitellään Essin vaikeaa isäsuhdetta, jota jollain tavoin peilataan myös Essin omaan vanhemmuuteen. Siirin näkökulmasta kuvataan kotiäidin haasteita kahden lapsen kanssa, kun kumppani tekee pitkää työpäivää. Jännitteitä tulee, kun äidit ymmärtävät toisiaan - ja lapsiaan - väärin. Aluksi minua häiritsi suuresti se, että lapset kutsuivat biologista äitiään äidiksi ja toista äitiä etunimellä. Tarinan edetessä tämä kuitenkin sopi ilmentämään Essin ja Siirin toksista ja toimimatonta suhdetta. En pitänyt kummastakaan hahmosta, mutta kenties näin oli tarkoituskin.

Sissin näkökulma oli paikoin haastava, sillä 6-vuotiaaksi lapsi oli hyvin pikkuvanha ja fiksu. Sissi oli hyvin kiinnostunut suolistomikrobeista ja bakteereista, kun oppii niiden olevan ihmisen toiset aivot. Hän nimeääkin oman "masukkinsa" Flooraksi. Flooran kanssa Sissi tekee aikuisen näkökulmasta karmeita kokeita, joilla hän koettaa ymmärtää mikrobien toimintaa ja muun muassa empatiaa. Lopulta voikin pohtia, onko Sissin kypsyyden takana todella Sissi, vai veteleekö langoista joku - tai jokin - muu. Joka tapauksessa Sissi onnistuu tempauksillaan kylvämään epäilystä ja eripuraa perheen aikuisten välille.

Suoliston toimintaa on viime aikoina tutkittu paljon, mutta paljon on vielä tietämättä. Tämä tekee aiheesta oivan tieteellisen, mutta silti sopivan mystisen, pohjan teokselle. Vieraat ovat meissä, mutta niin ovat vieraita myös lopulta nekin ihmiset, jotka luulemme tuntevamme. Kiinnostavana asetelmana tulkitsin, että teoksessa myös kommentoidaan moderniin lääketieteeseen kriittisesti suhtautuvia - kun joku muu kuiskuttaa korvaan omien tarkoitusperiensä ajamana, on vaikea tehdä omia informoituja päätöksiä.

Suosittelen tutustumaan teokseen, vaikka kauhu ei varsinaisesti olisikaan sydäntä lähellä - Vieraat kriippaa sopivasti, mutta ei varsinaisesti pelota. Tämä oli ensimmäinen lukemani Sinisalon teos, mutta ei taatusti viimeinen!

[Saimi Korhonen · Rating 3 out of 5]

"Ne ovat vieraita, mutta tietävät sinusta kaiken. / Ne nostavat pimeyden kosketettavaksesi. / Oman pimeytesi, joka on sinussa. / Vieraat ovat sinussa, vieraus on sinussa."

Kahvilaa pyörittävä Essi ja kotona työskentelevä Siiri elävät kiireistä elämää kahden lapsensa, Sissin ja taapero-Luukkaan, kanssa. Eräänä päivänä, vanhempien maailma järkkyy heidän saadessaan tietää Sissin viillelleen itseään. Mikä ajoi Sissin satuttamaan itseään? Miten se liittyy Sissin outoihin tuntemuksiin ja hänen pieneen, hiljaiseen veljeensä?

