Olipa kerran äiti

by Helmi Kekkonen, Outi Vuoriranta (Narrator)

Äitiydestä on kirjoitettu paljon, monia arvokkaita ja tärkeitä teoksia äitiyteen liittyvistä kriiseistä, ylikäymättömistä vaikeuksista, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Mutta entä se tavallisen äidin tavallinen tarina? Onko sellaista olemassakaan?

Äitiysaiheisessa teoksessaan Helmi Kekkonen kertoo oman täysin tavallisen ja kaikin tavoin ainutkertaisen tarinansa äidiksi tulemisesta. Kahdesta aivan erilaisesta raskaudesta, kolmannesta joka päättyy kipeään keskenmenoon, voimakkaasta synnytyspelosta ja sen voittamisesta, kahdesta aivan erilaisesta synnytyksestä ja kahdesta aivan erilaisesta, ihanasta tyttärestä. Siitä, miltä tuntuu olla nuori äiti nykypäivänä, ja siitä, miltä äitiys on luultavasti äideistä aina tuntunut.

Kekkonen on saanut kiitosta äitiyden ja perhesuhteiden käsittelystä jo aiemman tuotantonsa kohdalla, viimeksi romaanissa Vieraat, joka ilmestyi vuonna 2016. Omakohtaisen Olipa kerran äiti -teoksen runollisen kaunis kieli yhdistettynä raakaan rehellisyyteen ja hersyvään itseironiaan tekee kirjasta pakollista luettavaa kaikille, jotka etsivät unohtumattomia lukukokemuksia.

Genres: Nonfiction, Audiobook, Parenting, Finnish Literature

Audiobook

Published April 15, 2019

About the author

Helmi Kekkonen (s. 1982) on valmistunut filosofian maisteriksi pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede. Hän on opiskellut kirjoittamista Turun yliopiston luovan kirjoittamisen opinto-ohjelmassa ja Kriittisessä korkeakoulussa. Hänen esikoisteoksensa Kotiin julkaistiin 2009.

Reviews

[Laura]

Rakastan aikalailla kaikkea, mitä Kekkonen kirjoittaa, mutta erityisesti rakastan kaikkea, mitä hän kirjoittaa omasta elämästään. Helmin kieli on kaunista, ilmavaa ja silti niin äärimmäisen osuvaa, että vaikka tarinallisesti äitiys ei itseäni kosketakaan, kirja koskettaa ja syvältä. Että tällaistakin äitiyttä on. Että on joku, joka sanoo ääneen sen, mitä niin monet ajattelevat.

Kaunis, henkilökohtainen ja sitä kautta jopa yhteiskunnallinenkin kirja. Mieletöntä, että tällaistakin saa lukea.

[Mimi]

Tarvitsen juuri tällaista armollisuutta, tilaa ja rohkeutta olla itseni näköinen äiti. Se ei tule olemaan helppoa, mutta aion yrittää. Kukaan ei sitä minun puolestani tee.

Olipas kaunis ja varmasti tarpeellinen teos, etenkin juuri tätä samaa aikaa eläville. Kuopukseni on jo viisivuotias, ja itselleni vauva-arkea enemmän kolahtivat juuri nämä pohdinnat tavoista olla oikeanlainen täydellinen riittävän hyvä äiti ihan omana itsenään. Se sanoma on lempeä, kaunis, ja tärkeä.

[Susa]

En ole hetkeen itkenyt niin kuin tätä lukiessa. En muista toivoneeni koskaan lapsia, koska pelkään kipua ja pelkään menettäväni nykyisen vapaan elämäni, mutta tämä kirja antoi toivoa sille, että elämä äitinä on kaunista, erilaista, täyttävää. Todella hieno.

[jennijohanna.]

Liekö johtuen siitä, ettei ole omia lapsia, vai mistä lie, niin välillä ei meinannu upota sit millään. Mutta sain luettua.

[Linnea]

Hakeudun äitiyttä käsittelevien kirjojen pariin ja kiukuttelen. Kiukuttelen, koska kiukkua on yksinkertaisempi ilmaista kuin sen alla lymyäviä tunteita, surua ja pelkoa. Koska niitä tämäkin, Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti, herätti ja se on hyvä asia vaikkakin välillä raskasta.

