Röyhkeys

by Ossi Nyman

Romaanin kertoja vaeltaa Turussa odottamassa Bruce Springsteenin konserttia, Tampereella työvoimakoulutuksessa ja Helsingissä kirjoittajakoulussa. Hän pitää kanapitsasta, tyttöystävästään, ja suosikkiartistinsa konsertista hän suorastaan ilahtuu. Työtä hän ei halua tehdä.

Röyhkeys onkin kirja työstä. Romaanin lakoninen kerronta näyttää vaivihkaa kahmaloittain maailmasta, jossa työn tekeminen on ihmisarvon mitta. Missä ollaan, kun työ määrittää kaiken yhteiskunnassa, mutta sitä ei haluta tehdä, syystä tai syistä joita ei suoraan kerrota – ja jotka eivät välttämättä meille kuulu?

Ossi Nymanin esikoisromaani on muun muassa loisteliasta peliä autofiktiolla. Kerronnan taiturillinen tasaisuus huipentuu sen kolmannessa osassa, jossa fiktion maailma (ja ehkä maailman fiktiivisyys) tuodaan mukaan itse eletyn rinnalle. Tämä romaani on vaellusta, jolla ei välttämättä aina ole suuntaa, mutta merkitystä, tunnetta ja arvoa sillä on.

Genres: Fiction, Finnish Literature, Novels, Contemporary

188 pages, Hardcover

First published September 5, 2017

Reviews

[Tanja Pyhäjärvi · Rating 5 out of 5]

Juuri mitään ei tapahdu mutta pääset lähelle ihmistä.

[Elisa Heikura · Rating 3 out of 5]

Tämä kirja opetti, että minun ei kannata kajota Antti Hyryyn. Kirjoittaja on kaverini ja kirjassa on runsaasti autobiografisia elementtejä, joten en voi sanoa tästä oikein mitään järjellistä. 140 sivun jälkeen aloin nauttia yksityiskohdista, joita eri osien välille on rakennettu. Etenkin saksankielinen kosketusnäyttö ilahdutti.

[Lumissa · Rating 2 out of 5]

Pikkunäppärään kikkailuun sortuva kirja, jonka irrallisia teemoja ei tunnu liisteröivän yhteen mikään, paitsi ehkä kaikenkattava mitäänsanomattomuus. Tuntuu ristiriitaiselta sanoa kirjaa vaivattomaksi lukea ja että samalla siinä tökki vähän kaikki, mutta ei tätä oikein muuten voi kuvata. Periaatteessa näen tässä ainekset hyvään keskitason suoritukseen, mutta toteutus jää onnahtelevaksi.

[Laura Walin · Rating 3 out of 5]

En aluksi syttynyt tälle kirjalle. Nymanin ultrarealistinen kerronta hakkaavine päälauseineen on puuduttavaa luettavaa, ja nimessä luvattu röyhkeyskin vaikuttaa syntyvän enemmän ajelehtimisen sivutuotteena kuin tietoisena valintana. Pienet työvoimapoliittiset puheenvuorot siellä täällä eivät oikein istu romaaniin, ja mielenkiintoisimmat avaukset olikin tullut jo luettua Nymanin haastatteluista.

Viimeinen kolmesta osiosta on mielenkiintoisin, kun autofiktiivinen Nyman alkaakin pikku hiljaa menestyä kirjailijuuden saralla ja joutuu luopumaan röyhkeydestään ja työttömän identiteetistään. Samalla pääsy helsinkiläisiin kulttuuripiireihin ei voi olla hivelemättä kirjoittajan itsetuntoa. Kirjailijan ratkaisu on etäännyttää itsensä minäkertojasta siirtymällä muka-objektiiviseen kolmannen persoonan perspektiiviin. Tästä seuraa mielenkiintoisia jännitteitä tekstiin ja päähenkilön sisäisen maailman tulkintaan.

[Piia · Rating 3 out of 5]

Kiinnostava, rehellisyydessään hieman Forrest Gumpmainen päähenkilö käy Bruce Springsteenin keikailla, työvoimakoulutuksessa ja kirjoittamiskoulussa. Miehen työhaluttomuus kulkee oleellisena juonteena läpi kirjan ja välttää työttömyyttä koskevat kliseet, päähenkilö ei ole yhteiskunnan uhri eikä toisten rahoilla sikailija, vain vailla työtä ja työhaluja tai kenties uskallusta pistää itsensä niin kovaan peliin mukaan. Kerronnan yksinkertaisuus jatkuu tyylikkäästi melkein loppuun, jonka taidehölskytys tuntui minusta täysin tarpeettomalta.

