Tritonus

by Kjell Westö

Maailmankuulu suomalaiskapellimestari on saavuttanut urallaan kaiken, mutta jokin hiertää. Onko hän jo laskeva tähti?
Thomas Brander havahtuu keski-iän yksinäisyyteen jälleen yhden rakkaussuhteen kariuduttua. Täpärä pelastuminen terrori-iskusta ja metoo-syytös horjuttavat häntä entisestään. On saatava uusi kiintopiste.
Hän rakennuttaa saaristoon huvilaa. Kolmikerroksinen betonikuutio herättää huomiota, samoin kuin miehen hopeanvärinen Lexus. Kyläläiset ovat kaukana Branderin elitistisistä piireistä, mutta vähitellen yhteyksiä syntyy. Naapuri Lindell, harrastajakitaristi, yllättää hänet ehdotuksellaan.
Tummasävyinen kertomus musiikin ja ystävyyden voimasta, unettomuudesta ja pimeän pelosta.

Genres: Fiction, Music, Contemporary, Friendship, Novels, Swedish Literature, Finnish Literature

Paperback

First published August 1, 2020

About the author

Kjell Westö is a Finnish author and journalist. Westö writes in Swedish.

In 2006, Westö won the prestigious Finlandia Prize for his novel Där vi en gång gått . He has been long-listed for the 2007 International IMPAC Dublin Literary Award.

Reviews

[Suketus]

Ihanaa lukea pitkästä aikaa Westötä. Tarina rullaa, miljöö saaristossa kiehtoo, henkilöt ovat eläviä (vaikkakin ärsyttäviä). Jokin ehkä silti hiersi, tietynlainen alleviivaavuus ja aukikirjoittaminen. Tuntuu, ettei minulle jäänyt tilaa ajatella ja tulkita itse.

Plus keski-ikäisen miehen elämän- ja maailmantuska. Joo, luen myös siksi, että näkisin maailmoihin, joita en itse voi kokea, mutta... välillä teki mieli ilkeästi todeta Lindellille ja Branderille, että "voi voi kun sulla onkin rankkaa, JA IHAN ON MUUTEN OMA SYY".

[Pernilla (ett_eget_rum) · Rating 4 out of 5]

Slutet får en femma, sista tredjedelen en fyra och resten en trea. Men ett jävligt bra slut.

Fint om gubbar i nån slags medelåder, övre kanske. De har inte så nära till känslorna men de försöker. Det är musik, klimathot, musik, kärlek, jobbigt. De försöker bli vänner, stjärndirigenten Thomas Brander och psykologen Reidar Lindell. De är ungefär lika karga som klippan vid vattnet de bor på. Men de försöker. Det är fint. Jag älskade slutet.

Jag älskade Den svavelgula himlen. Jag älskade inte den här lika mycket tyvärr. Eller, jag älskade delar av den. Första fjärdedelen gillade jag massor, sen blev det ganska segt ett tag, massa namendropping och detaljer om musik, fram till andra delen, då det kanske var en tredjedel kvar. Men då var det något som hände. Det började kännas som att jag befann mig i en tv-serie, där det som liksom tidigare mest puttrat på men nu närmade vi oss ett klimax, eller kanske att jag befann mig i ett musikstycke och crescendot närmade sig och hela ensemblen spelade med extra känsla och det var så vackert, så vackert, nästan det vackraste jag hört, nej läst, och så tog det plötsligt bara slut, dirgent Branders konsert var slut fast han precis skulle börja spela, nej Westös bok tog slut. Nej! Varför tog det slut precis nu, jag vill ha mer!

