What do you think?
Suorat sanat - Miten puhun asioista, joista mieluiten vaikenisin?
Käytännön manuaali murjotuksen purkamiseen
Onko mielessäsi käymätön keskustelu? Pitäisi uskaltaa olla eri mieltä, sanoa suorat sanat? Antaa kriittistä palautetta tai vielä pahempaa vastaanottaa sitä? Pahoitella omaa käytöstä? Vaikeaa mutta ei mahdotonta.
Kirja opastaa miten ilma kotona ja työpaikoilla raikastuu, kun vaikeista asioista ei enää vaieta.
Onko mielessäsi käymätön keskustelu? Pitäisi uskaltaa olla eri mieltä, sanoa suorat sanat? Antaa kriittistä palautetta tai vielä pahempaa vastaanottaa sitä? Pahoitella omaa käytöstä? Vaikeaa mutta ei mahdotonta.
Kirja opastaa miten ilma kotona ja työpaikoilla raikastuu, kun vaikeista asioista ei enää vaieta.
- GenresNonfictionSelf Help
183 pages, ebook
Published January 1, 2019
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 12 of 12 reviews
December 29, 2019
Tässä oli vaikka kuinka paljon kiinnostavaa ja käyttökelpoista juttua vuorovaikutukseen ja arvoperustaiseen toimintaan liittyen, enemmän kuin otsikko lupaa.
March 8, 2020
Muutaman ensimmäisen kappaleen perusteella olin valmis antamaan viisi tähteä, mutta sitten romahti. Kirjan lähteinä on käytetty tutkittua tietoa ja esimerkiksi psykologien ja psykoterapeuttien kirjoittamia kirjoja. Samanarvoisina lähteinä on käytetty esimerkiksi Idiootit ympärilläni -kirjaa täysin kritiikittä, mikä valitettavasti saa kyseenalaistamaan, onko muita lähteitä käytetty asianmukaisesti, vai onko vaikkapa joitan hyviä juttuja irrotettu asiayhteydestään ja pistetty toimimaan tämän kirjan puitteissa. Tässä oli ainesta, ja paljon hyvää, mutta juuri tämänkaltainen lähteiden käyttö ottaa päähän tolkuttomasti.
January 12, 2020
Kirjassa oli tosi paljon hyviä ajatuksia. Luettuani kirjan onnistuin kieltäytymään eräästä tehtävästä. Meni aivan kirjan oppien mukaisesti.
Miinusta tulee kirjan kielestä, joka ei ennustukseni mukaan tule kestämään aikaa. Liikaa muoti-ilmauksia ja keventäviä vertauksia.
Miinusta tulee kirjan kielestä, joka ei ennustukseni mukaan tule kestämään aikaa. Liikaa muoti-ilmauksia ja keventäviä vertauksia.
November 5, 2020
Anna Perho antaa kirjassaan Suorat sanat monipuolisesti ohjeita, miten saa kakistettua suustaan niitä sanoja moneen tarpeeseen – niin työyhteisössä kuin muuallakin. Välillä jokainen joutuu monenlaisten manipulaattorien hampaisiin uhriutujista alistaviin tyyppeihin, ja sellaiseen on hyvä osata reagoida monella tavalla: vastahyökkäykseen tai rakentavasti.
Kirja on jaoteltu sopiviin annospaloihin pureskeltavaksi ja sovellettavaksi itseapuoppaiden tapaan. Kun ensin on poimittu kirjoittajan omasta elämästä esimerkkejä ja tuttujen anekdootteja, onkin paikallaan heitellä muodikkaasti lainauksia tutuilta nimiltä kuten René Brownilta, Carol Dweckiltä, Robert Cialdinilta, Jordan Petersonilta ja monilta muilta.
