Kirsi otti usein puheeksi varhaisen kuolemisen mahdollisuuden. Lupasimme toisillemme, Kirsin niin vaatiessa, että kumpi hyvänsä meistä tänne jää, pitää huolen siitä, että totuus urasta ja yksityiselämästä tulee kerrottua.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisitoista vuotta tähden kuolemasta. Nyt Kikka on jälleen ajankohtainen.
Laulaja Kikka oli 1990-luvulla popin ja diskobiitin kuningatar maassamme. Hän loi flirttailevalla esiintymisellään ja puolituhmien laulujensa sanoituksilla rohkean esikuvan seksuaalisesta naisesta. Omana aikanaan laulaja sai osakseen paljon ihailua, mutta ei koskaan ansaitsemaansa arvostusta.
Kikka on edelleen yksi maamme eniten levyjä myyneistä artisteista. Menestyksellä on aina hintansa. Kikka koki uransa aikana pari loppuun palamista, ja muitakin terveyshuolia tähdellä oli. Vaikea alkoholismi varjosti laulajan viimeisiä elinvuosia ja tuotti hankaluuksia urankin aikana.
Kirsi oli oman kypsymisensä myötä ruvennut kärsimään hupsuksi mieltämästään imagosta. Ristiriita kotona viihtyvän, lastansa hoitavan kodinhengettären ja öisin tanssikansaa viihdyttävän artistin välillä kävi yhä vaikeammaksi. Laulajan yritykset uran suunnan muuttamiseksi epäonnistuivat.
Kikka vetäytyi julkisuudesta vuonna 2004. Hän jätti päihteet, ja tilalle tuli terveellinen elämäntapa. Tehdyt muutokset eivät kuitenkaan riittäneet. Kirsi kuoli joulukuussa 2005 vain 41-vuotiaana.
Ystävystyimme aivan Kikan uran alussa. Seurasin ystäväni uraa ja elämää niin hyvinä, kuin huonoinakin aikoina. Opin tuntemaan artisti Kikan ja erottamaan yksityisen Kirsin julkisen hahmon takaa. Jaoimme yhdessä ilot ja surut. Kerron kirjassa yhteisistä vuosistamme, niin kuin ne koin. Minun on tullut aika lunastaa upealle ystävälleni antamani lupaus ja pitää huolta siitä, että totuus tulee kerrottua.
Toimittaja Raija Pelli on toiminut muun muassa Poliisi-tv:n juontajana. Hän on kirjoitti Terho Miettisen kanssa menestyskirjan Harhaanjohtajat - vahvassa uskossa (Docendo 2017).
Ensin hyvät puolet. Kirjoittaja Raija Pelli oli Kikan läheinen ystävä, joka näkyy kirjassa lämpönä ja läheisyytenä - sekä kuvissa että tekstissä. Kirjassa on selkeä rakenne, sen lukee nopeasti, kirjoitusvirheitä en tainnut bongata yhtään.
Mutta silti lopputulos on pliisu. Mediassa kirjoittaja on antanut ymmärtää, että kirjassa kerrotaan "totuus", vaikka se on tietysti näinkin ristiriitaisesta henkilöstä kuin Kikka jokaisella omansa. Toisaalta hän ei kuulemma ole halunnut loukata ketään, kuten Kikan entistä puolisoa ja tytärtä. Luin pari juttua, joissa Pelli sanoo, että tämän vuoksi hän on jättänyt joitain asioita kirjan ulkopuolelle tai ihan vihjailujen tasolle. Miusta se on outo lähtökohta.
Mä haluun viihdyttää kärsii mielestäin näkökulman puutteesta, vaikka perspektiivi lähiystävän tietysti onkin. Siinä ei mennä pintaa syvemmälle, ei tehdä analyysiä tai johtopäätöksiä. En myöskään tykännyt kirjoitustyylistä, jossa oli paljon toistoa - vaikka mitta olikin lyhyt, napsun päälle 200 sivua. Jään odottamaan teosta, jossa Kikkaa ja uraansa käsitellään analyyttisemmin ja merkitystä peilaten. Nyt tämä teos jää vähän välimallin tapaukseksi.
