Hannu Lauerma on tullut television kuvaruudun välityksellä suomalaisille tutuksi. Kun jokin traaginen tapahtuma ylittää uutiskynnyksen, hänen asiantuntijalausuntoaan halutaan kuulla. Hänen toimenkuvaansa kuuluu akuutisti sairaiden vankien hoito ja mielentilatutkimukset, joiden tarkoituksena on selvittää rikoksen tekijän syyntakeisuutta rikoksen tekohetkellä.
Kirjassa Lauerma kertoo kokemuksiaan mm. Suomen pahimpien vankien kanssa työskentelystä, itsetuhoisuudesta ja tappouhan käsittelystä. Mukana on myös tavallisen ihmisen arkea käsitteleviä osuuksia hypnoosista urheilussa, esiintymispelosta, lääkkeistä ja armokuolemasta.
Pääkaupunkiseudulla asuva kirjailija Kari Häkkinen on ammatiltaan erikoissairaanhoitaja. Hän on työskennellyt sekä leikkaussaleissa että psykiatrisilla klinikoilla.
Voi hyvinkin olla että odotukseni olivat hiukka liian suuret kun tämän kirjaston uutuushyllystä mukaani nappasin. Että jos äijä on tehnyt elämänuransa sellaisten asioiden kuten psykiatrian, hypnoosin tai Suomen vaarallisimpien vankien kanssa, niin pakkohan tämän on mielenkiintoinen olla. Paikoitellen toki onkin, mutta yleisesti ottaen... ehkä niinkään ei. Enkä ole kirjan luettuanikaan ihan varma johtuuko se enemmän kerrontatyylistä vaiko sisällöstä - todennäköisesti vähän molemmista. Sitä mieltä ainakin olen että jonkinlaista editointia tämä olisi saattanut vielä kaivata, sen verran paljon samojen asioiden toistoa etenkin kirjan loppupuolella esiintyy. Toki se on kiehtovaa kun saa lukea ihmisestä joka on löytänyt sen oman juttunsa, kyennyt tekemään elämänuran alalla joka tuota oikeasti kiehtoo; sellainen kun tuntuu itsestäni niin etäiseltä.
Naseva kirjan otsikko kuvastaa kirjan rakennetta: ensin Lauerman pää avataan lyhyesti historian ja muisteloiden merkeissä, jonka jälkeen otetaan selkeästi ja perustellusti kantaa psykiatriaan Suomessa. Kirja on kuin sarja kolumneja, jossa pohditaan tiettyä asiaa hetkisen verran. Teos toimii hyvin myös virikkeenä lääkisopiskelijoille ennen psykiatrian opintojen aloitusta, koska se myös osaltaan luo näkymää käytännön työhön ja arkeen psykiatrisessa sairaalassa.
Äänikirjana lukijavalinta on osuva (Juha-Pekka Mikkola), jonka äänen puolittainen möreys voi ajoittain helposti sekoittua Lauerman omaan ääneen.
Kronologinen kerronta ja kömpelö, suoraviivaisen raportoiva kirjoitustyyli harmillisesti pilasi mielenkiintoisen aiheen. Tuntui kuin olisi lukenut koululaisen esseetä, johon on kirjoitettu kritiikittä ihan kaikki, mitä koskaan on aiheesta saatu tietää. ”Lisäksi perheeseemme kuuluu kolme koiraa ja kissa” -tyyppiset lauseet ovat hyviä esimerkkejä tästä. Piti kuunnella äänikirja tuplanopeudella, että pääsi pikemmin eroon esim. tarinoista siitä, millaisia lintuja ovat pyyt ja miten hyvin varustelluissa huoneessa videoneuvotteluja käydään.
Olipa mielenkiintoinen kirja, mutta aika vapaasti ja osin jopa ihmeellisesti rönsyilevä ja toisaalta odotusten vastaisesti painotettu. Jutusteleva minä-kerronta ei uponnut minuun tässäkään kirjassa.Sisällön puolesta kirja olisi voinut olla pitempikin, kaikkien urheilija- ja muusikkoelämäkertojen seassa Lauerma-kirja on virkistävä poikkeus.
Harmillista, ettei kirja yltänyt enempään. Turhan paljon epäoleellista henkilötietoa Lauermasta ja turhan vähän kuvausta hänen erikosalastaan, oikeuspsykiatriasta. Kirjoitustyylissä oli jotain ärsyttävää kehuskelua ja suorastaan naiivia sävyä.
