Musta vyö

by Petri Tamminen

Ylivoimaisella isällä oli musta vyö itseluottamuksessa, poika ei tunnu pärjäävän missään – Kipeänhauska, tragikoominen romaani kuolemanpelosta.

Isän kuolema laukaisee pojassa hirvittävän pelon ja ahdistuksen, joka ei ota millään talttuakseen. Aika pysähtyy. Hän makaa lamaantuneena puutarhakeinussa ja pohtii hukuttautumista. Hän katselee kotiaan kuin jäämistöä ja tuntee olevansa tarpeeton. Miehenä, aviomiehenä ja isänä.

Vähitellen mies tajuaa, että hänen on otettava vaikutteita isänsä elämästä eikä tämän kuolemasta. ”Otetaas nyt järki käteen”, hän kuulee isänsä sanovan. Toiveikkuutta lisäävät myös vaimon – pyynnöstä – listaamat syyt elää: kakut, kirjasto, lentopallo.

Genres: Fiction, Finnish Literature

175 pages, Hardcover

Published January 1, 2019

About the author

Petri Tamminen (s. 1966) on valmistunut Tampereen yliopistosta pääaineenan tiedotusoppi. Tamminen asuu perheineen Vääksyssä ja työskentelee vapaana kirjailijana.

Tamminen tunnetaan lyhytproosan ja lakonisen huumorin mestarina. Esikoisteos, liuskan mittaisia tarinoita sisältävä kokoelma Elämiä ilmestyi vuonna 1994.

Suuren yleisön tietoisuuteen Tamminen nousi Enon opetukset -romaanin Finlandia-ehdokkuudella vuodella 2006.

Muita hyviä ominaisuuksia -teoksessaan (2010) Tamminen kuvaa ujoutta ja häpeää ja asettaa itsensä esimerkkihenkilöksi. ”Isänä en riitä, poikana en riitä, en riitä lentopalloilijana enkä remonttimiehenä, en ruoanlaittajana, en kirjallisuudentutkijana.”

Petri Tamminen on saanut Kalevi Jäntin palkinnon kirjastaan Piiloutujan maa.

Tammisen tuotantoa on käännetty englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi, sloveniaksi, latviaksi, tsekiksi, espanjaksi ja puolaksi.

Reviews

[Kirja Vieköön!]

Jokainen oman vanhempansa menettänyt tunnistaa kirjan päähenkilön tuntoja ja joutuu käymään läpi menetyksen shokin vaiheet ja surutyöprosessin. Miksi ei oltu läheisempiä, miksi ei puhuttu enemmän? Surutyö vie aikansa eikä sitä voi oikein jouduttaa. Seuraavana keväänä sairaalapapin kanssa puhuttuaan ja koettuaan isän antavan anteeksi, keveys ja ilo palaavat miehen elämään. Ihanasti Tamminen yhdistää elämän monet keväät ja housut - menneet, nykyiset ja tulevat. Musta vyö on tavattoman hieno ja pohdiskeleva sekä vähäeleinen ja avoin kirja surusta ja menetyksestä ja kaikesta mielessä vellovasta.

[Laura Walin]

Petri Tammisen vähäeleinen ja -sanainen teos kertoo siitä, mitä ihmisen mielessä tapahtuu, kun oma vanhempi kuolee. Ehkä erityisenä lisämausteena tässä vielä se, mitä tapahtuu, kun samaa sukupuolta oleva vanhempi kuolee.

Verraten lyhyt on intensiivistä luettavaa, sillä melkein jokainen lause on aforisminkaltainen kiteymä. Tamminen tavoittaa osuvasti ne tunteet ja ajatukset, mihin muistan itsekin ajautuneeni vastaavassa tilanteessa. Se, kuinka aistit ja havaintokyky asettuvat kuoleman - nykyihmiselle vieraan tapahtuman - kuljetettavaksi, ja kuinka kelat on purettava ihan loppuun eli sinne oman vanhempisuhteen alkuun asti ennen kuin niistä pääsee irti.

Olin melkein antamassa tälle viisi tähteä, mutta tässä kuten niin monissa Tammisen teksteissä itselleni on ongelma se, että äärimmäisen taitava sanailu luo myös etäisyyden lukijaan. Ainakin itselleni tuli sellainen olo, että pääsen kokemaan päähenkilön tunteen vain ja ainoastaan läpinäkyvän mutta järkkymättömän kalvon läpi, joka vääristää totuuden juuri sellaiseksi, kuin kirjoittaja on sen halunnut kiteyttää.

[Helena]

Riipaisevan paljas, omakohtainen ja rehellinen kuvaus, joka vangitsi minut vahvasti. Isän kuoleman teema kantoi läpi kirjan, mutta kirja oli myös kuvaus masennuksesta, ihmismielen mustemmasta puolesta, ja vaikeudesta päästä ulos käpertymisestä itseen. Luin tätä myös kauniina kuvauksena siitä, mitä on rakastava parisuhde parhaimmillaan!

