What do you think?
Rate this book
Pimeä aika: Kymmenen myyttiä keskiajasta
Huppupäiset pyövelit katkovat ihmisten kauloja, noitia poltetaan, taikausko kukoistaa. Kirkko päättää kaikesta ihmisten elämässä ja maapallon uskotaan olevan litteä. Tällaista oli elämä keskiajalla – vai oliko sittenkään?
Ajatus pimeästä keskiajasta elää sitkeästi osana kertomusta modernin länsimaisen sivilisaation noususta. Keskiaika nähdään synkkänä kautena antiikin ja renessanssin loiston välissä, ja sille on varattu konnan rooli tarinassa yhteiskuntamme kehityksestä. Tätä väritettyä kuvaa on pönkitetty myös populaarikulttuurissa goottilaisesta kauhuromantiikasta moderniin fantasiakirjallisuuteen ja historiallisiin tv-sarjoihin.
Pimeä aika -teoksessa keskiajan asiantuntija Jaakko Tahkokallio oikoo kymmenen yleistä väärinkäsitystä keskiajasta. Murtamalla myytin kerrallaan hän piirtää todenperäisemmän kuvan aikakaudesta, jossa ihmiset eivät olleet vain väkivaltaisia tai kirkko tieteen kehityksen tiellä – ja miekkailu näytti aivan muulta kuin elokuvissa.
Ajatus pimeästä keskiajasta elää sitkeästi osana kertomusta modernin länsimaisen sivilisaation noususta. Keskiaika nähdään synkkänä kautena antiikin ja renessanssin loiston välissä, ja sille on varattu konnan rooli tarinassa yhteiskuntamme kehityksestä. Tätä väritettyä kuvaa on pönkitetty myös populaarikulttuurissa goottilaisesta kauhuromantiikasta moderniin fantasiakirjallisuuteen ja historiallisiin tv-sarjoihin.
Pimeä aika -teoksessa keskiajan asiantuntija Jaakko Tahkokallio oikoo kymmenen yleistä väärinkäsitystä keskiajasta. Murtamalla myytin kerrallaan hän piirtää todenperäisemmän kuvan aikakaudesta, jossa ihmiset eivät olleet vain väkivaltaisia tai kirkko tieteen kehityksen tiellä – ja miekkailu näytti aivan muulta kuin elokuvissa.
299 pages, Hardcover
First published January 1, 2019
14 people are currently reading
285 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 37 reviews
January 7, 2020
Loppuvuodesta 2019 ilmestyneessä teoksessaan Pimeä aika keskiajan tutkija Jaakko Tahkokallio pureutuu sitkeimpiin keskiaikaa koskeviin yleisinä totuuksina pidettyihin myytteihin. Käsittelyyn pääsevät esimerkiksi noitavainot, keskiaikainen uskomus maapallon litteydestä sekä käsity siitä, että kirkko hallitsi pikkutarkasti yksilöiden elämää. Samalla Tahkokallio tulee kaataneeksi käsityksen keskiajan yleisestä pimeydestä suhteessa valoisaan valistukseen ja sivistyneeseen antiikkiin ja osoittaneeksi sen, että valistus ja siihen yhdistetty tieteellinen vallankumous eivät olisi olleet mahdollisia ilman keskiaikaa.
Teoksen läpileikkaava perusperiaate on ajatus siitä, että keskiaika oli noin tuhat vuotta kestänyt monimuotoinen ajanjakso laajalla maantieteellisellä alueella. Se, mitä tapahtui Italian pohjoisosissa 600-luvulla ei kerro välttämättä mitään eteläisen Ruotsin elämänmenosta myöhäiskeskiajalla. Näin ollen monet keskiaikaa koskevat yleistykset saattavat sisältää totuuden siemenen, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa suurimmassa osassa Eurooppaa eikä läheskään kaikkina ajankohtina. Tällaisia ovat esimerkiksi itsevaltaiset, pientä aluetta linnastaan käsin hallitsevat feodaaliruhtinaat. Heitä toki oli, mutta vain paikallisesti ja vain tiettyinä lyhyinä ajanjaksoina.
Tämän lisäksi Tahkokallio osoittaa, miten tietyt myyttejä koskevat yksityiskohdat ovat pelkkää populaarikulttuurin ryydittämää tarua, joita renessanssikirjailijat keksivät saadakseen oman aikansa näyttämään menneisyyttä kehittyneemmältä. Esimerkiksi Braveheart-elokuvan tunnetuksi tekemästä ensiyön oikeudesta ei yksinkertaisesti löydy mitään aikalaistodisteita. Kuuluisa kidutusväline rautaneitsyt puolestaan oli puhtaasti museokäyttöön myöhemmällä ajalla luotu keksintö. Lisäksi monet keskiaikaa koskevat myytit, kuten inkvisition noitavainot, ovat pääosin keskiajan jälkeisiä ilmiöitä, jotka myöhemmässä historiankirjoituksessa laitettiin keskiajan piikkiin.
Teoksellaan Tahkokallio osallistuu ansiokkaasti tämänhetkiseen julkiseen tiedettä popularisoivaan keskusteluun länsimaisesta historiasta. Erityiseen syyniin pääsevät esimerkiksi valistuksen perintöä uudelleen esiin nostanut Steven Pinker ja hänen virheelliset keskiaikakäsityksensä. Pimeä aika tulisi ehdottomasti kääntää englanniksi, jotta vuoropuhelua voitaisi käydä myös kansainvälisellä tasolla. Haaste on kuitenkin siinä, että analyyttinen, asioiden todellista tilaa hahmottava tutkimus jää usein raflaavien ja kärjistävien tarinoiden varjoon populaarimarkkinoilla.
Teoksen läpileikkaava perusperiaate on ajatus siitä, että keskiaika oli noin tuhat vuotta kestänyt monimuotoinen ajanjakso laajalla maantieteellisellä alueella. Se, mitä tapahtui Italian pohjoisosissa 600-luvulla ei kerro välttämättä mitään eteläisen Ruotsin elämänmenosta myöhäiskeskiajalla. Näin ollen monet keskiaikaa koskevat yleistykset saattavat sisältää totuuden siemenen, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa suurimmassa osassa Eurooppaa eikä läheskään kaikkina ajankohtina. Tällaisia ovat esimerkiksi itsevaltaiset, pientä aluetta linnastaan käsin hallitsevat feodaaliruhtinaat. Heitä toki oli, mutta vain paikallisesti ja vain tiettyinä lyhyinä ajanjaksoina.
Tämän lisäksi Tahkokallio osoittaa, miten tietyt myyttejä koskevat yksityiskohdat ovat pelkkää populaarikulttuurin ryydittämää tarua, joita renessanssikirjailijat keksivät saadakseen oman aikansa näyttämään menneisyyttä kehittyneemmältä. Esimerkiksi Braveheart-elokuvan tunnetuksi tekemästä ensiyön oikeudesta ei yksinkertaisesti löydy mitään aikalaistodisteita. Kuuluisa kidutusväline rautaneitsyt puolestaan oli puhtaasti museokäyttöön myöhemmällä ajalla luotu keksintö. Lisäksi monet keskiaikaa koskevat myytit, kuten inkvisition noitavainot, ovat pääosin keskiajan jälkeisiä ilmiöitä, jotka myöhemmässä historiankirjoituksessa laitettiin keskiajan piikkiin.
Teoksellaan Tahkokallio osallistuu ansiokkaasti tämänhetkiseen julkiseen tiedettä popularisoivaan keskusteluun länsimaisesta historiasta. Erityiseen syyniin pääsevät esimerkiksi valistuksen perintöä uudelleen esiin nostanut Steven Pinker ja hänen virheelliset keskiaikakäsityksensä. Pimeä aika tulisi ehdottomasti kääntää englanniksi, jotta vuoropuhelua voitaisi käydä myös kansainvälisellä tasolla. Haaste on kuitenkin siinä, että analyyttinen, asioiden todellista tilaa hahmottava tutkimus jää usein raflaavien ja kärjistävien tarinoiden varjoon populaarimarkkinoilla.