Ja herätti tämä myös iloa, siitä että voi sanoa: tämä on (myös) ihanaa, että oma lapsi on ihana, että häntä vain katsoo ja ajattelee: tuollainen. Ja että samalla saa kaivata omaan rauhaan, omiin tekemisiin, eikä se vähennä rakkauden määrää yhtään.

Kauniisti kirjoitettu, hengityksen rytmiin, rehellisen oloisesti tunteiden laidasta laitaan liikkuen. Koska sellaista se on, elämä, välillä ihan perseestä ja silti tosi ihanaa.

[Bokbabbel]

Att vänta barn, föda barn, ha barn. Men också om att drömma om egentid, skrivande, läsande. Vackra meningar, stor igenkänning!

Minus för lite väl mycket repetivitet på ämnet ”Åh mitt barn är ljuvligt - Gud jag vill vara ensam!! - Åh vad barnet är fantastiskt ändå” MEN å andra sidan pendlar jag själv mellan de känslorna flera gånger per dag, haha.

[iina]

Erityisesti alkupuolella hurmaavasti kirjoitettu ja kiehtova kuvaus äitiydestä ja siitä, miten sen voi hyvin hoitaa myös vähemmän täydellisesti.

Loppua kohti dialogi äidin ja lapsen välillä alkoi tuntua liialliselta, eikä oikein toiminut äänikirjassa. Muutenkin kirja alkoi hieman tökkiä ja toistaa itseään.

Ihan kiva lukukokemus kuitenkin - varmasti saisin tästä enemmän irti jos minulla olisi/olisin hankkimassa lapsia lähitulevaisuudessa.

[Pauliina]

Kaunis! Tekstin mukana oli helppo hiljaa hengitellä, niin omalta se tuntui. Helmi Kekkonen tuo sanoiksi ja lauseiksi monia asioita, jotka itselläni usein jäi vain epämääräiseksi kasaksi sisälle. Tärkeä kirja ja toivon, että se osuu vertaiseksi monelle tuossa ajassa elävälle. Pidin myös paljon kirjan typografiasta, joka antoi ilmaa sinne, mihin sitä juuri tarvitsikin.

[Helena]

Hieno kuvaus äitiydestä kaikkine vivahteineen. Monet vauvavuosien omat tunnelmat palasivat mieleen tosi elävinä, ne hyvät ja ne huonot. Loppua kohti ehkä hiukan liikaa toistoa, minkä vuoksi tiputin tähdet neljään.

[Terhi]

Yhden äidin tarina, joka pyrkii välittämään ilosanomaa siitä , että äitiyttä on niin monenlaista kuin äitejäkin. Kukaan ei ole täydellinen, aina ei tarvitse jaksaa. Äitikin on ihminen.

[Tomi]

Rehellisen oloinen kuvaus siitä kaikesta epävarmuudesta mitä vanhemmaksi tuleminen voi tarkoittaa.

[Noora Rantanen]

Ihana, koskettava ja inhimillinen kirja äitiydestä, vanhemmuudesta, oman itsensä säilyttämisestä. Kaunis ja kirkas kieli teki raskaistakin kohdista jotenkin lohdullisia; vapaudesta luopumista ja itsekkäitä pelkoja ei ilahduttavasti vähätellä, vaan ne sulautuvat anteeksi pyytämättä osaksi onnellista elämää.

"minä en koskaan haaveillut äitiydestä mutta se läpäisee minut joka päivä, nämä kaksi ihmistä ovat minun olemassaoloni ytimessä."

[Tiia Tuulari]

Samaistuttavia ajatuksia ja rehellistä havainnointia äitiydestä. Varmana kuuntelen uudelleen joku päivä.

[Sanni]

”Olenko huono äiti, kysyn mieheltä, kun olen koko iltapäivän osoittanut tytölle mieltäni sen vuoksi että hän herätti minut päiväunilta, olen ollut vaitonainen ja vetäytyvä, keskittynyt vain vauvaan.
Et ole, mies vastaa, mutta välillä vähän vaikea ihminen.”

