What do you think?
Rate this book
Pääomani
Palkitun teatterintekijän Milja Sarkolan esikoisromaanissa Pääomani minäkertoja elättää itsensä apurahojen, palkkioiden ja lipputulo-osuuksien yhdistelmällä. Anteliailla apurahoilla hän pääsee myös ulkomaille, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, opinto- ja residenssimatkoille. Töitäkin riittää, kaikki on siis mallillaan – kunhan ne pitää mallillaan, ja siihen auttaa ainakin rahan jatkuva ajatteleminen.
Laskeminen on romaanin kertojalle tapa pitää asiat yhtäältä hallinnassa, toisaalta loitolla; henkivakuutukset, sijoitustilit, odotettavissa olevat tulot ja väistämättömät menot tuovat ehkä lohtuakin samalla, kun parisuhde ei ole täysin mallillaan ja mielestä puskee ajatuksia ja tunteita, jotka eivät nyt vain käy laatuun.
Pääomani käsittelee loistavan vähäeleisesti ja moralisoimatta varakkuutta – rahallista ja muunkinlaista – ja sen vaikutusta ihmisiin ja heidän välisiinsä suhteisiin. Sarkolan tyyli on lakonisuudessaan äärimmäisen tarkkaa, kertojan laskemisen ja hallinnan tarve täysin tunnistettavaa, ja kontrolloidun ulkoisen ja korvien välissä vellovan sisäisen maailman hatara yhteispeli suorastaan riipaisevaa.
Laskeminen on romaanin kertojalle tapa pitää asiat yhtäältä hallinnassa, toisaalta loitolla; henkivakuutukset, sijoitustilit, odotettavissa olevat tulot ja väistämättömät menot tuovat ehkä lohtuakin samalla, kun parisuhde ei ole täysin mallillaan ja mielestä puskee ajatuksia ja tunteita, jotka eivät nyt vain käy laatuun.
Pääomani käsittelee loistavan vähäeleisesti ja moralisoimatta varakkuutta – rahallista ja muunkinlaista – ja sen vaikutusta ihmisiin ja heidän välisiinsä suhteisiin. Sarkolan tyyli on lakonisuudessaan äärimmäisen tarkkaa, kertojan laskemisen ja hallinnan tarve täysin tunnistettavaa, ja kontrolloidun ulkoisen ja korvien välissä vellovan sisäisen maailman hatara yhteispeli suorastaan riipaisevaa.
165 pages, Paperback
First published February 21, 2020
1 person is currently reading
270 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 55 reviews
April 18, 2020
Olipa kiinnostava lukukokemus. Ensin ajattelin, että ei helvetti, ei kai taas tällainen kirja, jossa kertoja kuvailee kaikkia mahdollisia pikkumaisia ja vastenmielisiä puoliaan ja sitten se on muka jotain knausgårdilaista raatorehellisyyttä. Mutta ei, mitä pidemmälle kirja eteni, sitä kiinnostavammaksi ja syvemmäksi se kävi. Kyllä, kirjan laskelmoiva, kontrolloiva, rahojaan laskeva ja alati hyötyjä & haittoja neuroottisesti pohtiva kertojahahmo riipi hermojani. Mutta kirjan edetessä aloin yhä useammassa kohdassa tuntea ymmärrystä ja myötätuntoa häntä kohtaan. Kirjan keskivaiheilla pidin lukutauon ja kävin metsässä kävelemässä ja kirjan herättämät ajatukset raksuttivat päässäni. Ajattelin, että oikeastaan kirja ei edes kerro (ainoastaan) rahasta, vaan nimensä mukaisesti pääomasta. Pääomaa on monenlaista ja kaikki me sitä tavalla tai toisella halajamme: kauneutta, verkostoja, rahaa, tutkintoja, taitoja, tietynlaisia huonekaluja, saavutuksia, mitä ikinä. (Ja pääoman avulla tavoittelemme valtaa, hyväksyntää, huomiota, arvostusta, turvaa jne.) Kuten kirjassa sanotaan: "Kirjailijoiden ja filosofien seurassa sivistys ja ajattelun luovuus näyttäytyy korkeimpana valuuttana, näyttelijöiden keskuudessa supliikkius ja itseironia, pedagogien seurassa esimerkillinen käytös, julkkisten seurassa muut julkkikset ja kuvankauneus, luonnonsuojelijoiden seurassa suhde luontoon, kristittyjen seurassa suhde Jumalaan, rap-artistien seurassa katu-uskottavuus, lääkäreiden ja juristien kesken mitattavat saavutukset ja määrätietoisuus ja niin edelleen."
Kaikki ihmiset ovat tavalla tai toisella laskelmoivia, sitähän hengissä säilyminen jopa edellyttää: järkeviä siirtoja ja ratkaisuja. Ja se, mitä "järkevä" kenellekin merkitsee, riippuu monesta tekijästä: perhetaustasta, luokasta, sisäisistä tavoitteista, arvoista jne. Kirjan kertoja sanoo eräässä kohtaa: "Perheessäni ei koskaan ole ollut varaa tehdä taidetta silkasta luomisen ilosta -- Tuntuu, että on ihmisiä, joilla on ikään kuin varaa leikkiä ja olla luovia, ilman tulosvastuuta. Ja ihmisiä, joilla ei ole siihen varaa. -- Se on jotenkin geeneissäni, tunne että on vastuussa ylläpitämään maailmaa sellaisena kuin se on, ylläpitämään järjestystä ja instituutioita, myös taiteessa ja kulttuurissa, ettei joutuisi muuttumaan joksikin muuksi kuin mitä on. Ikään kuin geenit minussa puolustaisivat omaisuuttaan."
Hieno kirja. Paljon keloja jäi päähän pyörimään liittyen kontrolliin, rahaan, luokkaan, laskelmointiin, kapitalistiseen maailmanjärjestykseen, kuluttamiseen, omaisuuteen, kutsumukseen vs. velvollisuudentuntoon, arvoihin, ihmisten motiiveihin, taiteen tekemiseen; ylipäätään minkään tekemiseen tai tavoittelemiseen, hyvään elämään.
Kaikki ihmiset ovat tavalla tai toisella laskelmoivia, sitähän hengissä säilyminen jopa edellyttää: järkeviä siirtoja ja ratkaisuja. Ja se, mitä "järkevä" kenellekin merkitsee, riippuu monesta tekijästä: perhetaustasta, luokasta, sisäisistä tavoitteista, arvoista jne. Kirjan kertoja sanoo eräässä kohtaa: "Perheessäni ei koskaan ole ollut varaa tehdä taidetta silkasta luomisen ilosta -- Tuntuu, että on ihmisiä, joilla on ikään kuin varaa leikkiä ja olla luovia, ilman tulosvastuuta. Ja ihmisiä, joilla ei ole siihen varaa. -- Se on jotenkin geeneissäni, tunne että on vastuussa ylläpitämään maailmaa sellaisena kuin se on, ylläpitämään järjestystä ja instituutioita, myös taiteessa ja kulttuurissa, ettei joutuisi muuttumaan joksikin muuksi kuin mitä on. Ikään kuin geenit minussa puolustaisivat omaisuuttaan."
Hieno kirja. Paljon keloja jäi päähän pyörimään liittyen kontrolliin, rahaan, luokkaan, laskelmointiin, kapitalistiseen maailmanjärjestykseen, kuluttamiseen, omaisuuteen, kutsumukseen vs. velvollisuudentuntoon, arvoihin, ihmisten motiiveihin, taiteen tekemiseen; ylipäätään minkään tekemiseen tai tavoittelemiseen, hyvään elämään.
May 25, 2020
Uu, vau! Alussa suorastaan oksetti, kun teki niin pahaa. Äärettömän taitavasti kirjoitettu ja rakennettu älykäs ja monitasoinen teos erilaisista pääomista ja niiden merkityksistä ihmisten välisissä suhteissa. Ja mielenkiintoinen kurkistus kovasti Sarkolaa itseään muistuttavan, ylempään keskiluokkaan kuuluvan teatteriohjaajan elämään Helsingin kulttuuripiireissä.
Omia suosikkejani olivat kielelliseen pääomaan liittyvät kysymykset, koska mietin niitä itse usein mutta löydän harvoin muiden ajatuksia kielitaidon merkityksestä ihmissuhteisiin ja yhteiskunnalliseen statukseen vaikuttavana tekijänä. Loputtoman kiinnostavaa! Myös itse lukijalta vaaditaan tiettyä kielellistä pääomaa (kielinä suomi, ruotsi, englanti), jotta teoksen pystyy lukemaan kokonaisuudessaan.
Nukuin viime yönä levottomasti ja mietin kuumeisesti, annanko tälle neljä vai viisi tähteä. En ole vieläkään ihan varma, mutta täräytetään nyt kunnolla loistavan kirjakevään ja kielipääomapohdintojen kunniaksi!
