What do you think?
Rate this book
Kalevala #2
Kalevala - Sampo
Upea ja kouraiseva sarjakuvatulkinta Suomen kansalliseepoksesta jatkuu.
Sami Makkosen Kalevala oli vuoden 2019 sarjakuvatapaus. Nyt Amerikassa uraa tehnyt taiteilija esittelee väkevän visionsa kansalliseepoksen jälkimmäisestä puoliskosta. Väinämöinen, Lemminkäinen ja muut urhot lähtevät matkaan kohti Pohjolaa ryöstääkseen Sammon, mutta perillä heitä odottaa Pohjolan emäntä kauheine voimineen.
Sami Makkosen Kalevala oli vuoden 2019 sarjakuvatapaus. Nyt Amerikassa uraa tehnyt taiteilija esittelee väkevän visionsa kansalliseepoksen jälkimmäisestä puoliskosta. Väinämöinen, Lemminkäinen ja muut urhot lähtevät matkaan kohti Pohjolaa ryöstääkseen Sammon, mutta perillä heitä odottaa Pohjolan emäntä kauheine voimineen.
142 pages, Hardcover
First published February 1, 2020
1 person is currently reading
28 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 10 of 10 reviews
October 3, 2024
Sami Makkosen "Kalevala - Sampo" (Like, 2020) on ihan samanlaista sekavaa mättöä kuin edeltäjänsäkin. Sarjakuvan lukijalla on hyvä olla perustiedot Kalevalasta hallussa, sillä muuten tarinan seuraaminen saattaa olla vaikeaa.
Makkosen synkeää ja tummanpuhuvaa kuvitusta on kehuttu ja kieltämättä siinä on hetkensä - esimerkiksi merestä nouseva Iku-Turso on ihan näyttävä kaikessa lovecraftilaisuudessaan - mutta sitten toisaalta hahmoja on vaikea erottaa toisistaan.
En taida tätä huolia seiskaluokkalaisten sarjakuvavinkkauksiin, vaikka olisi tietysti ihan kiva tuoda kansalliseepostamme esille. No, mietitään vielä!
Makkosen synkeää ja tummanpuhuvaa kuvitusta on kehuttu ja kieltämättä siinä on hetkensä - esimerkiksi merestä nouseva Iku-Turso on ihan näyttävä kaikessa lovecraftilaisuudessaan - mutta sitten toisaalta hahmoja on vaikea erottaa toisistaan.
En taida tätä huolia seiskaluokkalaisten sarjakuvavinkkauksiin, vaikka olisi tietysti ihan kiva tuoda kansalliseepostamme esille. No, mietitään vielä!
February 28, 2021
Pidin enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Tyyliin oli jo ehtinyt tottua, vähäpukeisia naikkosia ei juuri enää näkynyt. Melkoinen action-paketti. Omalla tavallaan hieno, ja kuvitus on tosi näyttävää ( vaikkakin synkähköä).
June 13, 2020
Sami Makkosen kaksiosaisen sarjakuvan jälkimmäinen keskittyy taisteluun Sammosta ja tuon ihmekoneen kohtaloon. Sarjakuva alkaa tosin Kullervon traagisella kohtalolla ja Ilmarisen kultaneidon takomisella, mutta pääpaino on Sammossa.
Makkosen tulkinnat Kalevalasta ovat ennen kaikkea taideteoksia, joissa paino on sanalla taide. Juonen kuljetus on töksähtelevää. Veikkaan, että Kalevalaa tuntemattomille tapahtumien seuraaminen on suorastaan mahdotonta. Makkosen taito onkin vahvojen visuaalisten elementtien kautta luoda tunnelmaa. Ja se on hänen Kalevalassaan synkkä. Tämä vaka-vanha-väinämöinen ei ole leppoisa kaveri. Eikä kukaan muukaan tässä tarinassa. Hurme virtaa, miehet ovat rujoja, naiset solakoita, kauniita ja vähäpukeisia, loitsut hoidetaan goottilaisin kirjaimin ja eikä kukaan hymyile. Koskaan.
