Mihin täällä voi mennä

by Marko Järvikallas

Järvikallaksen esikoisnovellien henkilöt ovat usein elämänsä saranakohdassa: he ovat nuoria ihmisiä aikuisuuden kynnyksellä, aviopuolisoita parisuhteen kriisipisteessä, miehiä ja naisia väkivallan uhan alla. Järvikallas kuvaa tarkkanäköisesti ihmistensä hämmennystä ja epävarmuutta elämän äkkikäänteissä. Kautta teoksen puhumattomat isät ja pojat silmäilevät epäluuloisina toisiaan. Ja toinen ihminen, läheisyys ja rakkaus, olisivat lähellä, jos vain saisivat mahdollisuuden.

Genres: Short Stories, Finnish Literature

180 pages, Paperback

First published January 1, 2020

Reviews

[Juha Viitanen]

Marko Järvikallas on prosaisti, näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Hänen esikoisproosateoksensa, novellikokoelma Mihin täällä voi mennä, oli mm. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas. Suomen kuvalehdessä kehuttiin hänen kolmatta novellikokoelmaansa, joten ajattelin lukea kirjat järjestyksessä.

Kirjan takakannessa kerrotaan, että tarinoiden henkilöt ovat usein elämänsä saranakohdassa. Ja että Järvikallas kuvaa tarkkanäköisesti ihmistensä hämmennystä ja epävarmuutta elämän äkkikäänteissä.

Joissakin novelleissa oli selkeä juonen tapainen ja tarina eteni selkeänä "tavallisena" kerrontana. Mutta monet novellit olivat ikään kuin välähdyksiä jostain maailmasta, tilanteesta. Välillä mietin, että pitääkö ottaa tarinat ihan kirjaimellisesti vai onko niissä enempi vertauskuvallisuutta. Tai jotain.

Oli tämä ihan nautinnollista luettavaa ja tempaisi mukaansa. Silti jäi vähän hämmentynyt olo näistä. En ehkä suosittele näitä sellaisille lukijoille, jotka kaipaavat perinteistä tarinankerrontaa. Tai no, kannattaa tietysti välillä lukea vähän erilaisia tarinoita.

Arvioksi tälle 3,2/5, joka muuten oli Goodreads-lukijoiden arvioiden keskiarvo. Kyllä nämä novellit sen verran kutkuttavia olivat, että aion lukea ne kaksi muutakin teosta.
Marko Järvikallas: Mihin täällä voi mennä (2020)

[Toni]

Järvikallas on sujuva ja varmaotteinen kirjoittaja. Novellien eteen on ilmiselvästi nähty paljon vaivaa, niissä on vahvaa ajan ja paikan tuntua, usein mielenkiintoisen rakenteen ja tarinan kera. Ne ovat myös riittävän erilaisia keskenään, että lukijan ei pitäisi ainakaan sen takia kyllästyä. Omat ongelmani kirjan suhteen eivät liity niinkään kirjan laatuun kuin sen sisältämään maailmaan. Alun innostus kääntyi loppua kohden kyllästymiseksi sen suhteen, että tarinoista jokainen tuntui käsittelevän suomalaisen eltaantuneen "yhtenäiskulttuurin" peruskliseitä - alkoholismia, puhumattomuutta, lähisuhdeväkivaltaa, masennusta. En voi kiistää etteivätkö nämä ilmiöt edelleen olisi varsin relevantteja suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta huomaan, että mun kiintiö tällaisista tarinoista tulee tätä nykyä täyteen varsin nopeasti. Ehkä tätä tuli nähtyä jo riittävästi köyhänä lähiölapsena. Voitaisko mennä jo eteenpäin?

[Suketus]

Tylyjä, hiottuja, surumielisiä novelleja. Kirkas ilmaisu, miellyttävää.

[Pilvi]

The author is really talented writer but all the stories were quite depressing therefore I wouldn’t recomend

[Tuomas Aitonurmi]

Kokoelma taitavasti rakennettuja novelleja ihmiskohtaloiden tummasävyisemmältä laidalta, kuin Raymond Carveria Suomi-ympäristössä. Kaljan hajua, perskarvojen vilahduksia ja uhkaa. Lyhyet lauseet kuljettavat kertomuksia, välillä tunnelmoivatkin, mutta ytimekkyys pysyy. Toimii myös yhtenäisenä teoksena.

”Katsomme toisiamme ammottavan aukon ylitse. Meillä on puhuttavaa, tiedämme molemmat sen, sanojen välttämättömyyden, mutta huutelu ei näillä etäisyyksillä kanna mihinkään.” (Monttu)

”Hän ei pelkää koiria, siitä ei ole kysymys. Hän ei vain halua niiden huomiota.” (Koirat)

[Annika Vesteri]

Kuuntelin tämän äänikirjana, kesto 5 h 30 min. Luulen, että tämä olisi voinut kohdallani toimia edes himppusen paremmin ihan fyysisenä kirjana. Inhosin lukijan monotonista ääntä joka oikein korosti lyhyitä, töksähteleviä lauseita. Inhosin siis myös näitä lyhyitä, tönkköjä lauseita. En ole Kaurismäki-henkinen ihminen ollenkaan. Nämä piirteet häiritsivät kuuntelukokemustani siinä määrin, että novelleista ei oikein jäänyt mitään mieleen. En tosiaan tiedä, olisiko tulos ollut toinen ihan fyysisen kirjan kanssa... Mutta nyt jäi päällimmäiseksi tunteeksi BLÄÄH...