Tämän haluan lukea uudestaan!
Omia suosikkejani olivat kielelliseen pääomaan liittyvät kysymykset, koska mietin niitä itse usein mutta löydän harvoin muiden ajatuksia kielitaidon merkityksestä ihmissuhteisiin ja yhteiskunnalliseen statukseen vaikuttavana tekijänä. Loputtoman kiinnostavaa! Myös itse lukijalta vaaditaan tiettyä kielellistä pääomaa (kielinä suomi, ruotsi, englanti), jotta teoksen pystyy lukemaan kokonaisuudessaan.
Nukuin viime yönä levottomasti ja mietin kuumeisesti, annanko tälle neljä vai viisi tähteä. En ole vieläkään ihan varma, mutta täräytetään nyt kunnolla loistavan kirjakevään ja kielipääomapohdintojen kunniaksi!
Tämän haluan lukea uudestaan!
March 13, 2021
Olipa taitava, taitava teos monella tapaa. Jo alku oli hämmentävä, kun kirjan minäkertoja, selvästi parempiosainen suomenrotusalainen, mietti pankissa sijoitustarpeitaan. Teksti hylki lukijaa, vieraannutti ihan tahallaan.
Pikku hiljaa arvotuspuheen alta alkoi kuitenkin kiertyä esiin niitä elämän isoimpia asioita. Miksi teen sitä työtä, mitä teen? Miksi olen parisuhteessa? Millainen vanhempi olen? Miksi ylipäänsä olen sellainen ihminen kuin olen?
Kirja myös haastaa lukijansa todella pohtimaan sitä, miten arvotamme kaikkea sitä, minkä elämässä kohtaamme. Kaikkihan me sitä teemme, mutta tämä teos sanoittaa sen niin räikeällä tavalla, että asian pohtimista ei pysty enää väistämään.
Todella häiritsevä kirja, hyvällä tavalla.
Pikku hiljaa arvotuspuheen alta alkoi kuitenkin kiertyä esiin niitä elämän isoimpia asioita. Miksi teen sitä työtä, mitä teen? Miksi olen parisuhteessa? Millainen vanhempi olen? Miksi ylipäänsä olen sellainen ihminen kuin olen?
Kirja myös haastaa lukijansa todella pohtimaan sitä, miten arvotamme kaikkea sitä, minkä elämässä kohtaamme. Kaikkihan me sitä teemme, mutta tämä teos sanoittaa sen niin räikeällä tavalla, että asian pohtimista ei pysty enää väistämään.
Todella häiritsevä kirja, hyvällä tavalla.
July 11, 2020
En oikeastaan pitänyt tästä, mutta tämä oli tosi taitava, älykäs ja ylettyi paljon syvemmälle kuin vain rahaan, pääomaan kaikissa muodoissaan: sosiaalisiin suhteisiin, rakkaussuhteeseen, perhesuhteisiin, kulttuuriin. Talous ja raha pikemminkin toimi vain oli se konkreettisimpana esimerkkinä siitä, mitä pääoma on.
Kertoja oli alussa todella ällöttävä pakkomielteisessä eurojen laskemisessaan, mutta puolivälin jälkeen aloin tuntea syvää sääliä ja surua häntä kohtaan.
Joo, olipa tosiaan jännä lukukokemus.
Kertoja oli alussa todella ällöttävä pakkomielteisessä eurojen laskemisessaan, mutta puolivälin jälkeen aloin tuntea syvää sääliä ja surua häntä kohtaan.
Joo, olipa tosiaan jännä lukukokemus.
January 13, 2021
Ah, tää oli hyvä. Tarkka, terävä ja keskusteli hienosti kahden aiemmin tänä vuonna lukemani luokkaeroihin sattumalta osuneen kirjan kanssa, vaikkakin juuri eri laidalta. Kulttuurillinen ja luokkataustainen pääoma nivoutuu hienosti rahalliseen, ja paikoin Sarkolan tekstissä oli jopa sellaista rachelcusk'maista sivutarkkailijan osuvuutta, josta ihan erityisesti pidän.
April 7, 2020
En kulturarbetare i övre medelklassen lever ett liv som kretsar kring kapital i betydelsen pengar, men också i andra tillgångar – till exempel sociala kontakter som knyts för att de kan ge huvudpersonen nytta. Det är ganska svårt att trivas med huvudpersonen eftersom hon är så oerhört fixerad vid nyttoprincipen – men samtidigt säger den ganska mycket om hur många av oss försöker kontrollera livet.
Read
July 14, 2021Tämäpä oli mainiota luettavaa! Päähenkilön elämä kietoutuu pitkälti rahan ja sen avulla saatavien hyödykkeiden ympärille, hän käytännössä tulkitsee ja arvioi kaiken rahan ja varallisuuden kautta. Toteava, lakoninen kerronta lisää vaikuttavuutta entisestään. Mistä kaikesta varakkaan ihmisen pääoma lopulta koostuu - ja mikä on sen pohjimmainen arvo? Kiehtova romaani.
June 10, 2020
Iskevä, napakka, ajatuksia herättävä ja viihdyttävä. Milja Sarkolan Pääomani puhuu paljon rahasta, mutta ei jää pelkästään taloudellisen pääoman tasolle. Pääomaahan on muutakin: on sosiaalista, kulttuurista, kielellistä, ammatillista ja niin edelleen ja kaikkia näitä pohditaan ja pyöritellään.
Jo rahasta puhuminen, ilman että puhutaan varsinaisesti köyhyydestä tai rikkauksista, on raikasta ja kiinnostavaa. Minäkertoja on vähän raskas tyyppi käsitellessään kaikkea rahan ja arvon kautta ja hakiessaan elämäänsä hallintaa jatkuvan laskemisen kautta.
Pääomani viettelee lukijaa autofiktiivisen tulkinnan puolelle, mutta samalla antaa varsin selvästi ymmärtää, ettei tässä nyt varsinaisesti autofiktiosta ole kyse. Kirjailijalle tutusta elämänpiiristä teos kuitenkin ammentaa ja teatterintekemisen luonteesta saadaan kiinnostavia havaintoja – miten taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurillisen pääoman yhteydet sielläkin hallitsevat.
Erinomaisen toimiva ja kiinnostava kirja.
Jo rahasta puhuminen, ilman että puhutaan varsinaisesti köyhyydestä tai rikkauksista, on raikasta ja kiinnostavaa. Minäkertoja on vähän raskas tyyppi käsitellessään kaikkea rahan ja arvon kautta ja hakiessaan elämäänsä hallintaa jatkuvan laskemisen kautta.
Pääomani viettelee lukijaa autofiktiivisen tulkinnan puolelle, mutta samalla antaa varsin selvästi ymmärtää, ettei tässä nyt varsinaisesti autofiktiosta ole kyse. Kirjailijalle tutusta elämänpiiristä teos kuitenkin ammentaa ja teatterintekemisen luonteesta saadaan kiinnostavia havaintoja – miten taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurillisen pääoman yhteydet sielläkin hallitsevat.
Erinomaisen toimiva ja kiinnostava kirja.
December 7, 2020
En aikonut lukea tätä ollenkaan, koska pidin rahasta ja etuoikeuksista kirjoittamista niin... rikkaiden ja etuoikeutettujen sekä rikkaille ja etuoikeutetuille suunnattuna puuhana. Sit ajattelin, että no kun kerta itekään en oo köyhä ja oon aika monella tapaa etuoikeutettu, voi kai tää jossain resonoida.
No, ei resonoinut yhtään sillä tavalla kuin kuvittelin. Tuntui kyllä, sekä alhaiselta että hämmästyttävän kylmäävältä ja myös kovin oivaltavalta. Tätä oli niin tuskallista lukea, että välillä piilouduin käsieni tai paidankauluksen tai sohvatyynyn taakse vähän kuin olisin katsonut jotain tosi väkivaltaista tv:stä. On aika nerokasta kirjoittaa muulla kuin omalla äidinkielellään, nimittäin kliinisyys ja tilikirjamaisuus pääsee aivan toisiin sfääreihin kuin mitä tää olis luultavasti ruotsiksi tehnyt. Ite piti toki ruotsinkieliset osuudet sanakirjan kanssa lusia, olenhan korkeintaan alempaa keskiluokkaa ja pääomani on hyvin kapeaa ja minimaalista.