Visuaalisesti Makkosen kädenjälki on kaikessa epäselvyydessään ja sekavuudessaan verevää ja upeaa. Erittäin taiteellista. Sellaista, mikä varmasti jakaa mielipiteitä. Se on kunnianhimoista ja luo tälle tulkinnalle sävyn ja kehyksen peitoten juonenkuljetuksen ja itse tarinan. Mikä on itse asiassa sääli... Sammon hieno tarina jää itse piirrosjäljen taakse. Tuskinpa kukaan muistaa näitä tulkintoja vuosien päästä vetävästi tehtyinä tarinoina. Nämä muistetaan ainutlaatuisina taiteellisina visioina kansalliseepoksesta.
Makkosen tulkinnat Kalevalasta ovat ennen kaikkea taideteoksia, joissa paino on sanalla taide. Juonen kuljetus on töksähtelevää. Veikkaan, että Kalevalaa tuntemattomille tapahtumien seuraaminen on suorastaan mahdotonta. Makkosen taito onkin vahvojen visuaalisten elementtien kautta luoda tunnelmaa. Ja se on hänen Kalevalassaan synkkä. Tämä vaka-vanha-väinämöinen ei ole leppoisa kaveri. Eikä kukaan muukaan tässä tarinassa. Hurme virtaa, miehet ovat rujoja, naiset solakoita, kauniita ja vähäpukeisia, loitsut hoidetaan goottilaisin kirjaimin ja eikä kukaan hymyile. Koskaan.
Visuaalisesti Makkosen kädenjälki on kaikessa epäselvyydessään ja sekavuudessaan verevää ja upeaa. Erittäin taiteellista. Sellaista, mikä varmasti jakaa mielipiteitä. Se on kunnianhimoista ja luo tälle tulkinnalle sävyn ja kehyksen peitoten juonenkuljetuksen ja itse tarinan. Mikä on itse asiassa sääli... Sammon hieno tarina jää itse piirrosjäljen taakse. Tuskinpa kukaan muistaa näitä tulkintoja vuosien päästä vetävästi tehtyinä tarinoina. Nämä muistetaan ainutlaatuisina taiteellisina visioina kansalliseepoksesta.
August 31, 2020
Pidin tästä toisesta osasta Kalevala-sarjakuvia hieman enemmän kuin ensimmäisestä (etenkin kansikuva on hieno). Silti ei piirrostyyli ole aivan makuuni, puhumattakaan siitä todella vaikeasta kippuraisesta fontista, mitä Väinämöisen loitsinnassa on käytetty. En edes yrittänyt lukea sitä, ohitin vain kaikki ne puhekuplat.
June 6, 2020
Sarjakuvaeepos, joka jakaa mielipiteitä selvästi yhtä vahvasti kuin edeltäjänsäkin.
Teoksen visuaalinen tulkinta ja tarinnankerronta on vieläkin toimintapainotteista ja näyttävää. Kirjassa on tarjolla runsaasti räväkkää toimintaa, joka saattaa nostattaa joidenkin lukijoiden karvat pystyyn, mutta toisaalta tämän valitun tyylin voisi ymmärtää uudeksi näkökulmaksi tuttuun tarinaan.
Teos ei varmastikaan maistu kaikille, mutta rohkea tulkinta aiheesta ja ansiokas graafinen leikittely ansaitsevat mielestäni hatunnoston ja kehut.
Teoksen visuaalinen tulkinta ja tarinnankerronta on vieläkin toimintapainotteista ja näyttävää. Kirjassa on tarjolla runsaasti räväkkää toimintaa, joka saattaa nostattaa joidenkin lukijoiden karvat pystyyn, mutta toisaalta tämän valitun tyylin voisi ymmärtää uudeksi näkökulmaksi tuttuun tarinaan.
Teos ei varmastikaan maistu kaikille, mutta rohkea tulkinta aiheesta ja ansiokas graafinen leikittely ansaitsevat mielestäni hatunnoston ja kehut.
December 9, 2020
Antaisin kirjalle 2,5 tähteä, jos mahdollista. Päätin ensin pyöristää arvosanan alas, mutta ajatus teoksen takana sai minut antamaan positiivisemman arvosanan.