Kirjoitustyyli muistuttaa aikakauslehtien kevyttä ja paikoin voivottelevaa tapaa. Jäin kaipaamaan syvyyttä ja monipuolisuutta. Kirjassa ei käsitellä Kikan kuoleman jälkeistä aikaa, vaikka viime vuosina Kikasta on puhuttu ja kirjoitettu arvostavammin (lue: ei vain ulkonäköön, sukupuoleen ja seksikkyyteen keskittyen) kuin hänen menestyksen vuosinaan.
Aika pintapuolinen kertaus Kikan urasta, yksityiselämän vaikeuksista ja ennenaikaisesta kuolemasta. Tyyli on jonkinlainen sekoitus Wikipedia-artikkelia ja Seiskaa.
Vain parisataa sivua ja toistoa on silti häiritsevä määrä, samoja kuvaavia sanoja käytetään kyllästymiseen asti. Toimittaja Raija Pelli oli Kikan ystävä, mikä olisi voinut lisätä tarinaan henkilökohtaisuutta, mutta ihan yhtä hyvin kirjan olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa muukin. Ymmärrän, ettei ystävästään ehkä halua kertoa ihan kaikkea, ei senkään jälkeen, kun tämä on jo kuollut. Toisaalta jotkin sanavalinnat olivat mielestäni jopa hieman ilkeitä, kun kirjassa kerrottiin Kikan alkoholismista ja painon jojoilusta.
Omien sanojensa mukaan Pelli kirjoitti kirjan kertoakseen "totuuden" Kikan elämästä, mutta mitään mullistavan uutta tai järisyttävän paljastavaa kirjassa ei ole. Kikan nuoruusvuosista ja niiden vaikutuksesta myöhempiin vaiheisiin olisin lukenut mielelläni enemmänkin. Samoin olisin arvostanut pohdiskelevampaa otetta, mietintöjä siitä, miten Kikan menestys vaikutti suomalaiseen pop-kulttuuriin. Nyt kaikki vähänkään syvällisempi sisältö jää sivulauseeseen tai pariin.
Kuuntelin Kikan tarinaa muutama vuosi sitten Yle areenasta ja kiinnostus heräsi. Tartuin siis kirjaan mielenkiinnolla. Valitettavasti kirja oli kirjoitettu kovin keveästi, jos niin voisi sanoa. Aikakauslehtimäinen, jotenkin liian kepeä, kun kuitenkin päähenkilö on artisti, josta meillä on kaikilla mielikuva mutta usein kovin ohuetko ja julkisuuden vääristämä.
Minusta oli hyvä siltä osin, että artisti oli jäänyt hieman tuntemattomaksi, koska en nuorempana kuunnellut suomalaista musiikkia juurikaan. Kuvaa sekä ylä että alamäet ja vihdoin kun oli homma menossa parempaan niin loppu tuli.
Nopealukuinen ja tiivis paketti Kikan noususta ja tuhosta. Huomaa kyllä, että kirjan on kirjoittanut ystävä, sillä se ei ollut (eikä voinutkaan olla) kovin syvällinen.
Olen fanittanut Kikkaa koko elämäni, ja vanhemmiten vasta tajunnut kuinka uraauurtava nainen hän olikaan! Mutta kirja jäi aika kevyeksi, niinkuin olettaa saattaa kun kirjoittaja on ystävä. Kikan tarina on traaginen, ja toivon että joku joskus kirjoittaa vielä isomman teoksen hänestä.
Luin Raija Pellin kirjan Kikasta, koska kävin katsomassa elokuvan. Kovin paljon lisää tietoa Pelli ei laulajasta tuo, joten kirja oli pieni pettymys. Kokonaisuus on hieman kevyt. Pisteet 6/10.
