Miehen kuolema: Pohdintoja maskuliinisuudesta

by Juhani Brander

Omakohtainen teos mieheksi kasvamisesta

Miehen kuolema on yleinen keskustelunavaus sekä henkilökohtainen tilinteko niistä mekanismeista, joista miehisyys rakentuu. Juhani Brander kuvaa maskuliinisen kulttuurin sisältä satuttavasti, miten pojista tehdään ”miehiä”.

Kirjassa kuvataan väkivaltaa, urheilua ja armeijaa toksisen maskuliinisuuden keskeisinä elementteinä. Teos valottaa miehenä olemisen ristiriitaisuuksia ja niitä prosesseja, jotka miehisyyttä kulttuurisesti tuottavat.

Brander kertoo, miksi pojat eivät lue kirjoja ja miksi tunteista puhuminen on miehille niin vaikeaa.

Teos käsittelee myös #metoo-kampanjaa, ylierotisoitunutta nykykulttuuria ja pornon vaikutusta seksuaalisuuteen. Itseään säästelemättä Brander paljastaa syyt siihen, miksi miehet vaikenevat häpeän kokemuksista mm. pahoinpitelyjen ja seksuaalisen ahdistelun kohteina. Miehen kuolema osoittaa sen, että miehistä ja miehisyydestä on moneksi, mutta hegemonisen maskuliinisuuden tukahduttavan kouran alta heidän äänensä ei kuulu.

Genres: Nonfiction, Essays, Finnish Literature, Feminism, Audiobook

325 pages, Hardcover

First published February 18, 2020

Reviews

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Branderin aloitusesseet nostavat pystyyn pitkätkin hiukset, niin ikävillä tarinoilla hän kirjansa aloittaa. Naisten kohtaamasta ahdistelusta, väkivallasta ja rajoittavista rooleista olen lukenut jo kirjatolkulla, mutta kaikkien näiden kohteena ovat myös myös miehet, erityisesti nuoret pojat ja toksisen miesroolin esittämisessä epäonnistuneet miehet (ja lähes kaikkihan siinä lopulta epäonnistuvat..). Vaikka Brander on elänyt ilmeisen hyvän elämän runous- ja lukuharrastuksistaan huolimatta, myös hänellä on runsaasti omakohtaisia kokemuksia niin ahdistelusta, väkivallasta, kuin ahtaan roolin suorittamisesta. Omien kokemustensa lisäksi hän nojaa tutkimustietoon ja poimii tunnettuja esimerkkejä kaunokirjallisuudesta (mm. Päätalo ja Hamlet), kuten esseessä tietysti kuuluukin.

Käsitellyksi tuleekin miehen rooliin kuuluva väkivaltaisuuden ja yksin pärjäämisen eetos. Itkeä ei saa, ja vastoinkäymiset ja pilkka on kannettava “kuin mies”. Kaikenlainen feminiiniseksi tulkittava ja herkkiin tunteisiin viittaava on kauhistus, kuten myös kaunokirjallisuuden lukeminen, tai lukeminen ylipäätään. Toisaalta nykymies voidaan esittää myös asioiden hoitoon kykenemättömänä isona lapsena, jota kasvattaa ensin äiti ja sitten vaimo.

Tätä lukiessa puolisoni sai olla jatkuvasti vastaamassa kauhistuneisiin kyselyihini, että onko teillä todella asiat näin huonosti. Ihan näin kehnona hän ei kasvuympäristöön kokenut, eikä ilmeisesti se Hesarin kolumnistikaan, joka kritisoi Branderin maalaamaan synkkää kuvaa urheilujoukkueiden misogyniasta ja laittomuuksista. Vaikka Branderin kuvaamat ilmiöt ovatkin siis totta, hän myös kärjistää, yleistää ja provosoi. Siitä huolimatta ilmiöt ovat kiistattomasti olemassa, ja niitä soisi muutettavan. Toivoisinkin mahdollisimman monen miehen (ja naisen) lukevan tämän kirjan. Kuulisin myös mielelläni, mitä mieltä he ovat Branderin esittämistä ongelmista. Valitettavasti Brander kirjoittaa varsin akateemisen vekkulia kieltä, joka ei välttämättä aukea ilman jonkinlaista korkeakoulututkintoa. Se on kyllä sääli, sillä aihe varmasti kiinnostaisi muitakin.

[Elina Mäntylammi · Rating 5 out of 5]

Juhani Branderin Miehen kuolema kokoaa esseiden muotoon niin paljon kliseistä miehisyyttä, että tunsin lukiessa suoranaista kuvotusta. Kyllä välillä itkinkin.

Kahden pojan äitinä seuraan mieheksi kasvamista hyvin läheltä ja toivoisin tosiaankin, että jotkin asiat muuttuisivat ja olisivat helpompia seuraavalle sukupolvelle. Miehenä oleminen suorastaan huutaa väljempää muottia. Väkivalta, häpeä, tunteiden kieltäminen tai niistä vaikeneminen eivät kuuluisi kenellekään, mutta miesten on yhä yritettävä mahtua näiden tekijöiden asettamiin raameihin. Kouluampumiset, nuorten miesten itsemurhatilastot ja syrjäytyminen kertovat, että tehtävä on usein mahdoton.