[Laura · Rating 3 out of 5]

Työn vältteleminen on kuluttamiseen perustuvassa kapitalistisessa yhteiskunnassa tabu, jonka Nyman autofiktiivisellä romaanillaan rikkoo. Kirjaa huomattavasti provosoivempaa on ollut se keskustelu, jonka tämän ympärillä on käyty, mutta toimi itse teoskin. Toivottavasti toimii myös niille, jotka näitä asioita tältä kantilta eivät aiemmin ole tulleet ajatelleeksikaan.

2,5 tähteä, kuitenkin vain, ehkä. Kaksi ensimmäistä osaa olivat huomattavasti viimeistä loistavampia. Loppu oli omaan makuuni vähän turhankin kikkaileva, vähemmän tempolevakin ote olisi riittänyt.

[Sampsa · Rating 4 out of 5]

Bravo! Nyt, kun myrsky vesilasissa työnvälttelystä tätä kirjaa kirjoittaessa (sic) on ohi, voidaan tarkastella sitä kirjana eikä ilmiönä ja arvostaa tämän esikoisteoksen kirjallisia ansioita.

"Tuntui että olin oppinut tämänkin armeijassa, jossa oli ollut edullista olla keskinkertainen, kun silloin välttyi rangaistuksilta ja vastuulta, jotka aina sysättiin huonompien ja etevimpien päälle. Tuntui, että työttömänäkin pärjäsi samoilla keinoilla..."

Jos kirja olisi jatkunut kahden ensimmäisen osan nyhverötyylillä koko matkan, se olisi tuntunut hämmentävän huonolta. Lopun röyhkeä kirjallinen iloittelu ja metafiktiivinen keikaus kuitenkin nostaa teoksen loistavaksi. Ei vähiten sen takia, että se paljastaa Kriittisen korkeakoulun mädännäisyyden ja syrjivän sukupuolijakauman!

"Monet opettajat olivat kehuneet tekstiä ja alkaneet paasaamaan siitä kuinka huonosti työttömiä kohdeltiin... [...] He olivat sillä tavalla värittyneitä ihmisiä, että halusivat nähdä päähenkilön rehtinä ja ahkerana kaurismäkeläisenä hahmona, jonka ahdinko oli yhteiskunnan ja olosuhteiden syytä."

Välissä näkyväksi raaputetaan minäpäähenkilön sisäinen työhullu yliminä, joka meitä kaikkia vaivaa, vaikka elääkseen ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Välissä taas kihahtaa päähän...

"Usein kirjoitin kotona puoli liuskaa vahvaa tekstiä ja minulle tuli siitä niin hyvä olo, että lopetin kirjoittamisen siihen ja tuijotin vain ulos ikkunasta ja aloin kuvitella miten puhuisin kirjastani erilaisissa tilaisuuksissa."

Paljon tuttuja asioita oli hauska tunnistaa, kuin olisin lukenut Tatu ja Patu Helsingissä -kirjaa.

Joku on onnistunut lukemaan tätäkin kirjaa vasten sukupuolten taistelua, mutta minusta tämän sankaritarinan päähenkilöksi sopisi hyvin nainen, maahanmuuttaja tai erivärinen. Kyse on ymmärrettäväksi tulemisesta, myös lukijan suhteen, joka aluksi kai väärinymmärtää (palkka)työhaluttomuuden.

"Valkoiset ja punaiset olivat siinä taistelleet monta päivää. [...] Molemmilla oli ollut omat näkemyksensä asioista, mutta siitä olin varma, että jos olisin elänyt siihen aikaan, olisivat molemmat halunneet sulkea minut vankileirille."

Tosi ilahduttavaa on, miten monen monta tulkintaa kirjasta on tehty, ja miten monella tavalla se on voitu ymmärtää. Toivoa on aina!

"Hän seisoi tukevan näköisesti jalat vähän harallaan, ja vaikutti sellaiselta mieheltä, joka ymmärsi asiat tiettyyn pisteeseen saakka, mutta ei siitä enää pidemmälle vaikka mikä olisi."