March 11, 2022
Todettakoon heti alkuun, että teos olisi aivan hyvin voinut olla myös neljän tähden kirja – melko pienet tekijät tiputtivat arvioni kuitenkin kolmeen tähteen.
Alussa koin hiukan hankalaksi pysyä kerrontatyylissä mukana, mutta kirjan edetessä probleemaa ei enää ollut. Syynä lienee se, että alun lukujen aiheet olivat hyvin laajoja, kun taas lopussa käsiteltiin hieman spesifimpiä myyttejä.
Joka luvun alussa toistuvia, myyttejä hyödyntäviä tarinoita en pidä kovinkaan onnistuneena. Vaikka itse tarinoissa ei mitään vikaa ollutkaan, tuntui, että niiden ansiosta virheellinen myytti nimenomaan jäi päähän pyörimään – vaikka se sitten kumottiinkin heti perään. Konsepti olisi siis ollut toimivampi, mikäli luvun lopussa olisi ollut vastaava tarina, joka olisi puolestaan vahvistanut myytin tilalle esitettyä näkemystä.
Edellä mainituista heikkouksista huolimatta kirja oli silti varsin antoisa lukukokemus. Se ei käsitellyt pelkästään keskiaikaa, vaan pohti taitavasti myös historiantutkimusta ja sitä, millaisena aikaisemmat ajat halutaan tavoitteista riippuen esittää.
Alussa koin hiukan hankalaksi pysyä kerrontatyylissä mukana, mutta kirjan edetessä probleemaa ei enää ollut. Syynä lienee se, että alun lukujen aiheet olivat hyvin laajoja, kun taas lopussa käsiteltiin hieman spesifimpiä myyttejä.
Joka luvun alussa toistuvia, myyttejä hyödyntäviä tarinoita en pidä kovinkaan onnistuneena. Vaikka itse tarinoissa ei mitään vikaa ollutkaan, tuntui, että niiden ansiosta virheellinen myytti nimenomaan jäi päähän pyörimään – vaikka se sitten kumottiinkin heti perään. Konsepti olisi siis ollut toimivampi, mikäli luvun lopussa olisi ollut vastaava tarina, joka olisi puolestaan vahvistanut myytin tilalle esitettyä näkemystä.
Edellä mainituista heikkouksista huolimatta kirja oli silti varsin antoisa lukukokemus. Se ei käsitellyt pelkästään keskiaikaa, vaan pohti taitavasti myös historiantutkimusta ja sitä, millaisena aikaisemmat ajat halutaan tavoitteista riippuen esittää.
May 14, 2020
Tämä oli mielenkiintoinen kirja! Keskiajan asiantuntija Jaakko Tahkokallio oikoo kymmenen yleistä väärinkäsitystä keskiajasta. Yleistajuisesti kirjoitettu ja asiapitoinen, muttei todellakaan puuduttuva vaan kuivakalla huumorilla höystetty ja nautittava lukukokemus, josta saa paljon irti. Erittäin hyvä kirja, vahva suositus!
Toimi tosi hyvin äänikirjana, lukijoina Jukka Pitkänen ja Aarne Linden!
Toimi tosi hyvin äänikirjana, lukijoina Jukka Pitkänen ja Aarne Linden!
October 16, 2024
ehk kuitenki 3,5⭐️
August 5, 2020
En muista, koska olisin viimeksi lukenut yhtä vetävän historiateoksen kuin tämä Jaakko Tahkokallion Pimeä aika! Kiinnostukseni aiheeseen heräsi luettuani Markus Leikolan Teidän edestänne annettu -romaanin, joka sijoittui osin Euroopan varhaiskeskiaikaan ja kertoi hurjia juttuja kirkon historiasta. Leikolan tyylissä paksuakin paksumpi pajunköysi yhdistyy pilkuntarkkaan asiantuntemukseen, eikä oma historiaosaamiseni riittänyt erottamaan näitä toisistaan. Niinpä tartuin Leikolan kirjan luettuani en yhteen vaan kahteen keskiajan historiaa käsittelevään teokseen, joista tämä Tahkokallion teos oli ehdottomasti parempi.
Tahkokallio käsittelee teemaansa yleisimpien keskiaikaan liitettyjen mielikuvien kautta: keskiajalla kuviteltiin, että maa on litteä, antiikin klassikkoteokset ja luonnontieteiden tutkimus oli kielletty, noitia ja harhaoppisia kidutettiin ja teloitettiin vähän väliä ja kirkonmiehet ja feodaaliherrat riistivät alamaisiaan mielin määrin, noin muutaman mainitakseni. Samat kliseet pyörivät paitsi elokuvissa, kirjallisuudessa ja arkipuheessa, myös monissa tietokirjoissa, joissa kirjoittajan asiantuntemus on oikeasti jossain muualla, kuin kyseisen aikakauden tuntemuksessa. Yksi Tahkokallion kritisoimista teoksista oli toinen aloittamistani keskiaika-tietokirjoista, jonka jätinkin sitten hyvällä omallatunnolla kesken (oli nimittäin todella tylsä).
Usein populaarejakin historiatietokirjoja vaivaa ajoittainen puisevuus, harhapolut tai liiallinen yksityiskohtaisuus. Tätä kirjaa kuunnellessani en pitkästynyt hetkeksikään. Jokainen luku tuntui tärkeältä ja kiinnostavalta. Ainoa, mitä jäin hiukan pohtimaan, oli Tahkokallion antama painoarvo nimenomaan kristinuskolle Euroopan myöhemmän menestyksen pohjana. Hän kutsuu kristinuskoa rationaaliseksi uskonnoksi, jossa jokaisen kansalaisen tuli osata lukea ja tuntea paitsi kristinoppi myös maailma mahdollisimman tarkoin, jotta hän voi tehdä uskontonsa näkökulmasta oikeita valintoja. Ei hän varmaan aivan väärässäkään ole, mutta melkein jo kuulen toisten tutkijoiden vastalauseet liian pitkälle viedyistä tulkinnoista. Niin tai näin, Tahkokallion kirja on erinomaista luettavaa niin asiaan perehtyneille kuin Game of Thronesista keskiaikakäsityksensä ammentaneille.
Tahkokallio käsittelee teemaansa yleisimpien keskiaikaan liitettyjen mielikuvien kautta: keskiajalla kuviteltiin, että maa on litteä, antiikin klassikkoteokset ja luonnontieteiden tutkimus oli kielletty, noitia ja harhaoppisia kidutettiin ja teloitettiin vähän väliä ja kirkonmiehet ja feodaaliherrat riistivät alamaisiaan mielin määrin, noin muutaman mainitakseni. Samat kliseet pyörivät paitsi elokuvissa, kirjallisuudessa ja arkipuheessa, myös monissa tietokirjoissa, joissa kirjoittajan asiantuntemus on oikeasti jossain muualla, kuin kyseisen aikakauden tuntemuksessa. Yksi Tahkokallion kritisoimista teoksista oli toinen aloittamistani keskiaika-tietokirjoista, jonka jätinkin sitten hyvällä omallatunnolla kesken (oli nimittäin todella tylsä).
