What do you think?
Rate this book
Rajamaa
Karo ja Risto ovat hoitaneet kireää liittoaan Lapin-lomalla. Paluumatkalla he joutuvat auto-onnettomuuteen ja jäävät seudun ainoaan majapaikkaan, Arctic Mirageen, toipumaan. Pysähtyneessä ympäristössä Karo alkaa epäillä omaa muistiaan ja tekee kaikkensa päästäkseen lumen kapaloimasta lomakylästä kotiin. Risto sen sijaan alkaa oudosti viihtyä luksusresortissa ja kieltäytyy lähtemästä.
Rajamaa on vahvatunnelmainen, psykologinen romaani ihmisistä poikkeusolosuhteissa. Se pitää lukijan pihtiotteessaan ja lähettää kylmiä väreitä sivu toisensa jälkeen.
Rajamaa on vahvatunnelmainen, psykologinen romaani ihmisistä poikkeusolosuhteissa. Se pitää lukijan pihtiotteessaan ja lähettää kylmiä väreitä sivu toisensa jälkeen.
192 pages, Hardcover
First published August 1, 2020
15 people are currently reading
461 people want to read
About the author
Terhi Kokkonen
1 book4 followersTerhi Kokkonen (s. 1974) on helsinkiläinen kirjailija, muusikko ja pop-lyyrikko. Hänet tunnetaan Scandinavian Music Group -yhtyeestä, sekä yhtenä Ultra Bra -yhtyeen laulajana. Kokkonen on opiskellut Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa ja Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella käsikirjoittamista ja elokuvaleikkausta.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 156 reviews
September 22, 2020
Tämä kirja meni ohi ja lujaa. En tavoittanut kammottavaa tunnelmaa vaan koin tarinan sekavaksi. En suoraan sanottuna oikein ymmärrä, mihin kategoriaan tämä kirja kuuluu tai mikä tässä oli pointti. Tosi hämmentävä lukukokemus. Kieli oli myös jotenkin tosi raskasta. Sori, ei uponnut!
February 16, 2024
Nebulös
Bei den Stichworten „Schnee“ und „Hotel“ – den meisten fällt da auf Anhieb der Film „Shining“ mit Jack Nicholson ein. Versetzt man das Hotel nun ins finnische Lappland landet der Leser im „Arctic Mirage“, dass dem gleichnamigen Debüt-Roman der finnischen Musikerin und Schriftstellerin Terhi Kokkonen (erschienen 2024 im Hanser Literaturverlag und aus dem Finnischen übersetzt von Elina Kritzokat) als (fiktiver) Namenspate zur Seite steht. Für ihren Roman ist die Autorin 2020 in Finnland mit dem Helsingin-Sanomat-Literaturpreis ausgezeichnet worden.
Nun, ich frage mich: warum? Mich hat der Roman (passend zur Landschaft) im sprichwörtlichen Sinne kalt gelassen. Muss ich das Buch etwa vom Alkohol benebelt lesen um die Auszeichnung nachvollziehen zu können? Vielleicht probiere ich das eines fernen Tages mal ha ha ha.
Ich will der Autorin gar nicht vorwerfen, dass sie nicht schreiben kann – um Gottes willen. Allerdings gelingt es ihr über die Distanz von gut 190 Seiten einfach nicht, mich „bei der Stange“ zu halten.
Dabei ist der Beginn durchaus spannend; fängt er doch mit einer „Post-Mord“-Szene an und lässt dabei „[…] drei girlandenartige Nordlichter“ (S. 7) auftreten – widersprüchlicher geht es nicht.
Als Leser:in fragt man sich dann, wie es dazu kommen konnte und wir erleben die letzten Tage von Risto zumeist aus dem Blickwinkel seiner Frau Karoliina. Man merkt schnell, dass zwischen und mit den beiden Hauptprotagonisten etwas nicht stimmt; in Rückblenden erzählt die Autorin aus ihrem Leben und automatisch fängt man als Leser:in an, die Beziehung der beiden zu hinterfragen und Karo und Risto tun im Laufe der Handlung auch alles, um das Bild der Leser:innen zu festigen (welches Bild hängt von der eigenen Perspektive ab).
Klingt ja eigentlich nicht grundsätzlich schlecht, oder? Nun, leider fügt die Autorin der Geschichte unnötig viele Nebencharaktere hinzu, die ebenfalls alle – nun ja, problembehaftet sind und deren (Geschichten-)Stränge sich leider im schriftstellerischen Nebel und der eisigen Kälte in Lappland verlieren. Der ein oder die andere Leser:in könnte sich außerdem von bestimmten Themen des Romans getriggert fühlen, was man der Autorin aber nicht ankreiden kann. Aber ein Hinweis darauf sei erlaubt.
Was bleibt? Leider (für mich) nicht viel. Der Roman ist bei mir verpufft wie eine Seifenblase, daher kann ich auch nur 2* vergeben.
©kingofmusic
Bei den Stichworten „Schnee“ und „Hotel“ – den meisten fällt da auf Anhieb der Film „Shining“ mit Jack Nicholson ein. Versetzt man das Hotel nun ins finnische Lappland landet der Leser im „Arctic Mirage“, dass dem gleichnamigen Debüt-Roman der finnischen Musikerin und Schriftstellerin Terhi Kokkonen (erschienen 2024 im Hanser Literaturverlag und aus dem Finnischen übersetzt von Elina Kritzokat) als (fiktiver) Namenspate zur Seite steht. Für ihren Roman ist die Autorin 2020 in Finnland mit dem Helsingin-Sanomat-Literaturpreis ausgezeichnet worden.
Nun, ich frage mich: warum? Mich hat der Roman (passend zur Landschaft) im sprichwörtlichen Sinne kalt gelassen. Muss ich das Buch etwa vom Alkohol benebelt lesen um die Auszeichnung nachvollziehen zu können? Vielleicht probiere ich das eines fernen Tages mal ha ha ha.
Ich will der Autorin gar nicht vorwerfen, dass sie nicht schreiben kann – um Gottes willen. Allerdings gelingt es ihr über die Distanz von gut 190 Seiten einfach nicht, mich „bei der Stange“ zu halten.
Dabei ist der Beginn durchaus spannend; fängt er doch mit einer „Post-Mord“-Szene an und lässt dabei „[…] drei girlandenartige Nordlichter“ (S. 7) auftreten – widersprüchlicher geht es nicht.
