Kolme kesäviikkoa koiravahtina, kun muu perhe on matkoilla: mikä ihana vapaus! Mutta lukioikäisen Minjan unelmaloma ei ehdi edes kunnolla alkaa, kun kohtalo jo ottaa ohjat käsiinsä. Lattialistan alta löytynyt vanha kahvikupinkorva tempaisee hänet toiseen aikaan ja berliiniläisen kotitalon hurjaan historiaan. Huoneet pysyvät samoina, vaikka kaikki muu on toisin.
Helteet, huvitukset ja ihana Luca saavat odottaa, kun Minja uppoutuu asunnossa eläneen perheen tarinaan. Miksi tytär on lukittuna huoneeseensa? Voisiko Minja vielä auttaa häntä, ja jos voisi, mikä kaikki muuttuisi?
Sirpale oli raikas sekoitus historiaa, nykyaikaa ja maagistarealismia. Sujuvasti luettava kertomus, jonka painavin sanoma on rakkaudessa. Samalla kirja on kuitenkin kiehtova kuvaus Berliinistä ja kirjan sisäkannessa onkin upea Berliinin kartta, joka näkyykin hieman kansiliepeen sirpaleen läpi.
Nuori Minja on ikäisensä oloinen ja tämä onkin keveydessään nuorten kirja nimenomaan. Mihinkään muuhun ei syvennytä sen suuremmin kuin menneisyyden ja nykyisyyden suhdekiemuroihin. Oikein nautittavaa luettavaa silti ja hauska idea.
Täytyy ihan alkuun sanoa, että harmillisesti kirjaston kappaleessa jää kirjan koko hienous näkemättä, kun kansipaperin alla olevaa vanhaa karttaa ei pääse kurkkimaan. (Itselläni on se sama tai ainakin hyvin samanlainen kartta, mutta silti!)
Lukioikäinen Minja jää kotiin koiravahdiksi kun vanhemmat lähtevät Suomeen lomalle; edessä on ihanaa vapautta, kavereiden kanssa hengailua. Mutta vanha kahvikupinkorva muuttaa Minjan suunnitelmat, kun hän tempautuu vuosikymmenien taa tutkimaan kotitalonsa historiaa.
Kellekään ei tässä vaiheessa pitäisi tulla yllätyksenä, että rakastan Berliiniä ja tätä lukiessa pystyi mahtavasti fiilistelemään kaupunkia, bongailemaan itselle tuttuja paikkoja, tuntemaan U-Bahn-asemien tunkkaisen ilman, elämään niitä kesäiltoja joita tässäkin kuvataan. Isot pisteet jo siis pelkästä kaupunkikuvauksesta. Itse juoni toimi myös hyvin, vaikka välillä oli hieman tyhjäkäyntiä. Aikamatkustelu ideana ei todellakaan ole mitään uutta, mutta tykkäsin siitä, että tässä otettiin huomioon myös ne seikat, mitkä saattavat mennä pieleen, miksi menneisyyttä ei pitäisi mennä peukaloimaan. Lopun paljastukset toivat mukavasti hahmoja lähemmäs toisiaan, vaikka hieman "onpa maailma pieni" fiilis tulikin.
Myös Minjan ja hänen ystäviensä välisten suhteiden, odotusten, pettymysten ja ongelmien kuvaus olis hienoa, unohtamatta ystävyyden kaikkia hyviä puolia. Plussaa siitäkin, että vaikka tarina vahvasti rakkauden ympärille rakentuukin, ei missään vaiheessa menty imelyyden puolelle. Tykkäsin, paljon.
Näppärä aikamatkustustarina, jossa teinityttö Minja matkustaa vuoden 1939 Berliiniin ja sotkeutuu talossa asuvan teinitytön elämään. Pidin kirjan alkupuolesta, jonka aikana Minja selvittää mukavan järjestelmällisesti aikamatkustuksen sääntöjä. Hän hyppii nykypäivän ja menneisyyden välissä notkeasti, ja mukana on monta hauskaa täpärää tilannettakin.
Puolessa välissä romaania tarina kuitenkin jämähtää: Minja jää menneisyyteen joksikin aikaa jumiin, eikä siitä seuraakaan jännitävää seikkailua vaan laahausta. Romaani ei loppupuoliskolla enää löydä ryhtiään. Aloin aavistella juonenkäänteitä samalla kun niitä annosteltiin liian hitaalla tahdilla.
