What do you think?
Rate this book
Late – Suomen pelätyimmän rikollisen tarina
Rikostoimittaja Jarkko Sipilän toimittamassa elämäkerrassa Late Johansson kertoo matkastaan järjestäytyneen rikollisuuden pimeimpään ytimeen ja pitkästä paluustaan takaisin järjestäytyneeseen yhteiskuntaan.
Suomen pahamaineisimman rikollisjärjestön Natural Born Killersin perustajajäsen Lauri Late Johansson tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 2002 liigasta eroon pyrkineen jäsenen murhasta. Vankeudessa Johansson tuli uskoon ja tunnusti kaksi muuta selvittämättömäksi jäänyttä henkirikosta.
Tammikuussa 2019 Helsingin hovioikeus hyväksyi Johanssonin anomuksen päästä ehdonalaiseen vapauteen. Hovioikeus katsoi vapauttamista puoltaviksi seikoiksi rikollisjärjestöstä ja sen johtajuudesta eroamisen, kahden murhan tunnustamisen, pitkäaikaisen päihteettömyyden sekä poistumislupien moitteettoman sujumisen.
Oikeus asetti vapautuspäiväksi 1. kesäkuuta 2020, jolloin Johanssonin elinkautinen vankeus on kestänyt 18,5 vuotta. Valvottuun koevapauteen Johansson pääsi syksyllä 2019.
Suomen pahamaineisimman rikollisjärjestön Natural Born Killersin perustajajäsen Lauri Late Johansson tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 2002 liigasta eroon pyrkineen jäsenen murhasta. Vankeudessa Johansson tuli uskoon ja tunnusti kaksi muuta selvittämättömäksi jäänyttä henkirikosta.
Tammikuussa 2019 Helsingin hovioikeus hyväksyi Johanssonin anomuksen päästä ehdonalaiseen vapauteen. Hovioikeus katsoi vapauttamista puoltaviksi seikoiksi rikollisjärjestöstä ja sen johtajuudesta eroamisen, kahden murhan tunnustamisen, pitkäaikaisen päihteettömyyden sekä poistumislupien moitteettoman sujumisen.
Oikeus asetti vapautuspäiväksi 1. kesäkuuta 2020, jolloin Johanssonin elinkautinen vankeus on kestänyt 18,5 vuotta. Valvottuun koevapauteen Johansson pääsi syksyllä 2019.
244 pages, Hardcover
Published September 1, 2020
3 people are currently reading
42 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 15 of 15 reviews
July 17, 2022
Truecrime kiehtoo. Ehkä tässä oli samaa vetoa kuin Rikoksessa ja rangaistuksessa: Miltä tappaminen tuntuu? Millainen on murhaaja ihmisenä? Tällä kertaa vain tositarinana. Entinen huumekauppias ja kolmoismurhaaja Late kertoo tarinansa lapsuudesta nykypäivään. Kirja on kirjoitettu hänen vapauduttua elinkautisestaan. Monen kuvausten kohdalla tuli mietittyä useaan otteeseen, kuinka pienestä voi olla kiinni elämän luisuminen väärille poluille.
Tykkäsin teoksen suoraviivaisesta ja paikoin humoristisesta kerronnasta, jonka ansiosta hymähtelin välillä ääneen. Rikoksia ei glorifioida (eikä niihin liitetä edellä mainittua huumoria), mutta niistä kerrotaan kiertelemättä ja suoraan. Late painottaa useaan otteeseen, että rikos ei kannata. Seurauksena oli yhteensä yli 20 vuotta vankeutta ja mureneva mielenterveys. Hän kertoo uskoon tulon lopettaneen rikollisen elämän.
Teos inspiroi pohtimaan, onko tapansa parantaneita rikollisia, jotka eivät ole uskossa - tai kuinka vakavasti heidän parannus otetaan verrattuna uskoon tulleisiin. Lisäksi teosta kuunnellessa pohdin, että tämäkin henkilö on paljon muutakin kuin murhaaja - vaikka toki tämä leima on kaikista raskain. Kun on tuomionsa istunut ja rikoksensa näin yhteiskunnan silmissä sovittanut, täytyykö kansalaisena luottaa uuteen alkuun? Murhaaja on kuitenkin aina murhaaja, sitä ei edes pyhä henki pese pois.
Mielenkiintoista oli myös, että teoksessa murhat asettuivat eri asteikolle: Late on itse murhannut kolme henkilöä suunnitellusti ja selvinpäin. Kaikki uhrit olivat tavalla tai toisella mukana rikollisessa elämässä. Late tuomitsee jyrkin sanakääntein satunnaiset, hetken mielijohteesta ja aineissa/kännissä tehdyt tapot ja toisaalta naisiin ja lapsiin kohdistuvat henkirikokset. Late viittaakin usein "vanhan liiton" tapaan, jossa rikollisilla on oma kunnia- ja moraalikoodinsa, joita seurata.