Als Leser:in fragt man sich dann, wie es dazu kommen konnte und wir erleben die letzten Tage von Risto zumeist aus dem Blickwinkel seiner Frau Karoliina. Man merkt schnell, dass zwischen und mit den beiden Hauptprotagonisten etwas nicht stimmt; in Rückblenden erzählt die Autorin aus ihrem Leben und automatisch fängt man als Leser:in an, die Beziehung der beiden zu hinterfragen und Karo und Risto tun im Laufe der Handlung auch alles, um das Bild der Leser:innen zu festigen (welches Bild hängt von der eigenen Perspektive ab).
Klingt ja eigentlich nicht grundsätzlich schlecht, oder? Nun, leider fügt die Autorin der Geschichte unnötig viele Nebencharaktere hinzu, die ebenfalls alle – nun ja, problembehaftet sind und deren (Geschichten-)Stränge sich leider im schriftstellerischen Nebel und der eisigen Kälte in Lappland verlieren. Der ein oder die andere Leser:in könnte sich außerdem von bestimmten Themen des Romans getriggert fühlen, was man der Autorin aber nicht ankreiden kann. Aber ein Hinweis darauf sei erlaubt.
Was bleibt? Leider (für mich) nicht viel. Der Roman ist bei mir verpufft wie eine Seifenblase, daher kann ich auch nur 2* vergeben.
©kingofmusic
September 15, 2020
Välillä mietin, että olenkohan lukenut samaa kirjaa kuin arvostelijat, koska mielestäni tämä ei ollut vahvatunnelmainen tai lähettänyt yhden yhtä kylmää värettä. Riston ja Karon hahmot olivat upeasti rakennettu, rakastin tätä alun ensimmäistä pariakymmentä sivua (ne kyllä pitivät pihtiotteessaan), mutta sen jälkeen koko homma lössähti ihan totaalisesti. Sivuhahmot eivät itselleni tuoneet tarinaan yhtään lisää syvyyttä, lähinnä aiheuttivat halun selata kohdat yli lukematta. Teksti oli myös hirvittävän raskasta välillä. Lyhyitä lauseita. Jatkuvasti toistuvina. Sivulta toiselle.
Harmi, olisin halunnut pitää tästä paljon enemmän kuin pidin.
Harmi, olisin halunnut pitää tästä paljon enemmän kuin pidin.
December 2, 2020
Lähempänä Vuoristolääkäriä kuin Twin Peaksiä, ehkä kuitenkin Villi Pohjola. Psykologisuus ei ehkä ole minun juttuni proosassa tässä mielessä? En koukuttunut, kylmyys ja etäisyys eivät tuntuneet keinolta vaan tunnelman tavoittamisen vaikeudelta, vaikka kaiketi keino olikin. Paikoin kieli ja meno tuntuivat naistenlehden jatkikselta. Kokkonen on mulle ykköslyyrikoita, joten kenties odotukseni olivat liian korkealla tms.
August 29, 2020
Minä en saanut paljon irti tästä kirjasta, mikä harmittaa, sillä ihailen Kokkosen sanoituksia kovasti. Kirjassa oli kuitenkin paljon epämiellyttäviä ja tylsiä hahmoja (Sinikan ja Martin osuudet olivat mielestäni vielä irrallisia ja turhiakin) enkä löytänyt teoksesta takakannen lupaamia kylmiä väreitä. Lyhyesti sanottuna kirja ei pitänyt yllä mielenkiintoani juurikaan.
September 16, 2020
Terhi Kokkosen esikoiskirja Rajamaa sijoittui talviseen Lappiin. Keski-ikäinen pariskunta, Karoliina ja Risto, olivat kiertäneet Lappia ja lopulta ajaneet autokolarin. Kumpikin oli sekaisin kolarista, mutta heille itselle ei käynyt pahemmin. Paikallisen hotellin lääkäri pystyi antamaan ensiavun ja laittamaan murtuneet osat paikoilleen. Kyse oli ennemminkin psyykkisistä vaurioista kuin fyysisistä. Ja ne psyykkiset vauriot olivat syntyneet vuosia aiemmin.
Rajamaa kuvasi avioliittodraamaa. Karo muisteli jossakin vaiheessa niitä onnellisia päiviä, jotka usein unohtuvat ongelmien alle. Rajamaasta löytyy myös muita kertojia kuin Karo, mutta heihin voit tutustua kirjan sivuilla. Rajamaan tihentyvä jännitystunnelma koukutti.
Rajamaa kuvasi avioliittodraamaa. Karo muisteli jossakin vaiheessa niitä onnellisia päiviä, jotka usein unohtuvat ongelmien alle. Rajamaasta löytyy myös muita kertojia kuin Karo, mutta heihin voit tutustua kirjan sivuilla. Rajamaan tihentyvä jännitystunnelma koukutti.
May 15, 2021
2-3 tähteä, viihdyttävä mutta ei ehkä muuten kauheen kummonen?? sivuhahmot jäi irrallisiksi ja paljastuksia tuli ehkä liian vähän? ehkä tää oli vähän niinku joku netflix-elokuva
ahistava, sv parisuhdeväkivalta
ahistava, sv parisuhdeväkivalta
February 15, 2024
Kurzmeinung: Bis zu den letzten Seiten habe ich gehofft, die Autorin könnte mich überzeugen
Rezensionstitel: Nebulös auf jeder Ebene.
Ein nicht gut harmonierendes Ehepaar hat auf dem Weg in den Winterurlaub einen Autounfall. Mann und Frau sind dem Tod nur knapp entgangen, wie ihnen bewusst ist. Leicht traumatisiert findet das Ehepaar nach einer kurzen Behandlung in einem Krankenhaus Zuflucht in einem sündhaft teuren Ressort, dem „Arctic Mirage“, in Lappland gelegen. Trotz des stolzen Preises von 700 Euro/Nacht ist der Service miserabel. Als einziges Hotel in einer Traumlandschaft kann sich das Hotel Überteuerung und miesen Service leisten. Wie ärgerlich für das verwöhnte Ehepaar. Und auch sonst läuft der Aufenthalt im Arctic Mirage nicht so ab, wie sich das Paar den Urlaub vorstellte. Der Wunsch nach gemeinsamen Erlebens eines wunderschönen Naturereignisses, dem Anschauen des Polarlichts oder auf Skiausflüge im weißen Wunderland erweist sich als eine trügerische Wunschvorstellung, eben als eine Mirage.