Brander on nokkela ja älykäs sanailija. Luin kirjaa ikään kuin dokumenttina eräästä mieheksi kasvamisesta ja peilasin omaa naiseksi kasvamistani moneen kohtaan. Jospa mahdottomien ja kummallisten sukupuoliroolien sijaan tulevaisuudessa yritettäisiin kasvaa vain hyviksi ihmisiksi.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Tarpeellinen kirja, miesnäkökulmaa #metoo-keskusteluihin ja toksiseen maskuliinisuuteen tarvitaankin. Brander käsittelee mieheyttä monista näkökulmista, pitkälti kriittisesti (ja törmännee melko pian kritiikkiin, jossa kyseenalaistetaan sanottujen sijasta pääasiassa Branderin miehuutta).

Olen samaa sukupolvea kuin Brander, mutta en ihan täysin tunnista omaa maailmaani tästä. Brander toki kärjistää ja provosoi osin tarkoituksellakin, mutta kuvaa myös eri maailmaa kuin omani. Iso tekijä lienee se, miten olen aikoinaan jättänyt kaikenlaisen yöelämässä juoksemisen aika vähälle ja vakiintunut aikaisin.

Oma teesini on, että peruskoulun jälkeen mies voi välttyä väkivallan maailmalta, kun jättää armeijan käymättä, ei seuraa joukkueurheilua eikä ole osallisena alkoholikulttuurissa. Siinä on nähdäkseni keskeinen ero miesten ja naisten välillä: mies voi vaikuttaa kokemaansa väkivallan uhkaan helpommin kuin nainen.

Koulumaailman kuvaus varsinkin on kuitenkin osuvaa ja tunnistettavaa, ja valitettavasti tunnistan sen edelleen nykypäivän koulumaailmasta. Pojat altistuvat koulumaailmassa väkivallalle ja kaikenlaiselle urpoilulle yhä liikaa; johan se alkoi esikoulussa, jossa ryhmän raivopää kuristi poikaani.

Kannattaa siis lukea, miesten ja naisten, mutta sillä varauksella, että ei tämä nyt ihan jokaisen miehen maailmaa koko aikaa kuvaa. Branderin kirjoitustyyli on myös aika akateemisen korkealentoinen paikkapaikoin, mikä saattaa karkotaa joitain lukijoita, joille kirjan sisältö sinänsä tekisi hyvää.

[Laura Walin · Rating 4 out of 5]

Kirjallinen esseistiikkaa miehenä olemisesta, siitä toksisesta maskuliinisuudesta juuri. Brander käy läpi suomalaiseksi mieheksi kasvamisen institutionaaliset kipupisteet, koulun ja armeijan, ja kertoo siitä, kuinka paljon joutuu kätkemään jos sattuu esimerkiksi pitämään enemmän lukemisesta kuin jääkiekosta.

Branderin tyyli on kepeähkö ja intertekstuaaliset ja popkulttuuriset viittaukset lähempänä keskustaa kuin marginaalia, joten jonkinlaisena kevennettynä Antti Nyléninä tätä väkisinkin tulee lukeneeksi. Teksti on mitä sujuvinta luettavaa ja asiakin on painavaa, mutta aika ajoin tulee tuntu, että kirjoittaja ihastuu sanoilla kikkailustaan enemmän kuin itse asiasta.

Kirja on hyvä muistutus siitä, ettei edes se kaikkein etuoikeutetuin kategoria tällä planeetalla, "valkoinen heteroseksuaalimies", ole yksi yhtenäinen joukko, vaan yksilöitä kaikki tyynni. Soisin sen ajan jo koittavan ettei tällaista tuskailua tarvittaisi, mutta niin auan kun tarvitaan, niin onneksi se on edes hyvin kirjoitettua.

[Toni]

Paikoitellen ärsytti se, että Brander paketoi oman, selvästi traumaattisen kokemuksensa mieheksi kasvamisesta jonkinlaiseksi yleispäteväksi totuudeksi. Itse olen hylännyt yleisimmät vaateet tietynlaisesta maskuliinisuudesta jo varhaisnuoruudessa, eikä tästä ole nähdäkseni seurannut kummempaa (ainakaan näkyvästi). Tietyt ovet aukeavat, toiset sulkeutuvat. Näinhän se menee aina.

Branderista poiketen en ikinä halunnutkaan kuulua mihinkään toksisuutta ilmentävään hulttioporukkaan, joten en ole joutunut kuuntelemaan nillitystä vaikkapa lukuharrastuksesta. Helsingissä minulla oli tähän mahdollisuus. Kenties jollain pienemmällä paikkakunnalla olisin ottanut viikottain turpaan, kunnes näkemykset ja harrastukset olisivat muovautuneet konsensusta mukaileviksi.

Paljon kirjassa on kuitenkin hyvää, eikä mikään essee lopulta tuntunut varsinaisesti vieraalta. Kaikki nämä ovat todellisiä ilmiöitä, joihin jokainen poika joutuu muodostamaan oman vastauksensa - halusi tai ei. Brander kirjoittaa hyvin ja sujuvasti, jos toki värikynät olisi voinut jättää sitä värityskirjaa varten. Mutta joo, kannattaa lukea, jos poikien/miesten maailma tuntuu käsittämättömältä. Itse pidin eniten kouluampujia käsittelevästä esseestä.

