What do you think?
Rate this book
Järnvägen
Matti funderade över samtalet med prosten. Jaså, skulle det finnas en järnväg i Lapinlahti kyrkby? Hemma i Korventausta stuga fick hustrun Lisa höra om det märkvärdiga: en väg av järn...och med hus på hjul...går med eldens kraft. Hela vintern talade de om järnvägen, om detta splitternya under och mirakel. På midsommarafton vandrade de iväg för att se den. Det kändes som om en stor händelse var i annalkande, någonting som aldrig förr hänt i deras liv och som knappast skulle göra det i framtiden. Järnvägen skrevs år 1882 och är en av de klassiska berättelserna i finsk litteratur. Den rymmer några av Juhani Ahos väsentliga egenskaper som författare: humorn, distansen och förmågan att antyda små psykiska svängningar och nyanser med ord. Utan naturalistisk överbelastning, med knappa medel och fin artistisk stilkänsla, återskapar han här det förbund mellan människorna, naturen, de vilda och tama djuren, vardagssysslorna och helgdagstankarna, som präglade tillvaron innan den stora alienationen satte in. Berättelsen blir trovärdig därför att ingenting idealiseras, varken de smågrälande, inskränkta och i otaliga sluga garderingar levande torparna, smutsen och fattigdomen som omger dem, naturens kärva njugghet eller de sociala relationernas torftighet. Paradisskimret som trots allt vilar över skeendet ligger i själva strukturen, i samspelet mellan de involverade elementen, i det slags stabilitet som livet i våra dagar saknar. Humorn med vilken det hela berättas blir inte heller engströmskt krumelurig och utifrån anlagd utan är innerlig och solidarisk.
183 pages, Hardcover
First published January 1, 1884
8 people are currently reading
404 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 79 reviews
June 9, 2019
Ahdistui se ihminen ennenkin - miten sitten nykyään, kun on joka päivässä paljon uutta? Kovasti pitää ajatusta ponnistaa, jotta voi mieltää oudon ja itselle käsittämättömän asian. Ja arjen askareista ja rutiineista, luonnon kierron mukaan elämisestä ja kauneuden huomaamisesta, löytyy se rauha ja tyyneys joka Liisan ja Matinkin sydämessä läikähtää.
Todellinen mindfulness-klassikko tämä. Kiitos Suomalainen lukupiiri taas hyvästä lukukokemuksesta!
Todellinen mindfulness-klassikko tämä. Kiitos Suomalainen lukupiiri taas hyvästä lukukokemuksesta!
March 28, 2021
En pystynyt heti kirjan kuunneltuani kirjoittamaan tästä arvostelua. Vieläkin mietityttää. Tavallaan tämä on viiden tähden arvoinen, toisaalta siinä oli paljon mistä en pitänyt, joka kuitenkin varmasti oli aikalaiskuvauksena täysin paikkansa pitävää. Tämä sai todella ajattelemaan sitä, miten erilainen maailma ja etenkin sen katsantokanta on ollut teollisen vallankumouksen rantautuessa Suomeen 1800-luvulla. Se, että onkin olemassa jotakin, mitä ei ole tullut koskaan kuvitelleeksi mahdolliseksi, eikä siihen meinaa millään uskoa vaikka siitä monet kertovat, on hurja vastine nykypäivän maailmaan jossa voi helposti ajatella kaiken olevan mahdollista nyt tai ainakin lähitulevaisuudessa.
Halusin lukea Juhani Ahon teoksen, koska niistä on puhuttu Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjassa, enkä ole juuri lukenut suomalaisia klassikoita. Kuuntelin Saga Egmontin kustantaman äänikirjan, jossa lukijana Juha Uutela. Hänen lukutapansa tässä on turhan väritön, eikä puheenvuoron vaihtoja meinaa huomata. Vasta kirjan loppupuolella kun eräs kirjan henkilö nauraa, pääsee Uutelan kerronta oikeuksiinsa ja alkaa itseäkin naurattaa. Jos hän olisi lukenut koko kirjan samalla antaumuksella kuin tuon yhden kohdan, olisi kokemus ollut paljon antoisampi.
Nyt parin päivän mietinnän jälkeen nostan tähtiarvioni kahdesta neljään. Suosittelen kirjaa kaikille jotka haluavat lukea aikalaiskuvauksen vaatimattomasti ja yksinkertaisesti elävästä pariskunnasta Suomessa 1800-luvulla.
Halusin lukea Juhani Ahon teoksen, koska niistä on puhuttu Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjassa, enkä ole juuri lukenut suomalaisia klassikoita. Kuuntelin Saga Egmontin kustantaman äänikirjan, jossa lukijana Juha Uutela. Hänen lukutapansa tässä on turhan väritön, eikä puheenvuoron vaihtoja meinaa huomata. Vasta kirjan loppupuolella kun eräs kirjan henkilö nauraa, pääsee Uutelan kerronta oikeuksiinsa ja alkaa itseäkin naurattaa. Jos hän olisi lukenut koko kirjan samalla antaumuksella kuin tuon yhden kohdan, olisi kokemus ollut paljon antoisampi.
Nyt parin päivän mietinnän jälkeen nostan tähtiarvioni kahdesta neljään. Suosittelen kirjaa kaikille jotka haluavat lukea aikalaiskuvauksen vaatimattomasti ja yksinkertaisesti elävästä pariskunnasta Suomessa 1800-luvulla.
April 26, 2018
Lukupiirissä päätimme lukea Ahoa ja tämä löytyi kirjahyllystä. Olen tainnut aiemminkin lukea mutta nyt mielessä oli se televisiossa näytetty versio joka on sangen mainio. Ja niin tarinakin. Jotenkin tällainen vanha ja jo ihan eri näköinenkin teksti tekee välillä hyvää. Rakastan tällaisia vanhoja painoksia mikä meillä kotonakin nyt oli. Loistavaa huumoria ja Matin ja Liisan suhde. Ihan parasta. Jotain muutakin voisi Aholta kyllä lukea.
May 8, 2020
Luulin pitäväni, mut en mä tästä kyl hirveesti välittäny
August 4, 2015
Jarruttelua alkupuoliskon aikana. Edestakaista jaarittelua, ympäripyöreää jahkailua, teksti kiertää kehää kuin Liisan rukki. Ei luoja. Matin ja Liisan pirtissä nukutaan, syödään, haukotellaan, poltellaan, kinastellaan. Yleensä realismi on parhaimmillaan ajatuksia herättävää sekä hyvällä tavalla karkeaa, mutta Rautatie on pahimmillaan vain pintapuolista ja yksitoikkoista arkiaskareiden luettelointia.