Der Kommentar:
Als Debüt ist Arctic Mirage insofern bemerkenswert, als man der Autorin ein sicheres Sprachgefühl attestieren kann sowie ein Gespür für die Transparenz des Realen, das heißt in „Arctic Mirage“ zerfließt Reales in, sagen wir mal so, in Möglichkeiten oder wiederum anders gesagt, sowohl Handlung wie auch das agierende Personal des Romans befinden sich im permanenten Zustand der Auflösung.
So erweist sich der Hotelarzt zum Beispiel als ein alter Knabe, der aus medizinischen Handgriffen einen Lustgewinn erzielt –völlig unglaubwürdig - , eine Hotelangestellte ist auf Anweisung ihrer Chefin unfreundlich zu den Gästen, die Bewohner des kleinen Ortes sind ungastlich und ichbezogen, die Gäste des Hotels, unsere Protagonisten, Karo und Risto, führen eine ungesunde Beziehung.
Arctic Mirage gibt sich alle Mühe, eine Art Fata Morgana zu erschaffen; eine unheimliche Atmosphäre, in der nichts so ist, wie es scheint und alles wie eine Seifenblase zerplatzt. Was wie eine Seifenblase zerplatzt, insofern funktioniert es unabsichtlich, ist die Handlung. Der Plot überzeugt mich in keinster Weise. Die Alltäglichkeiten, die sich in Absonderlichkeiten auflösen sollten, bleiben alltäglich und laufen dann ins Leere, ins Nebulöse. Die Handlungen der Protagonisten wirken gleichzeitig unauthentisch. Geheimnisvolle Andeutungen der Autorin führen nicht in einen Albtraum, sondern ins handlungsfreie Nichts.
Gegen Ende verschwimmen Gegenwart und Vergangheitsbezug in einem einzigen Kuddelmuddel, was wohl den verwirrten Geisteszustand der Protagonistin erhellen soll, aber nicht funktionieren kann, weil die Autorin auch diese Verwirrtheit an anderer Stelle wiederum in Frage stellt. Sicher, das kann man machen und diese Unzuverlässigkeit der erzählenden Person ist beabsichtigt; wenn man aber den Eindruck hat, die Autorin demontiere ihr Personal just for fun und man könne auch der Autorin nicht trauen, dann hört bei mir der Lese-Spaß auf.
Das Prinzip „show, don’tell" ist mehrmals durchbrochen, was nicht ins Gewicht fiele, wenn der Rest stimmt. Eigentlich sind die Hintergründe der Nebenfiguren fantasievoll erfunden, aber die Autorin macht zu wenig daraus, wenn sie sie nur durch eine kurze Rückerzählung einfließen lässt und danach sinnfrei in der Landschaft herumstehen lässt.
Was ist gut? Gut ist, wie die Autorin sprachlich mit den temporären Bezügen spielt, ja kunstfertig sogar. Gut ist, wie sie Fäden zwischen den einzelnen Beteiligten knüpft. Allerdings lässt sie das Setting, diese wunderschöne, verwunschene Landschaft im Norden Europas weitgehend sprachlich und inhaltlich ungenutzt liegen. Wenn ich daran denke, was Thomas Hettche in seinem Roman „Sinkende Sterne“ aus dem Setting der schweizerischen Voralpen gemacht hat, dann kann ich nur sagen, die Autorin hat noch viel zu lernen.
Spannung entsteht einzig und allein dadurch, dass die Autorin mit dem ersten Satz in ihrem Buch bereits enthüllt, wohin die Disharmonie zwischen ihnen das urlaubende Ehepaaar treiben wird. Man wartet also. Wann passiert „es“. Und warum. Aber auch dazu kommt keine Unterfütterung. Das ist insgesamt zu wenig.
Fazit: Schreiben kann die Autorin, das kann man nicht abstreiten und mit ihrer Auflösetechnik wagt sie auch etwas, doch es ist gerade der Plot, der mich nicht überzeugt. Es ist ein schmales Büchlein, es hätte insgesamt für mich „ein bisschen mehr“ sein dürfen, dann hätte es mehr Punkte gegeben. Einen weiteren Roman der Autorin würde ich dennoch in Erwägung ziehen.
Kategorie: Anspruchsvolle Literatur
Helsingin-Sanomat-Literaturpreis, 2020
Verlag: Hanser, 2024
Rezensionstitel: Nebulös auf jeder Ebene.
Ein nicht gut harmonierendes Ehepaar hat auf dem Weg in den Winterurlaub einen Autounfall. Mann und Frau sind dem Tod nur knapp entgangen, wie ihnen bewusst ist. Leicht traumatisiert findet das Ehepaar nach einer kurzen Behandlung in einem Krankenhaus Zuflucht in einem sündhaft teuren Ressort, dem „Arctic Mirage“, in Lappland gelegen. Trotz des stolzen Preises von 700 Euro/Nacht ist der Service miserabel. Als einziges Hotel in einer Traumlandschaft kann sich das Hotel Überteuerung und miesen Service leisten. Wie ärgerlich für das verwöhnte Ehepaar. Und auch sonst läuft der Aufenthalt im Arctic Mirage nicht so ab, wie sich das Paar den Urlaub vorstellte. Der Wunsch nach gemeinsamen Erlebens eines wunderschönen Naturereignisses, dem Anschauen des Polarlichts oder auf Skiausflüge im weißen Wunderland erweist sich als eine trügerische Wunschvorstellung, eben als eine Mirage.
Der Kommentar:
Als Debüt ist Arctic Mirage insofern bemerkenswert, als man der Autorin ein sicheres Sprachgefühl attestieren kann sowie ein Gespür für die Transparenz des Realen, das heißt in „Arctic Mirage“ zerfließt Reales in, sagen wir mal so, in Möglichkeiten oder wiederum anders gesagt, sowohl Handlung wie auch das agierende Personal des Romans befinden sich im permanenten Zustand der Auflösung.