[Taru Luojola · Rating 3 out of 5]

Autofiktiivisyydellä leikittelevä romaani ammattityöttömästä, joka lopulta päätyy yrittämään kirjailijaksi. Kerronta on valtaosin hyvin suoraviivaista arkisten itsestäänselvyyksien esittelyä, mutta lopussa lipsahdetaan surrealismin puolelle ja suorastaan alleviivataan sitä. Suoraviivaisuutensa ansiosta aika kevyttä luettavaa ja mielestäni myös varsin hyvä puheenvuoro keskusteluun työn ja ihmisarvon suhteesta.

[MarjaHannele · Rating 1 out of 5]

Olisin niin halunnut pitää tästä, mutta en vaan pitänyt. Tämä oli puuduttavaa lukemista. Teksti oli yksinkertaista ja tarina naiivi ja tyhjä. Ei ollut mun kirja!

[Kirjoihin kadonnut || Johanna · Rating 2 out of 5]

Luin kurssia varten ja ei kyllä yhtään mun tyylinen kirja. Vaivatonta ja nopealukuista tekstiä. Kaksi ensimmäistä osaa oli jopa hyviä, viimeinen osa turhan sekava ja en saanut siitä oikein otetta. Eihän tässä juuri mitään tapahdu, mutta teos enemmänkin pohtii työn ja ihmisen arvoa sekä mitäänsaamattomuutta elämäntapana. Toki myös yhteiskuntakriittisesti pohtii työttömien asemaa yhteiskunnassa ja luokka-asetelmaa, jossa työttömien alla on vielä yksi ”surkeampi luokka”, joka on sossun rahoilla elävät.

Sanoisin että 2,5 ⭐️

[Elina Rouhiainen]

Tämä yllätti positiivisesti lakonisella tyylillään. Minulle tämä ei kertonut niinkään vapaaehtoista työttömyydestä kuin kirjoittamisesta – vai ovatko ne sittenkin aika sama asia?

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

Hieno ja monipuolinen (tiedän, mitäänsanomattomia kuvauksia) ihmisarvosta ja työstä.

[Janne Typpi · Rating 4 out of 5]

Turku, eli Springsteenin keikka ja Tampere, eli työkkärin kurssi ovat loistavia lukuja. Tarkkasilmäisiä, vähäeleisiä, hauskoja ja surullisia. Ne jättävät voimakkaan tunnetilan alistuneesta ja alistetusta miehestä sekä yhteiskunnastamme, joka on mennyt pahasti vinoon. Kolmiosaisen kirjan kolmas luku, Helsinki, on autofiktiivisempi ja hajanaisempi, mitkä eivät kirjoissa ole huonoja asioita. Mutta ihan samalla tavalla kuin päähenkilö on lopussa ”sairastunut kunnianhimoon”, tuntuu että niin on käynyt myös Ossi Nymanin Röyhkeydelle. Persoonallinen vire ja jännite, joka tuotti alussa loistavaa tekstiä, karkasi viimeisellä kolmanneksella. Röyhkeys on kuitenkin erinomainen kirja, joka näennäisessä yksinkertaisuudessaan sisältää paljon.

[Sanni · Rating 4 out of 5]

”Hän katseli Springsteenin julistetta ja käpristyneitä ja kuluneita rannekkeita ja ajatteli olleensa silloin vapaampi ja onnellisempi. Nyt hänellä oli tavoite ja päämäärä, ja hän heräsi öisin pelkäämään, että hänen elämänsä menisi hukkaan. Yhtä paljon hän pelkästi, että hänestä tulisi jotakin.”

[iltatee · Rating 4 out of 5]

Tämän kirjan takia muistin taas, miten jotkut romaanit vain vetävät mukaansa ja niistä ei pääse irti. Oli ilo lukea ja olisi varmaan kivaa jutella tästä jonkun kanssa. En jaksa analysoida nyt ollenkaan, haluan vaan lukea lisää, kun on tällainen fiilis nyt herätetty.

[Ella]

Tämä oli hyvä kirja. Luin sen mielelläni.

[Linnea]

Nyman esittää kirjansa kautta monia kiinnostavia ajatuksia, mutta en pitänyt tyylistään kuvailla muita ihmisiä. Ei niin röyhkeä kuin ajattelin.

