Eeva Kilpi kirjoittaa omalla sydämeenkäyvällä tavallaan monista elämänalueista, ennen kaikkea lämpimästä luontosuhteestaan ja lähimpien ihmisten merkityksestä ja merkitysten muuttumisista.
Eeva Kilpi comes from eastern Karelia, east of Finland's present-day border with Russia, studied English philology at the University of Helsinki, and worked as a teacher before she began to earn a living from her writing. From 1970 to 1975, she chaired the PEN club in Finland.
She made her debut with the short story collection Noidanlukko in 1959. She wrote about the evacuation of the population of Karelia in Elämä edestakasin, 1964, and Elämän evakkona, 1983, as well as in her autobiographical novel trilogy Talvisodan aika (1989; Eng. tr. The Time of the Winter War), Välirauha ikävöinnin aika, 1990, which describes the interwar period, and Jatkosodan aika, 1993.
Her experimental, erotic novel Tamara (1972; Eng. tr. Tamara) which brought her international success, depicts the relationship between a sexually active woman and a handicapped man. In many of her works, the central character is a strong, independent woman, for example in her novels Häätanhu, 1973, Nainen kuvastimessa, 1962, and in Kesä ja keski-ikäinen nainen, 1970. Besides fiction, she has also written autobiographical literature: Ihmisen ääni, 1976, and Naisen päiväkirja, 1978. In Ihmisen ääni she challenges the myth of the mother.
With her works Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972, and Terveisin, 1976, Eeva Kilpi has made her mark as an ironic and humorous poet of the everyday. These collections were published in 1980 in Swedish under the title Sånger om kärlek, while a selection of the poems was published in Danish under the title En sang om kærlighed in 1981. In her later poetry collections Ennen kuolemaa, 1982, and Animalia, 1987, Eeva Kilpi questions man's right to dominate nature. Her poetry collection Kiitos eilisestä, 1996, is about sorrow and ageing, but also about love and passion.
Additions by the editorial team 2011:
The above biography was first published in 1998. Since then, Eeva Kilpi has written the novel Unta vain, 2007, and Rajattomuuden aika, 2001.
Ihana Eeva Kilpi on aina ajankohtainen, ja on hämmästyttävää, että hän on puhunut voimakkain äänenpainoin luonnon, ympäristön ja eläinten puolesta jo 70-luvulla. Hienoa, että tästä teoksesta on tulossa uusintapainos huhtikuussa 2020.
Lukiessa tuntui kuin olisin tavannut pitkästä aikaa hyvän ystävän, sillä useimmat runot olivat tuttuja. Suomen kielessä rakastaa on vahva ilmaus, mutta Eeva Kilven kohdalla se ei ole yhtään liikaa: hän on lukijoidensa rakastama, ja minäkin rakastin tämän kokoelman lukemista ❤︎ Perhonen ylittää tien on edelleen ajankohtainen ja elämää monilta kanteilta luotaava hieno runokokoelma.
Vaikuttava tekijä tämä Eve Shield: koskettavaa ihmettelyä ja tiukkoja kannanottoja ja viisasta näkemystä elämästä lyhyiden runojen muodossa Kokoelma kestää monta lukukertaa.
Luen harvoin runoja, mutta Eeva Kilpi yllätti. Hänen runonsa koskettivat syvälle sydämeen: ne ihastuttivat, naurattivat, itkettivät ja saivat pohtimaan. Aivan upea kokoelma, aivan upea runoilija.
On huikeaa, kun ihminen elää pitkän elämän. On vielä huikeampaa, kun kirjailija elää pitkän elämän, sillä sen myötä me lukijatkin pääsemme pitkän elämän matkalle mukaan. Tähän läpileikkaukseen Eeva Kilven tuotannosta on koottu runoja lähes kolmenkymmenen vuoden ajalta, niiltä vuosilta, kun kirjailijan fyysinen ikä on ollut 44-72 vuotta.
Osun aika hyvin tuohon ikähaarukkaan itse tällä hetkellä, ja monet kirjan runoista puhuttelivatkin varmaan juuri siksi - oma ikääntyminen, ikääntyvät vanhemmat ja heidän kuolemansa, lasten kasvaminen aikuisiksi ja entisten puolisoiden nostalginen muisteleminen, noin muutamia mainitakseni. Myös Kilven luontorunot osuivat, vaikka niitä olisikin paljon vähemmän kuin olisin ennakkoon ajatellut.
Kilven runot yllättivät myös arkisuudellaan. Useasti julkisuudessa siteeratut hitit erottuivat kokoelmasta timantinkovina kiteytyksinä, mutta iso osa runoista tuntuivat runoilijan monologilta hänen yrittäessään tehdä omista ajatuksistaan selkoa. Varhaisempien kokoelmien aforismityyppinen ilmaisu laventuu vuosien myötä suoranaiseksi jaaritteluksi, kunnes vanhenemista ja kuolemaa koskevat viimeiset sivut pystyvät taas tiivistymään oleelliseen.
