Ray Garraty ist einer von 100 Teilnehmern des Todesmarschs - ein jährlicher Wettbewerb um den ultimativen Preis in einer düsteren Zukunftsvision der USA. Der Marsch nach Süden beginnt an der kanadischen Grenze und ist mit dem Tod des vorletzten Gegners zu Ende. Der Sieger erhält bis an sein Lebensende alles, was er sich wünscht. Die Regeln sind einfach: Man darf nicht anhalten und eine bestimmte Mindestgeschwindigkeit nicht unterschreiten. Ansonsten wird man verwarnt und statt der vierten Verwarnung gibt es die rote Karte - in Form einer tödlichen Kugel ...
---------------------------
Ein Schüler erschießt zwei Lehrer und nimmt seine Mitschüler als Geiseln. Lange bevor Jugendliche mit Schusswaffen zum realen Alptraum an amerikanischen Highschools werden, zeigt Stephen King in seinem Roman die Ursachen der beklemmenden Verzweiflung, aus der manche sich nur mit scheinbar sinnloser Gewalt befreien können.
At the beginning of Stephen King's career, the general view among publishers was that an author was limited to one book per year, since publishing more would be unacceptable to the public. King therefore wanted to write under another name, in order to increase his publication without over-saturating the market for the King "brand". He convinced his publisher, Signet Books, to print these novels under a pseudonym.
In his introduction to The Bachman Books, King states that adopting the nom de plume Bachman was also an attempt to make sense out of his career and try to answer the question of whether his success was due to talent or luck. He says he deliberately released the Bachman novels with as little marketing presence as possible and did his best to "load the dice against" Bachman. King concludes that he has yet to find an answer to the "talent versus luck" question, as he felt he was outed as Bachman too early to know. The Bachman book Thinner (1984) sold 28,000 copies during its initial run—and then ten times as many when it was revealed that Bachman was, in fact, King.
The pseudonym King originally selected (Gus Pillsbury) is King's maternal grandfather's name, but at the last moment King changed it to Richard Bachman. Richard is a tribute to crime author Donald E. Westlake's long-running pseudonym Richard Stark. (The surname Stark was later used in King's novel The Dark Half, in which an author's malevolent pseudonym, "George Stark", comes to life.) Bachman was inspired by Bachman–Turner Overdrive, a rock and roll band King was listening to at the time his publisher asked him to choose a pseudonym on the spot.
King provided biographical details for Bachman, initially in the "about the author" blurbs in the early novels. Known "facts" about Bachman were that he was born in New York, served a four-year stint in the Coast Guard, which he then followed with ten years in the merchant marine. Bachman finally settled down in rural central New Hampshire, where he ran a medium-sized dairy farm, writing at night. His fifth novel was dedicated to his wife, Claudia Inez Bachman, who also received credit for the bogus author photo on the book jacket. Other "facts" about the author were revealed in publicity dispatches from Bachman's publishers: the Bachmans had one child, a boy, who died in an unfortunate, Stephen King-ish type accident at the age of six, when he fell through a well and drowned. In 1982, a brain tumour was discovered near the base of Bachman's brain; tricky surgery removed it. After Bachman's true identity was revealed, later publicity dispatches (and about the author blurbs) revealed that Bachman died suddenly in late 1985 of "cancer of the pseudonym, a rare form of schizonomia".
King dedicated Bachman's early books—Rage (1977), The Long Walk (1979), Roadwork (1981), and The Running Man (1982)—to people close to him. The link between King and his shadow writer was exposed after a Washington, D.C. bookstore clerk, Steve Brown, noted similarities between the writing styles of King and Bachman. Brown located publisher's records at the Library of Congress which included a document naming King as the author of one of Bachman's novels. Brown wrote to King's publishers with a copy of the documents he had uncovered, and asked them what to do. Two weeks later, King telephoned Brown personally and suggested he write an article about how he discovered the truth, allowing himself to be interviewed. King has taken full ownership of the Bachman name on numerous occasions, as with the republication of the first four Bachman titles as The Bachman Books: Four Early Novels by Stephen King in 1985. The introduction, titled "Why I Was Bachman," details the whole Bachman/King story.
