Johdatus pimeään

by Matti Kangaskoski

Omena on oleva ja oma asia, mikä voisi olla sen luonnollisempaa?

Tervetuloa matkalle, joka johtaa valosta pimeään, siis kohti todellisuutta. Sieviin laatikoihin järjestämätöntä todellisuutta, todellisuutta sellaisenaan, vailla erotteluja, vailla kirkasta järkeä.

Matkalla pimeään olisi luovuttava käsitteistä, myös pimeyden käsitteestä. Se ei ole helppoa; kaikesta olisi luovuttava, mutta miten luopua omasta rakastetusta, keskipäivän kirkkaasta valosta ja herkullisesta omenasta, kaikista samalla tavalla? Ja rakastaa uudella tavalla kaikkea, myös mökäävää naapuria elukoineen?

Matti Kangaskosken teos Johdatus pimeään on vakavaa ajattelua pois ajattelusta, järjestämistä järjestämisen rajalle saakka. Sen tyyli vaihtelee aksiomaattisesta päättelystä proosaan ja runonkin keinoihin. Pimeä ei ole synkkää, vaan ylitsetulvivaa rakkautta, käsittämätöntä iloa.

Genres: Poetry, Finnish Literature

104 pages, Hardcover

First published March 19, 2020

Reviews

[Readerwhy · Rating 5 out of 5]

Tämä oli niin mahtava kokoelma, että lätkäsen viisi tähteä.

"Jos olisin yksin maailmassa, minua ei olisi."

Olla. Ole-massa. Olla massassa olemassa. Olla Ole-massassa.

Johdatus pimeää näyttää maailman perusteet. Näin tämä systeemi on rakennettu. Tässä kohtaa sitä on halkeama. Tässä kohtaa se on keinosaaren kaltainen. Ja tässä se uskottelee, että vain juuri näin voi olla.

Kirjaimia jätetään pois, mutta ne ovat siitä huolimatta läsnä. Alfabeettinen aavesärky. Signifioijien sähköpurkaus. Tanssiinkutsu signifioiduille.

[Aikku · Rating 4 out of 5]

En ymmärtänyt suurinta osaa mutta kuulosti kiinnostavalta. Luen varmaan uudestaan.

[Julia · Rating 4 out of 5]

–mutta jos lakkaa järjestämästä, ei ole enää mitään. Ei voi enää mitään. Järki on ainoa työkaluni; jos annan sen pois, olen tyhjä ja hyödytön? En ole kukaan.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Oletetaan, että maailma on niin kuin se on.
Kutsutaan tätä todellisuudeksi.

Alkaako näin runokokoelma vai filosofinen traktaatti? Miksei molemmat. Matti Kangaskoski (s. 1983) on paitsi runoilija ja kirjailija, myös tutkija, joka tohtorinväitös käsitteli digitaalista runoutta. Ei siis ihme, jos runoudessakin on akateemista makua. Pohjimmiltaan Johdatus pimeyteen käsitteleekin hyvin perustavanlaatuisia kysymyksiä olemisen, katsomisen ja kokemisen luonteesta.

Alkuun kysymystä pohdiskellaan vain oman pään sisällä, mutta onhan maailmassa muutakin, kuten naapurit, jotka "rikkovat tavaroitaan ja nyhtävät toisistaan kaiken irti". Naapurit ovat näkymättömissä, mutta naapurien äänet eivät pysy seinän oikealla puolelle, vaan vuotavat sieltä runojen minän pään sisään.

Miten voin rakastaa mitään, jos en opi rakastamaan pimeää naapuriani?
Juuri tämän kanssa minun on oltava tekemisissä.

Lopulta on vain pimeys.

Mitenkään itsestäänselvää ei ole, että runokirja on fyysisenä esineenä viehättävä. Tämä on. Runoilijan sisko Leena Kangaskoski on vastannut teoksen graafisesta suunnittelusta. Ilme on varsin minimalistinen, mutta pelkistetyn mustat kannet sopivat aiheeseen erinomaisesti. Takakannen pieni, yksinäinen pim on piste i:n päälle.