Luin kirjaa nyt järjestyksessä, tosin pienissä paloissa ja pitkillä tauoilla, jotta jokainen runo sai tarpeeksi tilaa ympärilleen. Kirjahyllyyn jäävänä teoksena tätä tulee varmasti selailtua jatkossa ja palattua yksittäisten runojen pariin.
Kilven runot ovat monipuolisia, usein ilahduttavan suoriakin, ja herättävät ajatuksia.
Annan kirjalle kolme tähteä siksi, että olisin kaivannut siihen jonkinlaisen esipuheen tai jälkisanat, joissa olisi käyty läpi Kilven tuotantoa ja siinä toistuvia teemoja. Lisäksi kirjassa ei mainita, onko siinä kaikki runot niistä kokoelmista, joiden runoja kirja sisältää, ja sekin ärsyttää. Kun kerran tehdään tällainen kokoelmateos, sen voisi tehdä kunnolla.
Kun 20-vuotiaana löysin Eeva Kilven, ihmettelin sitä tosiseikkaa, että tämä nainen on samanikäinen kuin äitini (ja vieläkin elossa). Ikuinen ystävä. "Älä ajattele, että elämä on lyhyt. Ajattele: - Miten erikoinen kokemus. Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan, vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän. Mitä sen aikana on tapahtunut on itse asiassa sivuseikka. Että on kokenut alun ja lopun tajuamatta mitä tapahtuu ja että on ollut olemassa siinä välillä ja tehnyt jotakin tajuamatta siitäkään mitään. " - Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien, s. 265
Tänään 30.11.2020 sain loppuun kirjan nimeltä Perhonen ylittää tien. Kootut runot 1972–2000. Lukiessani kirjaa nimeltä Perhonen ylittää tien. Kootut runot 1972–2000, minulle tuli todella hyvä mieli. Perhonen ylittää tien. Kootut runot 1972–2000, oli kahdestoista runokirja jonka olen lukenut.😍❤😍❤😍❤😍❤😍💜😍💜😍
אוה קילפי - משוררת במלוא מובן המילה. מפליאה בדיוק, בעושר ובעומק של כתיבתה. על כל שורה ושורה אפשר להתעכב שעות. מצליחה לזקק בעדינות נושאים כאובים ולא מדוברים; זקנה, בושה, הקשר בין האם לבת וההתמודדות עם המוות. בכזה חן מצליחה לדבר על אהבה, ומעלה מחשבות מורכבות. מומלץ בחום! (חבל רק שאיבדתי את הספר באוטובוס)
Eeva Kilpi on slay. Jalat maassa ja sydän paikallaan. Upeita runoja elämästä, rakkaudesta, vanhenemisesta, luonnosta ja eläimistä. Tähän tulen varmasti palaamaan uudestaan ja uudestaan.
Näissä "kootut runot"-kirjoissa on aina se huono puoli, ettei niille voi antaa koskaan viittä tähteä. Aina on joku kokoelma tai osa, josta ei pidä niin paljoa kuin muista. Animalia-teos oli hienoin kokonaisuus ja sisälsi hienoimpia runoja. On ehkä oma lehmä ojassa (heh), mutta musta on tosi tärkeää, että jo 80-luvulla on kirjoitettu lyriikkaa eläinten oikeuksista. Sitä sais nähdä enemmän 2010-luvulla ja tulevalla 20-luvullakin!
Vanhuus-aiheisia runoja oli tosi paljon, enkä osaa oikein niistä mitään sanoa, koska oon 22-vuotias. Jossain kohtaa alkoi tuntua, että toistettiin vaan samoja asioita uudestaan. Äitimyytti oli myös vahvana tässä, toki subjektiivisena, mutta tuntui vähän liian kiiltokuvamaiselta. +1 naisen seksuaalisuudesta kirjoittamisesta, mutta -1 siitä, että jotkin runot olivat jopa luokkaa "Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi". Toki ymmärrän tekstien vanhuuden ja kirjoittajan ilmeisen uskonnollisuuden, mutta ei puhuttele minua tämä heteronormatiivisuus.
Suosittelen lukemaan vähintään Animalian, eivätkä muutkaan tekstit toki huonoja olleet. Vähiten ehkä sain irti viimeisestä, Kiitos eilisestä -kokoelmasta.
"Minä elän nyt niin että kuoltuani jumalakin itkee sitä, että loi ihmisen ainutkertaiseksi"
"Nukkumaan käydessä ajattelen: Huonenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun."
Tätä oon lukenu jo hetken, pienen osan aina kerrallaan. Tabermannin kokoelmateoksen ahmin ihan parissa päivässä, mutta tää tuntu siltä, että tätä ei voi vaan lukee yhdeltä istumalta. Tätä piti pohtia.
