Aika jännitteetöntä, lasta lukijana aliarvioivaa, hohhoijaa... Mira on pääosassa oleva tyttö, joka pääsee vihdoin Yksisarviskouluun (jihuu!). Siellä kaikki on aivan fantastista ja glitterillä kuorrutettua. Paitsi että Mira saa yksisarvisekseen aikamoisen rontin, pienen ja huonokäytöksisen Tepon. Teppo sitten pierii ja röyhtäilee, eikä hänellä voi ratsastaa, mutta kirjan lopussa Teppo yllättää pelastamalla pulasta porukkaa. Pieruhuumori ei muuten naurattanut tässä kirjassa, vaikka ymmärränkin, että normaalisti hevoset pierivät aika usein ja äänekkäästi, ja sitä piti pitää esillä. Lisäksi oli kakkahuumoria, ja sekin oli tylsää. Kirjan juoni on irrallinen mistään tekijöistä, siksi se ei oikein kiinnostanut. Tapahtumat olivat sattumanvaraisia. Yksisarviskoulun tulkitsen jonkinlaiseksi keskiluokkaisuuden kuplaksi. Lapset on tuotu ympäristöön, jossa leikitään ja performoidaan jotakin yhdentekevää tosielämän kannalta. Lapsihahmojen motiivit ja päämäärät olivat tässä kirjassa päälle liimattuja ja irrationaalisia. Plussaa annan positiivisesta tunnelmasta, lievistä jännityksen hetkistä alkusivuilla, kun yksisarvisten nimiä paljastettiin, ja ruskeista hahmoista normaliteettina.