Uskon tämän kirjan kolahtavat nuoreen lukijaan, joka ei kaipaa romaanilta vahvaa kannattelua vaan jolle riittää tapahtumakäänteitä kuhiseva romaani, jossa on myös jotain jännää. Suurta historiannälkää Sirpale ei tyydytä, sillä menneisyyden Berliiniä ei päästä tutustumaan juurikaan. Kirja soveltuu parhaiten sellaiselle lukijalle, jota kiinnostaa eniten teini-ikä, kesä ja vapaus, mutta joka ei kuitenkaan vierasta pientä yliluonnollista elementtiä.
Saksalaissuomalainen Minja päätyy jäämään vanhempien kesälomareissun ajaksi Berliiniin. Vanhan kotitalon hämäriin jäänyt historia alkaa aueta, kun Minja tempautuu aivan toiseen aikaan.
Leppoisa, aika rauhalliseen tahtiin etenevä mysteeri, mutta taas sai nykyteineihin pettyä. Sitä aina ajattelee, että jos on elämänsä kuluttanut populaarikulttuuria, aikamatkustuksen säännöt olisivat edes jotenkin hallussa.
Kivaa draamasarjamaisen kimuranttia ihmissuhdepyöritystä. Oli myös ihana lukea pitkästä aikaa YA, jossa päähenkilöllä on oikeita ystäviä <3
Taas yksi ihan kiva kirja. Tykkäsin konseptista mutta olis kyllä voinut hieman tiivistää, jotenkin oli nyt vähän liikaa jahkaamista, sekä aikamatkustuksen että suhdeasioiden kanssa. Hyvin kevyttä ja elävää kuvausta nuoruudesta ja hauska idea, mutta en nyt kuitenkaan hurmaantunut sen kummemmin.
Sanna Iston Sirpale on hitaan tunnelmoiva nuortenromaani Berliinistä, aikamatkustuksesta, anteeksiannosta ja ensirakkaudesta. Kirjan kannessa on liepeen alta pilkistävä Berliinin kartta, joten harmitti vähän, että luin kirjaston kappaletta, jossa karttaa ja sisäsivujen talon pohjapiirroksia ei päässyt näkemään kunnolla. Isto on aiemmin kirjoittanut pienemmille lukijoille, mutta hänen kauniisti soljuva tyylinsä sopii hyvin tähän hyppäykseen vanhempaan kohdeyleisöön.
Päähenkilö Minja jää yksin kotiin Berliiniin koiravahdiksi, kun muu perhe lähtee mummon luo Suomeen. Kun Minja löytää irronneen vanhan kahvikupin korvan, hänen lomansa saa maagisen käänteen: kahvikupinkorva pystyy kuljettamaan hänet ajassa taaksepäin, samaan taloon juuri ennen toista maailmansotaa. Menneisyydessä Minja sotkeutuu mysteeriin, johon liittyy kielletty rakkaus ja alkaa myös miettiä omia tunteitaan ystäväänsä Lucaa kohtaan.
Vähän minua yllätti, että huolimatta ajasta ja paikasta, romaani jäi keveäksi ja tunteelliseksi, eikä siinä juuri ollenkaan sivuttu Saksan synkkää menneisyyttä. Juoni on näppärä ja toimiva ja tunnekuvaus on viehättävää, mutta jännityksen saralla Isto pysyy kesyissä uomissa. Sirpale sopiikin parhaiten maagis-realistiseksi haukkapalaksi rauhallisemmille ja herkemmille nuorille sekä historiasta innostuneille aikuisille lukijoille, mutta kärsimättömämmän teinin käteen sitä ei kannata ensimmäisenä tunkea.
Omassa sarjassaan aivan ihana! Sirpale on nuortenkirja, mutta sopii vanhemmankin lukijan käteen. Olisin pitänyt tästä kyllä nuorenakin todella paljon. Salaisuus raottuu pala palalta, ja mennyt ja nykyhetki punoutuvat kiinnostavasti yhteen.
Sirpale kertoo Minjasta, joka jää yksin kotiin vanhempien lähtiessä matkalle ja joutuu vahingossa menneisyyteen kahvikupinkorvan avulla. Kirjassa on kaunista miljöön kuvausta Berliinistä, ja vaikka kirja osin sijoittuukin toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan, se pysyy melko kevyenä ja keskittyy suurimmaksi osaksi ihmissuhteiden kuvaamiseen.
