Jump to ratings and reviews
Rate this book

Ei jälkeäkään - 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua

Rate this book
Mitä tapahtui 16­-vuotiaalle Raisa Räisäselle Tampereen yössä 20 vuotta sitten? Mihin raumalainen 18­-vuotias Markus Leväniemi katosi ruotsinlaivalta aamuyöllä? Mis­sä on nastolalainen perheenäiti Hilkka Laitinen?

Ei jälkeäkään kertoo yhdentoista kadonneen suo­malaisen tarinan. Osa heistä on yhä kadoksissa, osa on löytynyt tavalla tai toisella. Yhdelläkään tarinalla ei ole onnellista loppua.

Uutismaailmassa traagiset katoamiset pysäyttävät hetkeksi, mutta unohtuvat ajallaan. Ei jälkeäkään luo ka­donneiden elämästä moniulotteisen ja totuudenmukaisen kuvan.

Tarinat on koostettu pääosin poliisin ja kadonnei­den läheisten haastatteluiden pohjalta. Kirjassa pohditaan myös katoamisten taustalla olevia mahdollisia syitä ja sitä, miten kadonneen omaiset selviävät surun, epätietoisuu­den ja hämmennyksen myllerryksessä. Jos kadonnutta ei löydy, surutyö ei voi kunnolla alkaa. Läheiset jatkavat etsimistä.

Kirjassa jäljettömiin kadonneiden, myöhemmin löy­dettyjen ja heidän läheistensä tarinat säilyvät – ne eivät pääse unohtumaan.

175 pages, ebook

Published June 1, 2020

8 people are currently reading
99 people want to read

About the author

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
53 (10%)
4 stars
200 (38%)
3 stars
232 (44%)
2 stars
35 (6%)
1 star
3 (<1%)
Displaying 1 - 30 of 32 reviews
Profile Image for Katri.
825 reviews100 followers
July 12, 2020
Yksi kiinnostuksen kohteeni on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut kadonneet ihmiset. Voin käyttää tuntikausia lukiessani vanhoista ja uusista katoamistapauksista ja pohtiessani näitä mysteerejä. Etenkin vanhemmat tapaukset, joissa joku on käsittämättömällä tavalla kadonnut periaatteessa kuin savuna ilmaan koskaan löytymättä, jäytävät mieltä.

Nämä tragediat eivät ole viihdettä ja mietin usein, että varmaan kauheinta mitä voisi tapahtua, olisi se, että läheinen katoaisi eikä koskaan selviäisi minne ja miksi.

Tässä kirjassa käsitellään yhdentoista kadonneen suomalaisen tarinaa huomioiden se näkökulma, millaista se on läheisille. Miten kauheaa on, kun oma äiti katoaa, eikä koskaan löydy? Tai millaista on palata laivalta kotiin, kun seureen yksi jäsen ei ole enää mukana?

Kirjassa on tapauksia, jotka eivät ole koskaan ratkenneet ja tapauksia, joissa takana on ollut henkirikos. Erilaisia tapauksia, joita yhdistää hetkellinen tai lopullinen katoaminen.

Koska kirjan aihepiiri kiinnostaa itseäni, oli kirja tietenkin kiinnostava. Mutta koska aihe kiinnostaa todella paljon, niin kirjan tapaukset olivat tuttuja ja moneen kertaan koluttuja. Kirjasta sai vähän uusia näkemyksiä, mutta ei kovin paljon. Kirja antaa varmasti enemmän ihmiselle, joka ei kuluta yön pimeitä tunteja koluten netin syövereistä kadonneiden ihmisten tapauksia samalla innolla, kuin mitä itse teen...

Viimeinen tapaus kirjassa on selkeä henkirikos, joten sen olisin ehkä vaihtanut toisenlaiseen katoamistapaukseen.

Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan tämän. Asiallisempaa sisältöä kuin vaikka nimeltä mainitsemattomilla aiheeseen liittyvillä keskustelufoorumeilla.