So erweist sich der Hotelarzt zum Beispiel als ein alter Knabe, der aus medizinischen Handgriffen einen Lustgewinn erzielt –völlig unglaubwürdig - , eine Hotelangestellte ist auf Anweisung ihrer Chefin unfreundlich zu den Gästen, die Bewohner des kleinen Ortes sind ungastlich und ichbezogen, die Gäste des Hotels, unsere Protagonisten, Karo und Risto, führen eine ungesunde Beziehung.
Arctic Mirage gibt sich alle Mühe, eine Art Fata Morgana zu erschaffen; eine unheimliche Atmosphäre, in der nichts so ist, wie es scheint und alles wie eine Seifenblase zerplatzt. Was wie eine Seifenblase zerplatzt, insofern funktioniert es unabsichtlich, ist die Handlung. Der Plot überzeugt mich in keinster Weise. Die Alltäglichkeiten, die sich in Absonderlichkeiten auflösen sollten, bleiben alltäglich und laufen dann ins Leere, ins Nebulöse. Die Handlungen der Protagonisten wirken gleichzeitig unauthentisch. Geheimnisvolle Andeutungen der Autorin führen nicht in einen Albtraum, sondern ins handlungsfreie Nichts.
Gegen Ende verschwimmen Gegenwart und Vergangheitsbezug in einem einzigen Kuddelmuddel, was wohl den verwirrten Geisteszustand der Protagonistin erhellen soll, aber nicht funktionieren kann, weil die Autorin auch diese Verwirrtheit an anderer Stelle wiederum in Frage stellt. Sicher, das kann man machen und diese Unzuverlässigkeit der erzählenden Person ist beabsichtigt; wenn man aber den Eindruck hat, die Autorin demontiere ihr Personal just for fun und man könne auch der Autorin nicht trauen, dann hört bei mir der Lese-Spaß auf.
Das Prinzip „show, don’tell" ist mehrmals durchbrochen, was nicht ins Gewicht fiele, wenn der Rest stimmt. Eigentlich sind die Hintergründe der Nebenfiguren fantasievoll erfunden, aber die Autorin macht zu wenig daraus, wenn sie sie nur durch eine kurze Rückerzählung einfließen lässt und danach sinnfrei in der Landschaft herumstehen lässt.
Was ist gut? Gut ist, wie die Autorin sprachlich mit den temporären Bezügen spielt, ja kunstfertig sogar. Gut ist, wie sie Fäden zwischen den einzelnen Beteiligten knüpft. Allerdings lässt sie das Setting, diese wunderschöne, verwunschene Landschaft im Norden Europas weitgehend sprachlich und inhaltlich ungenutzt liegen. Wenn ich daran denke, was Thomas Hettche in seinem Roman „Sinkende Sterne“ aus dem Setting der schweizerischen Voralpen gemacht hat, dann kann ich nur sagen, die Autorin hat noch viel zu lernen.
Spannung entsteht einzig und allein dadurch, dass die Autorin mit dem ersten Satz in ihrem Buch bereits enthüllt, wohin die Disharmonie zwischen ihnen das urlaubende Ehepaaar treiben wird. Man wartet also. Wann passiert „es“. Und warum. Aber auch dazu kommt keine Unterfütterung. Das ist insgesamt zu wenig.
Fazit: Schreiben kann die Autorin, das kann man nicht abstreiten und mit ihrer Auflösetechnik wagt sie auch etwas, doch es ist gerade der Plot, der mich nicht überzeugt. Es ist ein schmales Büchlein, es hätte insgesamt für mich „ein bisschen mehr“ sein dürfen, dann hätte es mehr Punkte gegeben. Einen weiteren Roman der Autorin würde ich dennoch in Erwägung ziehen.
Kategorie: Anspruchsvolle Literatur
Helsingin-Sanomat-Literaturpreis, 2020
Verlag: Hanser, 2024
November 26, 2020
Pariskunta, jolla on ongelmia suhteessaan tötöilee pari päivää hotellihuoneessa. En saanut kirjasta mitään irti ja missään vaiheessa kertomus ei herättänyt minussa yhtäkään tunnetta. Olisi edes suututtanut tai ärsyttänyt jokin, mutta ei. Kirjassa on latteita ja masentuneita ihmisiä, joiden elämä on latteaa ja masentunutta. Olisipa edes tähän masentuneisuuteen pystynyt samaistumaan, mutta kun ei niin ei.
November 14, 2021
Teos avautuu hienosti, pidin todella paljon siitä, miten inhottaviksi ihmisiksi oli päähahmot uskallettu kirjoittaa. Mutta loppua kohden tunnelma latistui. Tuli valitettavasti mieleen laimennettu kopio Hohdosta.
March 1, 2021
Myönnän että luin tämän kirjan uteliaisuudesta. Millaisen romaanin tunnettu muusikko kirjoittaa? Kokkonen kirjoittaa sukupolvensa aikuisista, joista pääpari jumittuu Lappiin lomakylään epämääräisen auto-onnettomuuden henkisiä ja fyysisiä haavoja paikkailemaan. Kirja on monella tapaa harjoitelma, jota tuskin olisi julkaistu ilman tekijän tunnettuutta.
Ohuet henkilökuvat häiritsevät, edes päähenkilöpari Karoliina ja Risto eivät kasva kokonaisiksi ihmisiksi, vaan jäävät jonkinlaisiksi ohuiksi ja huonosti taustoitetuiksi silhueteiksi. En pääse jyvälle kummankaan persoonasta. Varsinkin Risto jää lähes karikatyyriksi. Rahaa hänellä tuntuu olevan, mutta edes miehen ammattia ei kerrota.
Lomakeskuksen respan nainen, lääkäri ja näiden tädit ja rakastajatteret vilahtavat kirjan sivuilla, mutta ei heistäkään uskottavia ihmiskuvia muodostu. Sinänsä Kokkosen teksti on koko lailla sujuvaa, mutta en ole koskaan ennen kuullut puhuttavan ihmisen "kuivista lihaksista". Ei ne tässä anorektikkoonkaan viittaa. Kaksi tähteä tuli siitä, että lopussa sentään saadaan jotenkin ymmärrettävästi perusteltu syy Riston haluttomuuteen palata takaisin kotiin.
