Tammikuussa 1950 Suomi tunnusti ensimmäisten länsimaiden joukossa kolme kuukautta aikaisemmin perustetun puhemies Maon johtaman Kiinan kansantasavallan. Diplomaattisuhteet maiden välille solmittiin samana syksynä. Yhteistä 70-vuotismerkkipäivää vietetään vuonna 2020.
Arto Mansala käy kirjassaan läpi suomalais-kiinalaisen kahdenvälisen yhteistyön vuosikymmeniä ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Ensimmäisen kerran hän vieraili Kiinassa 1960-luvulla kulttuurivallankumouksen rajussa alkuvaiheessa. Mansala oli myös Pekingissä Tiananmenin aukion mielenosoitusten väkivaltaisen kukistamisen aikana kesäkuussa 1989. Keskeisiä kirjassa ovat Mansalan suurlähettiläsvuodet Kiinassa 1980- ja 1990-lukujen taitteessa kylmän sodan aikakauden päättyessä ja yhteisen naapurin Neuvostoliiton sortuessa.
Pekingin-vuosinaan Mansala toimi asemapaikaltaan käsin suurlähettiläänä myös Pohjois-Koreassa, missä hän tapasi matkoillaan kahdesti myös maata hallitsevan dynastian perustaneen Kim Il-sungin. Mansala kertoo Kiinan ja Suomen monipolvisista suhteista vuosikymmenten kuluessa sekä kansainvälisen politiikan vaikutuksista maiden väleihin. Raportit suomalaistapaamisista kansantasavallan veteraanipolven johtajien Mao Zedongin, Zhou Enlain sekä Deng Xiaopingin kanssa tuovat oman arvokkaan lisänsä lähihistoriaamme.
Arto Mansala aloitti ulkoministeriössä vuonna 1965. Hänet nimitettiin suurlähettilääksi Budapestiin vuonna 1985 ja sen jälkeen Pekingiin, mistä käsin hän toimi myös Kim Il-sungin Pohjois-Koreassa. Seuraavat asemapaikat olivat Moskova 1993–1996 sekä Bonn ja Berliini 1996-2006. Suomeen palattuaan Mansala toimi ulkoministeriön valtiosihteerinä. Vuonna 2015 häneltä ilmestyi muistelmateos Kohti kaaoksen pitkää yötä : kolme kautta Moskovassa.
Mansala toimi Suomen suurlähettiläänä Pekingissä 1989-1992. Hän kuvaa teoksessaan kuitenkin Suomen diplomaattisuhteita Kiinaan Kiinan kansantasavallan perustamisesta (1949) tähän päivään saakka.
Teoksessa on käytetty lähteenä mm. ulkoministeriön ja Suomi-Kiina -seuran arkistoja sekä edellisten suurlähettiläiden kirjoituksia. Mansala avaa hyvin maidenvälisiin suhteisiin vaikuttavia seikkoja kuten kylmä sota, naapuridiplomatia, politiikka ja ihmisoikeuskysymykset. Teos on erinomainen tietopaketti Kiinan kehityksestä ja koko maailmanpolitiikan tapahtumista noina vuosikymmeninä. Lisäksi käsitellään sitä, miten Suomi on joutunut tasapainottelemaan ympäröivän maailman paineessa.
Pekingin suurlähettiläs toimi samalla myös Pohjois-Koreassa vieraillen maassa satunnaisia kertoja. Pieni osa teoksesta keskittyy Korean demokraattiseen kansantasavaltaan, ''paratiisiin'', mutta siitäkin pätkästä sai hyvin kuvan suljetun maan kummallisuudesta.
Teoksen sujuvuus ja kieli ei ole parasta mahdollista, mutta ei se ole myöskään raskaslukuista. Teoksessa palataan tiettyihin tapahtumiin tai vuosiin useasti, mutta näin kokonaiskuva muodostuu paremmaksi.