Mielenkiintoinen kirja mutta nyt kävi niin, että kömpelö teksti vei lukuilon. Varsinkin puoleen väliin saakka oli sellaista, että menetin jo toivoni. Harmi.
Lauerma ei halua itseään nostaa ja ylistää, noh, siihen nähden tämä kirja oli täynnä sitä itseään kehumista. Kiistämättä Lauerma on maineensa ansainnut, mutta lukukokemuksena melko ykstotinen egotrippi.
Tässä olisi ollut kaikki onnistumisen ainekset, mutta vituiksi meni. Kiinnostava henkilö ja kiinnostavia ilmiöitä, mutta aivan järkyttävä kerronta. Kuuntelin tämän äänikirjana, ja tämä oli pakko kuunnella nopeutettuna jotta selviää edes ensimmäisen sukuhistoriaosuuden yli. Haluaisin suositella tätä kirjaa Hannu Lauerman vuoksi, mutta en kyllä suosittele kenellekään kerronnan vuoksi. Kirjoittajan tyyli on kuin outo yhdistelmä viidesluokkalaista ja 100-vuotiasta, naiivi, vanhanaikainen ja vähän seniili. Teksti on kuin ylipitkä "tämän takia fanitan henkilöä XX" -kirjoituskilpailusta karsiutunut tekele. Kamelin selkä katkesi kun päästiin koulukiusaamiseen ja sen vaikutuksiin, ja kirjoittaja puhuu suvereenisti kiusauksesta. HOHHOIJAA! Aivan ihmeellisesti joka paikkaan on pitänyt myös ujuttaa latinalaisperäisiä sivistyssanoja joiden merkitys sitten selitetään, ikään kuin kirjoittajalla olisi tarve korostaa lukijalle että katso, tämänkin sanan osaan ja tiedän vieläpä mitä se tarkoittaa! Voi jeesus. Kaiken kaikkiaan aivan ihme jaarittelua, jota on maustettu sekavilla, irrallisilla ja itseään toistavilla anekdooteilla Lauerman elämästä. MIKSI Lauerma on antanut tämän mennä tällaisena läpi? Kai hänkin on tämän lukenut. Jos halutaan kirjoittaa ihmisestä elämäkerta jota tämä ei itse kirjoita, on huomattavasti tärkeämpää että kirjan kirjoittaa joku joka osaa kirjoittaa kuin joku joka tuntee henkilön toimintakentän. Menetin tässä kaiken uskoni Into kustannukseen koska selvästikään KUKAAN ei ole siellä vaivautunut tätä tekelettä lukemaan ennen julkaisemista. Säälin tämän äänikirjan lukijaa, joka ON joutunut tämän lukemaan.
Lauerma on alansa rautainen ammattilainen, jonka osaamisen ja tietämyksen laajuus herättää kunnioitusta. Miehen "ääni" kuuluu hienosti tämänkin kirjan sivuilta, ja kertoo meille kaikenlaisesta kiinnostavasta hypnoosista psyykenlääkkeiden kautta pahuuden käsitteen suhteellisuuteen. Suosittelen kaikille ihmisten parissa vaativilla aloilla toimiville ja työskenteleville.
Tämä kirjastosta lainaamani kirja herätti ristiriitaisia, hämmentäviäkin tunteita. Toisaalta kirja oli helppolukuinen ja yksinkertaisen kielensä vuoksi helpostikin ymmärrettävissä, mutta toisaalta mielestäni paikoin hyvinkin epäjohdonmukainen ja ristiriitaisuuksia sisältävä.
Lainasin kirjan katsottuani sattumalta Yle Areenasta dokumentin „Valkoinen raivo“. Se ei suoranaisesti liity tähän kirjaan mitenkään, mutta koska tuon dokumentissa kuvailllun päähenkilön kerrottiin kouluttautuneen terveydenhuoltoalalle (olisiko ollut jopa psykiatriaan?), niin tuli tämä kirja uteliaisuudesta lainattua. Lauerman nimi kun on tullut joissain kolumneissa tai haastatteluissa esiin.
Kirjassa on koitettu aukiselittää, ja paikoin onnistuttukin, mikä voi saada osan ihmisistä tekemään kauheuksia, miten tavallisia „normaaleja“ ihmisiä voi joissakin tilanteissa johtaa tai käskyttää tekemään pahaa toisille kanssaihmisille.