Vieraat oli hämmentävä lukukokemus, koska toisaalta se oli sen verran kiinnostava, että hurautin kirjan parissa päivässä, kun taas toisaalta, minusta tuntui koko ajan siltä, että jotain puuttui, että kirja ei ihan saavuttanut potentiaaliaan. Sinisalon teksti on sujuvaa ja addiktoivaa, ja pidän siitä, miten erilaiset äänet hän loi kaikille näkökulmahahmoilleen – hahmot eivät koskeen menneet sekaisin, koska jokaisella oli oma tyylinsä puhua, omat ajatusmallinsa ja oma energiansa – ja arvostin sitä, miten kirja ei pysähtynyt selittelemään kauhuelementtejään liikaa. Sissillä on omat näkemyksensä siitä mitä hänelle ja Luukkalle tapahtuu – hän uskoo, että kyseessä on hänen suolistoflooransa, bakteerien ja muiden eliöiden, muodostama entiteetti: ystävä, sisarus, suojelija. Koska hänen ja Luukkaan välillä on linkki – he tuntevat toistensa kivun – ja koska hän voi nähdä pienen hahmon omansa rinnalla, hän on varma, että Luukkaalla on samanlainen ja hän yrittää suojella sitä. En ole koskaan lukenut kauhua, joka pohjaisi tällä tavalla ihmisen kehoon ja sen sisältöön, joten kirja oli siinä mielessä virkistävän erilainen ja sai minut pohtimaan kaikkea mitä omassa kehossani asustelee. Pidin myös siitä, miten Sissin kamalat teot, esimerkiksi se miten hän alkaa järjestelmällisesti etsiä keinoja satuttaa Luukasta vahvistaakseen heidän yhteyttään ja auttaakseen Luukaksen "masuasukkia" kasvamaan, esitetään hänen omissa luvuissaan auttamisena ja veljen puolustamisena. Se olikin mielestäni kirjan ahdistavin puoli, koska Sissi tosissaan uskoo auttavansa. Ja auttaakseen hän jopa tekee todella karmeita juttuja, jopa iskee Siiriltä sormia irti ja Essiltä reiden auki lopussa ennen kuin raahaa sairaan veljensä ulos "pakoon" (PS. toivon, että Siiri ja Essi saavat Luukkaan takaisin, koska vaikka heillä oli ongelmansa, he eivät olleet pahoja vanhempia, ja toivon, että Sissi saa jotain hoitoa). Kirjassa oli myös hitunen vihjailua aaveista – onko Essin isän henki jäänyt kummittelemaan – mutta valitettavasti tätä ei viety pidemmälle, mikä jäi harmittamaan. Sinisalolla oli mielenkiintoisia kauhuideoita, mutta valitettavasti aloin tuntea todellista ahdistusta/jännitystä kauhuelementteihin liittyen vasta kirjan lopussa. Tykkään kyllä hahmopainotteisesta, aikansa ottavasta kauhusta mutta tässä jahkailtiin jo hieman liikaa.

Pidän kirjoista, jossa hahmojen annetaan olla rosoisia ja paikoittain raivostuttavia, ja tämä kirja oli todellakin sellainen, ehkä jossain määrin jopa liikaakin. Essi ja Siiri olivat molemmat omalla tavallaan rasittavia ja olin jatkuvasti turhautunut heihin. Heillä molemmilla oli tapana koko ajan syyttää kaikesta toisiaan ja useampaan otteeseen mietin miksi he ovat ylipäätänsä yhdessä, kun heillä ei tuntunut koskaan olevan mitään hyvää sanottavaa toisesta tai suhteestaan. Essi oli myös varsinainen työnarkomaani ja näin työnarkomaanin lapsena kasvaneena voin sanoa, että jotkut Sissin ajatukset osuivat aika kovaa – hänen aito hämmästyksensä siitä, että äiti on päivällä joskus kotona ja hänen tottumuksensa siihen, että äiti ja Siiri riitelevät töistä koko ajan, ovat tästä hyviä esimerkkejä. Helliä hetkiä parilla oli jokunen, mutta ne tuntuivat jotenkin ontoilta. Sinisalo sai siis todellakin aikaan hyvän kuvauksen ontuvasta, pahoissa ongelmissa rypevästä suhteesta joka oli paikoittain samaistuttavakin, ainakin näin samanhenkisessä tilanteessa kasvaneen näkökulmasta. Heidän jatkuva piikittelynsä, epäilynsä ja se, miten he koko ajan purkavat kaiken toisiinsa alkoi kuitenkin joskus uuvuttamaan – kirjassa keskityttiin kauhuteokseksi ehkä vähän liikaa parisuhdedraamaan. Essistä vielä pakko sanoa sen verran, että se miten hän jatkuvasti mietti miten voisi hyödyntää perhettään markkinoinnissa – millaisia otsikoita hän voisi saada aikaan, millaisia artikkeleita heistä voitaisiin julkaista ja niin edespäin – oli todella inhottavaa.