Usein populaarejakin historiatietokirjoja vaivaa ajoittainen puisevuus, harhapolut tai liiallinen yksityiskohtaisuus. Tätä kirjaa kuunnellessani en pitkästynyt hetkeksikään. Jokainen luku tuntui tärkeältä ja kiinnostavalta. Ainoa, mitä jäin hiukan pohtimaan, oli Tahkokallion antama painoarvo nimenomaan kristinuskolle Euroopan myöhemmän menestyksen pohjana. Hän kutsuu kristinuskoa rationaaliseksi uskonnoksi, jossa jokaisen kansalaisen tuli osata lukea ja tuntea paitsi kristinoppi myös maailma mahdollisimman tarkoin, jotta hän voi tehdä uskontonsa näkökulmasta oikeita valintoja. Ei hän varmaan aivan väärässäkään ole, mutta melkein jo kuulen toisten tutkijoiden vastalauseet liian pitkälle viedyistä tulkinnoista. Niin tai näin, Tahkokallion kirja on erinomaista luettavaa niin asiaan perehtyneille kuin Game of Thronesista keskiaikakäsityksensä ammentaneille.
July 19, 2023
Keskiaikaan perehtynyt historiantutkija Jaakko Tahkokallio lähtee oikomaan aikakauteen yhdistettyjä ja yksinkertaistettuja myyttejä feodaaliajasta, kirkon asemasta, noitavainoista ihan sodankäyntiin saakka kymmenessä eri ilmiöön keskittyvässä luvussa ja vajaan kolmensadan sivun tietokirjassaan. Amerikkalaiseen tyyliin ympätyt anekdootit seminaareista ja arkityöstä johdattelevat paikka paikoin myyttien kumoamiseen ja paljastamiseen, että meitä onkin höynäytetty.
Vaikka kirjassa on paljon ansioita ja se on hyvin toimitettu, perusheikkous on ihan sama kuin koulukirjoissakin. Meillehän on opetettu, että Rooma jakautui kahteen osaan, mutta Roomahan tuhoutui vasta 1453, kun Mehmed II kukisti Bysantin eli meillä Itä-Roomaksi kutsutun valtakunnan. Ortodoksisen kirkon osuus on sivuutettu kokonaan, eikä puhuta mitään bysanttilaisesta varhaisrenessanssista ja antiikin perinteen elvyttämisestä latinalaisessa kulttuurissakaan, kun läntisessä Euroopassa elettiin niin sanottua pimeää keskiaikaa. On hyvä muistaa myös, että nykyisessä Suomessa, varsinkin itäosissa pakanat käännytettiin kristinuskoon, joka ei ollut luterilaisuutta eikä paavinvallanalaistakaan. Vasta Stolbovan rauhan jälkeen 1617 aloitettiin ortodoksien vainoaminen ja pakkokäännytykset.
Kirja tarjoaa monipuolisia selityksiä keskiaikana läntisessä Euroopassa vallinneeseen uskonnolliseen ja historialliseen kehitykseen, joskin monta kertaa vuosisadat lipsuvat renessanssiajan puolelle ja 1600-luvulle, mutta Kaarle Suuri ja Ludvig Hurskaan toteuttamat hallinnolliset uudistukset auttoivat kirkollisen järjestelmän ja yhtenäisyyden kehittämistä, joskin karolingisena aikana hovin projektina oli ehkä enemmänkin oman valta-aseman pönkittäminen ja siinä ohessa elvyttää antiikin perintöä grammatiikan ja retoriikan lisäksi. Enää ei pidetty antiikin jumalia kristinuskon ja sen jumalkäsityksen kilpailijoina.
Kirjoittaja tekee aika lailla lennokkaita yleistyksiä pohdiskellessaan kristinuskon ja luonnontieteiden välistä dilemmaa niin keskiajalla kuin nykyäänkin ja turhaan lähtee vähättelemään ihmisten uskonnollisia vakaumuksia, ikään kuin tieteestä löytyisi selitys kaikkeen. Jännää oli myös huomata, miten vähän tieteilijöitä osattiin arvostaa esimerkiksi julkisessa päätöksenteossa, ja muutamien esimerkkien voimalla osoitetaan, että vasta 1200-luvulla tiedeyhteisöllä oli saumaa osallistua poliittiseen keskusteluun.
Ehkä yksi sitkeimmistä keskiaikaan liitetyistä myyteistä on se, että tuolloin muka yleisesti uskottiin maapallon olevan litteä. Tähtitieteilijät Galileosta Kopernikukseen olivat muiden ohella perehtyneet Ptolemaioksen karttoihin, ja samaan johtopäätökseen maapallon pyöreydestä tuli myös Tuomas Akvinolainen. Ihmisiä tosin peloteltiin, että maapallon reunalta tipahtaa alas, ja siellä alapuolella elää toisenlaisia ihmisiä, joita antipodeiksi kutsuttiin. Nykyään meistä katsottuna maapallon toisella puolella Uuteen-Seelantiin pääsee edelleenkin matkaan Antipodisaarille.
Noitavainoihin ja keskiaikaisiin kidutusmenetelmiin annetaan myös hyviä argumentteja ja esimerkkejä, miten meitä on höynäytetty kaiken maailman vempeleillä, jollaisia on muun muassa Italialaisissa kidutusmuseoissa, joissa on paljon jälkeenpäin väsättyjä värkkejä, jollaisia ei ole ollut keskiaikana olemassakaan. Osa on muokattu joistain kirjallisista lähteistä kauhua herättäviksi. Noitavainothan saivat varsinaisesti alkunsa paavi Innocentius III päätöksellä vuonna 1199, jolloin harhaoppisuus rinnastettiin maanpetokseen, ja siitä oli rangaistuksena kuolema. Ennen tosin ja satoja vuosia myöhemmin magia, alkemia ja astrologia niputettiin tähän samaan kategoriaan, ja hengestä pääsi noin 50 000 ”noituuden pauloissa” ollutta onnetonta ihmispoloa tai demonien riivaamaa. Papeilla oli tapana julistaa jumalan tuomio, ja kiduttamalla saatiin tunnustukset, ennen kuin tuikattiin tapettava tuleen. Sitä ennen yleensä kuristettiin kuoliaaksi, ja tuli sitten poltti pahuuden rippeetkin, ja siten se ikään kuin ”kirkasti” sielun.
Lopussa vielä arvuutellaan, olivatko ihmiset lapsellisia ja tyhmiä keskiaikana, ja turvaudutaan joihinkin kansantarinoihin. Jos lukija on pitänyt mielessään 1200-luvulla yleistyneitä ritarien panssarisotisopaa jotenkin kömpelönä, Tahkokallio tietää, että ne päällä kyllä pystyi juoksemaan, heittämään volttia ja tekemään kärrynpyörääkin. Olihan tällaisia vermeitä vielä 1800-luvulla ratsumiesten käytössä.
Kirja antaa melko monipuolisen käsityksen, miten yhteiskunta, uskonto ja hallinto ovat kehittyneet varhaiskeskiajasta sydänkeskiaikaan ja renessanssiin asti. Bysantin vaikutus oli kuitenkin ilmeinen, vaikka se ohitetaan kokonaan, sillä olihan varsinkin eteläisessä Euroopassa vahvat kulttuuriset ja uskonnolliset siteet itäiseen Eurooppaan, ja sieltähän ne oppineimmat filosofit tapasivat tulla ja siirtyä valistamaan niin sanottuja latinalaisia hoveja ja yliopistojen tiedonjanoisia pänttääjiä.
Vaikka kirjassa on paljon ansioita ja se on hyvin toimitettu, perusheikkous on ihan sama kuin koulukirjoissakin. Meillehän on opetettu, että Rooma jakautui kahteen osaan, mutta Roomahan tuhoutui vasta 1453, kun Mehmed II kukisti Bysantin eli meillä Itä-Roomaksi kutsutun valtakunnan. Ortodoksisen kirkon osuus on sivuutettu kokonaan, eikä puhuta mitään bysanttilaisesta varhaisrenessanssista ja antiikin perinteen elvyttämisestä latinalaisessa kulttuurissakaan, kun läntisessä Euroopassa elettiin niin sanottua pimeää keskiaikaa. On hyvä muistaa myös, että nykyisessä Suomessa, varsinkin itäosissa pakanat käännytettiin kristinuskoon, joka ei ollut luterilaisuutta eikä paavinvallanalaistakaan. Vasta Stolbovan rauhan jälkeen 1617 aloitettiin ortodoksien vainoaminen ja pakkokäännytykset.