[Tiina Mahlamäki]

Tutuin lyhyin, lakonisin lausein Petri Tamminen kuvaa isän kuolemaa ja sen liikkeelle sysäämiä tunteita ja kuohuja 50-vuotiaan Petri-nimisen kirjailijan elämässä: surua menetyksestä, oman kuoleman pelkoa ja kaipuuta, mieheyttä ja sen asettamia vaatimuksia, masentuneen mielen vellomista, jolloin omat tunteet nousevat kaikkea muuta tärkeimmiksi.

[Rami]

Tuntuu autofiktiolta, en tiedä onko (tulevat lehtijutut varmasti paljastavat asian). Niin tai näin, koskettava kuvaus isänsä kuoleman kanssa sinuiksi tulevasta Petri-nimisestä kirjailijasta. Upeita huomioita ja lauseita kuten Tammisella aina, tosin, koska surullisen äärellä ollaan, ääneen ei pääse nauramaan ihan niin usein kuin muissa Tammisen kirjoissa.

[Lassi Aalto]

Sattui taas niin, että löysin kirjastosta taas kotimaisen kirjan, jossa mieshenkilö kertoo henkilökohtaisesta pahasta olostaan, tässä tapauksessa kuolemanpelostaan isänsä kuoleman jälkeen. Näitä on nyt tullut luettua sen verran, että täytyy vaihtaa "genreä" eli olla vaan tarkempi kirjoja valitessaan.
Kirja ei ole huonosti kirjoitettu. Olisinkin antanut neljä, jos sisältö olisi ollut parempi. Eli voin siis jatkossa lukea tämän kirjailijan kirjoja, jos aihepiiri ja aiheen käsittely on toisenlainen.

[Jemysieni]

Luin tämän ilman ennakko-odotuksia ja yllätyin positiivisesti. Harmittaa, etten kirjoittanut useita hienoja oivalluksia muistiin. Tämä oli haikea ja lakonisen humoristinen samaan aikaan, mikä toki sopi vanhemman kuoleman käsittelylle. Jännän tason tarinaan toi päähenkilö, joka on kirjailija ja jonka nimi on Petri. Tämä oli aika nopealukuinen, suosittelen hieman synkän fiiliksen välipalakirjaksi.

[Arja-täti]

Yksi vuoden parhaimmista kirjoista.
Kosketti lisäksi siksi, että löysin monta kohtaa, joissa olen tuntenut läheisen kuoleman jälkeen niin sanoin mutta en ole osannut sitä sanoittaa.

[Vappu]

"Hautajaisten jälkeisenä maanantaina makasin sohvalla ja olohuoneen matolla ja puutarhakeinussa pienellä rivitalopihallamme ja ajattelin kuolemaa.
En ajatellut isän kuolemaa vaan omaani.
Ajattelin että minä kuolen.
Ja että tämäkin vielä."

"Kuolema tappaisi. En ollut aiemmin ymmärtänyt asian suoraviivaisuutta, mutta isä oli nyt todistanut, että juuri niin suoraviivaista se oli."

[Elina Mäntylammi]

Petri Tammisen Musta vyö kertoo isän kuolemasta. Samalla se kertoo tietysti surusta ja rakkaudesta, mutta myös jäätävästä kuolemanpelosta, johon kertoja syöksyy menetettyään etäiseksi jääneen isänsä. Tammisen tyyli on lakonisen tehokasta, lämpimän ironista ja viisasta, vaikka päähenkilö ikään kuin syrjäytyy omasta elämästään. Tamminen on suosikkikirjailijoitani, sillä hänen vähäeleinen kerrontansa tavoittaa aina jotain olennaista. Enempäähän ei oikeastaan tarvita.

[Jaana V]

Kirja surusta, pelosta ja kuolemasta. Eräänlainen surutyö. Vaikka Tammiselle ominainen huumori on vaihtunut tässä kirjassa synkkyydeksi, lakoninen ja tiivis tyyli on tuttua ja toimivaa. Kuvaa ja osuu.

[Linnea]

Tiivis kertomus surusta ja pelosta isän kuoleman jälkeen. Oikein hyvä. Kirjastot, kakku ja lentopallokin, hyviä syitä elää, kuten kirjan Liisa sanoi.

