Jump to ratings and reviews
Rate this book

Kuninkaallisessa seurassa – Rojalistin käsikirja

Rate this book
Kruunupäiden kiehtova ja kimalteleva maailma.

Kuninkaalliset ovat toista maata. He ovat harvinainen ja loputonta mielenkiintoa herättävä ihmisryhmä. Euroopan historia oli ollut vuosisatojen ajan niiden henkilöiden käsissä, jotka sattuivat syntymään kruunupäiksi, oikeisiin perheisiin. He avioituivat ja sotivat keskenään, ihailivat ja kadehtivat toisiaan ja pyrkivät kaikin tavoin pitämään sukunsa vallassa.

Kirjassa käydään läpi Euroopan kuninkaallisten elämää 1000 vuoden ajalta kruunuineen, vaakunoineen, linnoineen ja rituaaleineen. Missä he asuivat, keitä he rakastivat, kuka osasi työnsä ja kuka halusi paeta kaikkea. Kultaan ja valtaan liittyvät tarinat ovat yhä edelleen tarinoista kiehtovimpia. Kirjan sivuilla selviää, minkä maan kuninkaalla ei ole lainkaan kruunua, mikä on kokoshnik, ketä kuningatarta ei päästetty omiin kruunajaisiinsa ja miksi Englannin kuningas oli Intian keisari. Kirja on myös oiva käytösopas: kuinka tulee toimia ja pukeutua, jos postista kolahtaa kutsu linnassa pidettäviin juhliin Suomessa tai ulkomailla? Kenelle silloin saa puhua ja miten ruokaillaan oikeaoppisesti?

Satu Jaatinen on turkulainen toimittaja ja tietokirjailija, joka on erikoistunut kuluttamisen ja viihteen historiaan. Kuninkaallisessa seurassa on hänen yhdeksäs tietokirjansa.

262 pages, Hardcover

First published April 8, 2020

2 people are currently reading
17 people want to read

About the author

Satu Jaatinen

12 books1 follower

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
6 (13%)
4 stars
16 (34%)
3 stars
21 (45%)
2 stars
3 (6%)
1 star
0 (0%)
Displaying 1 - 5 of 5 reviews
Profile Image for Tiina.
576 reviews3 followers
January 2, 2021
Tämä oli viihdyttävä ja hauska kokonaisuus, jossa oli paljon tietoa, jonkin verran uuttakin myös tällaiselle kuninkaallisista kiinnostuneelle. Teksti ja esimerkit olivat kuitenkin melko hyppiviä, paikoitellen tuntui kuin teksti olisi kursittu kokoon sadoista lyhyistä tekstikappaleista sen sijaan, että olisi kirjoitettu yhtä kokonaisuutta. Tästä huolimatta viihdyin kirjan parissa. Tämä on hyvä hakuteos pitää omassa kirjahyllyssä.
3,5 tähteä.
Profile Image for Johanna.
601 reviews34 followers
May 26, 2020
Jos on himpunkaan verran kiinnostunut kuninkaallisista, niin kannattaa ehdottomasti tarttua tähän opukseen! Kirjassa keskitytään Euroopan kuninkaallisiin, joten paljon oli itselle tuttuakin juttua. Se ei toisaalta haitannut, koska mielelläni luen kruunupäistä melkein mitä tahansa.
751 reviews5 followers
May 31, 2020
Todella monipuolinen ja kattava teos kuninkaallisten maailmasta ennen ja nyt.
Displaying 1 - 5 of 5 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.