Kirja tarjoaa monipuolisia selityksiä keskiaikana läntisessä Euroopassa vallinneeseen uskonnolliseen ja historialliseen kehitykseen, joskin monta kertaa vuosisadat lipsuvat renessanssiajan puolelle ja 1600-luvulle, mutta Kaarle Suuri ja Ludvig Hurskaan toteuttamat hallinnolliset uudistukset auttoivat kirkollisen järjestelmän ja yhtenäisyyden kehittämistä, joskin karolingisena aikana hovin projektina oli ehkä enemmänkin oman valta-aseman pönkittäminen ja siinä ohessa elvyttää antiikin perintöä grammatiikan ja retoriikan lisäksi. Enää ei pidetty antiikin jumalia kristinuskon ja sen jumalkäsityksen kilpailijoina.
Kirjoittaja tekee aika lailla lennokkaita yleistyksiä pohdiskellessaan kristinuskon ja luonnontieteiden välistä dilemmaa niin keskiajalla kuin nykyäänkin ja turhaan lähtee vähättelemään ihmisten uskonnollisia vakaumuksia, ikään kuin tieteestä löytyisi selitys kaikkeen. Jännää oli myös huomata, miten vähän tieteilijöitä osattiin arvostaa esimerkiksi julkisessa päätöksenteossa, ja muutamien esimerkkien voimalla osoitetaan, että vasta 1200-luvulla tiedeyhteisöllä oli saumaa osallistua poliittiseen keskusteluun.
Ehkä yksi sitkeimmistä keskiaikaan liitetyistä myyteistä on se, että tuolloin muka yleisesti uskottiin maapallon olevan litteä. Tähtitieteilijät Galileosta Kopernikukseen olivat muiden ohella perehtyneet Ptolemaioksen karttoihin, ja samaan johtopäätökseen maapallon pyöreydestä tuli myös Tuomas Akvinolainen. Ihmisiä tosin peloteltiin, että maapallon reunalta tipahtaa alas, ja siellä alapuolella elää toisenlaisia ihmisiä, joita antipodeiksi kutsuttiin. Nykyään meistä katsottuna maapallon toisella puolella Uuteen-Seelantiin pääsee edelleenkin matkaan Antipodisaarille.
Noitavainoihin ja keskiaikaisiin kidutusmenetelmiin annetaan myös hyviä argumentteja ja esimerkkejä, miten meitä on höynäytetty kaiken maailman vempeleillä, jollaisia on muun muassa Italialaisissa kidutusmuseoissa, joissa on paljon jälkeenpäin väsättyjä värkkejä, jollaisia ei ole ollut keskiaikana olemassakaan. Osa on muokattu joistain kirjallisista lähteistä kauhua herättäviksi. Noitavainothan saivat varsinaisesti alkunsa paavi Innocentius III päätöksellä vuonna 1199, jolloin harhaoppisuus rinnastettiin maanpetokseen, ja siitä oli rangaistuksena kuolema. Ennen tosin ja satoja vuosia myöhemmin magia, alkemia ja astrologia niputettiin tähän samaan kategoriaan, ja hengestä pääsi noin 50 000 ”noituuden pauloissa” ollutta onnetonta ihmispoloa tai demonien riivaamaa. Papeilla oli tapana julistaa jumalan tuomio, ja kiduttamalla saatiin tunnustukset, ennen kuin tuikattiin tapettava tuleen. Sitä ennen yleensä kuristettiin kuoliaaksi, ja tuli sitten poltti pahuuden rippeetkin, ja siten se ikään kuin ”kirkasti” sielun.
Lopussa vielä arvuutellaan, olivatko ihmiset lapsellisia ja tyhmiä keskiaikana, ja turvaudutaan joihinkin kansantarinoihin. Jos lukija on pitänyt mielessään 1200-luvulla yleistyneitä ritarien panssarisotisopaa jotenkin kömpelönä, Tahkokallio tietää, että ne päällä kyllä pystyi juoksemaan, heittämään volttia ja tekemään kärrynpyörääkin. Olihan tällaisia vermeitä vielä 1800-luvulla ratsumiesten käytössä.
Kirja antaa melko monipuolisen käsityksen, miten yhteiskunta, uskonto ja hallinto ovat kehittyneet varhaiskeskiajasta sydänkeskiaikaan ja renessanssiin asti. Bysantin vaikutus oli kuitenkin ilmeinen, vaikka se ohitetaan kokonaan, sillä olihan varsinkin eteläisessä Euroopassa vahvat kulttuuriset ja uskonnolliset siteet itäiseen Eurooppaan, ja sieltähän ne oppineimmat filosofit tapasivat tulla ja siirtyä valistamaan niin sanottuja latinalaisia hoveja ja yliopistojen tiedonjanoisia pänttääjiä.
April 2, 2020
Odotin Pimeältä ajalta kaunokirjallista tekstin lentoa ja tarinoita keskiajalta, mutta törmäsin kuivanpuoleiseen, oppikirjamaiseen teokseen, joka vilisi luettelonomaisesti nippelitietoa, terminologiaa ja nimikavalkadin keskiajalla vaikuttaneista ihmisistä. Teksti olisi ollut luettavampaa, jos nimiä olisi karsittu ja viitattu asiayhteydessä lähdeluetteloon. Kirja ei missään vaiheessa temmannut minua kunnolla mukaansa. Henkilöt ja kertomukset eivät ehtineet syventyä, kun jo hypättiin seuraavaan aiheeseen. Tahkokallion kirjoitustyyli istuisi paremmin tieteelliseen julkaisuun kuin kaunokirjalliseen teokseen, ehkä näin on ollut kirjailijan tarkoituskin. Kokonaisuuden hallintaa olisi helpottanut, jos kirjan lopussa olisi ollut luettelo/selitteet tärkeimmistä termeistä ja merkittävimmistä henkilöistä.
Viime aikoina lukemistani historiaa käsittelevistä kirjoista on sekä Risto Isomäen faktaa ja fiktiota sekoittava teos Viiden meren kansa lukunautinnoltaan parempi puhumattakaan Hararin Sapiensista. En kuitenkaan kiistä tämän kirjan ansioita – historiafriikille ja alan opiskelijoille Pimeällä ajalla on paljon annettavaa, ja kieltämättä kirja muutti myös omaa ajatteluani monesta keskiajan myytistä.
Pimeä aika parani loppua kohti ja nousi kuin nousikin arvosteluskaalassani kolmen tähden kategoriaan.
Viime aikoina lukemistani historiaa käsittelevistä kirjoista on sekä Risto Isomäen faktaa ja fiktiota sekoittava teos Viiden meren kansa lukunautinnoltaan parempi puhumattakaan Hararin Sapiensista. En kuitenkaan kiistä tämän kirjan ansioita – historiafriikille ja alan opiskelijoille Pimeällä ajalla on paljon annettavaa, ja kieltämättä kirja muutti myös omaa ajatteluani monesta keskiajan myytistä.
Pimeä aika parani loppua kohti ja nousi kuin nousikin arvosteluskaalassani kolmen tähden kategoriaan.
July 8, 2020
Antiikki on ykkönen, mutta visigootit ja sitä seuraava aika tulee kyllä hyvänä kakkosena. Tahkokallio avaa ja purkaa yleisiä keskiaikaan liittyviä myyttejä alkaen uskonnon kaikkinielevästä vallasta noitaoikeudenkäynteihin ja kirjallisuuden säilymiseen. Monipuolinen, tarkka kirja.