Tyyli on lennokasta kuin Sarasvuolla, ja sävy on hauskan itseironista. Se toimiikin melkein loppupuolelle saakka, kunnes teksti menee aika lailla luettelomaiseksi ja kiireellä kirjoitetuksi, kun tyydytään rakentamaan viimeisiä vinkkejä irrallisten lainausten varaan. Välillä mennään humpuukiosastolle, kun siirrytään Marstoniin, Erikssoniin ja DISC-kategorioihin. Luvut on otsikoitu sitaatein kuten musiikkikappaleiden tai kliseisten hokemien mukaan.
Kakkosluvussa lähdetään kartoittamaan Perhon fölissä lukijan arvoja ja itsearvostusta, kun neuvotaan omien tarpeiden puolustamisessa, jottei jää muiden ihmisten mielihalujen orjaksi. Siitä hypätään David Rockin oivalliseen kategoriointiin omien pelkojen tunnistamisesta ja laumaan kuulumisesta. Pitäähän yksilön tasapainoilla omien tarpeiden, oman aseman, autonomian, turvallisuudentunteen ja oikeudenmukaisuuden tunteiden kanssa (niin omasta kuin muidenkin näkökulmasta).
Seuraavaksi rynnätään tunneälyn kimppuun ja neuvotaan, miten saadaan manipuloitua muita mukaviksi. Ensinnä pitää itsekin olla mukava ja arvostaa lähipiirin tyyppejä. Siihen tarvitaan läsnäoloa ja lämmintä suhtautumista, vaikkei ihan mindfulnessia sivutakaan. Tosin luottamusta vuorovaikutustilanteissa hehkutetaan, kun korostetaan tunnetasolla suhtautumista dialogien eri osapuoliin. Onhan jokainen varmaan huomannut, että myös negatiiviset tunteet tarttuvat helposti, ja oikeassa olemisen tarve ajaa helposti erilaisiin konflikteihin.
Ennen pitkää ollaankin kriisiviestinnässä ja lukkiutuneen tunneilmaston liennyttämisessä. Koppavan palautteen asemasta olisikin paikallaan miettiä ratkaisukeskeisen psykologian soveltamaista, toisin sanoen yrittää nähdä kisma mahdollisuutena: moitteiden sijasta tarjoillaan toiveita! Korjaavaa palautetta moni härmäläinen tosin karsastaa.
Vahvasti ollaan työmaalla, ja sinne siirtyneet curlingvanhemmat toimivat vähän samalla tavalla, kun yritetään pitää ikävää niin, että kaikilla on muka kivaa. Tätä Perho kutsuu ”raunioittavaksi empatiaksi”, eli vältellään, vetäydytään eikä olla mitään mieltä, ettei vain kukaan vahingossakaan loukkaannu. Pelkona on tietysti, että ristiriitatilanteeseen joutuessaan kuluttaisi tarpeettomasti kognitiivista ja psyykkistä energiaansa. Tällaiseen kategoriaan itsensä asemoinut saattaa käyttäytyä liian kiltisti eikä osaa arjessaan sanoa pyyntöihin ei. Ylivastuullisuus ja muidenkin töiden haaliminen voi jättää muut pulaan, kun pitää itseään korvaamattomana, ainakin ensimmäiseen tai toiseen burn outiin saakka, ellei siitä jo rupea tajuamaan oman jaksamisensa rajoja. Tyypillistä tällaisille ihmisille on lisäksi uhriutuminen, eli yritetään muutkin saada toimimaan niin kuin itse haluaa. Myötätuntoa keräillään vilpillisin perustein, ja siihen voi liittyä syyllistämistä ja saada aiheutettua huonoa omatuntoa muille.