Kalevala - Sampo pyrkii olemaan eeppinen dramatisointi Kalevalan tapahtumista ja sen idea on jotain mitä todella haluaisin. Synkkä suomalainen legenda, jossa hahmot ovat veistetty kalliosta ja hirviöt painajaisista. Makkosen Kalevala kompastelee kuitenkin valitettavan monessa osa-alueessa, mikä jättää lähinnä pettyneen maun.
Kerronta ja "juoni" on todella kankeaa ja lukijana joka on kokenut suurimman osan Kalevalasta lähinnä Aku Ankan kautta, yksityiskohdat jäivät todella epäselväksi. Sampo haetaan, kyllä, mutta sen lisäksi kaikki muu tuntui olevan utuista vihjailua. Sivuilla on vähän dialogia, millä varmasti pyritään juuri siihen eeppiseen tunnelmaan, enemmän toimintaa kuin puhetta, mutta kuvat eivät tunnu paikkaavan tätä puutetta. Dialogi on muutenkin hassun modernisti esitetty, mikä oli itselle ristiriidassa kaikkeen muuhun. Tarina kulkee liian nopeasti joten minkäänlaista suhdetta ei esiinny. Esimerkiksi Väinämöisen legendaarinen kantele saadaan, sillä soitetaan kerran niin kauniisti, että kaikki metsäneläimetkin tanssi ja itki, ja sitten se katosi jo ikuisiksi ajoiksi. Se ei tässä kerronnassa merkitse mitään.
Tämä on tuplasti kivuliaampaa tässä sillä Makkosen synkkä ja myrskyinen kuvaus on liian usein liian epäselvää, jotta tarina voitaisiin kertoa dialogin sijaan toimintana. Jouduin useampaan kertaan selaamaan taaksepäin ja yrittää selvittää, että mitähän kirottua tarinassa siis tapahtui ja tapahtuu, kuka tämä hahmo on ketä seuraamme, mitä hän yrittää tehdä. Kirjassa on yhä sivuja, joissa minulla ei ole hajuakaan mitä niissä kuvataan ja mitä tarinaa se yrittää kertoa. Kahden aukeaman aikana, ymmärtääkseni, Kullervo karkaa orjuuttajia, soittaa torveen ja joka saa naisen (oletettavasti myös eksyneen?) tulemaan hänen luokseen. Kullervo (kai?) raiskaa tämän, perusteena, että hänellä on hopeakolikkoja, ja kun akti on ohi, nainen kysyy kuka tämä on. Selviää, että he ovat sisaruksia ja sitten nainen heittäytyy ja tappaa itsensä (kuva tosin hämää, koska luulin pitkään, että Kullervo heittää hänet alas).
Oikein kerrottuna tässä on kaikki erinomaisen teoksen ainekset, Oedipusta lainaileva legenda jossa kaikki kärsivät ja kuolevat, mutta nyt tuloksena on sekava soppa, joka minun tuli selata edes takaisin niin monta kertaa, että kun viimein uskoin ymmärtäväni tapahtumat, se ei enää merkinnyt minulle mitään.
Taide on toisinaan juuri niin synkän karmaisevaa ja eeppistä kuin se pyrkii olemaan, mutta liian usein se on vain sotkua tai naurettavaa, kuten Väinämöisen anime-one-shot-isku suurta haukea vastaan. Mustavalkoharmaa tyyli toimii tietyissä määrin, erityisesti kun lopussa tulee jonkin verran värejä kuvaan, salpaa kerronta hengen, mutta liian usein se muuttuu sotkuksi.
Kalevala - Sampo vaikutti kannensa perusteella juuri siltä mitä kaipasin, jylhä ja loistokas kerronta joka vetäisi vertaa vertoja sarjakuva-legendoilla kuten 300, mutta nyt se jäi vain yritykseksi matkia niitä saavuttamatta oikein mitään siitä.
Kalevala - Sampo pyrkii olemaan eeppinen dramatisointi Kalevalan tapahtumista ja sen idea on jotain mitä todella haluaisin. Synkkä suomalainen legenda, jossa hahmot ovat veistetty kalliosta ja hirviöt painajaisista. Makkosen Kalevala kompastelee kuitenkin valitettavan monessa osa-alueessa, mikä jättää lähinnä pettyneen maun.
