Marilyn, Syksyn sävel, Viidestoista yö, Ei elämästä selviä hengissä… 1990-luvun alkuun tultaessa Juice Leskinen oli muuttanut suomalaisen rock-musiikin. Hän täytti 40 vuotta ja keskittyi myöhempinä vuosina musiikin sijaan kirjoittamiseen, perheeseen ja sairastamiseen. Tässä käännekohdassa toimittajat Harri Tuominen ja Waldemar Wallenius haastattelivat Juicea kuukausien ajan. Haastattelujen pohjalta tehtiin 40-tuntinen radio- ohjelma.
Juice puhuu – Kootut muistelmat perustuu leikkaamattomiin, alkuperäisiin haastattelunauhoihin, joita ei koskaan aikaisemmin ole päässyt julkisuuteen. Leskinen itse pyysi nauhat viimeisinä vuosinaan 2000-luvun alussa CD-levyille poltettuna antaakseen ne uudelle vaimolleen, koska ei itse jaksanut kertoa tälle tarinaansa.
Kirjassa puhuu mies, joka julistaa talonsa pihapiirin ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi, vertaa massakäyttäytymistä keskitysleiriin ja herää joka aamu kuuden aikaan ja alkaa tehdä töitä. Hän kertoo lukijalle taiteestaan omalla kielellään, sekoituksella juankoskea ja tamperetta.
Tämä kirja on ehdottomasti kulttuuriteko, varsin rohkea sellainen: editoida nyt 40 tuntia radio-ohjelmaa kirjaksi, ja vielä puhekieliseksi. Lipponen on kuitenkin tarttunut rohkeasti haasteeseen ja litteroinut ja stilisoinut Juicen vuonna 1990 antaman haastattelusarjan. Tähän opukseen mahtuu uran ensimmäinen puolisko, levyt aina XV yöhön (Tauko III) asti.
Juice on tuttu jo monista muista teoksista, mutta jotain uusia tiedonmurusia tästäkin teoksesta saa. Fokuksessa ovat levyt ja kappaleet, joiden taustoja Juice vähän valottaa. Mutta vain vähän - olisin itse asiassa odottanut syvällisempää analyysiä.
Se, miksi kirja lopulta saa minulta kuitenkin vain kolme tähteä on se, etten pystynyt lukemaan kirja Juicen äänellä päässäni. Se kertoo minulle siitä, että tekstin suhteen joku ei ehkä ole ihan jiirissä. Toisin kuin nimi siis lupaa, Juice ei puhu tässä, vaikka kirja avaakin juankoskelais-tamperelaisen sanasiepon elämää muuten ansiokkaasti.
Radio 957:n radio-ohjelmasarja oli kulttuuriteko: Juice puhui tuntitolkulla musiikistaan ja musiikkinsa kautta maailmankuvastaan. Kirja on litterointi radio-ohjelman nauhoitteista, toimitettuna eräänlaiseen monologimuotoon.
Valittu toimitustapa ei ole onnistunut. Radio-ohjelmasarjasta teki erinomaisen sen dialogi: Leskinen, Wallenius ja Tuominen kävivät keskustelua, jutustelivat, hieman väittelivätkin. Tämä kaikki on kirjasta turhaan häivytetty.
Radio-ohjelmasarjaan verrattuna kirjassa ei ole mitään olennaista lisää. Kirja jopa kadottaa osan radio-ohjelmasarjan terävyydestä latistamalla keskustelevan tarinoinnin yksipuoliseksi tajunnanvirraksi.
Teos, kuten radio-ohjelmasarjakin, on paras kronikoitu katsaus Leskisen musiikkiin. Siksi on todella sääli, että keskusteluun perustuva radio-ohjelmasarja on kirjassa keinotekoisesti toimitettu monologiksi - sanat on säilytetty, mutta sydäntä ei.
Kuuntelin äänikirjana, joka oli sinänsä oudosti rakennettu, että kirjaksi litteroitu Juicen puhe oli luettu nauhalle. Näin puheen nyanssit ja haastattelijan kysymykset olivat jääneet pois ja korvautuneet lukijan nyansseilla ja melko epäaidolla savon murteella. Joka luvun alkuun oli kuitenkin jätetty pätkä alkuperäisestä haastateltavan puheesta. Jos jostain vielä itse haastattelu löytyy, niin suosittelen kuuntelemaan mieluummin sen.
Juicen haastatteluja ja niiden litterointia voi pitää merkittävänä kulttuuritekona. Leskisen puheet ovat aina hauskoja ja viihdyttäviä, usein myös ajatuksia herättäviä ja ärsyttäviä. Sellainenhan tämä kyläpäällikkö oli, savolainen ja kuvia kumartamaton vekkuli. Taiteilijan äänen pystyy kuulemaan lukiessaan.
Monta kirjaa olen Juicesta lukenut, mutta tämä oli ensimmäinen joka keskittyi puhtaasti tarinoihin musiikin takana. Kirjaa lukiessa kuuli Juicen äänen, ja se oli oikein hyvä valinta tällaiseen biisien analysointiin keskittyvään teokseen. Ja taas kerran, uskokoon tarinoihin kuka tahtoo.