What do you think?
Rate this book
Koivu ja pihlaja
Tanssijattaren urasta haaveileva Larissa Morei saapuu piiaksi Hollingsin kartanoon. Isäntä Valdemar on ankara ja muodollinen, mutta muut osoittautuvat miellyttäviksi, erityisesti kartanon isännän nuorempi poika, taiteellinen Henrik. Vähitellen pihlajainen Larissa saa huomata, miten kipeästi roihuavat tunteet ja kielletty rakkaus voivat polttaa.
Larissan sisarpuoli Tiziana työskentelee Kurjenkylän kukkakaupassa ja haaveilee itsenäisestä elämästä sievässä mökissä. Koivuisen kaunottaren osa ei ole kuitenkaan kadehdittava. Vanhemmat haluavat naittaa alaikäisen tyttärensä vastoin tämän tahtoa, minkä Florenian maan vanhoillinen laki sallii. Tiziana ei ole valmis alistumaan, mutta pystyykö hän vastustamaan, kun lähes kaikki ovat häntä vastaan?
Koivu ja pihlaja on romanttinen fantasiaromaani, jossa ainutlaatuiseen puukansaan kuuluvat sisarukset kamppailevat saavuttaakseen onnensa. Tarjolla on kattaus kepeää romantiikkaa, normeja ja rajoja ylittävää rakkautta mutta myös vakavia kysymyksiä yksilön oikeudesta valita oma polkunsa. Koivu ja pihlaja on kirjailijan kolmas romaani. Aikaisemmin hän on julkaissut keijuista kertovat romaanit Dionnen tytöt (2016) ja Salaisuuksia Delobrianissa (2018).
Liliana Lento on tamperelainen kirjailija. Kirjoittaminen on hänelle tapa ilmaista itseään, järjestellä ajatuksiaan, hahmottaa tätä maailmaa ja rentoutua. Kirjoittamisen lisäksi Liliana pitää kissoista, suklaasta, tanssimisesta, metsäkävelyistä, pitkistä aamu-unista ja tietysti lukemisesta.
Larissan sisarpuoli Tiziana työskentelee Kurjenkylän kukkakaupassa ja haaveilee itsenäisestä elämästä sievässä mökissä. Koivuisen kaunottaren osa ei ole kuitenkaan kadehdittava. Vanhemmat haluavat naittaa alaikäisen tyttärensä vastoin tämän tahtoa, minkä Florenian maan vanhoillinen laki sallii. Tiziana ei ole valmis alistumaan, mutta pystyykö hän vastustamaan, kun lähes kaikki ovat häntä vastaan?
Koivu ja pihlaja on romanttinen fantasiaromaani, jossa ainutlaatuiseen puukansaan kuuluvat sisarukset kamppailevat saavuttaakseen onnensa. Tarjolla on kattaus kepeää romantiikkaa, normeja ja rajoja ylittävää rakkautta mutta myös vakavia kysymyksiä yksilön oikeudesta valita oma polkunsa. Koivu ja pihlaja on kirjailijan kolmas romaani. Aikaisemmin hän on julkaissut keijuista kertovat romaanit Dionnen tytöt (2016) ja Salaisuuksia Delobrianissa (2018).
Liliana Lento on tamperelainen kirjailija. Kirjoittaminen on hänelle tapa ilmaista itseään, järjestellä ajatuksiaan, hahmottaa tätä maailmaa ja rentoutua. Kirjoittamisen lisäksi Liliana pitää kissoista, suklaasta, tanssimisesta, metsäkävelyistä, pitkistä aamu-unista ja tietysti lukemisesta.
213 pages, Hardcover
Published January 1, 2020
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 5 of 5 reviews
October 21, 2021
Tämä oli juuri sellainen kirja, mitä kaipasin tarttuessani siihen. Kirjailijan proosa on kehittynyt huimasti ensimmäisestä romaanista, eikä tähän liittynyt ollenkaan sellaista alkukankeutta, että olisi ollut vaikea päästä tekstiin sisälle. Välillä tuli sellaisia hetkiä, että jäin oikein ihmettelemään miten kauniisti joku lause olikin kirjoitettu. Ihan ehdottomana suosikkina mieleen jäi ilmaus "keskustelu oli kuohkeaa". En ole koskaan kuullut vastaavaa ennen!