Kerronta ja "juoni" on todella kankeaa ja lukijana joka on kokenut suurimman osan Kalevalasta lähinnä Aku Ankan kautta, yksityiskohdat jäivät todella epäselväksi. Sampo haetaan, kyllä, mutta sen lisäksi kaikki muu tuntui olevan utuista vihjailua. Sivuilla on vähän dialogia, millä varmasti pyritään juuri siihen eeppiseen tunnelmaan, enemmän toimintaa kuin puhetta, mutta kuvat eivät tunnu paikkaavan tätä puutetta. Dialogi on muutenkin hassun modernisti esitetty, mikä oli itselle ristiriidassa kaikkeen muuhun. Tarina kulkee liian nopeasti joten minkäänlaista suhdetta ei esiinny. Esimerkiksi Väinämöisen legendaarinen kantele saadaan, sillä soitetaan kerran niin kauniisti, että kaikki metsäneläimetkin tanssi ja itki, ja sitten se katosi jo ikuisiksi ajoiksi. Se ei tässä kerronnassa merkitse mitään.
Tämä on tuplasti kivuliaampaa tässä sillä Makkosen synkkä ja myrskyinen kuvaus on liian usein liian epäselvää, jotta tarina voitaisiin kertoa dialogin sijaan toimintana. Jouduin useampaan kertaan selaamaan taaksepäin ja yrittää selvittää, että mitähän kirottua tarinassa siis tapahtui ja tapahtuu, kuka tämä hahmo on ketä seuraamme, mitä hän yrittää tehdä. Kirjassa on yhä sivuja, joissa minulla ei ole hajuakaan mitä niissä kuvataan ja mitä tarinaa se yrittää kertoa. Kahden aukeaman aikana, ymmärtääkseni, Kullervo karkaa orjuuttajia, soittaa torveen ja joka saa naisen (oletettavasti myös eksyneen?) tulemaan hänen luokseen. Kullervo (kai?) raiskaa tämän, perusteena, että hänellä on hopeakolikkoja, ja kun akti on ohi, nainen kysyy kuka tämä on. Selviää, että he ovat sisaruksia ja sitten nainen heittäytyy ja tappaa itsensä (kuva tosin hämää, koska luulin pitkään, että Kullervo heittää hänet alas).
Oikein kerrottuna tässä on kaikki erinomaisen teoksen ainekset, Oedipusta lainaileva legenda jossa kaikki kärsivät ja kuolevat, mutta nyt tuloksena on sekava soppa, joka minun tuli selata edes takaisin niin monta kertaa, että kun viimein uskoin ymmärtäväni tapahtumat, se ei enää merkinnyt minulle mitään.
Taide on toisinaan juuri niin synkän karmaisevaa ja eeppistä kuin se pyrkii olemaan, mutta liian usein se on vain sotkua tai naurettavaa, kuten Väinämöisen anime-one-shot-isku suurta haukea vastaan. Mustavalkoharmaa tyyli toimii tietyissä määrin, erityisesti kun lopussa tulee jonkin verran värejä kuvaan, salpaa kerronta hengen, mutta liian usein se muuttuu sotkuksi.
Kalevala - Sampo vaikutti kannensa perusteella juuri siltä mitä kaipasin, jylhä ja loistokas kerronta joka vetäisi vertaa vertoja sarjakuva-legendoilla kuten 300, mutta nyt se jäi vain yritykseksi matkia niitä saavuttamatta oikein mitään siitä.
May 23, 2020
Ensimmäinen osa jätti minulle niin huonon fiiliksen, että en aikonut lukea tätä ollenkaan. Päätin kuitenkin lukea kirjan ja hyvä näin, sillä tämä on selkeästi parempi kuin ensimmäinen osa.
Kirjan tapahtumat on jaettu selkeisiin lukuihin ja etenkin lyhyet tarinat nappaavat mukaansa: niiden käsittelyyn käytetään aikaa ja ne etenevät hyvin. Pidemmissä tarinoissa on taas muokattu alkuperäistä kertomusta ja muutokset ovat toimivia. En tiedä, oliko tarkoituksellista, mutta Väinämöinen tuntui tässä versiossa paljon enemmän roistolta kuin "oikea" pääpahis Louhi. Louhi kuitenkin vain elää omaa elämäänsä, kun Kalevalan miehet tulevat tappamaan häneltä puolison, varastavat tyttäriä ja sitten vielä Sammon. Itse pidän kuitenkin tästä, koska se luo tarinaan uudenlaista syvyyttä.