[Annamanna · Rating 4 out of 5]

Että mä nautin tämän lukemisesta. Kovasanainen ja armoton, samalla traagisella tavalla hauska. Havahduin, etten oikeastaan tunne poikien tai miesten maailmaa - monet kirjailijan kuvailemat kokemukset yllättivät minut. Tai sitten en tunnista tekstistä oman elämäni miehiä (tai omaa käsitystäni heistä!)... tämä jäi kaivelemaan ja lähipiirini joutunee vastailemaan kysymyksiini aihepiirin ympäriltä.

Siksikin tällaisia kirjoja tarvitaan. Että ymmärtäisimme toisiamme paremmin. Niin monen (kirjaa koskevasta) Hesarin jutusta pillastuneen pitäisi lukea tämä!

[Sara · Rating 4 out of 5]

Jäävät yleensä aikeiksi nämä kirjoitan myöhemmin -lupaukset, mutta kerran näinkin! Luin kirjan marraskuussa.

Branderin teos on tosi tärkeä. Mieheydestä ja maskuliinisuudesta tai pikemminkin mieheyksistä ja maskuliinisuuksista kirjoittavat kriittisesti edelleen muut kuin cis-miehet, vaikka se olisi niin sanotusti juurikin heidän tehtävänsä. Naiset ovat kannatelleet miehiä ja avanneet heidän solmujaan maailman sivu. Miesten on tehtävä työnsä itse itsensä ja kaikkien muiden takia. Ja tästäkin Brander kirjoittaa.

Branderin kieli on hyvää, kaunista ja oivaltavaa. Jäin useasti ihastelemaan lauseen käyttöä, ah! Esseet ovat täynnä kadehdittavia virkkeitä ja hauskoja sutkautuksia.

Vaikka Brander provosoi ja kärjistää, voi hänen kokemuksiaan ja näkemystään cis-miesten maailmasta kuvata varsin synkiksi. Välillä tulee ihan fyysisesti paha olo, etenkin urheilujuttuja lukiessa. Ajattelin aluksi, että tämä olisi hyvä teos miehiä kovasti symppaavalle äidilleni johdatuksena sukupuolten välisiin valta-asetelmiin ja toksiseen maskuliinisuuteen. Äitini tuntien ajattelin, että hänen olisi helpompi ottaa asiat vastaan minua vanhemman miehen kirjoittamina. Teksti kävi kuitenkin teoksen edetessä liian synkäksi ja raskaaksi tähän tarkoitukseen. Tiedän, että lukeminen olisi herkällä ihmisellä jäänyt kesken. Jatkan siis pedagogisiin tarkoituksiin sopivan teoksen etsimistä edelleen.

Onnistunein, kerrassaan upea, on kouluampujien ja toksisen maskuliinisuuden yhteyttä tarkasteleva essee. En voi käsittää, miten Branderin essee voi olla ensimmäinen lukemani teksti aiheesta. Olen kuitenkin opiskellut sukupuolentutkimusta ja lukenut feministisiä ja yhteiskuntakriittisiä tekstejä viimeiset 12 vuotta. Suomen kouluampumisten aikaan olin lukiossa abi ja yliopistossa fuksi enkä kuullut tuolloin kenenkään analysoivan tapahtunutta maskuliinisuuden mallien ja odotusten näkökulmasta, mikä tuntuu täysin käsittämättömältä näin jälkikäteen. Hoettiin vaan, että miksi, miksi, miksi, kun vastaus oli ilmiselvä.

Lyhyen netin koluamisen perusteella toksisesta maskuliinisuudesta on alettu puhua laajemmin vasta 2010-luvulla, ja 2000-luvun ampumiset tapahtuivat vuosina 2007 ja 2008. Tämä selittänee sitä, että käsitettä ei ole osattu käyttää ainakaan kovin laajalti ampumisten aikaan. Mutta siis hieno ja tärkeä essee, joka kannattaa lukea vaikka ainoana.

Pyyhkeitä Branderin esseekokoelmalle annan turhan binäärisestä sukupuolikäsityksestä. Teoksessa mm. toistuu termi ”vastakkainen sukupuoli”. Jokaisen kirjoittajan ei voi olettaa olevan ekspertti sukupuolen moninaisuuden saralla saati kirjoittavan siitä, mutta alussa olisi voinut vaikka mainita, että lähestymistapa on tässä teoksessa binäärinen vaikka todellisuus ei sitä olekaan.

Kirjallisuutta käsittelevät esseet ovat paikoin nuhjuisen elitistisiä ja mielestäni teoksen vähiten antoisaa sisältöä. Teos on muuten oikein lähestyttävä, mutta kirjallisuusesseet lukeakseen pitää kyllä olla vähintään kiinnostunut (ns. korkea)kirjallisuudesta ja mielellään ymmärtää vähän alan tutkimustakin. Urheilujutut ovat helpommin lähestyttäviä, mutta sain niistä tarpeekseni, etenkin, kun miesurheilun maailma oli niin tavattoman raaka ja toivoton.

Oikein mainio teos. Kirjakaupoistakin tätä vielä saa, joten pukinkonttiin vaan enemmän lukevalle! Tämän lukemisesta hyötyisi moni!