September 9, 2025
kuuntelin koska lemppari proffa suositteli 🙂↕️oli aika jees tykkäsin kovin 🙏🙏aika paljon tuttua tietoa mut kanssa tosi mielenkiintoinen ja itselle uudenlainen kuvaus keskiajasta
January 31, 2020
Tiedostan että "Kymmenen myyttiä keskiajasta" ei ole tärkeimpiä tai hienoimpia kirjoja mitä on kirjotettu. Silti nautin sen kuuntelemisesta erittäin paljon. Vaikka myyttejä on kymmenen, ehkä kantava teema on uskonnon ja katolisen kirkon rooli, mikä onkin luonnollista, sillä kirkon rooli on perinteisesti nähty yhtenä keskiajan määrittelevistä piirteistä. Myös yhteiskunta itsessään ja väkivallan esiintyminen ovat kantavia teemoja.
Aiheisiin, tai siis myytteihin, pureudutaan juuri sopivalla syvyydellä. Tutkimusmetodeja avataan, mutta ei jäädä niihn tai yksittäisiin lähteisiin vellomaan niin, että tekstistä tulisi puduuttavaa. Kirja on asiapitoinen, mutta silti kuivakan huumorin kukat kukkivat siellä täällä. Tahkokallio uskaltaa ottaa kantaa ja antaa kriittistä palautetta isoillekin nimille, kuten Pinker, Tuchman ja Diamond. Kirja ei varsinaisesti toimi yleisesityksenä keskiajasta, mutta mikäli kiinnostaa keskiaikainen yhteiskunta tai keskiaika ylipäätään, suosittelen kirjaa varauksetta.
Aiheisiin, tai siis myytteihin, pureudutaan juuri sopivalla syvyydellä. Tutkimusmetodeja avataan, mutta ei jäädä niihn tai yksittäisiin lähteisiin vellomaan niin, että tekstistä tulisi puduuttavaa. Kirja on asiapitoinen, mutta silti kuivakan huumorin kukat kukkivat siellä täällä. Tahkokallio uskaltaa ottaa kantaa ja antaa kriittistä palautetta isoillekin nimille, kuten Pinker, Tuchman ja Diamond. Kirja ei varsinaisesti toimi yleisesityksenä keskiajasta, mutta mikäli kiinnostaa keskiaikainen yhteiskunta tai keskiaika ylipäätään, suosittelen kirjaa varauksetta.
September 1, 2020
Nimensä mukaisesti kirjassa käydään läpi 10 myyttiä keskiajasta. Näihin sisältyy esimerkiksi feodaalijärjestelmä, kirkon valta, tieteiden kehitys (tai kehittymättömyys) ja muuta vastaavaa.
Kirja on perusmielenkiintoinen, mutta se on kirjoitettu todella raskaasti. Sitä on hidas lukea ja siinä vilisee yksityiskohtia, mutta se ei jotenkin tunnu pääsevän lopulliseen aiheeseensa. Esimerkiksi kohdassa, jossa käsitellään tieteiden ja tutkimuksen katoamista, olisi ollut kiinnostavaa tietää, miksi esimerkiksi antiikin Rooman vesijohtojärjestelmä ei siirtynyt ns. uudelle sukupolvelle.
Ehkä isoin ongelma on, että kirja pyrkii käsittelemään koko Eurooppaa. Se ei näin saa otettua suoria selkeitä esimerkkejä läheskään kaikista aiheista ja monesti toivoisi mukana olevan kartan, kun listataan paikkakuntia tai jo kadonneita valtioita.
Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen teos, mutta vaatii aika paljon historian tuntemusta, että tästä pääsisi kunnolla nauttimaan.
Kirja on perusmielenkiintoinen, mutta se on kirjoitettu todella raskaasti. Sitä on hidas lukea ja siinä vilisee yksityiskohtia, mutta se ei jotenkin tunnu pääsevän lopulliseen aiheeseensa. Esimerkiksi kohdassa, jossa käsitellään tieteiden ja tutkimuksen katoamista, olisi ollut kiinnostavaa tietää, miksi esimerkiksi antiikin Rooman vesijohtojärjestelmä ei siirtynyt ns. uudelle sukupolvelle.
Ehkä isoin ongelma on, että kirja pyrkii käsittelemään koko Eurooppaa. Se ei näin saa otettua suoria selkeitä esimerkkejä läheskään kaikista aiheista ja monesti toivoisi mukana olevan kartan, kun listataan paikkakuntia tai jo kadonneita valtioita.
Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen teos, mutta vaatii aika paljon historian tuntemusta, että tästä pääsisi kunnolla nauttimaan.
January 7, 2024
Todella kiinnostava, hyvin kirjoitettu ja selvästi hyvin lähteisiin perustuva kertomus keskiajasta, joka (siis keskiaika sellaisena kuin sen tunnemme) tuntuu olevan suurelta osin uuden ajan keksintöä.
March 15, 2024
Tarpeellinen myytinmurtaja
January 10, 2021
Pimeä aika on täyttä asiaa ja onnistui muuttamaan useita omianikin väärinkäsityksiä keskiajan historiasta kuten heidän lapsuuden käsitteen puuttumisesta tai maapallon kuvasta litteänä. Teksti oli kuitenkin haastavan pikkutarkkaa ja lukeminen aluksi minulla puuromaista, noin puolen välin jälkeen kuitenkin tekstiin tuli lennokkuutta ja lukemisesta tuli mielekkäämpää.
November 11, 2019
Mainion asiapitoisesti ja välistä kuivakkaan humoristisesti kirjoitettu katsaus vähemmän myrkynmustaan keskiaikaan. Myyttejä koskevat aihealueet olivat kautta linjan stimuloivia, ja itse väärinkäsitysten oikomisia käytiin läpi terävästi argumentoiden sekä johdonmukaisesti taustoja ja ilmiöitä avaten. Näin ei-historioitsijana olin tietty aika helposti tekstin vietävissä, varsinkin kun itsellä ei ole keskiajasta sen kummempaa faktatietoa muutamien skolastikkojen tekstien lukukertojen lisäksi, mutta yleensä pystyn suhteellisen helposti havaitsemaan heikkoja väitteitä tai epämääräisiä tulkintoja. Niitä ei löytynyt lähes ollenkaan, ja vaikka Tahkokallio pyrkikin nimenomaan puolustamaan keskiaikaa turhanpäiväiseltä parjaukselta, tekstistä puuttuivat agendavetoinen kiihko ja taktisen suopeat tulkinnat - kyse oli enemmänkin järkipitoisesta toppuuttelusta. Kaikki väitteet lisäksi perusteltiin huolella, joskin selkeitä lähdeviitteitä ei tekstissä aina esiinny (mikä on populääriteokseksi ihan ymmärrettävää, ja onhan siellä lopussa kirjallisuutta mielin määrin).
Kappaleiden alkuihin pläjäytettyjen tarinanpätkien funktio jäi vähän hataraksi, tai ainakin niiden kömpelyys särähti pahasti lukuelimiin. Mutta moiset krumeluurit ovat pientä sen rinnalla, kuinka innostuneesti kirja sai minut pläräämään sivujaan. Helvetin hyvä ostos.
Kappaleiden alkuihin pläjäytettyjen tarinanpätkien funktio jäi vähän hataraksi, tai ainakin niiden kömpelyys särähti pahasti lukuelimiin. Mutta moiset krumeluurit ovat pientä sen rinnalla, kuinka innostuneesti kirja sai minut pläräämään sivujaan. Helvetin hyvä ostos.