[Heidi]

Rehti ja kirkas, tarkka ja harkittu, tahmeanpehmeä ja tupakantuoksuinen. Avautuu varmasti parhaiten heille, joilla on sormenpäissä ja lähimuistissa vauva- ja pikkulapsiaika. Omaelämäkerrallisen äitiysproosan keskellä tavallista huolitellumpi, kekkosmainen, tiivis, mietitty. Minua vaivasi toisteisuus, minkä ymmärrän kuvaavan elämää vauvan kanssa hienosti, mutta puudutti silti. Itseäni kosketti eniten puolisoiden välinen rakkaus.

[Liisa]

Olipa kerran äiti on kirja ihan tavallisesta äitiydestä, ilman tyypillisiä vastakkainasetteluja kuten luonnollinen vs. lääkkeellinen synnytys, päiväkoti vs. kotihoito tai imetys vs. korvike. Kekkonen korostaa, kuinka tapoja olla äiti on yhtä monta kuin on äitejäkin ja omalta osaltaan pyrkii eroon erityisesti somen luomasta paineesta olla tietynlainen täydellinen äiti. Hän kertoo omista kokemuksistaan avoimesti, alkaen siitä kun sai yllättäen tietää olevansa raskaana aina kahden lapsen vanhemmuuteen. Kukaan tuskin pystyy samaistumaan kaikkeen, mutta uskon kaikkien äitien, tai äitiyttä pohtivien, löytävän tästä jotain itselleen merkityksellisiä ajatuksia.

Itse ainakin löysin, siinä määrin että ahmin tämän yhdessä päivässä, jonka vietin yksin parikuisen vauvani kanssa. Kirja kulki kädessäni läpi päikkärien ja imetysten, ei päästänyt otteestaan. Minua suorastaan raastoi halu saada tietää miten toinen synnytys sujuu; miltä kahden lapsen vanhemmuus tuntuu.

Kekkosen tapa sanoittaa asioita, joiden usein sanotaan olevan sanoittamisen ulottumattomissa, kuten synnytyskipu ja äidinrakkaus, teki suuren vaikutuksen. Kiinnostaa, miten hänen sanansa muotoilevat toisenlaisia, fiktiivisiä tarinoita. Kaduttaa, että jätin hänen tuoreimman teoksensa kaupan alelaariin.

Olipa kerran äiti on kirja, johon varmasti palaan ja jota varmasti suosittelen. Äitiys on monella tavalla syvästi mullistavaa, mutta ihmisen omat tarpeet eivät sen myötä katoa. Kekkosen tapauksessa tarve yksinoloon ja kirjoittamiseen. Onneksi hänellä oli mahdollisuus niiden jatkamiseen, muuten tätäkään kirjaa tuskin olisi.

[Spidermonkey]

Äitiys tai äidiksi tuleminen ei ole itselleni vielä ajankohtaista, vaikka onkin melko selvää, että haluan tulevaisuudessa saada lapsia. Raskaus, synnytys ja äitiys kuitenkin kiinnostavat aiheina, joten siksi varmaan tämän kirjankin nappasin kirjastosta lainaan.

Kekkonen kirjoittaa äitiydestä ja siihen liittyvistä asioista koskettavasti ja kauniisti. Teksti on ihanan rehellistä ja avointa, siinä ei kaunistella tai väheksytä. Äitiys on ihanaa, äitiys on kamalaa, aina ei vain jaksa, mutta päivääkään ei vaihtaisi pois.

Äitiyttä kuvataan kirjassa jotenkin niin konkreettisesti, niin kouriintuntuvasti, että se tulee iholle. En tietenkään voi henkilökohtaisesti samaistua äitiyden kokemuksiin, mutta on hyvä, että joku osaa kertoa ja sanoittaa kokemukset näin aidon tuntuisesti. Toki kyseessä on vain yhden äidin, yhden perheen kokemus, mutta uskon silti, että moni äiti saa kirjasta paljon samaistumisen aihetta.

Välillä teksti kyllä tuntui vähän puuduttavalta, niin samanlaiselta ja rutiininomaiselta. Mutta sellaistahan pikkulapsi- ja vauva-arki varmasti on: rutiineja ja toisteisuutta.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos! Suosittelen tätä myös sellaisille ihmisille, joilla ei ole lapsia.