[Tuomas Aitonurmi · Rating 4 out of 5]

Esseekokoelma tuo näkyviin maskuliinisuuden raaimpia ja myrkyllisimpiä ilmenemistapoja. Ajattelin etukäteen, että tämä olisi sellainen kirja jonka olisin itse voinut kirjoittaa, mutta Brander ottaa aiheeseen omanlaisensa kulman ja tuo esiin myös asioita, joita en ole huomannut edes ajatella. Esseet ovat suoraa, usein vihaistakin tekstiä. Tiettyä hiomattomuutta teoskokonaisuudessa näkyy, mutta se ei härinnyt liikaa. Suosittelen kaikille, joita maskuliinisuus on asiana ikinä pohdituttanut.

“Itsestään tämä rakenne ei kuitenkaan purkaudu. Mitä enemmän pahaa poikuutta ylläpidetään molempien sukupuolten kesken ihannemallina aina seksuaalista fantasiaprojektiota myöten, sitä enemmän se tuottaa kasvavia joukkoja yhteiskunnan laitamille ajatuvia, marginalisoituja, syrjäytyneitä miehiä.” (s. 123)

[Ella · Rating 4 out of 5]

Ajattelin tätä lukiessani, että näin ihmisistä, jotka eivät usko muiden kokemuksia tuntuu (ovat ne sitten esim he, jotka eivät usko #metoo-liikkeeseen).

Tämä oli hurjaa kuunneltavaa, teki pahaa ja (hävettää myöntää), että useasti mietin, että todellako miehenä oleminen on noin rajua? Myönnettäköön minulla ei ole ollut monia läheisiä suomalaisia miesystäviä, joiden kanssa olisin puhunut näistä asioista. Mutta puhuvatko miehet muutenkaan näistä asioista?

Kokemuksia oli kuvailtu hienosti, itselleni ehkä paikoin liian akateemisin sanankääntein (kaiken ei tarvitse olla helposti lähestyttävää, mutta mietin lukiessani kenet Juhani haluaa teoksellaan tavoittaa?)

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Huhhuh. Miten kipeää teki tätä kuunnella.

Aluksi pelkäsin, että tämä on joku #notallmen-teos, mutta ei ollut, vaan tärkeä puheenvuoro miesten ja poikien kohtaamista haasteista. Kaikilla sukupuolilla on omat taakkansa, rakenteelliset ongelmat, jotka pönkittävät myrkyllisiä ihmiskäsityksiä ja keskinäisiä toimintatapoja. Niitä on ehdottomasti syytä purkaa. Essee on siihen täydellinen laji.

Muutamaa tahallista sukupuolten välistä kärjistystä lukuun ottamatta ihan täydellinen, kipeä, herkkä, harkittu, miehinen, tarkka kokoelma. Ne pari kärjistystä ärsytti mua niin kovasti, että vähän vesittivät kokonaisuutta, vaikka kärjistyksen taiteellisena keinona ymmärränkin.

[Matti Karjalainen · Rating 3 out of 5]

Juhani Branderin Miehen kuolema (WSOY, 2020) on kiinnostava esseekokoelma, jossa on pohdiskellaan miehenä olemista, toksista maskuliinisuutta ja miehen mallia muun muassa armeijan, urheilun, metoon, populaarikulttuurin ja väkivallan teemoja käsitellen.

Lukemista ja kirjallisuutta käsitellään,Hamletista Kalle Päätaloon (jälkimmäisesta löydetään yhtymäkohtia Tony Halmeeseen), ja samalla mietiskellään miksi lukevat miehet saavat niin usein osakseen homottelua.

Tekstit ovat usein hyvin henkilökohtaisia ja hetkittäin aika kärjistäviä ja mustavalkoisia, mutta ehkäpä tämä kuuluu esseeseen tyylilajina. En ole kaikesta Branderin samaa mieltä, mutta ajattelemisen aihetta tekstit tarjosivat ihan riittämiin. Pystyin myös samaistumaan useisiin juttuihin, mikä johtunee osin siitä, että olemme kirjailijan kanssa lähestulkoon samaa ikäluokkaa.

Lukiessa tuli monenlaisia juttuja mieleen vuosien varrelta. Peiliin sai katsoa välillä kriittisesti, välillä hyväksyvästi nyökytellen. En ole itse varmaan täyttänyt perinteistä miehen mallia ja vaikka moni asia on jättänyt arpia matkan varrella, niin olen minä aika lailla uskaltanut useinmiten olla oma itseni. Se oli oikeastaan aika mukava oivallus.

Suosittelen, jos miehuus aiheena yhtään kiinnostaa.

[Miia · Rating 4 out of 5]

Vaikka ajoittain huomasin huokailevani yleistävälle provosoinnille, niin kokonaisuutena todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos. Poikaystäväkin sai osansa, kun kyselin hänen kokemuksistaan. Hän tosin hylkäsi toksisen maskuliinisuuden hyvinkin pitkälti aikuisuuden kynnyksellä ja on sen jälkeen elänyt ihan kuten itse haluaa, mutta tunnisti silti muutamia kohtia. Erityisesti sen, että henkeviä ei geneerisessä jätkäporukassa puhuta kuin vahingossa ja silloinkin kovin lyhytsanaisesti ja jokseenkin nolostuen.

Olen kovin mielissäni siitä, että tätä asiaa nostetaan nykyään enemmän esiin. Ehkä se muutoskin sieltä sitten vähitellen tulee.

