Tutut ja tuntemattomat entiset teinit jakavat noloimmat kirjoituksensa keskeltä tunteiden vuoristorataa. Päiväkirjamerkinnät herättävät naurua, myötähäpeää ja ennen kaikkea tuttuja tunteita omilta nuoruusvuosilta. Vuodatukset ensi-ihastuksista, ahdistuksista ja vanhemmista ovat aikuisen silmin paitsi liikuttavia ja traagisia myös käsittämättömän hauskoja.
Odotin tältä paljon ja alkuun kirja olikin mielenkiintoista luettavaa. Oma teini-ikä 80-luvulla palautui välittömästi mieleen! Mutta sitten tekstit tarinoineen toistivat itseään ja mielenkiinto hävisi. Lyhyempi kirja -ok. Lavalla kuultuna -varmasti ok.
Ehkä nää jutut toimii paremmin ääneen luettuna Päiväkirjaklubin lavalla kuin kirjassa tekstin muodossa. Oli hauska vertailla nuoruuskuvioita hetken aikaa muiden kirjoittajien kanssa, mutta jossain vaiheessa alkoi puuduttaa lukea muiden ajatuksenvirta-teiniangstia, sillä sitähän päiväkirjat sen ikäisenä oli. Oman teinipäiväkirjan lukeminen on hauskaa kun tietää ihmiset ja paikat, mutta tämä jäi vaan etäiseksi ja vaisuksi.
Oli pakko antaa täydet tähdet, koska on iso juttu tajuta, että aika samantyyppistä pyörittelyä on ollut muillakin ja että kaikesta sekoilusta huolimatta ihmisistä voi tulla ihan kunnon kansalaisia. Voisi olla hyvä tämän päivän nuorison vanhempien ja vaikka opettajien lukea näitä, jotta ei tuomittaisi vähän reippaampaa menoa ennen aikojaan.
Harmittaa kun omat päiväkirjat ja teinikalenterit meni jossain vaiheessa riskiin, niin paljon nostalgiaa nousi pintaan näitä lukiessa. Hauskaa, koomista, surullista. Voi elämää.
Höh. Tykkään lukea muitten päiväkirjoja. Olen kirjoittanut itse yli 120 kirjaa vuodesta 1993. Päiväkirjaklubi-kirjaan valikoiduista tarinoista puuttui johdonmukaisuus. Lisäksi edustettuna oli moni tupakoiva, bilettävä ja itseriittoinen teini. Tämä alkoi kyllästyttää. Parasta oli 70-luvun teinit. Osa kirjoituksista oli hulvattomia, mutta pettymys jäi silti päällimmäiseksi tunteeksi kirjasta.
Lähes 400 sivua päiväkirjamerkintöjä (ja lopussa muutama runo ja ainekirjoitus, jotka olivat täysin turhia kokonaisuuden kannalta).
Runsaasti vertaistukea, nostalgiaa ja tunnistettavia tunteita, mutta olisi ansainnut enemmän analyysia (vaikka kirjan idea lienee pitää se minimissään) tai ainakin editointia. Nyt loppua kohden alkoivat sinällään liikuttavat ja hauskat päiväkirjamerkinnät (useampi kirjoittaja, aina 70-luvun nuoruudesta tälle vuosituhannelle) puuroutua.
Kun oikealle päiväkirjaklubille ei pääse, tämä toimii erinomaisena korvikkeena.
Kansi houkutteli tarttumaan kirjaan ja ajattelin sen kiinnostavan minua kun itsekin päiväkirjaa kirjoittelen. Mitään samaistuttavuutta en kuitenkaan löytänyt omiin teinivuosiini. Pettymys ja moneen kertaan meinasin jättää kesken kun keskittyi liikaa biletykseen yms.
En ole tirkistelijätyyppi, mutta näitä muiden kirjoittamia päiväkirjaotteita luin kyllä mielenkiinnolla. Oma nuoruuteni on vieläkin aika hyvin muistissa, joten saatoin todeta, että nuorten tunne-elämä on samanlaista kautta aikojen. Vanhimpien kirjoitusten ollessa 70-luvun alusta ja tuoreimpien 2000-luvun ensi vuosikymmeneltä yhteiskunnan muuttumisen huomasi kyllä. Kirjoittajia on sen verran vähän, että mitään yleispäteviä johtopäätöksiä lasten kypsymisestä varhemmin tms. lienee kuitenkin vaikea tehdä.
Ihmisten muisteloja, otteita nuoruuden päiväkirjoistaan. Alunperin näitä on luettu ääneen päiväkirjaklubilla ja suuren suosion takia koottu myös yksiin kansiin. Uskon että paikanpäällä luettuina nämä ovat kirvoittaneet naurua, nyt kun yksin luki tuli vain hörähdettyä pari kertaa puoliääneen. Paljon oli samaistuttavaa ja samoja mitä itse koki nuorena - ja onhan se hauskaa ja liikuttavaa. Ihan kiva kirja, mutta toivon pääseväni loppuunmyydyille klubeille vielä joskus nauramaan ääneen.
Ihan viihdyttävää kurkkia toisten päiväkirjoihin. Etenkin 60-70-lukujen teinien jutut kiinnostivat. Harmittaa, että olen tuhonnut osan päiväkirjoistani, ja etten ole kirjoittanut yläastevuosina juurikaan mitään. Onneksi ollaan kirjekavereitten kanssa tehty vaihtaripaketteja ja postitettu vuosien saatossa lähettämämme kirjeet takaisin toisillemme. Niitä lukiessa tunnetilat kyllä vaihtelevat. 😆🙄😅
Livenä hauskempi kun kirjoittaja itse pääsee tulkitsemaan tekstiään ja kiemurtelee selkeästi häpeissään taustottaen myös kirjoittamaansa. Oli tämä kirja silti paikoin ihan hauskaa luettavaa ja tarjosi paljon samaistumisen kokemuksia omaan nuoruuteeni 90-luvulla.
Hauska lukea (varhais)teinien vanhoja kirjoituksia, jotka sisältävät lähinnä rakkaushömppää. Itse en päiväkirjoja koskaan kirjoittanut - nyt kaduttaa, olisi ollut kiva muistella menneitä.