What do you think?
Rate this book
Lapsepõli
Aadlisuguvõsast pärit soomerootsi luuletaja ja prosaist Bo Carpelan (1926–2011) on üks väheseid Soome kirjanikke, kes on pälvinud Finlandia kirjandusauhinna kaks korda. Esimese sai ta 1993. aastal romaani „Urwind“ eest ja teise 2005. aastal romaani „Berg“ (eesti keeles „Suve varjud“) eest. Samuti on ta pälvinud hulgaliselt luuleauhindu, muu hulgas Prix Européen de Littérature. 1980. aastal nimetas Soome president U. K. Kekkonen Carpelani kaunite kunstide professoriks.
Carpelanist doktoritöö kirjutanud Anna Hollsten ütleb, et BC on intellektuaalne luuletaja, kuid lugejal ei pea olema tema teadmisi, et luulest aru saada. BC on ise tõdenud, et kirjutamisel annab pilt talle algtõuke. Ma näen kõike piltides, isegi mälestusi, tõdeb kirjanik, kelle sõnul keel on elurütm, aastaaegade vahelduvus, meeleline, aimatav.
Käesolevas romaanis „Lapsepõli“, mis valmis 2008. aastal, on kõike seda tunda. Romaan kirjeldab poiss Davi kasvuaastaid sõjaeelsetel keerulistel 1930. aastatel Helsingis. Kirjaniku detailirohke keel on luuleline, see peegeldab poisi tundlikku siseilma ning teda ümbritseva täiskasvanute elu-olu traagilisust, kust aimub juba lähenevat katastroofi.
Carpelanist doktoritöö kirjutanud Anna Hollsten ütleb, et BC on intellektuaalne luuletaja, kuid lugejal ei pea olema tema teadmisi, et luulest aru saada. BC on ise tõdenud, et kirjutamisel annab pilt talle algtõuke. Ma näen kõike piltides, isegi mälestusi, tõdeb kirjanik, kelle sõnul keel on elurütm, aastaaegade vahelduvus, meeleline, aimatav.
Käesolevas romaanis „Lapsepõli“, mis valmis 2008. aastal, on kõike seda tunda. Romaan kirjeldab poiss Davi kasvuaastaid sõjaeelsetel keerulistel 1930. aastatel Helsingis. Kirjaniku detailirohke keel on luuleline, see peegeldab poisi tundlikku siseilma ning teda ümbritseva täiskasvanute elu-olu traagilisust, kust aimub juba lähenevat katastroofi.
214 pages, Hardcover
First published January 1, 2008
1 person is currently reading
49 people want to read
About the author
Bo Carpelan
96 books13 followersEN: Baron Bo Gustaf Bertelsson Carpelan was a Finnish poet and author. He published his first book of poems in 1946, and received his Ph.D. in 1960. Carpelan, who wrote in Swedish, composed numerous books of verse, as well as several novels and short stories. He is the only person as of yet to have received the Finlandia Prize twice. His poem, Winter was Hard, was set to music by composer Aulis Sallinen. Carpelan died from natural causes on 11 February 2011.
SV: Bo Gustaf Bertelsson Carpelan var en finländsk (finlandssvensk) författare, litteraturkritiker och översättare. Han studerade litteraturhistoria vid Helsingfors universitet och blev filosofie doktor 1960 med en avhandling om Gunnar Björlings lyrik, Studier i Gunnar Björlings diktning 1922–1933. Han hade adelstiteln friherre.
Bo Carpelan gjorde sin litterära debut 1946 med lyrikverket Som en dunkel värme. Han har också skrivit uppmärksammade barnböcker.
Han har arbetat som biträdande chefsbibliotekarie vid Helsingfors stadsbibliotek mellan åren 1964–1980, och utnämndes till konstnärsprofessor 1980. Bland hans översättningar kan nämnas första delen av Lasse Pöystis memoarer, Lasses läroår.
Carpelan avled den 11 februari 2011.
FI: Bo Gustaf Bertelsson Carpelan oli suomenruotsalainen kirjailija. Bo Carpelan asui Espoossa ja harrasti kirjallisuuden lisäksi muun muassa musiikkia ja kuvataidetta. Hän kuului vapaaherralliseen Carpelan-sukuun.