Tarina on mielestäni ihan söpö, mutta ei silti aivan toiminut minulle. Juoni on todella helposti ennalta-arvattavissa, ja vaikka kirjalla on ihan kaunis sanoma, se ilmastaan mielestäni aivan liian siirappisella tavalla. Lisäksi tarinat, joissa arvuutellaan aikamatkustuksella ja kohtalolla/tarkoituksella usein menevät vähän sekaviksi, eikä minusta tässäkään se puoli kovin toimiva ole.
En tiennyt yhtään mitä odottaa tarinalta, kun aloitin lukemisen. Kirja tempaisi nopeasti mukaansa ja pidin todella paljon sen maagisesta elementistä! Muut arvostelut sanovat kirjaa ennalta-arvattavaksi, mutta itse olin hämmentynyt vielä silloinkin kun suuret kiemurat menneisyyden ja nykyisyyden välillä paljastuivat.
Yksinkertaisesti vaan tylsä ja pitkävetinen. Päähahmo oli persoonaton eikä rakkauskuvio ollut mielestäni hyvin kirjoitettu. Muutamia ihan kivoja kohtia täs kyllä oli, mut eipä ne kirjaa pelasta
Siis tää oli tosi kiva. Lucan hahmo oli ihana! Ainut huono juttu oli se mihin Minjan ja Lucan suhde päätyi. Siis eka ollaan silleen "En tajua miks kaikki ajattelee meidän olevan pari!" ja "Me ollaan vaan kavereita!" mut sit lopussa ne päätyykin yhteen. Tää jotenkin ärsytti.
Ylläoleva kirjankansikuva ei tee ollenkaan oikeutta todelliselle kannelle: kirjan kansipaperissa on kahvikupinkorvan sisällä aukko, josta pääsee kurkkaamaan kirjan varsinaisessa kannessa piileskelevään vanhaan Berliinin karttaan. Rakastan tällaisia pieniä, mutta herttaisia kikkoja kansikuvissa ja niiden kansipapereissa!
Berliinin kartta liittyykin olennaisesti kirjan tarinaan, sillä Sanna Iston Sirpale sijoittuu kyseiseen kaupunkiin (kirjailija itse asuu muuten Berliinissä.) Kirjan päähenkilö, saksansuomalainen Minja joutuu jäämään koiravahdiksi rakkaalle Fräulein Haarigilleen, kun vanhemmat matkustavat äidin synnyinseudulle Suomeen. Heillä on ollut tapana matkustaa Hirsijärvellä asuvan mummon syntymäpäiville joka kesä, ja nyt Minja jää ensimmäistä kertaa pois.
Yksinäisyys ja itsenäisyys tuntuu kuitenkin uudelta ja kivalta. Eikä Minja jää yksin: hänen ystävänsä Rara, Hanna ja Yeliz pitävät hänelle seuraa, ja paras ystävä Luca kantaa jopa kassinsa Minjan luo jäädäkseen koko ajaksi seuraa pitämään. Minja ei juurikaan vastusta, sillä Luca on paitsi mukavaa seuraa, myös täydellinen kokki ( ja ihan mukavan näköinenkin.)
Otin kahvikupinkorvan käteeni ja katselin sitä hetken kuin suurta aarretta, mikä se olikin. Sitten tartuin siihen oikeaoppisella otteella. Humahdus tuntui vatsanpohjassa saakka. (s 44)
Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Minja löytää ikivanhan kahvikupinkorvan jalkalistan alta. Kun hän on siemaisevinaan kuvitellusta kahvikupposesta, tyttö humpsahtaa ihan toiseen aikaan: asunto on sama, mutta hyvin erilainen. Siellä ei asukaan Minjan perhe, vaan jotkut ihan muut. Kalusteet ovat sodanaikaisia, huoneita on enemmän (ne menevät jopa Minjan nykyisen naapurin, äkäisen rouva Yrmyn huoneiston puolelle) ja talossa vallitsee omituinen tunnelma. Pian Minja tajuaa, että voi siirtyä taikaesineellään ajasta toiseen. Hän pääsee keskelle berliiniläistä perhetragediaa juuri ennen toista maailmansotaa, juutalaisvainojen aikaan.