Suosittelen tutustumaan teokseen, jos kotimainen truecrime kiinnostaa. Opin itse paljon Suomen vankiloista ja oikeusprosessista, mikä oli positiivinen yllätys. Kritiikki vankeinhoitoa kohtaan siitä, että rikoskierre helposti jatkuu, jos vapautunut vanki ei puutteellisen perehdytyksen takia osaa operoida digitalusoituneessa maailmassa, selviä byrokratiaviidakosta laillisen toimeentulon hankkimiseksi ja ei siksi kykene sopeutumaan yhteiskuntaan, tuntui myös tärkeältä. Miinustin arviosta tähden kirjoittajan rasistisen ja misogynististen heittojen vuoksi ja toisen siksi, että vielä 2020-luvulla tällainen kielenkäyttö pääsee toimituksesta läpi.
Tykkäsin teoksen suoraviivaisesta ja paikoin humoristisesta kerronnasta, jonka ansiosta hymähtelin välillä ääneen. Rikoksia ei glorifioida (eikä niihin liitetä edellä mainittua huumoria), mutta niistä kerrotaan kiertelemättä ja suoraan. Late painottaa useaan otteeseen, että rikos ei kannata. Seurauksena oli yhteensä yli 20 vuotta vankeutta ja mureneva mielenterveys. Hän kertoo uskoon tulon lopettaneen rikollisen elämän.
Teos inspiroi pohtimaan, onko tapansa parantaneita rikollisia, jotka eivät ole uskossa - tai kuinka vakavasti heidän parannus otetaan verrattuna uskoon tulleisiin. Lisäksi teosta kuunnellessa pohdin, että tämäkin henkilö on paljon muutakin kuin murhaaja - vaikka toki tämä leima on kaikista raskain. Kun on tuomionsa istunut ja rikoksensa näin yhteiskunnan silmissä sovittanut, täytyykö kansalaisena luottaa uuteen alkuun? Murhaaja on kuitenkin aina murhaaja, sitä ei edes pyhä henki pese pois.
Mielenkiintoista oli myös, että teoksessa murhat asettuivat eri asteikolle: Late on itse murhannut kolme henkilöä suunnitellusti ja selvinpäin. Kaikki uhrit olivat tavalla tai toisella mukana rikollisessa elämässä. Late tuomitsee jyrkin sanakääntein satunnaiset, hetken mielijohteesta ja aineissa/kännissä tehdyt tapot ja toisaalta naisiin ja lapsiin kohdistuvat henkirikokset. Late viittaakin usein "vanhan liiton" tapaan, jossa rikollisilla on oma kunnia- ja moraalikoodinsa, joita seurata.
Suosittelen tutustumaan teokseen, jos kotimainen truecrime kiinnostaa. Opin itse paljon Suomen vankiloista ja oikeusprosessista, mikä oli positiivinen yllätys. Kritiikki vankeinhoitoa kohtaan siitä, että rikoskierre helposti jatkuu, jos vapautunut vanki ei puutteellisen perehdytyksen takia osaa operoida digitalusoituneessa maailmassa, selviä byrokratiaviidakosta laillisen toimeentulon hankkimiseksi ja ei siksi kykene sopeutumaan yhteiskuntaan, tuntui myös tärkeältä. Miinustin arviosta tähden kirjoittajan rasistisen ja misogynististen heittojen vuoksi ja toisen siksi, että vielä 2020-luvulla tällainen kielenkäyttö pääsee toimituksesta läpi.
March 16, 2021
Suomalaisen rikoskirjallisuuden tuleva klassikko. Johansson on huikea tarinaniskijä, ja huomasin monta kertaa nauravani miehen jutuille. Rikollista elämää ei kuitenkaan "glamorisoida" - päinvastoin, Johansson ja lukija nauravat elämäntavan epätoivoisuudelle ja absurdiudelle. Kirjoittaja uskaltaa myös katsoa itseään peiliin ja pyytää anteeksi: rikokset ovat olleet kovia, mutta kovia ovat olleet omantunnontuskatkin. Huikea kirja.
April 6, 2023
Tyypillinen itsekehu-kirja, joita olen lukenut muutamista urheiljoista.
Tämä kaveri oli viime kädessä lähes aina "oikeassa" tai "voittaja", vielä uskoonkin tulon ja murhien tunnustamisten jälkeen ehkä enemmänkin. Täysin tunteeton ihminen, mutta toisaalta, minkä sitä itselleen voi. Eikä uskollakaan hyvitetä mitään.