Carpelan kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1944 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1948, filosofian lisensiaatiksi 1956 ja filosofian tohtoriksi 1960. Kirjailijauransa hän aloitti vuonna 1946 runoteoksella Som en dunkel värme. Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana Carpelan julkaisi useita runoteoksia sekä lastenkirjoja. Hän oli Hufvudstadsbladetin kirjallisuusarvostelija vuosina 1949–1964 ja Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjastonjohtaja 1964–1980. Ensimmäinen romaani, Rösterna i den sena timmen (suom. Myöhäiset äänet), ilmestyi vuonna 1973.
Carpelan myös käänsi ruotsiksi suomalaisten nykykirjailijoiden, muiden muassa Paavo Haavikon, Helena Anhavan ja Antti Hyryn tuotantoa. Carpelan sai lukuisia palkintoja, kuten valtion kirjallisuuspalkinnon neljä kertaa ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1977. Carpelan on ensimmäinen henkilö, jolle on myönnetty Finlandia-palkinto kahdesti, vuonna 1993 teoksesta Urwind (suom. Alkutuuli) ja vuonna 2005 teoksesta Berg (suom. Kesän varjot).
SV: Bo Gustaf Bertelsson Carpelan var en finländsk (finlandssvensk) författare, litteraturkritiker och översättare. Han studerade litteraturhistoria vid Helsingfors universitet och blev filosofie doktor 1960 med en avhandling om Gunnar Björlings lyrik, Studier i Gunnar Björlings diktning 1922–1933. Han hade adelstiteln friherre.
Bo Carpelan gjorde sin litterära debut 1946 med lyrikverket Som en dunkel värme. Han har också skrivit uppmärksammade barnböcker.
Han har arbetat som biträdande chefsbibliotekarie vid Helsingfors stadsbibliotek mellan åren 1964–1980, och utnämndes till konstnärsprofessor 1980. Bland hans översättningar kan nämnas första delen av Lasse Pöystis memoarer, Lasses läroår.
Carpelan avled den 11 februari 2011.
FI: Bo Gustaf Bertelsson Carpelan oli suomenruotsalainen kirjailija. Bo Carpelan asui Espoossa ja harrasti kirjallisuuden lisäksi muun muassa musiikkia ja kuvataidetta. Hän kuului vapaaherralliseen Carpelan-sukuun.
Carpelan kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1944 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1948, filosofian lisensiaatiksi 1956 ja filosofian tohtoriksi 1960. Kirjailijauransa hän aloitti vuonna 1946 runoteoksella Som en dunkel värme. Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana Carpelan julkaisi useita runoteoksia sekä lastenkirjoja. Hän oli Hufvudstadsbladetin kirjallisuusarvostelija vuosina 1949–1964 ja Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjastonjohtaja 1964–1980. Ensimmäinen romaani, Rösterna i den sena timmen (suom. Myöhäiset äänet), ilmestyi vuonna 1973.
Carpelan myös käänsi ruotsiksi suomalaisten nykykirjailijoiden, muiden muassa Paavo Haavikon, Helena Anhavan ja Antti Hyryn tuotantoa. Carpelan sai lukuisia palkintoja, kuten valtion kirjallisuuspalkinnon neljä kertaa ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1977. Carpelan on ensimmäinen henkilö, jolle on myönnetty Finlandia-palkinto kahdesti, vuonna 1993 teoksesta Urwind (suom. Alkutuuli) ja vuonna 2005 teoksesta Berg (suom. Kesän varjot).
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 3 of 3 reviews
December 28, 2024
Bo Carpelanin Lapsuudessa kuvaillaan runollisesti sitä, miten nuorta ihmistä pelottaa, kiehtoo ja koskettaa ympärillä kuhiseva maailma. Kokemuksista punoutuu rikas sisäinen maailma täynnä unia, mielikuvia ja tarinoita. Kirjan päähenkilö Davi on ainoa lapsi, jolla on rakastavat vanhemmat ja ikätovereita ympärillä. Rinnalla kulkevat menetysten jättämät varjot sekä pimeässä vaanivat uhat ja painajaiset.