No, ei resonoinut yhtään sillä tavalla kuin kuvittelin. Tuntui kyllä, sekä alhaiselta että hämmästyttävän kylmäävältä ja myös kovin oivaltavalta. Tätä oli niin tuskallista lukea, että välillä piilouduin käsieni tai paidankauluksen tai sohvatyynyn taakse vähän kuin olisin katsonut jotain tosi väkivaltaista tv:stä. On aika nerokasta kirjoittaa muulla kuin omalla äidinkielellään, nimittäin kliinisyys ja tilikirjamaisuus pääsee aivan toisiin sfääreihin kuin mitä tää olis luultavasti ruotsiksi tehnyt. Ite piti toki ruotsinkieliset osuudet sanakirjan kanssa lusia, olenhan korkeintaan alempaa keskiluokkaa ja pääomani on hyvin kapeaa ja minimaalista.
July 3, 2020
Rahasta. Armoton.
October 22, 2020
Very, very interesting and wonderful. My take on money is ambivalent: I hate it, but I feel wonderful having it. I'm from a poor family and money represents tranquility to me. There more the better. But the thing is, I don't know what to do with it, as I don't feel that anything truly important can be bought with money. I enjoy reading library books, I enjoy drinking cheap wine with my friends, I enjoy bicycling my beat-up bike across Helsinki.
But this wasn't only about money. It was about everything that can be measured, from art to relationships to time.
Or can everything be measured?
This was everything: nauseating, tragicomic, tragic, funny. A very well written book and a perfect length.
Very, very good.
But this wasn't only about money. It was about everything that can be measured, from art to relationships to time.
Or can everything be measured?
This was everything: nauseating, tragicomic, tragic, funny. A very well written book and a perfect length.
Very, very good.
July 29, 2021
Loistavasti hallittu romaani, jonka minäkertojan ajatukset täyttää kaiken näkeminen taloudellisen ja ajallisen arvon, hyödyn, tuoton kautta, tehokkuus ja ratkaisujen optimointi, suoriutuminen. Tämä jäi minulta kesken kirjan puolivälissä viime vuoden lopulla, enkä oikein tiedä miksi, ehkä kertojan maailma oli minulle siihen hetkeen jotenkin liian kova, tai syy oli jokin muu. Olin tyytyväinen, että jatkoin teoksen nyt loppuun. Pinnan alla vellova hallitsemattomuus näyttäytyy vähän kuumottavana, mutta elämään kuuluvana, ja tuo tarpeellista variaatiota kerrontaan. Taiteilijaresidenssin kuvaus loi mielleyhtymiä Rachel Cuskin teoksiin, ja lopun vuoropuhelusta teatteriesityksen jälkeen tuli mieleen Jan Forsströmin Aikuisia ihmisiä. Sarkolan käyttämä lakoninen tyyli toimii, kun sen toteutuksen vie näin pitkälle; muoto on sisältöä ja toisinpäin.
”Näen toistuvasti painajaista, että olen vahingossa ostanut aivan väärän asunnon.”
”Jos pyrit huipulle uskot hierarkioihin. Jos käytät sanaa paras uskot hierarkioihin.”
”Voin tarvita hänen asiantuntemustaan jatkossakin, mutta tuttavuuden kannalta minun ei kannata liian monta kertaa pyytää apua ilman korvausta tai vastapalvelusta. Hän on älykäs, kielellisesti erittäin lahjakas, sivistynyt, ajattelussaan radikaali ja koen että hän tuo ajatusmaailmaani näkökulmia, joita minulla ei ilman häntä ole. Tuttavuus on minulle arvokas.”
”Mieleni täyttyy impulsseista osallistua keskusteluun, mutten ehdi sujauttaa valitsemiani sanojani muiden puheenvuorojen väliin. Uuvun. Tukahdutetut impulssit kerääntyvät kehooni.”
”Näen toistuvasti painajaista, että olen vahingossa ostanut aivan väärän asunnon.”
”Jos pyrit huipulle uskot hierarkioihin. Jos käytät sanaa paras uskot hierarkioihin.”
”Voin tarvita hänen asiantuntemustaan jatkossakin, mutta tuttavuuden kannalta minun ei kannata liian monta kertaa pyytää apua ilman korvausta tai vastapalvelusta. Hän on älykäs, kielellisesti erittäin lahjakas, sivistynyt, ajattelussaan radikaali ja koen että hän tuo ajatusmaailmaani näkökulmia, joita minulla ei ilman häntä ole. Tuttavuus on minulle arvokas.”
”Mieleni täyttyy impulsseista osallistua keskusteluun, mutten ehdi sujauttaa valitsemiani sanojani muiden puheenvuorojen väliin. Uuvun. Tukahdutetut impulssit kerääntyvät kehooni.”
July 7, 2021
Minäkertoja on jotenkin naiviin välitön. Tämä kirja on kuin itsetiedoton tunnustus. Ellei se sitten ole jotakin metaironiaa tms, mitä en usko sen olevan.
Lähimmäksi läpimurtoa päästään kohdassa, jossa joku sanoo kirjan kertojalle keskittyvänsä taiteessaan enemmän marginaaliin suuren yleisön tavoittelemisen sijaan. Kertoja sanoo tämän osuvan arkaan paikkaan. Loput romaanista käytetään sijoitusten, vakuutusten, apurahojen ja tilien saldojen erittelyyn ja sen hämmästelyyn, että jokaisen päähuolenaihe ei ole pääoman kerryttäminen. Kaiken huippu on, kun kertoja on ahdistumaisillaan siitä, että mitä jos hänen taiteensa onkin yhtä tyhjän kanssa, samalla kun ainoa mikä häntä kiinnostaa on lipputulot ja se, että mahdollisimman moni viihtyisi.
Jos Deleuzen ja Guattarin mukaan kirjallisuus on yksi mahdollisuus muodostaa valtiokoneesta poikkeavia ajattelun ja olemisen tapoja, niin tämä romaani ei tätä mahdollisuutta toteuta.
Jos kirja olisi syventynyt niiden tukahdutettujen tuntojen tutkimiseen, mitä taiteilija kokee tehdessään itsestään osan kulttuuriteollisuutta, romaani olisi voinut olla erittäin kiinnostava.
Lähimmäksi läpimurtoa päästään kohdassa, jossa joku sanoo kirjan kertojalle keskittyvänsä taiteessaan enemmän marginaaliin suuren yleisön tavoittelemisen sijaan. Kertoja sanoo tämän osuvan arkaan paikkaan. Loput romaanista käytetään sijoitusten, vakuutusten, apurahojen ja tilien saldojen erittelyyn ja sen hämmästelyyn, että jokaisen päähuolenaihe ei ole pääoman kerryttäminen. Kaiken huippu on, kun kertoja on ahdistumaisillaan siitä, että mitä jos hänen taiteensa onkin yhtä tyhjän kanssa, samalla kun ainoa mikä häntä kiinnostaa on lipputulot ja se, että mahdollisimman moni viihtyisi.
Jos Deleuzen ja Guattarin mukaan kirjallisuus on yksi mahdollisuus muodostaa valtiokoneesta poikkeavia ajattelun ja olemisen tapoja, niin tämä romaani ei tätä mahdollisuutta toteuta.
Jos kirja olisi syventynyt niiden tukahdutettujen tuntojen tutkimiseen, mitä taiteilija kokee tehdessään itsestään osan kulttuuriteollisuutta, romaani olisi voinut olla erittäin kiinnostava.
This entire review has been hidden because of spoilers.
March 13, 2021
Pääomani oli monella tapaa erinomainen lukukokemus. Olen pitänyt paljon Milja Sarkolan teatteritöistä ja sama tarkkanäköisyys ja idean ilmaisun tiiviys pointtiinsa näyttämällä toimi myös Pääomassani.
Koin lukevani kirjan, joka kaikesta talous-, luokka- ja pääoma-(taloudellinen, kulttuurinen, sosiaalinen...) puheesta huolimatta kuvasi minulle onton ahdistuneen ja ytimeltään levottoman tai pois sijoiltaan olevan päähenkilön. Hän on kulttuurin sekatyöläinen, jolla on pääomaa, mutta mihin tai mitä varten?
Mietin lukemisen aikana ihmisen pyrkimystä täydellisyyteen. Hänen kokemuksiaan riittämättömyydestä, ylikriittisyydestä, menetyksen pelosta, tarpeettomuuden pelosta, suorittamisesta, kontrollin pelosta ja epäonnistumisen pelosta. Paljon pelkoja. Mietin, oliko päähenkilö pääomineen henkisellä tuuliajolla tai hukassa, jolloin raha, työ, vanhemmuus ja kriittinen asenne (mm. omaan kulttuuriperintöön) ankkuroivat häntä paikoilleen? Numerot ovat turva ja tuki.
Aluksi päähenkilö pääomapuheineen oli ärsyttävä ja hän inhotti minua, mutta melko pian aloin kokemaan sääliä tai myötätuntoa häntä kohtaan. Miten voi ihminen olla hukassa tai julma itselleen rääkätessään itseään kohti seuraava jotakin? Jotakin mitä?