Ohuet henkilökuvat häiritsevät, edes päähenkilöpari Karoliina ja Risto eivät kasva kokonaisiksi ihmisiksi, vaan jäävät jonkinlaisiksi ohuiksi ja huonosti taustoitetuiksi silhueteiksi. En pääse jyvälle kummankaan persoonasta. Varsinkin Risto jää lähes karikatyyriksi. Rahaa hänellä tuntuu olevan, mutta edes miehen ammattia ei kerrota.
Lomakeskuksen respan nainen, lääkäri ja näiden tädit ja rakastajatteret vilahtavat kirjan sivuilla, mutta ei heistäkään uskottavia ihmiskuvia muodostu. Sinänsä Kokkosen teksti on koko lailla sujuvaa, mutta en ole koskaan ennen kuullut puhuttavan ihmisen "kuivista lihaksista". Ei ne tässä anorektikkoonkaan viittaa. Kaksi tähteä tuli siitä, että lopussa sentään saadaan jotenkin ymmärrettävästi perusteltu syy Riston haluttomuuteen palata takaisin kotiin.
December 2, 2020
Onnittelut HS-esikoispalkinnon voitosta Terhi Kokkonen & Rajamaa! Parisataasivuisen romaanin tapahtumapaikkana on talvinen Kuusamo. Karo (Karoliina) ja miehensä Risto ovat ajamassa kotiin Lapin lomalta, mutta suistuvat liukkaalta tieltä ja pari päätyy toipumaan Arctic Mirageen. Romaanin tunnelma on hyvin synkkä ja omituinen, joku pahaa enteilevä leijailee ilmassa. Karo ja Risto pelaavat valtapelejä, eikä lukija tiedä kumpi on suurempi pahis. Myös Arctic Miragen jokaisella henkilökunnan jäsenellä on jotain outoa tai salattavaa taustoissaan.
Tarinahan on todella musta ja trillerimäinen, mutta Kokkonen lataa tekstiinsä hurjan imun. Kuuntelin kirjaa herpautumatta ja jopa huvituin monessa kohtaa. Minua huvittivat mm. Karon äkkiväärät tiuskaisut, joita ei voinut sivistyneeltä varakkaalta rouvalta odottaa. Huomioni kiinnittyi Kokkosen paljon viljelemään käänteiseen sanajärjestykseen, joka särähti joka kerta korvaani. Mutta olihan tämä hieno hurjassa synkkyydessään ja pahaenteisyydessään.
Tarinahan on todella musta ja trillerimäinen, mutta Kokkonen lataa tekstiinsä hurjan imun. Kuuntelin kirjaa herpautumatta ja jopa huvituin monessa kohtaa. Minua huvittivat mm. Karon äkkiväärät tiuskaisut, joita ei voinut sivistyneeltä varakkaalta rouvalta odottaa. Huomioni kiinnittyi Kokkosen paljon viljelemään käänteiseen sanajärjestykseen, joka särähti joka kerta korvaani. Mutta olihan tämä hieno hurjassa synkkyydessään ja pahaenteisyydessään.
August 31, 2020
Näiden tähtien antaminen on monessa mielessä typerää tai ainakin toisinaan hankalaa. No, subjektiivista lukukokemustahan ne vain kuvaavat. Tämä kirja ei missään nimessä ollut huono. Sitä luki kuin katsoisi sujuvaa trillerileffaa tai -sarjaa. Viihdyin, vaikka välillä juurikin jokin käsikirjoitusmaisuus häiritsi henkilökuvauksessa ja tapahtumien kulussa. Kun mietin kirjan luettuani, että mitä jäi käteen, niin en oikein tiedä että mitä.
April 12, 2024
Minuun upposi Kokkosen mini Twin Peaks - tai sellaiseksihan tätä on kutsuttu. Karmivanoloinen tunnelma tulee siitä, etteivät vaivoin kasassa pysyneet ihmiset ja suhteet enää yllättäen pidä kulisseja kasassa.
Se on kuin dominopeli, jonka pillerit pois heittävä Karo aiheuttaa.
Jännite on siinä, kuinka pitkälle kukin menee. Joku saattaa uskaltaa, ja joltain voi vain kontrolli kadota.
Ihmisen sisällä on usein toinen ihminen. Hän on todella yksityinen. Hän voi myös olla ihmiselle pelottava. Tämä asetelma kiinnostaa Kokkosta.
Dramaturgina Kokkonen tietää myös, että dramaattinen tilanne saattaa saada pakan sekaisin. Sellaiseksi sopii auto-onnettomuus. Siksipä Rajamaan voisi erittäin hyvin dramatisoida tai filmata.
Rajamaassa oli kaikki tarvittava paljon pidemmäksi tarinaksi. Olisin lukenut, tai lukisin myöhemminkin, koska minusta tästä pikkutarinasta saisi aikaan vaikka mitä.
Jännä myös huomata, että 4 tähden mielipiteeni näyttää jäävän vähemmistöön tässä kanavassa. Mutta sehän sopii, koska myös Twin Peaks on minusta erittäin ok.
Se on kuin dominopeli, jonka pillerit pois heittävä Karo aiheuttaa.
Jännite on siinä, kuinka pitkälle kukin menee. Joku saattaa uskaltaa, ja joltain voi vain kontrolli kadota.
Ihmisen sisällä on usein toinen ihminen. Hän on todella yksityinen. Hän voi myös olla ihmiselle pelottava. Tämä asetelma kiinnostaa Kokkosta.
Dramaturgina Kokkonen tietää myös, että dramaattinen tilanne saattaa saada pakan sekaisin. Sellaiseksi sopii auto-onnettomuus. Siksipä Rajamaan voisi erittäin hyvin dramatisoida tai filmata.
Rajamaassa oli kaikki tarvittava paljon pidemmäksi tarinaksi. Olisin lukenut, tai lukisin myöhemminkin, koska minusta tästä pikkutarinasta saisi aikaan vaikka mitä.
Jännä myös huomata, että 4 tähden mielipiteeni näyttää jäävän vähemmistöön tässä kanavassa. Mutta sehän sopii, koska myös Twin Peaks on minusta erittäin ok.
March 7, 2024
Kalt, Kälter, Arctic Mirage
Der Roman ist zum einen stark aufgebaut, fängt es doch mit Mord an dem Protagonisten Risto an. Man möchte sofort auf Spurensuche gehen, herausfinden, welche Beweggründe seine Frau Karo hatte, ihn zu ermorden. Man erfährt peu à peu wie es zu der Gewalttat gekommen war, wie die Beziehung zwischen den Protagonisten zu sein scheint, bzw. einzuordnen ist. Soweit so gut!