June 2, 2024
Mainio teos kaikille historia-faneille! Informatiivinen, viihdyttävä ja monta ravistelevaa ajatusta tarjoava. Pidin tästä erityisesti, koska itse luen mielelläni erityisesti 1500-luvulle sijoittuvia tarinoita. Tästä eteenpäin kuitenkin luen niitä, sanoisinko, päivitettyjen silmälasien läpi. Tajusin Tahkokalliota lukiessani, että vaikka hyvin tiedän, että keskiajaksi kutsumamme ajanjakso kesti 1000 (!) vuotta, myös omia mielikuviani siitä luoneet yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja taloudelliset ilmiöt itse asiassa ilmenivät paitsi varsin maantieteellisesti rajatusti Euroopassa, myös vasta ns. myöhäiskeskiajalla. Puhumattakaan fiktion voimasta, missä ymmärrettävästi draamanrakennuksen aineosat on poimittu aikakauden herkullisimmista erikoisuuksista. Se, että huomaa itse keskiaikaa koskevien käsitystensä roikkuneen varsin karkeiden yleistysten varassa, saa hieman lohdutusta siitä, että Tahkokallio antaa kyytiä aika monelle tunnetulle kirjailijallekin vääristetyn tiedon viljelemisestä.
Osa Tahkokallion purkamista myyteistä tarjosivat mullistavampia wow-hetkiä kuin toiset, mutta kaikki olivat todella kiinnostavia. Pidin myös Tahkokallion tavasta kirjoittaa ja sitoa ilmiöitä myös nykypäivän kontekstiin. Toivon häneltä tulevaisuudessa lisää tällaisia kirjoja.
Haluan nostaa tähän muutaman kirjassa murretun myytin, jotka minulle olivat eniten silmiä avaavia, lähinnä omien kiinnostuksen kohteideni näkökulmasta. Eli - spoiler alert! Jos haluat säilyttää löytöretkimäisen kokemuksen kirjan lukemisessa, älä lue tästä eteenpäin.
***
Käsityksemme feodaalijärjestelmästä koko keskiaikaa leimaavana yhteiskuntajärjestelmänä on varmasti yksi yleisimpiä yleistyksiä. Tahkokallio muistuttaa, että tämä (kuten useampi muukin) käsitys aikanaan syntyi palvelemaan valistuksen ajan poliittisia tarkoitusperiä eikä vastaa historiallista todellisuutta. Todellisuudessa itsevaltaisten linnanherrojen ja maaorjien aikakausi oli kyllä olemassa, mutta se oli lyhyt ja vain joissakin osissa Eurooppaa.
Erityisesti reformaation aikakaudelle sijoittuvan fiktion ystävän avuksi kontekstin rakentamisessa Tahkokallio purkaa useamman myytin katoliseen kirkkoon liittyen: esimerkiksi, että katolisen kirkon valta oli suuren osan keskiaikaa varsin hutera, eikä se ehkä olisi myöhemmän ajan väkevään asemaansa edes noussut ilman maallisen vallan - Kaarle Suuren - omia valtapyrkimyksiä. Toisekseen kirkon ja tieteen suhde ei ollut lähellekään niin toisilleen vastakkainen kuin usein annetaan ymmärtää - useat tieteentekijät uskoivat selittävänsä tutkimuksellaan nimenomaisesti Jumalan työtä ja kirkko itse asiassa auttoi institutionalisoimaan hajallaan ja harvojen harrastuksena syntyneen luonnonfilosofian. Tieteen (joka terminä otettiin käyttöön vasta 1800-luvulla) lisäksi kirkon kanssa sulassa sovussa olivat pitkään myös maalliset magiaan liittyvät käsitykset ja rituaalit. Tähän tematiikkaan liittyy erityisesti myytti koskien ns. noitavainoja, jotka ovat ruokkineet erityisesti 1800-luvun kirjallisuutta. Kyseessä oli kuitenkin ilmiö, joka ei leimaa keskiaikaa yleisesti, vaan käynnistyi vasta reformaation jälkeen 1560-1650 -luvulla, kirkollisen ja maallisen eliitin ideologisen muutoksen myötä suhteessa maallisiin uskonmenoihin.
Ja jotenkin minuun kolahti myös se tieto, että keskiajan ihmiset EIVÄT yleisesti uskoneet maan olevan litteä ;).
Osa Tahkokallion purkamista myyteistä tarjosivat mullistavampia wow-hetkiä kuin toiset, mutta kaikki olivat todella kiinnostavia. Pidin myös Tahkokallion tavasta kirjoittaa ja sitoa ilmiöitä myös nykypäivän kontekstiin. Toivon häneltä tulevaisuudessa lisää tällaisia kirjoja.
Haluan nostaa tähän muutaman kirjassa murretun myytin, jotka minulle olivat eniten silmiä avaavia, lähinnä omien kiinnostuksen kohteideni näkökulmasta. Eli - spoiler alert! Jos haluat säilyttää löytöretkimäisen kokemuksen kirjan lukemisessa, älä lue tästä eteenpäin.
***
Käsityksemme feodaalijärjestelmästä koko keskiaikaa leimaavana yhteiskuntajärjestelmänä on varmasti yksi yleisimpiä yleistyksiä. Tahkokallio muistuttaa, että tämä (kuten useampi muukin) käsitys aikanaan syntyi palvelemaan valistuksen ajan poliittisia tarkoitusperiä eikä vastaa historiallista todellisuutta. Todellisuudessa itsevaltaisten linnanherrojen ja maaorjien aikakausi oli kyllä olemassa, mutta se oli lyhyt ja vain joissakin osissa Eurooppaa.
Erityisesti reformaation aikakaudelle sijoittuvan fiktion ystävän avuksi kontekstin rakentamisessa Tahkokallio purkaa useamman myytin katoliseen kirkkoon liittyen: esimerkiksi, että katolisen kirkon valta oli suuren osan keskiaikaa varsin hutera, eikä se ehkä olisi myöhemmän ajan väkevään asemaansa edes noussut ilman maallisen vallan - Kaarle Suuren - omia valtapyrkimyksiä. Toisekseen kirkon ja tieteen suhde ei ollut lähellekään niin toisilleen vastakkainen kuin usein annetaan ymmärtää - useat tieteentekijät uskoivat selittävänsä tutkimuksellaan nimenomaisesti Jumalan työtä ja kirkko itse asiassa auttoi institutionalisoimaan hajallaan ja harvojen harrastuksena syntyneen luonnonfilosofian. Tieteen (joka terminä otettiin käyttöön vasta 1800-luvulla) lisäksi kirkon kanssa sulassa sovussa olivat pitkään myös maalliset magiaan liittyvät käsitykset ja rituaalit. Tähän tematiikkaan liittyy erityisesti myytti koskien ns. noitavainoja, jotka ovat ruokkineet erityisesti 1800-luvun kirjallisuutta. Kyseessä oli kuitenkin ilmiö, joka ei leimaa keskiaikaa yleisesti, vaan käynnistyi vasta reformaation jälkeen 1560-1650 -luvulla, kirkollisen ja maallisen eliitin ideologisen muutoksen myötä suhteessa maallisiin uskonmenoihin.
Ja jotenkin minuun kolahti myös se tieto, että keskiajan ihmiset EIVÄT yleisesti uskoneet maan olevan litteä ;).
July 19, 2020
Tämä oli oikein tervetullut kirja keskelle kaikkea tämän päivän keskiaikahömppää. Kirja valaisee tieteellisesti perustellen keskiaikaa ja sen ilmiöitä helposti lähestyttävällä tavalla. Laaja lähdeluettelo antaa osaltaan kirjalle uskottavuutta. Kirjoittajan esitystavasta tunnistaa tieteentekijän. Hän on kuitenkin tieteentekijä, joka näkee tehtäväkseen levittää tietämystään laajemmalle joukolle kuin vain tiedeyhteisölle.