Minulla heräsi paljon määrittelemättömiä ajatuksia ja tunteitakin lukemisen aikana. Paikoin ahmin kirjaa, koska halusin tietää miten päähenkilölle käy. Saako hän oivalluksen päästää irti tai edes hellittää? Löytääkö hän itsensä? Päähenkilö oli (realistisen) ristiriitainen, joten miksi odotin ihmeparannusta lopetukseen?
Kenties yllättävää, mutta lukemisen aikana enkä sen jälkeenkään miettinyt taloudellista pääomaa enkä rahaa. En miettinyt miten raha liikuttaa ja lamaannuttaa ihmisiä. Mietin ihmistä. Mietin elämän suorittamista, elämän elämistä, arvoja, päähenkilön minulle määrittelemättömän ahdistuksen ja vorteksimaisuuden syitä. Miksi ihminen mittaa arvoa ja arvoja? Bonuksena sain mahdollisuuden miettiä taiteen tekemistä Suomessa.
Lukemisen jälkeen ajattelin, että Pääomani on taidolla kirjoitettu. Se on inhimillinen ja samalla käsittelee tai tutkii inhimillistä toimintaa valikoitujen teemojensa kautta.
Koin lukevani kirjan, joka kaikesta talous-, luokka- ja pääoma-(taloudellinen, kulttuurinen, sosiaalinen...) puheesta huolimatta kuvasi minulle onton ahdistuneen ja ytimeltään levottoman tai pois sijoiltaan olevan päähenkilön. Hän on kulttuurin sekatyöläinen, jolla on pääomaa, mutta mihin tai mitä varten?
Mietin lukemisen aikana ihmisen pyrkimystä täydellisyyteen. Hänen kokemuksiaan riittämättömyydestä, ylikriittisyydestä, menetyksen pelosta, tarpeettomuuden pelosta, suorittamisesta, kontrollin pelosta ja epäonnistumisen pelosta. Paljon pelkoja. Mietin, oliko päähenkilö pääomineen henkisellä tuuliajolla tai hukassa, jolloin raha, työ, vanhemmuus ja kriittinen asenne (mm. omaan kulttuuriperintöön) ankkuroivat häntä paikoilleen? Numerot ovat turva ja tuki.
Aluksi päähenkilö pääomapuheineen oli ärsyttävä ja hän inhotti minua, mutta melko pian aloin kokemaan sääliä tai myötätuntoa häntä kohtaan. Miten voi ihminen olla hukassa tai julma itselleen rääkätessään itseään kohti seuraava jotakin? Jotakin mitä?
Minulla heräsi paljon määrittelemättömiä ajatuksia ja tunteitakin lukemisen aikana. Paikoin ahmin kirjaa, koska halusin tietää miten päähenkilölle käy. Saako hän oivalluksen päästää irti tai edes hellittää? Löytääkö hän itsensä? Päähenkilö oli (realistisen) ristiriitainen, joten miksi odotin ihmeparannusta lopetukseen?
Kenties yllättävää, mutta lukemisen aikana enkä sen jälkeenkään miettinyt taloudellista pääomaa enkä rahaa. En miettinyt miten raha liikuttaa ja lamaannuttaa ihmisiä. Mietin ihmistä. Mietin elämän suorittamista, elämän elämistä, arvoja, päähenkilön minulle määrittelemättömän ahdistuksen ja vorteksimaisuuden syitä. Miksi ihminen mittaa arvoa ja arvoja? Bonuksena sain mahdollisuuden miettiä taiteen tekemistä Suomessa.
Lukemisen jälkeen ajattelin, että Pääomani on taidolla kirjoitettu. Se on inhimillinen ja samalla käsittelee tai tutkii inhimillistä toimintaa valikoitujen teemojensa kautta.
May 1, 2020
On totta, että rahasta harvoin puhutaan taiteessa näin suoraan, jonkinlaisella armottomuudella. Tässä teoksessa raha ja varallisuus nousee keskiöön. Päähenkilö laskee ja kirjaa melko pakkomielteisesti sijoitustiliensä saldoa, asuntolainansa ja varakkuutensa suuruutta, töidensä tuottoa. Ylemmän keskiluokan, hyväosaisen kulttuuripiirien edustajan rahapohdintoihin ja varallisuuden tuomaan turvaan on hyvin vaikeaa samaistua, mutta kieltämättä kiinnostavaa kurkistaa.
Raha ja varakkuuksien laskeminen ja rahoitussuunnitelmien tekeminen antaa kertojalle kontrollin tunnetta ja rauhoittaa hänen muuten varsin stressaantuneen ja tyytymättömän oloista mieltään. Pääoman laskelmointi tuntuu ulottuvan myös minäkertojan ihmissuhteisiin. Pojasta ja puolisosta tehdään etäisiä huomioita lähinnä luokan, varallisuuden tai sosiaalisuuden kautta. Herkullinen on myös kuvaus kertojan matkasta kansainväliseen taiteilijaresidenssiin, jossa tämä reflektoi itseään ja omaa sosiaalista pääomaansa ja esimerkiksi kiinnostavuuttaan suhteessa muihin. Toisinaan tarkat ja tiivistävät havainnot ihmisistä tuovat esiin kirjoittajan terävyyden ja tuovat lukijana nautintoa. Huomaan kuitenkin jääväni toivomaan, että esimerkiksi luokan tai rahan ja taiteen tekemisen suhteen kuvauksessa ja problematisoinnissa oltaisiin menty jotenkin syvemmälle, päästy paikoin aika näennäiseltä tuntuvaa tiedostavuutta pidemmälle.
Niin kiinnostavia teemoja!
Raha ja varakkuuksien laskeminen ja rahoitussuunnitelmien tekeminen antaa kertojalle kontrollin tunnetta ja rauhoittaa hänen muuten varsin stressaantuneen ja tyytymättömän oloista mieltään. Pääoman laskelmointi tuntuu ulottuvan myös minäkertojan ihmissuhteisiin. Pojasta ja puolisosta tehdään etäisiä huomioita lähinnä luokan, varallisuuden tai sosiaalisuuden kautta. Herkullinen on myös kuvaus kertojan matkasta kansainväliseen taiteilijaresidenssiin, jossa tämä reflektoi itseään ja omaa sosiaalista pääomaansa ja esimerkiksi kiinnostavuuttaan suhteessa muihin. Toisinaan tarkat ja tiivistävät havainnot ihmisistä tuovat esiin kirjoittajan terävyyden ja tuovat lukijana nautintoa. Huomaan kuitenkin jääväni toivomaan, että esimerkiksi luokan tai rahan ja taiteen tekemisen suhteen kuvauksessa ja problematisoinnissa oltaisiin menty jotenkin syvemmälle, päästy paikoin aika näennäiseltä tuntuvaa tiedostavuutta pidemmälle.
Niin kiinnostavia teemoja!
May 6, 2020
Kylläpä tämä riipaisi! Välillä nauratti, välillä itketti ja usein hävetti kertojan puolesta. Sosiaalisesti kömpelö, superneuroottinen eurojen ja hyötyjen laskija ei lähtökohtaisesti kuulosta tyypiltä, johon haluaisi samaistua, mutta kirjan päähenkilö on niin elävä ja sattuvan inhimillinen, että hänen puolelleen asettui vaistomaisesti. Milja Sarkolan lakonisuudessaan paljon puhuvat lauseet ovat briljantteja ja tarttuvat mieleen.
May 4, 2021
Lukiessa mietin lähinnä kahta asiaa: 1) olisinpa nähnyt tämän teatterissa 2) hitsi että osaan huonosti ruotsia. Kirja oli musta ihan hyvä. Päähenkilö oli kiehtova, tykkäsin kirjan tyylistä ja erilaisista miljöistä. Hyviä ja kiinnostavia keloja. Mutta silti olin jotenkin vähän hämmentynyt, kun kirja loppui. Että tässäkö tämä nyt oli. Odotin koko ajan jotain enemmän, ja nyt kun mietin, niin en tiedä oliko odotukseni reilua, mutta niinpä silti vain odotin.
June 7, 2020
Todella taitavasti kirjoitettu minimalistinen teos taiteen tekemisen ja rahan suhteesta, ylemmän keskiluokan intellektuellin syyllisyydentunteista ja kontrollifriikiksi itsensä tunnistavan naisen elämän monimutkaisuudesta. Alku vähän arvelutti, mutta kun pääsi vauhtiin, oli kirja todella hyvä.
August 17, 2020
Huvudpersonen räknar, pengar men också t.ex. sociala kontakter, minutiöst. Nyttotänkandet är en blick på världen som sällan porträtteras. Jag lyssnar på ljudboken och försvinner ibland någon annanstans. Jag vet inte om det är innehållet eller Sarkolas röst som är orsaken.