[Ulla Walter · Rating 5 out of 5]

Jeg har lyttet til denne bog på mine bilture og til sidst var jeg vild med at køre!!
En historie om 2 aldrende mænd; om deres musikliv, oplevelser og tanker og mødet mellem dem og deres forskelligheder.
Jeg føler mig klogere på musik, mennesker og fordomsfuldheden bliver udfordret, når menneskers udgangspunktet mødes.
Jeg er helt fyldt op af liv; det føles godt

[Susa · Rating 2 out of 5]

Tulipa päälleliimattu olo tosi useastakin tämän kirjan teemasta: pakolaiset, terrori-isku, #metoo, natsit ja totta kai jopa pandemia löytyivät kaikki samasta teoksesta eikä yksikään sellaisessa roolissa, että sillä olisi ollut syvällistä merkitystä. Pikemminkin jäi tunne, että ne nyt piti saada väkisin mukaan, että ollaan sitten niin kovin ajankohtaisia.

Olen aina pitänyt siitä, miten Westö tekee niin aitoja tarinoita ja hahmoja. Ihmisiä, joilla on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus; ihmisiä joiden teoilla on syitä ja seurauksia. Tästä sellainen lempeys, aitous, ihmisyys ja läheisyys puuttui, suurin osa hahmoista oli ihan yhdentekeviä ja jopa päähenkilöt jäivät tosi etäisiksi. Toki Thomas Branderin tapauksessa tämä varmasti oli tarkoituskin.

Pidin kuitenkin miljöön ja musiikin kuvailusta, aivan älyttömän paljon. Teksti oli niin hengästyttävän tarkkaa, että välillä lähes kuulin ja haistoin lukemani. Se on aina upea, upea tunne, kun kirjaan saa upottua niin, että on sen sisällä.

[Emma Moxham · Rating 5 out of 5]

Joskus kannattaa lukea ”oikeasti aikuisten” kaunokirjallisuutta, Emma.

Ja niinhän minä teinkin ja rakastin tämän kertomuksen jokaista hetkeä. Ihana saariston miljöö, keski-ikäisten miesten sielunmaisema ja ikuisuuskysymykset, jotka koskettavat meitä kaikkia. Mitä on elämä, mietti Brander. Lohtua, ystävyyttä ja musiikkia, taitaa olla Tritonuksen vastaus. Ja minä taidan olla samaa mieltä.

[Anna-Karin · Rating 3 out of 5]

Trots att jag ofta irriterar mig på något i Westös böcker försökte jag vara välvillig då jag läste den här. Temat är annorlunda än i de flesta av hans romaner liksom miljön, och den utspelar sig i nutid. Men som med de historiska romanerna irriterar han mig med detaljerna. Nu är det inte det överdrivna bruket av detaljer som ska ge rätt tidsanda som stör. Det är de musikaliska detaljerna. Man kunde mycket bra ha fått känslan av en proffsmusiker utan allt rabblande av kompositörer och verk som författaren sysslar med. Och framför allt skulle jag gärna sett att det var mindre musikdetaljer då amatörmusikern beskrevs. Visst har jag hört uttrycket ”it’s all in the details”, men då detaljerna blir så många att storyn hakar upp sig och man snart inte ser skogen för träden, har det gått för långt. Nu stördes jag dessutom av att Westö inte lät något komma fram mellan raderna, utan skrev ut alla känslor och stämningar med en irriterande övertydlighet.
Boken borde kanske ha fått tre och en halv stjärna. Den är inte dålig, men jag tycker inte automatiskt att allt Westö skriver är lysande.

[Annetten · Rating 3 out of 5]

Stark trea!

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Olen ehkä tullut siihen ikään, että valkoisen keski-ikäisen miehen elämänhaasteet puhuttelevat.

[Nina · Rating 4 out of 5]

Westö är alltid Westö, and what’s not to like? Medelålders finska män i skärgården, varav en är psykolog och en världskänd dirigent. Ni hör ju själva, hög igenkänningsfaktor och som alltid fint skriven!