Keskiaika ei, kuten ei mikään muukaan historian ajanjakso, ole mikään selkeärajainen ja yksiulotteisesti luonnehdittava aika. Keskiaika terminä on historiankulun hahmottamista helpottava yleistys, eikä mitään muuta. Kirjassa kirjoittaja kumoaa ensin 10 eri keskiaikaan liittyvää myyttiä ja lopuksi tekee niistä yhteenvedon. Historian harrastajalle löytyy montaa hyvää oivallusta kirjasta ja se kuvaa hyvin lähinnä eurooppalaisten yhteiskuntien ja sivistyksen kehitystä keskiaikana osana jatkumoa antiikista nykyaikaan. Oma käsitykseni keskiajasta muuttui monessa kohdassa. Kirjan lukeminen sattui hyvään aikaan, kun olen hiljattain lukenut neljä keskiaikaan sijoittuvaa romaania (Twain, Eco, Saramago, Hargla). Erityisen mielenkiintoista oli ne myytit tai sanoisinko jopa feikit, jotka keskiaikaan on liitetty, jotka tosiasiassa ovat peräisin 1800-luvulta.
Ainoa kritiikin aihe mielestäni on tekijän tapa käsitellä kirkon ja uskonnon roolia historiassa. Luvalla sanoen erityisesti kirkkoa käsittelevässä 4. luvussa kirjoittaja kaunistelee mielestäni kirkon kielteistä roolia mitä tulee tieteen kehitykseen keskiajalla ja uuden ajan alussa. Vähän oli selittelyn makua johtopäätöksissä. Tämä toistui osin myöhemmin kirjassa ja lopun yhteenvedossa esimerkiksi tasa-arvoa koskevissa asioissa. Ei kirkon rooli tietenkään ole ollut mustavalkoinen, kuten asiat harvoin ovat, mutta kyllä se on ollut enemmän jarru kuin kehityksen liikkeelle paneva voima – ja on sitä monessa asiassa vielä vuonna 2020. Kysyn voiko rationaalisuus ja uskonto ylipäätänsä sopia ”samoihin kansiin”?
Keskiaika ei, kuten ei mikään muukaan historian ajanjakso, ole mikään selkeärajainen ja yksiulotteisesti luonnehdittava aika. Keskiaika terminä on historiankulun hahmottamista helpottava yleistys, eikä mitään muuta. Kirjassa kirjoittaja kumoaa ensin 10 eri keskiaikaan liittyvää myyttiä ja lopuksi tekee niistä yhteenvedon. Historian harrastajalle löytyy montaa hyvää oivallusta kirjasta ja se kuvaa hyvin lähinnä eurooppalaisten yhteiskuntien ja sivistyksen kehitystä keskiaikana osana jatkumoa antiikista nykyaikaan. Oma käsitykseni keskiajasta muuttui monessa kohdassa. Kirjan lukeminen sattui hyvään aikaan, kun olen hiljattain lukenut neljä keskiaikaan sijoittuvaa romaania (Twain, Eco, Saramago, Hargla). Erityisen mielenkiintoista oli ne myytit tai sanoisinko jopa feikit, jotka keskiaikaan on liitetty, jotka tosiasiassa ovat peräisin 1800-luvulta.
Ainoa kritiikin aihe mielestäni on tekijän tapa käsitellä kirkon ja uskonnon roolia historiassa. Luvalla sanoen erityisesti kirkkoa käsittelevässä 4. luvussa kirjoittaja kaunistelee mielestäni kirkon kielteistä roolia mitä tulee tieteen kehitykseen keskiajalla ja uuden ajan alussa. Vähän oli selittelyn makua johtopäätöksissä. Tämä toistui osin myöhemmin kirjassa ja lopun yhteenvedossa esimerkiksi tasa-arvoa koskevissa asioissa. Ei kirkon rooli tietenkään ole ollut mustavalkoinen, kuten asiat harvoin ovat, mutta kyllä se on ollut enemmän jarru kuin kehityksen liikkeelle paneva voima – ja on sitä monessa asiassa vielä vuonna 2020. Kysyn voiko rationaalisuus ja uskonto ylipäätänsä sopia ”samoihin kansiin”?
May 10, 2020
Jaakko Tahkokallion "Pimeä aika: Kymmenen myyttiä keskiajasta" on suurenmoinen kansantajuinen historiateos. Kirjan idea on simppeli. Tahkokallio on valinnut kymmenen populaarissa historiakulttuurissa tiuhaan viljeltyä myyttiä keskiajasta ja purkaa ne osatekijöihinsä. Kyytiä saa muun muassa käsitys katolisesta kirkosta kaikkivoipaisena orwellilaisena isoveljenä, joka kontrolloi ihmisiä kehdosta hautaan ja rankaisi armotta kuolemalla jokaista, joka rohkeni uhmata paavia tai kritisoida pyhiä oppeja. Samoin esimerkiksi lukion oppikirjoista tuttu kuva feodaalisesta yhteiskuntajärjestelmästä osoitetaan historiantutkimuksen näkökulmasta ongelmalliseksi.
Kirjoittajan erityisenä ansiona pidän sitä, että hän ei tyydy pelkästään korjaamaan virheellisiä käsityksiä, vaan pureutuu myös niiden taustoihin ja syihin. "Pimeä aika" tarjoaa siten arvokkaan oppitunnin keskiajan historiapolitiikasta. Osoittautuu, että varsinkin 1700-luvun valistus piilee monen virheellisten historiantulkintojen taustalla. Kun valistusfilosofit tahtoivat rakentaa uutta tieteelliseen tietoon perustuvaa vapauden, veljeyden ja tasa-arvon maailmaa, maalasivat he kontrastiksi irvikuvan keskiajasta takapajuisena ja raakalaismaisena ajanjaksona. Ironista kyllä joidenkin valistusajan ihanteiden juuret voidaan itse asiassa jäljittää keskiajalle. Tahkokallion mukaan esimerkiksi usko rationaalisesti järjestäytyneeseen maailmankaikkeuteen, jonka lainalaisuudet ovat ihmisjärjen tavoitettavissa, pohjautuu keskiaikaiseen teologiaan ja luonnonfilosofiaan.
Samalla kun myyttejä puretaan, kirjassa selostetaan ihailtavalla selkeydellä keskiajan Euroopan yhteiskuntaa, kulttuuria ja mielenmaisemaa. "Pimeää aikaa" voi ehdoitta suositella kaikille historian harrastajille ja opettajille. Erityisesti toivoisin, että kaikki Steven Pinkeriä tähän asti fanittaneet tutustuisivat tähän mainioon tietokirjaan.
Kirjoittajan erityisenä ansiona pidän sitä, että hän ei tyydy pelkästään korjaamaan virheellisiä käsityksiä, vaan pureutuu myös niiden taustoihin ja syihin. "Pimeä aika" tarjoaa siten arvokkaan oppitunnin keskiajan historiapolitiikasta. Osoittautuu, että varsinkin 1700-luvun valistus piilee monen virheellisten historiantulkintojen taustalla. Kun valistusfilosofit tahtoivat rakentaa uutta tieteelliseen tietoon perustuvaa vapauden, veljeyden ja tasa-arvon maailmaa, maalasivat he kontrastiksi irvikuvan keskiajasta takapajuisena ja raakalaismaisena ajanjaksona. Ironista kyllä joidenkin valistusajan ihanteiden juuret voidaan itse asiassa jäljittää keskiajalle. Tahkokallion mukaan esimerkiksi usko rationaalisesti järjestäytyneeseen maailmankaikkeuteen, jonka lainalaisuudet ovat ihmisjärjen tavoitettavissa, pohjautuu keskiaikaiseen teologiaan ja luonnonfilosofiaan.
Samalla kun myyttejä puretaan, kirjassa selostetaan ihailtavalla selkeydellä keskiajan Euroopan yhteiskuntaa, kulttuuria ja mielenmaisemaa. "Pimeää aikaa" voi ehdoitta suositella kaikille historian harrastajille ja opettajille. Erityisesti toivoisin, että kaikki Steven Pinkeriä tähän asti fanittaneet tutustuisivat tähän mainioon tietokirjaan.