Yksi aspekti kirjassa joka ärsytti sekä kiinnosti minua oli se, miten Essi ja Sissi ovat rakentaneet perheensä. Toisaalta minua raivostutti se, miten selkeästi he kumpikin mieltävät oman biologisen lapsensa enemmän "omakseen" ja kuinka Sissiä ja Luukasta kohdellaan lähes kuin sisaruspuolia: heillä on eri sukunimet ja heille toinen vanhemmista on äiti ja toista kutsutaan etunimellä. Siiri ja Essi myös jatkuvasti korostavat puheessaan omaa lastaan ja suosivat heitä, ja mielestäni tämä kaikki oli jotenkin hankalaa niellä. En tiedä onko tällainen perhedynamiikka yleinen, mutta minusta tuntuu jotenkin ahdistavalle, että lapset kasvatetaan tuolla tavalla "erillään" toisistaan ja toisesta vanhemmastaan. En tiedä, se alkoi vaan rassata päätä lukiessa. Dynamiikka oli kuitenkin mielenkiintoinen – ei minun tarvitse henk. koht. pitää jostakin voidakseni olla kiinnostunut lukemaan siitä. Myös Villen, lasten biologisen isän, rooli oli jännä, koska hän on selkeästi läheinen ja lapsille hän on "Villeisi", mutta toisaalta hänellä ei ole virallisesti mitään oikeuksia.

Sissi oli näkökulmahahmoista mielenkiintoisin. Hän ei tuntunut kovinkaan aidolta kuusivuotiaalta – hän oli aivan liian älykäs, verbaalisesti nokkela ja vaikka mitä muuta – mutta toisaalta, ehkä hän vain oli lapsinero. Oli jännä tutustua maailmaan hänen silmiensä kautta ja oppia hänen "hermonpäistään" ja niiden hurinasta, Floorasta ja muusta kummallisesta mitä Sissille tapahtuu. Erityisesti minua ilahdutti se, miten Sinisalo onnistui vangitsemaan eron lapsen ja aikuisen ajattelun välillä – sen, miten eri tavoilla lapset ja aikuiset näkevät, kokevat ja tuntevat asiat, ja miten eri tavoin ihminen mieltää ympäristönsä iästään riippuen. Sissi kutsuu asioita joskus oudoilla sanoilla ja ymmärtää väärin mitä jokin tarkoittaa (hänelle empatia – "toisen kivun tunteminen" – on kirjaimellista jne.), kun taas toisaalta hän ymmärtää paljon enemmän kuin hänen uskotaankaan tajuavan, mikä antaa hänelle keinoja vedättää vanhempiaan. Oli lähes ahdistavaa lukea kuinka Sissi onnistuu puijaamaan Siiriä ja Essiä, ja miten se, että Sissi on niin älykäs ikäisekseen antaa hänelle paljon enemmän vapaata tilaa tehdä mitä lystää kuin kuusivuotiaalle ehkä pitäisi antaa. Hän osaa pelata eri rooleja, keksiä valheita ja vierittää syitä toisten niskoille. Se, miten hän ajaa vanhempansa uskomaan, että Ville oli satuttanut Luukasta (ja Sissiä itseään) raastinraudalla jotta ei jäisi kiinni, oli erityisen inhottavaa, koska Ville oli kirjan hahmoista ainut josta ehkä aidosti pidin.