[Jaana V · Rating 3 out of 5]

Kolmeen osaan jakautuva, tiivis romaani tuntui aluksi vähän tyhjältä ja puuduttavalta, ja päähenkilö kaikessa naiiviudessaan ärsyttävältä, mutta pikkuhiljaa teos laajeni lopulta varsin kiinnostavaksi kuvaksi tästä ajasta, ja tässä ajassa roikkuvasta ihmisestä, työstä ja ennen kaikkea työttömyydestä, siitä, miten työn tekeminen mittaa ihmisarvoa yhteiskunnassamme monin tavoin.

Viimeinen osa oli myös henkilökohtaisesti kiinnostavin, erityisesti kuvaukset kirjoittajakoulusta, jota käyn juuri itsekin.

[Mela Kanootti · Rating 2 out of 5]

loppu oli vaikuttava, mutta alkupuoliskoa inhosin, tää on varmaan makuasia!! Ekat osat oli mun makuun puuduttavaa tekstiä ja sitte se ideologia siellä välissä oli niin alleviivattuna ettei vieläkään tarvinnu miettiä mitään... Ehkä oli tarkotuksena tylsistyttää myös lukija? naisten kuvailu ei ollu yhtään kekseliästä (minä-kertojan oma inhottava näkemys? tää on autofiktiivinen teos? yyyh) ja sen miten se tehtiin pysty aina ennakoimaan

[Perttu Ojanperä · Rating 3 out of 5]

Kirjan kaksi ensimmäistä kappaletta olivat hyvin kiinnostavia ja minä-kertojan näkökulma toimi hyvin. Kolmas kappale meni mielestäni liiaksi meta-tasoiluun, joka ei oikein jaksanut pitää mielenkiintoa yllä. Vähän kevyehkösti kertoja raotti syitä siihen, miksi hän ajatteli työttömyydestä omalla tavallaan, vaikka se oli mielenkiintoinen aihe teoksessa.

[Elena · Rating 3 out of 5]

Taitava kerronnallisesti, mutta tuntui jotenkin hajanaiselta kokonaisuus. jäin miettimään, mikä tässä oli se juttu. keikkakuvaus meinasi puuduttaa, mutta toinen osa pelasti. jäin kaipaamaan jonkinlaista merkitystä, kuten päähahmokin.

[Tomi]

Pidin taidokkaasta yksinkertaisesta ja helppolukuisesta kerronnasta. Teos oli tasapainoinen, mutta kohosi loppua kohti. Lakonisuudesta nousevat huumoripiikit naurattivat. Suosittelen.

[Tomi · Rating 4 out of 5]

Pidin kokonaisuutena tosi paljon vaikka loppua kohden pidin vähemmän ja vähemmän. Hyvin inhimillinen kirja.

[Suketus · Rating 4 out of 5]

Hulvaton. Pidin!

[Kati · Rating 3 out of 5]

Pidin ensimmäisestä ja toisesta osasta todella paljon, fiilistelin täysillä niiden yksinkertaista kieltä ja päähenkilön hauskoja oivalluksia maailmasta. Jos kolmas osa ei olisi muuttunut surrealistisen postmoderniksi metafiktioksi, olisin antanut tälle jopa neljä tähteä. Kyllähän tästä on aistittavissa tietynlainen matka ja kirjailijana kirjoittajana kasvaminen, mutta tällainen tyylillinen revittely kuitenkin on vähän ärsyttävää ja väsynyttä. Kokonaisuus olisi voinut siis siltä osin olla eheämpi. Rakenteellinen hajanaisuus ei haitannut minua ollenkaan, vaan pikemminkin vain lisäsi teoksen kiinnostavuutta ja luettavuutta. Tässä oli vähän myös sellaista syvempää kikkailua, joka oli oikeastaan ihan taidokkaasti toteutettu, vaatii melkein toisen lukukerran!

[Juha Virkki · Rating 3 out of 5]

Vähän kuin Valittujen Palojen Kirjavalioita -versio Knausgårdin Taisteluni-sarjasta (ei pahalla sanottu, vaan viitaten mittaan).
Tarkkaa tekstiä, joka saarnaamatta tai alleviivaamatta kuvaa oivaltavasti työttömäksi luokitellun asemaa ja mentaalista maisemaa. Sivullisuutta, rahapulaa ja työvoimahallinnon järjettömien toimenpiteiden kohteena olemista, mutta ei kaipuuta vailla mieltä olevaan työhön.
Olisin toivonut, että tyyli olisi säilynyt loppuun saakka, mutta viimeisessä kolmanneksessa aivan turhia kirjallisia temppuja, jotka syövät tehoa ja tuoksahtavat sormiharjoituksilta.