July 9, 2020
Numeroilla mitattavaa elämää elää Cecilia, joka pohtii ennen kaikkea asioista ja ihmisistä hyötymistä, rahaa ja taiteen tekemistä. Mitä käy, kun lapsi tiputtaa vihreän linssikeittoannoksen käsinkudotulle persialaiselle silkkivillamatolle, jota ei voi pestä? Numerotkaan eivät auta Ceciliaa, kun elämän yllätykset pyrkivät suistamaan häntä pois tasapainosta. Kiinnostava kuvaus henkilöstä, joka kamppailee rahan mukana tulevien ongelmien kanssa. Samaan aikaan todella ärsyttävää, tarkkanäköistä ja pieniltä osin samaistuttavaa.
May 18, 2020
En sparsmakad roman med lång eftersmak. Hur långt kan optimeringstänkandet sträcka sig? den frågan bollar den här romanen med. Huvudkaraktären är inte direkt Joakim von Anka-snål men väldigt, väldigt beräknande. Fascinerande nya perspektiv att se och uppleva världen på.
May 4, 2020
Epäporvarillinen kirja porvarillisuudesta myöhäiskapitalismissa. Thomas Mannin Tohtori Faustus -viittaus on osuva. Lukusuositus luokasta ja taidealasta, sosiaalisesta pääomasta ja yleisesti ottaen myöhäiskapitalismista kiinnostuneille.
Vahvinta - ja varmasti näyttämön ajattelusta syntynyttä jäsennystä - kirjassa on se, miten Pääomani vastustaa yrityksiä palauttaa teos kirjoittajaansa. Minä-kertojan ja kirjailijan välistä ambivalenssia ei ole kirjoitettu umpeen. On runsaasti vihjeitä, jotka kehottavat lukemaan kirjaa Milja Sarkolan omakohtaisena, "autenttisena" kuvauksena elämästään, mutta myös viitteitä tätä vastaan, esimerkiksi vasta kirjan loppupuolella paljastuva päähenkilön nimi Cecilia. Kirjailija leikkii tarkoituksellisesti herättämillään assosiaatioilla. Jännite niukan karrikoidun henkilöhahmon ja kuvausta monainaisemman, merkityksiä ja mahdollisuuksia pursuavan ihmisen välillä jää voimaan.
Samastuminen kertojaan on vaikeaa, koska raportoidessaan mielensä tiloja hän jatkuvasti keskeyttää draaman perusperiaatteen, jonka mukaan havainto siirtyy ajattelun kautta toimintaan. Olisikin kiinnostava tietää, mitä teksti siirtyy näyttämölle, mutta keväällä 2020 Q-teatterin kaikki esitykset peruttiin koronaepidemian takia. Joka tapauksessa kirjassa tapahtumien vähäisyys rinnastuu huolten ja pelkojen täyttämän sisäisen elämän ylitsevuotavaan rikkauteen. Ajoittain vaikuttaa siltä, että kertoja on vaarassa romahtaa toimimattomuuden tilaan, sillä hänen sisäinen todellisuutensa perustuu kaaoksen ja entropian perustavaksi koetun ylivallan vastustamiseen, ja tämä taistelu uhkaa niellä hänen voimansa. Kuitenkin tämäkin näkemys päähenkilöstä vaikuttaa yksipuoliselta, sillä kerronnan ulkorajalla kirjoittaja tuottaa jatkuvasti uusia töitä ja teoksia (näissä hänen huomionsa ei suinkaan ole), eikä ainakaan kirjan kuvaamana aikajaksona ajaudu burn-outiin. Kirjan lopussa annetaan vihjeitä siitä, että jonkinlainen seinä olisi nousemassa päähenkilön eteen, mutta varmuudella tätä ei näytetä.
Päähenkilö suorittaa itselleen asettamia tehtäviä niin keskittyneesti, että tehtävien s i s ä l l ö n havainnointiin ei jää juuri aikaa. Vaikuttaa siltä, että omien pyrkimystensä mukaisesti päähenkilölle tärkeitä suorituksia ovat juuri ammatilliset. Ihmissuhteet jäävät sivuosaan, minkä päähenkilö havaitsee, ja pohtii huolestuneesti, vaikuttaako tämä hänen "sosiaaliseen pääomaansa" ja sitä kautta tuleviin työsuorituksiinsa. Kirjassa esiin nouseva paradoksi koskee sitä, missä määrin ajan ja energian priorisointi luovaan työhön sosiaalisten suhteiden kustannuksella on myöhäis-kapitalismissa edes mahdollista. Kertoja hahmottaa selvästi, että kaikki hänen työnsä perustuvat sosiaalisuuteen ja eräällä tavalla vain kanavoivat tekijän nimiin työtä, joka on yleisempää ja epämääräisempää kuin yksilöitävissä oleva työsuoritus. Tämä ahdistaa häntä, mutta pelko aseman menettämisestä tässä pitkälle kehittyneessä työn organissoinnin järjestelmässä myös pelottaa.
Yleisesti ottaen Pääomani avaa kiinnostavan näkökulman "kulttuurieliittiin" vasemmistolaisesta näkökulmasta. Päähenkilö on kasvatuksen ja koulutuksen myötä sisäistänyt tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden humanistiset ihanteet. Hänen työnsä on taidealalla ja taustansa suomenruotsalainen. Hän on menestynyt. Vaikka kertoja tiedostaa etuoikeutetun asemansa työ- ja apurahajärjestelmän piirissä, hän on myös vahvasti yksityisomistukseen suuntautunut ja etsii siitä turvaa ahdistuksiinsa. Ristiriita egalitaarisen ajattelun ja toimintaa ohjaavan omanedunpyynnin välillä on kiinnostava ja sitä toivoisi kehiteltävän useamminkin taiteessa. Jos "kulttuurieliitin" käsittely jätetään maahanmuuttokriitikoille ja muille eliitin vihaajille, ei päästä eteenpäin siitä perusasetelmasta, jossa kaksi naiivia hahmotusta aettuu toisiaan vastaan. Yhdellä puolen aktivismiin kiinnittyvät taiteilijat puolustavat toimintaa arvona sinänsä ja siirtävät huomion rakenteellisten tekijöiden subjektiivisten seurausten analyysista huonoon omatuntoon, joka heille on passiivisten yksilöiden oma vika. Toisella puolen konservatiivit hahmottavat ehkä rakenteellisen ongelman työn muutoksen takana, mutta jäävät kiinni kaunaa kantavan "menettäjän" positioon ja yksinkertaisesti syyttävät "menestyjiä" opportunismista. Pääomani leikkaa hienosti näiden reduktiivisten asetelmien poikki.
Vahvinta - ja varmasti näyttämön ajattelusta syntynyttä jäsennystä - kirjassa on se, miten Pääomani vastustaa yrityksiä palauttaa teos kirjoittajaansa. Minä-kertojan ja kirjailijan välistä ambivalenssia ei ole kirjoitettu umpeen. On runsaasti vihjeitä, jotka kehottavat lukemaan kirjaa Milja Sarkolan omakohtaisena, "autenttisena" kuvauksena elämästään, mutta myös viitteitä tätä vastaan, esimerkiksi vasta kirjan loppupuolella paljastuva päähenkilön nimi Cecilia. Kirjailija leikkii tarkoituksellisesti herättämillään assosiaatioilla. Jännite niukan karrikoidun henkilöhahmon ja kuvausta monainaisemman, merkityksiä ja mahdollisuuksia pursuavan ihmisen välillä jää voimaan.
Samastuminen kertojaan on vaikeaa, koska raportoidessaan mielensä tiloja hän jatkuvasti keskeyttää draaman perusperiaatteen, jonka mukaan havainto siirtyy ajattelun kautta toimintaan. Olisikin kiinnostava tietää, mitä teksti siirtyy näyttämölle, mutta keväällä 2020 Q-teatterin kaikki esitykset peruttiin koronaepidemian takia. Joka tapauksessa kirjassa tapahtumien vähäisyys rinnastuu huolten ja pelkojen täyttämän sisäisen elämän ylitsevuotavaan rikkauteen. Ajoittain vaikuttaa siltä, että kertoja on vaarassa romahtaa toimimattomuuden tilaan, sillä hänen sisäinen todellisuutensa perustuu kaaoksen ja entropian perustavaksi koetun ylivallan vastustamiseen, ja tämä taistelu uhkaa niellä hänen voimansa. Kuitenkin tämäkin näkemys päähenkilöstä vaikuttaa yksipuoliselta, sillä kerronnan ulkorajalla kirjoittaja tuottaa jatkuvasti uusia töitä ja teoksia (näissä hänen huomionsa ei suinkaan ole), eikä ainakaan kirjan kuvaamana aikajaksona ajaudu burn-outiin. Kirjan lopussa annetaan vihjeitä siitä, että jonkinlainen seinä olisi nousemassa päähenkilön eteen, mutta varmuudella tätä ei näytetä.