Viimeisissä luvuissa tulee vielä hyviä ohjeita, miten saa otettua itseä niskasta kiinni ja osaa jämäköityä työelämässä muiden käskyjen ja toiveiden puristuksissa. Opetetaan myös tunnistamaan alistamisen tekniikoita, kuten ohittamista ja huomion kiinnittämistä muualle. Usein saattaa myös esimies panna alaisensa pakkorakoon lisäämällä aikapainetta ja konsensusvaatimuksiaan eli olemaan samaa mieltä kanssaan. Perho valistaa, ettei se sellainen mitään konsensusta ole, jos yhteisymmärrys ei ole tasapuolisesti kehiteltyä. Samanmielisyyskään ei ole mikään hyvän työyhteisön ideaali, sillä kuuluuhan siihen yhteinen (pomon masinoima) oikeassa olemisen harha, jossa ei ole tarpeen pähkäillä kriittisen ajattelun poluilla eikä sietää älyllistä epävarmuuttakaan – täytyyhän enemmistön olla oikeassa?!
Kiittäminen on tehokkainta motivointia ja kannustamista. (Bob Nelson)
Kirja on jaoteltu sopiviin annospaloihin pureskeltavaksi ja sovellettavaksi itseapuoppaiden tapaan. Kun ensin on poimittu kirjoittajan omasta elämästä esimerkkejä ja tuttujen anekdootteja, onkin paikallaan heitellä muodikkaasti lainauksia tutuilta nimiltä kuten René Brownilta, Carol Dweckiltä, Robert Cialdinilta, Jordan Petersonilta ja monilta muilta.
Tyyli on lennokasta kuin Sarasvuolla, ja sävy on hauskan itseironista. Se toimiikin melkein loppupuolelle saakka, kunnes teksti menee aika lailla luettelomaiseksi ja kiireellä kirjoitetuksi, kun tyydytään rakentamaan viimeisiä vinkkejä irrallisten lainausten varaan. Välillä mennään humpuukiosastolle, kun siirrytään Marstoniin, Erikssoniin ja DISC-kategorioihin. Luvut on otsikoitu sitaatein kuten musiikkikappaleiden tai kliseisten hokemien mukaan.
Kakkosluvussa lähdetään kartoittamaan Perhon fölissä lukijan arvoja ja itsearvostusta, kun neuvotaan omien tarpeiden puolustamisessa, jottei jää muiden ihmisten mielihalujen orjaksi. Siitä hypätään David Rockin oivalliseen kategoriointiin omien pelkojen tunnistamisesta ja laumaan kuulumisesta. Pitäähän yksilön tasapainoilla omien tarpeiden, oman aseman, autonomian, turvallisuudentunteen ja oikeudenmukaisuuden tunteiden kanssa (niin omasta kuin muidenkin näkökulmasta).
Seuraavaksi rynnätään tunneälyn kimppuun ja neuvotaan, miten saadaan manipuloitua muita mukaviksi. Ensinnä pitää itsekin olla mukava ja arvostaa lähipiirin tyyppejä. Siihen tarvitaan läsnäoloa ja lämmintä suhtautumista, vaikkei ihan mindfulnessia sivutakaan. Tosin luottamusta vuorovaikutustilanteissa hehkutetaan, kun korostetaan tunnetasolla suhtautumista dialogien eri osapuoliin. Onhan jokainen varmaan huomannut, että myös negatiiviset tunteet tarttuvat helposti, ja oikeassa olemisen tarve ajaa helposti erilaisiin konflikteihin.
Ennen pitkää ollaankin kriisiviestinnässä ja lukkiutuneen tunneilmaston liennyttämisessä. Koppavan palautteen asemasta olisikin paikallaan miettiä ratkaisukeskeisen psykologian soveltamaista, toisin sanoen yrittää nähdä kisma mahdollisuutena: moitteiden sijasta tarjoillaan toiveita! Korjaavaa palautetta moni härmäläinen tosin karsastaa.