Profile Image for Elina Mäkitalo.
1,837 reviews55 followers
July 18, 2020
Kirja oli mielenkiintoinen kuvaus mitä tapahtui 11 ihmiselle. Tarinat oli mielestäni kerrottu hyvin tarkkaan ja tyhjentävästi. Monen tarinan ja kohtalon kohdalla jäi miettimään mitä on tapahtunut ja miksi koskaan ei ole saatu selville toisten kohtaloita. Pidin valtavan paljon. Kiinnostaa tällaiset rikostarinat. Alkuun oli melko pikkutarkkaa kun jokainen päivä kerrottiin tarkkaan, melkein kellon tarkasti ja silloin oli vaikea pysyä perässä mitä milloinkin oli tapahtunut. Loppua kohden tämä kyllä parani ja keskityttiin enemmän siihen tarinaan kuin nippelitietoon. En tiedä mikä pudotti yhden tähden pois, ei tuo yksi epäkohta niin paljoa häirinnyt. Joku fiilis sen sanoo.
Profile Image for Eve Kay.
959 reviews38 followers
August 9, 2022
Ihan hyvä teos suomalaisista kadonneista. Hieman hämmensi loppua kohti löytyneiden henkilöiden määrä...jos kirjan nimi on "ei jälkeäkään"? Mutta jälkisanoissa oli hyvin sanottu että on hyvä pitää kadonneiden ja menehtyneiden muisto elossa ja jakaa muistoja muille.
Raisa Räsäsen tapaus on mietityttänyt mua aina, ja nyt opin että hän oli kotoisin Ruotulasta, jossa minäkin olen asunut.
Profile Image for ForenSeek.
255 reviews18 followers
March 17, 2021
True crime -sisältöä on nykyisin niin valtavasti, että genren sisään on alkanut muodostua jo eräänlaista "bulkkia". Kirjat ovat samanlaisia antologioita, suoratoistopalvelujen minisarjat muistuttavat toisiaan sisällöiltään ja tyylikeinoiltaan, jne. Tämä kirja on osa true crime -genren suomalaista bulkkitarjontaa. Kirja on selvästi kirjoitettu koska genre on suosittu, eikä kansien välissä ole mitään mitä et ole kuullut jo miljoonaa kertaa jos olet kertaakaan eläissäsi selannut murhainfoa tai katsonut televisiosta Kadonneet-ohjelman tyyppisiä sarjoja. Kenties seuraavaksi kustantajat voisivat alkaa tilailla tekstejä, joissa mennään syvälle yhteen tapaukseen, eikä tehdä pintaraapaisuita kymmenestä eri keissistä? Ei huono kirja ollenkaan, mutta ei kyllä mitenkään erityisen hyväkään - kuten sanoin, "bulkkia".
Profile Image for Heidi.
1,026 reviews83 followers
July 29, 2020
Kun aluksi kerrotaan lopputulos, ei suspense pysy yllä. Kun aina mehustellaan lähimmäisten ikävällä ja jossittelulla (jotka varmasti ovat aitoja ja kamalia tunteita), ei niistä lähde kolmannessa tarinassa enää tehoja. En oikein tiedä ylipäänsä, kenelle tämä oli ajateltu. Vaikken murha.infolla päivystäkään, ei tämä oikein tarjonnut uutta tietoa tai tulokulmaa katoamisiin ja yhteiskunnallinen ulottuvuus jäi yrityksen tasolle. Eli en tiedä, pitikö tämän olla kaunokirjallinen vai tietoa lisäävä, ei nyt ollut kumpaakaan.
Profile Image for meri.
978 reviews33 followers
March 6, 2023
3,5 ✨ tää on yks niitä kirjoja joista itse ajattelee pitävänsä melko paljonkin lukiessaan ja sit goodreadsin avatessaan alkaa kyseenalaistaa mielipidettään kun muut ei ehkä tykännytkään 😅 mulle suurin osa oli uusia tapauksia ja tarinat mielestäni kunnioittavasti ja yksityiskohtaisesti kerrottu. pysäyttäviä stooreja ja sujuvasti kerrottu, hyvä että läheiset pääsi ääneen. kyseenalaistan kyllä sen että heti otsikossa kerrottiin mitä tulee tapahtumaan.
Profile Image for Sofia.
184 reviews6 followers
February 7, 2021
Tämä on mielenkiintoinen kokoelma suomalaisista katoamistapauksista varsinkin true crimesta kiinnostuneille. Tapauksista on kerrottu aikajärjestyksessä Hilkka Laitisen katomaisesta vuonna 1972 Anni Törnin katoamiseen vuonna 2018. Mukana on sekä selvittämättömiä että selvitettyjä tapauksia.
Tapahtumien ja tutkintojen kulku on selostettu lähteiden kuten sanomalehtiartikkeleiden, poliisidokumenttien ja haastatteluiden sekä omaisten kertomusten pohjalta. Saari ja Majamaa kohtelevat sekä kadonneita että heidän omaisiaan arvokkaasti ja tunteella.
Profile Image for Justiina.
Author 1 book6 followers
June 18, 2020
Olisin kaivannut enemmän tuntemattomampia tapauksia ja paljon monimutkaisempia. Esimerkiksi Antti Hanhivaaran tapaus olisi ollut mielenkiintoinen.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Profile Image for Anna-Maria Tuominen-Reini.
313 reviews1 follower
August 1, 2020
Kuuntelimme kirjan kadonneista ajaessamme mökille. Pistää ajattelemaan. Surullisia tarinoita ja paljon epätietoisuutta ja surua.
Profile Image for Essi.
545 reviews14 followers
November 2, 2020
Kuulun niihin nuoriin naisiin, joita tosielämän rikos- ja katoamistapaukset kiinnostavat, joten pitihän tähänkin kirjauutuuteen tutustua. Otsikkonsa mukaisesti teos kertoo 11 suomalaista katoamistapausta. Kirjoittajat ovat käsittääkseni taustaltaan toimittajia. Kuuntelin teoksen äänikirjana, joten ulkoasuun en osaa ottaa kantaa, ja onhan kuunneltu kirja muutenkin erilainen kokemus kuin sivuilta luettu.