Päähenkilö suorittaa itselleen asettamia tehtäviä niin keskittyneesti, että tehtävien s i s ä l l ö n havainnointiin ei jää juuri aikaa. Vaikuttaa siltä, että omien pyrkimystensä mukaisesti päähenkilölle tärkeitä suorituksia ovat juuri ammatilliset. Ihmissuhteet jäävät sivuosaan, minkä päähenkilö havaitsee, ja pohtii huolestuneesti, vaikuttaako tämä hänen "sosiaaliseen pääomaansa" ja sitä kautta tuleviin työsuorituksiinsa. Kirjassa esiin nouseva paradoksi koskee sitä, missä määrin ajan ja energian priorisointi luovaan työhön sosiaalisten suhteiden kustannuksella on myöhäis-kapitalismissa edes mahdollista. Kertoja hahmottaa selvästi, että kaikki hänen työnsä perustuvat sosiaalisuuteen ja eräällä tavalla vain kanavoivat tekijän nimiin työtä, joka on yleisempää ja epämääräisempää kuin yksilöitävissä oleva työsuoritus. Tämä ahdistaa häntä, mutta pelko aseman menettämisestä tässä pitkälle kehittyneessä työn organissoinnin järjestelmässä myös pelottaa.
Yleisesti ottaen Pääomani avaa kiinnostavan näkökulman "kulttuurieliittiin" vasemmistolaisesta näkökulmasta. Päähenkilö on kasvatuksen ja koulutuksen myötä sisäistänyt tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden humanistiset ihanteet. Hänen työnsä on taidealalla ja taustansa suomenruotsalainen. Hän on menestynyt. Vaikka kertoja tiedostaa etuoikeutetun asemansa työ- ja apurahajärjestelmän piirissä, hän on myös vahvasti yksityisomistukseen suuntautunut ja etsii siitä turvaa ahdistuksiinsa. Ristiriita egalitaarisen ajattelun ja toimintaa ohjaavan omanedunpyynnin välillä on kiinnostava ja sitä toivoisi kehiteltävän useamminkin taiteessa. Jos "kulttuurieliitin" käsittely jätetään maahanmuuttokriitikoille ja muille eliitin vihaajille, ei päästä eteenpäin siitä perusasetelmasta, jossa kaksi naiivia hahmotusta aettuu toisiaan vastaan. Yhdellä puolen aktivismiin kiinnittyvät taiteilijat puolustavat toimintaa arvona sinänsä ja siirtävät huomion rakenteellisten tekijöiden subjektiivisten seurausten analyysista huonoon omatuntoon, joka heille on passiivisten yksilöiden oma vika. Toisella puolen konservatiivit hahmottavat ehkä rakenteellisen ongelman työn muutoksen takana, mutta jäävät kiinni kaunaa kantavan "menettäjän" positioon ja yksinkertaisesti syyttävät "menestyjiä" opportunismista. Pääomani leikkaa hienosti näiden reduktiivisten asetelmien poikki.
September 16, 2020
Vähän hämmentävä lukukokemus. En pitänyt minäpäähenkilöstä yhtään, ja tuntui riivaavalta tunnistaa, että meillä on sama kontrollintarve, johon auttaa mm. rahan päivittäinen vatvominen. Onneksi olen hakeutunut siihen sopiviin töihin. Raha-asioissa päähenkilö oli kyllä täysin muiden vietävissä -- uskooko joku tällä tavoin pankkien sijoitusneuvojia?
Kirja ei kuitenkaan kertonut rahasta, vaan käsitteli kaikenlaisen pääoman merkitystä, ja sitä piinaavaa ajatusta miten tätä pääomaa ei saa hukata: kuten raha pitää sijoittaa pörssiin tehokkaasti, henkinen pääoma pitää käyttää ja sillä pitää tuottaa taidetuotetta taideprosessissa, sosiaalinen pääoma pitää käyttää hyödyllisiin kontakteihin ja soittamisosaamispääomaakin pitäisi käyttää esiintymiseen. Olen lukenut rikkaan suvun vesan haastattelun, jossa hän kertoo miten pääoma on vain väliaikaisesti hänen kasvatettavanaan, sitten siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Se on aika paljon vaadittu ihmiseltä, ja edellyttää ikävästi lisääntymistä.
Teemojen käsittely jäi kyllä muuten vähän pinnalliseksi. Tuntui, että romaanissa oli lähinnä kaksi oikeaa jaksoa: alun rahapuhe ja lopun residenssimatka. Harmi, että Q-teatterin esitys jäi koronan vuoksi näkemättä, koska siinä olisi voinut olla tilaisuus nähdä teatterin ihme, tekstin syveneminen ryhmätyönä.
Kirja ei kuitenkaan kertonut rahasta, vaan käsitteli kaikenlaisen pääoman merkitystä, ja sitä piinaavaa ajatusta miten tätä pääomaa ei saa hukata: kuten raha pitää sijoittaa pörssiin tehokkaasti, henkinen pääoma pitää käyttää ja sillä pitää tuottaa taidetuotetta taideprosessissa, sosiaalinen pääoma pitää käyttää hyödyllisiin kontakteihin ja soittamisosaamispääomaakin pitäisi käyttää esiintymiseen. Olen lukenut rikkaan suvun vesan haastattelun, jossa hän kertoo miten pääoma on vain väliaikaisesti hänen kasvatettavanaan, sitten siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Se on aika paljon vaadittu ihmiseltä, ja edellyttää ikävästi lisääntymistä.
Teemojen käsittely jäi kyllä muuten vähän pinnalliseksi. Tuntui, että romaanissa oli lähinnä kaksi oikeaa jaksoa: alun rahapuhe ja lopun residenssimatka. Harmi, että Q-teatterin esitys jäi koronan vuoksi näkemättä, koska siinä olisi voinut olla tilaisuus nähdä teatterin ihme, tekstin syveneminen ryhmätyönä.
Read
April 23, 2020Ensimmäistä kertaa ikinä luin puhelimelta kirjan. Wuhuu!
Sarkolan romaanissa puhutaan rahasta, joka ei ole kirjallisuudessa kovin tavallista - ainakaan siinä määrin kuin mitä tässä teoksessa tapahtuu. Rahan avulla voi varautua odottamattomiin elämänkäänteisiin, mutta on paljon myös tilanteita - kuten juuri nyt keskellä korona-aikaa voimme panna merkille - joista ei selviä edes rahalla. Usein raha kuitenkin helpottaa ja luo turvallisuuden tunnetta.
Pääomani romaanin aluksi ajattelin, että teoksen nimi viittaa nimenomaan rahalliseen pääomaan. Ehkä, ehkä ei. Yhtä hyvin voisi ajatella, että teoksen kertojan pääomaa on hänen tietämyksensä teatterista, kirjoittamisesta ja ohjaamisesta. Kulttuurista pääomaa, jota ei saavuteta pelkästään rahan avulla, vaikka sen saavuttamiseen yleensä apurahoja tarvitaankin.
Pääomani sisältää kiinnostavia havaintoja teatterin tekemisestä ja nostaa esiin kysymyksen siitä, voiko taiteellisesti menestyä ellei suostu "huoraamaan" taiteensa vuoksi eli mm. suostu lukemattomiin haastatteluihin, joilla voi hankkia huomiota tekemälleen työlle.
Taiteen tekeminen pitää ihmisen epävarmana, joka on raskasta, mutta myös taiteen tekemisen edellytys. Ainakin useimmiten.
Sarkolan romaanissa puhutaan rahasta, joka ei ole kirjallisuudessa kovin tavallista - ainakaan siinä määrin kuin mitä tässä teoksessa tapahtuu. Rahan avulla voi varautua odottamattomiin elämänkäänteisiin, mutta on paljon myös tilanteita - kuten juuri nyt keskellä korona-aikaa voimme panna merkille - joista ei selviä edes rahalla. Usein raha kuitenkin helpottaa ja luo turvallisuuden tunnetta.
Pääomani romaanin aluksi ajattelin, että teoksen nimi viittaa nimenomaan rahalliseen pääomaan. Ehkä, ehkä ei. Yhtä hyvin voisi ajatella, että teoksen kertojan pääomaa on hänen tietämyksensä teatterista, kirjoittamisesta ja ohjaamisesta. Kulttuurista pääomaa, jota ei saavuteta pelkästään rahan avulla, vaikka sen saavuttamiseen yleensä apurahoja tarvitaankin.
