Arkailematon kuvaus paluusta lapsuudenkodin palaneille raunioille.
Vajaa 20 vuotta sitten Taija Tuomisen Tiikerihai kohahdutti suorasukaisella ja tosipohjaisella kuvauksella alkoholisoituneen äidin piinaamasta lapsuudesta. Odotetun Kuningaskobran alussa tulipalo on tuhonnut lapsuuden kodin - ja kertoja toivoo, että äiti olisi palanut mukana.
Autofiktiivinen romaani on suorasukainen ja vangitseva sekoitus kevyttä ja vakavaa, kaunista ja kauheaa. Liekit vapauttivat kirjailijan uuteen elämään. Nyt hän kysyy mitä tapahtuu, kun päästää irti. Millä ehdoilla voi olla onnellinen?
Tuominen vie lukijansa melkoiselle matkalle, jossa lapsena ja nuorena koettu voisi nujertaa ihmisen, mutta jossa fiktio saa oman muistin. Kirjoittaminen on yksi pelastavista asioista, Kuningaskobra onkin myös ylistyslaulu kirjoittamiselle. Fiktio on yhtä vahva kuin auto. "Jos kirjoittaminen on pelastanut minut, miksi se ei voisi pelastaa muitakin?"
Taija Tuomisen toinen romaani on nimeltään Kuningaskobra. Yllä oleva lainaus on hänen muistojaan. Esikoisromaanissaan Tiikerihai hän kirjoitti äiti-suhteestaan. Suhde oli kamala ja lopulta Tuominen haki oikeudelta äidilleen lähestymiskiellon. Surullista. Isä-suhde meni myös poikki Tiikerihain ilmestyttyä.
Taija Tuominen kertoo Kuningaskobrassa työhistoriastaan mm. luovan kirjoittamisen opettajana, ystävyydestään entisen äidinkielenopettajansa kanssa, matkustelusta ja työmatkoistaan ja omasta juomisestaan, joka alkoi pikkulapsena sahdin juomisena kotikellarissa. Isä ja äiti joivat antaumuksella alkoholia. Taijan tehtävänä oli huolehtia lehmistä. Syöttää, juottaa ja lypsää. Äiti paranteli kohmeloa.
Taija Tuomisen herkkä kohta ovat hänen vanhempansa. Kukaan ei voi valita vanhempiaan ja vanhemmista on vaikea päästä eroon, kuten Taija Tuomiselle on käynyt. Äiti järjesti kaikkea kamalaa ainoalle lapselleen, valitettavasti. Mutta mikä oli äidin oma tarina? Mistä kumpusi pahuus ja lapsen kurja kohteleminen? Kirja jättää paljon auki. Taija Tuomisella on tarinankerronta ja tragikomiikka hallussa.
Taija Tuominen kävi opettamassa muutaman päivän kansanopistossa, jossa kävin koulua keväällä 2018. En ikinä unohda hänen oppejaan. Nyt viimein luin hänen kirjansa. Tätäkään en tule ikinä eläissäni unohtamaan.
Kirja opetti ainakin minulle sen, että aina ei tarvitse antaa anteeksi kokemiaan asioita. Anteeksiantoon jää kiinni ja se hiertää aina, kun kokemukset ovat tarpeeksi julmia. Pitää lähteä omaan suuntaan ja pitää kiinni suunnastaan.
Kuningaskobra on hyvä kirja kirjoittajalle. Se kertoo kokemuksista. Ilmeisesti tämä on enemmän autofiktiota kuin edellinen Tiikerihai, jossa oli fiktiota paljon, eikä sen perusteella voinut päätellä, mitä kirjan kirjoittaja Taija oli kokenut. En ehkä ilman perusteellista tutkimusta, esim. lehtihaastattelua ole varma, että kirjailijan äiti on ollut samanlainen kuin tässä kirjassa. Mutta olen 100 % varma, että tällaisia naisia on.
Kuningaskobra saattaa jäädä vähän ajan kuluttua unhoon, enkä muistas sitä lukeneeni, mutta tärkeä kirja se on ja haluan varmasti lukea / kuunnella sen uudestaan.
Toivoisin kovasti, että pääsisin Taija Tuomisen oppilaaksi.
Ai että kuinka mehukas jatko-osa Tiikerihaille! Kirjassa vielä palataan makustelemaan traumaattisia lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia vinksahtaneessa perhearjessa. Kirjan päävire on kuitenkin positiivisempi kuin edeltäjänsä. Tässä kirjassa keskitytään irti päästämisen opetteluun ja sen opetteluun, kuinka tehdä elämästään itsensä näköinen. Toiveikkuutta tulevaisuudesta. Elämää aikuisena.