Kirjassa oli ihanaa, ettei ihmissuhdesotkuista tehty liian monimutkaisia. En jaksaisi enää ikinä lukea sellaista kirjaa, jossa pariskuntien rakkauden tielle tulee koko ajan esteitä vain siksi, että tarinaa saisi venytettyä pidemmälle ja pidemmälle, ja mukaan heitettyä niin paljon draamaa kuin mahdollista, ja sitten vielä henkilöt käyttäytyvät koko ajan järjenvastaisesti vain siksi, että juoni tarvitsee sitä toimiakseen. Koivu ja pihjala väistää kaikki nämä sudenkuopat. Oli aivan ihanaa lukea romanttisessa genressä vaihteeksi inhimillisistä ja rehellisistä hahmoista. En ole pitkään aikaan jaksanut lukea romansseista juuri näiden genreen liittyvien älyttömyyksien vuoksi, mutta tämä kirja herätti uudelleen tunteen, että hei, tästäkin genrestä löytyy oikeasti lukemisen arvoisia kirjoja! Koivussa ja pihlajassa "kielletty rakkaus" trooppia sovelletaan tasapainoisesti ja realistisesti, eikä kumpikaan romanssin osapuolista ole suoraan sanoen asshole. Ei pitäisi olla niin harvinaista löytää sellaista kirjaa, jossa romanssin vetävyys johtuu siitä, että kumpikaan hahmoista ei ole "vaarallinen" (=emotionaalisesti manipuloiva). Mutta kyllä se vain on harvinaista.
Kun hahmot ovat tunnustaneet tunteensa toisilleen, Mindblow! Tätä tapahtuu kirjoissa niin harvoin. Jos tämä olisi ollut mikä tahansa amerikkalainen bestseller-romanssi, niin tästä yhtälöstä olisi vedetty niin paljon draamaa kuin mahdollista. Sen sijaan Koivu ja pihlaja välttää turhaa ja halpaa sydänten rikkomista.
Koivussa ja pihlajassa on myös väkivaltainen ja manipuloiva suhde (jos sitä nyt voi edes suhteeksi kutsua) mutta sitä kohdellaan sellaisena mitä se on, alusta loppuun, eikä romantisoida niin kuin tässä genressä yleensä tehdään. Väkivaltainen ja manipuloiva hahmo oli myös loistavasti kirjoitettu, koska iho meni dialogista ihan kananlihalle. Puheissaan hän olisi voinut olla Ylpeys ja ennakkoluulon Mr. Collinsin serkku, jolla on vielä vihanhallintaongelma.
Tässä kirjassa on niin herkullista se, että jos tämä olisi ollut lajityyppinsä tyypillinen edustaja, niin edellämanitut suhteet olisivat menneet toisinpäin. Alusta saakka ihanalta, huomaavaiselta ja "tavalliselta" vaikuttava mies olisikin osoittautunut pettäjäksi, ja väkivaltainen manipuloiva mies olisikin päätynyt naisen "kesyttämäksi" ja heidän himonsa toisiaan kohtaan olisi oikeuttanut heidän päässään suhteen huonot vaikutukset kummankin psyykkeeseen. Tämä on kirjan paras anti, koska niin monet ihannoivat näitä epäterveitä suhteita fiktiossa, kuin "tavalliset" kunnioitukseen ja ymmärrykseen nojaavat suhteet olisivat "tylsiä". Aivan ihanaa lukea kirja, jossa "tylsät" suhteet eivät olekaan tylsiä! (Koska eiväthän ne oikeasti ole! Mitä tylsää toisen kunnioittamisessa muka on?)
Kirjan fantasiaelementit ovat myös juuri sellaisia minimalistisia, joita rakastan. Olen pitkään etsinyt sellaisia tarinoita, joissa ihmisten fantastiset kyvyt eivät ole mitenkään maailmaamullistavia, vaan tavanomainen osa heidän arkeaan ja identiteettiään. Suuresta osasta fantasiakirjallisuutta puuttuu tämä aspekti, ja tykkään itsekin arkisesta "taikuudesta" kun kirjoitan. Koivussa ja pihlajassa mennään juuri niille alueille, joita itsekin haluan fantasiassa tutkia: Vähemmän ihmeellisiä loitsuja, jotka ovat hienovaraisia kuin ydinpommi, ja enemmän sitä, miten ihminen kokee voimansa, miltä ne tuntuvat kehossa, ja mitä ovat ne pienet yksityiskohdat, sekä hyvät että huonot seuraukset siitä, että kuuluu tiettyyn fantastiseen lajiin. Taikuus ominaisuutena on paljon kiinnostavampaa kuin että se on vain ratkaisu kaikkeen. Juuri tätä olen kaivannut, ja Koivu ja pihlaja on sitä täynnä.
