Kaunis, surumielinen, hallittu ja liikuttava romaani, joka liikkuu monessa aikatasossa ja tilanteessa. Kirja nostaa esiin kipeää maailmanhistoriaa mikrotasolta tarkasteltuna, ja kertoo koskettavasti siitä, miten sota ja politikointi runtelee perheitä, ihmisiä ja unelmia.
Koskettavimmissa osioissa kuvataan liikuttavasti lasten hätää ja pelkoa, sitä, miten lapset joutuvat kantamaan itseään suurempia salaisuuksia ja kuoleman, menettämisen, kivun ja sodan pelkoa, jota pienen ihmisen on vaikeaa käsittää tai käsitellä. Kirjassa tuodaan myös ilmi, että romaani perustuu Hussein al-Taeen ja hänen perheensä kertomiin kokemuksiin ja muistoihin, mikä tuo teokseen oman jännitteensä ja ajankohtaisuutensa.