”Minä pidän miehistä, ja miehet pitävät minusta. Ainakin aluksi.” Törkeän hauska kuvaus helsinkiläisen Marjaanan ihmissuhteista Naprapaatista Kompostoivaan mieheen ja Kirjailevasta miehestä TRO-Teroon. Miehiä löytyy mistä miehiä löytyy: Bottalta ja Uudelta ylioppilastalolta, Semifinalista, melontakurssilta ja kadulta.
Laura Mannisen toinen romaani on yhden naisen ihmissuhdehistorian ruumiinavaus ja lämpökartta. Häpeämätön kertoja ei säästele toisia eikä itseään kuvatessaan deittailua, seksiä, läheisyyttä, yksinäisyyttä ja elämänhallintaa ja niitä kerta toisensa jälkeen pyörrettäviä päätöksiä, että enää ei juosta miesten perässä. Eipä!
Täytyy sanoa että odotukset olivat kovat Mannisen ensimmäisen kirjan vuoksi, joka oli mielestäni todella hyvä. Tämä ei lunastanut odotuksiaan kyllä yhtään. Jo heti kättelyssä petyin ja ei se oikeastaan siitä miksikään muuttunut. Rehellisyys oli kyllä hyvää ja kirjoitustyyli edelleen jouhevaa mutta hieman sekavaa tapahtumien osalta. Jostain syystä en pitänyt sitä miten paljon kirja keskittyi seksiin ja sen kuvailemiseen ja miehiin ja miehiin. No toisaalta olihan se tietysti takakannen vuoksi tiedossakin mutta olisin silti odottanut vähän enemmän syvyyttä kirjaan, nyt koin tämän pinnalliseksi, olisin toivonut enemmän syvempää pohdintaa miksi, minkä takia... Kaikki henkilöhahmot olivat jollain tavalla myös todella kummallisia ja ärsyttäviä ja päähenkilöön en saanut ainakaan minä minkäänlaista otetta vaikka toisaalta olikin ihan ok mutta toisaalta kova jahkailemaan ja sietämään kaikkea. Eniten ehkä pidin siitä ettei lähdetty hyssyttelemään ja puhuttiin asioista niiden oikeilla nimillä.
Vetävästi ja hyvin kirjoitettu romaani parisuhteista. Mannisen tyyli on karikatyyrinen ja napakka ja pääosin viihdyin teoksen parissa hyvin.
Minusta oli kuitenkin kummallista, että kaikki muut miehet määriteltiin jonkin tekemisen perusteella (Kalastava, Kompostoiva jne.) ja Pehmeä mies oli, niin, pehmeä. Miksi? Lisäksi Pehmeän miehen tarinalinja ärsytti minua henkilökohtaisesti paljon, joten se söi kirjan viihdyttävyyttä. Olin myös huolissani päähenkilöstä ja toivoin, että hän olisi löytänyt itselleen paremman terapeutin tai hänen käyttäytymiseensä olisi pureuduttu jotenkin.
Tekstillisesti siis oikein hyvä, mutta juoni jätti kokonaisuudessaan toivomisen varaa.
Tykkäsin! Yleensä pidän tällaisista selkeästi karikatyyrilitanioista, peli on ikään kuin selvä; huumori revitään ihmistyyppien piirteistä.
Ystävyyssuhteen kuvauksesta plussaa! Miinusta sitten taas siitä, että taas pehmeä eli lihavahko mies on lähtökohtaisesti päähenkilöstä epäkiinnostava (on eri asia arvottaa tai nauraa luonteenpiirteille kuin ulkoisille ominaisuuksille) ja päähenkilön treenaaminen niin pitkälle, että kuukautiskierto katkeaa on myös sen tasoinen juttu, että se olisi pitänyt joko jättää pois tai käsitellä kunnolla loppuun. Terapeutti oli väkinäinen hahmo ja juonenkin kannalta ehkä vähän turha.
Kirjassa käydään läpi keski-ikäisen Marjaanan suhteita, ne lähtevät kiertymään auki kun hän yllättäen tapaa rappukäytävässä Pehmeän miehen, jonka kanssa hänellä oli vuosia aiemmin suhde. Ihan hyvin tässä kuvattiin erilaisia suhteita ja syitä mihin ne kaatuivat. Kuuntelin samaan aikaan toista kotimaista suhdekirjaa ja niiden tarinat hieman menivät mielessä sekaisin. Tämä oli ihan ok luettava, ei mitenkään mieleenpainuva tai järisyttävä mutta ihan kiva.
Halusin jotain kevyttä ja hauskaa kuunneltavaa junamatkan ajaksi ja päädyin siksi tähän kirjaan. Kevyt ja ajoittain ihan hauskakin tämä teos kyllä oli, mutta mitään suurempia tunteita ei herännyt. Tykkäsin erityisesti kappaleista, joissa puhuttiin pehmeästä miehestä, muut kappaleet herätti ärsytystä omituisten ja törkeiden miesten takia :D
Helmet-lukuhaaste 2020 - tää kirja sopii ainakin kohtiin: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä 39. Kirjassa lennetään 42. Kirjassa on isovanhempia 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja
Kirja oli aika sekava, rakenne olisi saanut olla johdonmukaisempi. Lisäksi ärsytti kirjan nimi. Hauskahan se on mutta ei sovi tarinaan. Sopisi jos tämä olisi kirjan ns. loppuratkaisu mutta ei ollut. Parasta kirjassa oli päähenkilön marsuveljet. Muu ei juurikaan naurattanut.