Jos jotain olisin kaivannut lisää, niin pituutta ja yksityiskohtia niihin kohtauksiin, joissa hahmot tunnustivat tunteensa toisilleen. Siihen pisteeseen oli johdateltu sen verran pitkään, että tuntui kuin niistä kohtauksista olisi voinut saada enemmänkin tunnetta irti. Se ei kuitenkaan laimentanut lukukokemusta. Ja toisaalta taas se, ettei kirjaa oltu yritetty venyttää pidemmäksi kuin se tarvitsee, oli plussaa.
Ai niin, ja jäähiset olivat hyytävä lisä tarinan muutenkin ihanan todentuntuiseen miljööseen! Fantasian eläimiä ja hirviöitä on vaikea kirjoittaa sellaisella tavalla, joka nostaa lukijan karvat pystyyn. Niitä kuvaillaan yleensä liikaa, mikä vie kauhuntunteen pois. Koivussa ja pihlajassa jäähisten karmivuus perustuu juuri siihen, mitä ei sanota. Rinnastukset karhuihin ovat hienovaraisia ja aiheuttivat ainakin minulle saman tunteen kuin se mahdollisuus, että törmää karhuun metsässä, vain vielä astetta pelottavamman.
Tämä oli vaan kertakaikkisen tyydyttävä lukukokemus. Jos pitäisi kuvailla kirjaa yhdellä sanalla, se olisi wholesome, tarpeeksi tarkan suomenkielisen ilmauksen puutteessa. Liliana Lennolla on hieno taito kirjoittaa rankoista aiheista vain yhtenä osana elämää, ja tavalla, josta jää voimaantunut olo tarinan päätteeksi.
Kirjassa oli ihanaa, ettei ihmissuhdesotkuista tehty liian monimutkaisia. En jaksaisi enää ikinä lukea sellaista kirjaa, jossa pariskuntien rakkauden tielle tulee koko ajan esteitä vain siksi, että tarinaa saisi venytettyä pidemmälle ja pidemmälle, ja mukaan heitettyä niin paljon draamaa kuin mahdollista, ja sitten vielä henkilöt käyttäytyvät koko ajan järjenvastaisesti vain siksi, että juoni tarvitsee sitä toimiakseen. Koivu ja pihjala väistää kaikki nämä sudenkuopat. Oli aivan ihanaa lukea romanttisessa genressä vaihteeksi inhimillisistä ja rehellisistä hahmoista. En ole pitkään aikaan jaksanut lukea romansseista juuri näiden genreen liittyvien älyttömyyksien vuoksi, mutta tämä kirja herätti uudelleen tunteen, että hei, tästäkin genrestä löytyy oikeasti lukemisen arvoisia kirjoja! Koivussa ja pihlajassa "kielletty rakkaus" trooppia sovelletaan tasapainoisesti ja realistisesti, eikä kumpikaan romanssin osapuolista ole suoraan sanoen asshole. Ei pitäisi olla niin harvinaista löytää sellaista kirjaa, jossa romanssin vetävyys johtuu siitä, että kumpikaan hahmoista ei ole "vaarallinen" (=emotionaalisesti manipuloiva). Mutta kyllä se vain on harvinaista.
Kun hahmot ovat tunnustaneet tunteensa toisilleen, Mindblow! Tätä tapahtuu kirjoissa niin harvoin. Jos tämä olisi ollut mikä tahansa amerikkalainen bestseller-romanssi, niin tästä yhtälöstä olisi vedetty niin paljon draamaa kuin mahdollista. Sen sijaan Koivu ja pihlaja välttää turhaa ja halpaa sydänten rikkomista.
Koivussa ja pihlajassa on myös väkivaltainen ja manipuloiva suhde (jos sitä nyt voi edes suhteeksi kutsua) mutta sitä kohdellaan sellaisena mitä se on, alusta loppuun, eikä romantisoida niin kuin tässä genressä yleensä tehdään. Väkivaltainen ja manipuloiva hahmo oli myös loistavasti kirjoitettu, koska iho meni dialogista ihan kananlihalle. Puheissaan hän olisi voinut olla Ylpeys ja ennakkoluulon Mr. Collinsin serkku, jolla on vielä vihanhallintaongelma.