Zum anderen ist es stellenweise (auf Nebenschauplätzen) sterbenslangweilig und nicht unbedingt nachvollziehbar, aus welchen Gründen gewisse Figuren überhaupt (und es klingt passender Weise eiskalt) eine Daseinsberechtigung haben. Ich frage mich, was genau die Autorin dazu bewegt hat, genau diese Nebencharaktere zu erschaffen, die meines Erachtens für die Geschichte unbedeutend und austauschbar sind.
Die Autorin schreibt sehr distanziert, emotionslos, kühl. Aber das ist sicherlich genauso gewollt gewesen. Zumindest passt es zum Setting, zu der kühlen, ungesunden Beziehung, die Karoliina und Risto unterhielten. Aber: Genauso kaltgelassen hat mich auch das Buch…
Und zuletzt noch ein Punkt, der alles etwas interessanter zu machen scheint: Die Autorin stiftete, so denke ich, gewollt etwas Undurchsichtiges, sie lässt Einiges ungesagt stehen oder geht gar nicht erst darauf ein, was mich manchmal fragend zurückgelassen hat. Diesen Stil muss man mögen, zumindest akzeptieren, weshalb ich den Roman nicht uneingeschränkt jedem empfehlen würde.
Knappe drei Sterne von mir!
Der Roman ist zum einen stark aufgebaut, fängt es doch mit Mord an dem Protagonisten Risto an. Man möchte sofort auf Spurensuche gehen, herausfinden, welche Beweggründe seine Frau Karo hatte, ihn zu ermorden. Man erfährt peu à peu wie es zu der Gewalttat gekommen war, wie die Beziehung zwischen den Protagonisten zu sein scheint, bzw. einzuordnen ist. Soweit so gut!
Zum anderen ist es stellenweise (auf Nebenschauplätzen) sterbenslangweilig und nicht unbedingt nachvollziehbar, aus welchen Gründen gewisse Figuren überhaupt (und es klingt passender Weise eiskalt) eine Daseinsberechtigung haben. Ich frage mich, was genau die Autorin dazu bewegt hat, genau diese Nebencharaktere zu erschaffen, die meines Erachtens für die Geschichte unbedeutend und austauschbar sind.
Die Autorin schreibt sehr distanziert, emotionslos, kühl. Aber das ist sicherlich genauso gewollt gewesen. Zumindest passt es zum Setting, zu der kühlen, ungesunden Beziehung, die Karoliina und Risto unterhielten. Aber: Genauso kaltgelassen hat mich auch das Buch…
Und zuletzt noch ein Punkt, der alles etwas interessanter zu machen scheint: Die Autorin stiftete, so denke ich, gewollt etwas Undurchsichtiges, sie lässt Einiges ungesagt stehen oder geht gar nicht erst darauf ein, was mich manchmal fragend zurückgelassen hat. Diesen Stil muss man mögen, zumindest akzeptieren, weshalb ich den Roman nicht uneingeschränkt jedem empfehlen würde.
Knappe drei Sterne von mir!
June 28, 2022
Ultra Brasta ja Scandinavian Music Groupista tunnettu Terhi Kokkonen on opiskellut Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa ja Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella käsikirjoittamista ja elokuvaleikkausta. Kokkosen esikoisromaani Rajamaa (2020) on varsin minimalistisella ja pelkistetyllä tyylillä kirjoitettu unenomainen psykologinen teos, jossa on lähtökohtaisesti paljon trillerin aineksia, mutta joka jää kuitenkin lähinnä parisuhdekriisiä ja mielenterveysongelmia tarkastelevaksi kuvaelmaksi. Kirja on lyhyt ja nopealukuinen, mutta unenomaisuudessaan ja taiteellisuudessaan tarinallisesti hieman liian häilyvä ja poukkoileva. Ihan kuin kirjailija ei olisi tarkkaan tiennyt mihin suuntaan kirjaa pitäisi tarinallisesti ja tyylillisesti viedä. Loppu jää maalaukselliseksi ja monitulkintaiseksi.
Arvioni 2,7 tähteä viidestä.
Arvioni 2,7 tähteä viidestä.
July 12, 2021
Tää oli ihan jees mutta ei kummempaa. Synkkyys jotenkin tuntui semmoselta päälleliimatulta filtteriltä.
October 5, 2021
Rajamaa voitti muistaakseni Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, joten odotukset olivat hyvin korkealla. Takakansikin loi odotuksia. Ei tämä Kokkosen kirja mielestäni olekaan huono, pidin sen tunnelmasta ja teemasta. Mutta samalla koin kirjan sekavana, siinä oli valtavasti hahmoja (etenkin ollakseen alle 200-sivuinen) joissa menin sekaisin ja mietin, oliko tämä ja tämä hahmo edes mainittu jo aiemmin. Ehkäpä näin lyhyt tarina olisi voinut intensiivisemmin keskittyä sen kahteen keskushahmoon, Karoon ja Ristoon ja heidän piirileikkiinsä lumen ympäröimässä Lapin luksusmökkikylässä. Nyt en vain saanut kiinni hahmoista enkä ehkä tarinastakaan.
February 25, 2024
Karo und Risto stranden nach einem Autounfall in einem abgeschiedenen Luxushotel und der erzwungene Aufenthalt bringt ans Licht, was jahrelang mühsam versteckt wurde.
Obwohl das Cover ein stimmungsvolles Bild zeichnet, ist der Inhalt des Buches eher eine Mischung aus Psychothriller und Drama. Die Autorin schafft es, durch ihre distanzierte und bruchstückhafte Erzählweise, durchweg Spannung zu erzeugen und Misstrauen hinsichtlich des Wahrheitsgehalts der Erzählung aufzubauen. In der düsteren und angespannten Atmosphäre der verschneiten Landschaft wird die Beziehung der Protagonisten dargestellt, die zunächst undurchsichtig und lieblos wirkt. Außerdem erfährt man durch die Perspektiven der Hotelangestellten mehr über das einsame und engstirnige Leben innerhalb des Dorfes. Diese Nebenschauplätze nehmen ebenso viel Platz ein wie die hauptsächliche Geschichte, mit dem vermutlich einzigen Zweck, die Trostlosigkeit der Situation zu verdeutlichen. So blieben am Ende doch noch ein paar Fragezeichen zurück.