[Perttu Ojanperä · Rating 3 out of 5]

Parhaimmillaan tämä teos käsittelee osuvasti sitä, mitä ongelmia on yhteiskuntamme ja yhteisöjemme tarjoamissa kapeissa miesten rooleissa. Heikoimmillaan tämä teos julistaa, että kaikki mikä ei ole paskaa on kusta. Suurimmaksi osaksi tekstit ovat siltä ja väliltä. Teoksessa on lukuisia esimerkkejä siitä, miten kirjoittaja on elämässään toteuttanut toksista maskuliinisuutta, joten lukijalle käy kyllä hyvin selväksi näiden anekdoottien kautta, että ongelmia on olemassa. Olisin ehkä kaivannut hieman toistakin näkökulmaa vielä.

[Sakari Lehtonen · Rating 3 out of 5]

Esseitä miehisyydestä ja siihen liittyvistä ongelmista. Osan tilanteista tunnistan omakohtaisesti, osa taas tuntuu kärjistetyn rajuilta – toisaalta juuri tarinamuotoiset tapausesimerkit ovat kirjan pysäyttävintä antia. Paasaava sävy oli aluksi raskasta luettavaa, ja välillä tyyli vaihtuu korostetun akateemiseksi. Ihailen kuitenkin kirjoittajan taitavaa kieltä, vahvaa ääntä sekä tekstistä välittyvää lukeneisuutta.

[Mika · Rating 4 out of 5]

Paljon tunnistettavuutta, ripaus yksioikoisuutta, karuja tarinoita ja tummanpuhuvaa huumoria. Jokaisella pilvellä on testoreunus?

[Aaro Salosensaari · Rating 2 out of 5]

Mitäköhän tästä sanoisi. Aihe on tärkeä, mutta esseet eivät mielestäni erikoisen hyviä, enkä lukenut kirjaa loppuun asti.

Ehkä vika on siinä, että iän myötä olen alkanut kyllästyä esseistiikkaan kirjallisuudenlajijna: esseessä, joka julkaistaan esseenä kovien kansien välissä, kirjailija yleensä kertoo juurta jaksain omasta kokemuksestaan ja maailmastaan, siitä mitä ajatteli ja mitä koki ja teki. Pelkästään se tuntuu hieman omituiselta lukea: yleensä ihminen kiinnostunut kertomaan itsestään (se on yleisinhimillistä), mutta koska kirjallisuus on yksisuuntaista viestintää, kirjailijan on hyvä välillä pyrkiä vakuuttamaan myös lukija siitä että kerrottava sisältö on lukemisen arvoista -- lukijalla kun on huonosti mahdollisuuksia vaikuttaa tekstiin sen jälkeen kuin se on kirjoitettu.

Vielä omituisemmaksi esseistiikka menee, kuten tämän kirjan tapauksessa, kun kirjailija yleistää omat kokemuksensa miehenä olemisesta koko miessukukuntaa koskeviksi, ja sitten tältä pohjalta päättelee itsevarmasti kaiken siitä, miten toiset miehet ajattelevat ja miksi. Luulen, että naisia kopeloivan miehen aivotoiminnan yksityiskohdista kannattaisi kysellä joko naisia kopeloivilta miehiltä tai sitten neurotieteilijöiltä: Brander ei ole kumpaakaan, hänelle riittää nähdä miehiä kadulla juomassa alkoholia tai baarissa sanomassa ikävästi, ja a'vot, hän tietää heidän psykologiansa ja elämänhistoriansa erityispiirteet. Tälle kirjalle on täysin vieras sellainen ajatus, ettei mikään ihmisen kulttuuri ole sellainen tasapaksu monoliitti, jota tarkastelemalla suurennuslasilla yhdestä nurkasta voi tehdä päätelmiä siitä minkä kokoinen ja muotoinen koko kokonaisuus kaikkialta on. Tässä tapauksessa miehistä tehtyjä havaintoja yleistetään yhteiskunnalliseksi julistukseksi toksista maskuliinisuutta vastaan.

Referoidut sukupuoliahdistelukokemukset ovat sinänsä kyllä kertomisen arvoisia -- lyhyesti sanottuna, 1960-luvulla Sodankylässä kopeloitiin koulussa tyttöjä ja 1980-luvulla uimahalleissa poikia, mitkä todella ovat hyvin inhottavia kokemuksia -- mutta luulen, että niiden jakaminen toimisi paremmin jos tyylilaji olisi esseen sijasta journalismi: 1990/2000-luvulla Rovaniemellä ja myöhemmin 2010-luvulla Helsingissä itse olen ilmeisesti elänyt verrattain huomattavan saatuin elää niin suojattua lapsuutta, joten kaikkea kuvattua on välillä hieman vaikea kokonaisuudessaan uskoa. Se, että häirintää ja vielä kauheampia asioita tapahtuu, on toki yleisellä tasolla uskottavaa, sillä sellaista tapahtuu, mutta kun yhden ihmisen elämänpiirissä tuntuu tapahtuvan huomattavan paljon asioita henkeäsalpaavalla tahdilla, journalistinen tai ehkä historiantutkimuksen metodologia olisi avuksi: mitä tapahtui, missä, ja kuka kertoi -- sellaiset yksityiskohdat vakuuttaisivat lukijaa paremmin siitä että hän elää aivan toisenlaisessa maailmassa kuin hänen omakohtainen kokemuksensa kertoo. Jotkut tapahtumakertomukset ovat Branderin omakohtaisia, jotkut Branderin ystävien ja sukulaisten, jotkut vaikuttavat huhupuheilta. Ennen kuin lukija ehtii toipua shokista Brander yleistää kuinka elämämme seksuaalisen väkivallan ja toksisen maskuliinisuuden ja naisvihan kulttuurissa. Vakavimmat esimerkit tosin tulevat tosin lehdistä Atlantin takaa Yhdysvalloista, ja välillä onkin lukijalle epäselvää mitkä kuvatuista asioista ovat tapahtuneet Turussa ja mitkä Ohiossa.

