Törkeänhauska maantieromaani halusta, kauhusta ja ruotsalaisesta autosta.
Kolmekymppinen Olga ajaa Lohjalta Siikaisiin korjauttaakseen autonsa rikkoutuneen turvavyön. Rikki on Olga itsekin, kun takana on päättynyt suhde ja venäläissyntyisten vanhempien kuolema.
Autokorjaamolla Olga kohtaa lähes kaksimetrisen mekaanikkonaisen. Olga katsoo mekaanikkoa silmiin ja mekaanikko katsoo takaisin. Alkaa bensankäryinen automatka, jonka kurveissa soidinmeno saa pelottavia piirteitä.
Tämä oli jotenkin ihanaa tajunnanvirtaa, kuuntelin koiralenkeillä. Tykkäsin tästä tyylistä kirjoittaa, ja toimi kuunneltuna erinomaisesti! Ja ihanaa että oli tyttörakkautta.
En Saab on hulvaton kirja Olgasta, joka ihastuu hyvin pitkään naispuoliseen autonkorjaajaan. Tätä voisi varmaan kutsua lesbo chick litiksi, mutta kutsuipa miksi tahansa niin kielellisesti tämä on varsinainen ilotulitus. Ala-Harjan teksti on ihailtavan notkeaa ja nokkelaa ja sen avulla Olga ja hänen ominaispiirteensä tulevat hienosti esiin.⠀ ⠀ Kun kaksi naista lähtee tienpäälle ei bensanhajua voi olla tuntematta. Seuraa tiukkoja ja vaarallisia tilanteita sekä päähenkilö Olgan tinkimätöntä pohdintaa ex-naisystävästään ja heidän suhteestaan sekä nauruhermoja kutittavaa mietiskelyä siitä, voisiko autonkorjaajanaisesta olla uudeksi tyttöystäväksi.⠀ ⠀ Kirjan nimenkin perusteella lienee jo selvää, että Saab on ihan erityinen auto ja sen ruotsalaista laatua juhlistaakseen Saab on saanut eteensä myös ruotsinkielen artikkelin. ⠀ ⠀ En Saab ei ole varsinaisesti sen tyyppinen kirja, joita yleensä luen, koska komiikka on mulle vähän hankala laji kirjallisuudessa, mutta kuunneltuna tämä oli mainio kokemus, josta iso kiitos kirjan lukijalle Meri Nenoselle, jonka tapa lukea tämä kirja teki kaikesta kirjassa kuvatusta vielä muutaman bensalitran verran huipumpaa.⠀ ⠀
Positiivinen yllättäjä! Minusta tämä ei ollut ratkiriemukas tai hulvaton, mustalla tavalla hauska kyllä. Aika traaginenkin kirja, jossa oli mielestäni useampia tasoja.
Olgan ja mekaanikko-Muikkelin hämmentävä road trip on täynnä monenmoisia mutkia, niin emotionaalisia kuin kirjaimellisiakin. Välillä nauroin ääneen Olgan mahtaville ajatuksenvirtaryöpsähdyksille, ja välillä taas luin eteenpäin lievästi hermostuneena, että minkähänlainen päätös tässä seikkailussa mahtaa olla, kun Muikkelin käytös muuttui vähä vähältä kummallisemmaksi (vaikka eipä Olgakaan henkisesti tasapainoisimmalta hahmolta vaikuta). Olin läpi kirjan vähän kiusaantunut, sillä romaanissa on aika intiimi tunnelma, jota Olgan päänsisäinen monologi vielä buustaa. Ihan kuin olisi Saabin takapenkillä kolmantena pyöränä (jos mukana pörrännyttä kärpästä ei lasketa). En Saab on just sellainen romaani, jossa matka on tärkeämpi kuin päämäärä, ja tavallaan en ollut yllättynyt reissun lopputulemasta (minulle tosin kerrotiin, että romaani loppuu vähän sekavasti, joten ehkä sen vuoksi osasin jo päätellä mihin Olgan ja Muikkelin matka johtaa). Mietin vain, että
Vaikea tästä on mitään järkevää sanoa. Ukrainalaissyntyinen Olga korjauttaa Saabin turvavyötä naispuolisella korjaajalla. Olga kärsii päättyneestä rakkaussuhteesta ja toivoo uutta iloa elämäänsä. Tajunnanvirtaa, puhekieltä, sanomattomia asioita. Kahden naisen outo matka Saabilla ja Saabissa. Ei oikein kolahtanut..
Road story - yhden päivän matka Suomessa, kahden yksinäisen naisen kohtaaminen. Toinen heistä, Tsernobyl-äidin lapsi Olga on kertojanääni, joka on juuri jätetty ja etsii oljenkortta elämälleen. Se löytyy Olgan lailla Saabiin hurahtaneesta ”muikkelista”, jonka luo Olga päätyy etsiessään varaosaa autonsa turvavyöhön. Tapaaminen johtaa hurjaan ajomatkaan Olgan Saabilla. Hurjia ovat myös Olgan toiveet.
Ensin en voinut sietää sitä että kirja on kirjoitettu puhekielellä. Siihen kuitenkin tottui yllättävän nopeasti ja se sopi päähenkilön neuroottiseen tyyliin. Hullunhauskaksi en kirjaa kutsuisi mutta ihan ok kuunneltava. Loppuratkaisu jäi vähän kaivelemaan ja ärsytti kun kirjassa ei avattu miksi muikkeli käyttäytyi kuten käyttäytyi. Odotin kokoajan jotain spektaakkelimaista avautumista joka selittäisi kaiken. Vähän jäi tyhjä ja hölmistynyt olo kirjan loputtua.
Minä tavallaan pidin tästä kovasti ja iso syy siihen oli kirjan lukija Meri Nenonen. Puhekielinen teksti ei olisi luettuna toiminut niin hyvin. Teksti oli kuin olisi kuunnellut koomikko Pirjo Heikkilää neljä tuntia.
Kirja yksinäisyydestä, turvallisuudenkaipuusta ja kaiken katoavaisuudesta, joita ryhdikkäästi yhdistää ruotsalaisen autoteollisuuden edesmennyt ylpeys.
Lupaavasti alkava tarina jää keskipaikkeilla junnaamaan paikoilleen ja lässähtää lopussa ideoiden puutteeseen.