Olemme osallisia toistemme tarinoissa – halusimme tai emme.
Psykologisesti nerokas romaani perhesuhteista, ystävyydestä ja luopumisesta.
Terapeutti Paula kuuntelee asiakkaiden suruja, vaikka hänellä olisi jo omissaan tarpeeksi: puoliso on kuollut ja välit parhaaseen ystävään poikki. Eikä Paula ymmärrä tytärtään, joka erosi pitkästä, hyvästä liitostaan. Rakkaat katoavat ympäriltä.
Nuori nainen Ojo joutuu luopumaan paitsi perheestään myös kotimaastaan. Hän lähtee pitkälle, vaaralliselle matkalle ja päätyy espanjalaiseen turistikaupunkiin. Siellä hän tapaa ystävällisen, kalpean rouvan, joka ottaa hänet luokseen asumaan. Heillä molemmilla on menneisyys, josta on parempi vaieta.
Laura Lähteenmäen uusin kirja, Sitten alkoi sade, pureutui ystävyyteen. Miten ystävyys syntyy, miten se jatkuu, miten se voi loppua ja voiko vanhan ystävyyden solmia uudelleen? Tarinan jo hiukan iäkkäämmille ystävyksille oli tullut jokin ylitsepääsemätön riita, jonka johdosta heidän ystävyytensä loppui. Tämän trauman kanssa he molemmat olivat yrittäneet elää, mutta tärkeä ystävyys eli koko ajan muistoissa. Kirjassa äänensä antavat Paula ja nuori pakolaistyttö Ojó.
Ojón kotiolot olivat ihan hyvät, mutta naapuri sai peloteltua äidin, joten hän yritti lähettää tyttönsä turvaan. Espanjassa Ojón tilanne oli kurja ja turvaton, sillä hän eli ilman turvaverkkoja, ilman rahaa ja työpaikkaa. Ilman punatukkaisen rouvan apua, kaikki olisi ollut vielä monin verroin kurjempaa. Espanjalaiset kohtelivat häntä kuin saastaa, ja ajoivat pois silmistään.
Sitten alkoi sade kertoi ystävyyden lisäksi menneisyyden kipukohdista. Niistä kivuliaista salaisuuksista, jotka vaikuttivat elämään ja sen valintoihin. Sain nauttia Laura Lähteenmäen psykologisesta tarinankerronnasta, ja monen arkielämään kuuluvista aiheista. Kaunista ja koskettavaa.
Tämä on ennen kaikkea kirja ystävyydestä: syntyvistä ystävyyksistä, menetetyistä ystävyyksistä ja menetyksestä toipumisesta. Ystävyyden elinkaaria ei liikaa kirjallisuudessa yleensä käsitellä, joten tematiikka on yllättävänkin mielenkiintoinen. Lisäksi Lähteenmäki osaa kirjoittaa hyvin, ajoittain psykologi-Paulan tarkalla katseella pureskellen ja ajoittain vain pikaisesti ihmiskohtaloiden verhoa raottaen.
Valitettavasti kaikista muista ansioistaan huolimatta kirjan juonilangat ovat kovin kaavamaisia ja ennalta-arvattavia, mikä on erityisen harmi, kun kirjan perusjännitteen on tarkoitus pitkälti syntyä päähenkilöiden kohtaloiden paljastumisesta hiljalleen. Erityisesti harmittaa, että kirjan toinen pääkertoja, Afrikasta laittomana siirtolaisena tullut Ojo, jää raskaasta ja järkyttävästä kohtalostaan huolimatta täysin sivurooliin. Ojon tarina jää kovin irralliseksi, ja hänen tehtävänsä kirjassa onkin lähinnä toimia peilinä hänet kotiinsa ottaneelle rouvalle.
Kirja kertoo kahden naisen kautta ihmissuhteista sekä perheessä että parisuhteessa mutta ennen kaikkea ystävyydestä ja ystävyyden elinkaaresta. Psykologi-Paulan kautta avautuvat viiltävän tarkkanäköiset havainnot arkisista ihmissuhteista, kun taas Ojon kautta voidaan reflektoida kirjan henkilöiden pikkusieluisuutta tai hyväosaisten ongelmien itseaiheutettavuutta.
Kirja on kirjoitettu lukijaa kutkuttavasti, kaikkea ei sanota ääneen, vaan paljon asioita jätetään lukijan mutusteltavaksi ja itse päätettäväksi, kuten millainen Eevan ja Paulan suhde, olisiko ollut ilman Lassea ja onko sillä lopulta mitään väliä. Onko Ilari kuitenkin hyvä tyyppi ja katuiko Eeva. Kirjan hahmoissa oli myös raikkaita epätäydellisyyden piirteitä.