Pääomani sisältää kiinnostavia havaintoja teatterin tekemisestä ja nostaa esiin kysymyksen siitä, voiko taiteellisesti menestyä ellei suostu "huoraamaan" taiteensa vuoksi eli mm. suostu lukemattomiin haastatteluihin, joilla voi hankkia huomiota tekemälleen työlle.
Taiteen tekeminen pitää ihmisen epävarmana, joka on raskasta, mutta myös taiteen tekemisen edellytys. Ainakin useimmiten.
August 27, 2020
Luin tämän kirjan niin kehnosti, etten tiedä mitä kehtaan sanoakaan. Aloitin Pääomani kuuntelemalla sitä kirjaston äänikirjana joskus kesällä. Laina-aika loppui kesken, ja melkein jätin kirjan siihen. Sarkolan päähenkilö oli kuitenkin niin erikoinen ja jotenkin liikuttava, että luin kirjan loppuun kuukautta myöhemmin e-kirjana. Pitkä tauko ei silti tehnyt lukukokemukselle hyvää..
Tarinan minäkertoja on suomenruotsalainen teatteriohjaaja, jolla on puoliso ja pieni lapsi. Kerronta alkaa asuntokaupoista, tarkemmin sanoen asuntolainasta. Lainat, talletukset, sijoitukset ja vakuutukset pyörivätkin kertojan mielessä jatkuvasti. Raha ja sen laskeskelu tuo hänelle hallinnan ja turvan tunnetta, sillä muuten hän on sosiaalisista tilanteista ahdistuva hermokimppu, jonka pelkojen lista on pitkä. Kaikessa epävarmuudessaan hän oli lukijan silmiin hyvin sympaattinen, vaikka kirjan muille henkilöille hänen käytöksensä näkyi torjuvana ja kylmänä. Juonellisesti tarinassa ei tapahtu valtavia, on perhe-elämää, apurahoilla tehtyjä ulkomaanreissuja, uuden produktion valmistelua. Silti jonkinlainen romahduksen pelko lymyää koko ajan taustalla.
Kertojan lakoniset pohdinnat ulottuvat myös taiteilijuuteen ja sen moraaliin. Kuinka aitoja ihmisten väliset kohtaamiset voivat olla, jos toinen työstää tilanteesta koko ajan materiaalia työhönsä? Tätä ei voi välttää, mutta onko se oikein? Lukija taas miettii, kuinka toinen voi olla taiteilija, jos tuttu pianokappalekin pitää esittää säntillisesti laskien, eikä mukaan mahdu opettajan toivomaa tunteen ripaustakaan. Kaiken kaikkiaan kertojan jatkuva itsensä tarkkailu ja analysointi tuntuvat hyvin tunnistettavilta, nykyaikaisilta ongelmilta, aivan kuten raha ihmisiä erottavana ja määrittävänä asiana.
Ihmettelin hiukan kirjailijan ratkaisua jättää pitkät pätkät vuoropuheista alkuperäiskielilleen. Kirjassa oli siis jonkin verran osuuksia ruotsiksi ja englanniksi. Äänikirjassa edes ne ruotsinkieliset osuudet eivät juuri häirinneet, sillä lukija veti ne niin somasti. Tekstinä en olisi varmaan jaksanut lähteä tankkaamaan samoja osuuksia läpeensä ruostuneella ruotsillani.
Tarinan minäkertoja on suomenruotsalainen teatteriohjaaja, jolla on puoliso ja pieni lapsi. Kerronta alkaa asuntokaupoista, tarkemmin sanoen asuntolainasta. Lainat, talletukset, sijoitukset ja vakuutukset pyörivätkin kertojan mielessä jatkuvasti. Raha ja sen laskeskelu tuo hänelle hallinnan ja turvan tunnetta, sillä muuten hän on sosiaalisista tilanteista ahdistuva hermokimppu, jonka pelkojen lista on pitkä. Kaikessa epävarmuudessaan hän oli lukijan silmiin hyvin sympaattinen, vaikka kirjan muille henkilöille hänen käytöksensä näkyi torjuvana ja kylmänä. Juonellisesti tarinassa ei tapahtu valtavia, on perhe-elämää, apurahoilla tehtyjä ulkomaanreissuja, uuden produktion valmistelua. Silti jonkinlainen romahduksen pelko lymyää koko ajan taustalla.
Kertojan lakoniset pohdinnat ulottuvat myös taiteilijuuteen ja sen moraaliin. Kuinka aitoja ihmisten väliset kohtaamiset voivat olla, jos toinen työstää tilanteesta koko ajan materiaalia työhönsä? Tätä ei voi välttää, mutta onko se oikein? Lukija taas miettii, kuinka toinen voi olla taiteilija, jos tuttu pianokappalekin pitää esittää säntillisesti laskien, eikä mukaan mahdu opettajan toivomaa tunteen ripaustakaan. Kaiken kaikkiaan kertojan jatkuva itsensä tarkkailu ja analysointi tuntuvat hyvin tunnistettavilta, nykyaikaisilta ongelmilta, aivan kuten raha ihmisiä erottavana ja määrittävänä asiana.
Ihmettelin hiukan kirjailijan ratkaisua jättää pitkät pätkät vuoropuheista alkuperäiskielilleen. Kirjassa oli siis jonkin verran osuuksia ruotsiksi ja englanniksi. Äänikirjassa edes ne ruotsinkieliset osuudet eivät juuri häirinneet, sillä lukija veti ne niin somasti. Tekstinä en olisi varmaan jaksanut lähteä tankkaamaan samoja osuuksia läpeensä ruostuneella ruotsillani.
April 28, 2020
Oikein hyvä lukukokemus, vaikka minusta juoneltaan hajanainen tarina. En ihan loppuun asti ymmärtänyt Yhdysvaltoihin tai Berliiniin sijoittuvien jaksojen painoarvoa. Toki ne laajensivat päähenkilön persoonallisuutta, mutta ehkä eivät olleet aivan välttämättömiä. Mutta näissä täydet pisteet surffailusta tekstissä eri kielten välillä, näin tuotiin hyvin esiin monikielinen ja kulttuurinen maailma (globaali pääoma?) jossa henkilö elää.
Suomi-jaksoista perhe- ja teatterityökuvioineen sen sijaan pidin kovasti. Erityisesti aloitus pankkineuvojan luona on mainio, samoin pohdinnat erilaisten taideapurahojen ja niihin liittyvien ihmissuhteiden ympärillä.
Päähenkilö Cecilia tuntuu olevan eksyksissä suorittamassa omaa elämäänsä. Kuin Roope-Ankka hän turvautuu rahojensa ja varallisuutensa laskemiseen, mutta nämä sijoitukset eivät tunnu riittävän hyvän elämän turvaksi, perustaksi tai sisällöksi. Oma yhteiskuntaluokkakin tuntuu antavan tässä ristiriitaisia malleja. Cecilian päässä kohisee paniikki. Miksi yhteiselämä toisten kanssa on niin hankalaa? Miksei sille ole helposti laskettavissa sijoitusarvoa? Ja mikä sitten on sitä varsinaista varallisuutta, oikeaa ja pysyvää pääomaa? Taide? Kulttuurinen pääoma? Perhe? Mitä oikein tulisi tavoitella? Mitä olen jo saavuttanut? Kadotanko saavuttamani?
Cecilia-parka. Jotenkin pystyn samaistumaan, sillä siinä missä hän pitää tarkkaa lukua turvarahoistaan, minä köyhempänä järjestän hysteerisesti liinavaatekaappiani. Että onhan niitä pyyhkeitä ja lakanoita riittävästi ja siististi viikattuna? Onhan elämä siis mallillaan oikein?
Hyvä nykytarina, jossa rivien välissä tapahtuu enemmän kuin kerrotaan.
Suomi-jaksoista perhe- ja teatterityökuvioineen sen sijaan pidin kovasti. Erityisesti aloitus pankkineuvojan luona on mainio, samoin pohdinnat erilaisten taideapurahojen ja niihin liittyvien ihmissuhteiden ympärillä.
Päähenkilö Cecilia tuntuu olevan eksyksissä suorittamassa omaa elämäänsä. Kuin Roope-Ankka hän turvautuu rahojensa ja varallisuutensa laskemiseen, mutta nämä sijoitukset eivät tunnu riittävän hyvän elämän turvaksi, perustaksi tai sisällöksi. Oma yhteiskuntaluokkakin tuntuu antavan tässä ristiriitaisia malleja. Cecilian päässä kohisee paniikki. Miksi yhteiselämä toisten kanssa on niin hankalaa? Miksei sille ole helposti laskettavissa sijoitusarvoa? Ja mikä sitten on sitä varsinaista varallisuutta, oikeaa ja pysyvää pääomaa? Taide? Kulttuurinen pääoma? Perhe? Mitä oikein tulisi tavoitella? Mitä olen jo saavuttanut? Kadotanko saavuttamani?