[Petra · Rating 1 out of 5]

Muutamaa yksittäistä lausetta ja Ville Leinosta lukuunottamatta kirjassa ei ollu mitään, mistä olisin pitänyt. Tämä oli alusta loppuun tylsä, lattea, mitäänsanomaton ja joutava. Luettuani ymmärsin, miksi tätä täytyi mainostaa kirjoittajan omakohtaisella asennoitumisella työtä kohtaan - mitään muuta ei yksinkertaisesti ollut.

[Reetta · Rating 3 out of 5]

Teos tuntui vähän epätasaiselta, joskin toki myös sen saama huomio saa ehkä arvioimaan vielä normaalia kriittisemmin. Kahden ensimmäisen osan maksimalistinen kerronta ei oikein toiminut, kun paikoitellen näkökulmahahmo teki liian avoimesti johtopäätöksiä ympäristöstään. Konserttiosuudessa oli hyviäkin toiseuden kuvauksen hetkiä. Eniten pidin kolmannesta enemmän metatasolle nousevasta osuudesta, jossa päästiin kunnolla irroittelemaan tajunnanvirtakirjoittamisella ja kerronnan monitasoisuudella. Alkupuolella myös muutamat kielen tason kerrontaratkaisut häiritsivät (esim. toistuva kaava kuvailla ihmisiä '[ominaisuus jota ei voi nähdä silmäyksellä ulkoa] näköinen henkilö'), mutta edetessään teos kiri hiljalleen jostain yhden ja kahden tähden välimaastosta tukevaan kolmeen, mikä omissa lukukokemuksissani on aika harvinaista. Ehkä myös luin alun väärin, kun odotin enemmän jotain Osamu Dazain tyylistä arjesta kumpuavaa viiltävää havainnointia toiseudesta enkä ihan näin postmodernia lähestymistapaa.

[Outi · Rating 3 out of 5]

Sinänsä taitavasti rakennettu pienuudesta suuruuteen etenevä romaani, jossa ärsytti aluksi monotonisuus, tylsyys ja havaintojen pikkutarkkuus. Toisen osan työvoimakoulutus tuntui päälleliimatulta, vaikka kai osansa oli sen yhteiskunnan naurettavuuden näyttämisellä. Kun päähenkilö lopussa muuttuu olijasta tekijäksi ja entinen elämä tyhjäntoimittajana vähän jopa himmenee, vaikka tuntuukin vapaammalta ja onnellisemmalta, tuntui lukijana vähän pettyneeltä. Odotin toki markkinoinnin ja ennakkohypen perusteella enemmän kuvausta valinnasta olla tekemättä työtä yhteiskunnassa, jossa työ on monen asian mittari, vaikka takakansi ilmoittaakin, ettei syyt valintaan meille kuulu. Olisin toivonut, että romaani olisi haastanut ajatukseni siitä, että sama se, teetkö työtä vai et, haluatko tehdä vai et, mutta yhteiskunta ei ole asuttajalleen sen enempää velkaa kuin asuja yhteiskunnalle. Röyhkeää kai kyllä, mutta mieleen romaani ei taida jäädä.

[Erasmios · Rating 1 out of 5]

Nymanin esikoisteos on kyllä ihan hyvin kirjoitettu, mutta en kokenut kirjaa kovinkaan kiinnostavaksi. Nyman kirjoittaa kirjassa itsestään (joka myös kirjoittaa kirjassa itsestään) ja havainnoistaan rehellisesti. Päähenkilön havainnot ja pohdinnat ovat todella arkisia ja lakonisia, mutta hetkittäin Nyman heittäytyy kuvailuissaan pintaa syvemmälle säilyttäen kuitenkin kuivan ja suoran tyylinsä. En lue surkeita kirjoja loppuun, tämän luin eli kai Röyhkeydessä jotain sellaista oli, mikä sai jatkamaan lukemista, vaikka en siitä erityisemmin nauttinut. Itsekin työttömyyttä kokeneena olen kirjailijan kanssa samaa mieltä systeemin älyttömyydestä, mutta ei tällaisen "ideologisesti työttömän" arki niin kiinnostavaa ole. Vajaat 200 sivua riittivät minulle.