Der Aufbau des Buches ist wirklich gelungen, man erfährt auf der ersten Seite das mutmaßliche Ende und rätselt dann, wie es so weit kommen konnte und wem man überhaupt glauben kann. Diese Verwirrung und aufgebaute Spannung hat mich gefesselt und das Buch in einem Rutsch lesen lassen. Am Ende hat mir für das ganze Drumherum eine schlüssige Auflösung gefehlt, die ich mir nur mit viel Interpretationsspielraum selbst geben kann.
Obwohl das Cover ein stimmungsvolles Bild zeichnet, ist der Inhalt des Buches eher eine Mischung aus Psychothriller und Drama. Die Autorin schafft es, durch ihre distanzierte und bruchstückhafte Erzählweise, durchweg Spannung zu erzeugen und Misstrauen hinsichtlich des Wahrheitsgehalts der Erzählung aufzubauen. In der düsteren und angespannten Atmosphäre der verschneiten Landschaft wird die Beziehung der Protagonisten dargestellt, die zunächst undurchsichtig und lieblos wirkt. Außerdem erfährt man durch die Perspektiven der Hotelangestellten mehr über das einsame und engstirnige Leben innerhalb des Dorfes. Diese Nebenschauplätze nehmen ebenso viel Platz ein wie die hauptsächliche Geschichte, mit dem vermutlich einzigen Zweck, die Trostlosigkeit der Situation zu verdeutlichen. So blieben am Ende doch noch ein paar Fragezeichen zurück.
Der Aufbau des Buches ist wirklich gelungen, man erfährt auf der ersten Seite das mutmaßliche Ende und rätselt dann, wie es so weit kommen konnte und wem man überhaupt glauben kann. Diese Verwirrung und aufgebaute Spannung hat mich gefesselt und das Buch in einem Rutsch lesen lassen. Am Ende hat mir für das ganze Drumherum eine schlüssige Auflösung gefehlt, die ich mir nur mit viel Interpretationsspielraum selbst geben kann.
September 9, 2020
"Kun Karo on tappanut Riston, hän nousee veren sotkemalta lumelta."
Ei muuten ihan huono aloituslause romaanille, joka kertoo avioliiton kriisistä. Karon ja Riston liittoa on yritetty hoitaa Lapin-lomalla, kun paluumatkalla pariskunta joutuu auto-onnettomuuteen ja joutuvat sen seurauksena jäämään toipumaan paikalliseen majoituslaitokseen, joka on hävyttömän kallis luksuskohde, mutta tunnelmaltaan jotenkin vähän vinksallaan.
Sinnepähän jäävät jumiin. Vakuutusyhtiö on epämääräinen, eikä halua sitoutua korvaamaan mitään, joten kalliita lentoja ei uskalla varata, ja sitten Ristokin alkaa viihtyä, eikä oikeastaan haluakaan lähteä. Karoa paikka alkaa ahdistaa, etenkin kun olosuhteet käyvät epämääräisiksi ja sekaviksi, asioita katoaa ja Risto pitää omaa peliään vastaanoton naisen kanssa.
Takakannen Twin Peaks -viittaukset ovat omiaan nostamaan odotuksia korkealle, mutta mikäpä siinä, onhan tämä nyt aivan kelpo pieni trilleri. Tunnelma on sopivan vinksahtanut. Liikoja ei kannata odottaa, mutta onpahan sen verran napakka paketti, että loppu tulee riittävän ajoissa ja asiaa ei turhia pitkitetä. Tällaisenäänkin tähän mahtuu jo vähän irtonaiselta tuntuvia osia.
Ei muuten ihan huono aloituslause romaanille, joka kertoo avioliiton kriisistä. Karon ja Riston liittoa on yritetty hoitaa Lapin-lomalla, kun paluumatkalla pariskunta joutuu auto-onnettomuuteen ja joutuvat sen seurauksena jäämään toipumaan paikalliseen majoituslaitokseen, joka on hävyttömän kallis luksuskohde, mutta tunnelmaltaan jotenkin vähän vinksallaan.
Sinnepähän jäävät jumiin. Vakuutusyhtiö on epämääräinen, eikä halua sitoutua korvaamaan mitään, joten kalliita lentoja ei uskalla varata, ja sitten Ristokin alkaa viihtyä, eikä oikeastaan haluakaan lähteä. Karoa paikka alkaa ahdistaa, etenkin kun olosuhteet käyvät epämääräisiksi ja sekaviksi, asioita katoaa ja Risto pitää omaa peliään vastaanoton naisen kanssa.
Takakannen Twin Peaks -viittaukset ovat omiaan nostamaan odotuksia korkealle, mutta mikäpä siinä, onhan tämä nyt aivan kelpo pieni trilleri. Tunnelma on sopivan vinksahtanut. Liikoja ei kannata odottaa, mutta onpahan sen verran napakka paketti, että loppu tulee riittävän ajoissa ja asiaa ei turhia pitkitetä. Tällaisenäänkin tähän mahtuu jo vähän irtonaiselta tuntuvia osia.
December 27, 2021
Aloitin kuuntelemaan tätä jo joskus viime syksynä, mutta kuunneltuna kirja tuntui jotenkin vellovalta, vaikka Kokkosen ääni mielestäni sopi kirjan tunnelmaan.
Päätin kuitenkin antaa vielä mahdollisuuden ja kokeilla ihan lukea kirjan, ja se kannatti!
Pidinkin tästä yllättävän paljon, Kokkosen tyyli kirjoittaa miellyttää.
Psykologinen näkökulma kutkutti, entä jos kaikki onkin vain kuvitelmaa oman pään sisällä?
Päätin kuitenkin antaa vielä mahdollisuuden ja kokeilla ihan lukea kirjan, ja se kannatti!
Pidinkin tästä yllättävän paljon, Kokkosen tyyli kirjoittaa miellyttää.
Psykologinen näkökulma kutkutti, entä jos kaikki onkin vain kuvitelmaa oman pään sisällä?