[Elina]

Arvostan kirjailijan rohkeutta kirjoittaa omasta äitiydestään niin rehellisesti. Jokainen tarina vanhemmuuteen kasvamisesta on yhtä aikaa omanlaisensa ja samaan aikaan kuitenkin aivan kuten muutkin tarinat. Aihetta on vaikea lähestyä niin, että oma näkökulma puhuttelisi ihan kaikkia. Kirjassa pompattiin ensimmäinen vauvavuosi yllättävän nopeasti yli, kun taas elämää esikoisen ja uuden vauvan kanssa kuvailtiin hyvinkin pitkästi. Tämä painotus sopi itselleni lopulta aika kivasti, kun toinen lapsi on juuri harkinnan tasolla. Pidin myös siitä, kuinka kirjassa onnistuttiin kuvaamaan pikkulapsiajan hyviä ja huonoja puolia rinnakkain. Onnen hetkiä ja valtavaa rakkautta, sitten taas romahduksia ja vapauden kaipuuta. Kieli on kaunista ja teksti mukavan soljuvaa.

Toisaalta oli myös paljon sellaista, johon en samaistunut ja asioita, joista jopa ärsyynnyin, koska jotain minulle vaikeaa ja keskeistä ohitettiin tekstissä niin nopeasti. Tämä kertoo vain siitä, että tällaisille rehellisille teksteille ja kokemusten laajalle kirjolle on tarvetta. Vanhemmat janoavat vertaistukea. Lukuelämys oli ehdottomasti enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Yksi tärkeä juttu sen suhteen oli varmasti se, että tässä ei arvosteltu ketään. Äitiys ja vanhemmuus on vaikeaa, homman voi hoitaa pätevästi monella tapaa.

[Hanna]

Äitiys on rakkautta, iloa ja onnea, mutta se on myös raivoa, väsymystä, yksinäisyyttä ja pelkoa. Se on hyvä sanoa ääneen. Sen tekee mainiosti Helmi Kekkonen teoksessaan Olipa kerran äiti (Siltala, 2019). Kirja on omakohtainen kertomus kolmesta raskaudesta, kahdesta synnytyksestä ja vauva-ajoista. Eniten minua kiinnosti sellainen yleisempi äitiyden ja esimerkiksi oman tilan tarpeen pohtiminen, mitä tässä oli. Raskaus-, synnytys- ja vauva-aiheiden käsittelyn suorapuheinen ja samalla ymmärtäväinen sävy on kuitenkin sellainen, jollaista toivoisi enemmänkin näkyvän.

Osin kuuntelin kirjaa, osin luin sitä e-kirjana. Storytelissä pystyy kätevästi vaihtelemaan näiden välillä. Ainoa miinus e-kirjamuodolle siitä, että alussa luetellaan kirjan sisältävän erinäisiä sitaatteja, mutta ne eivät ole e-kirjassa esimerkiksi lainausmerkeissä tai erilaisella fontilla, joten ne on hankala erottaa. Luulen, että paperikirjassa on toisin.

[Pauliina]

"Ehkä jollekin se, että jää parin minuutin välein auton alle, nousee revittynä ja riekaleisena ylös ja tietää, että on muutama kauhunsekainen minuutti aikaa odottaa uutta törmäystä, on normaalia. Minulle se ei ole. Minulle se on painajainen."

"Kun saan päivisin ajatella kaikkea muuta kuin lasta, en iltaisin halua mitään muuta tehdäkään kuin ajatella häntä."

Ihana kirja äitiydestä. Se avaa sellaisia vaikeita puolia ja hankalia ajatuksia, joista ei niin julkisesti puhuta, mutta jotka varmaan jokaisen vanhemman mielessä käyvät joskus. Tällaista haluan lukea lisää pintakiillotettujen somepäivitysten sijaan.

[Tuike]

Taitavasti kirjoitettua, elävää ja rikasta kelailua äitiydestä. Arvostin Kekkosen rehellisyyttä erityisesti negatiivisten tunteiden kuvauksessa, mutta ankeissa tunnelmissa pyöriskeleminen jätti jollain tavalla ikävän jälkimaun koko hommasta. Tämä kannattaisi ehkä ennemmin lukea kuin kuunnella, sillä äänikirjan parissa monet Kekkosen esiin nostamat lainaukset sekoittuvat hänen omaan tekstiinsä ja kokonaisuudesta tulee liiankin päiväkirjamainen.

