Elämä Kepler 62 e -planeetalla ei ole turvallista ennen kuin lapset ovat selvittäneet asetehtailija Vallvikin kohtalon ja estäneet hänen pelottavat suunnitelmansa. Tehtävä lankeaa Marielle, joka tietää isänsä majailevan tulivuoren alle muodostuneessa pohjattomassa luolastossa. Marie laskeutuu yksin pimeyden sydämeen ja kohtaa maan alla lukuisia vaaroja. Samalla hän tekee matkaa sisimpäänsä: Mariella on ollut isän lisäksi myös äiti, ja hän alkaa muistaa lapsuudestaan onnellisiakin hetkiä. Voittaako hyvä sittenkin pahan?
Kepler62-sarja on siitä hieno, että teoksia on ilmestynyt yleensä kaksi vuodessa. Ensimmäisen kauden kirjat olivat vähän lyhyempiä kuin nämä toisen kauden kirjat ja ne ensimmäiset kuusi teosta olivat tasalatuisempia. Tätä toista kautta on vaivannut suuret ääripäät. Timo Parvelan kirjoittamat osat ovat korostuneen tasokkaampia kuin Bjørn Sortlandin kirjoittamat, etenkin tämän toisen kauden toinen osa Saari oli aivan kammottava. Lisäksi Parvelan luotsaamat veljekset Ari ja Joni ovat täyteläisempia kuin Sortlandin synkkä Marie.
Siksi lähdinkin lukemaan tätä neljättä kirjaa hyvin varautuneesti. Vielä hankalampaan asemaan kirja asettui, koska edellinen kirja, Kuiskaajien kaupunki on ollut tähän mennessä koko sarjan paras osa. Onneksi Luola ei ollut aivan yhtä brutaali kuin Saari, mutta verta, suolenpätkiä ja räjähdyksiä tähänkin mahtuu, enkä oikein pitänyt niistä.
Ihan ok lukukokemus, jonka parasta antia on lopun juonenkäänne, joka muuttaa koko sarjan idean aivan uuteen suuntaan. Harmillisesti arvasin yhden paljastuksen varhain, vaikka kokonaiskuvan kannalta se ei ollutkaan niin merkittävää. Minulla on jo arveluita siitä, mitä seuraavaksi saattaisi tapahtua. Odotan mielenkiinnolla seuraavan osan eli Gaian ilmestymistä lokakuussa.
Ei iskenyt, ei sitten millään. Tarina jäi hirveän pinnalliseksi ja köyhäksi, kokonaisuus oli lyhyt ja mitään sanomaton. Tapahtumia ei juuri ollut eikä oikein mitään muutakaan. Tuli vain tunne että kirjoitetaan tyhjää ja yritetään rahastaa kirjalla. Takakansiteksti lupaili kaikenlaista, pettymys on suuri. Yhden tähden annan niistä delfiineistä vai mitä ne nyt olikaan.
Tämän lukemisessa vähän kesti, kun kuuntelija ei halunnut kuulla tarinaa. Ehkä oli alussa liian jännä, ehkä oli taas kyseessä se, että näistä kirjoista paremmin ovat uponneet Parvilan kirjoittamat Ari ja Joni -osuudet kuin Sortlandin Marie-osuudet. Saimme kuitenkin lopulta kirjan päätökseen ja loppuhan oli aikamoinen. Se vain jäi mietityttämään, että jos kerran leiriin tuli tsunami eikä liian pahoja vahinkoja, miten ihmeessä Marie ja kloonipojat, jotka olivat lähempänä räjähdystä, selvisivät siitä hengissä. Varsinkin, jos räjähdys ulottui avaruuteen asti, kuten kuvituksessa näkyi. No, scifiähän tämä on ja siinä on kaikki mahdollista. Seuraavaksi sitten Gaian kimppuun.
Isä Vallvik katosi luolaan kun tilanne kuumeni laaksossa. Nyt Marie on päättänyt lopettaa isän juonittelut kokonaan, muuten kukaan heistä ei ole koskaan turvassa. Olivia pyytää ettei sisko antaisi vihan sokaista itseään vaan että hän kuuntelisi sisintään. Marien mukaan lähtee pieni poika Jo joka osoittautuu erilaiseksi kuin Marie on kuvitellut. Lapset matkaavat syvälle tulivuoren sisuksiin ja he löytävät sieltä kauhistuttavia asioita. Tämä kirja oli jo aika raaka, pelottava varmasti monelle pikkuiselle. En ehkä suosittele tätä alle 10-vuotiaille tai muuten vain herkemmille lapsilukijoille.
Sortlandin yksiulotteisempi väkivaltatuuba jatkuu. Vaikka pääosa henkilöhahmoista on ohjailtavia klooneja, niin eipä Mariekaan ole keksikaimaansa verrattuna mikään järjen riemuvoitto. Lattea, mauton ja sanaton viesti vierailijoille, etteivät he ole tervetulleita.
Vain valkoinen kissa puuttuu tämän tarinan Ernst Stavro Vallvikilta. Löytyy mystisiä Q:n suunnittelemia aseita, uskollisia apulaisia, ansoja, mystinen piilopaikka vuoressa ja halu tuhota maailma.
"My name is Vallvik, Marie Valvik"
"Marie Vallvik will return in Kepler62 Terra: Sydän"
Toimintaa ja upeita Pitkäsen kuvituksia täynnä, mutta lopulta aika mitäänsanomaton osa, kuten harmillisesti kaikki Sortlandin osat ovat olleet. Yllätyksetön ja vähän jopa tylsäkin. Kaipaan tarinalta ja hahmoilta enemmän syvyyttä, Marien hahmo tuntuu junnaavan paikallaan. Lisäksi välillä itse dialogi on mielestäni aika kömpelöä, eikä tunnu luontevalle. Nämä Sortlandin osat lukaisee nykyään vain pois alta Parvelan osia odotellessa.
Exiting and gripping adventure. Wonderfully illustrated.
Kirja vie Marien maanalaiseen seikkailuun pimeään luolastoon. Kirja keskittyy vahvasti juuri Marien hahmoon. Vaikka tämä oli minusta jännä, jäin kaipaamaan kirjaan muita henkilöhahmoja, enemmän tapahtumia ja vuoropuhelua. Kuvitus on yhä loistava.
Artık kesin Bjørn Sortland'ın yazdığı bölümlerden sıkılıyorum. Yine biraz konuyu bir yere getirme bağlama kitabı olmuş, bildiğiniz şeylerin bol bol tekrarı, işte içinde yine konuyu kırıp bükecek heyecanı koruyacak aksiyon olmasına rağmen bana biraz kuru yazılmış geldi. Neyse yine de severek okuyoruz.