Vahvasti ollaan työmaalla, ja sinne siirtyneet curlingvanhemmat toimivat vähän samalla tavalla, kun yritetään pitää ikävää niin, että kaikilla on muka kivaa. Tätä Perho kutsuu ”raunioittavaksi empatiaksi”, eli vältellään, vetäydytään eikä olla mitään mieltä, ettei vain kukaan vahingossakaan loukkaannu. Pelkona on tietysti, että ristiriitatilanteeseen joutuessaan kuluttaisi tarpeettomasti kognitiivista ja psyykkistä energiaansa. Tällaiseen kategoriaan itsensä asemoinut saattaa käyttäytyä liian kiltisti eikä osaa arjessaan sanoa pyyntöihin ei. Ylivastuullisuus ja muidenkin töiden haaliminen voi jättää muut pulaan, kun pitää itseään korvaamattomana, ainakin ensimmäiseen tai toiseen burn outiin saakka, ellei siitä jo rupea tajuamaan oman jaksamisensa rajoja. Tyypillistä tällaisille ihmisille on lisäksi uhriutuminen, eli yritetään muutkin saada toimimaan niin kuin itse haluaa. Myötätuntoa keräillään vilpillisin perustein, ja siihen voi liittyä syyllistämistä ja saada aiheutettua huonoa omatuntoa muille.
Viimeisissä luvuissa tulee vielä hyviä ohjeita, miten saa otettua itseä niskasta kiinni ja osaa jämäköityä työelämässä muiden käskyjen ja toiveiden puristuksissa. Opetetaan myös tunnistamaan alistamisen tekniikoita, kuten ohittamista ja huomion kiinnittämistä muualle. Usein saattaa myös esimies panna alaisensa pakkorakoon lisäämällä aikapainetta ja konsensusvaatimuksiaan eli olemaan samaa mieltä kanssaan. Perho valistaa, ettei se sellainen mitään konsensusta ole, jos yhteisymmärrys ei ole tasapuolisesti kehiteltyä. Samanmielisyyskään ei ole mikään hyvän työyhteisön ideaali, sillä kuuluuhan siihen yhteinen (pomon masinoima) oikeassa olemisen harha, jossa ei ole tarpeen pähkäillä kriittisen ajattelun poluilla eikä sietää älyllistä epävarmuuttakaan – täytyyhän enemmistön olla oikeassa?!
Kiittäminen on tehokkainta motivointia ja kannustamista. (Bob Nelson)
May 26, 2021
Paljon asiaa, jonka tiesin ja näköjään olin ottanut jopa osan käyttöön. Hyvää kertausta siis minulle. Jos ei ole aiheesta mitään lukenut, niin tähän kyllä kannattaa tarttua. Viimeinen kappale koottuna itselle ihan uutta ja antoi paljon ajateltavaa. Kokonaisuudessaan kirja antoi paljon ajateltavaa omasta käyttäytymisestä tilanteissa. Sai syyn reflektoida. Sai taas vähän itseään eteenpäin elämän tiellä.
Read
April 20, 2020Jokaisen esimiehen olisi ehkä hyvä lukea tällainen kirja. Hyviä ajatuksia siitä, miten huonoa ilmapiiriä voi purkaa ja miten asiat kannattaa ottaa puheeksi. En ehkä suosittele sitä burn outista tai kiusaamisesta kärsineille ihan heti, voi aiheuttaa ikäviä takaumia.
December 10, 2020
Monesta muusta keittiöpsykologiakirjasta kopioitu persoonaton versio. Ei jatkoon.
August 5, 2021
Miten tää jäi kesken lupaavasta alusta huolimatta, ihmettelen itsekin. Ehkäpä toisenlaisessa elämäntilanteessa saan tämän luettua. Tärkeää asiaa sujuvasti kirjoitettuna kuitenkin.
February 10, 2020
Innostava, reippaasti etenevä kirja vuorovaikutuksesta, kommunikaatiosta. Tykkään kyllä Anna Perhon tyylistä. Tästä voisi kerrata parhaat mukaan otettavaksi palat ihan kirjana, äänikirjoissa ne jäävät vähän hukkaan. Mutta muutoin oikein sopiva pätkissä kuunneltavaksi. 3,5
February 10, 2020
Suosittelen
October 31, 2019
Mikäli aihe kiinnostaa, suosittelen lukemaan.
Displaying 1 - 12 of 12 reviews