Hermojariipivin yleistävä kirjoitus on kuitenkin Branderin essee siitä, miksi miehet eivät lue kirjoja. Branderin kuvaama maailma ei ole ainoastaan vieras, vaan Ensiksi kirjailija siteeraa tilastoja suomalaisten poikien tippumisesta lukutaitotilastoissa vime vuosina esimerkkinä kuinka se on ongelma. Tämän jälkeen Brander toteaa että tilastot ovat väärässä, sillä hänen kokemuksensa mukaan 1980-luvun takatukkavuosina miesten lukeminen oli aivan yhtä vähäistä, joten kirjoja lukevia poikia ei koskaan ole ollutkaan. Brander ei uskaltanut pihalla kertoa toisille pojille lukevansa kirjoja, joten miehinen maskuliinisuus vihaa kirjoja.

Jos Goodreads-arvostelijalle sallitaan Branderin tyyliin oman kokemuksen pohjalta todistaminen: Itse en lapsena tuntenut aikuista miestä jonka asunnossa ei olisi ollut ainakin yhtä kirjahyllyä. Meillä niitä oli useita. Monet pojat tavallisessa peruskoulussani eivät lukeneet kirjoja mutta kaveripiirissäni luettiin kirjoja kohtalaisen yleisesti, eikä se ollut mitenkään häpeän aihe: kun luokkakavereita joskus kävi kotonani, asunnossamme olleet kirjahyllyt herättivät joskus ihmetystä muttei koskaan vittuilua. En ollut kovin suosittu ja minullakin oli usein ongelmia koulussa toisien poikien kanssa, mutta yleinen nörttiys ja kirjojen lukeminen oli positiivinen ja neutraali asia. Tunsin erään ala-asteella erään koviksen, joka harrasti stereotyyppisiä poikaharrastuksia, joista Brander ei pitäisi, kuten räkättirastaiden ampumista ilmakiväärillä mutta luki myös Korkeajännitystä ja Sven Hasselia. Yläasteella tiesin useita poikia jotka lukivat mangaa! Lukiossa kirjoja huvikseen lukevien poikien määrä oli vielä suurempi! Näin useaan otteeseen kirjastoissa ja Rovaniemen Suomalaisessa kirjakaupassa miehiä! Aikana, jolloin siellä oli enemmän kirjoja kuin karkkihyllyjä! Heitä varten oli kaupassa ja sanomalehtien mainoksissa olivat Ilkka Remes, Tom Clancy ja muut dekkarit ja sotahistoria! Kun kotiin tuli tietokone, luin internetfoorumeita, siellä oli miessukukunnan edustajia jotka lukivat ja keskustelivat kirjoista! Tällaista poikien ja miesten maailmaa Brander ei ole nähnyt, joten sitä ei Branderille ole olemassa. On vain toksista maskuliinisuutta, mikä tarkoittaa että vain Branderin kaltaiset poikkeusmiesyksilöt lukevat kirjoja mutta miehet (sanan yleisessä merkityksessä, joka ei kata poikkeusyksilöitä) halveksuvat lukemista. Se, että lukevien poikien ja miesten kulttuuri on ainakin joskus ollut olemassa, voidaan ohittaa, joten tilastolla jonka mukaan poikien lukuharrastus pienenee ei ole Branderille mitään merkitystä. Toksista maskuliinista on ollut aina, poikien lukemattomuus väitetysti johtuu siitä, pojat eivät ole koskaan lukeneet mitään, piste.

Kuten sanottu, en lukenut kirjaa loppuun. En kokenut oppivani mitään uutta miehistä tai maskuliinisuudesta, ainoastaan Branderin omista ennakkoluuloista.

[Internet Man · Rating 4 out of 5]

Juhani Brander tarttuu miehisyyttä niskavilloista ja kirjoittaa sen mielettömyydestä omien kokemuksiensa kautta. Pakko myöntää että läpi kirjan lukeminen aiheutti eriasteista pännimistä, ei sen vuoksi että Brander olisi väärässä, vaan kärjistyksen huomioon ottamisesta huolimatta oikeassa.