Menneisyydessä nuori Rosa-tyttö on lukittu huoneeseensa, koska hän on rakastunut juutalaiseen pianonsoitonopettajaansa. Minja lupautuu auttamaan tyttöä, jotta tämä pääsee livahtamaan rakkaansa luokse. Minjan elämä alkaa kietoutua menneen ja nykyisen ympärille niin, että Luca alkaa jo turhautua. Minja ei uskalla kertoa tapahtumista muille, koska eiväthän he kuitenkaan uskoisi. Lucalla tuntuu olevan muutenkin jotain salattavaa, mutta Minjalla ei ole aikaa selvitellä pojan salaisuuksia, kun Rosan kohtalo mietityttää tätä. Lopulta Minja uskoutuu ystävilleen Rosasta alkuun tarinan muodossa, mutta lopulta hän lipsauttaa kaiken olevan totta, eikä tarinaa. Ja kun Minja humpsahtaa menneisyyteen tyttöjen nähden, heidän on pakko uskoa. Vai huijaako Minja kaikkia? Lopulta Lucakin saa tietää, mutta hän ei tiedä mitä uskoa, kun tyttö katoaa useaksi päivää kotoaan.
Sirpale on kiehtova sekoitus nykyaikaa, historiaa ja maagista realismia. Tarinan myötä monet mysteerit ratkeavat ja avautuvat hauskalla tavalla. Pidän siitä, ettei kirjassa aleta kuitenkaan kuivistelemaan synkällä historialla, vaan se on vain yksi olennainen osa tarinaa, johon lukija pääsee Minjan kanssa yhdessä sukeltamaan. Nykyajan tarinassa käydään läpi ystävyyttä ja sitä, miten aina ei välttämättä tiedä, mitä kaikkein läheisimmillä ystävillä on meneillään. Kirjassa myös eräs ystävyys muuttuu hienosti ja vähäeleisesti romanttiseksi rakkaudeksi. Pidän siitä, koska onhan se hiukan uskottavampaa, että pitkään ystävinä olleet eivät suin päin suuntaa muhinoimaan, kun tajuavat tunteidensa laadun.
Mielenkiintoinen tarina ja kivaa kuvausta, mutta aika junnaava ja pitkitetty mun mielestä. Juonen kaaren ja henkilöiden kehityksen näki aika pitkälle eteenpäin ennen kuin ne tapahtuivat, niin lukeminen oli sellaista odottelua, että "milloinkahan tässä päästään siihen kohtaan, jossa tapahtuvat nämä jutut, jotka olen jo arvannut".
En ollut ihan varma mitä odottaa, joten en voi oikein sanoa että yllätyin. Tosin hämmennyin heti kättelyssä, kun Fräulein Haarig osoittautuikin koiraksi! Koiraihmisenä jäi hämmentämään kun koiran rotua ei kerrottu, mutta eihän se ollut oleellista. Myös Berliinin vapaampi ja toisaalta jyrkempi koirakulttuuri jäi tästä mieleen. Ei ehkä pitäisi yllättyä, että nuortenkirjassa on romantiikkaa siellä täällä. Ja miksipä ei olisi, jos kerran saa ensimmäistä kertaa jäädä yksin kotiin pitemmäksi aikaa? Kenellä ei tulis mieleen vähän säätää ja sählätä. On kiehtova idea matkustaa ajassa kahvikupin korvan avulla ja tarinassa oli hauskoja twistejä vähän siellä täällä. Lopussa paljastuksia alkoi tulla enemmänkin, mutta kuitenkin sopivan maltillisesti, ettei kaikkea rysäytetty kerralla lukijan silmille. Myös loppuratkaisu, jos sellaisesta voi puhua, oli hienosti keksitty ja nuortenkirjalle sopivan optimistinen.
Helmet-lukuhaasteeseen tämä menis ainakin kohtaan, joka kertoo Berliinistä, mutta taidan laittaa tämän kohtaan 16. kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla. Koska mitäpä muutakaan maaginen realismi on!
Armoitettu tarinankertoja Sanna Isto vie lukijan Berliiniin. Tai oikeastaan Berliineihin, monikossa ja kahdessa aikatasossa. Toisen maailmansodan varjo on kirjassa läsnä, mutta tarina keskittyy ystävyyteen ennen ja nyt, ihastumisiin ja yhdessäolemisen esteisiin. Erilaisia perheitä löytyy kirjasta useita, samoin monenmoisia turisteja itselleen vieraissa ajoissa ja paikoissa.
Monisyinen, monitahoinen, verkkainen ja nautittava .
Helppolukuinen tarina historiasta, aikamatkustuksesta, rakkaudesta ja anteeksiannosta. Sivuaa etäältä raskaampia teemoja jääden kuitenkin hyvän mielen kirjaksi.
Paikoitellen kirja oli melkoisen ennalta-arvattava, ja loppupuolen paljastukset eivät tulleet suurina yllätyksinä. Pidin kuitenkin arjen ja historian kerrostumista sekä niiden nivoutumisesta verkkaiseen tarinankerrontaan.