[Taija]

Mä tykkäsin. Luen harvoin novelleja, koska lopetus on vaikeaa. Niin nytkin. Loppu saattoi läsäyttää koko jutun, mutta ei läheskään niin pahasti kuin yleensä. Vinkkejä loistavasti lopetetuista novelleista otetaan vastaan. En lue myöskään siksi novelleja, että niitä ei voi lukea putkeen. Pitäisi aina pitää tauko jokaisen novellin välissä eikä vaan hypätä seuraavaan. Ja sitten alkaa etsiä sitä yhdistävää tekijää. Tässä se oli sohva.

[Marita af Klercker (e. Suontausta)]

Olin varannut tämän kirjan jo kauan sitten. Kun sain sen, mietin mihin Helmet lukuhaastekohtaan sen saan sopimaan (ettei nyt vaan tule turhaan luettua 😁). Se kun on novellikokoelma. Onneksi se sopii kohtaan 11!
Pidän novelleista. Varsinkin tällaisista yllättävistä. Jotkut ovat aavistuksen outoja, mutta eivät niin kummallisia, että lukeminen jäisi.
Monessa tarinassa luulet tietäväsi, miten tarina päättyy. Mutta etpä arvannutkaan.

[Eija Toiviala]

Arkisen kiristäviä lyhyitä tarinoita hetkistä, jolloin tapahtuu jotain satuttavaa tai loukkaavaa aikuisten tai lasten elämässä. Nopea ja helppo kuunnella, ei mitään outouksia tai erikoisuuksia. Suorasukaista kerrontaa henkilöistä, joiden elämässä tapahtuu asioita, joita lukija kauhistuu. Pienistä asioista tulee suuria asioita.

[Outi]

Luettiin tämä toisillemme ääneen poikaystävän kanssa, mihin novellien lyhyet lauseet ja ytimekkyys sopi hämmentävän vaihtelevasti. Tykkäsin novellien pituudesta ja synkkyydestäkin, siitä tietynlaisesta toivottomuudesta, jota arjessa voi tuntea. Toisaalta luulen, että jos tämän olisi lukenut nopeasti, olisi pimeys voinut alkaa puuduttaa.

[Lumissa]

Pikkuisen vinksahtaneita tarinoita yhteiskunnan laitamilta - ei ihan ulkoa, ei ihan sisältä. Yhteisöllisyys ja lempeä katse tasapainottavat taustalla vaanivaa kevyen uhkaavaa tunnelmaa, ja musta huumori sävyttää kokonaisuuden betonilähiön harmaaksi. Varsin jees kokemus, Järvikallasta voisi lukea lisääkin!

[Erja Linnonmaa]

Näissä lyhyissä tarinoissa on hyvä poljento ja liike. Erinomainen esikoisteos.

[Juha Kähkönen]

Lähes jokainen novelli tavoitti minussa jotain, mutta jos täytyy sanoa mitä, se helposti karkaa.

[Hanna Huovinen]

Vaikuttavan latautuneita, vähäeleisiä ja tarkkanäköisiä katsahduksia elämiin.

[sussu is reading]

Varmaan tarvisin jonkun selittämän miksi nämä novellit olivat hyviä, mutta omillani en saanut mitään irti mistään muusta kuin Montusta. Kiitos ei.

[Emmy Kilmister]

En maailman eniten välitä novellikokoelmista, mutta jostain syystä olen sellaisia lainannut kirjastosta viime aikoina useampia. Tämä oli mielenkiintoinen ja osa stooreista vei ihan mukanaan.

[Salla]

2.5 Ok... Kohtalainen, itseään toistava novellikokoelma, jossa ei oikeastaan ollut mitään uutta tai maata mullistavaa.

[Jukka Häkkinen]

Tyylikkäästi hiottuja novelleja, jotka kiteyttävät olennaisia asioita elämästä. Lukija viedään tiiviillä ja surumielisen tarkkanäköisellä tyylillä novellin päähenkilön kokemusmaailmaan.

[Mintti]

Mun silmiini aika ahdistavia novelleja, mutta hyvin kirjoitettuja.

[Readerwhy]

Kun ihmisen kasvoista ottaa valokuvan ja zoomaa sen tarpeeksi isoksi näkee kaikki ihohuokoset. Näkee niissä olevat salatut maailmat, joiden ei ennen ole tiennyt olevan edes olemassa.⁠⠀
⁠⠀
Yhtä lähelle ihmistä menee Marko Järvikallas novelleissaan. Ja mikä parasta jätetään lukijalle runsaasti tilaa ymmärtää, mistä on kyse. Näiden novellien kertojat pitävät käsissään mikroskooppia, jonka linssi on puhdas ja tarkka. Sen optiset ominaisuudet erinomaiset.⁠⠀