April 11, 2024
Otin kirjan kirjastosta lainaan juuri Tahkokallion nimen takia. Hän oli käynyt yhdellä kurssilla luennoimassa ja tehnyt minuun vaikutuksen. Kirjan aihe ei ollut omalle kiinnostukselle se suurin, mutta olen iloinen, että otin kirjan.
Tiesin ennen kirjaa, että keskiaikaa on turhan paljolti kritisoitu ja mustamaallattu. En kuitenkaan tiennyt tämän ilmiön laajuutta. Teoriassa kaikki minkä ajatteli olevan keskiajalle ominaista oli jotenkin väärin. Mieleen jäi etenkin 8. luvun keskiaikainen kidutus, joka oli tyystin toinen kuin ajatteli.
Itselläni useammassa kohtaan usko Tahkokallion väitteitä kohtaan horjui, ja aionkin tutkia väitteiden perään. Tahkokallio kuitenkin osasi vakuuttavasti argumentoida ja osoittaa miksi kyseinen väite on väärin.
Kirjan suuri ongelma on siinä, että Tahkokallio pehmittää kirkon roolia. Uskon ettei kirkko ollut ihan niin demoninen kuin se usein kuvataan. Tahkokallio ajoittain väheksyy kirkon toimintaa. Toisaalta se on myös mukavaa vaihtelua, mutta tietokirjaan ei tunnu välttämättä sopivalta.
Teos on yksi parhaita tietokirjoja, eikä kirjassa esiintyvä väheksyntä häiritse, kun pohtii asioita järkevästi.
Tiesin ennen kirjaa, että keskiaikaa on turhan paljolti kritisoitu ja mustamaallattu. En kuitenkaan tiennyt tämän ilmiön laajuutta. Teoriassa kaikki minkä ajatteli olevan keskiajalle ominaista oli jotenkin väärin. Mieleen jäi etenkin 8. luvun keskiaikainen kidutus, joka oli tyystin toinen kuin ajatteli.
Itselläni useammassa kohtaan usko Tahkokallion väitteitä kohtaan horjui, ja aionkin tutkia väitteiden perään. Tahkokallio kuitenkin osasi vakuuttavasti argumentoida ja osoittaa miksi kyseinen väite on väärin.
Kirjan suuri ongelma on siinä, että Tahkokallio pehmittää kirkon roolia. Uskon ettei kirkko ollut ihan niin demoninen kuin se usein kuvataan. Tahkokallio ajoittain väheksyy kirkon toimintaa. Toisaalta se on myös mukavaa vaihtelua, mutta tietokirjaan ei tunnu välttämättä sopivalta.
Teos on yksi parhaita tietokirjoja, eikä kirjassa esiintyvä väheksyntä häiritse, kun pohtii asioita järkevästi.
July 4, 2024
Ehkä voisin antaa 5 tähteä, mutta vähän ärsytti se, että oli niin palava puolustuspuhe keskiajalle. Siis ei kai me normaalit ihmiset ajatella historian aikakausista niinkuin Tieteen kuvalehden toimittajat? Vai ajatteleeko muut niin mustavalkoisesti? Olihan se keskiaika nyt hyvänen aika mahdottoman pitkä aikakausi ja Eurooppa on suuri alue ja ei kai ihmiset kuvittele että kaikesta mahdollisesta on säilyny dokumentteja? Tai no, ehkä se puolustuspuhe on paikallaan jos ei nähdä historian aikakausia todellisena elämänä, jota on eläny ihmiset, jotka mieleltään on samankaltaisia kuin mekin ollaan. Kiinnostavan tasapainottavan näkökulman aikakauteen antava kirja.
May 11, 2020
Kirja oikaisee niitä käsityksiämme keskiajasta, jotka perustuvat ehkä pikemminkin Game of Thronesiin kuin oikeaan tutkimukseen. Pimeän keskiajan tehtäväksi on jäänyt edustaa jonkinlaista toiseutta suhteessa yhtäältä antiikkiin, toisaalta keskiaikaa seuranneeseen uuteen aikaan ja valistukseen, mutta todellisuudessa se ei ollutkaan niin pimeää aikaa.
Kirja on hieman kuivakka, joten perustiedot ja -kiinnostus historiaa kohtaan on tarpeen. Tämä ei ole Hararin kaltainen page turner, mutta ei toisaalta vajoa liian syvälle akateemisuuteenkaan vaan kertova ote säilyy.
Kirja on hieman kuivakka, joten perustiedot ja -kiinnostus historiaa kohtaan on tarpeen. Tämä ei ole Hararin kaltainen page turner, mutta ei toisaalta vajoa liian syvälle akateemisuuteenkaan vaan kertova ote säilyy.
March 26, 2025
Erittäin mielenkiintoinen teos. Aluksi oli vaikeuksia päästä lukemisen makuun, ja hetken mietin jopa keskenjättämistä. Pidin jonkin aikaa taukoa, sitten tartuin kirjaan uudestaan ja jostain syystä sitä lukuintoa löytyikin lopulta. Ehkä aluksi oli hankaluuksia, kun luin jo toista myytinmurtamiskirjaa samalla kun aloitin tämän Pimeän ajan, ja tuli ns. informaatioähky? Saattaa hyvinkin olla.
Kirjoista ja niiden valmistuksesta kertova luku oli suosikkini!
En pitänyt lukujen alussa olevista tarinallisista pätkistä, pari niitä luettuani jätin ne kokonaan väliin. Ne tuntuivat kiusallisilta.
Kirjoista ja niiden valmistuksesta kertova luku oli suosikkini!
En pitänyt lukujen alussa olevista tarinallisista pätkistä, pari niitä luettuani jätin ne kokonaan väliin. Ne tuntuivat kiusallisilta.
January 3, 2023
Populaari tietokirja paneutuu virheellisiin käsityksiin keskiajasta ja pyrkii purkamaan yleisiä uskontoon, tieteeseen, sodankäyntiin ja keskiajan yleiseen kurjuuteen liittyviä myyttejä.
Aika hyvä ja mielenkiintoinen teos! Jokunen hassu rinnastus pisti silmään ja paikoitellen sävy oli saarnaava, mutta tästä oppi myös paljon uutta.
Aika hyvä ja mielenkiintoinen teos! Jokunen hassu rinnastus pisti silmään ja paikoitellen sävy oli saarnaava, mutta tästä oppi myös paljon uutta.
Read
June 9, 2025Helppoa pysyä mukana! Fiktiiviset tarinanpätkät kutakin myyttiä käsittelevän kappaleen alussa oli oivaltava lisä ja sidostivat kirjaa yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. Pidän informatiivisia kirjoja uskottavampana, jos esitettyihin tietoihin rinnastetaan reilusti poikkeustilanteita ja korostetaan asioiden suhteellisuutta - mitä ilmenee onneksi tässä kirjassa mukavasti.
July 15, 2020
Looginen ja asiallinen teos historian ystäville. Ei huimaa tarinan lentoa, sen sijaan yllättäviäkin faktoja. Hyvin koottu ja tehty kirja. Ihan kaikki aiheet eivät jaksaneet niin kiinnostaa. Kuuntelin puolet äänikirjana, Jukka Pitkänen sai tekstin elämään.
May 12, 2020
Nautin kuuntelukokemuksesta ja faktat oli mielestäni tuotu esiin kiinnostavasti.
May 25, 2020
Ihan kiva
June 21, 2025
Reading this book second time now. This time with a lot more thought while reading
September 7, 2025
Keski-aika ei ollutkaan ihan sellainen kuin meille on uskoteltu.
April 21, 2020
Hyvä ja tarpeellinen kirja. Alkaa vähän hitaasti, mutta myöhemmät luvut tarjoavat hyvinkin mielenkiintoista luettavaa/kuunneltavaa.
Displaying 1 - 30 of 37 reviews