Kirjan narratiivinen, paikoin humoristinen sävy, joka oli paikoin karskia, paikoin sarkastista, paikoin ironista, vei minun mielestäni osan kirjan uskottavuudesta tai potentiaalisesta vaikuttavuudesta. Varsinkin kun kirjassa itsessään todetaan, että „ylenpalttinen ja pakonomainen huumorin viljeleminen puolestaan kertoo ihmisen ylikorostuneesta suojautumisen tarpeesta“, viitaten mm. „Hakolan tautiin“ tai „Witzelsucht:iin.“ Enpä ennen tiennytkään, että vääränlainen (psykiatrien kanssa erilainen) huumori voidaan sekin diagnostisoida sairaudeksi. Huulenheitto kaikesta aiheista kertoo kirjan mukaan „absurdilla tavalla sairaudesta.“
Ehkä voi olla niin, että kun tarpeeksi on omassa kuplassaan, niin „vasara“ tosiaan näkee kaiken „nauloina“. Tuli itselle mieleen kirjaa lukiessa, että ehkä meille kaikille, ammatista riippumatta, tekisi hyvää olla välillä omien ammattipiiriemme tai ammattialojemme ulkopuolella. Muuten vaarana voi tosiaan olla, että näkee koko maailman „omien värittyneitten linssien“ läpi. Tämä yleissääntö pätenee myös lääkäreille ja siten myös psykiatreille.
Suosittelen kirjan lukemista kuitenkin, mutta kuten kaikkia muitakin kirjoja, ei kannata tätäkään ottaa liian vakavasti tai varsinkaan kirjaimellisesti. On mielestäni kirja monien kirjojen joukossa. Uskoisin, että sisältää jokaiselle varmaankin edes muutamia uusia ajatuksen siemeniä tai erilaisia näkökulmia...
A biography of a well known forensic psychiatrist. A very loose collection of thoughts on separate subjects with sparse biographical information thrown in. Only a few anecdotes and case studies (possibly due to secrecy laws), which was something I looked forward to. Partly a disappointment.
Hannu Lauerman, tunnetun oikeuspsykiatrin eräänlainen elämäkerta. Lyhyehkö kirja, joka oli jonkinasteinen pettymys. Kirja oli aika yleisluonteista lätinää laajalla skaalalla eri asioista opiskelusta psykiatriaan, oikeuspsykiatriaan ja hömpän vastustamiseen. Mitään kovin yhtenäistä “tarinaa” kirjasta ei muodostunut, eikä siinä juurikaan ollut anekdootteja tai tapausselostuksia, joita etukäteen odotin kirjassa olevan - tähän varmaan osaltaan vaikuttavat salassapitosäännökset, jotka estävät mehukkaimpien tarinoiden julkisen kertomisen. Ihan luettava kirja, mutta ei tehnyt suurta vaikutusta.
Kirjan parasta antia ovat Lauerman asialliset kuvaukset psykiatrisen vankisairaalan potilaita yhdistävistä taustatekijöistä sekä kuvaukset psyykelääkkeiden hyödyistä. Osin kirjan teemat toistavat Lauerman itse kirjoittaman "Hyvän kääntöpuolen" sanomaa.
Lauerman suodattamaton kuvaus omista onnistumisista ja esimerkiksi luentojen saamista 4,9/5-kuulija-arvioista on kuitenkin aika noloa luettavaa. Naisiakin on kaadettu. "Mitään ei jätetä sattuman varaan" -todistus vankisairaalan hoitotyöstä kuulostaa huolestuttavan itsekritiikittömältä. Vaikka päähenkilö olisi todella kaikessa onnistuja, mitä arvoa tällaisella kuvauksella on? Opimmeko tästä jotain? Monta kiinnostavaa kiveä jää kääntämättä.
Teos on mielenkiintoinen popularisointi moni-ilmeisestä lääketieteen alasta, josta tavalliset ihmiset eivät tiedä mitään, vaikka ehkä luulevatkin siitä jotain tietävänsä. Tällaiset helposti ymmärrettävät erikoisalan avaukset ovat todella tervetulleita. Kliiniseen tutkimukseen liittyvät luvut olivat mitä mielenkiintoisinta luettavaa, mutta Lauerman oman elämän kuvaukset olivat kuin toisesta maailmasta, eivätkä siksi istuneet kokonaisuuteen sellaisinaan.
