Vares palkataan selvittämään punkkariprinsessan katoamistapausta. Lisäksi häntä työllistää piripäinen parivaljakko ja kokonainen leffatuotantoyhtiö.
Jussi Vares on saanut erilaisen toimeksiannon: hän toimii avustajana kahdesta narkkarista kertovassa dokumentissa. Vares ei kuitenkaan pääse vaihtamaan kokonaan elokuva-alalle, sillä hänet palkataan selvittämään punkkariprinsessa Bad Bettyn eli Soopelin katoamistapausta. Kadonnut artisti sattuu olemaan dokumentin kauniin dramaturgin siskontytär, eikä Vares pane lainkaan pahakseen yhteisiä tutkimuksia huolestuneen tädin kanssa. Kaiken lisäksi nuori, rääväsuinen räppäri Polly haluaa auttaa ystävänsä etsimisessä kaikin mahdollisin tavoin.
Lukijana Ville Tiihonen. Jos ei olisi ollut Tiihosen Villen miellyttävä ääni, niin olisin jättänyt kesken. Ihan liian pitkä ja tankkaava väliosa, oudot takaumat ja ikään kuin jutun juoni (Bettyn katoaminen ) ja etenkin sen selvittäminen hoituu vasurilla. Pitkäpiimäisten vaiheiden jälkeen taas loppuratkaisu onkin yllättävä ja mielenkiintoisesti kirjoitettu.
Vähän päälle kaksi tähteä. Parhaat ideat on ammennettu jo aikoja sitten ja nyt on jäljellä lähinnä hapanta pohjahiivaa. Ehkä olisi aika jättää Vares jo eläkkeelle.
Olen aiemmin lukenut vain yhden Vareksen, joten päätin kokeilla tätä. Sujuvastihan Mäki kirjoittaa, mutta ylinokkela dialogi ja kirjoitustyyli kyllästyttävät jo noin viidenkymmenen sivun jälkeen. Tuoppia ei täytetä vaan "Hatsa alkoi suuremmutta puheitta vääntää minulle Kukkoa maljakkoon". Monesti asiat sanotaan kahteen kertaan jotta päästään sanomaan mukahauskasti. "Oloni oli kuin jet lagin kourissa. Nuppi oli kuin Tivoli Seiterän karuselli". Ja henkilöhahmojen nimet ovat kuin jostain parodiasta: Polly Papegoya, Linda Uppochner. Juoni ei ole kovinkaan kiinnostava eikä etene erityisen nopeasti, ja loppuratkaisu ja murhaajan motiivit ovat epäuskottavia. Ei tämä sinänsä huono ole, mutta tyyli ei jaksa itseäni innostaa. Tuskin siis luen enempiä Vareksia.
Soopeli oli vaihteeksi Vares-dekkari, jossa juoni ei sakannut missään vaiheessa, vaan liitää kauniisti koko ajan ja sivujuoni yhtyi lopussa pääjuoneen tyylikkäästi. Loppuhuipennus oli kirsikka kakun päälle eli erinomainen. Henkilögalleriassakaan ei ollut ylilyöntejä, vaikka Vares on tietenkin aina Vares.
Arvostelu tietenkin genren mukaan. Viisi tähteä on ehkä hivenen yläkanttiin, mutta neljä olisi ollut selkeästi liian vähän. Soopeli on erinomainen valinta kesädekkariksi.
En oikein tiedä miksi enää edes vaivaudun lukemaan näitä samoja alapäähuumoria viljeleviä Vares-sekoiluja. Niiden hassunnimiset sketsihahmot ja Vareksen petipuuhat on niin nähty. Vaikka kyllähän Ville Tiihosen ääntä mielellään kuuntelee. Tosin kuuntelin tämän loppuratkaisun sohvalla maaten ja saatoin hetkeksi nukahtaa, joten murhan motiivi jäi minulle epäselväksi.
Lennokas tarina, yllättävinkin juonenkääntein. Turku ei ole tuttu kaupunki, mutta kulmakuntien kuvaukset herättävät kiinnostuksen kesäiltojen kevälyretkiin, Patterinhaan lähiöstä Kuusiston kartanoille.
Oli vähän tervanjuontia, mutta sinnittelin. Tuttuja paikkoja, jotka taitavat olla ainoa syy miksi Vares-sarjaan tartun, ja jos kirja tulee Helmetin Best Seller -hyllyssä vastaan.