Tämä oli jotenkin ristiriitainen lukukokemus monestakin syystä. Ensinnäkin Kikka kuului lapsuuteni musiikkimaisemaan automaattisesti vanhempieni valitessa radiokanavat ja tv-kanavat, meillä jopa varmasti löytyi kotoa tämä Ile Vainion haukkuma Poptori-versio Kikan parhaimmista kappaleista. Kikka oli myös pienelle ja nuorelle tytölle hieman outo ja erilainen kokemus siitä, millainen nainen voi myös olla. "Äiti miksi tolla naisella on niin paljon meikkiä kun sulla ei oo?", onneksi en tiedä äitini tuonaikaisia ajatuksia.
Pelkästään omien muistojen vuoksi hihkuin sitä, että nyt valveutuneena aikuisena pääsen tutustumaan tähän, selkeästi uraauurtavaan naisartistiin jonka tunsin hyvin, mutta josta en tiennyt mitään. Kronologisena teoksena siitä miten Kirsi Viilosesta tuli Kikka ja miksi Kikan uralle kävi niinkuin kävi käydään kyllä läpi, mutta erittäin, erittäin sieluttomasti.
On vaikeaa arvostella teosta jonka kirjoittaja on kirjoittanut ystävästään, mutta tämä on malliesimerkki siitä, että usein se ei vain toimi. Kirja kalpenee elämänkertojen joukossa ja saa melko yksinkertaisella kertojan äänellä lukijan sekä raivostumaan että kaipaamaan lisää, niin paljon lisää. Ilmeisesti kirjaan on tehty jonkin verran muun lähipiirin haastatteluja, vai onko tehty? Sitä kun ei tekstin tasolle saakka välity lainkaan.
Kaksi tähteä edesmenneelle artistille, ei todellakaan kirjalle. Miksi näinkin köykäinen toteutus?
Kansikuva on mielestäni tyylikäs ja onnistunut. Voisinpa kirjasta sanoa samaa. Kirjoittajan tyyli on erikoinen; lapsekas, töksähtelevä, täynnä turhia superlatiiveja. Jopa turhauduin lukiessani. Teatteri Jurkan hieno näytelmä tuntui tavoittavan paremmin jotain olennaista Kikasta. Kikan tarina olisi ansainnut oivaltavamman ja sujuvamman kertojan. Silti, parempi tämä kuin ei mitään ja ihan mielenkiinnolla silti luin teoksen parissa päivässä. Ikkuna yhden kiinnostavan ja uranuurtavan henkilön elämään, ei vain nyt ollut tämän taitavammin sanailtu.
3,5. Kikka on mulle itselle naisartisti, jonka hehkua oon ihaillut. Jos vielä nykyäänkin on ajoittain vaikea olla avoimesti seksuaalinen, herttainen mutta voimakastahtoinen nainen, niin kuinka vaikeaa se on ollutkaan Kikan uran aikoihin. Kirja on melko helppo luettava. Välillä toivoo, että oltaisiin menty hieman pintaa syvemmälle, analysoitu oikein kunnolla. Toisaalta en sellaista odottanutkaan ystävän kirjoittamalta kirjalta. Oon myös viime aikoina lukenut tolkuttoman pitkäveteisiä ja huonoja elämänkertoja, ja tämä ei kuitenkaan lukeudu niiden joukkoon.
Nopealukuinen kertomus Kikan elämästä ystävän silmin. Jäi ehkä vähän harmittamaan että Kikan päiväkirjat ovat kadonneet tai jääneet johonkin vintille (?), joten ainoaksi Kikan ääneksi jäi jokunen lausahdus joistain random haastatteluista.
Tuntui että asioita ajoittain kaunisteltiin tai jätettiin kertomatta.
Kirja on kuitenkin houkutteleva, kaunis Kikka kuvissa, vähän tekstiä, saa varmasti monen sellaisenkin lukemaan, joka ei muuten niin mielellään kirjaan tarttuisi - se on aina positiivista.