Vieraat oli, kuten sanoin, hämmentävä kokemus. Tiedän, että se jää pyörimään mieleeni ja olen todella iloinen, että se on lukupiirini seuraava kirja, koska minulla on sellainen tunne, että tästä voi olla hauska jutella. Suosittelisin tätä kirjaa ihmisille, jotka tykkäävät hitaasti etenevistä, vähäeleisistä kauhutarinoista, joissa keskitytään ennen kaikkea hahmoihin ja arjen hitaan järkkymisen kuvaukseen. Jumpscareja ei siis ole tiedossa. Vaikka tämä kirja ei nyt ihan lekan lailla iskenyt, aion jatkaa Sinisalon kirjojen lukemista. Hänellä on vinkeitä ideoita ja hauska kirjoitustyyli.

[Inka · Rating 5 out of 5]

Vieraat on todella taidokkaasti rakennettu tarina. Valtaosan kirjasta ihmettelin, miksi se on kategorisoitu kauhuksi, mutta pidin silti usean kertojan näkökulmasta etenevästä tarinasta, jossa lukijalle ei ole varmaa, mikä on totta, kun jokainen kertoja tuo tarinaan oman näkökulmansa, eikä mukana kulje kaikkitietävää kertojaa selittämässä asioiden todellista laitaa. Viimeiset noin sata sivua etenevätkin sitten niin vauhdilla, ettei kirjaa malta laskea käsistään, ja loppuratkaisu tuo kaikelle aiemmalle uudenlaisen sävyn. Jos Sinisalo ja spekulatiivinen fiktio miellyttävät, lämmin suositus myös tälle.

[Tuuli - Korpimaan lukija · Rating 3 out of 5]

Mulle mainostettiin, että Sinisalon uudessa romaanissa olisi arkinen sateenkaariperhe-representaatio, joten tartuin tähän, vaikka jännitin kauhuelementtiä. Tämä oli creepy, muttei liian pelottava. Kirja toi mieleen John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen -kirjan varsin vahvasti. Se vasta onkin creepy kirjailija...

Kuusivuotias Sissi viiltää itseään päiväkodissa saksilla. Miksi ihmeessä? Perheen arki järkkyy, vaikka jo valmiiksi on ollut huoli siitä, ettei kaksivuotias Luukas puhu. Mukana on maha-asukkeja!

Tässä kirjassa ärsytti aivan sairaasti se, että Sissillä ja Luukkaalla oli eri biologiset äidit ja sitä tuotiin aivan koko ajan esiin. Essillä oli oma lapsensa ja Siirillä omansa! He nimenomaan puhuivat omista lapsistaan tyylillä "miten voit luvata minun lapselleni tuollaista, kysymättä minulta, hänen äidiltään, ensin?" Aivan järkyttävää. Kuka puhuu tuolla tavalla? Jotenkin tuntui, että Siiri ja Essi kilpailivat keskenään lapsistaan ja sillä oli merkitystä, että kuka synnyttäjä oli ja kenen veriside oli "aito". Yök. Oon tosi hämmentynyt tästä representaatiosta. Ei tullut yhtään olo, että tässä on toimiva perhe. Muutenkin tuntui että Essin ja Siirin välit olivat aika ihmeelliset - erityisesti lopussa toista kohtaan ei tuntunut olevan mitään luottamusta.

Itse tarina oli kiinnostava ja kutkuttava. Välillä oli vähän karmiva olo, mutta yleisesti ottaen kirja ei ollut pelottava. Tykkäsin Sissistä ja hänen ajatuksenkulustaan, vaikka se vähän häiritsi, ettei hän varsinaisesti tuntunut ihan kuusivuotiaalta. Mutta lapsista on todella vaikea kirjoittaa ja kirjassa selitettiin hänen käytöstään ihan kiitettävästi. Lopetuskin oli oikein oivallinen, tosin odotettavissa.

[Samu · Rating 3 out of 5]

Kauhua teoriassa, mutta vaikka itse pelkään ihan kaikkea, ei tämä kyllä pelottanut edes tätä jänishousua. On tässä toki creepy kuusivuotias, lapset on yleensä karmivia. Ei siitä sen enempää, jos tykkää hitaasti etenevästä jännityksestä ja niistä Hohto-kaksosista niin tässä saattaa olla sun kirja.

