Nahkahousuiset Tom-miehet tiedetään, mutta entä itse henkilö teosten takana? Runsaasti kuvitettu kirja valottaa Touko Laaksosen (1920–1991) sotasankaruutta, uraa ja yksityiselämää viihdyttävästi ja hauskasti.
Uraauurtavat näyttelyt Fotografiskan museoissa Tallinnassa, Lontoossa ja New Yorkissa avautuvat juhlavuoden kunniaksi keväällä 2020. Samaan aikaan suosittu Tom of Finland – Välähdyksiä nimimerkin takaa -pokkari ilmestyy komeana ja kovakantisena, päivitettynä uusintapainoksena.
Kuvista plussaa, niitä oli runsaasti ja ne olivat huolellisesti valikoituja. Sen sijaan teksti ei yltänyt kuvien tasolle, paikoin liian lyhyet kappaleet tuntuivat vain hukkuvan runsaiden kuvien keskelle, vaikka niissä olikin ihan kiinnostavia tiedon murusia. Eli tekstiä hiomalla tai edes pienellä uudelleenjärjestelyllä/-rytmityksellä teos olisi ansainnut 4 tähteä, nyt 3,5 tähteä tipahti 3 tähteen, vaikka runsas kuvitus itsessään tekee teoksesta lukemisen arvoisen.
Kiinnostava katsaus Tomin uraan sekä elämään. Kirja antoi nopealukuisuudestaan huolimatta myös syvyyttä Tomin ennalta vain pinnallisesti tutulle taiteelle ja hahmolle sekä sai nostamaan hattua miehen taidoille ja rohkeudelle. Vähäinen kömpelyys tekstin muotoilussa haittasi lukukokemusta vain hiukan.
Mielenkiintoinen kurkistus Tom of Finlandiin. Hyvää kirjassa oli kuvat ja rento meininki. Tietoa tuli jonkin verran mutta kovin syvälle ei paneuduttu. Kiinnostus aiheeseen vain kasvoi kuitenkin. Nopeasti luettu koska kirjassa oli paljon kuvia.
Title: Tom of Finland – Välähdyksiä nimimerkin takaa Author: Kalervo Pulkkinen Publisher: Like Format: Paperback Pages: 240 Language: Finnish Isbn: 9789520114589 Published: 2016 Read and review: 2025 Stars: ⭐⭐⭐⭐(4) - Tom of Finland – Välähdyksiä nimimerkin takaa
(“Tom of Finland – Glimpses Behind the Pseudonym”)
by Kalervo Pulkkinen is a book that offers insights into the life of Touko Laaksonen (also known as Tom of Finland), revealing more personal background behind his famous artist name.
Touko was born in 1920.
Homosexual acts were a crime in Finland until 1971.
Homosexuality was classified as a mental illness in Finland until 1981.
Reasons why Touko worked from behind the artist name. You can only imagine what the spirit of the times was like back then.
That was the first hardship Touko had to face. Another thing was that when he gained popularity, a lot of plagiarized works appeared on the market. They were not of the same high quality as Touko’s, and of course, Touko didn’t receive any royalties from them.
But the mistreatment didn’t end there. Touko usually didn’t get his originals back from the publishers – nor did he always receive any royalties, even from them.
The book is also filled with his works. Making the book a fast read, since the book doesn’t go too deep on any subjects relating to him. However, the book still manages to convey most of the key aspects of his life, his relationships, and the things that were important to him. And of course the works presented are magnificent and deserve to be there for admiration.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Nopeasti läpi luettu kirja. Tykkäsin kovasti. Pienet pätkät toukon elämästä ja sitten runsaasti kuvat ja piirrokset. Sivuilla on monesti vaan yksi pieni kuva, siihen olisi voinut olla parempi ratkaisu, kuvien suurennus tai kaksi kuvaa yhdellä sivulla jne. Muuten tämä oli todella mielenkiintoista. Tom of Finland oli kauan ihan mysteeri, hänestä ei edes kukaan tiennyt oikeaa nimeä. Toukosta luemme myös pätkät kirjeistä, hänen suhteesta sekä ystäviin että perheen. Ihan mielenkiintoista myös, että hän sai Puupäähattu palkinnon ja häntä ehdotti sarjakuvaseuralle tunnettu vampyyri Jyrki 69! Vau. Ei mitään muuta sanottavaa. Hyvä Jyrki, hyvä Touko.
Kalervo Pulkkisen toimittama Tom of Finlandin satavuotisjuhlaa 2020 kunnioittava teos on elämäkertakirjallisuuden kevytsarjaa. Touko Laaksosen (1920-1991) elämän keskeiset käänteet käydään pääpiirteissään läpi ja kuva-aineistoa esitellään runsaasti.
Kirja ei tarjoa syvällistä lukukokemusta ja näyttää kuvista pääasiassa ”siistejä” versioita, mutta se on ihan asiallinen elämäkerta kiireiselle lukijalle tai jollekulle, joka haluaa yleiskäsityksen aiheesta. Kirjan lukee helposti päivässä.