[Peter Odel · Rating 5 out of 5]

En bog om at være mand – og om prioriteter når man ikke er så ung som man har været…

En af de bedste bøger jeg har læst i år...! - Jeg husker den bedre end så mange andre :)

Mange bøger i disse år handler om kvinder og deres vilkår. Denne handler om midaldrende mænd, og selv om jeg ikke er dirigent eller koncertmusiker eller bygger et stort sommerhus i den smukke finske skærgård, kan jeg følge mange af de følelser og tanker i forhold til arbejde, køn og socialt liv der kommer til udtryk hos bogens to hovedpersoner... Jeg synes romanen når dybt og har for mig givet anledning til megen eftertanke...

Jeg har ikke læst Kjell Westö før, men jeg vil bestemt følge ham fremover..

[Hanna-Kaisa · Rating 2 out of 5]

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta, mutta niin ei käynyt. Teksti oli sekava, juonessa oli ihan liikaa kaikkea, enkä saanut tästä missään kohdin oikein minkäänlaista otetta.

[Helin Puksand · Rating 5 out of 5]

Lugu kahest muusikat armastavast mehest ja nendevahelisest sõprusest. Tippdirigent Thomas Brander on ehitanud saarele uhke maja Casa Tritonus. Maja nimevalik on seotud muidugi muusikaga - tritonus on ladina keeles tritoon, mida on nimetatud ka Saatana intervalliks. Saanud teada tritonuse tähenduse (ma olen üsna muusikakauge inimene), sai kogu lugu minu jaoks oluliselt selgemaks. Kui maja hakkab valmis saama, teeb Brander lõpuks tutvust naabrimehe Reidar Lindelliga, kes on psühholoog ja kohaliku tantsubändi süda. Kuigi mehed armastavad erinevat muusikat, on just muusika see, mis neid seob. Muusikal on kogu loos oluline roll.
Mõlema mehe elu on jõudnud vähem või rohkem teatavasse kriisi, kuid eks peab ikka edasi minema. Elu saarel aitab Branderil oma elu revideerida, seda teeb ka Lindell, kuigi tema on saareeluga harjunud. Kuigi mõlemad mehed on jäänud üksi, siis ei saa öelda, et naistel ei ole romaanis kohta. Ühest küljest elavad mehed oma mälestustes, kuid teisest küljest püütakse minevikust lahti saada.
Mulle Westö meeldib, seega soovitan ka kõigile, kellele meeldib lugeda tavaliste (inimeste) elust. Põnevike eelistajatele see raamat ehk ei sobi.

[Lea Küünal · Rating 3 out of 5]

Rahvusvaheliselt tuntud dirigent, kelle elu kulgeb erinevates maailmalinnades kontserte andes, ehitab Soome saarestiku väikesaarele miljoneid maksva suvila. Tema sealseks naabriks on kohalik mees, kes mängib kohalikus rock bändis ja töötab läheduses koolipsühholoogina. Kes saab enda elu õnnelikuks lugeda - kas kohalikus väikesaarte kogukonnas tegutsev mees või maailmas ringi rändav silmapaistvat elu elav muusik? Kas maailma eest on võimalik väikesaarele peitu pugeda? Selles raamatus on eriline meeleolu - seda lugedes ootasin iga õhtut, millal saaks raamatu kätte võtta ja selle meeleollu sisse minna, see ei olnudki tähtis, mis nüüd edasi saab vaid nautisin just erilist meeleolu.

[Triin · Rating 3 out of 5]

Kummastav sissevaade vanemas keskeas põhjamaiste meeste mõttemaailma. Edukas dirigent Thomas Brandell ja koolipsühholoog / kohaliku kõrtsibändi kitarrist Reinar Lindell teevad arglikke katseid kontakti leida, ent suuremalt jaolt on mõlemad sügavalt oma peas lõksus. Omavaheline suhestumine tundub pigem juhuslik, kui vahel kõik asjaolud kuidagi sobivalt paika langevad. Taustaks nüüdisaegse maailma kisa-kära – terrorirünnakud, #metoo, pandeemia, linnugripp, paremäärmuslus. Neid teemasid siiski eriti põhjalikult ei lahata, pigem on on raamatus oluline koht muusikal (Mahleri nautijad on kindlasti pöördes) ja vananemisega kaasnevatel ärevustel, nagu suhted täiskasvanud lastega, võimetus lõppenud suhetest ja hääbuvast karjäärist lahti lasta. Meenutab natuke Houellebecqi, aga ei ole nii räige. Ei saa mainimata jätta, et raamatus on lugematul arvul trükivigu, lauseid, mis ei jookse kokku, ja mõned mõistatuslikud tõlkelahendused (Hickrum? Cortinan?).