[Book Jester]

Pieni kirja, iso sanoma. Petrin lyhytproosa todistaa, että kun osaa kirjoittaa, ei tarvitse todistella sitä määrällä vaan laadulla. Tamminen teki kuolevaisuuden prosessoinnista viihdyttävää, sillä mitä muuta viimeinen henkäys on kuin absurdi ajatusleikki, kun mistään ei voi olla varma. Tähän kyseiseen aiheeseen kirjailijan lakoninen huumori upposi kuin mäntyarkku takapihalle maanomistajan luvalla. Eniten pidin kuitenkin Liisa-vaimosta, jonka kymmeneen laskemisen saattoi rivien välistä melkein kuulla. Mitä tekisivät miehet ilman ankkureitaan?

Koko arvostelu: https://bookjester.blogspot.com/2025/...

[Hanna]

Pidän Petri Tammisen vähäeleisestä tyylistä kirjoittaa. Kirja kertoo vuoden mittaisen matkan suruprosessista isän kuoleman jälkeen. Samalla se on kertojan matka itseensä ja omaan persoonaansa sekä tapaansa käsitellä tunteita.

”Ei itseluottamus ole sitä, että luottaa itseensä. Se on sitä että luottaa toisiin.”

En oikeastaan halua antaa tälle kirjalle tähtiarvostelua. Sain tästä vertaistukea omien ajatusteni ja tunteideni käsittelyyn ja uskon, että luen tämän joskus uudestaan. Henkilökohtaisesti merkityksellinen kirja siis.

[Riikka Koo]

Nappasin tän joskus kirjaston kierrätyshyllystä, koska tosiaan, kuolemakirjat kiinnostaa. Erityisesti isien kuolemia käsittelevät kirjat. Oli tässä joitain kauniita ja oivaltavia ajatuksia, ja aiheen (ja lyhyyden) takia jaksoin lukea loppuun. Mutta Petri Tamminen ei selvästi ole mun kirjailija. Ja toisaalta olen ehkä jo lukenut osani keski-ikäisten keskiluokkaisten valkoisten miesten navankaivelusta.

[Jerry Lifts]

Vaikken ole kokenut samoja tunteita kuin kirjailija niin tämä kirja veti mukaansa ja sainkin sen luettua samana päivänä.

Se sisälsi muutamia hyviä ajatuksia joista esimerkkinä jäi mieleen vertaus valokuvista ja silloista.

Kirja käsittelee hienosti surutyötä kun poika menettää isänsä ja sen tuomaa uuden elämänvaiheen pelkoa.

Varmasti arvosanani nousisi yhdellä tähdellä jos pystyisin samaistumaan kirjailijaan. Ehkä jonakin päivänä sitten kun itseäni kohtaa sama kurjuus.

[Tilda]

Suuria ajatuksia pienessä kirjassa. Ehkä vähän liian suuria siihen, että luin tän yhdeltä istumalta. Olisi pitänyt maksutella ja ajatella enemmän. Jokatapauksessa, rakastan Petri Tammisen tapaa kirjoittaa.

[Päivi Inkeri]

Ytimekästä sanan käyttöä, siitä pidin. Kirjan teema sen sijaan junnasi liikaa paikallaan, odotin jotain suurempia oivalluksia päähenkilöltä kirjan loppuun.

[Hilkka]

Jotenkin ei nyt lähtenyt. Olisiko kirjoitettu vielä liian surullisessa olossa.

[Jaakko Viitanen]

lämminhenkinen, omakohtaiselta vaikuttava teos

[Susa]

Yksinkertainen, mutta tunnevoimainen ilmaisu. Surun luonteesta.

”Ei itseluottamus ole sitä, että luottaa itseensä. Se on sitä että luottaa toisiin.”

[Ville Verkkapuro]

Very familiar, though I only read my first Tamminen a few months ago. Sad, dark and raw. Very comforting at the same time. I felt it, I liked it very much.

[Jenni Laurila]

Tarkkanäköistä pohdintaa vanhemman ja lapsen suhteesta, elämästä ja kuolemasta.

[Taija]

Tämä oli ensimmäinen Tammisen kirja, jonka luin jonkun lehtijutun innottamana eli en tiennyt mitä odottaa tyylillisesti. Varmaan lyhyitä lauseita a la Hotakainen, Kyrö, Tervo ja mitä näitä nyt on. Kirjassa oli monia hienoja oivalluksia ja lyhyeen mittaan mahtui pohdintatuokioita, mikä ikään kuin venytti kirjaa. Silti se oli nopea pala. Aihe oli synkkä, mutta jos on itse kokenut läheisen menetyksen, ajatuksissa on paljon tuttua.

[Chalthria]

Helppolukuinen kirja, mutta aihe oli masentava. Kirja kertoi ahdistuneen miehen sisällöttömästä elämästä isän kuoleman jälkeen. Luin sen yhdeltä seisomalta, mutta en ole varma, mitä kirjasta olisi pitänyt jäädä käteen.

[Leena]

Ei jättänyt isoa jälkeä. Tuttua Tammista kyllä, automatkoilla tuli kuunneltua.