Pidän elämänkerroista, mutta en tällaisista.
Helppolukuinen ja yksinkertainen lyhyihin kappaleisiin jaettu kirja.
Tämä kaveri oli viime kädessä lähes aina "oikeassa" tai "voittaja", vielä uskoonkin tulon ja murhien tunnustamisten jälkeen ehkä enemmänkin. Täysin tunteeton ihminen, mutta toisaalta, minkä sitä itselleen voi. Eikä uskollakaan hyvitetä mitään.
Pidän elämänkerroista, mutta en tällaisista.
Helppolukuinen ja yksinkertainen lyhyihin kappaleisiin jaettu kirja.
March 3, 2023
Erikoinen ja monia ajatuksia herättävä kirja, jonka sattumalta tulin lainanneeksi kirjaston hyllyltä (utelias mielenkiintoni heräsi, kun hyllyn kohdalla luki siinä olevien kirjojen olevan vankilan luetuimpia).
Kirja on sinänsä helppolukuinen, fragmentteja ammattirikollisen muisteloista elämänsä varrelta. Kuvauksia hänen ajatusmaailmastaan, muistoistaan, kokemuksistaan ja kirjassa mainituista tapahtumista (tappamisista, murhista, vankilareissuista, psykooseista, ja lopussa uskoon tulosta, sekä vapautumisesta vankilasta).
Erikoinen kuvaus, mikä kirjassa oli, oli viittaus psykiatrisen sairaalan käytäntöihin. Mikä on ollut sellaista murhia ja psykoosejakin rajumpaa ja karumpaa, mitä ”kaiken kokenut” ja kaikesta kirjoittamaan ja puhumaan pystynyt mies ei pystynytkään puhumaan tai kirjoittamaan. Jäänee ikuiseksi mysteeriksi.
”… Tamän Hesperian 1995 ja Niuvan 1998 väliin sattui pasko-ja kokemuksia Joensuun Paiholan psykiatrisessa sairaalassa.
Sanon vaan, että oli todella sairasta menoa, niin ylilaakarin puolelta kuin omaltanikin. En halua niità tänne edes purkaa.
…”
Myöhemmin tuli vielä mieleen, että jos päähenkilö kerran katuu niin paljon tekojaan, kuin mitä kirjassa annetaan ymmärtää, ja pyytää tekojaan anteeksi, olisiko henkilöllä kanttia ja rohkeutta katsoa uhrejaan silmiin, sekä viitseliäisyyttä yrittää korjata tai hyvittää uhreille suoraan, tekemisiään. Se osoittaisi mielestäni oikeaa katumusta ja tekojensa seurauksien ymmärtämistä, sekä vastuunkantoa. Pelkkä paperille laitettu sori tai anteeksi, tosissaan tai kirjan myyntiä tehostaakseen annettu, on kyllä hyvä alku, mutta jää vielä puolitiehen.
Väkivallan tekemisen lopettaminen sinänsä hyvä juttu, joskin vähän häiritsee ulkokullatulta kuullostava Jeesuksen ja uskoontulemisen toistelu, kuin Nicky Cruzin ”Juokse, poika juokse”-kirja aikanaan (joka kuulemma yhden ”Laten” lapsuudenaikaisen tuttavan mukaan oli jo silloin inspiroinut häntä, nimenomaan siis tuo jengiväkivalta)…
Kirja on sinänsä helppolukuinen, fragmentteja ammattirikollisen muisteloista elämänsä varrelta. Kuvauksia hänen ajatusmaailmastaan, muistoistaan, kokemuksistaan ja kirjassa mainituista tapahtumista (tappamisista, murhista, vankilareissuista, psykooseista, ja lopussa uskoon tulosta, sekä vapautumisesta vankilasta).
Erikoinen kuvaus, mikä kirjassa oli, oli viittaus psykiatrisen sairaalan käytäntöihin. Mikä on ollut sellaista murhia ja psykoosejakin rajumpaa ja karumpaa, mitä ”kaiken kokenut” ja kaikesta kirjoittamaan ja puhumaan pystynyt mies ei pystynytkään puhumaan tai kirjoittamaan. Jäänee ikuiseksi mysteeriksi.
”… Tamän Hesperian 1995 ja Niuvan 1998 väliin sattui pasko-ja kokemuksia Joensuun Paiholan psykiatrisessa sairaalassa.
Sanon vaan, että oli todella sairasta menoa, niin ylilaakarin puolelta kuin omaltanikin. En halua niità tänne edes purkaa.