Kirjassa on myös sateenkaariperhe, lesbopari, joista kumpikin on synnyttänyt perheeseen yhden lapsen. Olen jotenkin todella kyllästynyt siihen, miten tätä teemaa käsitellään (hyvin usein) kirjoissa ja sarjoissa. Tässäkin tarinassa kummallakin lapsella on "oma äitinsä". Pienempi lapsi ei vielä puhu, mutta isomman kohdalla on hyvin selvästi auki kirjoitettu kumpi vanhempi on hänen "oikea" äitinsä. Kumpikin äiti vahvistaa tätä tarinaa jatkuvasti, kumpikin äiti on selvästi enemmän huolissaan biologisesta lapsestaan, lapset jopa kutsuvat ei-bioäitiään etunimellä mutta bioäitiään äidiksi ja kummallakin lapsella on oman biologisen äitinsä sukunimi. Tuntuu jotenkin todella epäuskottavalta. Minulle tämä perhe on pikemminkin uusioperhe, jossa toki rakastetaan kumppaninkin lasta, mutta oikeasti aina vähän enemmän sitä omaa. No, ihmisiä ja perheitä ja tapoja on moneksi, mutta tämä kirja tuntuu todella kummalliselta ja hieman homofobiselta tavalta kuvata sateenkaariperhettä. Ei ole myöskään ensimmäinen kerta kun vastaava ilmiö tulee vastaan. Mistähän mahtaa johtua? Kirjoittaako näitä tarinoita kaikki muut paitsi sateenkaariperheisiin kuuluvat ihmiset ja siksi kuvaukset ovat aina tuollaisia?

[Hanna (musteen.jaljet) · Rating 3 out of 5]

Kirjassa käytettiin aivan liian paljon aikaa Siirin ja Essin suhdeongelmiin, sillä kirja tuntui 90%:sesti pelkältä naisten suhdedraamalta. Kauhua tämä ei kyllä ollut, sillä tunnelma ei ollut lähellekään tarpeeksi karmiva ja itse kauhu tuli mukaan tarinaan vasta viimeisen kymmennyksen kohdalla. Hahmot ovat taasen harvinaisen epäpidettäviä, varsinkin egoistinen ja itsekeskeinen Essi. Sissi taas ei vaikuttanut lainkaan kuusivuotiaalta vaikka kirjassa painotettiin jatkuvasti kuinka paljon fiksumpi tämä on kuin ikätoverinsa. Ei kuusivuotias käyttäydy tai ajattele noin. Onglemistaan huolimatta Vieraat oli koukuttava teos vaikka en aivan saanut siltä mitä odotin.

[Hanna Huovinen · Rating 5 out of 5]

"Strange comes from the outside, weird is already in you", Sinisalo muistaakseni suunnilleen totesi uuskummasta Archipelaconin kunniavierashaastattelussa. Kävi lukiessa mielessä :)

Tutun taidokas ja herkullinen keitos pikkulapsiarkeen hiipivää syyllisyyttä ja pelkoa, ajankohtaista tietokirjallisuutta ja erilaisia tekstityyppejä. Mukava myös pyöriä tuttuakin tutummissa naapurustoissa. Ihan hirvittävän pelottavana en tätä tosin lukenut vaikka aika herkkis olenkin. Jotkut viittaukset tuntuivat vähän töksähtävän osoittelevilta.

[Eelis Bjurström · Rating 4 out of 5]

Raivostuttavan hyvä slow burner. Arvostelujen perusteella mietitytti, mutta ylsi lähes Linnunaivojen tasolle, ja oli välillä jopa koukuttavampi. Henkilöhahmoista sanon vain, että harvemmin olen turhautunut yhtä paljon. Sovituksen Brionyn energiaa säteili riveiltä ja rivien väleiltä.

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Lempikirjailijani ei petä.
En kyllä lukisi tätä kauhugenreen ja aloin oikein pohtia, miksi ja miksi ei. Ja miksi edes pohdin asiaa. Ehkä siksi, että minun sisälläni on jo vuosia hyrissyt.