Cecilia-parka. Jotenkin pystyn samaistumaan, sillä siinä missä hän pitää tarkkaa lukua turvarahoistaan, minä köyhempänä järjestän hysteerisesti liinavaatekaappiani. Että onhan niitä pyyhkeitä ja lakanoita riittävästi ja siististi viikattuna? Onhan elämä siis mallillaan oikein?
Hyvä nykytarina, jossa rivien välissä tapahtuu enemmän kuin kerrotaan.
May 27, 2020
Olipa hämmentävän vaikuttava kirja, oikeastaan parempi kuin kolme tähteä, mutta en jotenkin pysty antamaan neljää - pitää varmaan odottaa muutama viikko ja arvioida uudestaan!
Kolme tähteä siksi, että olen aivan kyllästynyt taiteilija-kirjailijaromaaneihin, tuntuu että on liian helppo ratkaisu käyttää kertojana taiteilijaääntä jonka ura on tosi lähellä Milja Sarkolan omaa uraa, mutta ei kuitenkaan ole autofiktiota, ainakaan suoranaisesti. Tuntuu että kaiken tämän kirjailija-älykkö-taiteilijapuheen vastapainoksi haluaisin lukea vaikka pari vuotta pelkkiä työläisromaaneja, mutta silti tartun näihin aina ahnaasti.
Ansaitsisi paljon enemmän tähtiä asetelmasta (sekä lähtö- että päätös-, poikkeukselliset!), aiheen käsittelystä, kielestä, hahmojen moniulotteisuudesta ja lopulta myös yllättävyydestä. Rakastin suomennoksessa sitä, että kielijaksoja ei oltu suomennettu ja aloin kaivata kirjallisuutta jossa kieliä sekoitettaisiin vieläkäin enemmän, selittämättä ja alleviivaamatta ja valmiiksi kääntämättä.
Rahasta puhuminen oli tietysti raikasta ja sai heti päähenkilön vaikuttamaan vähän autistiselta mutta nopeasti selvisi että ei ollutkaan, oli vain ahdistus-pakko-oirepiirre, vähän kuin Bridget Jonesin pakonomainen alkoholiannosten ja poltettujen röökien laskenta. Orjuutensa kullakin.
Ehdottomasti luettava ja tämän vuoden kotimaisen kirjallisuuden pieni tapaus.
Kolme tähteä siksi, että olen aivan kyllästynyt taiteilija-kirjailijaromaaneihin, tuntuu että on liian helppo ratkaisu käyttää kertojana taiteilijaääntä jonka ura on tosi lähellä Milja Sarkolan omaa uraa, mutta ei kuitenkaan ole autofiktiota, ainakaan suoranaisesti. Tuntuu että kaiken tämän kirjailija-älykkö-taiteilijapuheen vastapainoksi haluaisin lukea vaikka pari vuotta pelkkiä työläisromaaneja, mutta silti tartun näihin aina ahnaasti.
Ansaitsisi paljon enemmän tähtiä asetelmasta (sekä lähtö- että päätös-, poikkeukselliset!), aiheen käsittelystä, kielestä, hahmojen moniulotteisuudesta ja lopulta myös yllättävyydestä. Rakastin suomennoksessa sitä, että kielijaksoja ei oltu suomennettu ja aloin kaivata kirjallisuutta jossa kieliä sekoitettaisiin vieläkäin enemmän, selittämättä ja alleviivaamatta ja valmiiksi kääntämättä.
Rahasta puhuminen oli tietysti raikasta ja sai heti päähenkilön vaikuttamaan vähän autistiselta mutta nopeasti selvisi että ei ollutkaan, oli vain ahdistus-pakko-oirepiirre, vähän kuin Bridget Jonesin pakonomainen alkoholiannosten ja poltettujen röökien laskenta. Orjuutensa kullakin.
Ehdottomasti luettava ja tämän vuoden kotimaisen kirjallisuuden pieni tapaus.
July 23, 2020
Mielenkiintoinen kirja ja uusi näkökulma aiheeseen, joka on raha. Päähenkilön ammatti tekee näkökulmasta mielenkiintoisen. Nainen on teatteriohjaaja ja Yhdysvalloissa vietetty aika on mielenkiintoinen, muuten rahojen seuraaminen olisi voinut käydä hieman tylsäksi.
Kuuntelin jälleen tämän kirjan. Voin suositella. Jos tämä kirja olisi ruoka, se olisi ollut kevyt, kirpeän hapan viherjuurikas: jotain uutta ja mielenkiintoista ja juuri sen vuoksi hyvä. Monenlaista lisää olisi tähän kirjaan toivonut, mutta se johtuu siitä, että itsekin kirjoitan.
Tähdet jäivät kolmeen sen vuoksi, että en ole Sarkolalta muita kirjoja lukenut / kuunnellut. En myöskän ole tuttu hänen teatteriin tekemiinsä teoksiin. Mielenkiintoisen ristiriidan teokseen lisää se, että kulttuurityöntekijän, joka päähenkilö on, pääoman olettaisi olevan kulttuuriin liittyvät henkiset asiat, mutta asetelma on käännetty päälaelleen ja RAHA on se ykkösasia. Ehkä siksi, että usein taiteilijoiden raha-asiat unohdetaan.
Itseä hämmästyttää, että taidetta työkseen tekevä ihminen kykenee ostamaan kalliin asunnon.
Kuuntelin jälleen tämän kirjan. Voin suositella. Jos tämä kirja olisi ruoka, se olisi ollut kevyt, kirpeän hapan viherjuurikas: jotain uutta ja mielenkiintoista ja juuri sen vuoksi hyvä. Monenlaista lisää olisi tähän kirjaan toivonut, mutta se johtuu siitä, että itsekin kirjoitan.
Tähdet jäivät kolmeen sen vuoksi, että en ole Sarkolalta muita kirjoja lukenut / kuunnellut. En myöskän ole tuttu hänen teatteriin tekemiinsä teoksiin. Mielenkiintoisen ristiriidan teokseen lisää se, että kulttuurityöntekijän, joka päähenkilö on, pääoman olettaisi olevan kulttuuriin liittyvät henkiset asiat, mutta asetelma on käännetty päälaelleen ja RAHA on se ykkösasia. Ehkä siksi, että usein taiteilijoiden raha-asiat unohdetaan.
Itseä hämmästyttää, että taidetta työkseen tekevä ihminen kykenee ostamaan kalliin asunnon.
August 5, 2021
Kirjan minäkertoja oli niin laskelmoiva, että ihmisyys ja inhimillisyys katosivat. Tietyllä tapaa se oli myös kiinnostavaa, mutta ei ollenkaan mukaansatempaavaa, kun kaikkeen pääomaan suhtauduttiin vaihdannan välineenä, rahan ollessa vain yksi niistä.
Kiinnostavin kohta itselle oli, kun henkilö kuvaili rooliaan taiteilijana ja pohti sitä, kuinka paljon taiteellista työtä rahoittavia toimijoita voi kritisoida, menettämättä omaa arvostustaan taiteen tekijänä.
Ehkä toisessa mielentilassa tai elämäntilanteessa olisin saanut kirjan havainnoista enemmän irti, mutta nyt jäi vain halju fiilis. Toisaalta saattaa olla, että kirja jääkin vielä hautumaan mieleeni, ja suhtautuminen muuttuu sen mukana.
Lukijana minulle tulee aina myös hieman hassu olo kun päähenkilö, eli oletettavasti tässä tapauksessa kirjailija itse, kuvaa toimintaansa juuri lukijan käsissä olevan kirjan kustantajan kanssa. Kirjan tekoprosessin kuvailulla saa toki sivuja täytettyä, mutta lukijalle se harvoin on mielekästä seurattavaa.
Kiinnostavin kohta itselle oli, kun henkilö kuvaili rooliaan taiteilijana ja pohti sitä, kuinka paljon taiteellista työtä rahoittavia toimijoita voi kritisoida, menettämättä omaa arvostustaan taiteen tekijänä.
Ehkä toisessa mielentilassa tai elämäntilanteessa olisin saanut kirjan havainnoista enemmän irti, mutta nyt jäi vain halju fiilis. Toisaalta saattaa olla, että kirja jääkin vielä hautumaan mieleeni, ja suhtautuminen muuttuu sen mukana.
Lukijana minulle tulee aina myös hieman hassu olo kun päähenkilö, eli oletettavasti tässä tapauksessa kirjailija itse, kuvaa toimintaansa juuri lukijan käsissä olevan kirjan kustantajan kanssa. Kirjan tekoprosessin kuvailulla saa toki sivuja täytettyä, mutta lukijalle se harvoin on mielekästä seurattavaa.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Displaying 1 - 30 of 55 reviews