Kuuntelin äänikirjana kyseisen teoksen, ja kirja oli arvosanalla hyvä. Ei mitenkään maailmaa mullistava, mutta mielenkiintoni pysyi suhteellisen hyvin mukana kirjan loppuun asti. Lauerman on kokenut mielenkiintoisia asioita ja tapahtumia, jotka kerrotaan kirjassa lukijaystävällisesti. Kirja on enemmänkin henkilökuvaus, mutta vaikka kirja pääosin kertoo Lauermanin elämästä, saa kirjasta uusia näkökulmia sekä nippelitietoa.
En suosittelisi kirjaa ihan kaikille. Suosittelisin kirjaa, jos olet kiinnostunut psykiatrian työstä tai Hannu Lauermanin elämänkerrasta.
Mielenkiintoinen kirja! Alussa mietin, että mitähän tästä tulee kun alkoi höpinät metsästyksestä, Selma-tädeistä ja muista sukulaisista, mutta miltein heti päästiin itse asiaan, eli psykiatriaan. Olisin kaivannut vielä enemmän tarinoita eri potilaskohtaamisista mutta ymmärrettävää toki, että vaitiolovelvollisuus on suuri.
Lauerman elämänkerta oli jokseenkin pettymys. Kirjasta tulee mieleen ylimielisen ihmisen yritys nostaa itseään jalustalle ja pelastaa kasvonsa. Vanhoilliset mielipiteet ja hienostosanastolla kikkailu vievät huomiota pois tärkeistä ajatuksista. Mielenkiintoista pohdintaa terveydenhuollon kehityksestä.
Mielenkiintoinen katsaus herra Lauerman taustoihin, arvoihin ja ajatuksiin. Häkkinen onnistuu tuomaan Lauerman mietteet maallikkoystävällisesti esiin. Suosittelen kaikille oikeuspsykiatriasta ja vankiterveydenhuollosta (sekä itse Lauermasta) kiinnostuneille.
Helmet-lukuhaaste 2021 - tää kirja sopii ainakin kohtiin: 4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan 12. Kirjassa ollaan metsässä 17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa ⭐ 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
Mielenkiintoinen silmäys alaan ja käytettäviin ”välineisiin”. Sekoitus elämänkertaa ja alan esittelyä. Mielenkiintoista olisi päästä aavistuksen syvemmälle keissien kautta.
Fanitan Hannu Lauermaa, joten elämäkertaan oli helppo tarttua. Alkupuoli kirjasta käsittelee enemmän Lauerman henkilöhistoriaa ja kiinnostuksenkohteita, ja se on hieman tahmeampaa luettavaa (tai minun tapauksessani kuunneltavaa, koska kuuntelin äänikirjan) kuin loppupuolisko, jossa päästään Lauerman työhön ja ajatuksiin psykiatriasta, hoitomenetelmistä, työelämästä ja ihmisyydestä. Kiinnostava katsaus rautaisen ammattilaisen ajatuksiin.
Erinomainen sukellus Lauerman ammatilliseen puoleen. Hän tuo kirjassa hyvin esiin näkemyksiään niin oikeuslaitoksen toiminnasta, vankeinhoidosta, terveydenhuollosta kuin johtajuudestakin. Sain itselleni monta uutta ajatusta ja näkökulmaa, vaikka oma ammattialani on ihan toinen kuin Lauermalla.
Lauerman esiintymisiä mediassa on aina ilo seurata. Täytyy kuitenkin sanoa, että kirjan (tai tällä kertaa äänikirjan) sijaan kuuntelen jatkossakin mieluummin niitä lyhyempiä Lauerman haastatteluja. Mielenkiintoisia juttuja psykiatriasta ja vähän muustakin kirjaan toki mahtui, mutta ihan ei ehkä kuitenkaan odotukseni täyttyneet.
Alku oli vähän, että mitähän tässä kirjassa oikeen kerrotaan. Odotin jotain lauerman työstä. Tulihan sitä työtä, mutta myös opiskelusta, opinnoista, perheestä vähän ja elämästä. Jotenkin jäi osin vähän kehuskeleva maku.
Hannu Lauerman työ ja tutkimusala ovat älyttömän mielenkiintoisia, ja luen aina mielenkiinnolla hänen kolumnejaan. Aineksia kirjaan olisi vaikka millä mitalla, mutta toteutus jäi nyt hieman ontuvaksi.