Autofiktiivisyys on jännä juttu. Kirjaa lukee aivan kuin se olisi täysin kirjailijan omaelämäkerta, mutta kuitenkin kirja on kirjastossa sijoitettu kaunokirjallisuuden puolelle. Hämmentävää. Ilmeisesti näin ollen kirja vain "perustuu tositapahtumiin". Tätäkin asiaa kirjassa pyöritellään, onko tarina kokonaan totta vai ei... Tämä jää Tiikerihain ohella pitkäksi aikaa mieleen pyörimään.
Yhden tähden tiputin siitä syystä, että kirjassa oli jonkin verran toistoa.
Nautin kirjoista, jotka vaativat lukemaan alusta loppuun yhdeltä istumalta, kun keskenkään ei voi jättää. Kuningaskobra on taidokkaasti rakennettu ja suorasukainen teos, joka kertoo kirjoittamisen parantavasta voimasta. Autofiktiivisessä romaanissa liikutaan sulavasti eri aikatasoissa ja viitataan usein Tuomisen esikoisromaani Tiikerihaihin, joka vielä odottaa itselläni sopivaa lukuhetkeä. Kirjassa kuvataan vaikeita perheoloja, mutta vastapainona teoksella on painava sanoma siitä, että ystävät ovat itse valittu perhe. Myös vapaus on kantava teema. Teos kosketti useaan otteeseen ja antoi inspiroivan esimerkin oman tien raivaamisesta huonoista lähtökohdista.
Kiitos Taijalle teoksen lahjoittamisesta kirjahyllyyni. On kunnia saada oppia kirjoittamista sinulta niin kursseilla kuin näiltä sivuiltakin.
Hyvä teospari Tiikerihaille. Kävin Taijan kirjoituskurssin viime kesänä ja se kokemus yhdistettynä näihin kirjoihin luo toimivan kokonaisuuden, sille mitä Tuominen Kuningaskobrassa kuvaa. Pidin erityisesti ystävyyden teemasta sekä vaikeiden perhesuhteiden käsittelemisen vaikeudesta. Pidin myös rakenteesta: kuinka muistot ujuttautuivat toisiinsa tai niihin palataan eri kautta, eri nykyhetkien herättämänä.
Kirja on sekoitus muistelmia, fiktiota, elämänopetuksia ja melkoisen naisen kertomia sattumuksia. Taija Tuominen on kirjallisuudenopettaja, jonka persoona jakaa mielipiteet. En voi ymmärtää tätä, sillä hän on tyrmäävän upea!
Aluksi ajattelin että vain vähän vilkaisen kirjaa, mutta lopulta tämä vangitsikin otteensa. Taija Tuominen nousi julkisuuteen kirjallaan Tiikerihai, joka herätti paljon huomiota. En ole tuota kirjaa lukenut, mutta Kuningaskobran jälkeen se on pakko lukea. Pidin Tuomisen rempseästä kirjoitustyylistä valtavan paljon. Kirja on autofiktiivinen ja kertoo Tuomisen elämästä tuokioita, niin hyviä kuin huonoja aina kotitalon palamisesta, parhaasta päätöksestä lähteä iltalukioon, ystävistä sekä retkistä maailmalla. Tiikerihain lukeneet saavat tästä varmasti enemmän irti, mutta tämä toimi ihan itsenäisenäkin teoksena.
Hurja ja kaunis kirja selviytymisestä. Kerronta on vähän liiankin sirpaleista, mutta tarina kantaa. Tiikerihain ajoista vivahteita on tullut lisää, mutta silti jäin kaipaamaan jotain. Tuomisen sanoma vapaudesta valita oma elämä ja perhe on ihana, mutta hieman turhan särötön. Lehtijutuissa näkee usein tarinoita, joissa kauhut jäävät taakse ja elämä hymyilee, ja silloin herää kysymys, mitä tässä jää kertomatta. Tuskin on ongelmattomia valintoja, vaikka kirjoittajana itsekin uskon, että kirjoittajan tie on yksi parhaista.
Loistava kirja! Upeasti, räväkästi, raikkaasti kirjoitettu alkoholistiperheessä kasvaneesta tytöstä, joka siitäkin huolimatta löytää oman paikkansa maailmassa. 5 tähteä naulaa kirjaan sen sijoittuminen tuttuihin maisemiin, Hauholle ja Hämeenlinnaan, mm. nostalgiset menopaikat Vitsiälä ja Hälläpyörä mainittu. Sitä vaan ihmettelen, että miksi ihmeessä en ole lukenut Tuomisen edellistä 20 vuotta sitten ilmestynyttä Tiikerihaita?
3,5 tähteä. Tiikerihain tarina jatkuu, tässäkin leikitellään autofiktion äärellä. Kauneinta ja parasta kirjassa on valitun perheen kuvaus -sitä kun yleensä tuppaa esiintymään näin eksplisiittisesti vain queer-teemaisissa tarinoissa. Kosketti tämäkin. Lämmin suositus, tosin kannattaa varmaankin lukea Tiikerihai ensin.