Ihastuttava Kikka tuli kirjassa esiin ihanana itsenään, myös heikkouksineen. Tavallaan olisin kuitenkin halunnut lukea ehkä enemmän lisää hänen ajatuksistaan esim. kun kirjassa mainittiin hänen päiväkirjoistaan, olisi ollut kiva päästä enemmän Kikan mielenmaisemaan. Siksi ei viittä tähteä tullut. Mutta mukaansa tempaava lukukokemus oli, luin saman päivän aikana alusta loppuun.
Ystävän kuvaus todellisesta Kikasta julkisuuden henkilön takana. Asiallinen kuvaus värikkään tähden elämästä. Antoi uutta tietoa Kikan uran vaiheista ja hänestä ihmisenä ainakin minulle, joka muistin Kikasta lähinnä avaruushenkisen puvun Syksyn sävelessä sekä muutamat seksistä vihjailevat hitit.
It's story about artist, so nothing new really, ups and downs with booze. She was my childhood idol and still is, all I remember is her highs and lovely energetic music,which still makes me smile. This book is written by her close friend and she is able to bring more layers to it. It's not a literary success, but a very ordinary story of singer. It really is shame what alcohol can do for people. But I am willing to remember something else instead booze, she was a women who believed on her dreams and made them come through like noone before her in this country. And everyone living 90's in Finland will remember her. As a book its very repetitive, but then so was her life. Thank you Raija Pelli for keeping your promise to her and sharing this engrossing story of Kikka.
Ihan kiva. Olen tyytyväinen, että Raija Pelli kirjoitti tämän kirjan ja sitä oli sen kepeyden vuoksi helpottavaa lukea toisen, sisällöltään raskaamman teoksen rinnalla.
Päällimmäinen fiilis on kuitenkin se, että tässä on hyvän elämäkerran runko tai ensimmäinen versio, jota olisi pitänyt lähteä seuraavaksi syventämään ja täydentämään.
Tässä teoksessa on kuitenkin jonkin verran, ehkä jopa paljonkin asiaa, josta en tiennyt. Jos Kikka kiinnostaa, tämä kirja on tältä kannalta ihan ok kurkistus hänen elämäänsä. Kuten muutkin ovat huomauttaneet, kirjan tyyli on aikakauslehtimäinen, joten ehkä jos tätä lähestyy ystävän kirjoittamana henkilökuvana elämäkerran sijasta, tällöin odotukset ovat enemmän kohdillaan.
Olisin kaivannut hieman syvällisempää otetta. Nyt tuli vahvasti sellanen kaveri kertoo tarinaa viba tästä. Olisi ollut kiva kuulla muidenkin mietteitä ja Kikan ajatuksia enemmän. Ihan jokaista alkoreissua ei olisi tarvinnut kertoa. Sen sijaan esim mietteitä äitiydestä olisin halunnut kuulla ja enemmän ajatuksia siitä mitä ajatteli muuttuvista vaatimuksista mitä uralta odotettiin.
Nopeasti luettava tämä ainakin oli! Kovin pintapuoliseksi ja pliisuksi jäi, tämä paljon puhuttu "totuus" Kikan elämästä jäi kyllä vain lupaukseksi. Häiritsi loputtomat ja aivan turhat kuvailut milloin mistäkin hetkestä tai maisemasta. Halusin lukea Kikasta, en Viljakkalan vehreistä niityistä tai Ylöjärven lenkkipoluista.
Raija Pellin Kikka-elämäkerta on kevyt kertomus Kikan noususta ja tuhosta, joka saa lihaa luidensa ympärille Pellin ja Kikan ystävyyden tarjoamien uniikkien näkökulmien kautta. Helppolukuinen ja vetävä teksti käsittelee kuitenkin aihettaan aivan liian varovaisesti, eikä onnistu paljastamaan mitään kauhean mielenkiintoista kohteensa elämästä tai aikansa musiikkipiireistä. Silkkihansikkaat kädessä kirjoitettu kirja piirtää lopulta liiankin yksioikoisen kuvan julkisuuden tuhoamasta herkästä laulajasta.