Tässä kirjassa on niin herkullista se, että jos tämä olisi ollut lajityyppinsä tyypillinen edustaja, niin edellämanitut suhteet olisivat menneet toisinpäin. Alusta saakka ihanalta, huomaavaiselta ja "tavalliselta" vaikuttava mies olisikin osoittautunut pettäjäksi, ja väkivaltainen manipuloiva mies olisikin päätynyt naisen "kesyttämäksi" ja heidän himonsa toisiaan kohtaan olisi oikeuttanut heidän päässään suhteen huonot vaikutukset kummankin psyykkeeseen. Tämä on kirjan paras anti, koska niin monet ihannoivat näitä epäterveitä suhteita fiktiossa, kuin "tavalliset" kunnioitukseen ja ymmärrykseen nojaavat suhteet olisivat "tylsiä". Aivan ihanaa lukea kirja, jossa "tylsät" suhteet eivät olekaan tylsiä! (Koska eiväthän ne oikeasti ole! Mitä tylsää toisen kunnioittamisessa muka on?)
Kirjan fantasiaelementit ovat myös juuri sellaisia minimalistisia, joita rakastan. Olen pitkään etsinyt sellaisia tarinoita, joissa ihmisten fantastiset kyvyt eivät ole mitenkään maailmaamullistavia, vaan tavanomainen osa heidän arkeaan ja identiteettiään. Suuresta osasta fantasiakirjallisuutta puuttuu tämä aspekti, ja tykkään itsekin arkisesta "taikuudesta" kun kirjoitan. Koivussa ja pihlajassa mennään juuri niille alueille, joita itsekin haluan fantasiassa tutkia: Vähemmän ihmeellisiä loitsuja, jotka ovat hienovaraisia kuin ydinpommi, ja enemmän sitä, miten ihminen kokee voimansa, miltä ne tuntuvat kehossa, ja mitä ovat ne pienet yksityiskohdat, sekä hyvät että huonot seuraukset siitä, että kuuluu tiettyyn fantastiseen lajiin. Taikuus ominaisuutena on paljon kiinnostavampaa kuin että se on vain ratkaisu kaikkeen. Juuri tätä olen kaivannut, ja Koivu ja pihlaja on sitä täynnä.
Jos jotain olisin kaivannut lisää, niin pituutta ja yksityiskohtia niihin kohtauksiin, joissa hahmot tunnustivat tunteensa toisilleen. Siihen pisteeseen oli johdateltu sen verran pitkään, että tuntui kuin niistä kohtauksista olisi voinut saada enemmänkin tunnetta irti. Se ei kuitenkaan laimentanut lukukokemusta. Ja toisaalta taas se, ettei kirjaa oltu yritetty venyttää pidemmäksi kuin se tarvitsee, oli plussaa.
Ai niin, ja jäähiset olivat hyytävä lisä tarinan muutenkin ihanan todentuntuiseen miljööseen! Fantasian eläimiä ja hirviöitä on vaikea kirjoittaa sellaisella tavalla, joka nostaa lukijan karvat pystyyn. Niitä kuvaillaan yleensä liikaa, mikä vie kauhuntunteen pois. Koivussa ja pihlajassa jäähisten karmivuus perustuu juuri siihen, mitä ei sanota. Rinnastukset karhuihin ovat hienovaraisia ja aiheuttivat ainakin minulle saman tunteen kuin se mahdollisuus, että törmää karhuun metsässä, vain vielä astetta pelottavamman.
Tämä oli vaan kertakaikkisen tyydyttävä lukukokemus. Jos pitäisi kuvailla kirjaa yhdellä sanalla, se olisi wholesome, tarpeeksi tarkan suomenkielisen ilmauksen puutteessa. Liliana Lennolla on hieno taito kirjoittaa rankoista aiheista vain yhtenä osana elämää, ja tavalla, josta jää voimaantunut olo tarinan päätteeksi.
September 13, 2020
Koivussa ja pihlajassa on 1950-luvun Suomifilmiltä näyttävä miljöö, jossa asuu paitsi paljaita ihmisiä, joilla ei ole yhdyspuuta, sekä puukansaan kuuluvia yksilöitä. Siskopuolet Larissa, joka on pihlajainen ja Tiziana, joka on koivuinen kamppalievat molemmat rakkaushuoltensa kanssa.