Vastakkainasettelun kohteeksi joutuu machismo ja kaikki ne miehet jotka ovat machoilun ulkopuolella. Yhtäläisyysviiva vedetään machon ja maskuliinisen välillä, kertoen miehuuden kriisistä jossa ainoita oikeita toimintatapoja ollakseen mies on vain rajallinen määrä. Ainoa asia mitä mies saa olla ollakseen miehekäs on ennalta valmiiksi pureskeltu geneerinen massa; ainoat tunteet joita tuo harmaa massaläjä saa tuntea on aggressio sekä ahdistus joka polveaa siitä että hänet on puristettu tuohon ahtaaseen rajalliseen odotusten muottiin. Kaikki muu sen ulkopuolella on hakattu kipeäksi, vittuiltu häpeään ja työnnetty pois niin kovaa ja useasti että pelkästään noiden tunteiden etäältä katsominen aiheuttaa välittömän pakene-tai-taistele -reaktion. Ihmetyttääkö kun miehet eivät itke? Niinpä, sanontahan on että mies ei itke, se on naisten ja homojen hommaa, vähän niin kuin lukeminen tai mikä tahansa muu joka herättää tunteita. Tässä oli ei-niin-karikatyyrimainen esimerkki häpeään asettamisesta, ei oma mielipiteeni, ymmärrättehän.

Branderin mukaan maskuliinisuusmeemistö elää vahvana keskinäisalisteisissa miesporukoissa joissa jätkät taputtelevat toisiaan selkään kun he tribalismikoodiston ulkopuolelle sattuvia ihmisiä joko satuttavat tai hyväksikäyttävät. Erityisesti Brander vetoaa tätä tapahtuvan urheiluporukoissa, joista hänellä on omakohtaista kokemusta, ja joiden ADHD-ikijonnet etenevät pärisemään tradenomeksi hulvattomasti kierien eteenpäin keskittymättömyyskyvyllään joka tekee mahdottomaksi ymmärtää enemmän kuin kahta virkettä putkeen. Siksipä kai he eivät lue kirjojakaan, ja ironia on että Branderin kritiikki ei koskaan laskeudu kritiikin kohteiden silmille vaan on omassa turvapiirissään onanointia. No, tuskin teos olisi ollut kovin kelvosti toteutettavissakaan muussa formaatissa kuin tässä.

Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa että omassa kuplassani en ole saanut kokea kovinkaan monen porukan aggressiota, vaikka minua onkin homoteltu kun en suutani avatessani firman kahvipöydässä ole ottanut esiin eilisen futistuloksia tai kuinka paljon nousi penkistä eilissäpäivänä, ja olen saanut lentää tonttiin vastaantulevan korston ansiosta kun ei ollut tarjota tupakkaa. Näin ollen olen siis päässyt aika vähällä Branderin esiinnostoihin nähden. Silti, kaikenlaista vittuilua ja tönimistä saa sietää harva se kerta ja olenkin tullut siihen lopputulokseen että mieluummin hakkaan vaikka kassejani oven väliin kuin altistan itseni vallitsevalle kyrpänaamojen ryöpytykselle, selittäen oman kuplani.

Olen huomannut että vaikkei yksi aiemminkin hahmottamani asia enää yli kaiken pänni niin pänniipä silti. Mies joka ei täytä noita sanomattomia sääntöjä on outolintu joka tuppaa jäämään yksin. Haavoittuvainen mies ei ole mies vaan kummajainen joka täytyy työntää pois sen sijaan että häntä koittaisi ymmärtää. Harvassa on sellaiset jotka ovat niin viitseliäitä, ja yleensä he ovat psykoterapeutteja. Tätä torjuntaa ja hylkäystä tekevät niin miehet kuin naiset, aiheuttaen ongelmallisen näkymättömän seinän parisuhteisiinkin jota täytyy oppia käsittelemään. Joko niin, tai machoilu jatkuu ja periytyy, ja irstas edelleen olemassaoleva dystopia onkin se että keskimäärin ihailluin ihminen kautta suomalaisen yhteiskunnan on juuri tuo tyypillinen urheilija-adonis jonka tunteet rajoittuvat kiekon läpsyttelyn hienouteen ja kaikesta muusta etääntymiseen (en varsinaisesti tiedä mitään kiekonläpsyttelijöiden sielunelämästä, mutta näin Branderin näkökulmasta, ja lopulta on myönnettävä että ennakkoluuloni ihmisestä joka kiihkonomaisen uskon tavalla haluaa omistaa elämänsä joka vuonna toistettavaa rituaalia kohtaan [joka ei lopulta johda minkäänlaiseen kehitykseen] on sellainen ettei hänen päässään juuri muuta liiku).

[Ville Verkkapuro · Rating 4 out of 5]

A very, very good and important book on masculinity.
Coming from the male camp, this offers a very welcome view.
Men: get educated. This makes you more emphatic, kind, gives your life a meaning (beyond sex and sports) and so on. It's not this simple, but the same only rule in the world applies here very well: you've got to be kind.
This is a manifesto for my generation and the generation before me. Some things I feel already changing, but some will stay forever. I don't agree with everything Brander writes, but do understand he has to be interesting and write like his pen is on fire. And of course he has to write about his own experiences, which are not the same as mine.
Still, this book is not mean towards men. Not at all. It's a relief, a resolution.

[Mira Kokko · Rating 4 out of 5]

Naisena kirjan lukeminen avaa paljon uusia luukkuja, niin monesta asiasta ei tiennyt vaikka luuli olevansa perillä, millainen maailma voi olla miehelle. Välillä kirja oli vähän liian aggressiivissävytteinen, mutta kirjasta saa hyvin kiinni, kuinka maailma on kallellaan miesten ulottuvuudessa. Feminismillä on paljon tehtävää vielä myös miesten tasa-arvon saralla. Kirjan lukeminen oli erittäin raskasta, mutta todella mielenkiintoista. Sujuvat esimerkit ja omakohtaiset kokemukset tekivät kirjasta erittäin viihdyttävän kaikessa kamaluudessaan.