Tarina itsessään oli hiukan lattea ja ennalta-arvattava. Myös Ojosta olisin kaivannut enemmmän otetta, hänen osuutensa ja roolinsa kirjassa jäivät turhan irrallisiksi ja päälle liimatuiksi.
Laura Lähteenmäen romaani "Sitten alkoi sade" ei ole mysteeri, mutta alkuasetelmaltaan se on paitsi ihmissuhderomaani myös arvoitusromaani, jossa kahden erilaisen kertojan tarinat lomittuvat yhteen.
Lähteenmäellä on tarkka psykologinen silmä ja hän tavoittaa henkilöidensä kipupisteet realistisesti ja liioittelematta, mutta samalla jännitteisesti. Romaanin alku ei vienyt täysin mukanaan, mutta lopun luin ahmien. Ehkei kovin mieleenpainuvaa, mutta taatusti laadukasta kotimaista proosaa.
Tässä ystävyyssuhteita ja ihmissuhteita ylipäätään peilaavassa kirjassa oli paljon juuri sellaisen romaanin aineksia, joista yleensä pidän, mutta jostain syystä tämän lukeminen suorastaan jumitti minut. Tarkkanäköinen psykologinen pohdinta viehätti, mutta en onnistunut pitämään oikeastaan yhdestäkään henkilöhahmosta, ja Ojón ja Paulan välillä pomppiva kerrontatapa oli häiritsevää melkein kirjan lopulle saakka - siellä toki tarinat yhdistyivät. Olisin halunnut pitää enemmän.
Vähän mitäänsanomaton itselle. Kuten toisessa kommentissa osuvasti sanottiin, Ojon rooliksi jäi lähinnä peilata valkoisia rikkaita eurooppalaisia heille itselleen takaisin, hupsuista prioriteeteistaan huolimatta armollisina pelastajina. Kiinnostavinta olivat Paulan ihmissuhteet, muut hahmot jäivät aika yksiulotteisiksi.
Lähteenmäelle tyypillisen vahvaa ja vaikuttavaa kerrontaa, mutta lopulta jätti hyvin keskinkertaisen jäljen. Hyvä kuvaus perhe- ja ystävyyssuhteista, vaikka juoneen jäi aukkoja, tarina antoi odotuttaa itseään ja lopulta loppui kesken. Viihdyin silti!
”Olemme osallisia toistemme tarinoissa, halusimme tai emme.”. Ihana kirja naisen elämästä, äitinä ja tyttärenä olemisesta, ystävyydestä. Siltä kun on kaukana kotoa. Kaunista kieltä.
Olisi ollut aineksia syvempään kaapaisuun, mutta jäi mielestäni pintaraapaisuun. Välillä ärsytti päähenkilön vässykkämäisyys. Kirjan rakenne sopi hyvin yöpöytökirjaksi, kappale tai pari per ilta.
Romaanissa on kaksi tasavahvaa tarinalinjaa, jotka alkuun tuntuvat irrallisilta, mutta jotka tarinan edetessä kietoutuvat näppärästi yhteen. Kuusikymppisen Paulan silmin tutkaillaan suomalaisen naisen elämää, äiti-tytärsuhdetta, ystävyyttä, rakkautta, avioeroja ja työyhteisön ryhmädynamiikkaa. Espanjaan päätyneen Ochoetan eli Ochon kertomana saadaan tietää, miten heikoilla jostain Afrikan maasta paennut paperiton nuori tyttö voi olla.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Paula on ammatiltaan psykologi, joka kyllä osaa neuvoa asiakkaitaan, mutta ei itseään. Ocho / Ochoeta elää kadulla Etelä-Espanjassa. Hän on paperiton pakolainen jostain Afrikan maasta, ehkä Nigeriasta, jossa Boko Haram sieppasi koulutyttöjä. Ocho on päässyt Välimeren yli, mutta hänet on raiskattu ja hän odottaa lasta - ja hän pelkää kuollakseen raiskaajaansa ja parittajaansa D:tä. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ Kirjan loppupuoli osoittaa, että uusperhekuvioistakin voi selvitä ja rikkoontuneet ystävyyssuhteet voivat korjautua. Joskus todellisessa elämässäkin tarinan loppu on hyvä, ei täydellinen, mutta hyvä.