Ahon kuvaus pääseekin oikeuksiinsa (aivan liian vähäisessä) luontokuvauksessa. Varsinkin ensimmäisen kappaleen alku hengittää nurkassa paukkuvaa pakkasta, korpimetsän hiljaisuutta ja tupien tulisijojen lämpöä. Kun Lapinlahdelle on ilmestynyt rautatie, se tunkeutuu vaivihkaa Matin ja Liisan arkielämään. Uni häiriintyy ja asiasta kinastellaan, kunnes rautatiestä kasvaa lähes myyttinen abstrakti asia, joka vetää hitaasti mutta varmasti puoleensa. Matin ja Liisan taipumus peitellä omaa naiiviutta ja tietämättömyyttä on hyvin tuttua vielä tänä päivänä.
Aika ei ole staattinen. Uusia keksintöjä tulee, käytännöt muuttuvat, maisema muuttuu. Mikään ei pysy samana, ja jotkut tempautuvat tahtomattaan mukaan kun jotkut istuvat rohkeasti kyytiin ja antavat nykyajan puksutella eteenpäin. Matti ja Liisa eivät uskalla myöntää toisilleen ja muille olevansa pelokkaita. Uteliaisuus ei tunnu mukavalta, koska suuren ja mahtavan rautatien kohtaaminen aiheuttaa lopulta vain pettymyksen. Junaakaan pariskunta ei taida ikinä täysin ymmärtää (aluksi Matti luulee sen tarkoittavan tavallisia vaunuja, joita vetää halkoja syövät hevoset). Sää (ja mieli) kuitenkin kirkastuu lopulta: "loristen laski sula vesi yönsä päivänsä rinteitä pitkin, riipaisi kerrassaan kaikki hanget ja nietokset pelloilta ja aitovarsilta alas alankoihin ja notkomaille, joissa lahnankukkia sitten sadoittain sikisi puronvarsille, ja tuore kesänurmi siellä täällä viherteli".
Moni asia pelottaa, mutta lopulta ne eivät välttämättä olekaan aivan niin elämää hallitsevia kuin on luullut. Aho vaikuttaa olevan puolueellinen maalaisten elämäntavalle, mutta ehkä muutoksen kanssa voi sittenkin elää kun on ensin saavuttanut mielenrauhan. Junan rautainen ja koliseva hahmo ei jyrääkään kaikkea alleen niin kuin se eräälle lehmälle teki.
Ehkä minäkin pystyn hyväksymään sen, että Aho tuntuu etsivän esikoisessaan vielä omaa tyyliään.
Ahon kuvaus pääseekin oikeuksiinsa (aivan liian vähäisessä) luontokuvauksessa. Varsinkin ensimmäisen kappaleen alku hengittää nurkassa paukkuvaa pakkasta, korpimetsän hiljaisuutta ja tupien tulisijojen lämpöä. Kun Lapinlahdelle on ilmestynyt rautatie, se tunkeutuu vaivihkaa Matin ja Liisan arkielämään. Uni häiriintyy ja asiasta kinastellaan, kunnes rautatiestä kasvaa lähes myyttinen abstrakti asia, joka vetää hitaasti mutta varmasti puoleensa. Matin ja Liisan taipumus peitellä omaa naiiviutta ja tietämättömyyttä on hyvin tuttua vielä tänä päivänä.
Aika ei ole staattinen. Uusia keksintöjä tulee, käytännöt muuttuvat, maisema muuttuu. Mikään ei pysy samana, ja jotkut tempautuvat tahtomattaan mukaan kun jotkut istuvat rohkeasti kyytiin ja antavat nykyajan puksutella eteenpäin. Matti ja Liisa eivät uskalla myöntää toisilleen ja muille olevansa pelokkaita. Uteliaisuus ei tunnu mukavalta, koska suuren ja mahtavan rautatien kohtaaminen aiheuttaa lopulta vain pettymyksen. Junaakaan pariskunta ei taida ikinä täysin ymmärtää (aluksi Matti luulee sen tarkoittavan tavallisia vaunuja, joita vetää halkoja syövät hevoset). Sää (ja mieli) kuitenkin kirkastuu lopulta: "loristen laski sula vesi yönsä päivänsä rinteitä pitkin, riipaisi kerrassaan kaikki hanget ja nietokset pelloilta ja aitovarsilta alas alankoihin ja notkomaille, joissa lahnankukkia sitten sadoittain sikisi puronvarsille, ja tuore kesänurmi siellä täällä viherteli".
Moni asia pelottaa, mutta lopulta ne eivät välttämättä olekaan aivan niin elämää hallitsevia kuin on luullut. Aho vaikuttaa olevan puolueellinen maalaisten elämäntavalle, mutta ehkä muutoksen kanssa voi sittenkin elää kun on ensin saavuttanut mielenrauhan. Junan rautainen ja koliseva hahmo ei jyrääkään kaikkea alleen niin kuin se eräälle lehmälle teki.
Ehkä minäkin pystyn hyväksymään sen, että Aho tuntuu etsivän esikoisessaan vielä omaa tyyliään.
February 6, 2017
Tämä on suorastaan loistava. Siitäkin huolimatta, että kirja on julkaistu jo vuonna 1884. Hyvät asiat pysyvät hyvinä ja hyvä teksti kestää ajan hampaan järsintää siitä ihmeemmin kärsimättä.
En ole kirjaa aikaisemmin lukenut ja ainoat hajanaiset muistikuvat liittyvät Leo Jokelan ja Anja Pohjolan roolitöihin televisoelokuvassa vuodelta 1973. Aika hataria muistoja siis. Nyt romaanin luettuani tekisi mieli nähdä tuo tv-sovitus uudelleen. Näyttelijät ainakin olivat huippuluokkaa. ja kun kertomuskin on, lopputuloksen täytyi olla suht hyvä.
Koko tarinan sisältö oli paljon muistamaani laajempi; itse junamatka on melkeinpä vain pieni detalji koko jutussa. Matkan henkiset esivalmistelut empimisineen ja tuumailuineen olivat varsinaista matkakokemusta herkullisempia.
Ahon kieli on värikästä ja henkilöt sympaattisia niin kovin inhimillisine piirteineen. Omalla tavallaan mielenkiitoista oli huomata, että monet Ahon käyttämät termit alkoivat olla vieraita. Sekä adjektiivit että substantiivit. Minua nuoremmat lukijat ovat taatusti vielä huomattavasti enemmän "kuutamolla" sanaston kanssa. Usein jo käynti kotiseutumuseossa auttaa :-)
Lyhyt romaani, joka on kyllä lukemisen väärti. Antaahan se jonkin verran näkökulmaa myös Suomen historian ymmärtämiseen. Juhlapainos ansaitsee kiitosmaininnan myös kuvituksestaan.