[Juha · Rating 4 out of 5]

Kirjan muun muassa kaikille meille, jotka emme tunnista itseämme hegemonisen maskuliinisuuden ideaalista. Kuten kaikki tiedämme jo kirjojen lukeminen heittää pysyvästi marginaaliin miehenä, jota tapaus Kevin Lankisen lukupiiri vain alleviivaa. No, ehkä pientä avartumista on viime vuosina tapahtunut. Brander heittää kunnon esseistin tapaan itsensä likoon. Suosittelen myös Tommi Melenderin ja Antti Nylénin esseiden ystäville.

[Outi · Rating 3 out of 5]

On ollut jännittävää lukea arvioita tästä sukupuolen näkökulmasta: naiset ovat lukeneet kirjaa epäilemättä vähän enemmän totena, miehet kiinnittäneet huomiota siihen, ettei kirja ihan jokaisen miehen maailmaa kuvaa.

Kirjassa on mielenkiintoisia pointteja, mutta toki myös paljon kärjistystä ja provosointia. Koulumaailman kuvausta pidin mielenkiintoisimpana antina.

[Vesa · Rating 2 out of 5]

Kiukkuinen sukupuoliapologia ei toiminut mulle. Kirjoittajan omakohtaiset kokemukset eivät ole kiinnostavia, varsinkaan kun niistä ei edetä kovin syvään havainnointiin. Vihainen kirjoitustyyli vieraannutti.

[Marianne · Rating 3 out of 5]

Nimensä mukaan kirja on pohdintoja. Usein kirja tuntuu järkeenkäyvältä keittiöpsykologialta. Parasta antia on kaiketi omakohtainen kokemusasiantuntiuus.

[Rousku · Rating 3 out of 5]

Kiinnostavia esseita maskuliinisuudesta ja miehenä elämisessä.

[mansikkakeittosi · Rating 1 out of 5]

harvinaista paskaa

[SASKALE · Rating 5 out of 5]

Etsiskelin kirjastosta jonkin aikaa kirjoja maskuliinisuudesta ja miehisyysdestä. Tämä Juhani Branderin teos sitten sattui silmään joukossa ja vaikutti ihan kiinnostavalta. Ja kirjaa lukiessani selvisi, että Brander edustaa suomalaisen kaunokirjalliseen esseen jatkumoa mitä kunniakkaimmalla tavalla.

Vaikka teemat ovat raskaita ja omakohtaisia, niin valoa synkkyyteen tuo kirjan huumori ja Branderin riemukas tapa käyttää suomenkieltä. Nautin erityisesti Kalle Päätalon tuotantoon keskittyvästä osiosta, jota lukiessani nauroin ääneen. Näitä hetkiä kokee liian harvoin lukiessaan tänä päivänä.

Annan kirjalle neljä ja puoli tähteä, jonka pyöristän täyteen viiteen. Tuo puolikkaan tähden puute syntyi yhdestä selkeästä asiavirheestä ja hieman tönköstä lopetuksesta. Muuten ilahduttavalla otteella kirjoitettu teos vaikeista aiheista.

[Helena · Rating 2 out of 5]

Halusin pitää tästä kirjasta ja pidän aihetta erittäin tärkeänä. Kirjan alku hyppäsi syvään päähän ja ajattelin, että tässä puhutaan asiaa. Haluan kiittää Branderia siitä, että hän toi niin paljon tärkeitä asioita esille.

Mutta valitettavasti ensimmäisen esseen jälkeen kirja muuttuu pinnalliseksi ja yleistäväksi. Kirja kuulostaa siltä, että katkeroitunut kiusattu saa vihdoin sanoa sanottavansa, mikä on sinänsä totta ja aiheellista. Mutta mielestäni Brander ohittaa kritiikissään olennaisia asioita. Toksinen maskuliinisuus ei ole jääkiekon, Tony Halmeen tai Juhani Tammisen luoma rakenne eikä heidän syytään - miksi esseissä keskitytään niin paljon mollaamaan tiettyjä yksilöitä tai tiettyjä urheilulajeja? Ymmärrän että näihin kaikkiin liittyy monilta osin toksinen maskuliinisuus, mutta ongelma on edelleen rakenteissa, eikä yksilöiden nostaminen tikun päähän poista ongelmaa. Brander ei tarjoa positiivisia kuvia miehistä eikä ratkaisuja ongelmiin. On kuitenkin valtavasti miehiä jotka ilkeistä kommenteista huolimatta lukevat kirjoja ja puhuvat tunteistaan.

Tämän kirjan lukeminen antaa sellaisen kuvan, että miehet ovat tuhoon tuomittuja eikä heidän joukostaan löydy yhtäkään hyvää jätkää. Varsinkaan jos mies sattuu katsomaan jääkiekon MM-kisoja. Odotin teokselta enemmän.

[Frans · Rating 2 out of 5]

Ei ollut Branderin esseille eduksi, että bell hooksin Mies tahtoo muuttua on niin tuoreessa muistissa.