Stephen Kingin "Raivo / Pitkä marssi" (Tammi, 1992) koostuu kahdesta Richard Bachman -nimellä kirjoitetusta tarinasta, jotka ilmestyivät alun perin 1970-luvun loppupuolella.
Luokkakavereitaan panttivankina pitävästä ja opettajansa surmaavasta koulupojasta kertova "Raivo" on kertomuksista lyhyempi ja samalla myös vaisumpi. Nuorten käytös ei oikein tuntunut uskottavalta, mutta ilmeisesti se on innoittanut todellisia kouluampujia siinä mittakaavassa, että kirjailija on kieltänyt kertomuksen uudelleenjulkaisun.
Kohta ensi-iltansa saavan elokuvan myötä ajankohtaiseksi muuttunut "Pitkä marssi" sijoittuu dystooppiseen USA:han, jossa sata nuorta miestä ottaa osaa julmaan kävelykilpailuun. Vuosittain järjestettävässä kisassa on tarkoituksena kävellä muita pidemmälle; viimeinen jäljelle jäänyt on voittaja, matkan varrelle uupuneet ammutaan tien poskeen. Synkeän pessimistisessä tarinassa on omat hetkensä, mutta suurimmaksi ongelmaksi mahtaa muodostua se, ettei marssijoista ehdi kasvaa niin kiinnostavia hahmoja, että heidän kohtalostaan suuremmin välittäisi.
Ei vailla ansioita, mutta odotuksiin nähden pienoinen pettymys oli tämä lukukokemus. Katsotaan säästänkö kirjan omassa hyllyssäni vai pistänkö sen kiertoon.
Raivon idea oli hyvä: suljetussa tilassa joukko ihmisiä alkaa paljastaa todellista luontoaan. On kuitenkin täysin epäuskottavaa, että kouluampuja pitää koko luokkaansa panttivankina ja ainoastaan yksi on huolissaan tästä tilanteesta samalla, kun loput huolettomasti kertovat seksikokemuksistaan kuin olisivat illanistujaisissa. Kokonaisuutena ihan solid King. Huonohko suomennos.
Pitkästä Marssista on vaikea sanoa ns. puhdasta mielipidettä, koska kävin juuri ennen lukemista katsomassa leffa-adaptaation. Tykkäsin kuitenkin molemmista, uskon tässä tapauksessa kirjan ja leffan jopa täydentävän toisiaan, mikä on varmaan paras mahdollinen adaptaation saavutus. Ainoa merkittävä ero mulle näissä oli se, että kirjan loppu on loistava. Leffan ei kovin hyvä. Loput on vaikeita, miksi muuttaa hyvä loppu? Come on. En tiedä johtuuko takaraivossa kummittelevasta leffasta vai ihan vaan kirjan laadusta, mutta tämä meni varmaan Kingin kirjojen kärkeen mun listoissa. Viihdyttävä setti.
Raivoa ja Pitkää Marssia yhdisti suljetun tilan ihmisryhmän käytöksen tarkkailun lisäksi Stephen Kingin pakkomielle spesifisti sinisiin pikkuhousuihin.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Tähän Leevi Lehdon vuonna 1992 suomentamaan laitokseen sisältyy kaksi Stephen Kingin ns. Bachman-romaania, Raivo (Rage, 1977) ja Pitkä marssi (The Long Walk, 1979). Näistä kahdesta Raivoa on nykyisin mahdotonta löytää järjelliseen hintaan englanninkielisenä.
Raivo ⭐️⭐️⭐️
Raivo on vihainen kouluampumistarina, jonka Stephen King poisti myynnistä sen jälkeen, kun romaani oli löytynyt neljännen tosielämän kouluampujan tavaroiden joukosta. Väkivaltainen kertomus on ennemminkin sairaalloinen fantasia kuin realistinen jännitysromaani – en osaa kuvitella kouluampumisen uhrien käyttäytyvän kirjassa kuvatulla tavalla. Toisaalta Raivo on noin muuten oikein viihdyttävää luettavaa.
