Lukemisen suosio harrastuksena on laskusuunnassa, kansalaisten lukutaito heikkenee, viestinnän uudet muodot korvaavat tekstin.
Tässä kirjassa tarkastellaan lukemisen perinteitä ja uusia suuntauksia, sen merkitystä yksilölle ja yhteiskunnalle. Mikä on lukemisen rooli ihmisten välisessä kanssakäymisessä? Miten lukeminen kehittää aivoja ja ajattelua? Millainen rooli monimediaisuudella tai äänikirjojen voimakkaasti kasvavalla suosiolla on lukemisen tapojen muutoksessa? Vaikka uudet mediat vaativat uudenlaisia viestintätaitoja, tarkoittaako se välttämättä sitä, että nykymuotoisen lukemisen tulevaisuus on uhattuna?
Mitä tapahtuu huomenna lukemiselle? kokoaa kannanottoja lukemisen harrastajilta ja ammattilaisilta, tutkimusta, kritiikkiä ja tulevaisuudennäkymiä. Kirjoittajat kutsuvat lukijan pohtimaan, mitä lukeminen merkitsee sellaisena kuin olemme sen oppineet ja sellaisena miksi se saattaa olla muotoutumassa.
Hyvä. Tosin dystopioiden oheen olisin kaivannut utopioita ja laajempaa kirjoa suomalaisista lukijoista. Tulevaisuuden lukijoilla suomi on toinen kieli, tulevaisuuden lukija on nyt alle kolmekymppinen, tulevaisuuden lukijalla on kokemus lukihäiriöstä. Kirjojen kuluttajia ovat myös ihmiset, jotka eivät pysty lukemaan itse, joille äänikirja ei ole "vain moderni lisä" ja kuuma peruna.
Ihanimpia olivat rakkauden tunnustukset kirjallisuudelle ja jaetun lukemisen ylistys. Huolipuhe on tärkeää, mutta tavallaan ei vastaa enää kysymykseen, mitä tapahtuu huomenna lukimiselle. Kiinnostaisi tietää, kenelle tämän sisältö on ensisijaisesti suunniteltu.
Teksteistä siis tykkäsin, mutta lopulta konteksti jäi auki.
Erilaisia tekstejä lukemisen tulevaisuudesta. Enemmän huolipuhetta kuin varsinaista ratkaisukeskeisyyttä. Muutamassa kirjoituksessa esiin nousi erityisesti yhteisöllisen lukemisen merkitys nuorten lukutaidon edistämisessä: ohjatut lukupiirit, spoken word -runoklubit sekä someen siirtynyt kirjajulkisuus. Mielestäni Gasellit-yhtyeen Pekka ”Päkä” Salmisella oli hyvä, napakka ja aiheellinen viesti kustantamoille: ”Se, että joku esiintyy luontevasti kameralle ja puhuttelee näin tehdessään suuria nuorisojoukkoja, ei välttämättä korreloi hänen kirjailijantaitonsa kanssa. Voihan se totta kai olla, että tubettaminen on vain sivujuonne uuden Runebergin polulla, mutta maalaisjärjellä ajateltuna olisi luultavasti todennäköisempää löytää se todellinen kirjailijatalentti siitä kustantamon nurkassa pölyyntyvästä käsikirjoitusten pinosta.” (s. 89)
Tämä pieni pamfletti lukemisesta niputtaa kansiinsa niin tutkijoiden kuin lukijoidenkin näkemyksiä siitä, mitä lukeminen on (sekä toimintona että yhteiskunnallisesti) ja mitä siitä voisi tulla, pitäisi tulla tai näyttää olevan tulossa. Yksittäiset tekstit ovat lyhyitä, muutaman sivun mittaisia, joten monipuolisen näkemyspaketin hotkaisee nopeasti.
Kaikki kirjoittajat ovat selvästi kirjoittaneet (ja lukeneet) paljon (paitis Kiti Kokkonen), joten tekstit ovat loogisia ja miellyttäviä luettavia. Erityisen huolen aihe on tietysti nuorten lukuinnostuksen lasku. Kirjassa tarjotaan virkistäviä ratkaisunäkökulmia tähän aiheeseen ainaisen voivottelun asemesta.
Ajankohtaisia puheenvuoroja lukemisesta lukijoilta ja asiantuntijoilta. Osa teksteistä jäi aika kepoisiksi, mutta toisaalta pidin juuri teoksen tiiviydestä, lähestyttävyydestä ja populaarista otteesta. Erityisesti nyökyttelin Rytisalon äidinkielen opettajan näkökulmalle. Tärkeä, pieni tekstikokoelma! Paikoin odotin vain ehkä enemmänkin painavuutta.
Kokoelma parin viime vuoden ajalta hyvin tutunkuuloisia ääniä ja puheenvuoroja lukemisen tilasta. Mukava huomata, että paljon sanoja juttuja, mihin on omassa työssä tarttunut: lavarunous, kirjasome, lukemisen yhteisöllisyys ja jaettu lukeminen jne.
Tässä esseekokoelmassa ruoditaan lukemisen tulevaisuutta. Painopiste on suomalaisissa nuorissa: pitäisikö heistä olla huolissaan, mitä nuorten lukemisen eteen on tehty ja mitkä keinot todella toimivat. Kirjoittajiksi on löydetty ihmisiä hyvin eri aloilta, joten aiheeseen saadaan monenlaisia näkökulmia. Kuten kokoelmissa yleensäkin, toiset tekstit iskevät lujempaa kuin toiset.