Kirja on aiheesta kiinnostuneelle kiinnostava. Jollekin voi olla hienoa, että 11 katoamistapausta ovat keskenään varsin erilaisia ja ne myös jakautuvat ajallisesti 1970-luvulta 2010-luvulle. Teoksessa kerrotaan seikkaperäisesti sekä kadonneesta henkilöstä että käydään läpi erilaisten lähteiden kautta itse katoamista sekä jälkeen jääneiden läheisten surutyötä. Tapauksien moninaisuus tuntuu samalla kuitenkin hieman hukatulta mahdollisuudelta, sillä kirjassa tapauksia ei analysoida niinkään siitä näkökulmasta, miten erilaisia katoamiset voivat olla. Minulle jää epäselväksi, miksi juuri nämä 11 tapausta on kirjaan valittu. Mukana on sekä kaikkien tuntemia ja edelleen lehdissä spekuloitavia tapauksia kuin jo selvinneitä, myös yksi joka on enemmänkin tappo/murha kuin katoamistapaus, ainakin nykysilmin. Osaa on käsitelty tv:n ohjelmissa aiemmin, osaa ei.

Kirjassa annetaan suuri rooli kadonneita kaipaamaan jääneille, mutta siihenkään ei sitten keskitytä täysillä. Minusta kirjasta olisi tullut vahvempi, jos se olisi selkeämmin rajattu: joko tunnettuihin tai tuntemattomiin tapauksiin, joko itse katoamisiin tai omaisten kärsimyksiin, joko vain selvittämättömiin tai selvitettyihin ja niin edelleen.

Tekstinä kirja soljuu enimmäkseen hyvin, mutta välillä kuluneiden fraasien vyörytys pistää korvaan (ja se olisi varmaan paperilta luettuna häirinnyt minua vielä enemmän).