[Janita · Rating 4 out of 5]

3,5⭐

[Viima · Rating 1 out of 5]

Mikä pettymys. Odotin kauhua, mutta sitä ei tästä kyllä löytynyt nimeksikään. Perhearkea senkin edestä, ja aivan liikaa, 400 sivun verran. Liian verkkainen tahti, ja odotin vain että tämä paranisi jossain kohtaa.
Idea hyvä, toteutus mielestäni ala-arvoinen. Sissi kutsuu biologista äitiään äidiksi, ja toista äitiään vain Siiriksi. Myös pikkuveljen on määrä sanoa biologista äitiään äidiksi ja Essiä vain Essiksi. Tämä ärsytti mua ihan suunnattomasti, mä en todellakaan usko että yksikään vähemmistöperhe päättäisi tällaisesta järjestelystä. Puhutaan ”minun lapsesta” ja ”sinun lapsesta. Haloo? Perheellä on yhteiset lapset. En yleensä raivostu kirjoille, mutta en nää mitään syytä tällaiselle representaatiolle. Todella oudot perhedynamiikat, joille en löytänyt juonesta mitään syytä.
Lasten isäksi valikoitua äitien ystävää Villeä kutsutaan kuitenkin nimellä Villeisi, vaikka hänen roolinsa ei lasten elämässä ole kovin suuri, eikä ole valmis toimimaan isän roolissa.
Kirja olisi vaatinut editointia ihan pituuden karsimisesta, tai sisällön lisäämisestä lähtien, ja mielestäni myöskin olisi ollut hyvä kyseenalaistaa kirjailijan tapa kirjoittaa sateenkaariperheestä.
Essi ja Siiri olivat hahmoina hyvin karikatyyrimaisia, mutta tämä ei lopulta ihan liikaa häirinnyt, tosin ei heissä mitään samaistumispintaa ollut. Sissi kertojaäänenä kiinnosti ehdottomasti eniten, tosin hahmo oli täysin epärealistinen lapsinero. Kyseessä kuitenkin kuusivuotias, päiväkotilainen eikä mikään 10-vuotias, jolloin tuo olisi ollut jo vähän uskottavampaa.
Juonessa olisi ollut ainekset hyvään kirjaan, ja sitä oisin Sinisalolta odottanut.

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 2 out of 5]

Ei tämä ollut yhtään sitä mitä odotin. Pidin että tässä kirjassa oli sateenkaari perhe ja tosi vahvasti ruuhkavuosi arki läsnä, mutta siinäpä se. Kirjan lapsinäkökulma Sissi oli todella epäuskottava. Hän oli viisi vuotias, mutta olemukseltaan ehkä 12-vuotias lapsinero. Hänen olemuksensa ja huomionsa maailmasta eivät menneet sujuvasti edes pikkuvanhuuden piikkiin. Jotenkin myös perheen vahva astelma pariskunnan lapsien kahtiajaossa - on sun ja mun lapsi - oli jotenkin outoa.

Yksinään kertojanäkökulma ei ollut mieleen. Essin osiossa tuntui että minulla alkaa hermopäät hurisemaan, jos joudun lukemaan enää kertaakaan sanan "check". Sissi oli taas liian epäuskottava ja Siiri taas ärsytti muuten vain. Vaikka hänen elämäntilanteeseen tunsin edes jonkinasteista samaistumista. Odotin myös jotain pelottavampaa. Oli hieman creepy, muttei kyllä pelottava.

[Lucy_van_pelt · Rating 1 out of 5]

Siis tää oli todella huono. Jotain kauhua yritetty vääntää suolistobakteereista.
Ei oikein riitä että viimeisellä kolmella sivulla tapahtuu jotain.

Puhekielellä kirjoitettu, sekä lapsen ääni ei ollenkaan uskottava.

Mutta mikä on kaikkien anteeksiantamatonta: kirjassa ei ollut mitään pelottavaa.