[Laura Walin · Rating 3 out of 5]

Maailmahan on pullollaan nuorten miesten kasvutarinoita, joten niille ihan luonteva jatko on tietysti vanhenevien miesten kasvutarinat. Westön uusin tuo naapureiksi lähes kuusikymppiset Thomaksen ja Reidarin, joista Thomaksella on loistava tulevaisuus takanaan huippukapellimestarina kun taas Reidar on elänyt tavallisemman elämän eteläisen saaristokunnan koulupsykologina. Vaikka elämänpolut ovat olleet erilaiset, tuo lähestyvä vanhuus pinnalle samanlaisia pohdintoja eletystä elämästä ja vielä kerran uuden mahdollisuudesta.

Kirjassa miehen saavat vuoroluvuin puheenvuoron, ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti kummankin elämän kipukohdat esitellään pikkuhiljaa lukijalle. Vanhenemisen, luopumisen, hyväksymisen ja onnellisuuden teemat saavat ympärilleen myös yhteiskunnallista ainesta maahanmuuttajista metoo-liikehdintään. Nämä aihiot samoin kuin kylässä asuvan nuoren Jonaksen tukeminen jäävät kovin kevyesti käsitellyksi. Pääpaino on vahvasti päähenkilöiden omassa navassa.

Westö kirjoittaa sujuvasti kuten aina (tosin kuin tämän itselleni tehdyn lupauksen mukaisesti ruotsiksi - ensimmäinen Westöni alkukielellä), mutta jotenkin etäiseksi tämä jäi. Ehkä sittenkin (teknisesti) liian hyvin suunniteltu ja yllätyksiltään laskelmoidun oloinen. Ja jäin miettimään, oivalsivatko päähenkilöt lopulta mitään vai jatkoivatko vain kuten ennenkin.

[Thua · Rating 5 out of 5]

Tritonus yllätti minut, sillä jostain syystä odotin jotain kuivempaa. Kirjan melankolisuus olikin ilmavuudessaan viehättävää ja lohdullista. Päähenkilöitä kävi sääliksikin: niin hukassa he ovat itsensä ja ihmissuhteidensa kanssa. Kuten toinen heistä toteaa, on niin vaikea puhua. Luksusporealtaasta huolimatta pinnan alla ahdistaa, eikä sitä kohti uskalleta mennä. Itseä ja miespuolisia ystäviä kutsutaan useimmiten sukunimillä, sillä kaikki muu on liian intiimiä. Vanheneminen ja yksinäisyys pelottavat, kun rooli maailmassa pienenee vähitellen.

Romaani tutustutti myös kapellimestarin tapaan suhtautua musiikkiin sisältäpäin. Musiikin maailman vieraus ei silti häirinnyt, vaan oli kiinnostavaa.

[Sussi · Rating 2 out of 5]

Har nästan svårt att ge den ens två stjärnor. Jag förstår absolut vad Westö försöker göra, men är otroligt besviken på att ingenting behandlas på djupet i romanen. Vi presenteras för tema på tema, men ingenstans finns djupare insikter. Det är samtid, vänskap, relationer, det förflutna, det lokala mot världen, nazism, naturen, terror, corona... Listan blir snabbt lång. Väntade enda in på sista sidan att något sku sätta ett spår i mej. Lämnar boken med en känsla av tomhet, och inte tomheten som uppstår när något slukat en totalt, tyvärr.