March 8, 2021
Ei takakannen lupauksista huolimatta koukuttanut. Liian monta kertojaa, hirveän hankala saada kiinni kirjan ideasta (jos sitä olikaan?). Jos lopputulemaa ei olisi kerrottu kirjan ensimmäisellä sivulla, en olisi varmaankaan lukenut loppuun. Monta surkeaa ihmistä ja surkeita kohtaloita. Ja sitten on Sinikka. Mutta tästä tulisi loistava suomalainen elokuva. Kaurismäki, hoi, täällä on valmis kässäri!
December 5, 2020
Tarina on omituinen (eikä mitenkään hyvällä tavalla) ja kerronta paikoitellen sekavaa. Jossain on kuvattu kirjaa "trillerimäiseksi", en tajua mistä kuvaus on revitty. Tunnelma oli enemmänkin hidas ja vetelehtivä.
September 29, 2020
En jotenkin pysynyt tämän kirjan imussa. Halusin pitää siitä, koska Terhi Kokkonen jne, mutta ei hyvän kirjan lukeminen pitäisi yrittämistä olla.
June 28, 2024
Odotin tältä teokselta vielä synkempää mysteeriä ja tarina vaatisi mielestäni enemmän lihaa luidensa ympärille. Karon ja Riston dynamiikka takaumineen piti otteessaan, mutta olisin toivonut sivuhenkilöiden kytkeytyvän selkeämmin tarinaan. Tarinan päänäyttämönä toimiva Arctic Mirage olisi myös voinut kätkeä sisäänsä enemmänkin kuin Lapin pieneen turistikylään ajautuneita, elämäänsä kyllästyneitä työntekijöitä (kuten esimerkiksi Great Northern Hotel TP:ssä).
Teemat tässä tarinassa ovat raskaita, ja sain itsenikin kiinni epäilemästä päähenkilön kerronnan luotettavuutta kun hänen taustastaan paljastettiin pieniä yksityiskohtia, mikä lienee ollut tarkoituskin. Jos päähenkilö on ajoittain saatu itsekin epäilemään psyykettään, lukijana välttämättä ajautui samanlaiseen epäilyyn.
Rakastan mysteereitä, joissa asioita ja loppuratkaisua ei hierota päin naamaa ja tarinan kokija saa/joutuu itse pohtimaan mahdollisia tarkoituksia ja ratkaisuja. Sen puolesta tämä osui minulle.
Teemat tässä tarinassa ovat raskaita, ja sain itsenikin kiinni epäilemästä päähenkilön kerronnan luotettavuutta kun hänen taustastaan paljastettiin pieniä yksityiskohtia, mikä lienee ollut tarkoituskin. Jos päähenkilö on ajoittain saatu itsekin epäilemään psyykettään, lukijana välttämättä ajautui samanlaiseen epäilyyn.
Rakastan mysteereitä, joissa asioita ja loppuratkaisua ei hierota päin naamaa ja tarinan kokija saa/joutuu itse pohtimaan mahdollisia tarkoituksia ja ratkaisuja. Sen puolesta tämä osui minulle.
This entire review has been hidden because of spoilers.
January 27, 2025
Alun jännitteinen tilanne imaisi mukaansa. Pidin siitä, että henkilöiden tavasta käyttää valtaa väärin kerrottiin hienovaraisesti, vihjaillen.
Pisteet siitä että "Lappiin" sijoitetussa tarinassa tuotiin esiin myös Suomen harjoittama kolonialismi Saamenmaata ja saamelaisia kohtaan, joskin aiheen käsittely jäi aika pintapuoliseksi.
Kunnianhimoisesti kerronnassa sekoitettiin eri aikatasoja ja paikkoja, mutta lopputulos tuntui vähän kömpelöltä.
Alussa ladattu jännite ja ihmisten, myös sivuhenkilöiden, vinksahtaneet valtasuhteet jäivät vähän keskeneräisiksi.
Toisaalta samaan aikaan teksti oli helppolukuista. Luin kirjan nopeasti, halusin tietää mitä henkilöille käy.
Kirjassa oli hyvät ainekset, mutta välillä teksti tuntui keskeneräiseltä.
Pisteet siitä että "Lappiin" sijoitetussa tarinassa tuotiin esiin myös Suomen harjoittama kolonialismi Saamenmaata ja saamelaisia kohtaan, joskin aiheen käsittely jäi aika pintapuoliseksi.
Kunnianhimoisesti kerronnassa sekoitettiin eri aikatasoja ja paikkoja, mutta lopputulos tuntui vähän kömpelöltä.
Alussa ladattu jännite ja ihmisten, myös sivuhenkilöiden, vinksahtaneet valtasuhteet jäivät vähän keskeneräisiksi.
Toisaalta samaan aikaan teksti oli helppolukuista. Luin kirjan nopeasti, halusin tietää mitä henkilöille käy.
Kirjassa oli hyvät ainekset, mutta välillä teksti tuntui keskeneräiseltä.
July 7, 2021
Ennen aloitusta ei ollut suuret odotukset ja ajattelin, että tää on varmaan joku kahden tähden teos. Sain kiinni tunnelmasta ja toisena huomiona se, että en oo koskaan katsonut jaksoakaan Twin Peaksia.
Lahja, Martti ja Jaana jäivät vähän hämärän peittoon. Välillä tuli tarpeettoman paljon informaatiota heistä, vaikka lopulta he eivät oikeen liittyneet mihinkään.
Lahja, Martti ja Jaana jäivät vähän hämärän peittoon. Välillä tuli tarpeettoman paljon informaatiota heistä, vaikka lopulta he eivät oikeen liittyneet mihinkään.
January 16, 2021
Teoksen rakenne on mielenkiintoinen, sillä loppu kerrotaan heti alussa. Nopealukuinen romaani, jossa ei voi olla aivan varma siitä, mikä on totta. Sivuhenkilöiden tarinat jäivät valitettavasti melko irrallisiksi.
January 26, 2022
Rajamaa antoi minulle paljon mietittävää. Taitavasti ja tarkasti kuvatut henkilöhahmot onnistuivat pitämään mielenkiintoni yllä. Samoin pohjoisen tuttu miljöö ja tunnelma, pystyin niin helposti kuvittelemaan tuon turismista elantonsa saavan kylän. Toki oli ahdistavaa huomata, miten ihminen päätyy kyseenalaistamaan itseään toisen psykologisen manipuloinnin myötä.
Displaying 1 - 30 of 156 reviews