"Davi tietää: paha havittelee naruja, niihin hän hirttää viattomat, nukkuvat, pikkulapset, nuoret tytöt, hiljaiset vanhat mummot, ja pyykkipojilla, jotka ovat rautaa ja isommat kuin krotokiilien kidat, hän kiinittää heidät naruille, jotka ovat verestä liukkaat. Eikä kukaan aikuisista herää!"
Davi sopeutuu elämäänsä mielikuvituksensa, kirjojensa ja sisäänpäin kääntymisen avulla. Niiden hinnalla hän menettää osan yhteydestä ympäröiviin ihmisiin, mutta ei välittämistä heitä kohtaan. Erityisesti elämän aikuisiinsa Davi on hyvin kiintynyt, ja Lapsuuden edetessä jännitin lukuisia kertoja vanhempien välisiä salaisuuksia, äidin sairaudenkulkua sekä vanhempien toimeentuloa.
Davin lapsuus loppuu 13-vuotiaana Helsingin ensimmäisiin pommituksiin, ja Lapsuudessa sivutaan niitä hetkiä, joiden aikana muutos lapsesta aikuisesta tuntuisi tapahtuvan. Jäin miettimään, miten aikuisena on edelleen kohdattava varjoja ja pahuutta osaamatta oikein selittää niitä. Teoksessa aikuisuuden mitta tuntui olevan siinä voimassa, joka pakottaa palaamaan sisäisestä maailmasta tosielämään ottamaan vastuuta itsestä ja muista, ymmärtämättä kaikkea tai hyväksymättä sitä. Näiden aiheiden parissa tuskailee myös Davin äiti, joka usein huokailee olemisen raskautta päättäen sanansa ajatuksiin elämän jatkamisen välttämättömyydestä. Lapsen on toisaalta usein myös pakko alistua kohtaloonsa ja sopeutua siihen. Kuitenkaan täysi sulkeutuminen omaan unimaailmaan ei ole aikuiselle mahdollista, ja pommitusten aikana Davin on pakko katsoa oman elämän ja omien vanhempien haurautta suoraan silmiin.
Davin tarina vaikutti minuun syvästi ja sai neljän tähden sijaan viisi tähteä, koska teoksessa oli ruhtinaallisesti samaistumispintaa omiin kokemuksiini ainoana lapsena lukevassa perheessä, jossa rahaa ei ole liikaa, mutta ikääntyneitä sukulaisia runsaasti.
"Sinun äitisi, Davi, halusi lääkäriksi, tiesitkö sen? Hänestä tuli konttoristi, Sigridistä kirjastonhoitaja, ja minusta - ei yhtään mitään. Mutta sinun äitisi sai sinut, se oli kaikista hienoin saavutus. Siitä on iloa meille kaikille, eikö vain, Sigrid!"
Teos puhalsi henkiin ainoan lapsen kodin hiljaisuuden, tilan ja ajankulun, mistä olen pohjattoman kiitollinen. Hyvästelyt olivat raadollisia, ja elävien ihmisten ilon ja surun kohtaamisen vaikeus, epäonnistumisten katuminen olivat kaikki kouriintuvasti kuvattuja. Pimeyden pelkoa kuvaillaan tuttavallisesti. Carpelanin Lapsuus oli minulle osittain paluumatka omaani sellaisista näkökulmista, joita harvat teokset pystyvät tavoittamaan.
"Empiikö lapsuus muuttumista, muodonmuutosta, eläytmisensä, uniensa, katseensa enettämistä? Kuka nuori voisi levittää siipensä ja lentää, onnellisena ja kysymyksiä vailla, arvoituksia vailla, lähteä yksiselitteisesti liikkeelle, välittömästi, mutkattomasti? Miten monet tummat varjot vielä kumartuvatkaan lasten ylle, jotta he näkisivät, miten raskaita he ovat, miten yksinäisiä, miten he ponnistelevat ylös portaitaan niin kuin elämä riippuisi siitä saavuttavatko he ylimmän kerroksen, sen, jossa on upein näköala, vapaimmat pilvet, rajattomin meri?"
"Davi tietää: paha havittelee naruja, niihin hän hirttää viattomat, nukkuvat, pikkulapset, nuoret tytöt, hiljaiset vanhat mummot, ja pyykkipojilla, jotka ovat rautaa ja isommat kuin krotokiilien kidat, hän kiinittää heidät naruille, jotka ovat verestä liukkaat. Eikä kukaan aikuisista herää!"