[Bloggbohemen · Rating 4 out of 5]

Jag uppskattar språket, stämningen, den lite karga manliga vänskapen. Medelåldern, gubbigheten, tankeflödena och slutet. Men, på något sätt tappar jag också bort mig i berättelsen. Inser att jag liksom bara flyter med utan att egentligen veta vad som händer. Kanske var ljudbok fel format för den här boken. Anar att den gjort sig bättre i pappersformat.

[Lars Sardemann · Rating 4 out of 5]

En smuk fortælling om at erkende sit liv stykkevis. På Paulus'k manér inviteres vi med ind i hovedpersonernes (to midaldrende mænd) livserkendelser hvor de ser 'som i et spejl, i en gåde'.
Romanen vandt mig særligt i den anden halvdel, som jeg egentlig gerne havde givet 5 stjerner. Men jeg bliver ved 4 meget begejstrede stjerne.

[Riitta · Rating 3 out of 5]

Westö kan berätta historier, det vet vi, men denna bok hade för många ingredienser och karaktärerna kändes tillgjorda och främmande. Massor om klassisk musik och kompositörer - speciellt om Mahler, det gillade jag.

[Lone Damgaard · Rating 5 out of 5]

Smuk fortælling om musik, kærlighed og stolthed. Jeg blev utroligt grebet af stemningen i bogen. Dialogen mellem personerne er nuanceret og gennemtænkt og så giver beskrivelsen af musikken virkelig en dimension til de billeder fortællingen skaber. Ren og skær nydelse.

[Tomi · Rating 4 out of 5]

4.25 *

Vaikka alku töksähti, alkoi tarina kietoa itseensä, kuten toinen maailma. Hieno, tunnelmallinen kirja.

[Sille · Rating 4 out of 5]

Näiliselt on sellel raamatul kaks äärmiselt erinevat peategelast - maailmakuulus dirigent Thomas Brander ja süldibändi kitarrist Reidar Lindell. Tegelikult selgub, et esiteks pole need kaks meest inimlikus plaanis sugugi nii erinevad, kui esialgu tundub, ja lisaks on raamatul kolmas peategelane, mingis mõttes inimtegelastest olulisemgi - (klassikaline) muusika.
See on aga praktiliselt kindel garantii, et raamat mulle meeldib.
Teoses on siiski üksjagu eksistentsiaalset ängi, inimelu ajalist ja ruumilist kahanemist, kaduvuse valulist tajumist, süvenevat võõrandumistunnet, ette läbi kukkumisele määratud katseid iseenese eest põgeneda, nii et hetkiti tundsin suisa soovi millegi lunastava ja lootust lisava järele, ehkki see ilmselgelt poleks loogiliselt süžeesse sobinud, kui äkki oleks kõik imeväel helgeks muutunud. Esmapilgul võib ka tunduda, et ühte teosesse on kokku pandud pisut liiga palju ühiskondlikku - Soome uusnatsid, #Metoo, pagulaskeskused, terrorirünnakud, linnugripp - aga eks see ju olegi see sama kaasaeg, mis iga elu taustal jookseb.
Raamatus on ka väga palju vastandusi - harmoonia ja dissonants, professionaalsus ja amatöörlus, minevik ja olevik, introvertsus ja ekstravertsus. Kirjanik ei anna tegelikult mingit aimu sellest, kas neid vastuolusid üldse võimalik ületada on, aga seda ei saa ometi öelda, et üldmulje liiga depressiivne jääks.
Võib-olla aga peitub vastus ehk selles lõigus:
"„Elu tuumaks ongi entroopia ja kaos; kõik, mis ei olnud kaos, oli tegelikult vale, kui mitte just vale, siis igal juhul püüd võltsilt ja kramplikult ilustada virvarri ja kuristikke, mis on inimesele mõistmiseks liiga suured ja sügavad“