[Anni]

Kaunis, runollinen kieli; äitiyden kaikki puolet uskomattoman rehellisesti, lähes raivoisasti esillä. Erityisesti hätkähdin rohkeutta ja kykyä kuvata vanhemman ja alle kouluikäisen suhdetta, sitä miten siinäkin voi yllättää halu voittaa toinen osapuoli - siis vaikkapa kuusivuotias. Tällaisia tarinoita vanhemmuudesta tarvitaan: ne luovat toivoa vaikka kertovat hetkittäin vähän toivottomista tilanteista.

[Riikka Koo]

Kauniita lauseita ja kuusikuisen esikoisen äidille kipeänkin tuttuja ajatuksia, mutta jostain syystä tuntui, kuin olisin jo lukenut tämän (mutta en ole, koska ennen omaa lasta en jaksanut tarttua tähän). Alkuun ärsytti vähän se, että kirjassa puhutaan kaikista äideistä naisina. Lopussa alkoi jo ärsyttää toisto, jumitus, kaiken kiertyminen aina samaan – vaikka sitähän elämä vauvan kanssa aika paljon on.

[Suvi L.]

Helmi Kekkonen maalaa kirjassaan kauniin sanankääntein kuvan yhden naisen äitiydestä. Nostan hattua, että hän rohkenee kirjoittaa negatiivisista tunteistaankin niin rehellisesti ja avoimesti. On rohkeaa avata oma kokemuksensa äitiydestä kokonaisen kirjan muodossa muille tarkasteltavaksi. Kaunis kirja, kaunis tarina!

[Marjo]

"En kerro kenellekään miten vähän nukumme ja miten väsynyt olen, silmiä pakottaa ja päätä särkee, minä kaunistelen totuutta, niin se on, en myönnä todellisuutta ihan itsellenikään, se on aivan järjetöntä, mutta pelkään kaikkien ajattelevan että meillä on hirveä vauva ja että meidän elämämme on ihan kauheaa. Pelkään itsekin ajattelevani niin."

Hyvä, että sittenkin kerroit.

[Nelli]

Puhutteleva teos (pienten lasten) äitiydestä. Kekkonen tuo kauniisti, mutta silottelematta esiin ristiriitaisiakin tunteita ja ajatuksia, joihin uskon monen samastuvan. Tähän oli pakko palata useamman kerran ja makustella Kekkosen sanoittamia oivalluksia niin äänikirjana kuin painettunakin tekstinä.

[Mari]

Olipa ihanan rehellinen ja aito näkökulma äitiyteen. Kirja, joka ei vahvista äitimyyttiä, vaan kuvaa aitoa elämää yhteiskunnassa välillä kommentoiden äitimyyttiä. Tämä kaunokirjallinen teos herättää paljon ajatuksia ja puhuu piilottelematta etenkin niistä tunteista, jotka ovat edelleen äitiyteen liittyen tabuja.

[Iira]

Kirkas, kaunis ja haikea kaunokirjallinen esseeteos äitiydestä.

Olisin toivonut, että leipätekstin sekaan olisi kirjoitettu auki viitattujen kirjallisten teosten nimet ja tekijät, sen sijaan, että ne ovat teoksen alussa tönkössä luettelossa sivunumeroineen (joka ei ainakaan palvele äänikirjan kuuntelijaa).

[Anna-Kaisa]

Helmi Kekkosen omakohtainen tarina äitiydestä sen arkisuudessaan, väsyttävyydessään ja ihanuudessaan. Ah, tätä niin tarvitsin!

"Mietin joka päivä, millainen äiti minusta tulee, millä tavalla oma äitiyteni tulee rakentumaan, mistä osista. -- Luoko synnytys minusta heti äidin, tekeekö äitiys minusta automaattisesti onnellisen? Ja onko mitään näistä aikaa sitten edes miettiä?"

Ihana kirja!

[Niina]

Avoin, rehellinen - kauniisti ja taiten kirjoitettu kuvaus äitiydestä ja sen herättämistä ristiriitaisistakin tunteista. Tällaiselle on tilaus ja tarve, ja lukiessa mietin miten hieno kuvaus äitiydestä tässä ajassa myös tuleville äideille: onko se aina sama? Mikä voi muuttua?