[Laura · Rating 4 out of 5]

Yrittäjäpariskunta pyörittää kiireistä lapsiperhearkea. Pikkuvanhalla tyttärellä on vilkas mielikuvitus, joka saa virikkeitä ja "ideoita" kaikesta kuulemastaan ja lukemastaan. Ideat lähtevät hurjille ylikierroksille, kun isosisko yrittää opettaa taaperoikästä veljeään puhumaan.

Teos oli koukuttavasti kirjoitettu ja oli pakko aina lukea vielä seuraava sivu ja seuraava sivu. Näkökulman vaihdokset palvelivat hyvin kerrontaa ja juonen etenemistä. Kirjassa oli kauhun elementtejä, mutta tunnelma oli enemmänkin jännittävä kuin pelottava.

Hyytävintä oli kirjan lopussa olleet jälkisanat: "Fiktiohenkilöiden asenteet, mielipiteet ja näkemykset ovat heidän omiaan." Onko lukijakunta nykyään niin ulkona kaikesta, että kustantajan ja kirjailijan on muistutettava lukijoita siitä, että kuvitteellisten hahmojen elämästä kertominen ei tarkoita omien arvojen julistamista? 😨 Vaaditaanko tälläisiä disclaimereita silloin, kun päähenkilöinä ovat epämiellyttävät tai ikävän oloiset hahmot? Vaikka Essi- ja Siiri-äitien elämän ongelmat ovatkin arkipäiväisiä ja tavallisia, kukaan tuskin haluaa samaistua heidän elämäänsä sen enempää. Ottaako kirjailija nykyään riskin, jos hän ei sijoita tarinaansa oikeamielistä hahmoa, joka kehittyy henkisesti kerronnan aikana?

3,5 tähteä.

[niksu moi :) · Rating 3 out of 5]

nyt oli kirjalla paljon potentiaalia minkä se jätti käyttämättä, onnistu siitä huolimatta jotenkin laskeutumaan jaloilleen mut silti jotenkin kaatu ja loppu vähän kesken

kauhukirjaksi mä tätä luulin koska löysin spekulatiivisen fiktion osastolta, mutta tieteellisellä suolistojargonilla luodut demonit (joista kirjassa epäironisesti puhutaan ”masuasukkeina”) ei ollut surinasta ja sihinästä huolimatta sieltä pelottavimmasta päästä. loppua kohden kauhuelementtien määrä alkaa kasvaa kiristyvän ilmapiirin ja päätään nostavan vainoharhaisuuden muodoissa mut too little too late

vieraat kuitenkin onnistuu siinä, miten harvinainen ja kiinnostava perhedynamiikka siinä on pääroolissa. varsinkin siirin ja sissin välistä suhdetta oli kiva seurata, kitkaa ja vierastamista oli paljon vaikka oltiinkin tiivistä ydinperhettä. aika pitkälti kirja meni perheen arkielämän selostamiseksi, mikä tylsästä premissistä huolimatta oli ihan viihdyttävää lukemista. sinisalo kirjottaa hyvin

vihasin sissin lukuja btw, ei kukaan voi uskottavasti kirjottaa kolmasosaa romaanista kuusivuotiaana minäkertojana

[Uuttu · Rating 4 out of 5]

Siirin ja Essin perhe on päällisin puolin täydellinen: kaksi lasta, vanhemmilla hyvät työurat ja akateemisesti kouluttautuneita ystäviä. Perheen sisällä kuitenkin on jännitteitä, kun kumpikin vanhempi kokee tekevänsä suuremman osan töistä eikä saa tahtomaansa. Myös lapset tuntuvat oireilevan: Luukas ei opi puhumaan toivotulla tahdilla ja Sissi viiltää itseään saksilla.

Tämä oli hyvin mielenkiintoinen kirja. Pidin siitä, miten realistisesti hahmoja käsiteltiin ja miten arki ei pyöri yhden ongelman, vaan 20 ongelman ympärillä. Erityisesti Sissi on hyvä kuvaus fiksusta 6-vuotiaasta, joka osaa kyllä huijata vanhempiaan niin tahtoessaan. Hahmot olivat välillä melko ärsyttäviäkin, mutta se tuntui olevan ideanakin eikä vahinko.