[Tuike · Rating 4 out of 5]

Tämä viihdyttävä lukuromaani jos jokin on ns. "mieskirjallisuutta", jossa ikääntyvät ukot pohtivat kohtaamiaan vastoinkäymisiä ja huomaavat lopulta olleensa läheisilleen inhottavia. Hahmot ovat tosi perinteisiä ja he näkevät esim. lähipiirinsä naiset korostetusti sukupuolen kautta. Se tuntui vanhanaikaiselta ja tunkkaiselta, boomerilta. Tykkäsin tästä kirjasta silti. Westön teksti tarttuu kiinni, vie mukanaan ja lopulta soi päässä korvamadon lailla. Parasta oli ehdottomasti musiikin hurmoksellinen kuvaus. Viihdyin, nautin.

[Readerwhy]

Jo Tritonuksen kansi vihjaa, että synkissä vesissä liikutaan. Vihje osoittautuu oikeaksi, joskaan ei millään tapaa koko totuudeksi Westön uutuusromaanista.

Lähdin selvittämään sanan tritonus-merkitystä wikipediasta ja löysin seuraavaa:

"Tritonus on musiikillinen intervalli, joka on laadultaan ylinouseva kvartti tai sen enharmoninen vastine, vähennetty kvintti. Tritonus on tasavireisessä järjestelmässä kolmen kokosävelaskelen suuruinen (tri + tonus). Tritonus esiintyy IV ja VII asteen välillä sekä duurisävellajeissa, että harmonisessa ja melodisessa mollissa. Luonnollisessa molliasteikossa se on II ja VI asteen välillä. Tritonus on tasavireisessä asteikossa symmetrinen, eli sen käänteisintervalli on tritonus, mikäli enharmonisten sävelten välillä ei tehdä eroa. Esimerkiksi ylinouseva kvartti F–H on käännettynä intervallina vähennetty kvintti H–F."*


Edellä olevaan voisi vielä lisätä teoksen alussa olevan lepakkokeissin ja pitää mielessä, että joidenkin kansantarujen mukaan lepakon on sanottu olevan pirusta lähtöisin.



Tritonus luo minulle hienoisesti sen tyyppisen vaikutelman, että se kenties on kirjoitettu enemmän analysoitavaksi kuin pelkästään luettavaksi. Minulle Tritonuksen asetta/uminen klassisen musiikin kehikkoon ei kuitenkaan toiminut kovin hyvin, vaan pikemminkin vei romaanin imun mennessään. Tilanne voi hyvinkin olla toinen lukijalle, jolle klassisen musiikin syvemmät salat ovat tutumpia.

Olen pitänyt Westön kirjoista paljon. Joistakin niistä - kuten romaanista Älä käy yöhön yksin - olen ollut suorastaan haltioissani ja vaikka luin sen jo vuosia sitten tunnemuistikuvani ovat edelleen vahvoja. Pitkälti varmaankin juuri siksi, että olen kokenut suuria tunteita Westön romaanien parissa en voi välttää pettymyksen tunteita Tritonuksen suhteen.


En tarkoita, että Tritonus olisi huono romaani. En ollenkaan. Se on tasavarma teos - vähän kuin luotettava perheauto, joka ei jätä matkalle, eikä vaadi jatkuvia huoltamokäyntejä. Sen takapenkiltä kuuluu tasaisin väliajoin tuttu kysymys siitä, milloin ollaan perillä.

Lisäksi on hyvä ottaa huomioon, että tarkastelen Westön kaltaisen kannuksensa useita kertoja lunastaneen kirjailijan teosta kriteereillä, jotka ovat hänen aiempien teostensa perusteella muodostuneet varsin korkeiksi.


Tritonuksessa Westö tuo esiin useita kiinnostavia teemoja (metoo, etuoikeudet, pakolaisuus, äärioikeistosympatiat, venäläisten maakaupat Suomessa), mutta ne jäävät hyödyntämättä. Roikkumaan ilmaan saamatta osakseen sen enempää käsittelyä. Se harmittaa.