Kirja lienee kuitenkin ihan paikkaansa puolustava lisä suomalaisiin true crime -genren kirjoihin, ja sen omaisia kunnioittava sävy on varmasti mielekäs ja tärkeä avaus.
Profile Image for Henna-Juulia.
40 reviews
October 20, 2020
A little description for those who don't know Finnish: this book recounts the story of 11 missing Finnish people from whom some have been found while others were still missing at the time of the book's publishing. The stories have been written based on police reports and newspaper articles, as well as interviews with family members of some of the missing people in question. The oldest case featured in the book is from 1960's while the latest case is only couple years old (as of 2020).

Honestly, there is nothing that I would criticise about this book. It is well written and very informative without being shocking or obscene. The book talks about the subject(s) very respectfully and on top of the stories it also briefly discusses how those who are missing a loved one should be treated and what type of help these people might need in their time of unimaginable pain. After all, when a loved one goes missing, their family and friends are left in a state of uncertainty. Where did the person go? Could they still be alive? Are they dead? And if so, how did they die? Did they suffer? When these types of questions go unanswered it can be extremely difficult to adapt and heal, especially when the society is ill-equipped to handle such a situation and the grief of those who are left behind.

So I truly recommend this book, if it is available for you to read. At the moment I believe it is only available in Finnish, but hopefully there will be translations, so that the book would be available to read for those who might not speak the language.
Profile Image for Anu.
86 reviews1 follower
January 3, 2021
Tämän kirja on ollut jonkun aikaa lukulistallani. Kirjassa esitellään 11 kotimaista katoamistapausta vuosien varrelta. Tiedot ovat peräisin lehtien uutisoinneista, poliisin julkisista esitutkintamateriaaleista sekä poliisien sekä omaisten haastatteluista. Lisäksi siinä on jonkin verran yleistä tietoa katoamisista, mm. kadonneiden määrästä Suomessa. Toiset jutuista olivat minulle entuudestaan tuttuja juurikin tv:n ja lehtien artikkeleista. Toisista taas ei ollut mitään mielikuvaa. Tunnetuimpia olivat mm. Raisa Räsänen, Anni Törmä ja Markus Leväniemi.

Käsiteltävät katoamistapaukset olivat hyvin erilaisia - osa oli tuoreita ja osa vanhempia, toiset tunnettuja ja toiset tuntemattomia, osa oli jäänyt ratkaisematta ja osa saatiin ratkaistua. Se mistä itse pidin oli että jokainen kadonnut henkilö esitellään omana persoonanaan ja koska omaisten näkökulma oli myös huomioitu teki se kirjasta jotenkin inhimillisemmän.
Profile Image for Iira.
482 reviews5 followers
October 10, 2020
Kiinnostava kokoelma suomalaisia katoamistapauksia. En yleensä ole niin kiinnostunut kadonneista henkilöistä, siinä on jotain häiritsevää että jutut jäävät avoimiksi. Tässä kokoelmassa oli myös tapauksia joissa kadonnut löytyi myöhemmin kuolleena. Alussa oli kiinnostava katsaus tilastoihin joiden valossa nämä käsitellyt tapaukset näyttäytyivät ehkä myös hieman erilaisessa valossa. Kokoelma oli kiinnostavasti valittu, ja siinä oli erityyppisiä tapauksia. Tekijät ottavat kantaa poliisin toimintaan ja antavat myös omaisten äänen kuulua siinä määrin kun he ovat sen sallineet tai niin halunneet.
Kuuntelin kirjan äänikirjana, ja monet tapauksista tulivat voimakkaasti iholle kuunneltuina. Etenkin viimeiseen tapaukseen liittyvät väkivallan kuvaukset ja otteet ruumiinavauspöytäkirjasta tuntuivat poikkeuksellisen todellisilta.
Profile Image for Ronja.
372 reviews15 followers
June 6, 2020
Ei jälkeäkään - 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua kertoo nimensä mukaisesti kadonneista suomalaisista. Osa kadonneista henkilöistä on tuttuja mediasta, osa taas tuntemattomampia. Kirjoittajat esittelevät myös tapauksia, joissa kadonnut löytyy kuolleena.