Kilpi pohdiskelee runoissaan tosi isoja teemoja, kuten -kuolemaa, vanhuutta ja vanhenemista (mutta ei mitenkään ahdistavasti, vaan enemmänki haikeesti, observoiden ja miettien) -uskontoa (aika ironiseen sävyyn) -rakkautta (niinku rakkautta runoudessa melko usein käsitellään: maailman suurin voima) -lapsen ja vanhemman suhdetta (aika haikeasti tätäkin).
Paljon oli sellasia runoja, mitkä ei mun nykysessä elämäntilanteessa oikein osunu, mutta mihin varmasti palaan vielä niihin sopivissa tilanteissa. Tää on myös tosi kantaaottava runoteos ja varsinkin luonnonsuojelu ja eläinten oikeudet on iso juttu.
Kaiken kaikkiaan pidin tästä tosi paljon!
"Sano heti jos minä häiritsen, hän sanoi astuessaan ovesta sisään, niin minä lähden saman tien pois.
Sinä et ainoastaan häiritse, minä vastasin, sinä järkytät koko minun olemustani. Tervetuloa."
Luonto, rakkaus ja arki runoilijan äänellä. Se rauhoittaa ja tuo kaiken tuon lähemmäs. Sitä muuttuu puiksi ja perhosiksi, arjen kahvikupposiksi ja rakkauden kirjoksi. Kaukana oleva sisar tai veli, äiti tai isä, mennyt rakkaus tai edesmennyt mummi, he kaikki ovat hetkisen taas tässä.
Eeva Kilven luonnolle antama ääni oli ajankohtainen silloin ja on ajankohtainen nyt, ja kaikkien tulisi se viimeist��än nyt kuulla:
"Minä laulan sinulle rakkaudesta puihin ja metsiin ja harjuihin. Pysähdy, katso, ne silmissä siintää. Oi, että siintäisi vastakin.
Ei ole ihminen tuhonnut vielä kaikkea metsää, onneksi ei. Pahaa on tehty, paljon on mennyt, niin monta korpea ahneus vei.
--
Vapauteen vangittu elämä kaikki, ihminen, kahleet kaikilta pois! Ei ole luonto vain ihmistä varten, luonto on luojasi, muista se."
(Säkeitä runosta Laulu rakkaudesta puihin ja eläimiin, Animalia, 1987)
Kohti tulevaa ja elämänmakuista runoutta kirjoittaa Eeva Kilpi. Makustelin tätä kokoelmaa vuoden päivät, alleviivailin ja merkitsin sydämin. Runoja ihmisistä, eläimistä, rakkaudesta, kaipauksesta, yhteydestä, yhdynnästä, yksinäisyydestä, elämästä, vanhenemisesta, vanhemmuudesta, vanhemmista, kuolemasta. Aforistista, sarkastista, kyynistäkin. Nyt se on luettu, ja aina tulen tähän palaamaan.
Ensimmäistä kertaa luin runoja ns. Kunnolla. Aluksi ajattelin että olisi jotenkin hankalaa keskittyä tai tottua tämän tyyliseen tekstiin, mutta ei oikeastaan ollutkaan. Oli kiva merkitä myös suosikkeja kirjan sisäkanteen, jotta löytäisin ne myöhemmin uudestaan.
Muutamia itsellenikin ajankohtaisia ja koskettavia runoja tuli vastaan. Erilainen lukukokemus.
Olen aikaisemmin lukenut näitä koottuja pieninä palasina sieltä täältä. Nyt luin kannesta kanteen tiiviillä tahdilla. Molemmat tavat toimivat loistavasti. Lukemalla kootut näin kokonaisuutena, Eeva Kilven lumoava maailma aukenee ehkä vielä paremmin kuin yksittäisiä helmiä maistelemalla. Upea kirjailija, niin paljon viisautta ja tunnetta tiiviissä muodossa. Jokainen sana on juuri se oikea ja oikeassa paikassa. On suuri taito sanoa niin paljon niin vähillä sanoilla.
Kauniita runoja ihmissuhteista, luonnosta, politiikasta, naiseudesta ja vanhuudesta. Runot vaihtelevat tyylilajiltaan vapaamuotoisista runoista lyriikkaan ja siitä taas mietelauseisiin.
Toisinaan runojen puhuja on haaveileva, toisinaan hyvinkin rehellinen ja jalat maassa. Vaihtelu on yllättävää, mutta toimii.
Toinen tämänhetkisistä suosikkirunoilijoistani. Kilpi leikittelee lauseilla ja osa runoista saattaa sisältää vain kolme sanaa, mutta silti ne ovat täynnä tunnetta ja joko ilostuttavat tai saavat miettimään käsiteltyä aihetta tarkemmin.