Teoksen moottori on Thomas Brander - kapellimestari, jonka ura on hiipumassa ja joka on tunteidensa osalta jäänyt viimeisimmän naisystävänsä vangiksi. Thomas Branderiin viitataan kautta teoksen useimmiten sukunimellä Brander. Sekin ärsyttää. Niin usein tehdään, kun puhutaan miehistä.

Thomas rakennuttaa valtavan mökkipalatsin hisseineen kaikkineen Ravaisin saaristolaiskylään ja antaa pytingilleen nimeksi Casa Tritonus. Haluaisin mieluusti lähteä avaamaan Casa Tritonuksen nimitysratkaisua pitkin polkua, joka johtaa Branderin turhamaisuuteen. Haluaisin päätyä tarkastelemaan Branderin ristiriitaista persoonaa, joka ei viihdy nahoissaan, vaikka hänellä onkin mittatilauspuku ja hienot italialaiset kengät.

Tritonusta lukiessani tunsin suurta halua saada sen henkilöhahmoista kiinni. Halusin päästä kokemaan Branderin tunteita, mutta hänen ja minun välilleni jäi Casa Tritonuksen monimetrinen maisemaikkuna.

Ravaisissa Brander tutustuu paikalliseen amatöörimuusikkoon ja psykologiin Reidar Lindelliin, joka ei ole oikein kyennyt jatkamaan elämäänsä vaimonsa kuoleman jälkeen. Lindellillä on bändi nimeltä Rainbow, jossa laulaa Anette, joka saa miesten silmät vilkkumaan.

Brander(!), Lindell(!!) ja Anette(!!!) muodostavat romaanissa omanlaisensa "kolmen kokosävelaskelen". Ihmissuhteet ovat Westön teoksessa sotkuisia ja vuosia sitten tapahtuneet asiat pulpahtelevat pintaan, vaikka niitä kuinka yrittäisi kaitsia.



Musiikilla on Westön monissa teoksissa keskeinen rooli, mutta Tritonus eroaa niistä siinä, että sen lukuisat Mahlerin, Sibeliuksen ja kumppaneiden sävellysten läpikäynnit eivät oikein hengitä tai tuo kaipaamaani lisäarvoa itse teokseen.

Keskiajalla tritonusta pidettiin paholaisen musiikkina, mutta en saa sovitettua paholaisteemaa Westön romaaniin. Luontevimmin se voisi tulla ilmi Branderin persoonan kautta, mutta vaikka hän on turhamaisen materialistinen ja hankala ihminen, en löydä hänestä faustisia pahuuden ilmentymiä.



Westö on taitava kirjoittamaan ns. suuria romaaneja, joissa hän piirtää isoja kaaria niin yhteiskunnallisista tapahtumista kuin ihmiskohtaloistakin. Niin tapahtuu tässäkin romaanissa, mutta jonkinasteinen lamaannus on teoksessa läsnä. Se toki paralloituu kiinnostavasti Branderin elämäntilanteeseen. Yhtä lailla kuin Brander lähtee kerta toisensa jälkeen maailmalle jahtaamaan menestystä, myös teoksen kerronta ottaa mukaan uusia teemoja, joiden seurasta se kuitenkin palaa vähän häntä koipien välissä.

On kohtuutonta odottaa, että kirjailijan jokainen kirja olisi täysosuma. Tritonuksen myötä pääsin luotettavan perheauton kyytiin, joten voisivat asiat huonomminkin olla.




*https://fi.wikipedia.org/wiki/Tritonus

[Niklas Laninge · Rating 3 out of 5]

Har gillat allt Westö skrivit och även denna innehåller hans otroliga känsla för att skapa karaktärer som är lätta att tycka om.

Dock saknar jag det driv som exempelvis finns i Svavelgula och Hägring och jag frågar mig flera gånger ”vad handlar den här boken om?”