Sammon ulkonäöstä pidin, mutta olisin toivonut, että myös Louhen kotka ja suuri hauki olisi näytetty eri tavalla suunniteltuina tai todella näyttävän näköisinä. Sama vika oli myös monien Louhen tekeminen kirousten kanssa. Ne toki menevät Kalevalassakin nopeasti ohitse.
Kirjassa on jonkin verran edeltäjiensä vikoja eli naisia kävelee sattumanvaraisesti alasti ruudun poikki ja osaa tarinan kulusta voi olla todella hankalaa tajuta, jos ei tiedä Kalevalan tarinoita entuudestaan. Tässä on kuitenkin myös vahvoja onnistumisen hetkiä, jolloin tarinan muutokset ja piirrostyyli osuvat todella hyvin yhteen. Pidin esimerkiksi siitä, miten Väinämöinen löysi varastetun Auringon ja Kuun. Vaikka kirja on selkeästi paksumpi kuin aiempi osa, olisi tähän voinut toivoa jopa hieman lisää materiaalia.
Edelliseen osaan verrattaessa +4 tähteä, itsenäisenä teoksena 3 tähteä.
Kirjan tapahtumat on jaettu selkeisiin lukuihin ja etenkin lyhyet tarinat nappaavat mukaansa: niiden käsittelyyn käytetään aikaa ja ne etenevät hyvin. Pidemmissä tarinoissa on taas muokattu alkuperäistä kertomusta ja muutokset ovat toimivia. En tiedä, oliko tarkoituksellista, mutta Väinämöinen tuntui tässä versiossa paljon enemmän roistolta kuin "oikea" pääpahis Louhi. Louhi kuitenkin vain elää omaa elämäänsä, kun Kalevalan miehet tulevat tappamaan häneltä puolison, varastavat tyttäriä ja sitten vielä Sammon. Itse pidän kuitenkin tästä, koska se luo tarinaan uudenlaista syvyyttä.
Sammon ulkonäöstä pidin, mutta olisin toivonut, että myös Louhen kotka ja suuri hauki olisi näytetty eri tavalla suunniteltuina tai todella näyttävän näköisinä. Sama vika oli myös monien Louhen tekeminen kirousten kanssa. Ne toki menevät Kalevalassakin nopeasti ohitse.
Kirjassa on jonkin verran edeltäjiensä vikoja eli naisia kävelee sattumanvaraisesti alasti ruudun poikki ja osaa tarinan kulusta voi olla todella hankalaa tajuta, jos ei tiedä Kalevalan tarinoita entuudestaan. Tässä on kuitenkin myös vahvoja onnistumisen hetkiä, jolloin tarinan muutokset ja piirrostyyli osuvat todella hyvin yhteen. Pidin esimerkiksi siitä, miten Väinämöinen löysi varastetun Auringon ja Kuun. Vaikka kirja on selkeästi paksumpi kuin aiempi osa, olisi tähän voinut toivoa jopa hieman lisää materiaalia.
Edelliseen osaan verrattaessa +4 tähteä, itsenäisenä teoksena 3 tähteä.
July 1, 2021
Paljon yksittäisiä jylhiä kuvia, muttei toimi sarjakuvana oikein mitenkään päin. Hahmoja ei meinaa erottaa toisistaan ja välillä kuvista on vaikea edes sanoa, mitä niissä tapahtuu. Tällaista taitaa syntyä, kun lähdetään liian innokkaasti hakemaan tunnustusta sarjakuvaskenen ulkopuolelta ja unohdetaan oman formaatin vahvuudet - ikäänkuin olisi noloa tehdä viihdyttävää tai edes lukukelpoista jälkeä.
November 29, 2020
Upeasti toteutettu kuten ykkösosakin.
September 1, 2024
Tämä oli hieman parempi kuin edeltäjänsä, mutta silti vaikeaselkoinen ja sekava, vaikkakin taiteeltaan vaikuttava.
Displaying 1 - 10 of 10 reviews