Rautatie
WSOY 1985
En ole kirjaa aikaisemmin lukenut ja ainoat hajanaiset muistikuvat liittyvät Leo Jokelan ja Anja Pohjolan roolitöihin televisoelokuvassa vuodelta 1973. Aika hataria muistoja siis. Nyt romaanin luettuani tekisi mieli nähdä tuo tv-sovitus uudelleen. Näyttelijät ainakin olivat huippuluokkaa. ja kun kertomuskin on, lopputuloksen täytyi olla suht hyvä.
Koko tarinan sisältö oli paljon muistamaani laajempi; itse junamatka on melkeinpä vain pieni detalji koko jutussa. Matkan henkiset esivalmistelut empimisineen ja tuumailuineen olivat varsinaista matkakokemusta herkullisempia.
Ahon kieli on värikästä ja henkilöt sympaattisia niin kovin inhimillisine piirteineen. Omalla tavallaan mielenkiitoista oli huomata, että monet Ahon käyttämät termit alkoivat olla vieraita. Sekä adjektiivit että substantiivit. Minua nuoremmat lukijat ovat taatusti vielä huomattavasti enemmän "kuutamolla" sanaston kanssa. Usein jo käynti kotiseutumuseossa auttaa :-)
Lyhyt romaani, joka on kyllä lukemisen väärti. Antaahan se jonkin verran näkökulmaa myös Suomen historian ymmärtämiseen. Juhlapainos ansaitsee kiitosmaininnan myös kuvituksestaan.
Rautatie
WSOY 1985
May 25, 2021
This is how you reprint a classic. Sure, it's plain and unembellished, with only a short foreword, but it's got the 1884 original version, which was altered in practically evety following edition, marked with the alterations amd in which edition they occurred, followed by the novel in modern Finnish.
The novel itself is decent, a little mean spirited satire, but has lost it's much of it's charm in the long years since.
The novel itself is decent, a little mean spirited satire, but has lost it's much of it's charm in the long years since.
March 25, 2025
Mahtava kirja. Upeaa dialogia ja arkisesta aiheesta huolimatta suorastaan jännittävä. Hyvin onnistuttu vangitsemaan hyväntahtoisten ja hieman yksinkertaisten maalaisten puheenparsi ja ajatuksenjuoksu, mutta silti liian julmasti pilkkaa tekemättä. Kirjaa tekee mieli suorastaan ääneen lukea, niin makoisaa tekstiä.
July 10, 2024
Etenkin loppua kohti aika viihdyttävä, mutta enemmän tykkään Ahon tunteenkuvauksista ja ihmissuhdedraamoista.
December 25, 2025
Iha symppis!
September 1, 2025
Tästä tuli tosi kotoisa olo ja tunnistin Matin ja Liisan henkilöhahmot lähipiiristäni
August 4, 2022
Hirveen sekava lukea, ainakin tässä lukemassani Suomi 100 -painoksessa on alkuperäinen (?) kirjoitusasu ja sai kyllä keskittyä välillä, että ymmärsi ja pysyi kärryillä. Juoneltaan kokonaiseedessa aika tylsä, mutta ihan viihdyttävä tarina.
November 29, 2019
Ukko ja akka, eli Matti ja Liisa, elelevät rauhallista elämää pirtissään 1800-luvun lopun Suomessa. Kylältä kantautuu huhuja rautatiestä, joka käsittämättömänä konseptina ei jätä ukon ja akan uteliaisuutta rauhaan. Pakkohan rautatie on todistaa omin silmin. Tarina itsessään oli melko hidastempoinen ja jopa tylsähkö, vaikkakin onneksi lyhyt, joten hidastempoisuutta ei tarvinnut katsella kauaa.
Teoksessa kuvataan hitaan maalaisarjen ja kommunikaatio-ongelmaisen (siis perisuomalaisen) parisuhteen kautta maailman muutosta ja tekniikan kehitystä. Maaseudun ja kaupungin välinen kuilu on käsin kosketeltava. Voin hyvin kuvitella nykyajan mattien ja liisojen kummastelevan uusia keksintöjä, joita on vaikea käsittää todeksi. Lisäksi matit ja liisat häpeilevät uteliaisuuttaan ja tietämättömyyttään, minkä vuoksi monet keskustelut äityvät riidaksi, kun omia heikkouksia pyritään peittelemään kaikin keinoin. Varsin tutulta tuntuu tämäkin 2000-luvun vinkkelistä. Teos tarttuu myös toiseen varsin suomalaiseen ongelmaan; kuinka hallitsematon alkoholin käyttö on ponnahduslauta ongelmille.
Näen teoksen linkittyvän saumattomasti nykypäivään, eli teos on kestänyt ällistyttävän hyvin aikaa. Valitettavasti lukunautinto ei kuitenkaan vastannut teoksen syvempää antia, minkä vuoksi annan vain kolme tähteä.
Teoksessa kuvataan hitaan maalaisarjen ja kommunikaatio-ongelmaisen (siis perisuomalaisen) parisuhteen kautta maailman muutosta ja tekniikan kehitystä. Maaseudun ja kaupungin välinen kuilu on käsin kosketeltava. Voin hyvin kuvitella nykyajan mattien ja liisojen kummastelevan uusia keksintöjä, joita on vaikea käsittää todeksi. Lisäksi matit ja liisat häpeilevät uteliaisuuttaan ja tietämättömyyttään, minkä vuoksi monet keskustelut äityvät riidaksi, kun omia heikkouksia pyritään peittelemään kaikin keinoin. Varsin tutulta tuntuu tämäkin 2000-luvun vinkkelistä. Teos tarttuu myös toiseen varsin suomalaiseen ongelmaan; kuinka hallitsematon alkoholin käyttö on ponnahduslauta ongelmille.
Näen teoksen linkittyvän saumattomasti nykypäivään, eli teos on kestänyt ällistyttävän hyvin aikaa. Valitettavasti lukunautinto ei kuitenkaan vastannut teoksen syvempää antia, minkä vuoksi annan vain kolme tähteä.
October 19, 2023
Tunteiden palo Turku liekeissä 1827 kirjan jälkeen luin kirjan nimeltä Ei talvikunnossapitoa Ei talvikunnossapitoa oli mielestäni hyvä, ihana, hauska, kaunis, koskettava, mukava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja. Luin Ei talvikunnossapitoa kirjan ensimmäisen kerran vuonna 2020 ja nyt sitten luin sen toisen kerran. Ei talvikunnossapitoa kirjan kansi oli mielestäni todella hyvin kaunis. Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli. 😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜 😍💜😍💜😍💜😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜 😍💜😍💜😍💜😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜 😍💜😍💜😍💜😍❤😍❤��❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍❤😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜😍💜 😍💜😍💜😍💜
April 29, 2020
Mestariteos.