Tämä teos on syvällisempi ja moniulotteisempi kuin moni muu lukemani true crime -tyylilajin tietokirja. Kadonneet henkilöt ja heidän omaisensa esitetään arvostavalla tavalla, ja tarvittaessa osa teksteissä mainituista henkilöistä on ”häivytetty” niin, että heitä ei voi tunnistaa. On selvästi huomattavissa, että kirjoittajat ovat tuottaneet aiemminkin sisältöä mediaan.

Huomion kiinnittäminen kadonneiden henkilöiden omaisten tuskaan ja suruun on hyvä ja asiaankuuluva lisä tähän kirjaan.
Profile Image for tilda.
629 reviews110 followers
June 18, 2020
Mielenkiintoisia tarinoita, joista kaikki yhtä lukuun ottamatta olivat mulle entuudestaan tuttuja. Kirja valotti hyvin sitä, miten eri tavalla ihmiset reagoivat läheisen katoamiseen.

Kirjoitustyyli ei mulle ihan uponnut. Joissain tarinoissa oli todella paljon pieniä yksityiskohtia jotka tuntuivat irrallisilta. Ymmärrän että kadonneista haluttiin kertoa mahdollisimman monipuolisesti ja inhimillisesti, mutta omaan makuun kerronta oli joissain (esim. kahdessa ensimmäisessä) kertomuksessa liian yksityiskohtaista ja turhan pikkutarkkaa. Kadonneiden tarinat eivät edenneet täysin kronologisessa järjestyksessä ja siksi niitä oli välillä vähän vaikea seurata (tai sitten olin vaan ajatuksissani tai väsynyt). Hyvä kirja kuitenkin ja tosi nopealukuinen.
Profile Image for Helena.
2,404 reviews23 followers
January 16, 2022
Nopealukuinen kirja, jonka sisältämistä katoamistarinoista jotkut olivat kiinnostavia, toiset eivät lainkaan. Ensimmäisissä kertomuksissa koin tapahtumakäänteisiin liittyvät yksityiskohtien luettelemiset häiritsevinä ja turhina, mutta kirja parani loppua kohden. Mediasta muistan ainoastaan Raisa Räisäsen katoamiseen liittyvät lehtijutut, eikä kirjassa ollut Räisäsen tapaukseen liittyen itselleni mitään uutta. Olisin itse rajannut haastateltavien määrää ja pyrkinyt syventämään heidän ajatuksiaan liittyen omaisen katoamiseen. Itseäni puhutti eniten vuonna 1980 kadonnut Merja Vaara, sillä muistan omasta nuoruudestani tuohon aikakauteen liittyvän liftaamisen yleisyyden - onneksi omilla liftausreissuilla oli enkeleitä mukana.
20 reviews1 follower
March 11, 2022
Kirja luonnollisesti jättää paljon kysymyksiä. Ehkä olisi ollut hyvä ottaa mukaan jokin mielenkiintoinen vuosien päästä selvinnyt tapaus. Koska kysymyksiä on paljon niin on varmasti myös teorioita syistä jotka ovat johtaneet katoamisiin. Uteliaana ihmisenä olisin varmaankin kaivannut enemmän tälläistä spekulointia. Olen itse true crime suurkuluttaja joten en saanut tästä paljoa irti. Kuitenkin lukemisen arvoinen ja jollekin muulle/vähemmän tähän gendreen tutustuneelle varmasti jopa hyvä kirja.
Profile Image for Elina.
285 reviews
November 26, 2022
Perushyvä kirja suomalaisista katoamistapauksista. Jokaisen kadonneen henkilön tapaus käytiin läpi kattavasti, ja erityisesti kuvaukset omaisten haastatteluista olivat mielenkiintoisia. Kirja ei kuitenkaan ollut äänikirjana kaikkein toimivin, koska kirjassa on luonnollisesti paljon nimiä ja eri henkilöitä, joiden yhdistäminen oli välillä haastavaa. Lukijavalinta ei myöskään ollut ehkä kaikkein sopivin tälle kirjalle.
Profile Image for Outi.
793 reviews54 followers
June 26, 2020
Olisin ehkä jättänyt tunnetuimmat tapaukset kirjasta pois, niin tuttu on esimerkiksi Raisa Räsäsen tapaus. Osissa tarinoista yksityiskohtaisuus meni jopa vähän yli, mutta pääpiirteissään kiinnostava teos uteliaalle mielelle. Kirja onnistuu välittämään hyvin myös sen, kuinka kamalalta tilanne mahtaa läheisistä tuntua.
Profile Image for jennijohanna..
779 reviews12 followers
May 20, 2021
Helmet-lukuhaaste 2021 - tää kirja sopii ainakin kohtiin:
4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
7. Kirjassa on kaveriporukka
22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
23. Kirja, jota luet ulkona ⭐
25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