Davi sopeutuu elämäänsä mielikuvituksensa, kirjojensa ja sisäänpäin kääntymisen avulla. Niiden hinnalla hän menettää osan yhteydestä ympäröiviin ihmisiin, mutta ei välittämistä heitä kohtaan. Erityisesti elämän aikuisiinsa Davi on hyvin kiintynyt, ja Lapsuuden edetessä jännitin lukuisia kertoja vanhempien välisiä salaisuuksia, äidin sairaudenkulkua sekä vanhempien toimeentuloa.
Davin lapsuus loppuu 13-vuotiaana Helsingin ensimmäisiin pommituksiin, ja Lapsuudessa sivutaan niitä hetkiä, joiden aikana muutos lapsesta aikuisesta tuntuisi tapahtuvan. Jäin miettimään, miten aikuisena on edelleen kohdattava varjoja ja pahuutta osaamatta oikein selittää niitä. Teoksessa aikuisuuden mitta tuntui olevan siinä voimassa, joka pakottaa palaamaan sisäisestä maailmasta tosielämään ottamaan vastuuta itsestä ja muista, ymmärtämättä kaikkea tai hyväksymättä sitä. Näiden aiheiden parissa tuskailee myös Davin äiti, joka usein huokailee olemisen raskautta päättäen sanansa ajatuksiin elämän jatkamisen välttämättömyydestä. Lapsen on toisaalta usein myös pakko alistua kohtaloonsa ja sopeutua siihen. Kuitenkaan täysi sulkeutuminen omaan unimaailmaan ei ole aikuiselle mahdollista, ja pommitusten aikana Davin on pakko katsoa oman elämän ja omien vanhempien haurautta suoraan silmiin.
Davin tarina vaikutti minuun syvästi ja sai neljän tähden sijaan viisi tähteä, koska teoksessa oli ruhtinaallisesti samaistumispintaa omiin kokemuksiini ainoana lapsena lukevassa perheessä, jossa rahaa ei ole liikaa, mutta ikääntyneitä sukulaisia runsaasti.
"Sinun äitisi, Davi, halusi lääkäriksi, tiesitkö sen? Hänestä tuli konttoristi, Sigridistä kirjastonhoitaja, ja minusta - ei yhtään mitään. Mutta sinun äitisi sai sinut, se oli kaikista hienoin saavutus. Siitä on iloa meille kaikille, eikö vain, Sigrid!"
Teos puhalsi henkiin ainoan lapsen kodin hiljaisuuden, tilan ja ajankulun, mistä olen pohjattoman kiitollinen. Hyvästelyt olivat raadollisia, ja elävien ihmisten ilon ja surun kohtaamisen vaikeus, epäonnistumisten katuminen olivat kaikki kouriintuvasti kuvattuja. Pimeyden pelkoa kuvaillaan tuttavallisesti. Carpelanin Lapsuus oli minulle osittain paluumatka omaani sellaisista näkökulmista, joita harvat teokset pystyvät tavoittamaan.
"Empiikö lapsuus muuttumista, muodonmuutosta, eläytmisensä, uniensa, katseensa enettämistä? Kuka nuori voisi levittää siipensä ja lentää, onnellisena ja kysymyksiä vailla, arvoituksia vailla, lähteä yksiselitteisesti liikkeelle, välittömästi, mutkattomasti? Miten monet tummat varjot vielä kumartuvatkaan lasten ylle, jotta he näkisivät, miten raskaita he ovat, miten yksinäisiä, miten he ponnistelevat ylös portaitaan niin kuin elämä riippuisi siitä saavuttavatko he ylimmän kerroksen, sen, jossa on upein näköala, vapaimmat pilvet, rajattomin meri?"
July 15, 2024
Rakastan lapsuuskuvauksia, Helsinki-kuvauksia ja Bo Carpelania, mutta tämä oli harmillisen keskinkertainen. Paikoitellen kaunis ja koskettava, mutta paikoitellen sekava ja puuduttava.
January 2, 2017
Läste den svenska versionen Barndom
Displaying 1 - 3 of 3 reviews