Vilja Jousian monivuotiset unelmat tuntuvat täyttyvän, kun hän muuttaa Katajamäelle ja vuokraa vuosikymmeniä autiona olleen Niittyvillan tilan. Se on loistava paikka koiratarhalle, josta tulee Viljan uusi työ ja toimi - oikein intohimo. Hän haaveilee ostavansa tilan jossain vaiheessa, vaikka rahapuolen kanssa voikin tehdä tiukkaa. Vielä epävarmemmaksi tilanne muuttuu, kun Honkahovin lomahotellin uusi omistaja Jaro Halmiokin tuntuu olevan kiinnostunut tilan ostosta, tällä kun ei varmaan ole maksuvaikeuksia. Katajamäkeläisten keskuudessa kilpailutilannetta tietysti märehditään puolelta jos toiseltakin, ja lisää vettä myllyynsä kyläkahvilan raati saa, kun Viljan koiratarha joutuu törkeän ilkivallan kohteeksi. Ei kai nyt sentään Halmio moiseen alentuisi? Joka tapauksessa kissanhännänveto kahden ostajaehdokkaan välillä uhkaa viedä kyläläisten huomion ja tarmon Katajamäen 120-vuotisjuhlien valmistelulta, jota on pohjustettu jo vuoden päivät.
Anneli Kivelä on lähestulkoon kirjoittanut romaanisarjallaan Katajamäen Suomen kartalle, niin monille lukijoille kylän talot, tapahtumat ja asukkaat ovat tulleet tutuiksi. Viidestoista osa on juhlan arvoinen Katajamäelläkin! Anneli Kivelä on kotoisin Tampereelta ja tehnyt ennen eläkkeelle jäämistään pitkän uran kustannustoimittajana. Anneli Kivelä asuu nykyisin Hattulassa Vanajaveden rannalla.
Ei ollu niin hyvä katajamäki kuin aiemmat. Jotenkin ihmetyttää nämä hätäiset loput, joissa ratkaistaan rakkausjuonet yhdessä lyhyessä luvussa, ja lukija jää ihmettelemään, että miten tässä näin kävi, ja näin nopeasti! No, kyllä tämäkin viihdytti, ja on siten ihan mukiinmenevä kertomus.
Jutun juoni oli samantyylinen kuin aiemminkin, vaikkakaan tässä loppuratkaisu ei ollut niin itsestään selvä kuin joissakin muissa. Vakiohenkilöt Päivikki, Helmi, Marjatta ja Urpo viihdyttävät aina!