Liverpoolissa vaikuttava rikosgenetiikan tutkija Jari Louhelainen on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi Lontoon Viiltäjä-Jackiin liittyvien tutkimustensa ansiosta.
Kyllikki Saari, Bodom, Tulilahti, Raisa Räisänen... tunnettuja suomalaisia ratkaisemattomia rikostapauksia, jotka saavat tavallisen kansalaisetkin keskustelemaan kiihkeästi. Vanhojen murhien tekijöistä ja motiiveista löytyy teorioita joka lähtöön, ja onpa niistä kirjoitettu useampia kirjojakin.
Murha mikroskoopissa katsoo näitä murhia ensimmäisen kerran puolueettoman analyyttisestä näkökulmasta. Se kysyy, mitä olisi voitu tehdä aikanaan toisin? Tekikö poliisi virheitä tutkimuksissa? Miten rikostutkijat toimisivat nykyisin? Voimmeko kenties vielä ratkaista nämä henkirikokset?
Rikostietokirja kertoo, mitkä menetelmät ovat käytössä oikeissa rikostutkimuksissa, mikä on mielikuvitusta ja mikä on käytännössä mahdollista. Kirja valaisee kansantajuisesti, miten rikospaikalla toimitaan, miten uudet menetelmät toimivat ja milloin voidaan mennä umpikujaan parhaista yrityksistä huolimatta.
Kirjassa esitellään viimeisimpiä rikostutkimuksen keinoja, kuten rikollisten jäljittämistä kansalaisille tarkoitetuista DNA-tietopankeista ja kasvonpiirteiden luomista pelkän DNA:n avulla.
Kiinnostava ja erittäin syväluotaava tietokirja murhatutkinnasta ja siinä apuna käytettävistä menetelmistä. Kirjan teksti on todella tiivistä ja varsinkin kirjan alkupuoli on hyvin yksityiskohtaista aina tutkinnassa käytettävien pumpulipuikkojen rakenteesta hienoimpiin analyysilaitteiden toimintaperiaatteisiin. Samalla oli todella kiinnostava lukea näistä, mutta ajoittain asiat vähän puuduttivat. Osa asiasta meni taas vähän yli hilseen, enkä olisi näinkään hyvin varmaan pysynyt kärryillä ilman omaa koulutustani. Kirjan toinen puolikas oli taas huomattavasti kiinnostavampia, kun nämä alkupuolella läpikäydyt menetelmät pääsivät tositoimiin. Lopulta kirjaa oli jopa vaikea laskea käsistä. Ja myönnettäköön, että yksityiskohtaisuutensa vuoksi kirja myös onnistui tarjoamaan uutta tietoa. Vaikka olen hahmottanut asiat kohtuu hyvin miten rikosprosessi etenee niin olen silti yksinkertaistanut prosessia. Oli myös hienoa miten kirjailija itse korostaa nykyisten menetelmien haavoittuvuuden ja että missä voidaan lopulta mennä metsään. Kaiken kaikkiaan kiinnostava teos
Tämä tuli kuunneltua automatkoilla loistavan Juhani Rajalinin lukemana. Paljon meni ohi ja yli, luonnontieteilijän (Louhelainen) on varmaan vaikea muutenkaan ohittaa kaikkia pieniä yksityiskohtia. Tiivistää olisi voinut? Mutta taas sitä on viisaampi ja ymmärtää, että elävä elämä / tutkimus on hyvin kaukana siitä, miten rikostutkimusta tv-sarjoissa esitetään. Puhumattakaan sitten siitä, millaisia virheitä ja vääriä tulkintoja voidaan aiheuttaa huolimattomalla dna -tutkimuksella.