July 2, 2024
2.5
jussi on ihan semi hassu äijä
jussi on ihan semi hassu äijä
January 15, 2018
I really enjoyed this novella. Set in rural Finland in the late nineteenth century, I was expecting a slightly bleak portrayal of a world coming to grips with modernity and technology. Whilst this was true to a degree, it was treated quite lightly which was a pleasant surprise. Possible just me, but I found the way Matti and Liisa tried to cover up there real reason for visiting Lapinlahti (spoiler: to visit the railroad) really reminiscent of British comedy of manners, which made me wonder if British authors like Austen, Gaskell, Trollope etc would have been translated into Swedish/Russian/Finnish at the time? (and vice versa obviously). I guess comedies of manners are quite universal, but the similarities were striking.
November 14, 2022
liian vaikee lukee
October 29, 2018
Mahdottoman suloinen pieni kirja.
Matti ja Liisa asuvat mökissä keskellä Pohjois-Savon metsiä 1800-luvun loppupuolella. Läheisen pappilan ja sitä myötä myös Matin ja Liisan elämään tupsahtaa kuitenkin yllättäen uusi ja ihmeellinen asia: rautatie.
Aho kirjoittaa kunnioittavalla tavalla ihmisistä, joille olisi helppo koulutetun mielen naureskella - Matti ja Liisa ovat kovin tietämättömiä ja osin myös yksinkertaisia. Heidän elämänpiirinsä täyttää normaalisti arkiset asiat - jänisloukkujen tarkistus, kehruutyöt ja muut askareet.
Rautatien ihmeellisyys ja käsittämättömyys (miten sitä noin ilman hevosia voi mennä? Ja vielä raudasta tehtyä tietä pitkin?) tarttuu heidän mieleensä ja lopulta sitä on mentävä katsomaan ja kyytiinkin päästään.
Parasta on Matinn ja Liisan välinen kanssakäyminen. Semmoista kiertelevänkaartelevaa jankaamista, mikä vanhempien suomalaispariskuntien elosta on tuttua. Kaiken pohjavireenä on kuitenkin vilpitön ystävällinen rakkaudellisuus, jossa he aidosti myös toisiaan rakastavat. Samoin on ihana lukea, miten paremman koulutustason väki pappilassa kohtelevat heitä kunnioittavasti, vaikka tietämättömyytensä ehkä vähän huvittavalta tuntuisikin. Rautatien henkilökunnan modernin elämän normeihin muuttunut käytös (ei tervehditä vieraita, jne) näyttäytyy ankeana ja töykeänä itsekorostuksena.
Ja lopulta päädytään siihen, että ei sitä välttämättä metsässä asuvat Matti ja Liisa nyt rautatietä tarvitse. Onnellisuuden lähteeksi riittää arkinen yhdessäolo ja tekeminen.
Nautin tästä kovasti. LibriVoxin tarjoama ilmainen äänikirja oli myös kohtuullisen hyvin luettu. Kiitos vapaaehtoistyönä lukijana toimineelle Tuija Aallolle - tärkeitä hommia.
Matti ja Liisa asuvat mökissä keskellä Pohjois-Savon metsiä 1800-luvun loppupuolella. Läheisen pappilan ja sitä myötä myös Matin ja Liisan elämään tupsahtaa kuitenkin yllättäen uusi ja ihmeellinen asia: rautatie.
Aho kirjoittaa kunnioittavalla tavalla ihmisistä, joille olisi helppo koulutetun mielen naureskella - Matti ja Liisa ovat kovin tietämättömiä ja osin myös yksinkertaisia. Heidän elämänpiirinsä täyttää normaalisti arkiset asiat - jänisloukkujen tarkistus, kehruutyöt ja muut askareet.
Rautatien ihmeellisyys ja käsittämättömyys (miten sitä noin ilman hevosia voi mennä? Ja vielä raudasta tehtyä tietä pitkin?) tarttuu heidän mieleensä ja lopulta sitä on mentävä katsomaan ja kyytiinkin päästään.
Parasta on Matinn ja Liisan välinen kanssakäyminen. Semmoista kiertelevänkaartelevaa jankaamista, mikä vanhempien suomalaispariskuntien elosta on tuttua. Kaiken pohjavireenä on kuitenkin vilpitön ystävällinen rakkaudellisuus, jossa he aidosti myös toisiaan rakastavat. Samoin on ihana lukea, miten paremman koulutustason väki pappilassa kohtelevat heitä kunnioittavasti, vaikka tietämättömyytensä ehkä vähän huvittavalta tuntuisikin. Rautatien henkilökunnan modernin elämän normeihin muuttunut käytös (ei tervehditä vieraita, jne) näyttäytyy ankeana ja töykeänä itsekorostuksena.
Ja lopulta päädytään siihen, että ei sitä välttämättä metsässä asuvat Matti ja Liisa nyt rautatietä tarvitse. Onnellisuuden lähteeksi riittää arkinen yhdessäolo ja tekeminen.
Nautin tästä kovasti. LibriVoxin tarjoama ilmainen äänikirja oli myös kohtuullisen hyvin luettu. Kiitos vapaaehtoistyönä lukijana toimineelle Tuija Aallolle - tärkeitä hommia.
February 22, 2015
Eletään 1800-luvun loppupuolta. Matti ja Liisa kuulevat rautatiestä, mutta eivät käsitä, millainen se on. Aikansa jahkailtuaan he lähtevät ihmettelemään sitä Lapinlahdelle. Kirjan parasta antia on hersyvä dialogi sekä päähenkilöiden yritykset peitellä tietämättömyyttään ja vähätellä uteliaisuuttaan.
L’udmila Markianovan käännös noudattelee tarpeettoman tarkasti Juhani Ahon kaoottista välimerkkien ja isojen alkukirjainten käyttöä. Kääntäjä olisi voinut kiltisti pysyä nykykielten normeissa. Myös taittaja olisi voinut myös hiukan skarpata. Dialogien liehureuna ja sisennyksen puuttuminen luovat ammattitaidottoman vaikutelman. Lisäksi aito pokkariformaatti tarjoaisi miellyttävämmän lukukokemuksen kuin tällainen leveälehtinen lärpäke.
L’udmila Markianovan käännös noudattelee tarpeettoman tarkasti Juhani Ahon kaoottista välimerkkien ja isojen alkukirjainten käyttöä. Kääntäjä olisi voinut kiltisti pysyä nykykielten normeissa. Myös taittaja olisi voinut myös hiukan skarpata. Dialogien liehureuna ja sisennyksen puuttuminen luovat ammattitaidottoman vaikutelman. Lisäksi aito pokkariformaatti tarjoaisi miellyttävämmän lukukokemuksen kuin tällainen leveälehtinen lärpäke.