Kauhuelementit tulevat mukaan ovelasti rivien välistä, kun kirjassa joutuu arvailemaan, mikä on totta ja mikä ei. Suoraa kauhua on vasta kirjan loppupuolella, mutta kirja pitää kuitenkin otteessaan koko ajan.

[Julla · Rating 3 out of 5]

Alkoi hitaasti, puolet olisi voinut karsia pois juonen kärsimättä lainkaan. Loppua kohti viihdytti enemmän ja kun alkoi tapahtua, niin ei enää voinut laskea käsistä. Ne olikin ihan kivat 20 sivua. Harmi että kirja loppui sitten heti.

Potentiaalia olisi ollut hurjasti. Siis ihan ajatuksen tasolla kutkuttava tarina: 6-vuotiaan sisällä kasvava jokin paha, ja vielä kytköksissä pikkuveljeen! Mistä on kyse? No en vittu tiiä!
Trillerin sijasta sain ankeaa lapsiperhearkea, ja siinäkin perhedynamiikka oli kummallinen ja hahmot karikatyyrimäisiä.

Jäi aidosti harmittamaan lupaavan setupin puolesta. Kakspuol.

[J.S. Meresmaa · Rating 5 out of 5]

Hyytävän hyvä kirja, joka kysyy: Tunnemmeko edes läheisiämme, todella? Entä itseämme?

Tarina punoutuu auki kolmen näkökulman kautta hyödyntäen hienosti perhedynamiikkoja, epäilyksiä, oletuksia. Pidin siitä, kuinka kauhu hiipii päällepäin hyvin tylsän/tavallisen oloiseen arkeen. Osoittaa Sinisalon taitoa tehdä siitä niin vetävää, että lukemista ei halua lopettaa kesken.

Essin, Siirin ja Sissin näkökulmat loihtivat eteen hyvin elävät, erilaiset henkilöt. Tämä kaikki voisi olla totta, tieteellistä todistetta sen pohjalle löytyy, ja sekös se karmivaa (ja kiehtovaa) onkin!

[Minna Koo / lukemattomienkirjojenkerho · Rating 5 out of 5]

Loistava.

Sinisalo ei suotta ole yksi lempikirjailijoistani. Taas mentiin, ei ihan suoraan ja täysillä syvään päähän mutta syvälle, ja sopivan hitaasti.

Vieraissa parasta olivat henkilöt, heidän suhteensa ja tapansa elää yhteistä elämää. Historia, nykyisyys ja tulevaisuuden epävarmuus punoivat upean juonen kaaren, jota kirjan läpi kantava kommunikaation teema tuki ja laajensi. Tarinan edetessä huomasin ensin epäileväni yhtä, sitten toista ja lopuksi melkein jo itseäni. Tämä jää varmasti mieleen pyörimään pitkäksi aikaa.

Täydet viisi tähteä, heittämällä.

[Niklas · Rating 4 out of 5]

Johanna Sinisalon nykypäivän Tampereelle sijoittuva Vieraat on paitsi kauhuromaani, myös aikalaiskuvaus. Sateenkaariperheen arkea, lasten kasvatukseen liittyviä pelkoja ja oman itsemme vierautta henkilöidensä kautta kuvaava romaani on kieleltään arkinen, miltei lattea, ja tapahtumiltaan rauhallisesti etenevä spekulatiivinen jännäri, jossa pelon ilmapiiri rakentuu hyvin verkkaisesti noustakseen miltei yhtäkkiseen kulminaatioonsa oikeastaan vasta viimeisten parinkymmenen sivun aikana. Aikalaiskuvauksena romaani on mukaansa tempaava, mutta kauhukertomuksena ehkä vähän liiankin ohut tehdäkseen syvällisempää vaikutusta.