…”
Myöhemmin tuli vielä mieleen, että jos päähenkilö kerran katuu niin paljon tekojaan, kuin mitä kirjassa annetaan ymmärtää, ja pyytää tekojaan anteeksi, olisiko henkilöllä kanttia ja rohkeutta katsoa uhrejaan silmiin, sekä viitseliäisyyttä yrittää korjata tai hyvittää uhreille suoraan, tekemisiään. Se osoittaisi mielestäni oikeaa katumusta ja tekojensa seurauksien ymmärtämistä, sekä vastuunkantoa. Pelkkä paperille laitettu sori tai anteeksi, tosissaan tai kirjan myyntiä tehostaakseen annettu, on kyllä hyvä alku, mutta jää vielä puolitiehen.
Väkivallan tekemisen lopettaminen sinänsä hyvä juttu, joskin vähän häiritsee ulkokullatulta kuullostava Jeesuksen ja uskoontulemisen toistelu, kuin Nicky Cruzin ”Juokse, poika juokse”-kirja aikanaan (joka kuulemma yhden ”Laten” lapsuudenaikaisen tuttavan mukaan oli jo silloin inspiroinut häntä, nimenomaan siis tuo jengiväkivalta)…
August 11, 2022
Laten kerronta on humoristista, mutta silti hän selkeästi tuomitsee rikollisen elämäntavan ja eikä hyväksy sellaisen ihannointia. Tämä eroaa muista saman sukupolven rikollisten kirjoittamista omaelämänkerrallisista kirjoista siinä, että Late avautuu myös asioista joita paljon pidetään tabuna ja joista monet muut eivät ole kirjoittaneet halaistua sanaa.
Late ottaa kirjassaan kantaa yhteiskunnan vaikutuksesta rikoskierteeseen joutumiseen. Hän kritisoi vankien siirtämistä siviilin ilman kunnollisia tietoteknillisiä taitoja, jotka nyky-yhteiskunnassa ovat välttämätöntä osata jo siksi, että saisi virastojen kanssa hoidettua mm. toimentuloon ja terveyteen liittyvät asiat.
Pidin kirjasta sen avoimuuden ja suorasanaisuuden takia. Suosittelen luettavaksi jo siksi, että kirja antaa hyvän kuvan siitä, miten Suomessa vankilajärjestelmä on toiminut ja muuttunut 90-luvulta tähän päivään.
Late ottaa kirjassaan kantaa yhteiskunnan vaikutuksesta rikoskierteeseen joutumiseen. Hän kritisoi vankien siirtämistä siviilin ilman kunnollisia tietoteknillisiä taitoja, jotka nyky-yhteiskunnassa ovat välttämätöntä osata jo siksi, että saisi virastojen kanssa hoidettua mm. toimentuloon ja terveyteen liittyvät asiat.
Pidin kirjasta sen avoimuuden ja suorasanaisuuden takia. Suosittelen luettavaksi jo siksi, että kirja antaa hyvän kuvan siitä, miten Suomessa vankilajärjestelmä on toiminut ja muuttunut 90-luvulta tähän päivään.
October 25, 2020
True crime -genren paremmasta päästä. Kasvutarina tämäkin.
February 15, 2021
Jos tästä genrestä tykkää niin ihan ok.
August 31, 2021
Tylsä listaus tapahtumista. Nimiä vilisee ilman sen suurempaa yhteyttä mihinkään ja osia nimistä ”en voi kertoa”.
June 27, 2022
Onnistunut, aito teos, jossa konnuuksia ei glamorisoitu, mutta ei myöskään selitelty. Huikeaa itsereflektiota, vaikka kerronta jossain kohdissa hieman rönsyili.
March 24, 2023
Oli työlästä lukea loppuun. Katkonaisia, uhoavia juttuja rikollisen rumasta elämästä. Ei Jarkko Sipiläkään kirjan toimittajan roolissa pystynyt tätä pelastamaan.
May 26, 2024
Elämänkerrat aina kiehtovia mutta koska rikollinen niin ei voi saada täysiä tähtiä. Sinänsä hienoa, että lopulta tuli järkiinsä.
August 19, 2024
Epäjohdonmukainen ja epäselvä kirjoitustyyli, jota on hyvin vaikea seurata, sekä tarinoita tapahtumista, joita ei ole tapahtunut.
August 10, 2025
Sujuvaa tekstiä ja hurjia juttuja mutta en tiedä miten paikkansapitäviä ne ovat kun kirjoittajana on päähenkilö itse.
September 12, 2022
Todella hyvä kirja! Pisti todella miettimään onko rikollisessa elämän tyylissä mitään järkeä.
Displaying 1 - 15 of 15 reviews