Teos ei ole huono, mutta se on auttamatta postikorttimainen. Olin ehkä odottanut hieman enemmän luettavaa. Näin kuvapainotteisen kirjan olisi ehkä voinut taittaa ja painattaa kuten kuvakirjan.
I finished this in an hour and a half. Two reasons why: a) this was actually a really short book full of big pictures and b) I love reading and learning more about Touko Laaksonen and his career. This book wasn't the best one out there about him but it was a nice snack of a book and I enjoyed the quick, informative life story this book managed to tell!
Kirja tosiaan on täynä välähdyksiä. Tämä on ehkä pintapuolisin elämäkerta, jota olen pitkään aikaan elämässäni lukenut. Kaikki, mitä tässä kirjassa esitetään myös Dome Karukosken "Tom of Finland" (2017) elokuvassa, joten ei tässä kirjassa mihinkään syvyyksiin mennä. Onneksi oli äänikirjana aika nopeaa kuunneltavaa yhden ostosreissun aikana.
Kirja ei tuonut varsinaisesti mitään uutta, mitä ei jo Tom of Finland- elokuvasta ja muuta kautta olisi saanut tietää. Mutta mukava lukukokemushan tämäkin silti oli, erityisesti runsaiden kuvitusten vuoksi. Äänikirjana ei varmaan pääsisi samalla lailla oikeuksiinsa, kun kaikki kuvat jäisi näkemättä.
Odotin, että kirja olisi tuonut paljon jotain uutta tietoa, mutta aika paljon tiesinkin jo ennalta. Silti kirja on mielenkiintoinen kuvaus Touko Laaksosen elämästä ja noususta maailmanmaineeseen. Plussaa runsaasta kuvituksesta, sekä valokuvia että Laaksosen piirroksia mukana! (Välillä jopa haastavaa erottaa toisistaan Laaksosen upean fotorealistisuuden ansiosta)
Mielenkiintoinen kirja Touko Laaksosen elämästä ja urasta. Kirjassa oli sopiva sekoitus tekstiä, valokuvia Tom of Finlandin elämästä sekä taiteilijan kuvituksia. Välillä kirjassa oli liian paljon nippelitietoa, esimerkiksi eri painotalojen nimiä ja vuosilukuja. Muuten kirja oli hyvä katsaus tämän rohkean taiteilijan elämään.
Luin koko kirjan yhdeltä istumalta, tosin kirjasta suuri osa on kuvia. Mahtava Tom, hänen elämänsä ja upeat piirrustuksensa inspiroivat. Olisin enemmän kuin mielelläni lukenut vielä lisää Toukon elämästä. Toivon, että pääsen joskus näkemään Tomin teoksia jossain näyttelyssäkin.
Tekstiä olisi saanut olla enemmän. Touko Laaksonen oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen persoona, että hänestä olisi saanut varmasti irti tätä enemmän. Perustiedot ovat kuitenkin kohdallaan ja kirja voi toimia hyvänä lähtökohtana Tom Of Finland-noviiseille.
Monipuolinen valikoima kuvia ja piirustuksia, mutta mikään elämänkerta kirja ei ole, eikä sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Kirjan jälkeen vuorossa ovat tällä viikolla niin elokuva kuin Turun musikaalikin.
Tom of Finland on nyt niin pop: Turun kaupunginteatterissa menee musikaali, leffa tulee kohta ensi-iltaan, jopa aiheeseen liittyvän geokätkön hain hiljattain. On pussilakanaa, patalappua, postimerkkiä. Pakko lukaista kirjakin ennen kuin menee musikaalia ihmettelemään...
Nimi ja teoksetkin jollain tasolla olivat kyllä entuudestaan tuttuja (eikä vähiten Kulttuuripääkaupunkivuoden Logomo-näyttelyn ansiosta), mutta kirja avasi taiteilijan elämää vielä syvällisemmin. Miten pienestä kaarinalaisista torpasta kasvoi maailmalla niin tunnettu suuruus? Vasta kirjaa lukiessani tajusin, että esim Freddie Mercury oli saanut innoituksensa Tomin kuvista, eikä toisin päin. Kirja tulvi kuvia: valokuvia ja tietysti Tomin uskomattoman taidokkaita piirustuksia. Tekstiä oli vähän, se oli vähän yksinkertaista ja töksähtelevää, melko nopeasti luettu läpi. Hauskasti mukana oli myös paljon lainauksia taitelijan itsensä sanomisista.
Nopea ja mukava luettava (noin 95% tuli luettua parin tunnin automatkalla), runsaasti kuvitettu, kevyt perusteos - siinä tiivistetysti parhaat puolet. Ajaa hyvin asiansa, ja onneksi kirjan lopussa oli luettelo lähdekirjallisuudesta, niin on helppo etsiä lisää luettavaa Tomista.