Johdatus pimeään voitti Tanssiva karhu -palkinnon vuonna 2020. Palkinto tuntuu perustellulta, sen verran kiinnostavalla tavalla teos luotaa olemassaolon kysymyksiä ja on samalla tyylikkään vähäeleistä ja kielellisen ilmaisun rajoja ja mahdollisuuksia kokeilevaa tekstiä. Kysymyksiä ei tarkastella vain ulkoa ja ylhäältä, vaan heittämällä runon kertojaminä vääntämään niiden kanssa, täynnä inhimillisyyttä, pohdiskelua ja myös vastustusta. Runon minä ei ota järkeä ja kieltä annettuina, vaan kyseenalaistaa koko prosessin.

tietäminen järjestää,
voiko tietää tietämättä mitään?
voiko tätä karusellia pysäyttää?
voiko tätä karusellia ohjata?
voiko tätä karusellia aloittaa uudestaan?
voiko tästä karusellista astua ulos.s

[Tuomas Aitonurmi · Rating 4 out of 5]

Tanssiva karhu -palkittu runokokoelma on tyyliltään sellainen, että kutsun sitä ajattelurunoudeksi, ehkä se on osittain aforististakin. Kirja vie pimeyteen, sen sisään, läpi, toiselle puolelle. Ajatus ja todellisuus, mitä ne ovatkaan, muotoutuvat yhdessä runon kanssa, mikä se onkaan, ja omenoilla on jokin roolinsa asiassa. Ne ovat helppo esimerkki? Ehkä sitten niin; entä kun ne ovat soseena? Aukeamalla voi edetä omasta katkeilevasta sähkövirrastaan ruohonkorsien ja pimeän naapurin rakastamiseen, se kuulostaa hieman raamatulliseltakin. On luovuttava tullakseen täydeksi, todella; voiko olla omistamatta? Pimeä on maailmanjärjestyksen romahdus, todellisuus - siitä voi lähteä liikkeelle?

”Teemme väsymätöntä työtä kaiken pystyssä pitämiseksi, / ja kuitenkin se väsyttää.” (s. 32)

”Tuuli tuulee, mutta toivoisin, että ehtisin ymmärtää jotain ennen kuin valot palavat loppuun” (osa sivuista on mustia ja sivunumerotta)

”Tässä tilanteessa ruohonkorsia voi yhtä hyvin rakastaa.” (s. 72)

[Minka Marikki · Rating 4 out of 5]

Eräänlainen matka, esimerkiksi läpi unettoman yön. Kokoelma tiivistymiä ja hajoamisia. Pyrkii purkamaan järjestyksen, mutta tekee sen tavalla, jossa kuitenkin koherenssi ja luettavuus säilyvät. Myös esineenä kaunis.

[Salla Hiltunen · Rating 4 out of 5]

Pim! Onpas hienoa filosofista runoutta, jossa pohditaan olemista, todellisuutta ja pimeyttä. Ilahduttavasti välillä mennään ihan konkreettisestikin pimeään: kirjassa on myös mustia sivuja, joita valaisee valkea teksti.

[Arja-täti · Rating 3 out of 5]

Kirjan ensimmäinen osa oli loistava. Sitten latistui. Petyin kovasti, en saanut enää irti samaa intoa kuin alussa. Harmi.

[Eeva Maria al-Khazaali · Rating 5 out of 5]

Tämä kirja on onnistunut esteettis-filosofisen runouden lajityypin esimerkki. Palaan tähän kirjaan varmasti vielä usein. Muistuttaa kieleltään ja tyyliltään esim. Olli-Pekka Tennilän runoudesta.

[Marras · Rating 5 out of 5]

tykkäsin vaikka olinkin aika pihalla. hyvä lukea kun ei saa unta. ihanasti asetellut sanat ja kirjaimet

[A Ojala · Rating 3 out of 5]

"en saa unta itseltäni."