August 19, 2019
Ihan viihdyttävä kertomus, mutta nykyajassa ei kovin kummoinen. On tämä toki kiva kurkistusaukko 1800-luvun Suomeen ja miten suomalainen kansallisluonne ei ole miksikään muuttunut. Pidin erityisesti siitä, että pariskunta vältti puhumasta toisilleen, vaan kummatkin kiukuttelivat hiljaa. Parasta haudata omat avioliittoriidat syvälle vatsan pohjalle, jotta sitten jouluna ne voi purkaa perinteiseen lumihankijuoksuun.
April 8, 2022
I did like the feeling of the time and life in rural Finland. How magical train could have been. We've come so far from those simple times. How can be a visit to next town to see a train sound like an adventure for a married couple.
April 3, 2022
Leppoisa kuvaus aikansa pariskunnasta. Hymyilytti ja tuli hyvä mieli.
November 16, 2023
מסילת הברזל או הסיפור על הזקן והזקנה שטרם ראו כדבר הזה - יוהָנִי אָהוֹ
Rautatie - Juhani Aho
תרגם מפינית והוסיף אחרית דבר: רמי סערי
הוצאת כרמל, 2021, 150 עמודים כולל אחרית דבר
הספר רואה אור בסיוע מרכז המידע לספרות פינלנד, (FILI), הלסינקי
ובסיוע מרכז הספר והספריות
זהו ספר ישן מאד שיצא לראשונה ב-1884, הוא קלאסיקה שנלמדת בבתי הספר בפינלנד. הסופר, שנחשב לסופר הלאומי של פינלנד, כבר מזמן לא איתנו. אבל בעברית יצאה המהדורה הראשונה ב - 2012, ואז פיספסתי את זה. לפני שנתיים יצאה מהדורה מחודשת שלו, והוא קרא לי מהמדף. גם המהדורה הקודמת תורגמה, אגב, ע"י רמי סערי. לצערי לא מצאתי תמונה שלה.
גיבורי הספר הם זוג איכרים פיניים, מטי וליסה, אנשים פשוטים, אנשי עבודה חרוצים עם שגרת יום קבועה ומוגדרת. היא חולבת את הפרה וטווה חוטים ובדים בנול, הוא קוצר את החיטה, מטפל בסוסה, ומנסה לצוד ארנבות בעזרת מלכודות. הם מתעוררים בשעה קבועה, יש נוהל ארוחת בוקר, גם ערב, וסאונה לפני השינה. מדי פעם מבקרים את הכומר המקומי ואשתו, שותים ומעשנים ביחד. בגדול - כל הימים דומים.
אבל מידי פעם עובר מישהו בכפר ומספר על מסילת רכבת שעשויה מברזל, והשניים מתקשים להאמין שיש אכן פסים מברזל. אלא שאפילו הכומר וגם אשתו אמרו שזהו פלא אמיתי ושהם חייבים לחזות במראה הזה.
מצד אחד הם ממש לא רצו לחרוג מהשיגרה הנוחה שלהם, שכבר למדו לחיות בה, וגם לריב בכיף זו עם זה. מצד שני - המחשבה על הדבר המופלא הזה שכולם מדברים עליו, טורדת את מנוחתם ומבצבצת כל פעם. כי איך זה יכול להיות שהכומר ואשתו אומרים משהו מופרך שכזה? פסים מברזל ומכונית שנוסעת עליהם עם גלגלים בלי סוס?
"מחשבותיו התמקדו בעניינים שנדונו בשיחה עם אשת הכומר ועם בעלה... האומנם ייתכן כי מסילת הברזל באמת סמוכה לכנסייה של הכפר לפינלהטי? אלמלא שמע זאת במו אוזניו, בשום פנים ואופן לא היה מאמין" עמ' 25. ומכיוון שהיה כל כך מוטרד במחשבות שכח לגמרי להביא לאשתו של הכומר את הבדים שביקשה, וליסה הכינה עבורה במיוחד.
""ליסה התיישבה לטוות מתחת לצוהר שבפינה שלה. מטי הרים מתחת לספסל פגיון ששימש אותו כדי לחתוך טבק והחל לקצוץ את העלים. "כבר עישנת את כל מה שקצצת שלשום?" שאלה ליסה. מובן שלא הספיק... הוא סתם קצץ לו עוד ועוד טבק בעודנו מתחמם... "סללו עכשיו מסילת ברזל גם ליד הכנסייה של לפינלהטי... שמעת?"" עמ' 48
""הם עצמם לא עשו שום דבר, אבל המדינה סללה להם עכשיו מסילת ברזל, ככה שהם יכולים לנסוע בה עד הלסינקי ולהמשיך אפילו לאמריקה." "לאן?" "לאמריקה." "די כבר עם השקרים האלה, תעשה לי טובה..." עמ' 49
אז הם מחליטים ללכת ללפינלהטי, אבל אומרים לעצמם שזה לא כדי לראות את המסילה. לא. הם פשוט רוצים לשמוע דרשה מפי הכומר המוכשר-יותר , מוכשר הרבה יותר למעשה, כי הרי יש להם שם מסילת ברזל ומה לא... ומכיוון שמדובר בעשרים קילומטרים הם יחכו לחג אמצע הקיץ. בשביל זה הם גם ימצאו איזו שהיא בטלנית שתטפל בפרה בהיעדרם.
ואז, משמגיעה השעה הם יוצאים לדרך. מדי פעם מלווה אותם עקעק* שמצחקק בקולו המוזר וכמו מתגרה ומלגלג עליהם.
"מטי עמד להרים ענף יבש מצד הדרך ולהשליך אותו לכיוון העקעק כדי לגרש אותו משם, אך בכל זאת לא עשה כן. הוא נמנע מכך כי חשב שליסה עלולה להסיק ממעשהו שלדעתו העקעק לועג להם ולכן, עצבני, בעלה רוצה לסלק אותו מהמקום. מטי התעלם איפוא לגמרי מהציפור, הניח לה פשוט להוסיף לנתר ולצחקק כאוות נפשה. העקעק ניצל את ההזדמנות, קיפץ וקפצץ, דילג וניתר מעץ לעץ בין שני צידי הדרך, וכל אותה השעה היה מתפקע מצחוק, מטלטל ומנענע בלי הפוגה ." עמ' 83
מה שקורה מכאן אשאיר לכם לגלות בעצמכם. הספר הוא סוג של שיר הלל רגיש לאנשים כמונו, שפתאום מציבים בפניהם מידע מטלטל ועליהם לבחור כיצד לעכל אותו, ומה לעשות עם מה שמשתמש ממנו. יש כאן גם דיבור מסויים על הבדלי המעמדות, שמציג את הגיבורים שלנו באור מעט נלעג, מה שלטעמי דווקא מחבב אותם על הקורא.ת. סיפור יומיומי כזה, עממי ואנושי כל כך שאי אפשר שלא לאהוב את הדמויות בו. הוא מעט איטי, ואני קראתי בו כל פעם ממש מעט, גם בגלל גילו המופלג וגם בשל מה שקורה סביבנו בעת הזו. אבל התרגום כייפי, והרגשתי ממנו סוג של נחמה. כמו נעלי בית. כמו שגרה ששוכחים לפעמים להודות עליה.