Trots det, trean är en stark sådan och livet är för kort för att inte läsa samtliga av hans böcker.

[Lale Svensson · Rating 5 out of 5]

Årets (första) femma. Svårrecenserad. Jag lyssnade på Westös egen läsning vilket gav det hela en härlig dimension. Kanske var den en aningen för lång men ändå fantastisk. Tips: Leta upp och lyssna på Tritonius, Kjell Westös lista, på Spotify. Mycket nöje!

[Ingrid · Rating 4 out of 5]

Hinne võiks tegelikult olla kuskil kolme ja nelja vahel. Soome saarestikus aset leidva raamatu tegevus ei lähe tükk aega käima - lugeja on tunnistajaks sellele, kuidas üks pessimistlikuma ja teine optimistlikuma eluvaatega hilistes viiekümnendates mees oma elu näevad ja mõtestavad, suheldud ei saa, muusikast lohutust ja eneseväljendust leiavad ja lähedust tahaksid, aga ei oska selle nimel suurt midagi teha. Aga just siis, kui see hakkab napilt tüütuks muutuma, saab ühtlasi selgeks, kui meisterlikult loob Westö psühholoogiliselt usutavaid karaktereid. Keegi pole karikatuurne või üheplaaniline, kõigist aimdub mingeid eemärke, tagamõtteid, elatud elusid ja lootusi. Ja see osa on tõesti nauditav.

Omaette tegelane on selles raamatus kindlasti muusika, millest on nauding ilmselt seda suurem, mida rohkem lugeja ise muusikast teab, aga mingi rütm ja voogamine on seal olemas ka täiesti mahatallatud kõrvadega isiku jaoks.

Negatiivse poole pealt ei saa jätta jälle kurjalt küsimata, et miks küll ei loe kirjastused läbi, mida nad trükki saadavad?! Selle raamatu puhul on väga ilmne, et ära on trükitud vale fail või on tegemist mingi muu äpardusega, sest nii palju ja nii totakaid vigu ei tohiks üheski trükki läinud raamatus olla.

[Sofia Svensson · Rating 3 out of 5]

Fastnade inte riktigt. Fint skriven, älskade miljöerna och beskrivningen av de karga karaktärernas struggles men det var något som kändes lite platt, trots allt..

[David Peterson · Rating 4 out of 5]

I Kjell Westös lilla kustkommun Ravais ryms hela världen. Tritonus, efter den förbjudna tonen, är det stora skrytbygge som romanens huvudperson, den metoo-anklagade dirigenten Thomas Brander, låtit uppföra vid vattnet i den finska skärgårdsidyllen. När berättelsen tar vid är huset strax färdigt, men på grund av den snirkliga arkitekturen fördröjs processen och Brander tvingas söka hjälp och stöd hos grannen Linder, en högstadiekurator med stort intresse för popmusik.

På ett naturligt sätt lyckas Westö ta upp vår tids stora konfliktfrågor: invandring, terrorism, könens maktförhållanden och allra främst konflikten mellan stad och landsbygd. De tränger sig inte fram i texten och tar inte heller fokus från berättelsen om den åldersvåndande Brander och hans granne Linder. I stället ligger samhällsfrågorna flytandes i samtalen dem emellan och med andra karaktärer. Främst är Tritonus egentligen en berättelse om musiken. Om dess förenade kraft som kan ta sig förbi alla skiljaktigheter. Och om oväntad vänskap, om gammal kärlek och trevande nya förbindelser.

Jag har länge undvikit Westö. Det är nog typiskt svenskt. En finlandssvensk som skriver lite roligt och vars omslag ofta är rätt fula, i alla fall inte särskilt inbjudande. Det ångrar jag. Nu slukar jag Westö, lyssnar på hans sommarprat från 2001 och 2014, och har gett mig på en av de där böckerna med gräslig framsida. Det är väldigt bra.