Kokoelman pysäyttävin essee oli Minna Rytisalon lukiolaisten lukutaitoa käsittelevä luku. Hän lyö pöytään sellaiset madonluvut, että oksat pois -ja hän ei lukionopettajana edes näe sitä heikointa lukijakuntaa! Parjattu lukuhuoli vaihtuu tätä lukiessa lukukriisiin. Rytisalolla on kuitenkin mielessään konstit, joilla puuttua tähän kurjistuvaan tilanteeseen. Vaikka hän pitää kaikenlaisia lukemisen edistämiseen liittyviä hankkeita hyvinä, hän ennen kaikkea haluaisi, että äidinkielen oppitunteja ja kursseja lisättäisiin reilusti, sisältöjä karsittaisiin ja opetusryhmiä pienennettäisiin. Eli aikaa, rahaa ja tahtoa. Voi olla turha toivo..
Rytisalon täystyrmäyksen jälkeen hiukan valoisampia tekstejä tarjoilivat mm. Aura Nurmi, joka kehui runoprojektien hyvää menestystä nuorten lukuinnostuksen virittäjänä. Yllättäen edes Suvi Auvisen kirjakauppoja ja kirjamyyntiä käsittelevä luku ei ollut aivan läpeensä pessimistinen, vaan kuratoitu kokoelma, hyvä palvelu ja kiinnostavat kirjallisuustapahtumat nähtiin keinoina kilpailla hupenevista euroista verkkojättien kanssa. Jos lukeminen kiinnostaa tai työskentelet kirja-alalla, suosittelen tutustumaan tähän kokoelmaan.
Ihan viihdyttävä esseekokoelma lukemisen tilasta ja tulevaisuudesta Suomessa.
Eniten pelotti (koska Ellun kanat), että tämä on vain pikkuporvallista änkyröintiä, mutta tämä näkyi vain ihan muutamassa esseessä, ehkä eniten Kaarina Hazardilla, jonka essee on toki hienosti kirjoitettu. Vähän oli myös sellaista epäkiinnostavaa omaa lukemisen fiilailua kuten Marjatta Kupiaan, Elina Hirvosen ja Kevin Lankisen tekstit sekä lopun kysymys-vastaus osio. Johanna Vehkoon teksti valeuutisista taas ei ihan istunut kokoelmaan.
Parhaita esseitä olivat Jaakko Mikkolan melko heideggerilainen teksti kirjoista esineinä, äidinkielenopettaja Minna Rytisalon tykitys lukutaidon luokkaistumisesta, kirjallisuusterapeutti Päivi Kososen ylistys lukupiireille, Aura Nurmen innostava lavarunoutta käsittelevä teksti, Gasellien Päkän setti kirjallisuuden relevanssista ja Suvi Auvisen haastatteluessee kirjakauppa Niteen bisnesfilosofiasta. Erityispropsit kuitenkin Jyrki Lehtolan "10 x lukeminen pilasi sinut" -esseelle, jossa hän haukkuu kirjaihmisiä, hersyvän hauska ja vähän osuvakin.
Kevyt ja miellyttävä lukea, mutta varsin yksimielinen/-puolinen; ennemminkin jotain että Miksi lukemisesta kannattaa huolehtia… Aktiivisesti lukevien ihmisten ääni kuuluu.
On vaikeaa arvioida näiden kannanottojen tuoreutta vuonna 2020, mutta ainakin nyt 2025 alussa tilanne tuntuu muuttuneen jo todella paljon! Onkohan niin? Siis ehkä nyt: somekäytöksen ja -riippuvuuden äärimmäisemmät ilmiöt, toisaalta jonkinlainen liike pois somesta ja ruutujen ääreltä, kohti lukemista ja yksinkertaisempia ajanvietteitä + lukeminen osana self-improvement trendiä + kyllästyminen tekoälysisältöihin
Jatkolukemiseksi siis ehkä Riie Heikkilän Miksi lakkasimme lukemasta?, jossa käsittääkseni kuuluu niiden ääni, jotka eivät lue eivätkä halua.
Nopealukuinen ja ajankohtainen kirja, joka käsittelee monesta eri näkökulmasta sitä, mikä on lukemisen tulevaisuus. Huomasin olevani lähes kaikista kirjan teksteistä samaa mieltä. Erityisesti minuun kolahtivat Minna Rytisalon teksti koulumaailman lukutaidosta, Suvi Auvisen teksti kirjakauppojen tulevaisuudesta, Heli Laaksosen teksti siitä, kuinka kirja voi olla tulevaisuuden väline olla edes hetken rauhassa jatkuvasta informaatio- ja tavoitettavuustulvalta ja Aura Nurmen teksti siitä, kuinka kirjallisuus on vietävä pois norsunluutornistaan sinne, missä ihmiset oikeasti ovat. Haluaisin kirjoittaa moniin teksteihin vastineen. Tuliko kirjoittajille mieleen tämän asian, entä tämän? Varmasti tuli, mutta esseemuotoon ei mahtunut sivupolkuja.