Heili-lukuhaaste 2021 - tää kirja sopii ainakin kohtaan:
20. Kirjassa tehdään rikos
Profile Image for Sanni.
268 reviews2 followers
Read
April 27, 2022
Vetävästi kirjoitettu, kuten toimittajien kirjoittamat kirjat usein ovat. Ei pystynyt lunastamaan esipuheen lupausta siitä, että kadonneet näyttäytyisivät kokonaisina ihmisinä, kyllä kaikkia kuvattiin ennen kaikkea katoamisen kautta. Ehkä lähimmäs päästiin Arin tarinassa, jossa liikuttavaa oli, miten moni välitti, vaikka perinteisiä lähiomaisia ei ollut. Omaisten suru ja tuska tuotu hyvin esiin.
4 reviews
August 26, 2020
Uskomattoman koskettava kirja, jonka ahmin muutamassa illassa. Tapaukset on kirjoitettu kunnioittavasti eikä mitenkään mässäillen. Erityiskiitos siitä, että omaisille annetaan mahdollisuus ilmaista surunsa ja kaipauksensa. Kaikenpuolin hienosti toteutettu kirja. Lisää!
8 reviews
September 1, 2020
Suomessa tapahtuneiden katoamistapauksien selkeä ja mielenkiintoinen teos, jossa riittääkin spekuloitavaa. Hyvin rakennetut tarinat ja niiden pohjaaminen haastatteluilla antaa kirjalle vankan pohjan. Iso suositus mysteerien ystäville.
Profile Image for Ammi T.
90 reviews3 followers
July 21, 2022
Kirjan tarinat ovat todella jäykästi kirjoitettu: kuivin, lyhyin lausein. Rikoksen tapahtumat kerrotaan epäloogisessa järjestyksessä. Jätin kesken. Lue/kuuntele mieluummin vaikka toinen suomalainen true crime -kirja "Jäljillä".
26 reviews
December 18, 2022
2.5 ⭐
Kovin samanlainen muiden genren kirjojen kanssa ja monet tapaukset jäivät mielestäni liian pintapuolisiksi raapaisuiksi. Plussaa siitä, että henkilöitä käsiteltiin lähtökohtaisesti kunnioittavasti ja omaisten toiveet otettiin huomioon.
92 reviews
July 9, 2021
Äänikirjana kuuntelin. Katoamistapaukset ja selvittämättömät murhat kiinnostavat joten tämä kirja oli hyvä valinta. 3,5 tähteä.
Profile Image for eNNi.
39 reviews
December 19, 2023
Mielenkiintoista lukemista true crimesta pitäville ihmisille!
Profile Image for ainokaarina.
45 reviews1 follower
August 22, 2024
Hienosti kirjoitettu ja rakennettu kirja tärkeistä tarinoista, joita ei saa unohtaa. Pidin myös lukijan äänestä.
Displaying 1 - 30 of 32 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.