Rautatie - Juhani Aho
תרגם מפינית והוסיף אחרית דבר: רמי סערי
הוצאת כרמל, 2021, 150 עמודים כולל אחרית דבר
הספר רואה אור בסיוע מרכז המידע לספרות פינלנד, (FILI), הלסינקי
ובסיוע מרכז הספר והספריות
זהו ספר ישן מאד שיצא לראשונה ב-1884, הוא קלאסיקה שנלמדת בבתי הספר בפינלנד. הסופר, שנחשב לסופר הלאומי של פינלנד, כבר מזמן לא איתנו. אבל בעברית יצאה המהדורה הראשונה ב - 2012, ואז פיספסתי את זה. לפני שנתיים יצאה מהדורה מחודשת שלו, והוא קרא לי מהמדף. גם המהדורה הקודמת תורגמה, אגב, ע"י רמי סערי. לצערי לא מצאתי תמונה שלה.
גיבורי הספר הם זוג איכרים פיניים, מטי וליסה, אנשים פשוטים, אנשי עבודה חרוצים עם שגרת יום קבועה ומוגדרת. היא חולבת את הפרה וטווה חוטים ובדים בנול, הוא קוצר את החיטה, מטפל בסוסה, ומנסה לצוד ארנבות בעזרת מלכודות. הם מתעוררים בשעה קבועה, יש נוהל ארוחת בוקר, גם ערב, וסאונה לפני השינה. מדי פעם מבקרים את הכומר המקומי ואשתו, שותים ומעשנים ביחד. בגדול - כל הימים דומים.
אבל מידי פעם עובר מישהו בכפר ומספר על מסילת רכבת שעשויה מברזל, והשניים מתקשים להאמין שיש אכן פסים מברזל. אלא שאפילו הכומר וגם אשתו אמרו שזהו פלא אמיתי ושהם חייבים לחזות במראה הזה.
מצד אחד הם ממש לא רצו לחרוג מהשיגרה הנוחה שלהם, שכבר למדו לחיות בה, וגם לריב בכיף זו עם זה. מצד שני - המחשבה על הדבר המופלא הזה שכולם מדברים עליו, טורדת את מנוחתם ומבצבצת כל פעם. כי איך זה יכול להיות שהכומר ואשתו אומרים משהו מופרך שכזה? פסים מברזל ומכונית שנוסעת עליהם עם גלגלים בלי סוס?
"מחשבותיו התמקדו בעניינים שנדונו בשיחה עם אשת הכומר ועם בעלה... האומנם ייתכן כי מסילת הברזל באמת סמוכה לכנסייה של הכפר לפינלהטי? אלמלא שמע זאת במו אוזניו, בשום פנים ואופן לא היה מאמין" עמ' 25. ומכיוון שהיה כל כך מוטרד במחשבות שכח לגמרי להביא לאשתו של הכומר את הבדים שביקשה, וליסה הכינה עבורה במיוחד.
""ליסה התיישבה לטוות מתחת לצוהר שבפינה שלה. מטי הרים מתחת לספסל פגיון ששימש אותו כדי לחתוך טבק והחל לקצוץ את העלים. "כבר עישנת את כל מה שקצצת שלשום?" שאלה ליסה. מובן שלא הספיק... הוא סתם קצץ לו עוד ועוד טבק בעודנו מתחמם... "סללו עכשיו מסילת ברזל גם ליד הכנסייה של לפינלהטי... שמעת?"" עמ' 48
""הם עצמם לא עשו שום דבר, אבל המדינה סללה להם עכשיו מסילת ברזל, ככה שהם יכולים לנסוע בה עד הלסינקי ולהמשיך אפילו לאמריקה." "לאן?" "לאמריקה." "די כבר עם השקרים האלה, תעשה לי טובה..." עמ' 49
אז הם מחליטים ללכת ללפינלהטי, אבל אומרים לעצמם שזה לא כדי לראות את המסילה. לא. הם פשוט רוצים לשמוע דרשה מפי הכומר המוכשר-יותר , מוכשר הרבה יותר למעשה, כי הרי יש להם שם מסילת ברזל ומה לא... ומכיוון שמדובר בעשרים קילומטרים הם יחכו לחג אמצע הקיץ. בשביל זה הם גם ימצאו איזו שהיא בטלנית שתטפל בפרה בהיעדרם.
ואז, משמגיעה השעה הם יוצאים לדרך. מדי פעם מלווה אותם עקעק* שמצחקק בקולו המוזר וכמו מתגרה ומלגלג עליהם.
"מטי עמד להרים ענף יבש מצד הדרך ולהשליך אותו לכיוון העקעק כדי לגרש אותו משם, אך בכל זאת לא עשה כן. הוא נמנע מכך כי חשב שליסה עלולה להסיק ממעשהו שלדעתו העקעק לועג להם ולכן, עצבני, בעלה רוצה לסלק אותו מהמקום. מטי התעלם איפוא לגמרי מהציפור, הניח לה פשוט להוסיף לנתר ולצחקק כאוות נפשה. העקעק ניצל את ההזדמנות, קיפץ וקפצץ, דילג וניתר מעץ לעץ בין שני צידי הדרך, וכל אותה השעה היה מתפקע מצחוק, מטלטל ומנענע בלי הפוגה ." עמ' 83
מה שקורה מכאן אשאיר לכם לגלות בעצמכם. הספר הוא סוג של שיר הלל רגיש לאנשים כמונו, שפתאום מציבים בפניהם מידע מטלטל ועליהם לבחור כיצד לעכל אותו, ומה לעשות עם מה שמשתמש ממנו. יש כאן גם דיבור מסויים על הבדלי המעמדות, שמציג את הגיבורים שלנו באור מעט נלעג, מה שלטעמי דווקא מחבב אותם על הקורא.ת. סיפור יומיומי כזה, עממי ואנושי כל כך שאי אפשר שלא לאהוב את הדמויות בו. הוא מעט איטי, ואני קראתי בו כל פעם ממש מעט, גם בגלל גילו המופלג וגם בשל מה שקורה סביבנו בעת הזו. אבל התרגום כייפי, והרגשתי ממנו סוג של נחמה. כמו נעלי בית. כמו שגרה ששוכחים לפעמים להודות עליה.