Pitkä marssi ⭐️⭐️⭐️⭐️
Pitkä marssi on kuuluu Kingin parhaimpiin tarinoihin ja on kirjoittamisajaltaan (kuulemma jo 1966–67) varhaisimpia. Vietnamin sodan allegoriaksi tarkoitetussa tarinassa lähitulevaisuuden dystooppisessa, militaristisessa USA:ssa järjestetään vuosittain marssikilpailu, josta vain yksi marssija selviää hengissä. On tietenkin vaikea kuvitella, miksi kukaan osallistuisi tällaiselle marssille vapaaehtoisesti ja miksi yleisö kannustaisi tällaisen sadistisen teatterin osallistujia. Marssijoiden välille syntyvä solidaarisuuskaan ei tunnu realistiselta, kun vain yksi voi selvitä elossa loppuun saakka. Pitkä marssi kuitenkin imaisee lukijan niin nopeasti sisälle omaan painajaismaailmaansa, että järjettömät yksityiskohdat hyväksyy kakistelematta.
Stephen Kingin kaksi tarinaa yhdessä kirjassa, Richard Bachman -salanimellä kirjoitettuna. Hieman erilaista Kingiä, todellakin.
Ensimmäinen tarina koululuokkaansa aseen kanssa terrorisoivasta pojasta ei ihan vakuuttanut.
Toinen tarina, Pitkä marssi, sen sijaan on yksi suosikkitarinoistani Kingiltä. Sitä ei oikeastaan voi sanoa kauhutarinaksi vaan eräänlaiseksi dystooppiseksi selviytymispeliksi. 100 nuorta poikaa osallistuvat vuosittain kilpailuun, jossa pitää kävellä niin pitkään kuin jaksaa. Kun jalat eivät enää kanna, sotilaat ampuvat kilpailijat, ja näin jatketaan kunnes enää yksi kilpailija on jäljellä. tarina kerrotaan yhden kilpailuun osallistuvan pojan näkökulmasta. Tarina on kirjoitetty hyvin todenmukaisesti eikä siinä ole mukana mitään yliluonnollista tai pelottavaa, mutta on ehkä juuri realistisuutensa vuoksi yksi kammottavimmista tarinoista joita olen lukenut.
Trotz der Hoffnungslosigkeit, die die Jungen umgibt, wachsen echte Freundschaften. Dies macht den Abschied, denn 99 von 100 müssen sterben, nicht gerade leichter. Nach vielen endlosen Stunden beim Marsch an der Ostküste der USA werden die Unterhaltungen zwischen den Jungen und die Taten immer verrückter. Es spitzt sich bis zum Ende hin zu und man kann das Buch nicht aus der Hand legen. Ich konnte mich in viele Figuren hineinversetzen, habe zwischendurch gelacht und war am Ende zu entsetzt und traurig. Es war also alles an Gefühlen dabei. Absolut lesenswert!
I am so used to having great characters by this author and I was disappointed. I felt for Charlie but he didn't feel dangerous like you would expect in this situation. Secondary characters were pretty flat. I wasn't worried for them.
I love hostage stories - they are usually so thrilling. Not this one. People were just telling stories and babbling, I was super disappointed.
I waited all the time that something would happen. And there didn't.
I have always thought how this author can never disappoint me but this was an exception.
Rage: 3,5/5 , totally different from what I expected. It was more of a psychological than a violent tale and very interesting at that. But then again, do I really want to feel some kind of sympathy for a killer while disliking the seemingly only reasonable person in this hostage situation? This book can give you a lot to think, and it's difficult to judge it, but it's an interesting read at least.
Luin tämän parin aikanaan ihan pikkupoikana, ehkä vähän yli 10 vanhana. Pitkä marssi jäi mieleen kammottavana ja ahdistavana ja sitä se näköjään oli vieläkin. En osaa sanoa paljonko siinä oli sitä nostalgiaa, mutta yksi inhottavimpia kirjoja edelleen.