Puukansaan kuuluvia ajatellaan usein kevytkenkäisiksi, koska he viihtyvät hyvin alastikin, toisin kuin paljaat ihmiset. Niinpä, kun piiaksi lähtenyt Larissa ihastuu kartanonisännän nuorempaan poikaan, pidetään hänen viettelevää pihlajaisuuttaan syyllisenä. Kuinka ylempisäätyinen poika voisi muka oikeasti rakastua köyhään tyttöön? Titziana on töissä kukkakaupassa, kun rikas mies näkee hänet. Pian tyttöä viedään kuin markkinoilta ostettua karjaa pois rakastamastaan kylästä - kissakin jäi jälkeen.
Liliana Lento käsittelee kirjassaan luontevasti kehopositiivisuutta, samansukupuolisten liittoja, naisen oikeutta koskemattomuuteen, omistamiseen ja itsemääräämiseen. Kirjassa on jonkin verran seksiä, mutta sillä ei mässäillä (vaikka erään hahmon kohdalla se ei olekaan aina suostumuksellista), vaan seksuaalisuus on luonnollinen osa hahmoja. Puukansan telekineettiset kyvyt ovat kiehtovia, enkä lukijana jäänyt kaipaamaan lisää hahmojen ominaisuuksien syventämistä, joskin lukisin mieluusti lisää samaan maailmaan sijoittuvia teoksia.
Puukansaan kuuluvia ajatellaan usein kevytkenkäisiksi, koska he viihtyvät hyvin alastikin, toisin kuin paljaat ihmiset. Niinpä, kun piiaksi lähtenyt Larissa ihastuu kartanonisännän nuorempaan poikaan, pidetään hänen viettelevää pihlajaisuuttaan syyllisenä. Kuinka ylempisäätyinen poika voisi muka oikeasti rakastua köyhään tyttöön? Titziana on töissä kukkakaupassa, kun rikas mies näkee hänet. Pian tyttöä viedään kuin markkinoilta ostettua karjaa pois rakastamastaan kylästä - kissakin jäi jälkeen.
Liliana Lento käsittelee kirjassaan luontevasti kehopositiivisuutta, samansukupuolisten liittoja, naisen oikeutta koskemattomuuteen, omistamiseen ja itsemääräämiseen. Kirjassa on jonkin verran seksiä, mutta sillä ei mässäillä (vaikka erään hahmon kohdalla se ei olekaan aina suostumuksellista), vaan seksuaalisuus on luonnollinen osa hahmoja. Puukansan telekineettiset kyvyt ovat kiehtovia, enkä lukijana jäänyt kaipaamaan lisää hahmojen ominaisuuksien syventämistä, joskin lukisin mieluusti lisää samaan maailmaan sijoittuvia teoksia.
February 10, 2021
Sujuvaa tekstiä! Ja vaikka tässä oli mukana pakkoavioliitto, rikkaat vastaan köyhät -asetelma ja pahat ja puolueelliset vanhemmat, oli tämä todella mukavaa luettavaa. Olisin itse toivonut enemmän fantasiaelementtejä, sillä ensisijaisesti tämä genremerkintä sai minut tarttumaan kirjaan. Esimerkiksi maailmaa olisi voinut esitellä syvemmin - nyt mieleeni tuli suomalainen "vanha aika", koska se oli varmaan ensimmäinen vastine minkä aivot eteeni loivat. Myös puukansan kulttuuri ja tavat olisivat kiinnostaneet.
August 8, 2020
Kevyttä, nopealukuista fantasiaa, joka etenee kuin juna. Tapahtumarikkaus saa pysymään mukana, vaikka maailmanrakennuksessa on paljon puutteita. Olisin toivonut, että puukansaa olisi syvennetty kirjassa enemmän. Miten puukansan ja paljaan (puuttoman) kansan yhteiselo sujuu? Nyt puukansan kyvyt jäävät vain käteviksi välineiksi, joilla ratkaistaan tarinan tuomia ongelmia.
August 15, 2021
Helmet-lukuhaaste 2021
39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
Kepeä ja romanttinen tarina. Vaikka juoni välillä koukkaa synkemmän kautta, vilkkaasti etenevät tapahtumat estävät kirjaa olemasta muuta kuin mukavaa välipalaluettavaa. Kirjan fantasiaelementit ovat kiva lisä, mutta ne jäävät melkoisen ohuiksi.
39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
Kepeä ja romanttinen tarina. Vaikka juoni välillä koukkaa synkemmän kautta, vilkkaasti etenevät tapahtumat estävät kirjaa olemasta muuta kuin mukavaa välipalaluettavaa. Kirjan fantasiaelementit ovat kiva lisä, mutta ne jäävät melkoisen ohuiksi.
Displaying 1 - 5 of 5 reviews