Read
August 9, 2024Juhani Ahot võib pidada Soome realismi üheks olulisemaks autoriks ja väike lühiromaan "Raudtee" on üks tema esimesi kirjutisi, mis nägi ilmavalgust juba 1884. aastal. Loo pikk pealkiri on "Raudtee ehk jutt taadist ja eidest, kes seda enne näinud ei olnud". Peategelastest eakas abielupaar Matti ja Liisa elavad omaette metsade vahel vaikset elu ja satuvad vaid harva kirikusse ja inimeste sekka. Ühelt sellise reisil kuuleb Matti, et naaberkiriku juurest minevat nüüd läbi salapärane raudtee ning sellest hetkest peale pole metsarahva keeltel ega meeltes enam rahu. Arutatakse ja mõeldakse ning otsustatakse lõpuks seda ilmaimet oma silmaga kaema minna. Paraku lõppeb see ootamatul viisil ja rohkem ei taha Mattit-Liisat sellest teemast midagi kuulda.
See lühike lugu on minu jaoks märkimisväärne mitmel viisil. Esiteks on see väga hästi kirjutatud, andes edasi nii soomlaste ürgset olemust kui ka konkreetsele ajale iseloomulikke olustikku, muuhulgas lihtrahva ja n-ö sakste ja ametnike ning kolkaküla ja arenenuma piirkonna vahelist erinevust. Rohkelt on mõnusalt muhedaid monolooge ja dialooge, sekka looduskirjeldusi ja argielu pildikesi. Lisaks on tegemist ka hea tõlkega, mis võimaldab tutvuda ka Gustav Suitsu muu tegevusega peale luule. Kogu raamatut iseloomustab soe ja vahetu inimlikkus, mis selle lihtsad tegelased lugejale omaseks muudab. Enda jaoks loen boonuseks veel seda, et tekkis isu rohkem kunagi Soome kirjanduse loengutes käsitletud teoseid üle lugeda.
"Külma on kakskümmend kraadi. - Istu, Matti, siin ei ole puust puudust."
"Eks istuda ole küllalt saanud. - Või külma on kakskümmend kraadi?"
"Eile oli kolmkümmend."
"Või eile oli kolmkümmend?"
See lühike lugu on minu jaoks märkimisväärne mitmel viisil. Esiteks on see väga hästi kirjutatud, andes edasi nii soomlaste ürgset olemust kui ka konkreetsele ajale iseloomulikke olustikku, muuhulgas lihtrahva ja n-ö sakste ja ametnike ning kolkaküla ja arenenuma piirkonna vahelist erinevust. Rohkelt on mõnusalt muhedaid monolooge ja dialooge, sekka looduskirjeldusi ja argielu pildikesi. Lisaks on tegemist ka hea tõlkega, mis võimaldab tutvuda ka Gustav Suitsu muu tegevusega peale luule. Kogu raamatut iseloomustab soe ja vahetu inimlikkus, mis selle lihtsad tegelased lugejale omaseks muudab. Enda jaoks loen boonuseks veel seda, et tekkis isu rohkem kunagi Soome kirjanduse loengutes käsitletud teoseid üle lugeda.
"Külma on kakskümmend kraadi. - Istu, Matti, siin ei ole puust puudust."
"Eks istuda ole küllalt saanud. - Või külma on kakskümmend kraadi?"
"Eile oli kolmkümmend."
"Või eile oli kolmkümmend?"
January 28, 2018
Book is not overly exciting, but there lies its strength; life in 19th rural Finland was very peaceful without the modern day "annoyances" such as information and communication technology. It gave the main characters of the book; Matti and Liisa, literally several months to think and imagine one topic; in this case the railroad. The whole thought process was different; when you heard of something interesting, your only way to get more information is ask other people for more insights (no google, no mobile phones, no books, no newspapers) which made your overall picture of the thing to get clearer drop by drop.
Snap decision making also was not so common at that time; many times during the book, Matti and Liisa just keep on pondering whether to go visit the railroad or not. The book builds excitement towards the end, when the main characters then finally reach the railroad. After being bold enough to decide to take a test drive, Matti gets drunk in the cabin with clockmaker apprentice which ends up them being thrown out of the train - this part somehow did not fit the overall narrative so 4/5 instead of 5.
With all its simplicity, the book has a meditating impact and can highly be recommended if you seek peace of mind between more complicated books (and it only has 140 pages, which makes it easy to finish in few days).
Snap decision making also was not so common at that time; many times during the book, Matti and Liisa just keep on pondering whether to go visit the railroad or not. The book builds excitement towards the end, when the main characters then finally reach the railroad. After being bold enough to decide to take a test drive, Matti gets drunk in the cabin with clockmaker apprentice which ends up them being thrown out of the train - this part somehow did not fit the overall narrative so 4/5 instead of 5.
With all its simplicity, the book has a meditating impact and can highly be recommended if you seek peace of mind between more complicated books (and it only has 140 pages, which makes it easy to finish in few days).
Read
August 29, 2024Sitä joskus täysin epäoikeudenmukaisesti vähän karsastaa vanhempaa kotimaista kirjallisuutta. Vanhoihin suomenkielisiin klassikoihin 1800-luvulta tulee silloin tällöin suhtauduttua tuhahdellen ylimielisesti, eivät ne varmaankaan ole yhtä hyviä kuin saman aikakauden eurooppalaiset tai venäläiset romaanit. Kirjoja on melkoisen vaikea mennä vertaamaan toisiinsa, mutta Juhani Ahon Rautatie on oikeasti hyvä ja aika hauskakin teos. Hersyvä kirjoitustyyli on hyvinkin voinut tehdä vaikutuksen nuoreen Veikko Huoviseen, varsinkin mitä tulee luonnonkuvaukseen. Talvisen harakan räkätyksestähän kaikki alkaa. Tarinan päähenkilöt, Matti ja Liisa, ovat niin todentuntuisia suomalaisia, että oikein nolostuttaa. Nämä ylivarovaiset, epäluuloiset ja sulkeutuneet toistensa puolisot lähtevät pitkän pohdinnan ja arvuuttelun jälkeen katsomaan suurta ihmettä, rautatietä ja sen päällä kulkevaa merkillistä laitosta, joka syö halkoja ja nelistää nopeammin ja pitempään kuin yksikään hevonen. Suuri maailma on kuitenkin epäystävällinen eikä siihen voi juuri luottaakaan, joten oma maa on mansikka eikä kauniimpaa ääntä kuin kotikonnulla hiottavan viikatteen helistely, oman lehmän kauniina kuohuva maito tuo jo vedet silmiin. Sinne ja takaisin suomalaisella maaseudulla kauan sitten.