Paikoin varsin graafinen kertomus nuoren naisen elämästä itsensä, seksuaalisuutensa ja miesihanteensa löytämisen maailmassa. Paikoin varsin graafinen ja varsin itseironinen teos. En ollut missään vaiheessa varma, mitä ajatella. Hyvin paljon samoja elementtejä kuin ”Paperilla toinen” -kirjassa. Kummassakin lukijana jäin pohtimaan miessukupuolen häkellyttävää kyvyttömyyttä ymmärtää sosiaalisia tilanteita ja nähdä nainen lähinnä aktin välineenä. Onneksi Laura Mannisen hahmo tapasi sen pehmeän miehen. Muutoin lukijalle iskisi valtaisa epätoivo. Ironia on vaikea laji ja siksi sen jäädessä ymmärtämättä, kirja näyttäytyy varsin surumielisenä.
Pidin kovasti kirjailijan Kaikki anteeksi -kirjasta, eikä tämäkään tuottanut pettymystä. Raikasta ja helposti soljuvaa tekstiä oli mukava kuunnella äänikirjana ja miestyyppien hauska kuvailu naurattikin. Noita erilaisia miestyyppejä näkee elävässä elämässäkin :) Loppua kohti vähän rasituin päähenkilön epätoivoisesta miesetsinnästä ja itsen ympärillä pyörimisestä, mutta kokonaisuutena rento lukukokemus.
tartuin tähän, koska olin lukenu Mannisen aiemmankin tuotoksen ja pitänyt siitä. pidin kyllä tästäkin, mutta ei näillä kirjoilla kyllä ollut mitään yhteistä.
sitten tapasin pehmeän miehen oli kepeä ja paikoin naurahdin jopa ääneen. päähenkilö oli aika raivostuttava ihminen, mutta sekään ei kyllä tässä kirjassa häirinnyt. erityisesti pidin kirjan lopusta, koska se oli kuitenkin jonkin verran yllättävä.
jään kuuntelemaan kentiä ja ultra brata ja odottamaan innolla Mannisen seuraavaa kirjaa.
Tämä viihdytti kuunnteltuna automatkoilla. Teoksessa reflektoitiin paljon omaa itseä parisuhteiden kautta. Toki tämä oli myös onnistunut erilaisten parisuhteiden karikatyyri. Lyhyesti plussat: ei vain monogamiaa, terapiaa ja monia samaistuttavia hahmoja. Miinukset: jossain vaiheessa kerronta hieman lässähti, eikä teos saavuttanut sellaista syvyyden ja päähenkilön itsetuntemuksens tasoa, mihin olisi ollut potentiaalia. Jäi tasolle "ihan kiva".
This entire review has been hidden because of spoilers.
Hänellä oli kömpelö kaksosaisen etunimen lisäksi kömpelö ja hankalasti muistettava kaksiosainen yhdistelmäsukunimi, koska hän oli tavallaan itsenäinen nainen, jonka egolle sopi maksimaalisen merkkimäärän varaaminen mutta jolla ei ollut kuitenkaan riittävästi pokkaa olla käyttämättä puolison nimeä lisäkkeenä ja todisteena siitä, että oli hän jollekin ihmisparalle kelvannut. s. 83
Ihan viihdyttävä kirja, mutta en tätä kyllä törkeän hauskaksi kuvaisi. Päähenkilö Marjaana mukautti itsensä toisten toiveisiin ja lopulta ei ollut oma itsensä ollenkaan. Miehet olivat itsekkäitä ja eivätkä todellakaan tavoittelemisen arvoisia. Loppujen lopuksi pohjavire kirjassa oli aika surullinen ja kyyninen.
Kevyttä kesälukemista, ihan viihdyttävää, mutta esikoisteoksen luomat korkeat odotukset eivät täyttyneet. Maneeri vai huumoria, mutta miksi ihmeessä toisteltiin ”laittaa se sinne”? Pinnalliseksi jäi, vaikka teksti oli hyvää ja eteni jouhevasti.
Luettu e-kirjana. Ärsytti "laittaa sitä sinne" "laittaa se sinne." Teki mieli lopettaa sekavan kirjan lukeminen kesken mutta sain kuitenkin loppuun asti luettua.
Pidin Mannisen ensimmäisestä kirjasta Kaikki anteeksi. Tästä en juurikaan. Jotenkin en löytänyt päähenkilöön samaistumispintaa millään tasolla. Ja kirja jää tavallaan kesken. Vai onko loppu vain osoitus, ettei mikään muutu päähenkilön elämässä? Kaikki jatkuu samanlaisena?
This entire review has been hidden because of spoilers.