May 28, 2022
Myönnetään suoraan, että tartuin tähän kirjaan, koska tarvitsin lukuhaasteeseen kirjan, joka oli kirjoitettu ennen 1900-lukua. Kirjan olin saanut kirjamessuilta jo vuonna 2008 enkä ollut lukenut sitä, koska ajattelin, ettei se ole minun juttuni.
Onneksi oli lukuhaaste!
Kävin lukemassa kirja-arvostelut ennen kuin aloin lukemaan ja se sai luun kurkkuun. Useimmat kokivat kirjan hitaana ja jahkaavana, josta hiukan pelästyin. Mutta kun oli päättänyt tämän lukea niin ei kun tulta päin!!
Ja mitä vielä! Tarina oli herttainen ja kuvasi hyvin, miten uudet asiat otetaan vastaan: jännityksellä, pelolla, kiinnostuksella ja hämmennyksellä. Aivan kuten nykyäänkin. Ihmiset eivät ole tässä asiassa muuttuneet yhtään 😄
Lisäksi hämäläinen tyyli (ei tehrä tästä ny numeroo) elää ja voi hyvin edelleen. Siksi keskustelut tuntuivat tutuilta ja ihmisten asenteet. Eniten pelättiin sitä, että saisi hölmön tai pellen maineen ja sen mukaan toimittiin. Hyvässä ja pahassa 😅
Suosittelen kirjaa kaikille, joita aikalaiskuvaus, uuden ihmettely, maaseutuelämä ja verkkainen elämänmeno kiinnostavat 😊
Onneksi oli lukuhaaste!
Kävin lukemassa kirja-arvostelut ennen kuin aloin lukemaan ja se sai luun kurkkuun. Useimmat kokivat kirjan hitaana ja jahkaavana, josta hiukan pelästyin. Mutta kun oli päättänyt tämän lukea niin ei kun tulta päin!!
Ja mitä vielä! Tarina oli herttainen ja kuvasi hyvin, miten uudet asiat otetaan vastaan: jännityksellä, pelolla, kiinnostuksella ja hämmennyksellä. Aivan kuten nykyäänkin. Ihmiset eivät ole tässä asiassa muuttuneet yhtään 😄
Lisäksi hämäläinen tyyli (ei tehrä tästä ny numeroo) elää ja voi hyvin edelleen. Siksi keskustelut tuntuivat tutuilta ja ihmisten asenteet. Eniten pelättiin sitä, että saisi hölmön tai pellen maineen ja sen mukaan toimittiin. Hyvässä ja pahassa 😅
Suosittelen kirjaa kaikille, joita aikalaiskuvaus, uuden ihmettely, maaseutuelämä ja verkkainen elämänmeno kiinnostavat 😊
January 27, 2023
Sanotaan vaikka jo heti tähän alkuun, että mä pidin tästä kirjasta. Se oli mun mielestä huvittava ja mukava tarina pariskunnasta teollisen vallankumouksen kynnyksellä. Pystyin tavallaan kuvittelemaan fiilikset jonkin täysin käsittämättömän asian, joka on meille nykypäivänä täysin arkipäiväinen juttu, äärellä.
Liisa vaikutti järkevältä ja nokkelalta naiselta. Matti taisi olla enemmän sellainen jäärä, joka pääasiassa oli tietävinään asioista enemmän kuin muut. Liisa ja Matti lienee olleen sellainen tasapainoinen pari, jotka hyvin täydensivät toisiaan.
Kirjan tekstiin piti alkuun keskittyä vähän enemmän, jotta ymmärsi vanhaa 1800-luvun lopun suomenkieltä, mutta melko nopeasti ainakin itse totuin siihen. Kirjoitustyyli oli hyvin väritön ja vivahteeton. Kolmoispisteen käyttö häiritsi itseäni alkuun valtavasti, mutta jossain vaiheessa tajusin sen käytön luovan tarinaan tietynlaisen tunnelman. Ainakin itselleni näin kävi. Hyvä kirja!
Liisa vaikutti järkevältä ja nokkelalta naiselta. Matti taisi olla enemmän sellainen jäärä, joka pääasiassa oli tietävinään asioista enemmän kuin muut. Liisa ja Matti lienee olleen sellainen tasapainoinen pari, jotka hyvin täydensivät toisiaan.
Kirjan tekstiin piti alkuun keskittyä vähän enemmän, jotta ymmärsi vanhaa 1800-luvun lopun suomenkieltä, mutta melko nopeasti ainakin itse totuin siihen. Kirjoitustyyli oli hyvin väritön ja vivahteeton. Kolmoispisteen käyttö häiritsi itseäni alkuun valtavasti, mutta jossain vaiheessa tajusin sen käytön luovan tarinaan tietynlaisen tunnelman. Ainakin itselleni näin kävi. Hyvä kirja!
August 30, 2021
Mielenkiintoista ajankuvaa, ja hauska kertomus siitä miten perämökin ukko ja akka haluavat yllättävänkin ennakkoluulottomasti kokeilla jotain uutta.
Hyvä meininki, hienoa realistista luontokuvausta, sekä mielenkiintoista kuvausta sen ajan kotipuuhista. Osa sanoista ja termeistä niin vanhoja etten ymmärtänyt mistä puhutaan, mutta hauskaa että ihmismieli - esimerkiksi vaimon ja miehen keskinäinen nahistelu - on ihan kuin tänäkin päivänä.
Plussaa vielä Riikka Rossin mielenkiintoisista jälkisanoista, josta selvisi mm. että vuonna 1884 ilmestynyt Rautatie on tulevaisuusfiktio: rata Kuopioon valmistui 1889, ja Lapinlahden asema avattiin vuonna 1902.
Hyvä meininki, hienoa realistista luontokuvausta, sekä mielenkiintoista kuvausta sen ajan kotipuuhista. Osa sanoista ja termeistä niin vanhoja etten ymmärtänyt mistä puhutaan, mutta hauskaa että ihmismieli - esimerkiksi vaimon ja miehen keskinäinen nahistelu - on ihan kuin tänäkin päivänä.
Plussaa vielä Riikka Rossin mielenkiintoisista jälkisanoista, josta selvisi mm. että vuonna 1884 ilmestynyt Rautatie on tulevaisuusfiktio: rata Kuopioon valmistui 1889, ja Lapinlahden asema avattiin vuonna 1902.
Displaying 1 - 30 of 79 reviews